Mainos

Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 179 299
  • 10 753

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin ja paperiteollisuuden alasajossa työvoimakustannuksilla ei ollut minkäänlaista tekoa. Paperin kysynnän vähenemisellä oli (tähän vielä voi lisätä pörssiyhtiöiden ahneen logiikan, jossa myös tuottavia tehtaita on suljettu vielä suurempien voittojen takia, mutta antaa olla).

Mihin voodooseen perustuu Sipilän hallituksen ja täällä oikeistolaisten esittämä väite siitä, että työvoimakustannuksilla olisi jotain tekemistä Suomen taloudellisen tilanteen kanssa? Näyttäkää mulle se tutkimus, pankkiekonomistit eivät tässä kohtaa kelpaa. Kun ne työvoimakustannukset ovat aivan kilpailukykyisiä verrokkimaiden kanssa jo nyt. Mutta onhan tämä loputon suo, ei Sipilä millään ymmärrä eikä halua ymmärtää, ennen kuin äänestetään ensi vaaleissa toivon mukaan vaihtoon.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Eikö tasapuolisuuden nimissä olisi järkevää lyhentää työaikaa, jotta sitä työtä riittäisi kaikille, myös turvapaikan saaneille?

Tehkööt työnarkkarit sitte överiä kun nousukausi alkaa.

Edit. Sipilä vihollinen numero uno, ay-liikkeen kannatus hiipuu. Saako Sipilä toivomansa eli järjestäytymisastetta alemmas?
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
. Siitä toki olen samaa mieltä että A. Lindtmanin olisi suotavaa olla seuraava demarien pj, niin demarien alamäki sen kuin jatkaisi liukuaan.
Juuri sama ajatus, mutta säälin demareita toki senverran, että toivottavasti Lindtman ei tule puheenjohtajaksi koskaan. Mies on tosiaan Rinne 2.0, eikä hyvässä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Lakimies vähättelemässä oikeuden tuomioita farssiksi ja "eikä siinä nyt mitään ollut" retoriikalla... Melkoista, etten sanois.
Farssihan tuo oli kun siviilipalvelukseen yllyttämisestä tuomittiin 14 kuukauden vankeusrangaistuksia. Oikeuslaitos tukkeutui kun sadat yllyttivät ja ilmiantoivat sitten itsensä poliisille.

Kansalaistottelemattomuudella ja Kekkosen tuella tuo laki saatiin muutettua. Haluaisitko sen uudestaan voimaan?
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja mua häiritsee se, että tässä ketjussa niiden jotka ovat itse asiasta samoilla linjoilla hallituksen kanssa pitää kehua puhetta ja toista mieltä olevien haukkua.

Mä en ainakaan ole mitenkään kaikesta samaa mieltä hallituksen kanssa, en lähellekään. Pahoittelen jos olet saanut sellaisen mielikuvan teksteistäni. Sen sijaan tuo Sipilän puhe oli kyllä todellista valtiomiesainesta.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ainahan joku on sitä mieltä että ei mene tasan, mutta mitä jos onkin katsottu että täällä on tyhjää mistä ottaa? En siis ole itse tuota mieltä, minusta esim. poliiseilla on jo nyt huono palkkaus, mutta argumenttina en ymmärrä sitä että vedotaan aina siihen että pitäisi ottaa tasan. Meillähän on jo verotus muodostettu niin että niiltä otetaan kenellä on mistä ottaa, aika näennäistä tämä tasa-arvo loppupeleissä Suomessa on.
Totta kai sitä in vihainen, kun oikeastaan kaikki leikkaukset osuivat pahiten juuri omaan (valmiiksi pienipalkkaiseen) ammattiryhmään. Mitä olen kuunnellut ihmisiä, niin suurin osa kokee tämän vääräksi erityisesti siksi, että se iskee eniten pienipalkkaiseen hoitoalaan yms. Lähes kaikki ovat leikkauksiin jollain lailla varautuneetkon, mutta juuri tuo leikkausten kohdentaminen matalapalkka-aloille on saanut ihmiset vihaisiksi/hämmentyneiksi.

Lomien leikkauksista on montaa mielipidettä tosin, nuorena tietenkin vaikea kaikkia noiden pitkien lomien taustoja ymmärtää, mutta noita lomia siis on joskus pidennetty palkankorotuksen sijaan. Eli tyydyttiin siihen, ettei palkkaa nosteta kun saadaan muutama ylimääräinen lomapäivä... Ymmärrän kyllä, että sekin risoo sitten...
 

Aapee79

Jäsen
Ainahan joku on sitä mieltä että ei mene tasan, mutta mitä jos onkin katsottu että täällä on tyhjää mistä ottaa? En siis ole itse tuota mieltä, minusta esim. poliiseilla on jo nyt huono palkkaus, mutta argumenttina en ymmärrä sitä että vedotaan aina siihen että pitäisi ottaa tasan. Meillähän on jo verotus muodostettu niin että niiltä otetaan kenellä on mistä ottaa, aika näennäistä tämä tasa-arvo loppupeleissä Suomessa on.

Ei tule ikinä menemään nallekarkit tasan, se nyt on varmaan selvä, olkoonsa tässä kummalla puolella tahansa väittelemässä. Se tässä varmasti on nyt monelle pahin, että muutamaan tiettyyn alaan osuu nuo KAIKKI leikkaukset tai huononnukset. Se ei ole oikein. Lisäksi ajatus, että kun fakta on, että jotkut ihmiset ovat sairaampia kuin toiset, niin siitä ruvetaan rokottamaan isolla kädellä. (ja tähän tulee joku sanomaan, että työnantajanko se pitäisi maksaa sitten. No kun veroja maksetaan ja ollaan kai vielä hyvinvointiyhteiskunta, niin eikös se vähän ole niin, että rahaa pitäisi tulla jostain, että saa ruokaa, lääkkeitä ja hoitoa? Työnantaja maksaa vai valtio tai entä jos työnantaja onkin jo valtio?)

Ymmärrän, että tuolla systeemillä saa varmasti muutaman krapulasaikuttajan vähemmän, mutta vastapainona taas saa muutaman sairaan ihmisen töihinkin, mistä taas voi tulla isompia ongelmia itselle ja muille työntekijöille, mikä taas laskee työtehoa jne. Loputon kierre. Ja miksi sairaana töihin? No kun sattui osumaan lottovoitto, että väheni muutenkin palkka 10% vuodessa, niin ei ole vara toista 10% ottaa, vaikka olisi kipeä. Niin ja alat ovat yleensä vielä aika tärkeitä ja ei niin hyväpalkkaisia. Luulisi, että 10% riittäisi, mutta ei se riitä. 5% ok ja jos se on kaikilta(lomarahat), niin antaa soittaa.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko tää vain jotain tahatonta kepulaista huumoria vai mitä, mutta tuntuu ettei pääministeri tunne ollenkaan Kreikan kriisin syitä. Ote puheesta:
"Mitä heikommin valtio hoitaa asioitaan, sitä vaikeammaksi ja kipeämmäksi käyvät ratkaisut, joilla tilanne korjataan. Olimme etunenässä neuvomassa kreikkalaisia. Otetaan nyt neuvot itse käyttöön." Otetaan vain 60 % nuorisotyöttömyys sun muu tänne ja kurjistetaan talous samalla troikan austerity-politiikalla...
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Naurettavaa hokemistä internetissä, että "otetaan niiltä, kenellä sitä rahaa on niin enemmän!" Mitäs sitten, kun nämä, jotka esimerkiksi maksavat esimerkiksi veroja ~1milj€ vuodessa Suomeen päättävätkin lähteä pois? Siihen tarvitaan aika saatanan monta Sari Sairaanhoitajaa, Pasi Poliisia ja Matti Metallityöläistä maksamaan menetetyt verorahat valtiolle. Verotusta ei ainakaan voi kiristää enään yhtään, jostain on leikattava. Ja eikös Sipilä sanonut, että leikkaukset EIVÄT jää tähän, mutta veroja ei voi enää kiristää? Eiköhän muitakin tule leikkaukset satuttamaan, kuin kaupankassoja, hoitajia ja poliiseja?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ymmärrän pessimismisi, mutta pakkohan se on yrittää. Ja on vittu tyhmää sakkia nuo teollisuusduunarit, jos eivät jo ala tajuta, että kohta niiltä viedään tällä menolla kaikki duunit muualle.

Tää on muuten jännä homma, että paperimiehet (voi sopia muihinkin, mutta heistä tiedän ihan konkreetisesti) eivät tajua, että

a) heidän liksansa on Suomen tasossa ihan huippua kun sitä vertaa tehtyyn työhön
b) he eivät tajua, että heidän paikkansa ovat todellakin herkästi sen liipaisimen alla

Ehkä se sitten on kivempi olla 60 % ansiosidonnaisella pari vuotta ja sen jälkeen pelkällä peruspäivärahalla, kuin että tekisi töitä eläkeikään asti vaikka 95 % palkalla nykyisestä. Tätä minä en ymmärrä millään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No esim. syöpäpotilaita tai selkävaivaisia on työelämässä. Välillä poissa ja välillä töissä. Aina uudestaan alkaa eka päivä palkaton, 2-9 päivää 80% ja sitten kelarahoille suoraan, mistä tulee päiväraha. Versus nykyinen systeemi(elät edes jotenkin ja 60 päivän ylityksistä rupeaa palkka rokottumaan), niin puhutaan todella isoista rahoista. No ei varmaan sulle, koska sinä olet hyväonninen, aina terve ja helvetisti rahaa...

Eikö tämän tyylisten tapausten kohdalla pitäisi miettiä poikkeusta sääntöön, eikä säännön muodostamista poikkeusten mukaan?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun ne työvoimakustannukset ovat aivan kilpailukykyisiä verrokkimaiden kanssa jo nyt. Mutta onhan tämä loputon suo, ei Sipilä millään ymmärrä eikä halua ymmärtää, ennen kuin äänestetään ensi vaaleissa toivon mukaan vaihtoon.

Niin tai sitten tässä on kyse vain puhdaslinjaisesta eturyhmäpolitiikasta, jolle haetaan vahvaa oikeutusta kriisin varjolla. Kuinka paljon näihin Sipilän peräänkuuluttamiin talkoisiin ovat osallistuneet kepun primäärieturyhmä eli maanviljelijät ja toisaalta kuinka paljon kokoomuksen primäärieturyhmä eli suurpääoman edustajat? Aivan, kas kummaa, molemmat ovat näissä "talkoissa" saamapuolella.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tää on muuten jännä homma, että paperimiehet (voi sopia muihinkin, mutta heistä tiedän ihan konkreetisesti) eivät tajua, että

a) heidän liksansa on Suomen tasossa ihan huippua kun sitä vertaa tehtyyn työhön
b) he eivät tajua, että heidän paikkansa ovat todellakin herkästi sen liipaisimen alla

Mutta oikeasti, paperiteollisuus on pääomavaltainen teollisuudenala, jossa palkkakustannuksilla ei ole samanlaista roolia. On aivan kiistaton fakta, että paperin kysyntä on ollut pääsyy paperiteollisuuden alasajoon. Siten on aivan turhaa ottaa paperimiesten palkkoja esille minään esimerkkinä mistään. Mutta turha täällä on faktoista kaiketi puhua.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ehkä se sitten on kivempi olla 60 % ansiosidonnaisella pari vuotta ja sen jälkeen pelkällä peruspäivärahalla, kuin että tekisi töitä eläkeikään asti vaikka 95 % palkalla nykyisestä. Tätä minä en ymmärrä millään.

Musta on huvittavaa että joku oikeasti uskoo että paperimiesten palkat ovat se syy minkä takia niitä koneita viedään Suomesta pois. Jos paperin kysyntä on heikkoa niin aika sama vaikka painaisivat ilmaiseksi hommia. Ei kannata.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tosin lomanlyhennyksetkin tippuvat pöydältä, jos muu sopimus syntyy. Ei nuo lomat ole edes suuri ongelma. Kompensoivat kunta- alan pienempiä palkkoja, ja ainakin nykyisessä työttömyystilanteessa en pidä ihan pahana, vaikka osa kuntaväestä olisi töissä vähän velaksikin. Enemmän ne kortistossa taloutta rasittaa.

Mä olen sitä mieltä, että kun kerran aletaan uudistaa ja kun kerran tiedetään, että pienikin vaatimus aiheuttaa lakon, niin uudistetaan sitten kunnolla. Sitäpaitsi se 8 lomapäivän leikkuu julkisilta ei ole mikään pieni juttu rahallisesti ja saattaisi ihmiset samanarvoiseen tilanteeseen lomien suhteen.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eikö tämän tyylisten tapausten kohdalla pitäisi miettiä poikkeusta sääntöön, eikä säännön muodostamista poikkeusten mukaan?
Se olisi aika vaikea lopulta määritellä, että kuka tuollaisen erityisluvan saisi. Saanko minä sellaisen, koska kärsin diagnosoidusta migreenistä? Entä ne joilla on selkä rikki? Masennus?

Miten yleistä ylipäätään on joku krapulasaikutus? Itse en tunne yhtään ihmistä joka ainakaan myöntäisi tällaista koskaan tehneensä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se olisi aika vaikea lopulta määritellä, että kuka tuollaisen erityisluvan saisi. Saanko minä sellaisen, koska kärsin diagnosoidusta migreenistä? Entä ne joilla on selkä rikki? Masennus?

Miten yleistä ylipäätään on joku krapulasaikutus? Itse en tunne yhtään ihmistä joka ainakaan myöntäisi tällaista koskaan tehneensä.

Sinun ystäväsi ja työkaverisi ovat pyhimyslistalla.

Määrittely on helppoa, johonkin vedetään viiva.
 

Aapee79

Jäsen
Eikö tämän tyylisten tapausten kohdalla pitäisi miettiä poikkeusta sääntöön, eikä säännön muodostamista poikkeusten mukaan?

PItäisi. Olen kyllä asiaa miettinyt, että miten tietyt asiat saisi rajattua esim. karenssin piiristä pois. Mutta kuka voi ikinä tietää, mitä tapahtuu tai tulee vaivoja esim. 5 vuoden päästä? Saatika vuoden? Miten paljon selvitykset maksaisi ja milloin ja kuka toteaisi, että nyt olet pois karenssipäivistä? Kelan lääkärit vai? Vaikka sulta puuttuisi pää, niin niiltä tulee kielteinen päätös ja vielä niinkin, ettei edes tutkita itse potilasta vaan pystytään kristallipallosta laittamaan päätökset päinvastoin, mitä joku alan huippulääkäri on todennut.

Tämäpä se, kun nyt on epävarmuutta ilmassa monessa asiassa, niin tuntuu nämä jyrkät päätökset näin ilmoitettuna aika kovilta. Ja mitkä sairaudet eivät olisi karenssin alla? Sairaanhoitajan norovirus, kun on se saanut potilaalta(todistapa). Metallimiehen selkä, kun nosti väärässä asennossa putkea(mitäs nostit). Poliisin poistettu perna ja pitkä saikku, kun narkkari puukotti mahaan(miksi et käyttänyt voimankäyttövälineitä). Missä se raja sitten menee?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kovasti tässä hätätilasta puhutaan ja onhan talous pahassa jamassa, mutta mikä lääkkeeksi juuri Suomelle?

Mielestäni hallituksen paljon mainostama 5% tuottavuus hyppy ei ratkaise juuri mitään. Vaikutukset ovat lähes +/- nolla ainakin työllisyyden kannalta ja suurin vaikutus lienee tulonsiirto suoraan elinkeinoelämän taskuun. Hieman työtä voi syntyä pieniin firmoihin, mutta toisaalta ostovoiman lasku rokottaa työpaikkoja palvelualoita. Jos oikeasti mietitään teollisuuden perusduunareita, niin ei 5% kulujen alennus tuo suomalaista duunaria vielä lähellekään kansainvälistä tasoa työnhinnasta. Virolaisia saa edelleen paljon halvemmalla täysin laillisesti raksalle. Jos tässä lähdetään tällaiseen kustannuskilpailuun työnhinnasta, niin suomen pitäisi pudottaa elintasoaan ja palkkoja huomattavasti enemmän työpaikkojen luomiseksi kunnolla. Tässä yhteydessä voimme miettiä haluammeko olla Viro? Ehkä on paikallaan myös kysyä, miksi Norjassa ei ole tarvetta mihinkään palkkojen alentamiseen (edes valuuttaa devalvoimalla) ja työllisyys on silti korkea huolimatta palkkatasosta? Kaikki ei siellä johdu öljystä ja siitä, että ei olla EU:n jäseniä.

Suomen yksi suurimmista ongelmista viennissä on sijainti. Täältä pohjolan periltä on logistisia kustannuksia lähes joka suuntaan. Naapurimaat ovat tärkeitä ja nyt kun Venäjä on pistänyt rajat kiinni niin lasku on kova.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin no sekin, että eihän automaattisesti olekaan 38 lomapäivää. 15 vuotta palvelusta ekana alle ja niin edelleen. Eli ottaako senkin ns. tasaisesti ja kaikille sitä työaikaa lisää. Lomistahan voidaan tapella vaikka loppuvuosi. Opettajat sitä ja tätä, eiku ne ei ollutkaan lomilla ja yrittäjä 2 viikkoa max. vuodessa jne. Kai siinä on joku logiikka ollut, että kun 15 vuotta olet töissä ollut, niin saat pidemmät lomat. Varmaan julkisen paskemmat palkat kompensoitu jotenkin. Tämä on aihe, mitä varmaan pitää pohtia enemmän, kun jaksaa.

Siis tietenkin otetaan ne kahdeksan päivää pois sieltä yläpäästä, eikä muihin puututa. Silloin kaikki ovat samalla viivalla. Opettajat ovat asia erikseen, niillä on ihan liikaa lomaa ja siitä olen samaa mieltä mutta mitäs ne sitten laitettaisiin tekemään osan loman ajaksi? Ehdotuksia otetaan vastaan.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Elämä on valintoja. Ihminen sairastaa harvoin, kun huolehtii itsestään riittävän hyvin. Koskee myös sairaiden kanssa toimimista.

Tämä on varmasti kovinta paskaa mitä olen ikinä tältä palstalta lukenut. Tai sitten vitsi, jota en ymmärrä.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Miltä kanavalta tämä olisi pitänyt ajaa jos ei Yleltä?

Miksi se yleensäkin piti ajaa ulos ja noinkin yksipuolisena paatoksena? Ei tuon takia kukaan käännä takkiaan puoleen eikä toiseen, kuten tästäkin ketjusta voi jo huomata. Jos ymmärtää Suomen olevan suossa niin sen on tajunnut jo ennen tuota ja jos ei ymmärrä niin tuskin katsoi koko roskaa.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miltä kanavalta tämä olisi pitänyt ajaa jos ei Yleltä?

Olenko minä väittänyt, että kyseinen video olisi pitänyt ajaa joltain kanavalta? Tietääkseni en, vaan ainoastaan esittänyt mielipiteen, ettei Ylen olisi pitänyt myöntää Sipilälle lupaa tämmöisen politiikan tekoon tähtäävän mainoksen saamiseen kanavan ohjelmistoon, joten mitä sä nyt siellä taas kyselet?
 

Aapee79

Jäsen
Siis tietenkin otetaan ne kahdeksan päivää pois sieltä yläpäästä, eikä muihin puututa. Silloin kaikki ovat samalla viivalla. Opettajat ovat asia erikseen, niillä on ihan liikaa lomaa ja siitä olen samaa mieltä mutta mitäs ne sitten laitettaisiin tekemään osan loman ajaksi? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Siis no tuo lisäloma on moneen kertaa jo perusteltu, että kun loppui esim. ikälisät(henk.koht palkkaus tuli, tosin rajat nostoihin) niin nuo lomat oli vähän kuin hyvitystä palkan menetyksestä tai kun se ei noussut/nouse/tule nousemaan. Lisäksi, luitko mitä kirjoitin? Tuo 8 lomapäivää pois tarkoittaa esim. itselle 13 työpäivää lisää. Entäs, kun siinä on kaksi viikonloppua töitä sitten? Paljonko niistä tulee haittatyökorvauksia? Niinpä, enempi kuin 8 lomapäivää lomarahana ja lisät nostaa taas vuosilomalisää eli tappiollehan siinä piru vie jää "säästö". Puhun nyt valtion 0-tuottavasta työpaikasta, missä mennään muutenkin minimillä. Oli sairaslomalaisia tai ei, niin ei siellä paljoa lisää työntekijöitä tule tai se "tulos" parane, onko siellä lopulta yksi vai kaksi vähempi/enempi töissä. Ymmärrätkö idean?

Opettajillahan ei ollut ns. lomaa ollenkaan ja palkkaus oli jaettu vaan tasaisesti työmäärän mukaan. Tosin oliko @TosiFani vai joku muu täällä, että tuntien valmistelu ja kokeet ym. vaatii helkutisti työtä. En nyt halua arvostella opettajia, mutta jos sinä pidät 2-3 luokkalaisille perustunteja esim. 15 vuotta ja kokeet kun ovat vielä aika helppoja, niin ei kai siinä ihan niin paljon tarvitse välttämättä aina valmistella tai käyttää 2,5k kesälomaa ja muita pitempiä lomia suunnitteluun. Itselle on ihan sama onko opettajat lomilla, mitä ovat. Pääasia, että hommat hoituu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös