Se kun aikuinen ihminen puhuu lapsen silmien kautta, vaikka niitä ei ole edes paikalla.
Törmäsin sattumalta jäätelökioskilla wanhan luokkakaverini pikkusiskoon kavereineen. Syötiin siinä sitten jäätelöt ja vaihdettiin kuulumisia. Tiesin jo etukäteen, että hänellä on ukko ja pari lasta. Juteltiin muun muassa kesälomasta ja -suunnitelmista. Aika paljon siinä sitten tuli tekstiä, että "isoveli sitä" ja "isoveli tätä". Hetken aikaa mä siinä ihmettelin sanomatta kuitenkaan mitään, että kyllä kai kaveristani/hänen isoveljestään voisi ihan nimelläkin puhua. Sitten tuli se, kun "isoveli aloitti tällä viikolla uimakoulun". Mä sitten tokasin siihen, että "ai valmentajana vai? Sehän oli aikamoinen vesipeto jo kouluaikoina". Sitten vedettiin puolikas palkokasvi nokkaan ja oikein närkästyneenä vastattiin, että "siis mä puhun nyt mun vanhemmasta pojastani". Mä siihen sitten huuli pyöreänä, että "mä olen tässä nyt viisi minuuttia kuunnellut, että mitä SUN isoveljellesi kuuluu". Noh, tuskinpa tarvitsee sitä tyttöporukkaa taas seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen moikkaillakaan. Voin vain kuvitella minkälaista putkiaivo-juttua siellä on meikäläisestä juteltu sen jälkeen kun häivyin paikalta vähin äänin.
Toisaalta oma siskonikin on onnistunut sumuttamaan mua vastaavalla tavalla. Joskus oli jotain juttua siitä, että isovanhemmat tulee mukaan tai tekee jotain. Pitkään se kesti mulla silloinkin tajuta, että siskoni puhui poikansa isovanhemmista - eli MEIDÄN vanhemmista. Jälleen kerran... siskonpoika ei ollut kyseisellä hetkellä mailla eikä halmeilla.