Harmittaa kyllä tuo vähäinen promoaminen, olisi saatu vähintään kaks kertaa suurempia myyntilukuja koko maailmaa katsoen jos ois promoaminen hoidettu sillä tavalla minkä tämä levy ansaitsisi, siinä asiassa Axl & Co. on kusenut homman aikalailla. Toki Dr.Pepper homma toi varmasti huomiota, ja luultavasti pitkälti sen varaan laskettiinkin promoaminen.
Kuulemma näyttäs siltä, että ekalle viikolle/päiville myyntiluvut ois jotain 300k-500k luokkaa tuolla amerikassa, vai onko nää sit koko maailman arvioituja myyntilukuja ekalle viikolle, en tiedä. Tässä kuitenkin juttu tosta:
http://www.gnrdaily.com/news_detail.asp?id=1885
Kyllä nyt miljoona pitäs saada rikki ekalle viikolle, se oli itelle se vähimmäistavoite, toki tällä hiljasuudella sitä ei tulla saamaan, ehkäpä levy kuitenkin saa lisää huomiota kun se pääsee nyt listoille muiden kovasti myyvien levyjen sekaan. Voisko sit käydä AFD-efekti, no en kyllä usko että 20 vuoden jälkeen enää. Ja toisaalta kun ajattelee, 300k-500k vasta ekalla viikolla ameriikoissa ois ihan hieno tulos kuitenkin. Ja toki olen tyytyväinen tohon 30k myyntisaaliiseen parissa päivässä suomessa, tässä voitas vielä pistää ainakin yli 50 tuhannen.
Mutta pitää muistaa mitä Gouldin ja Azoffin lehdistötiedotteessa sanottiin: “We’re launching with a monumental campaign developed by Gary Arnold and the Best Buy team that matches the groundbreaking sound of the album itself.
Guns N’ Roses fans have every reason to celebrate, for this is only the beginning.”
Lihavoitu osa antaa aina toivoa. Parhaimmillaan tästä tulee vielä 4 vuoden matka jolloinka näkisimme toisen ja kolmannen levyn vuosina 2010 ja 2012 ja siinä välissä pari kiertuetta ja monta monta upeaa musiikkivideota. Eiköhän näillä jo myyntiä heruisi. Muutenkin odotan musiikkivideota/videoita tältä levyltä, eiköhän niidenkin pyöriminen musiikkikanavilla auttaisi jo levittämään viimeistään sanaa, että GNR todella on palannut.
Ja sitten takas levyyn. Tossa eilen kuunnellessa biisejä Sorry ja This I Love tuli vahvasti se fiilis, että Sorry on suunnattu etenkin Slashille ja This I Love Stephanie Seymourille, vaikka toi This I Love olikin selviö, niin silti se antaa aina hienoja fiiliksiä kun sitä kuuntelee tuo asia mielessä. Sorry on kyllä semmosta tilitystä että jos tuossa ei ole sitaatteja Slashille päin sanoituksissa, niin ei missään. Esimerkiksi alkupuolen "but i dont want to do it" hauskalla aksentilla laulettuna on väkisinkin joku Slashin tai muun ihmisen kommentti Axlille. Oisko sit jotakin biisiä tehdessä ollut niin, ettei Slash olisi halunnut tehdä jotain juttua, esim November Rainin nauhotus jne.
Sit Scraped on myös huikean kova biisi, Axl on kirjottanut hienot sanat tohon, mitkä varmasti kuvaa Axlin mielentilaa joskus 1990-luvulla megakiertueen jälkeen. Vielä kun Axl laulaa tuolla vähän mielipuolisella tyylillä, niin kyllä nuo sanat ja laulu menee siinä vaiheessa ihan yhteen ja muodostaa juuri oikean tunnelman tuohon biisiin. Dont u try to stop us now?
I.R.S ja Shackler's Revenge omaa myös tollaset sanoitukset, joissa on paljolti vihaa kehissä. I.R.S. olisi voinut olla vieläkin kovempi biisi, jos se ois vedetty vähän nopeammalla temmolla ja vielä rankemmalla tyylillä, livenähän Axl vetää aina I.R.S.:n täysillä.
Pitkälti Chinese Democracyn sanoituksissa on kaipuuta vanhaan, pettymystä, vihaa ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin tämmönen fiilis mulle on jäänyt CD:n sanoituksista. Eiköhän tää kuvaa pitkälti myös Axlin elämää 1994-1999 välillä. Melkosta menoa on ollut kun Stephanien kanssa suhde päättyi, sitten taisi olla toinen muija kuvioissa joskus 1994 tienoilla (blondi joka on Since i dont have you videossa), sit näitä oikeusjuttuja ja toki bändin hajoaminen ja mitäpä vielä. Eiköhän noista ole jo riittänyt melko paljon asiaa kirjoitettavaksi, ja se näkyy tällä levyllä.