Mainos

Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 179 317
  • 10 753

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
os tuon HUS:n tilaston mukaan töistä ollaan 100 päivää vuodessa vapaalla (tavalla tai toisella), niin onhan tuo aivan täyttä Kreikkaa. Itse olen aina ihmetellyt sitä leväperäisyyden määrää, mikä Stadin kaupungilla on. Samat tyypit lintsaavat vuodesta toiseen eikä kukaan laita porsastelua kuriin.
Taas tällaista turhanpäiväistä meuhkaamista asioista, joiden käsittelyyn tieto ja ymmärrys ei riitä. Nähdään vain tilasto jossa on lukuja ja niiden perusteella sännätään tuomitsemaan kaikki miettimättä sekuntiakaan mitä ne luvut oikeassa maailmassa tarkoittavat. Noissa poissaoloissa on varmasti todella järkeviä syitä kuten opintovapaita, mutta eihän se kiinnosta kun se ei tue omaa agendaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tietämättä asiasta enempää arvelisin näitä opettajia työsuhteisiksi, koska varhaiskasvatusta opetettaneen yliopistoissa.

Joo, näinhän se taitaa olla. Penkinlämmittäjä voi sittenkin joutua keskittymään vastamielenosoitukseen opiskelun sijaan.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Taas tällaista turhanpäiväistä meuhkaamista asioista, joiden käsittelyyn tieto ja ymmärrys ei riitä. Nähdään vain tilasto jossa on lukuja ja niiden perusteella sännätään tuomitsemaan kaikki miettimättä sekuntiakaan mitä ne luvut oikeassa maailmassa tarkoittavat. Noissa poissaoloissa on varmasti todella järkeviä syitä kuten opintovapaita, mutta eihän se kiinnosta kun se ei tue omaa agendaa.

HUS on siis väärentänyt oman tutkimuksensa. Ja minä tulkitsen aivan selkeitä HUS:n omia tilastonumeroita niin, että se "tukee omaa agendaani"? Siihen perään vähän ad hominemia.

Tästä ei enää vasta-argumentointi parane. :D

Selitä nyt, "miten minun ymmärrykseni ei riitä" tulkitsemaan näitä poissaoloja. Sanon, että HUS:n oman tutkimuksen mukaan hoitajien poissaolopäiviä vuodessa (lomat mukaanlukien) oli vuonna 2011 keskimäärin yli sata. Niin tässä tilastossa lukee. Miten helvetissä tuo tilasto pitäisi ymmärtää, jos ei niinkuin siinä sanotaan?
http://i.imgur.com/ydmKd2g.jpg

Näytä minulle se fakta, että tuossa ovat "opintovapaat" mukana, Kiitos etukäteen.

PS: Se on viehättävää, kuinka palstan muutamat julkisen sektorin syöttiläät puolustelevat kaikkea meidän verovaroillamme tapahtuvaa sluibailua täysin yksituumaisesti. Mitään epäkohtia ei koskaan ole missään, vaikka julkiset menomme ovat nousseet Euroalueen nopeimmin. Kun näitä faktoja tuo esiin, tulee henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua vailla yhtään järkevää vasta-argumenttia.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
HUS on siis väärentänyt oman tutkimuksensa. Ja minä tulkitsen aivan selkeitä HUS:n omia tilastonumeroita niin, että se "tukee omaa agendaani"? Siihen perään vähän ad hominemia.

Tästä ei enää vasta-argumentointi parane. :D

Selitä nyt, "miten minun ymmärrykseni ei riitä" tulkitsemaan näitä poissaoloja. Sanon, että HUS:n oman tutkimuksen mukaan hoitajien poissaolopäiviä vuodessa (lomat mukaanlukien) on keskimäärin yli sata. Niin tässä tilastossa lukee.
http://i.imgur.com/ydmKd2g.jpg

Näytä minulle se fakta, että tuossa ovat "opintovapaat" mukana, Kiitos etukäteen.

