Mainos

Haitalliset idiootit ja suoranaiset maanpetturit – Venäjän etujen ajaminen Suomessa

  • 95 970
  • 437
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miksi helvetissä tätä jätkää tituuleerataan asiantuntijana?

Linkittämäsi artikkelin loppu on erityisen hupaisa:

Diktaattorien ajatellaan elävän harhoissa ja tekevän huonoja päätöksiä siksi, että heille kerrotaan vain niitä asioita, joita he haluavat kuulla. Kun vapaa media ja oppositio puuttuu, syntyy tyhmiä päätöksiä. Patomäen mukaan ongelma ei koske vain diktatuureja, vaan vastaavia ongelmia näkyi esimerkiksi USA:n käymässä Vietnamin sodassa.

– Sama kuvio toistuu nyt suomalaisessa keskustelussa ja sen täydellisessä vaihtoehdottomuudessa. Eihän täälläkään juuri kukaan uskalla sanoa mitään, joka poikkeaa valtavirrasta.
Patomäen pösilö on joissakin aineissa. Vasta nyt suomalaisessa keskustelussa on mahdollista käydä avointa keskustelua; noin vuodesta 2000 vuoden 2022 helmikuuhun ei ollut, eikä etenkään Halosen-Tuomiojan koplan valtavuosina. Missä hanurissa Patomäki silloin piti päätään, kun en muista miehen penänneen tarvetta vaihtoehdoista kumpuavalle keskustelulle noihin aikoihin?

Suomessa tehtiin puolustuksellinen liittoutumispäätös, parlamentaarisessa järjestyksessä ja lakia noudattaen, ja erittäin suurella eduskunnan enemmistöllä. Päätös perustui niin vahvaan kansanvaltaiseen mandaattiin, ettei päätöksen kyseenalaistamisesta tarvitse käydä erikseen keskustelua jonkun laitavasemmistolaisen miellyttämiseksi.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tekisi mieli melkein laittaa viestiä Helsingin yliopistolle, että miten Patomäen kaltaista tyyppiä voidaan pitää tuollaisessa virassa. Näkemykset ja julistukset on kuin suoraan Zakharovin tai Peskovin suusta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Jep. Ja samalla voisi myös kysyä Iltalehdeltä, että miksi tällainen Kremlin sanansaattaja saa palstatilaa ikäänkuin asiantuntijana. Eikai siellä nyt (toivottavasti) Bäckmania ja Turtiaistakaan siteerata.

Ihmisten medialukutaito huomioiden eiköhän tälläkin artikkelilla jokunen lukija käännytetty ajattelemaan Venäjän intressien mukaisesti.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jep. Ja samalla voisi myös kysyä Iltalehdeltä, että miksi tällainen Kremlin sanansaattaja saa mediassa palstatilaa ikäänkuin asiantuntijana. Eikai siellä nyt (toivottavasti) Bäckmania ja Turtiaistakaan siteerata.
Minusta on ihan OK, että myös näiden Patomäkien ääntä ei tukahduteta vaan annetaan heidän suoltaa paskaansa, mutta ehkä olisi hyvä hieman haastaa noita näkemyksiä ja varsinkin tuota "asiantuntijan" statusta.

Mutta tuo vähän arveluttaa, että tuollaisten ihmisten annetaan vaikuttaa yliopiston kaltaisissa laitoksissa ja esittää varsin yksisilmäisiä näkemyksiään poliityisen tutkijan ja asiantuntijan statuksella.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Minusta on ihan OK, että myös näiden Patomäkien ääntä ei tukahduteta vaan annetaan heidän suoltaa paskaansa, mutta ehkä olisi hyvä hieman haastaa noita näkemyksiä ja varsinkin tuota "asiantuntijan" statusta.
Minusta nuo näkökannat kuuluvat enemmän MV- kuin Iltalehteen. Vaikka roskamedia toki näistä jälkimmäinenkin.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Linkittämäsi artikkelin loppu on erityisen hupaisa:

Patomäen pösilö on joissakin aineissa. Vasta nyt suomalaisessa keskustelussa on mahdollista käydä avointa keskustelua; noin vuodesta 2000 vuoden 2022 helmikuuhun ei ollut, eikä etenkään Halosen-Tuomiojan koplan valtavuosina. Missä hanurissa Patomäki silloin piti päätään, kun en muista miehen penänneen tarvetta vaihtoehdoista kumpuavalle keskustelulle noihin aikoihin?

Suomessa tehtiin puolustuksellinen liittoutumispäätös, parlamentaarisessa järjestyksessä ja lakia noudattaen, ja erittäin suurella eduskunnan enemmistöllä. Päätös perustui niin vahvaan kansanvaltaiseen mandaattiin, ettei päätöksen kyseenalaistamisesta tarvitse käydä erikseen keskustelua jonkun laitavasemmistolaisen miellyttämiseksi.
Kauan on Jutta Urpilaisella pysynyt luotto Venäjään kun vasta vuoden 2022 tapahtumat vieneet sen luottamuksen pois. Muutenkin aika huolestuttavia kommentteja miten Venäjään on suhtauduttu ennen noita 2022 tapahtumia. Miten ylipäätänsä vaikuttaa että Euroopassa mennyt ohi Jeltsinin ja Putinin kaipuu vanhaa kunnon Neuvostoliittoa kohtaa tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Linkin video pitäisi lähteä oikeasta aikaleimasta eteenpäin (noin 30 minuutin kohdalta loppuun).

Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kauan on Jutta Urpilaisella pysynyt luotto Venäjään kun vasta vuoden 2022 tapahtumat vieneet sen luottamuksen pois. Muutenkin aika huolestuttavia kommentteja miten Venäjään on suhtauduttu ennen noita 2022 tapahtumia. Miten ylipäätänsä vaikuttaa että Euroopassa mennyt ohi Jeltsinin ja Putinin kaipuu vanhaa kunnon Neuvostoliittoa kohtaa tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Linkin video pitäisi lähteä oikeasta aikaleimasta eteenpäin (noin 30 minuutin kohdalta loppuun).

Kuvaamaasi ajattelua tai suhtautumista ei tarvitse hyväksyä, kannattamisesta puhumattakaan, mutta sen olemassaolon syitä voi ymmärtää. Suomen ylimmän poliittisen establishmentin puolelta pidettiin yllä helmikuuhun 2022 erittäin varovaista ja verraten kainosti kritiikkiä esittävää linjaa Venäjää kohtaan. Tällä taas on puolestaan omat juurensa, eikä niistä tässä sen enempää, paitsi ihan vähäsen:

Suomen poliittisessa ilmastossa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen noin 30 vuoden ajanjakso, jolloin esimerkiksi Venäjän demokratiakehityksestä, maidemme hyvistä kauppasuhteista, "Venäjän tarpeiden ymmärtämisestä" ja sen sellaisesta hevonpaskasta lässyttäminen oli selkeästi vähemmän riskialtis vaihtoehto poliitikolle kuin tosiasioista puhuminen ja johtopäätösten vetäminen näihin perustuen. Tämä koski jossakin määrin kaikkia puolueita, sitä enemmän höpöjuttujen suoltamiseen oli paineita, mitä NATO-vastaisemmasta puolueesta oli kysymys. Vasemmistoliitto nyt oli aivan oma lukunsa, mutta sekä SDP että Keskusta olivat selkeän NATO-vastaisia porukoita vielä vuoden 2022 alussa. Poikkeuksiakin tietysti oli. SDP:n Liisa Jaakonsaari oli selkeästi NATO- ja länsimyönteinen demari. Mikäpä oli Liisan ollessa NATO-myönteinen demari, kun pitkän poliittisen karriäärin jälkipuolella arki kulki mukavasti Brysselissä, ja kun sekä aika että tarve päästä demaripuolueen johtopaikoille olivat hänelle jo mennyttä aikaa. Olihan tuollainen Liisan NATO-ajattelu - hivenen liioitellen - vähän kuin Kremlin hyväksymä näennäinen oppositio duumassa, eli saa meillä tällaistakin mieltä olla.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kuvaamaasi ajattelua tai suhtautumista ei tarvitse hyväksyä, kannattamisesta puhumattakaan, mutta sen olemassaolon syitä voi ymmärtää. Suomen ylimmän poliittisen establishmentin puolelta pidettiin yllä helmikuuhun 2022 erittäin varovaista ja verraten kainosti kritiikkiä esittävää linjaa Venäjää kohtaan.
Presidentin tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa, ja Saulin aikana (ja toki ennenkin) linjana oli se, että Venäjää pyritään ymmärtämään ja diplomaattisia suhteita ylläpitämään, vaikka siihen ei välttämättä aina aihetta ollutkaan. Myöskään NATO ei ollut oikeasti keskustelupöydällä ennen helmikuuta 2022, Niinistön linjanvedosta johtuen. On mielestäni erikoista syyttää yksittäisiä poliitikkoja (olkoonkin, että ovat toimineet ministereinä tai europarlamentissa) Suomen ulkopoliittisen linjan noudattamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Presidentin tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa, ja Saulin aikana (ja toki ennenkin) linjana oli se, että Venäjää pyritään ymmärtämään ja diplomaattisia suhteita ylläpitämään, vaikka siihen ei välttämättä aina aihetta ollutkaan. Myöskään NATO ei ollut oikeasti keskustelupöydällä ennen helmikuuta 2022, Niinistön linjanvedosta johtuen. On mielestäni erikoista syyttää yksittäisiä poliitikkoja (olkoonkin, että ovat toimineet ministereinä tai europarlamentissa) Suomen ulkopoliittisen linjan noudattamisesta.
En esittänyt edellä minkäänlaisia syytteitä. Tosin se nyt pitäisi jo vuonna 2024 pystyä kenen hyvänsä myöntämään, että Venäjän edesottamuksiin reagoiminen sekä puheissa että teoissa oli monella tapaa sinisilmäistä ja tosiasiat sivuuttavaa. Näin monissa sellaisissakin asioissa, jotka eivät olleet alisteisia Suomen ulkopoliittiselle linjalle. Esimerkiksi venäläisten ja näiden bulvaanien tekemiin kiinteistökauppoihin reagoitiin todella myöhään, vaikka näyttöä hyvin kyseenalaisesta toiminnasta oli kertynyt julkisuudessa asti päiviteltäväksi jo vuosikausien ajan.

Niinistön pakkoraon kyllä tunnistan. Hän aloitti tasavallan presidenttinä 2012, muutamaa kuukautta vaille neljä vuotta sen jälkeen, kun Venäjä oli toimittanut sotilaallisen aggression Georgiassa. Vaikka Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa ei noihin aikoihin tapahtunut mitään olennaisia ulospäin näkyviä muutoksia, niin Venäjän antama viesti ulospäin oli yhä enenevässä määrin sen suuntainen, että Venäjä odottaa ns. "lähiulkomailtaan" sanotaanko Venäjän intressien "ymmärtämistä". Aika vaikea olisi tasavallan presidentin ollut käydä pehmittämään kotoista maaperää puolustukselliselle liittoutumiselle suopeampaan suuntaan, kun lähtötilanne oli se, että NATO-jäsenyyden vastustajia oli koko ajan huomattavasti enemmän kuin kannattajia. Sellainen touhu olisi tietysti näkynyt Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa nopeasti. Toki tosiasioiden tunnustamiseen olisi ollut paljon muitakin tapoja kuin räpsäyttää NATO-keskustelu korkeimmalta mahdolliselta taholta päälle. Olisi voitu esimerkiksi palata eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan vuonna 2007 tilaamaan Venäjä-arvioon, ja siinä esitettyyn skenaarioon nimeltä ”Kovan vallan Venäjä”, koska tuo skenaario alkoi viimeistään vuodesta 2008 alkaen käydä vääjäämättä toteen.

No, minä olen ollut selkeästi Suomen puolustuksellisen liittoutumisen kannalla jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta ymmärrän kyllä varsin hyvin, että hiljalleen yhä vainoharhaisemmaksi, aggressiivisemmaksi ja itsevaltaisemmaksi käyvän Venäjän ("suurvallan", kuten takavuosina usein muotoitiin) kanssa kannatti ainakin lyhyen tähtäimen etujen nimissä vältellä yhteentörmäyksiä. Asuin Moskovassa muutaman vuoden ajan ennen Putinin Georgia-aggressiota, ja vaikka tuolloin oli jonkinmoinen suojasään aika ja bisnekset rullasivat, niin ilmapiiri alkoi saada Venäjällä yhä itsevaltaisempia ja kiihkoisänmaallisempia sävyjä. Ei tuo Kuusen, Smithin ja Tiihosen toimittaman Venäjä-arvion "Kovan vallan Venäjä" tuntunut minun verkostoissani ollenkaan vieraalta, vaikka Tuomiojan Erkkiä se tuntui kovasti pöyristyttävän. En sano tätä paukutellakseni henkseleitä jälkiviisauden tympeällä peukalo-otteella, vaan todetakseni, että Venäjää koskevasta empiirisestä todellisuudesta oli ihan helvetin vaikea puhua Suomessa muutoin kuin viittoillen raa'at kananmunat kainalossa, ja etenkin jos olit poliitikko, virkamies tai jonkinmoinen silmäätekevä.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kuvaamaasi ajattelua tai suhtautumista ei tarvitse hyväksyä, kannattamisesta puhumattakaan, mutta sen olemassaolon syitä voi ymmärtää. Suomen ylimmän poliittisen establishmentin puolelta pidettiin yllä helmikuuhun 2022 erittäin varovaista ja verraten kainosti kritiikkiä esittävää linjaa Venäjää kohtaan. Tällä taas on puolestaan omat juurensa, eikä niistä tässä sen enempää, paitsi ihan vähäsen:

Suomen poliittisessa ilmastossa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen noin 30 vuoden ajanjakso, jolloin esimerkiksi Venäjän demokratiakehityksestä, maidemme hyvistä kauppasuhteista, "Venäjän tarpeiden ymmärtämisestä" ja sen sellaisesta hevonpaskasta lässyttäminen oli selkeästi vähemmän riskialtis vaihtoehto poliitikolle kuin tosiasioista puhuminen ja johtopäätösten vetäminen näihin perustuen. Tämä koski jossakin määrin kaikkia puolueita, sitä enemmän höpöjuttujen suoltamiseen oli paineita, mitä NATO-vastaisemmasta puolueesta oli kysymys. Vasemmistoliitto nyt oli aivan oma lukunsa, mutta sekä SDP että Keskusta olivat selkeän NATO-vastaisia porukoita vielä vuoden 2022 alussa. Poikkeuksiakin tietysti oli. SDP:n Liisa Jaakonsaari oli selkeästi NATO- ja länsimyönteinen demari. Mikäpä oli Liisan ollessa NATO-myönteinen demari, kun pitkän poliittisen karriäärin jälkipuolella arki kulki mukavasti Brysselissä, ja kun sekä aika että tarve päästä demaripuolueen johtopaikoille olivat hänelle jo mennyttä aikaa. Olihan tuollainen Liisan NATO-ajattelu - hivenen liioitellen - vähän kuin Kremlin hyväksymä näennäinen oppositio duumassa, eli saa meillä tällaistakin mieltä olla.

Totta kai niiden taustoja pitää ymmärtää, ihan siitäkin syystä, että niistä voisi tulevaisuutta varten oppia jotain. Mutta jos ja kun on ollut oikealla puolella Venäjän suhteen viimeiset reilu parikymmentä vuotta ja on saanut siitä kuraa niskaan koko tuon ajan (russofobia, menneen maailman kaveri, sotahullu, ym.), niin kai sitä saa pikkasen nostaa lippua ylös. Minusta on käsittämätöntä peittelyä, vähättelyä, selittelyä, tms. ohittaa jälkisuomettumisen käsittely, koska kyllä niitä toisiakin ääniä oli ja myös niitä tukevaa tutkimus/tiedustelutietoa. Mutta jos "asiantuntijalähteet" ovat Markku Kangaspuro ja Heikki Patomäki, niin kertoo kyllä aika paljon näiden asiantuntijoiden kuulijoista.

Luen juuri toistamiseen Alpo Rusin kirjaa "Yhdessä vai erikseen- Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa". Vuonna 2016 julkaistu kirja antaa todella karun kuvan Suomen naivista suhteesta Venäjään, erityisesti Rusi osoittaa eri lähteisiin viitaten demarien olleen hyödyllisiä ja sokeita idiootteja Jeltsin kaudesta lähtien. Jos demaripäättäjä olisi lukenut Rusin kirjan vuonna 2016, ei olisi tarvinnut jatkaa samaa idoitismia talveen 2022 asti. Alpo Rusi oli vain yksi näistä oikeassa olevista näkijöistä, mutta kun ideologia rullaa, niin korvat ja silmät suljetaan.

Edelliseen viitaten tuo Urpilaisen kommentti Venäjästä....... Siis eikö oikeasti Jutta nähnyt ennen vuotta 2022 millainen Putinin Venäjä on???? Ei Georgian sota, ei Krimin miehitys, ei kalsarimyrkytykset, ei matkustajakoneen tiputtamiset, ei toimittajien, oppositiojohtajien tai kansalaisaktivistien pudottamiset ikkunoista, ei palkka-armeijan murharituaalit Afrikassa, ei Syyrian sisällisodan lietsonta, ei hämärät maakaupat Suomessa, ei pakolaiskriisi itärajalla 2015-2016, siis eikö mikään näistä avannut Jutan ja demarien silmiä?

Iso kirja kertoo, että "näkemällä näkevät ja kuulemma kuulevat, mutta eivät silti usko". Kuvaus jälkisuomettuneesta Suomesta?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän naiivi suhtautuminen Vladimir Putinin Venäjään on koko kansamme kollektiivinen häpeä.

Oli se Bäckmankin ilmeisesti arvostettu dosentti ennen totaalista "pimahtamistaan" ja kulttuurismies. Siis käsittämätöntä, että hänkin oli joskus A-Studion asiantuntijavieras jne. Patomäen vaikutusvalta on rajallinen, mutta haitallisena kansamme yhtenäisyyden kannalta häntä voi kuitenkin pitää, että rohvessorin asemassa pääsee laukomaan venäjämielisiä näkemyksiään.

Nyt olisi aika Suomettumisen totuuskomissiolle. Koko aika 1944-2022 syytä perata perin pohjin.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Edelliseen viitaten tuo Urpilaisen kommentti Venäjästä....... Siis eikö oikeasti Jutta nähnyt ennen vuotta 2022 millainen Putinin Venäjä on????
Eikö tuossa ole vähän ikään kuin kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole hyvä. Joko esittää, että ei tajunnut ennen 2022, tai myöntää, että tajusi kyllä, mutta ei antanut sen vaikuttaa, kun oli niin kivaa tehdä bisnestä itänaapurin kanssa. Ja tämä siis pätee tietysti muihinkin poliitikkoihin kuin Urpilaiseen.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eikö tuossa ole vähän ikään kuin kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole hyvä. Joko esittää, että ei tajunnut ennen 2022, tai myöntää, että tajusi kyllä, mutta ei antanut sen vaikuttaa, kun oli niin kivaa tehdä bisnestä itänaapurin kanssa. Ja tämä siis pätee tietysti muihinkin poliitikkoihin kuin Urpilaiseen.
Juu ikävä kyllä tämä pätee käytännössä koko poliittiseen toimijistoon muutamia poikkeuksia (esimerkiksi erittäin johdonmukaisesti naapurimme touhut sekä tunnistanut että niitä myös kritisoinut Heidi Hautala) lukuunottamatta. Varmasti toki monikin ymmärsi, millainen entiteetti itärajamme takana sijaitsee, mutta jostain syystä oli päätetty että veriruplat riittävät pesemään kaikki synnit ja/tai nähtiin Suomen kansalaiset typeryksinä jotka kiivastuisivat jos riippuvuuttamme itänaapurista vähennettäisiin.

Suomen poliittinen johtajistohan oli useissa muissakin kysymyksissä, selkeiten NATOon liittymisessä, selvästi täysin ihmeellisessä noidankehässä jossa pääprinsiippinä on että Suomelle ehdottoman hyödyllisiä muutoksia ei voida tehdä ulkosuhteissa kun kansalaiset ovat niitä vastaan ja toisaalta kansa on muutoksia vastaan kun poliittinen johtajisto on kovaan ääneen julistanut ettei niitä voida tehdä ("kun kansa on niitä vastaan", joskin esimerkiksi NATOon olisi se vastahakoinen kansakin ollut liittymässä kyselyiden perusteella suunnilleen aina, jos poliitikot olisivat toteuttaneet tehtäväänsä edestä johtamisessa sen sijaan että välttelivät vastuunkantoa kannatuksen menetyksen pelossa).
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Suomi-Venäjä-seuran valtiontuesta on keskusteltu kriittiseen sävyyn paljon, yllättävän vähällä kritiikillä ovat päässeet kyseisen seuran toiminnassa mukana olleet merkkihenkilöt.

Vuodesta 2015 alkaen Kulmuni toimi Suomi–Venäjä-Seuran puheenjohtajana mutta luopui puheenjohtajuudesta 9. kesäkuuta 2019 tultuaan nimitetyksi elinkeinoministeriksi Rinteen hallitukseen.
Kyseessä siis Keskustan puheenjohtajana toiminut ja valtiovarainministerin salkkua reilut puoli vuotta hallussa pitänyt Katri Kulmuni. Vaikka kyseisen ystävyysseuran politiikan huipulle ulottuvat lonkerot ovatkin kaikkien tiedossa, yllättävän tyynesti asiaan suhtauduttiin vielä 2010-luvulla. En tiedä Kulmunin Venäjä-sympatioiden taustoja, mutta huomionarvoista on mielestäni se, ettei hän ollut seurassa pelkkä rivijäsen, vaan puheenjohtaja.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
En tiedä Kulmunin Venäjä-sympatioiden taustoja, mutta huomionarvoista on mielestäni se, ettei hän ollut seurassa pelkkä rivijäsen, vaan puheenjohtaja.
Kulmunin nousu valtakunnan politiikkaan alkoi vuonna 2010, kun hänestä tuli silloin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toimineen Paavo Väyrysen lehdistöavustaja. Tuo kertonee aivan riittävästi eli on koulunsa käynyt.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kulmunin nousu valtakunnan politiikkaan alkoi vuonna 2010, kun hänestä tuli silloin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toimineen Paavo Väyrysen lehdistöavustaja. Tuo kertonee aivan riittävästi eli on koulunsa käynyt.
Väyrysen kasvatti Kulmuni toden totta on ja näyttää perineen myös väyrysläisten äänestäjäkunnan, sillä Keskustan kannatuksen romahtamisesta huolimatta hänet äänestettiin viime keväänä taas kerran eduskuntaan.

Sikäli huomionarvoista, että Kulmuni on vuonna 1987 syntyneenä nuoremman polven poliitikko, jolla ei pitäisi olla suomettuneisuuden sydänajalta muistoja, mutta niin vain Venäjä on kiinnostanut häntä.
 
Johan Bäckman on postannut Facebookissa viimeksi Joulukuun 20. päivä. Muista medioista en tiedä, mutta onkohan jotain tapahtunut?
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Johan Bäckman on postannut Facebookissa viimeksi Joulukuun 20. päivä. Muista medioista en tiedä, mutta onkohan jotain tapahtunut?
Myöskään VK:ssa ei näytä tapahtuneen mitään marraskuun lopun jälkeen, mikä on myös hyvä merkki. Ehkä hän on päässyt oikeisiin töihin omassa kotimaassaan eikä siksi hänellä ole aikaa minitsaarin propagandan levittämiseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka rajaliikenteestä elantonsa saaneita nykytilanne sapettaakin, tosiasiat olisi silti syytä tunnustaa.

Vaikka Venäjä Ukrainasta vetäytyisikin ja maassa tapahtuisi vallanvaihdos, ei venäläisten kanssa ole silti vielä pitkään aikaan syytä aloittaa yhteistyötä.
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Vaikka rajaliikenteestä elantonsa saaneita nykytilanne sapettaakin, tosiasiat olisi silti syytä tunnustaa.

Vaikka Venäjä Ukrainasta vetäytyisikin ja maassa tapahtuisi vallanvaihdos, ei venäläisten kanssa ole silti vielä pitkään aikaam syytä aloittaa yhteistyötä.
"Pitäisi erottaa politiikka ja liiketoiminta."

Kaikenlaista paskaa sitä kuuleekin. Kyllä venäjämielisten suusta tulee kaikki mahdollinen mihin "politiikkaa" ei pitäisi sekoittaa. Oikea muotohan tuosta lauseesta on korvata sana politiikka sanalla Venäjä. Pitäisi erottaa Venäjä ja liiketoiminta, Venäjää ei pidä sotkea urheiluun jne.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vaikka rajaliikenteestä elantonsa saaneita nykytilanne sapettaakin, tosiasiat olisi silti syytä tunnustaa.

Vaikka Venäjä Ukrainasta vetäytyisikin ja maassa tapahtuisi vallanvaihdos, ei venäläisten kanssa ole silti vielä pitkään aikaam syytä aloittaa yhteistyötä.
Sinänsä olen samaa mieltä, että pitkällä tähtäimellä suhteita on rakennettava. Itätunkio ei tosisaan tuosta mihinkään häviä. Nykyisen hallinnon kanssa ei ole mitään iloa pitää suhteita. Syyt voi kukin nähdä erilaisista hybridioperaatioista ja kansanmurhasta.

Kauheasti ei yllätä, että bisnes kiinnostaa politiikkaa enemmän neukkulassa opiskellutta syyrialaista. Lamborghinin ratin takaa on helppo nähdä vain oleellinen omille bisneksille. Toisaalta taas voisi kysyä, että pitäisikö Syyriassa myöskin erottaa bisnes ja politiikka? Olisi mielenkiintoista kuulla suhtautuminen tähän aiheeseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Venäjä on eri muodoissaan ollut enemmän tai vähemmän Suomen geopoliittinen antagonisti viimeiset n. 1000 vuotta, eikä tämä oletettavimmin tule muuttumaan, vaikka silovikit vallasta kammettaisiinkin. Ei ole suomalaisten intressissä olla agressorina, mutta idänsuhteiden on syytä olla jäänviileät rauhan aikanakin.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Myöskään VK:ssa ei näytä tapahtuneen mitään marraskuun lopun jälkeen, mikä on myös hyvä merkki. Ehkä hän on päässyt oikeisiin töihin omassa kotimaassaan eikä siksi hänellä ole aikaa minitsaarin propagandan levittämiseen.
Valitettavasti 10 päivää sitten näyttää olleen harhaisten ja enemmän harhaisten valehtelijoiden klubi koolla eli Z-Studio YouTubessa: "Niinistö haluaa vain sotaa, Sanna Marin ui rahassa, kun reserviläiset lähetetään Ukrainaan."
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vaikka rajaliikenteestä elantonsa saaneita nykytilanne sapettaakin, tosiasiat olisi silti syytä tunnustaa.

Vaikka Venäjä Ukrainasta vetäytyisikin ja maassa tapahtuisi vallanvaihdos, ei venäläisten kanssa ole silti vielä pitkään aikaan syytä aloittaa yhteistyötä.

En tiedä, miten Darwichiin kuitenkaan sopii tämä otsikon määritelmä. Yrittäjäriskin realisoituminen ja katkerahko bisnestausta kylläkin, jutussa mainitun lisäksi/ennenhän hän tuli kuuluisaksi Grande Orchidée-tavaratalosta Lappeenrannassa. Samettiseinäiset wc:t jne., jotka oli täysin uusrikkaille suunnattu. Inhimillisesti ymmärrän että saattaa hieman harmittaa, mutta oikeasti tietysti "mitäs läksit". Ei se hänestä kuitenkaan Venäjän äänitorvea tehne. Useimmiten nämä henkilöt ovat tienneet poliittisen riskin tasan tarkkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös