Moraali- ja kulttuurirelativismi lienee kaikesta huolimatta suurin uhka, minkä kaikki maailman kansat ja ihmiset kohtaavat nykyajassa. Postmodernismi on monella tavalla konkreettinen haaste ihmisarvolle, tiedonvälitykselle ja tieteelle. Ja vaikka siis kysymyksessä ei välttämättä aina olisikaan suorastaan eksistentiaalisen tason asia, niin ehkä juuri siksi se onkin vaarallisempi kuin yksikään totalitaarinen ideologia koskaan on ollut, sillä se vaikuttaa aivoissamme ja instituutioissamme ilman että huomaamme sitä, siinä missä karkeampia metodeja käyttävien tahojen propaganda ja mielipidevaikuttaminen on suorastaan banaalin ilmiselvää jokaiselle kriittistä ajatustoimintaa omaavalle.
Jos jotakin, niin Euroopan on etsittävä tämän kriisin ja konfliktin jälkeen tarkoitustaan. Jos demokratia, ihmisoikeudet ja laillisuusperiaate eivät olisikaan universaaleja arvoja koko maailmassa, niin meidän on siitäkin huolimatta kyettävä löytämään yhteisymmärrys, vaikka suorastaan itsekkyyden ja oman elämäntapamme pohjalta, että ne ovat ainoita mahdollisia arvoja Euroopassa ja muutoin vaikutuspiirissämme olevissa maissa.
Jotta tämä ideaaliselta tasolta aina ruohonjuuritasolle ulottuva asia olisi mahdollinen, se edellyttää yhteistyötä, entistäkin enemmän yhteistyötä.
Ulottuen puolustukseen. Poliisitoiminnalle koko maailman mittakaavassa ei liene enää tilausta, sillä kohta erinäköiset ja -tasoiset kirjoittajat alkavat argumentoimaan ajasta "ennen ja jälkeen Venäjän ja Georgian välisen sodan", mutta globaalit ja alueelliset haasteet eivät katoa minnekään, vaan ovat pikemminkin voimistumassa.