No niin, nyt sen pitäis olla siinä. Gradun jätin jo toista viikkoa sitten (harvoin muuten on ollut reppu niin keveä, kun kiikutin kansitettuja teoksiani laitokselle hymyssä suin) ja tänään kävin kypsyysnäytteessä, jonka uskoisin olevan hyväksytty suoritus.
Onhan se jo pari viikkoa ollu käytännössä selvää, että mustakin loppujen lopuks tulee se maisteri, mutta tänään kun jätti kypsärin (viimeinen suoritus, ei mitään enää jäljellä) tenttisalin pöydälle ja tiesi sen menevän saletisti läpi ja ratsasti pyörällä kohti auringonlaskua, eli siis Proffan kellaria, oli fiilis aika mahtava. Proffassa on muuten edelleen sikahalvat opiskelijahinnat, joita käytinkin tänään kypsärin jälkeen hyväkseni muistellessani niitä harvoja opiskeluaikojeni highlightsejä.
Mulle maisterintutkinto on sikälikin pitkän työn tulos, että oikeesti oon kirjautunu yliopistolle vuonna 1992. Kandin sain raavittua tuskalla työn ohella vuonna 2001, jonka jälkeen ajatelin, että yo-opiskelut oli sitten mun kohdalta tässä. Kymmenen vuotta sen jälkeen työelämää, mutta erinäisistä syistä johtuen päätin viime marraskuussa kerran vielä kokeilla opiskeluhommaa ja tässä nyt sitten ollaan. Ilman vaimon tukea ja siskon tukea ja asiantuntevaa ohjeistusta en olis ikinä tähän päässy, joten erittäin suuri kiitos heille.
Ei ole hirveesti tapana täällä avautua henk.koht. asioista, mutta tänään pikku päiväporossa koen saavuttaneeni jotain itselleni merkittävää ja haluan jakaa sen myös teidän kanssa, rakkaat palstaveljet!