No, meillä nyt ilmeisesti on JA:n määritelmien mukaan "vapaa kasvatus", kun ei mitään fyysistä kuritusta missään muodossa käytetä. Sen sijaan kyllä on sääntöjä, joita on yksinkertaisesti noudatettava. Esimerkiksi jos uhmaava lapsi ei suostu pukemaan niin sitten hänet yksinkertaisesti puetaan tai jos ei lopeta leikkejä ja lähde pesulle niin napataan kainaloon ja lähdetään sinne pesulle. Toki ensiksi on jokin aika neuvoteltu, mutta kyllä nämä tietysti ovat pakkokeinoja - silti eivät fyysisiä rangaistuksia. Ja hyvin harvoin 5-vuotiaan esikoisemme kohdalla noita enää tarvitaan, oikeastaan tuskin koskaan, mikä tietysti on luonnekysymyskin, mutta väittäisin myös että ensimmäisen pahan uhmakauden aikainen ehdoton tiettyjen rajojen ylläpitäminen loi sen pohjan myöhemmälle kehitykselle. Jotenkin näen läpsäisyjen ja tukistelujen (pahemmasta puhumattakaan) olevan merkkejä siitä, että aikuiset ovat laiminlyöneet vastuunsa jossain varhaisemmassa vaiheessa.
Heippa, jos kuvittelet että olet viisivuotiaaksi lapsesi saateltuasi nähnyt lapsen luonteesta vielä minkäänlaisia piirteitä, olet asiassa - jos nyt et aivan täysin, niin ainakin lähestulkoon väärässä. Se että teiltä lötyyy fiksu viisivuotias ei tarkoita että lapsi enää viiteentoista mennessä olisi lähellekään sama persoona joka tuo vanhempaa vielä kyseenalaistamatta kunnioittava leikki-ikäinen ihminen on. Päinvastoin, uskon että on suurempi todennäköisyys että varsinainen kasvatustyö on vasta edessä. Näitä 3-5 -vuotiaiden uhmaikiä kun voi vielä käsitellä hyvinkin läpinäkyvin menetelmin.
Lisäksi painottaisin että alle viisivuotiasta ei tulisi missään olosuhteista kurittaa. Tämänikäinen lapsi alkaa vasta hiljalleen ymmärtämään selkeästi oikeaa ja väärää sekä syy- ja seuraus-suhteita sekä oppii hiljalleen käsittelemään rangaistus-konseptia siinä määrin että kurinpalautus tulisi edes kyseeseen. No, toki kehitys on aina henkilökohtaista ja yksilöiden välillä varmasti on merkittäviäkin eroja - kaikki eivät opi näitä suhteita aikuisikään mennessäkään.
Omat kokemukseni ovat tietysti hyvin rajallisia ja rajoittuvat omiin ensikäden tuttaviin mutta yleisesti ottaen olen todennut että juhlavimmin onnistumisistaan kasvattajina puhuvat, joiden lapsia ei ole ikinä täytynyt kurittaa ja ovat aina käyttäytyneet erinomaisesti, pysyvät järjestyksessä pelkällä aikuisen auktoriteetillä sijoittuvat johonkin seuraavista kategorioista:
a) valehtelijat
b) lapsiaan lääkitsevät
c) valehtelijat
d) kehityshäiriöisten lasten vanhemmat
e) valehtelijat
Kuten huomaatte, aika usein on kyse valehtelusta - siis siitä että mielellään annetaan kovasti ruusuinen (joskin epätotuudenmukainen) kuva omasta työstä kasvattajana. Jokaiselta itseltä kysyttynä meillä pitäisi kasvaa oikeastaan vain täydellisesti kasvatettuja pieniä ihmeitä, monilahjakkuuksia ja maailman tärkeimpiä henkilöitä. Ihmettelen vain, että mistä se huonosti kasvatettu ja täysin normaali massa sitten tulee. "Jostain muualta, mutta ei meiltä" varmaankin... ;)
Eli normaaliin lapsen kehitykseen kuuluu se että lapsi alkaa kyseenalaistamaan rajoja ja käyttäytymisnormeja, testaa miten vanhempi (tai muu henkilö, "kasvattaja") suhtautuu täysin tarkoituksenmukaiseen sääntöjen rikkomiseen, opettelee turvallisuuden tunteita voimalla luottaa erilaisten rangaistusten kohtuullisuuteen sekä alkaa hiljalleen muodostaa omaa persoonallisuuttaan kyseenalaistamalla auktoriteettejä. "Rangaistava käyttäytyminen" kuuluu jossain määrin normaaliin kehitykseen. Lapset saattavat varastaa, valehdella, vahingoittaa toisia tarkoituksella, kiusata ja monenlaista asiaa joista pyrimme opettamaan heitä pois ja jossain määrin tämä kuuluu täysin normaaliin ja jopa toivottavaan kehitykseen lapsuusiällä, turvallisessa ympäristössä jossa rangaistuksista pättävällä henkilöllä on tunneside lapseen joka lieventää rangaistuksia sekä pehmentää ympäristöä. Toivottavasti mukana on myös ymmärrystä siitä miten rangaistukset toimivat.
Ideaalimaailmassa ja "lonkalta heitettynä" mielipiteenä tietysti voi nopeasti ajatellakin että jos lapsi ei kohtaa väkivaltaa lapsuudessaan, on kynnys väkivallan käyttämiseen korkeampi myös myöhemmällä iällä. En kuitenkaan allekirjoita tällaista väittämää, sillä uskon että omat kokemukset muovaavat suhtautumista väkivaltaan ja rakentavat empatian tunnetta. Ilman kokemuksia esim. fyysisestä rangaistuksesta, henkilölle ei välttämättä ole kehittynyt omakohtaisen oppimisen kautta selkeää käsitystä vaikkapa pahoinpitelyn merkityksestä sen uhrille. Lisäksi tässä nousee jälleen kerran esille merkittävä ero "kurituksen" ja "väkivallan" välillä; mjr vetää mutkat suoriksi aiemmassa viestissään vetämällä yhtäläisyysmerkit "kasvatuksellisen kurituksen" ja "lievän väkivallan" välille. Tämä on yhtä paljon totta, kuin "kättely" tapana tervehtiä on "lievää väkivaltaa". Väkivaltaisessa ympäristössä vietetty lapsuus varmasti ylittää jo normaalin empatiakyvyn kehittymisen vaatimat määrät kokemuksien suhteen ja alkaa tehdä poikkeuksesta normia ja kasvattaa lapsesta väkivaltaista. Tällaisessa ympäristössä lapselle nimenomaan opetetaan väkivallan olevan ratkaisu ongelmiin - ja useinhan nuo oppivat sen, mitä arkielämässä "opetetaan". Kuitenkaan kun puhutaan ruumiillisesta kurittamiesta, ei puhuta "väkivaltaisesta ympäristöstä". Väkivaltaan liittyy merkittävinä asioina myös yllätyksellisyys, epäoikeudenmukaisuus, ylimitoitettu voimankäyttö, vastuuttomuus, tunnesidonnainen tilanne, suuttumus, ylilyönnit. Kuten monissa viesteissä on todettu, nämä määritellyt asiat eivät liity millään lailla "ruumiilliseen kasvatukselliseen kuritukseen" niin ihmettelen, miksi täytyy jälleen kirjoittaa ilmoille uusi viesti jossa mainitaan ruumiillisen kurituksen tarkoittavan näitä asioita? Eikö voi vain tunnustaa rehellisesti, että kyseessä lienee konsepti jota itse ei ymmärrä ja näinollen on parempi ettei lähde käyttämään tällaisia työkaluja? Moni kirjoittaja on ehtinyt olla jo sitä mieltä että tämä tärkeä luonne-ero täytyy ymmärtää ennenkuin voi käyttää tällaista kasvatustapaa jossa ruumiillinen kuritus on yhtenä osatekijänä mukana. Kuten aiemmin on osoitettu niin jo täysi maallikkokin kykenee perustelemaan että ruumiillisella kurituksella on olemassa piirteitä joita ei välttämättä saavuteta muilla rangaistusmenetelmillä ja se voi olla kasvatustapana tehokas hyvin vähälläkin käytöllä. Vaikeaa ymmärtää ihmistä, joka ei hyväksy muidenkaan ymmärtävän asioita jotka ovat liian vaikeita tai vieraita itselle ymmärrettäväksi.
