Ottamatta kantaa Guggenheim-asiaan (ei ole yksinkertainen suuntaan eikä toiseen) on kyllä vaikea kuvitella, miksi jälkimmäinen ryhmä olisi sen "oikeampaa" kulttuuriväkeä kuin ensin mainittukaan. Molemmat ryhmät ovat tärkeitä ja osoittavat vain eri tapoja tuottaa ja kuluttaa kulttuurinautintoja.
Valitettavasti jälkimmäinen ryhmä ei ole päättäjien näkökulmasta yhtä tärkeä vaan aliarvostettu, väheksytty ja epäreilussa asemassa verrattuna toiseen ryhmään. Toinen ryhmä, eli vanha perinteinen "korkeakulttuuri" saa isot tukirahat, sen ympärillä on iso ja paikalleen jähmettynyt koneisto ja mitään siihen liittyvää tapahtumaa/paikkaa ei voida kuvitellakaan toteutettavaksi ns. omin rahoin. Apurahat, tukirahat ja valtion subventointi tulevat kuin Manulle illallinen. Useimmiten on vieläpä niin, että koko kansa saa lystin maksaa, vaikka siitä pääsee nauttimaan vain erittäin suppea ihmismäärä, joilla monella olisi varaa maksaa tästä lystistä enemmän itse.
Kuten sanoit, on eri tapoja tuottaa ja kuluttaa kulttuurinautintoja. Mutta miksi tämän jälkimmäisen ryhmän, sen edustajien, sen järjestäjien ja sen kuluttajien pitää sitten aina maksaa kaikki viulut itse, vaikka se on yhtä tärkeää ja yhtä lailla kulttuuria? Miksi valtio subventoi vaikkapa oopperalippuja isoilla summilla mutta valtio ei subventoi vaikkapa AC/DC:n stadionkeikan lippuja? Miksi valtio/kunta voi maksaa isot tuet Takahikiän Tekotaidebiennaalin järjestämiseen, mutta valtio/kunta ei osallistu vaikkapa metallifestivaaliin siten, että valtion pussista maksettaisiin paikan päälle The Big Four of Thrash?
Tai vähän suppeammassa mittakaavassa - miksi on tärkeää tuoda Suomeen avustusrahoilla joku etninen sahansoittaja esiintymään varakkaalle, keskiluokkaiselle rouvasväelle joka ei halua maksaa lipustaan asianmukaisesti, mutta miksi ei ole tärkeää tarjota köyhemmälle ja nuoremmalle kuulijakunnalle mahdollisuutta kuulla vaikkapa Duncan Pattersonia* akustisesti siten, että sekä järjestäjälle että artistille jäisi muutakin käteen kuin hienot muistot ja persnettoa? Miksi pitää ensisijaisesti subventoida sellaista kulttuuria, jonka kuluttajista iso osa on vähintään keskituloisia ja joilla olisi varaa maksaa vähän enemmänkin samaan aikaan kun nuoremmat kuulijat joutuvat maksamaan huomattavia summia vaikkapa keikkalipusta?
Ei minulla ole mitään oopperaa tai muutakaan korkeakulttuurista taidetta vastaan, mutta en silti näe mitään syytä samaan aikaan syrjiä ja olla tukematta muuta kulttuuria. Toki jos lähtökohta on se, että mitään tukia ei tarvitse jakaa tai maksaa, ja kukin pärjätköön kaupallisesti omillaan, niin mikäpä siinä sitten - olisi ainakin tasapuolista. Mutta sitten saisivat tosiaan kaikki osapuolet pärjätä omillaan taloudellisesti joko nostamalla lippujen hintansa vastaamaan oikeita kustannuksia, tehostamalla lipunmyyntiä ja markkinointia sekä miettimään yhteistyökuvioita. Esim. metallipuolen bändit ja keikkajärjestäjät ovat näin aina joutuneet tekemään, joten kenties olisi aika antaa muidenkin kulttuurinalojen seistä tai kaatua omilla jaloillaan. Ihmisellä, jolla on intohimoa ottaa taloudellinen riski tapahtumanjärjestämisen suhteen on vahvempi sitoutuminen asiaan kuin ihmisellä, joka siirtää riskit muiden maksettaviksi.
*Duncan Patterson ja Mick Moss, mm. Anathemasta, Antimatterista ja Ionista tutut muusikot kiersivät pari joulua sitten Suomessa akustisella minikiertueella, jota eräs tuttavani oli järjestämässä. Ei tuosta järjestäjille tai muusikoille käteen mitään juuri jäänyt, ei muuta kuin soittamisen ilo ja ainutlaatuinen akustisten klubi-iltojen tunnelma. Mutta eipä tuota rahan takia järjestettykään, eikä sillä oletuksella, että apurahoja pitäisi sataa valtion laarista automaattisesti. Silti - tai juuri siksi - tämä oli autenttisempi kulttuuritapahtuma kuin mitkään veronmaksajilla pakkomaksatetut pompöösit eliitin paisuttelut. Ylipäätään tämäntapaiset "kaupalliset" (ts. riski on järjestäjällä, ei veronmaksajalla) kulttuuritapahtumat ovat paradoksaalisesti tarjonneet paljon aidompia kulttuurielämyksiä kuin instituutioiden ja apurahojen varassa pyörivät koneistot.