No, siinä henkilöstökertomuksessa lukee mm. seuraavaa: "Lakisääteisiä poissaoloja ovat mm. erilaiset perhevapaat". Naisvaltaisena alana perhevapaita lienee paljon, niin ikään aktiivisin joukko ainakin aikuiskoulutustuella kouluttautumaan on nimenomaan hoitoalan henkilöstö. Oletusarvoisesti nämä ovat nuo "muut poissaolot" (siis opinto- ja vuorotteluvapaa), sillä ne eivät ole täysin subjektiivinen oikeus. Lakisääteisiä poissaoloja lienevät subjektiiviset äitiysvapaa, isyysvapaa, vanhempainvapaa, osittainen hoitovapaa, kokoaikainen hoitovapaa ja tilapäinen hoitovapaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo HUSin tilasto on niin kummallinen, että siinä olisi ihan vakavissaan jollekin journalistille paikka tehdä selvitystä että miten se selittyy. Ihan kun katsoo noita valtavia eroja eri henkilöstöerojen välillä, niin jotain hämärää taustalla on.
Esim sairaspoissaolojen määrä lääkärit 5, sairaanhoitajat 15. Joko lääkärit ovat kipeinä töissä tai sairaanhoitajat terveinä kotona, mutta selitystä on vaikea keksiä.
Entä mitä ovat lääkäreiden muut poissaolot 35 päivää, kun muulla henkilökunnalla niitä on 5? (yksityisellä puolella keikkailua?)
Mitä ovat hoitajien lakisääteiset poissaolot 36 päivää, kun muulla henkilökunnalla niitä on 14 päivää?
Huomiota herättävää on, että luvut ovat samaa luokkaa vuodesta toiseen.

Voiko tuo "kalenteripäivinä" olla tuossa joku mystinen selitys eli lasketaanko siihen viikkonloppuja tjsp mukaan, eli esim lomasunnuntait.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Niin. Minä en ole missään väittänyt tai vihjannut, että ne poissaolot olisivat "laittomia".

Postitin vain faktan, että hoitohenkilökunta HUS:lla on puolet vuoden tehokkaasta työajasta POISSA. Ne ovat varmaan poissa koko ajan ihan laillisesti. Tuohan on täyttä Kreikkaa.

Kuten sanoin, minun vaimoni on Helsingin kaupungilla esimiestehtävissä, ja kuulen tästä hoitajien lintsaamisesta päivittäin aivan uskomattomia faktoja.

Miten vitussa tällaista tehottomuutta voi mitenkään puolustella, ellei ole ns. "oma lehmä ojassa"? Ja miten näiden tilastojen esiintuonti oikeuttaa postittelemaan vastineeksi ad hominem-tyyppisiä ala-arvoisia vittuiluposteja?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sanon vain, että "Perhevapaat" ovat täyttä Kreikkaa.

Öö, mitä vittua? Eiköhän vaikkapa äitiysloma ole aika lailla jokaisessa länsimaassa käytössä, ei vain Suomessa tai Kreikassa. Aivan pöyristyttävää, jos olet poistamassa oikeutta näihin.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
öö, mitä vittua? Eiköhän vaikkapa äitiysloma ole aika lailla jokaisessa länsimaassa käytössä, ei vain Suomessa tai Kreikassa. Aivan pöyristyttävää, jos olet poistamassa oikeutta näihin.

Missään muualla maailmassa ei ole tällaisia äitiyslomia ja siihen perään käytännössä veronmaksajien kustantamat hoitovapaat päälle.

Nämäkin ovat tietysti saavutettuja etuja, joiden leikkaaminen olisi "toooosi väärin", vaikka kirstu on tyhjä ja (kohta) lainahanat kiinni.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Missään muualla maailmassa ei ole tällaisia äitiyslomia ja siihen perään käytännössä veronmaksajien kustantamat hoitovapaat päälle.

Höpsis. Sivistäisit itseäsi välillä jossain muuallakin kuin Kauppalehden keskustelupalstalla, niin ei tarvitsisi tuollaisia pöljyyksiä laukoa. Todellisuudessa Espanjassa ja Ranskassa on kaksinkertainen perhevapaan maksimikesto verrattuna Suomeen. Suomen taso perhevapaiden suhteen on ihan llnjassa Norjan tai Ruotsin kanssa.

Lähde: Katso, missä äitejä ja isiä tuetaan eniten | Yle Uutiset | yle.fi
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Tuossahan lukee aivan selkeästi, että Ranskassa äitiysvapaa on 16 viikkoa. Sen jälkeen maksetaan perhevapaalta 566 Euroa kuukaudessa. Se kuulostaa kohtuulliselta. Sosialistinen Ranska on muuten lähes yhtä syvällä paskassa kuin Suomi.

Espanjassa myös 16 viikkoa äitysvapaata. Perhevapaalla ei saa latin latia. Sehän lukee tuossa aivan selvästi. Ei kuulosta kovin vertailukelpoiselta Suomeen.. Vain 7% espanjalaisista pitää tuon vapaan, koska rahaa ei tule. Kuitenkin poimit sen kartasta jonkinlaisena verrokkina. :D

Ja Ruotsiin ja Norjaan vertaaminen on aivan naurettavaa. Norja on öljymaa ja Ruotsin kansallisvarallisuus on moninkertainen Suomeen verrattuna. Rikkailla mailla voi olla varaa mihin vain. Meillä ei enää ole.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selitä nyt, "miten minun ymmärrykseni ei riitä" tulkitsemaan näitä poissaoloja
Sinä väitit tilastoon vedoten että HUS:in työntekijät "lintsaavat" ts. ovat luvatta pois työpaikoilta. Esille tuomasi aineisto ei väitettäsi tue millään tavalla.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuossahan lukee aivan selkeästi, että Ranskassa äitiysvapaa on 16 viikkoa. Sen jälkeen maksetaan perhevapaalta 566 Euroa kuukaudessa. Se kuulostaa kohtuulliselta.

Niin ja Suomessa äitiysvapaa on 105 työpäivää. Sen jälkeen maksetaan puoli vuotta vanhempainrahaa ja sen jälkeen kotihoidontukea, jonka suuruus Kelan sivujen mukaan on noin 343 euroa alle 3-vuotiaasta lapsesta. Jos Ranskan systeemi kuulostaa mielestäsi kohtuulliselta, niin miksi Suomen ei?

Ja Ruotsiin ja Norjaan vertaaminen on aivan naurettavaa. Norja on öljymaa ja Ruotsin kansallisvarallisuus on moninkertainen Suomeen verrattuna. Rikkailla mailla voi olla varaa mihin vain. Meillä ei enää ole.

Hilpeää. Ensin väität, ettei muualla ole vastaavaa systeemiä. Sitten kun osoitetaan sinun kirjoittavan täyttä paskaa, alkaa tämä "ei saa verrata noihin" -mutkuttelu. Osaatkohan edes hävetä kiemurteluasi?
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Sinä väitit tilastoon vedoten että HUS:in työntekijät "lintsaavat" ts. ovat luvatta pois työpaikoilta. Esille tuomasi aineisto ei väitettäsi tue millään tavalla.

Jos puolet tehokkaasta työajasta ollaan vuodessa poissa (tavalla tai toisella), niin minä nettoveronmaksajana kutsun tuota lintsaamiseksi. Ja erittäin räikeäksi sellaiseksi.

Missään yksityisellä sektorilla tuollainen perseily ei onnistuisi ikipäivänä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missään yksityisellä sektorilla tuollainen perseily ei onnistuisi ikipäivänä.
Ihan samalla tavalla ne yksityisen puoleen sairaanhoitajat hankkivat jälkikasvua ja pitävät pitkiä vanhempain- ja hoitovapaita.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niin ja Suomessa äitiysvapaa on 105 työpäivää. Sen jälkeen maksetaan puoli vuotta vanhempainrahaa ja sen jälkeen kotihoidontukea, jonka suuruus Kelan sivujen mukaan on noin 343 euroa alle 3-vuotiaasta lapsesta. Jos Ranskan systeemi kuulostaa mielestäsi kohtuulliselta, niin miksi Suomen ei?
Suomessa vanhempainrahan suuruus on 70-75% vanhemman palkasta eli hyvinkin parituhatta euroa kuussa ja se on merkittävästi enemmän kuin viitisensataa euroa, joten ei tarvitse olla Einstein nähdäkseen eroa.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Hilpeää. Ensin väität, ettei muualla ole vastaavaa systeemiä. Sitten kun osoitetaan sinun kirjoittavan täyttä paskaa, alkaa tämä "ei saa verrata noihin" -mutkuttelu. Osaatkohan edes hävetä kiemurteluasi?

Ruotsissa, Ranskassa ja Norjassa tosiaan on vastaavanlainen systeemi. Siinä suhteessa väitteeni oli tosiaan vähän ylimalkainen. Korjataan sitten niin, että maailmassa on ehkä neljä maata, jossa maksetaan tällaisia etuisuuksia. Lähes 10 Miljardia Euroa vuosittaista alijäämää takova, 46% veroastetta ylläpitävä Suomi siinä joukossa. Viime vuonna katosi 46.000 yksityistä työpaikkaa, eli näiden menojen maksajia, mutta mistään ei tingitä.

Tyypillistä muuten tälle palstalle. Postittaja tekee emämunauksen, ja poimii itse postittamastaan referenssistä verrokkimaaksi Espanjan, jossa hoitovapaalta ei makseta senttiäkään. Sen jälkeen postittaja tajuaa nolanneensa itsensä ja toteuttaa "puolustuksensa" postittelemalla mahdollisimman noloa teininangstista ad hominemia. Ei v...u. Tällä palstalla on aina hauskaa... tietää jo etukäteen, mitä on tulossa. :D
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Iltalehden taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yllättävän suuri osa kansasta on Sipilän leikkausten kannalla. 21% vastaajista on jopa sitä mieltä, että leikkausten olisi pitänyt olla kovempia.

Nyt odotellaan sitten ay liikkeiden jäsenilleen tekemän "neutraalin" tutkimuksen tuloksia, jonka mukaan 100% jäsenistä ei hyväksy näitä toimia..
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

SAK-pomo epäilee tutkimustulosta - "Ensi viikon perjantaina se nähdään"

Taloustutkimuksen toteuttamasta kyselystä voin sanoa, että epäilen, että tämä olisi oikeasti kansan mielipide. Mutta ensi viikon perjantainahan se nähdään, kuinka moni osallistuu ay-liikkeen mielenilmaukseen, Tukiainen summaa.

Vahvistaa mun käsitystä, että näiden AY-jäärien AO on apinan tasolla.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Iltalehden taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yllättävän suuri osa kansasta on Sipilän leikkausten kannalla. 21% vastaajista on jopa sitä mieltä, että leikkausten olisi pitänyt olla kovempia.

Nyt odotellaan sitten ay liikkeiden jäsenilleen tekemän "neutraalin" tutkimuksen tuloksia, jonka mukaan 100% jäsenistä ei hyväksy näitä toimia..

Leikkausten olisi aivan ehdottomasti pitänyt olla kovempia. Nämä eivät riitä mihinkään. Menot kasvavat 3-4 Miljardin vuosivauhdilla KOKO AJAN, samaan aikaan kun menojen maksajat vähenevät kymmenien tuhansien vuosivauhtia. Yhtälö on katastrofaalinen.

Leikkaukset koskivat (vaimon kautta) myös meidän perhettämme, mutta otamme ne silti ilolla vastaan. Hyvänä alkuna.

Suomi elää niin järkyttävällä tavalla yli varojensa, että kohta ei ole kenelläkään kivaa. Varsinkaan sen jälkeen, kun (mahdolliset) lakkoilut on lakkoiltu. Ja itse olen sitä mieltä, että tällaisella veroasteella me emme voi ikinä tästä paskan alhosta nousta. Täällä on pakko tehdä todella radikaaleja uudistuksia, joiden rinnalla nämä Sipilän "leikkaukset" olivat kuin kärpäsen kusi valtameressä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tyypillistä muuten tälle palstalle. Postittaja tekee emämunauksen, ja poimii itse postittamastaan referenssistä verrokkimaaksi Espanjan, jossa hoitovapaalta ei makseta senttiäkään.

Minä kyllä kuvittelin, että tässä oli alun perin ennen muuta puhe perhevapaiden olemassaolosta ja niiden pituudesta, ei niinkään maksettavan korvauksen suuruudesta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä kyllä kuvittelin, että tässä oli alun perin ennen muuta puhe perhevapaiden olemassaolosta ja niiden pituudesta, ei niinkään maksettavan korvauksen suuruudesta.
Alkuperäisessä viestissä puhuttiin siitä mitä veronmaksajat kustantavat, joten ehkä tässä oletettiin että lukijoiden ymmärtävän, että maksettavan korvauksen suuruuskin vaikuttaa asiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös