Mainos

Hakkaraisen polvitaklaus ti 24.2.2009 JYP - KalPa

  • 37 644
  • 242

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän päivän Iltalehden paperiversiossa on varsin mielenkiintoinen kuva tuosta tapahtumasta. Kuvakulma on Jalasvaaran takaa. Kovasti siinä on miehet kylki kylkeä vasten. Ja näyttää siltä kun Hakkarainen olisi kaatumassa Jalasvaaran jalan päälle. Onko tuo polvivamma sitten tullut iskun voimasta vai siitä että Hakkarainen kaatui Jalasvaaran päälle?

Tästä olen kyllä ihan samaa mieltä. Ihan kuin Hakkaraisen paino polven päällä olisi aiheuttanut vamman, ei niinkään taklauksen erittäin lievä polvikontakti.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen verran omaa kantaani vielä täsmennän, että tuomio oli oikea, mutta lisäpenalttiin ei ole aihetta. Tällöin viimeistään Hakkaraista rangaistaisiin vain ja ainoastaan Jalasvaaran sairasloman pituuden vuoksi.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ja Kalpafaneille voin edelleen painottaa kuten aiemminkin tuossa, että minunkin mielestä taklaus selvähkösti osui polveen, enkä sitä kiistä lainkaan. Tilanne vain NÄYTTÄÄ ihan heppoiselta. Se mitä seurasi tuosta löysännäköisestä kontaktista onkin sitten aivan eri asia, ja pahoittelen luottopuolustajanne menettämistä loppukaudeksi. Paranemisia vaan Jalasvaaralle.

Ei sen kontaktin tarvitse olla "kovan" näköinen, jos jalka on tuettuna jäätä vasten tuossa asennossa ja 80 kiloa liigakiekkoilijaa tulee siihen polven kohdalle. Jalalla ei vain ole muuta "pakosuuntaa" tilanteessa kuin se, että polvi pettää paineen alla.

Pelkkä ajattelukin tekee kipeää.
 

Paaze

Jäsen
Kyllä muuten menee.

Kuvakaappaus.

No tästähän sen näkee. Hakkaraisella on polvi ihan vartalolinjassa. Ei sen eteenpänä kuin olkapääkään. Jalasvaaralla polvi taas selvästi vartalolinjan ulkopuolella. Luistellessa jalat liikkuu, mitä kaikki ei täällä ole tainneet huomata. Sitä on aika vaikea mennä joka tilanteeseen polvet kropan takana. Hakkarainen hakee painopistettä alemmaksi, että taklaus osuisi olkapäähän eikä päähän, taklattava kun on matalassa asennssa. Silloin polvi menee väkisin eteemmäksi mutta ei sen edemmäksi kuin olkapääkään. Sitä tietty on vaikea hahmottaa jos ei itse ole koskaan edes luistellut. Jalasvaara väistää vartalolla mutta jättää levällään olevan jalan taakse. Oma moka, verratavissa siihen, että kääntää selän taklaukselle. Käsittämätön tuomio.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei sen kontaktin tarvitse olla "kovan" näköinen, jos jalka on tuettuna jäätä vasten tuossa asennossa ja 80 kiloa liigakiekkoilijaa tulee siihen polven kohdalle. Jalalla ei vain ole muuta "pakosuuntaa" tilanteessa kuin se, että polvi pettää paineen alla.

Pelkkä ajattelukin tekee kipeää.

Täytyy varmaan omaakin mielipidettä muuttaa jotta tajuaisit pointtini, elikkä kysymyksessä erittäin lievä polvitaklaus, voisi jopa sanoa että kyseessä on normaali vartalotaklaus jossa Jalasvaaran polvi joutuu paineen alle jätkän itsensä takia. Ei Hakkaraisen polvi missään nimessä osu kovaa Jannen polveen, jos ollenkaan edes osuu muuta vartaloa enempää.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
taklattava kun on matalassa asennssa.
Tässä ollaan mielestäni asian ytimessä: Hakkaraisen ei olisi alun perinkään pitänyt viedä taklausta loppuun. Vaikka kontakti olisikin onnistunut toivotulla tavalla, ei siitä olisi ollut edes mitään hyötyä tuossa tilanteessa.
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän päivän Iltalehden paperiversiossa on varsin mielenkiintoinen kuva tuosta tapahtumasta. Kuvakulma on Jalasvaaran takaa. Kovasti siinä on miehet kylki kylkeä vasten. Ja näyttää siltä kun Hakkarainen olisi kaatumassa Jalasvaaran jalan päälle. Onko tuo polvivamma sitten tullut iskun voimasta vai siitä että Hakkarainen kaatui Jalasvaaran päälle?
No siis tätähän Tuppurainen ja Pihlman sanoivat ottelun jälkeen haastatteluissa! Eli siltä se oli ilmeisesti JYPin vaihtoaitosta katsottuna näyttänyt.

Edit. jatkoa... Paaze sanoi mielestäni juuri oikein. Mitään polvitaklauksen kriteerejä siinä - ei ainakaan Hakin osalta - täyty. Enemmän siinä Jalasvaara yrittää estää Hakkaraista kuin Hakkarainen loukata Jalasvaaraa, jos syyllistä halutaan etsiä. Vahinko mikä vahinko ja kärsivänä osapuolena tällä kertaa ehdottomasti Kuopion pojat, vaikka lisätuomioita tulisikin.
 
Viimeksi muokattu:

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Mielenkiintoista toki olisi tietää, oliko linjatuomareilla jotain sanottavaa tuohon tilanteeseen, vai annettinko tuomio (jota ei ensin kumpikaan päätuomareista aikonut antaa) ihan puhtaasti sillä perusteella, että Jalasvaaraan näytti sattuvan.
Toinen linjatuomari auttoi Jalasvaaran pelaajakäytävään, joten hän ei päätuomareille mitään puhunut. Kollegansa sen sijaan taisi käydä päätuomareiden juttusilla.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
No tästähän sen näkee. Hakkaraisella on polvi ihan vartalolinjassa. Ei sen eteenpänä kuin olkapääkään. Jalasvaaralla polvi taas selvästi vartalolinjan ulkopuolella. Luistellessa jalat liikkuu, mitä kaikki ei täällä ole tainneet huomata. Sitä on aika vaikea mennä joka tilanteeseen polvet kropan takana.

Ylläoleva aivan totta. Taklaustilanteeseen olkapää edellä meneminen vaati myös jalan ojentamisen, jos ei halua mitään syöksyä tehdä.

Hakkarainen hakee painopistettä alemmaksi, että taklaus osuisi olkapäähän eikä päähän, taklattava kun on matalassa asennssa. Silloin polvi menee väkisin eteemmäksi mutta ei sen edemmäksi kuin olkapääkään. Sitä tietty on vaikea hahmottaa jos ei itse ole koskaan edes luistellut. Jalasvaara väistää vartalolla mutta jättää levällään olevan jalan taakse. Oma moka, verratavissa siihen, että kääntää selän taklaukselle. Käsittämätön tuomio.

Boldaukset ovat omiani.Hakkarainen tekee selkeän virheen, kun lähtee taklaamaan huonossa asennossa olevaa pelaajaa. Jalasvaarahan pelasi/yritti pelata alimpana pelaajana kädellä kiekkoa, josta johtuen joutui kyseiseen asentoon. Lisäksi kun kiekko karkasi hieman niin asento entisestään huononi.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
No tästähän sen näkee. Hakkaraisella on polvi ihan vartalolinjassa. Ei sen eteenpänä kuin olkapääkään. Jalasvaaralla polvi taas selvästi vartalolinjan ulkopuolella. Luistellessa jalat liikkuu, mitä kaikki ei täällä ole tainneet huomata. Sitä on aika vaikea mennä joka tilanteeseen polvet kropan takana. Hakkarainen hakee painopistettä alemmaksi, että taklaus osuisi olkapäähän eikä päähän, taklattava kun on matalassa asennssa.

Tuostahan sen tosiaan hyvin näkee mihin se taklaus ensimmäisenä osuu: Jalasvaaraa polveen sillä hartiat ovat vielä tuossa kovin kaukana toisistaan. Luistellessa jalat liikkuu, mutta Hakkarainen liukuu sen 5m hakien taklausta jo puoliksi maassa makaavaan, mikä idea? Miksi taklata väksin kun olisi päässyt mahdollisesti loistavaan maalipaikkaan jos olisi osannut lukea yhtään paremmin tuota tilannetta.
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
Tuskin tällä otteluvalvojalla oli videoita kelatessaan JYP-laseja päässä. Ja hän nimeenomaan sanoi ettei kyseessä ollut polvitaklaus!
Tähän mennessä ainoa puolueeton näkökulma...

Kokemus ja vuodet ovat osoittaneet sen, että otteluvalvojat ovat lähes poikkeuksetta selkärangattomia ja myötäileviä Arto 1. Järvelän jees-miehiä. Tapahtui pelissä sitten polvitaklaus, joukkotappelu tai kansanmurha, niin nämä myötäilijät pelin jälkeen vain taputtavat tuomareita päälaelle ja ojentavat keksin palkinnoksi.

Unohtakaamme tämä puolueeton näkökulma.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tapahtui pelissä sitten polvitaklaus, joukkotappelu tai kansanmurha, niin nämä myötäilijät pelin jälkeen vain taputtavat tuomareita päälaelle ja ojentavat keksin palkinnoksi.

No minkäs takia tämä nimenomainen otteluvalvoja sitten EI nähnyt tilannetta polvitaklaukseksi, toisin kuin tuomarit?
 

Jarzki

Jäsen
Tämän päivän Iltalehden paperiversiossa on varsin mielenkiintoinen kuva tuosta tapahtumasta. Kuvakulma on Jalasvaaran takaa. Kovasti siinä on miehet kylki kylkeä vasten. Ja näyttää siltä kun Hakkarainen olisi kaatumassa Jalasvaaran jalan päälle. Onko tuo polvivamma sitten tullut iskun voimasta vai siitä että Hakkarainen kaatui Jalasvaaran päälle?

Tuohon olisi syytä saada selvyys, että meneekö polvi tosiaan polvien kolahduksen vai polven päälle kaatumisen seurauksena rikki. Mikäli jälkimmäinen, niin silloin ei missään nimessä saa tulla lisärangaistuksia. Tuota jälkimmäistä tukee myös JYPin Pihlmanin ja Tuppuraisen kommentit tilanteesta. Ja ei, en sano, että ne olisivat välttämättä absoluuttinen totuus. Mutta kukaan muu kentällä tai vaihdossa olleista ei ole asiaa kommentoinut, joten mistä sitä tietää vaikka olisi totuus. Mutta videoltakaan tuota tilannetta on melko vaikea varmaksi todeta.

Otteluvalvojaa lainatakseni: "Vaikea tilanne".

EDIT:
Tosin tiedän, että JYP-leirissä tuuletus on kova, Jalasvaara sai mitä ansaitsi, Hakkaraiselle pitäisi antaa mitali, jäähy perua ja KalPan maalit hylätä.

Noniin, tulihan se päivän viisauskin sieltä.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Oma moka, verratavissa siihen, että kääntää selän taklaukselle. Käsittämätön tuomio.

Meinaatko, että sai sitä, mitä tilasi?

Nämä jutut ovat aivan käsittämättömiä. Koko tilannehan on vahinko ja onneton sattuma, mutta jos tuo nyt jyväskyläläisleirissä tulkitaan vain ja ainoastaan Jalasvaaran omaksi viaksi ja tätä verrataan tahalliseen selän kääntämiseen laidassa, niin värilaseiltaan ei näe metsää puilta, tai oikeastaan yhtään mitään.

Omaako syytään Jalasvaara nyt tahallisesti hajotti itsensä puoleksi vuodeksi, pilasi loppukauden, harjoittelukesän ja ensi kauden alun samalla kertaa?

Joopa joo. Molemmilla on huono asento, Jalasvaaralla kieltämättä selkeästi huonompi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Hakkarainen osuu Jalasvaaraan polvi edellä, mikä aiheuttaa loukkaantumisen. Tahaton ja vastustajapelaajankin huonosta asennosta johtuva tapaturma, mutta silti täysin selvä polvitaklaus.

Ja Hakkaraisen mahdollinen lisäsanktio tuskin lohduttaa kuopiolaisleirissä yhtään. Ykkösparin puolustaja ja Strömbergin ohella joukkueen ainoa oikea kiekollinen puolustaja on nyt pelistä poissa. Virta tiivisti hyvin, mielummin 0 pistettä käteen kuin tämä valitettava loukkaantuminen.

Ikävä homma, kaikin puolin. Tosin tiedän, että JYP-leirissä tuuletus on kova, Jalasvaara sai mitä ansaitsi, Hakkaraiselle pitäisi antaa mitali, jäähy perua ja KalPan maalit hylätä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sikäli mielenkiintoinen juttu, että tuollahan on onnistuttu saavuttamaan lähes yhtäläinen värilasien vahvuus tämän ketjun yltiöpäisimpien kirjoitusten kanssa...

Aivan käsittämätöntä, kuinka seuran virallisilla sivuilla voidaan julkaista tuollainen uutinen.
Taklaus on polvitaklaus ja Hakkarainen sai siitä tuomion (ehkä jopa lisärangaistuksia, mikä on mielestäni edelleen väärin), mutta se miten taklaus tapahtui KalPan sivujen uutisoijan mielestä ja mitä Muukkosen pitäisi tehdä, ei kuulu seuran virallisilla sivuilla.

Uutisen tekijä vissiin tajunnut, miten HIFK sai Toni Sihvoselle 10 ottelun pelikiellon. Pyritäänkö tällä samaan?
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
No minkäs takia tämä nimenomainen otteluvalvoja sitten EI nähnyt tilannetta polvitaklaukseksi, toisin kuin tuomarit?

Eikös tilanteessa vähänniinku käynyt niin, että rangaistus annettiin ainoastaan loukkaantumisen perusteella? Kukaan tuomareista ei ensin reaagoinut tilanteeseen millään tavalla, kunnes Jalasvaara jäi kenttään. Otteluvalvoja taisi sanoa pressissä, että kukaan tuomareista ei nähnyt tilannetta.

Ja jos katsot ketjua taaksepäin, niin löydät mielipiteeni taklauksesta. Kommenttini otteluvalvojasta oli lähinnä yleisellä tasolla viitaten lainaamaani viestiin kumotakseni "puolueettoman näkökulman".

Osaltani länkytys päättyy tähän.
 

Moosehead

Jäsen
No tästähän sen näkee. Hakkaraisella on polvi ihan vartalolinjassa. Ei sen eteenpänä kuin olkapääkään. Jalasvaaralla polvi taas selvästi vartalolinjan ulkopuolella. Luistellessa jalat liikkuu, mitä kaikki ei täällä ole tainneet huomata. Sitä on aika vaikea mennä joka tilanteeseen polvet kropan takana. Hakkarainen hakee painopistettä alemmaksi, että taklaus osuisi olkapäähän eikä päähän, taklattava kun on matalassa asennssa. Silloin polvi menee väkisin eteemmäksi mutta ei sen edemmäksi kuin olkapääkään. Sitä tietty on vaikea hahmottaa jos ei itse ole koskaan edes luistellut. Jalasvaara väistää vartalolla mutta jättää levällään olevan jalan taakse. Oma moka, verratavissa siihen, että kääntää selän taklaukselle. Käsittämätön tuomio.

Juuri näin. Mikäli tilanteen olisi nähnyt ainostaan tuosta kuvankaappauksesta, voisi olettaa Jalasvaaran taklaavan jalalla Hakkaraista.

Tai no, omana mokana en kuitenkaan pidä, valitettavana vahinkona tosin.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meinaatko, että sai sitä, mitä tilasi?
Nämä jutut ovat aivan käsittämättömiä. Koko tilannehan on vahinko ja onneton sattuma, mutta jos tuo nyt jyväskyläläisleirissä tulkitaan vain ja ainoastaan Jalasvaaran omaksi viaksi ja tätä verrataan tahalliseen selän kääntämiseen laidassa, niin värilaseiltaan ei näe metsää puilta, tai oikeastaan yhtään mitään.

Omaako syytään Jalasvaara nyt tahallisesti hajotti itsensä puoleksi vuodeksi, pilasi loppukauden, harjoittelukesän ja ensi kauden alun samalla kertaa?

Tosin tiedän, että JYP-leirissä tuuletus on kova, Jalasvaara sai mitä ansaitsi, Hakkaraiselle pitäisi antaa mitali, jäähy perua ja KalPan maalit hylätä.
Tuskinpa täällä kukaan JYP-leiristä tuota tarkoittaa. Lähinnä se on (ainakin omalta osalta) palautetta niille kommenteille, joiden mukaan Hakkarainen lähtee sikamaisesti polveilemaan Jalasvaaraa sairastuvalle. Ikävä yhteentörmäys, joita tämän päivän vauhtia ja ryminää rakastavalle kiekkokansalle tarjotaan turhankin usein.

(...taitaa samat kaverit täällä valittaa Hakkaraisen "sikailusta" ja toisen ketjun alla toivoa enemmän poliiseja liigaan. Taitokiekko kunniaan, niin sitten vahinkojakin sattuisi vähemmän...)
 

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Jaahas! Tahallinen vai tahaton, polvitaklaus vai ei, mutta jos Hakkarainen oisit voinut tehdä jotain tilanteen välttämiseksi niin.. haistappa vittu!

Eihän ole Jypille kovakaan menetys jos Hakkaraisen tasoinen peluri on sivussa yhden tai vaikka kaksikin peliä. Jannelta sen sijaan menee pitkään, PITKÄÄN odotetut play-offit ja mahdollisesti vielä ensi kauden alkukin ohi, ja miehen puuttuminen tekee helvetin ison loven KalPa-puolustukseen. Mahtaa nakertaa miestä itseään rotan lailla, kun täälläkin syö ihan huolella!
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tuohon olisi syytä saada selvyys, että meneekö polvi tosiaan polvien kolahduksen vai polven päälle kaatumisen seurauksena rikki. Mikäli jälkimmäinen, niin silloin ei missään nimessä saa tulla lisärangaistuksia.

Mitäs merkitystä tuolla nyt on? Niin sanotussa normaalissakin polvitaklauksessa vammat tulevat juuri siitä, että taklattavan jalka on jäässä kiinni ja taklaaja lyö siihen ulkopuolista painetta ja synnyttää vääränlaista vääntöliikettä. Tuossa nyt ei ole muuta eroa, kun että Jalasvaara on paikallaan ja Hakkarainen mulauttaa jalka edellä KalPa-pakin jalkaa päin/päälle.
 

Vanha mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ja Suolahden Urho
Polvitaklauksen ideologia

Polvitaklaushan tulee siitä, että yritetään polvella estää hyökkäävää kaveria etenemästä.

Kumpi näistä oli etenevä kumpi puolustava? Totuushan on myös se, että polvitaklauksessa on riski omaan loukkaantumiseenkin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tuskinpa täällä kukaan JYP-leiristä tuota tarkoittaa. Lähinnä se on (ainakin omalta osalta) palautetta niille kommenteille, joiden mukaan Hakkarainen lähtee sikamaisesti polveilemaan Jalasvaaraa sairastuvalle. Ikävä yhteentörmäys, joita tämän päivän vauhtia ja ryminää rakastavalle kiekkokansalle tarjotaan turhankin usein.

(...taitaa samat kaverit täällä valittaa Hakkaraisen "sikailusta" ja toisen ketjun alla toivoa enemmän poliiseja liigaan. Taitokiekko kunniaan, niin sitten vahinkojakin sattuisi vähemmän...)
Kukaan ei nyt täällä tuota sikataklaukseksi ole väittänyt mutta päivän selväksi polvitaklaukseksi, jonka Hakkarainen olisi voinut jättää helposti tekemättä ja samalla luoda omalle joukkueelle maalintekotilanteen.
Ei se, että tilanne ei nyt ole tahallinen tee polvitaklauksesta mitään yhteentörmäystä polvitaklaus se silti on.

No tälläiset tapaukset olisivat niitä joiden tekemistä pitäisi miettiä enemmän jos vastustajalla olisi poliisi mukana vaikka tuo ei ollut mikään sikailu selvä polvitaklaus silti.
 

Paaze

Jäsen
Tuostahan sen tosiaan hyvin näkee mihin se taklaus ensimmäisenä osuu: Jalasvaaraa polveen sillä hartiat ovat vielä tuossa kovin kaukana toisistaan. Luistellessa jalat liikkuu, mutta Hakkarainen liukuu sen 5m hakien taklausta jo puoliksi maassa makaavaan, mikä idea? Miksi taklata väksin kun olisi päässyt mahdollisesti loistavaan maalipaikkaan jos olisi osannut lukea yhtään paremmin tuota tilannetta.

Ei se osunut ensimmäisenä polveen. Kyllä se livenä katsottuna osui ensin olkapäähän, mutta koska Jalasvaara väisti, niin osuma jäi pyyhkäisyksi->matka jatkui ja tökkäsi sivulle jääneeseen jalkaa. Kyllä taklausta saa väistää, mutta silloin pitää saada myös jalat alta pois. Kun kiekkoon koskee niin silloin ollaan alttiita taklauksille, se nyt vaan on pelin henki. Puoliksi makaava...:D
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Polvitaklaushan tulee siitä, että yritetään polvella estää hyökkäävää kaveria etenemästä.

Kumpi näistä oli etenevä kumpi puolustava? Totuushan on myös se, että polvitaklauksessa on riski omaan loukkaantumiseenkin.
Ei polvitaklauksessa ole mitään tuollaista määritelmää riittää, että sen tekee polvella kuten Hakkarainen nyt.
Niin on monessa muussakin tilanteessa mutta se ei poista sitä asiaa, että Hakkarainen taklaa polvella Jalasvaaraa.
Jos et osu "paikallaan" olevaan kaveriin ilman polvi taklausta niin sitten voit kyllä syyttää siitä ihan itseään sillä Hakkaraisellahan tuossa tilanteessa oli vauhtia ja Jalasvaara oli käytännössä paikoillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös