Fyysinen kuritus kasvatuksen välineenä - oikein vai väärin?

[msg]

Luuletko, että Keravan kasvateilla on noin yleisesti olleet elämänsä alkutaipaleen palaset aivan kohdillaan?

Kohtalaisen turha rinnastaa perusperheessä satunnaisesti jaettavat tukistukset moniongelmaisen perheen suoranaiseen pahoinpitelyyn.

Niin kuinka moni oikeasti tunnustaa pahoinpitelevänsä? Tässäkin ketjussa on todisteltu ihan pahoinpitelyksi lain mukaan tunnistettavan ruumillisen kurituksen johtavan tai johtaneen kunnolliseen aikuisuuteen.
Mutta onhan se toisaalta hyvä perusperheessäkin oppia, että kun sanat loppuvat niin on lupa jatkaa keksustelua käsin. Siinähän sitä lapsi oppii miten ongelmatilanteita ratkaistaan.

 

[sampio]

Mutta onhan se toisaalta hyvä perusperheessäkin oppia, että kun sanat loppuvat niin on lupa jatkaa keksustelua käsin. Siinähän sitä lapsi oppii miten ongelmatilanteita ratkaistaan.

Omituisen mustavalkoinen näkemys. Väkivaltaisen toimintamallin opettaminen ja varoitusten päälle tuleva fyysinen puuttuminen eivät ainakaan omassa toimintapaletissani kohtaa millään tavalla. Nämä ovat tietysti vähän vaikeasti todennettavissa, kun näkemys voimankäytöstä vaihtelee tyypistä toiseen. Sen vuoksi olenkin ihan hyvilläni, että fyysiseen kurittamiseen puututaan, vaikka en näe asiaa henkilökohtaisesti aivan näin mustavalkoisena, mitä täällä on muutaman kirjoittajan toimesta esitetty. Ihmetyttää se, ettei tajuta sitä, että mikä toisella ei pysy hanskassa, voi toisella pysyä. Sain aikoinaan nuhteet palstalla siitäkin, että en peitä oluenjuontiani lapsiltani. En ole koskaan ollut kännissä ja juon viikossa n. kaksi annosta alkoholia, jos sitäkään. En vastaavasti pieksä lapsiani sinisiksi toistuvasti, vaan viimeinen raja asetetaan vaikka sitten sillä kevyellä tukistuksella. Paskat se mitään väkivallan mallia anna, kun mukana on keskustelu ja syli.

Niin, oleellista on se, että kokonaisuus on hallussa. Väkivalta ei todellakaan sovi lapsien kasvatuksen johtolangaksi, mutta Keravan nuorisorikollisten elämä ei ole pilalla vain sen vuoksi, että heitä mahdollisesti on palautettu ruotuun nyrkin kanssa.

 

[Squit]

Itse aikoinani olen lapsena kaikenmoista tehnyt ja sain siitä kyllä satikutia. Oikeaan osoitteeseen meni. Huomasin sen viimeistään silloin, kun kivitin yhden ikkunan alas, tiesin että nyt tuli tehtyä väärin ja en todellakaan mennyt kotiin. Kuitenkin siellä huomattiin että poika on noin häpeillyt, niin ymmärsi tekevänsä väärin. Ihan tyytyväinen olen lapsuuteni ollut vaikka ei se helpoimmasta päästä ollut työttömälle yksinhuoltaja äidille 3 lapsen kanssa. Kuitenkaan pahoinpitelyä ja alkoholismia en saanut kokea. Lisäksi minulla on iso ja erittäin läheinen suku joka on ollut tärkeä. Ehkä eniten opetti se, että rahaa ei ollut, niin ei sitä kyllä vinguttukaan turhasta ja opetti että vähemmäläkin pärjää.

Itse olen fyysisen "muistuttamisen" kannalla. Ihmettelen jos jotkut vanhemmat on säästynyt tältä, luulisi että lapset edes joskus kokeilisivat rajojaan ja olisi hauska kuulla kuinka asia on hoidettu. Mitä lähipiirissä on nähnyt muutamia jotka ei fyysisesti kurita lastaan, niin ei sekään ole kyllä aina putkeen mennyt. Itse olen huomannut että kun se Jani-Petteri tekee jotain väärin niin sille sanotaan muutama kerta ja sitten kun JP ei tottelekaan, niin annetaan olla! Eräällä kaverilla en enää käy, kun se homma vitutti niin paljon. Siellä tämä vilkas poika esim. tuli minun työksen ja suoraan sanottuna puri munaan farkkujen läpi (onneksi oli farkut). Tiedättekö mitkä oli reaktiot? Lapsen äidin hirveä repeäminen ja nauraminen maassa kieriskellen. Poika puri vielä toisen kerran niin isä vei pojan sivuun leperrellen "jutellaans vähän" ja poika tuli juttutuokiolta enemmän virtaa täynnä. Kyllä siinä olisi ollut jo aikaa sitten tukkapöllyn tai luunapin paikka. On se käsittämätöntä kuinka joku 5 vuotias voi viedä vanhempiaan kuus muna noin pahasti. Ja on todella käsittämätöntä että jostain tukkapöllystäkin voi saada sakkoja.

Yhden kaverin mukuloilla on erittäin harvinainen perinnöllinen sairaus joka saa ne erittäin vilkkaiksi. Yhdellä niistä on jopa oma hoitajansa lastentarhassa kun on niin vilkas tapaus. Välillä poika käy sisarustensa kiinni ja hakkaa hulluna jolloin poikaa täytyy hiukan fyysisesti napauttaa. Tästä tuli kauheat seuraamukset ja sosiaaliviranomaisten kanssa vääntöä. Heti perään vanhemmalle pojalle sattui vakava tapaturma kotona ja siitä vasta show alkoi. Nämä yhdistettynä niin poliisien jutuille, oli siellä tosiaan kiva olla kun toinen poika sairaalassa. Sitten sossuntanttojen seurannassa oli koko perhe. Sairaus oli harvinainen, niin ei sitä ymmäretty ja kaikenmoisilla lääkereillä perhe joutui käymään että sai hyeenat pois kimpusta. Sossutanttojen ehdotus oli muuten kääriä riehuva poika maton sisään ja oon kuullu että tämmöinen on suosittu vaihtoehto. En ymmärrä että parin sekunnin kivun antava luunappi on muka huonompi vaihtoehto kuin maton sisään kääriminen? Itsellä on ahtaanpaikan kammo ja voin sanoa, että sairaalaan olisin joutunut jos joku olisi minut kakarana maton sisään pistänyt. Pistää nyt pieni lapsi ahtaan maton sisään, jessus, se vasta kidutusta mielestäni on.

Lisäksi haluaisin puuttua tähän, että näillä häirikkölapsilla on jotenkin rikkonainen perhe takana. Aika kovia yleistyksiä, mutta ainahan se on kiva vanhempia syyttää. Jotenkin yleistetään että kaikkien lapsien lähtökohta on sama ja sitten vanhemmat muokkaa niistä lähtökohdista, että millainen lapsesta tulee. Kyllä lapsetkin ihan ihmisiä on ja heillä on omat persoonansa. Hyville vanhemmillekin voi tulla vaikeita, kovapäisiä tapauksia.

 

[floikkari]

Niin, ottamatta nyt kantaa itse asiaan, kuitenkin on huomautettava että tuollainen viestin aloitus on ihan yhtä tyhjän kanssa, tai no, mielipiteenä ihan kiva mutta mitä tekemistä ammattitaustallasi on jos lauot vain mielipiteesi ilman perusteluita esim. tiedolliselta tasolta.

Fair enough.

1. Asiaa on tutkittu paljon. Yhteenvetona lähes kaikki nykytutkimukset pitävät ruumiillista kuritusta lapselle ja tämän kehitykselle yksinomaan haitallisena. Joidenkin tutkimusten mukaan fyysinen kuritus saattaa olla toimiva ts. lapsen käytöstä oikaisevaa tietyssä kehitysvaiheessa yhdistettynä muihin kasvatusmetodeihin, mutta tämä vain joissain tapauksissa ja mahdolliset negatiiviset ei-toivotut vaikutukset kääntävät vaa'an keskimäärin kirkkaasti miinukselle. Toin tämän viestissäni myöhemmin esiin toteamalla, että saattaa olla joitain erityistapauksia jossa homma voi toimia. Tyydyn toteamaan uudestaan kuitenkin uudestaan johtopäätökseni: selkeintä ja kaikkien kannalta turvallisinta on siitä silti kaikissa tilanteissa pidättäytyä.

Tutkimuksellisesti on näyttöä lähinnä siitä, että ruumiillinen kuritus tuottaa keskimäärin aggressiivisempia, aloitekyvyttömämpiä ja ristiriitaisen vanhemmuussuhteen omaavia lapsia jotka lisäksi toimivat vertaisryhmäänsä vastuuttomammin heti ulkopuolisen kontrolloivan auktoriteetin silmän välttäessä. Googleta jos kiinnostaa tietää enemmän.

2. Yleinen konsensus tämän pohjalta tukee omaa johtopäätöstäni. Käytännössä kaikki organisaatiot UNESCO:sta lähtien ovat lapsen fyysistä kurittamista vastaan kaikissa tilanteissa samoin perustein.

3. Kyseessä on suomen lain mukaan pahoinpitely. Pelkästä epäilystä lähtee automaattisesti lastensuojeluilmoitus viranomaiselle, joka ottaa asian selvitettäväkseen ja vie eteenpäin selvityksensä perusteella.

Tietysti voidaan kysyä, kuten tuossa jo teitkin, että jos lapsi on muutenkin kasvatettu ns. päin vittua, niin kuka ties joissain tapauksissa voi olla hyvä, että joku vähän sitten edes lyö, että ympäristön terrorisointi vaimenee ainakin hetkeksi. Voi olla, mutta itse en siihen keskusteluun lähde, koska en näe siinä mitään järkeä. Kuten sanoin aikaisemmin, niin tällöin vanhemman on haettava vanhemmuudelleen ulkopuolista tukea ja/tai muutettava linjaansa. Tämä on ihan selkeä juttu eikä mitään ideologista "pehmeän kasvatuksen" hömppää.

Mitä muuten tarkemmin tarkoitat tuolla pehmeällä kasvatuksella?

 

[msg]

Ja on todella käsittämätöntä että jostain tukkapöllystäkin voi saada sakkoja.

Sallisitko päiväkotien henkilökunnalle tai koulujen opettajille tukkapökkyn ja luunappien antamisen?

 

[Hemingway]

Oleellista on se, mitä lapsi kokee. Eri lapset kokevat samat tilanteet eri lailla. Kaikkiin ei voi soveltaa samoja menetelmiä.

Tärkeintä rangaistuksessakin on se, että lapsi tuntee olevansa sisimmältään hyväksytty ja turvassa. Rangaistuksen muoto on sinänsä sama.

Nyky-yhteiskunnassa väheksytään henkisten rangaistusten loukkaavuutta ja traumatisoivuutta. Eihän risun saamisessa useimmille itse räpyttely pahinta ole. Pahinta on häpeä ja nolous, joka liittyy risun hakemiseen.

Mieluummin nopea toiminnan lopettava tukkapölly, joka kohdistuu selvästi tekoon, kuin vetoava saarna, joka aiheuttaa pysyvämpää syyllisyyttä ja jää usein erilliseksi teosta.

Kaikista huonoin kasvatusväline on häpeä. Häpeäntuntoon kasvatettu lapsi on lyöty lapsi.

 

[ukkometso]

Sallisitko päiväkotien henkilökunnalle tai koulujen opettajille tukkapökkyn ja luunappien antamisen?

Kyllä siellä on ihan puheella, ja omalla itsellä selvitty viimeiset 27 vuotta, mutta junioriosaston yli kävellään ihan mennen tullen. Onneksi kohta pääsee pois.

On muuten järkyttävää kuunnella tätä näiden uusien maistereiden aluksi uhoa, ja sitten tuhoa, ja viimein tulee se hätälause, "Meillä pitäisi olla yhtenäiset käytännöt!". No ne vittu oli jo ennenkuin te synnyitte. Homot! (myös toista sukupuolta edustavat) Upotkaa siihen kaveruuteen ja facebookiin niiden potilaiden kanssa. Itsepähän aloititte!

 

[julle-jr]

Lisäksi haluaisin puuttua tähän, että näillä häirikkölapsilla on jotenkin rikkonainen perhe takana. Aika kovia yleistyksiä, mutta ainahan se on kiva vanhempia syyttää. Jotenkin yleistetään että kaikkien lapsien lähtökohta on sama ja sitten vanhemmat muokkaa niistä lähtökohdista, että millainen lapsesta tulee. Kyllä lapsetkin ihan ihmisiä on ja heillä on omat persoonansa. Hyville vanhemmillekin voi tulla vaikeita, kovapäisiä tapauksia.

Kyllähän lapsen saamat geenit eli persoona on aikuisilta peräisin, joten siinä mielessä aikuisia voi syyttää. Toisaalta taas vanhempien hyvyys ja kyvyt kasvattajina riippuvat heidän saamistaan geeneistään ja kasvuympäristöstään. Eli johtopäätöksenä, kaikki on lopulta vain sattumaa, joten siinä mielessä ketään ei oikein voi syyttää, ellei sitten löydy sellaista yliluonnollista kaveria, joka voi itse valita omat geeninsä ja kokemuksensa ja sitten vielä lapsensa saamat geenit.

Syyllistäminen ylipäätään siis lienee melko turhaa. Joko pitää hyväksyä, että jotkut ihmiset ovat taipuvaisia ongelmiin, kuten ryyppäämiseen ja/tai lastensa pieksämiseen, tai sitten pitää ottaa reilusti luonnonvalinta käyttöön, eikä suvaita kaiken maailman ongelmatapauksia, eli täytyy jättää ongelmayksilöt lauman ulkopuolelle, jotta he eivät pääse lisääntymään.

 

[Squit]

Sallisitko päiväkotien henkilökunnalle tai koulujen opettajille tukkapökkyn ja luunappien antamisen?

Miksei. Tärkeintä on että asiaan puututaan ja astutaan esiin silloin kun on sen aika. Moni voi arvostella niitä ja näitä, mutta enemmissä määrin olen huomannut, että silloin kun on aika puuttua lapsen tekemiseen, niin silloin luistetaan. Mielestäni suomessa muutenkin on todella heikko tuo kolektiivinen kasvattaminen. Ei tarvitse puuttua toisten mukuloiden tekemisiin "kun ei ole omia". Sitten heristellään sormea vanhemmille jos tekee "väärin".

Onneksi ylempänä tuotiin jo tilastoja sun muita esiin. Jotenkin ihmetyttää tämä samaan muottiin asettaminen. Se on sitä kun olisi valloillaan ihannekasvatuksen normit, joiden mukaan täytyisi mennä. Kyllä sossutantat sanoo, että näin ja näin pitäisi homma hoitaa, mutta sitten kun sanotaan takasin, että ei asia onnistu niin, niin sitten olla sormi suussa.

Itse olen saanut vapaan kasvatuksen ja se kyllä sopi minulle, kun kuitenkin sitä tiettyä maalaisjärkeäkin on. Mutta olen huolissani vanhemmista, joiden touhuja katsellaan ja rajoitetaan liikaa. Olen siis Pro vapaat vanhemmat. Vanhemmatkin ovat ihmisiä ja tekevät virheitä myös kasvatuksessa silloin tällöin ja niin vain käy.

Mutta tosiaan onhan tämä vaikea aihe. Kuitenkin vasta voi jälkeenpäin huomata, että vituiksi meni.

 

[varjo]

Fair enough.

1. Asiaa on tutkittu paljon.

Jooh, vastauksesi vastasi kutakuinkin sitä angstia mitä yhdellä kasvatustieteitä opiskelevalla kaverilla on alaa kohtaan.
Anna nyt vaikka pari viitettä niin ihmiset voivat itse muodostaa näkemyksensä tutkimuksista, niitten metodologiikasta (oliko kenties 1000 lapsen joukko jossa 500 hakattiin ja 500 ei ja 20v myöhemmin verrattiin tuloksia... vai sitten ihan vain korrelaatiotutkimus, mutta tällöin monesti tekijöitten isolointi on haastavaa) ja tuloksista, olen oppinut äärettömän kriittiseksi kaikkea humanistista tutkimusta kohtaan joten ei millään pahalla mutta vähän enemmän lihaa olisi hyvä saada luitten päälle.
En siis mitenkään kiistä asiaa, mielelläni juuri näkisin sitä tutkimusdataa asiasta.

Mitä muuten tarkemmin tarkoitat tuolla pehmeällä kasvatuksella?

No juuri sitä mitä näkee nykyään ihan liikaa, eli lapsien annetaan tehdä ihan mitä sattuu puuttumatta mihinkään, vaikka tekemisestä olisi haittaa ulkopuolisille/ympäristölle, anekdoottiesimerkkejä on tämänkin palstan vitutusketju täynnä.

 

[ms.qvist]

En kannata fyysistä kuritusta kasvatusvälineenä, itse sellaista kokeneena, en oikein usko, että se millään muotoa ainakaan paransi itsekunnioitustani ja minäkuvaani, ennemminkin romutti sitä entisestään. Tuli monasti tunne, että mentiin yli ja kovaa rangaistuksia jaettaessa, tosin joukossa oli paljon fyysisten rangaistusten ohella "henkisiä" rangaistuksia, kuten nurkassa seisottamista, tv:n katselukieltoja (eikä mitään yhden illan pituisia rangaistuksia), kavereiden tapaamiset laitettiin pannaan, aterioita saatettiin jättää antamatta jos/kun oli ollut tuhma tms. Minusta olipa kyse fyysisestä tai osin henkisestä rangaistuksesta, mutta silloin kun vanhemmat joutuvat sellaiseen turvautumaan he osoittavat sen, että kasvattajina ovat epäonnistuneet ja näin tulevat paljastaneeksi heikkoutensa kasvattajina.

En kuitenkaan kannata mitään totaalisen vapaata kasvatusta (curlingkasvatus) vaan lapsella tulee olla rajoja ja rajojen rikkomisesta tulee olla jonkin sortin sanktio, jotta lapsi oppii ymmärtämään sen, että rikkomuksista tulee myös seuraamuksia. Mutta missään nimessä en hyväksy minkään sortin väkivaltaa, en edes tukkapöllyjä. Mikäli pikkulapsi riehuu, jonkin sortin holding-ote on paikallaan kunnes lapsi rauhoittuu ja sitten pidetään puhuttelu. Tietyityissa tapauksissa ymmärrän "henkisten" tai materiaan kohdistuvien rangaistusten käytön, kuten kielto katsoa televisiota tai nykyään pelata tietokonetta tai konsolia, viikkorahatkin voi peruuttaa tietyltä ajalta mutta sanktion tulee olla selkeä, eikä sellainen, että se nöyryyttää lasta. Siksi esim. mitkään ruokailukiellot eivät ole asiallisia rangaistuksia tai pitkän aikaa kestävät kiellot jolloin kavereita ei saa missään nimessä tavata tms. Lapsen pitää myös ymmärtää se mistä teosta ragaistus seuraa ja rangaistusten tulee olla johdonmukaisia ja jos perheessä on useita lapsia tasa-arvoisia.

vlad.

 

[floikkari]

En siis mitenkään kiistä asiaa, mielelläni juuri näkisin sitä tutkimusdataa asiasta.

Varjo on hyvä ja ottaa googlen esiin tai vaikka suuntaa lähimpään kirjastoon. Tietoa löytyy helposti. Kuten sanoin, tutkimuksia on paljon. Käytännössä kaikki kokoomatutkimukset ja vakavasti otettavien auktoriteettien yhteenvedot viittaavat selkeästi yhteen suuntaan. Tämä on fakta. En koe, että mun on tarkoituksenmukaista tämän enempää avata asiaa tässä. Päinvastoin koen, että pallo on kevyesti niillä, jotka tehdyn tutkimuksen yleiset tulokset kiistävät. Jos ja kun epäilet, että tässä on silti jotain mätää, niin ole hyvä ja tutustu aiheeseen ja esitä sitä kritiikkiä. Kuuntelen mielelläni.

Spoileri

Action for Children and Youth Aotearoa (2003) Children and Youth in Aotearoa 2003 : The Second Non-Governmental Organisations’ Report from Aotearoa New Zealand to the United Nations Committee on the Rights of the Child , Action for Children and Youth Aotearoa, Wellington.

Bandura, A. (1969) Principles of Behaviour Modification, Holt, Reinhart & Winston , New York .

Baumrind, D., R.E. Larzelere and P.A. Cowan (2002) “Ordinary physical punishment: Is it harmful? Comment on Gershoff (2002)” Psychological Bulletin, 128(4):580–589.

Cherian, V.I. (1994) “Self-reports of corporal punishment by Xhosa children from broken and intact families and their academic achievement” Psychological Reports, 74(3):867–874.

Coyl, D.D., L.A. Roggman and L.A. Newland (2002) “Stress, maternal depression, and negative mother–infant interactions in relation to infant attachment” Infant Mental Health Journal, 23(1–2):145–163.

Deater-Deckard, K. and K.A. Dodge (1997) “Externalising behavior problems and discipline revisited: Nonlinear effects and variation by culture, context and gender” Psychological Inquiry, 8(3):161–175.

Gershoff, E.T. (2002a) “Corporal punishment by parents and associated child behaviors and experiences: A meta-analytic and theoretical review” Psychological Bulletin, 128(4):539–579.

Gershoff, E.T. (2002b) “Corporal punishment, physical abuse, and the burden of proof: Reply to Baumrind, Larzelere, and Cowan (2002), Holden (2002), and Parke (2002)” Psychological Bulletin, 128(4):602–611.

Grogan-Kaylor, A. (2004) “The effect of corporal punishment on antisocial behavior in children” Social Work Research, 28(3):153–164.

Grusec, J.E. and J.J. Goodnow (1994) “Impact of parental discipline methods on the child’s internalization of values: A reconceptualization of current points of view” Developmental Psychology, 30(1):4–19.

Heaven, P.C.L. and M. Goldstein (2001) “Parental influences and mental health among some Australian youth: Crosscultural analysis” Australian Journal of Psychology, 53(3):170–175.

Holden, G.W. (2002) “Perspectives on the effects of corporal punishment: Comment on Gershoff (2002)” Psychological Bulletin, 128(4):590–595.

Horn, I.B., J.G. Joseph and T.L. Cheng (2004) “Nonabusive physical punishment and child behaviour among African-American Children” Journal of the National Medical Association, 96 (9):1162–1168.

Jester, J.M., M. Muzik, R. Berube, S. Narnag, B. Tuttle and J. Jacobson (1999) “ How do maternal reasoning and physical punishment contribute to development of verbal competence and behavior problems?” presented at the Society for Research in Child Development Biennial meeting, Albuquerque, New Mexico.

Kelley, M.L. and H.M. Tseng (1992) “Cultural differences in child rearing: A comparison of immigrant Chinese and Caucasian American mothers” Journal of Cross-Cultural Psychology, 23(4):444–455.

Kerr , D.C. , N.L. Lopez, S.L. Olson and A.J. Sameroff (2004) “Parental discipline and externalizing behavior problems in early childhood: The roles of moral regulation and child gender” Journal of Abnormal Child Psychology, 32(4):369–383.

Kochanska, G., K.C. Coy and K.T. Murray (2001) “The development of self-regulation in the first four years of life” Child Development, 72(4):1091–1111.

Laible, D.J. and R.A. Thompson (2000) “Mother–child discourse, attachment security, shared positive” Child Development, 71(5):1424–1440.

Lansford, J.E., K.A. Dodge, P.S. Malone, D. Bacchini, A. Zelli, N. Chaudhary, B. Manke, L. Change, P. Oburu, K. Palmerus, C. Pastorelli, A. Bombi, S. Tapanya, K. Deater-Deckard and N. Quinn (2005) “Physical discipline and children’s adjustment: Cultural normativeness as a moderator” Child Development, 76(6):1234–1246.

Larzelere, R.E. (2000) “Child outcomes of nonabusive and customary physical punishment by parents: An updated literature review” Clinical Child & Family Psychology Review, 3(4):199–221.

Larzelere, R.E. and B.R. Kuhn (2005) “Comparing child outcomes of physical punishment and alternative disciplinary tactics: A meta-analysis” Clinical Child and Family Psychology Review, 8(1):135–148.

Marshall, K. (2005) “Chapter 4: Cultural issues” in A.B. Smith (in press) Effective Discipline and Supporting Change, and in A.B. Smith, M. Gollop, N. Taylor and K. Marshall (eds.) The Discipline and Guidance of Children: Messages from Research: A Review of Research Literature for the Office of the Children’s Commissioner by the Children’s Issues Centre, Children’s Issues Centre and Office of the Children’s Commissioner, Dunedin and Wellington (pp.53–78).

Russell, M. (1996) The Discipline of Children: Alternatives to Smacking, Master’s Thesis, Victoria University of Wellington, Wellington.

Schaffer, H.R. (1992) “Joint involvement episodes as context for development” in H. McGurk (ed.) Childhood Social Development: Contemporary Perspectives, Lawrence Erlbaum Associates, Hove (pp.99–129).

Shumow, L., D.L. Vandell and J.K. Posner (1998) “Harsh, firm, and permissive parenting in low-income families: Relations to children’s academic achievement and behavioral adjustment” Journal of Family Issues, 19(5):483–507.

Simons, R.L., C.I. Wu, K.H. Lin, L. Gordon and R.D. Conger (2000) “A cross-cultural examination of the link between corporal punishment and adolescent antisocial behavior” Criminology, 38(1):47–79.

Smith, A.B., M. Gollop, N.J. Taylor and K. Marshall (2004) The Discipline and Guidance of Children: A Summary of Research, Children’s Issues Centre and Office of the Children’s Commissioner, Dunedin and Wellington.

Smith, A.B. (2005) “The effects of physical punishment” in A.B. Smith (in press) Effective Discipline and Supporting Change, and in A.B. Smith, M. Gollop, N. Taylor and K. Marshall (eds.) The Discipline and Guidance of Children: Messages from Research: A Review of Research Literature for the Office of the Children’s Commissioner by the Children’s Issues Centre, Children’s Issues Centre and Office of the Children’s Commissioner, Dunedin and Wellington (pp.7–16).

Smith, A.B., M. Gollop, N.J. Taylor and K. Marshall (2005) The Discipline and Guidance of Children: Messages from Research , Children’s Issues Centre and Office of the Children’s Commissioner, Dunedin and Wellington.

Smith, J.R., and J. Brooks-Gunn (1997) “Correlates and consequences of harsh discipline for young children” Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine, 151(8):777–786.

Solomon, C.R. and F. Serres (1999) “Effects of parental verbal aggression on children’s self-esteem and school marks” Child Abuse & Neglect , 23(4):339–351.

Straus, M.A. (1999) “Is it time to ban corporal punishment of children?” Canadian Medical Association Journal, 161(7):821–822.

Straus, M.A. (2001) “New evidence for the benefits of never smacking” Society, 83(6):52–60.

Straus, M. and M.J. Paschall (2003) Corporal Punishment by Mothers and Child’s Cognitive Development: A Longitudinal Study. [accessed 4/9/2003 ]

Straus, M.A. and J.H. Stewart (1999) “Corporal punishment by American parents: National data on prevalence, chronicity, severity, and duration, in relation to child and family characteristics” Clinical Child & Family Psychology Review, 2(2):55–70.

Vygotsky, L.S. (1978) Mind in Society: The Development of Higher Psychological Processes, Harvard University Press, Cambridge , Massachusetts.

Wissow, L.S. (2002) “Child discipline in the first three years of life” in N. Halfon, K.T. McLearn and M.A. Schuster (eds.) Child Rearing in America: Challenges Facing Parents with Young Children, Cambridge University Press, New York (pp.146–177).

No juuri sitä mitä näkee nykyään ihan liikaa, eli lapsien annetaan tehdä ihan mitä sattuu puuttumatta mihinkään, vaikka tekemisestä olisi haittaa ulkopuolisille/ympäristölle, anekdoottiesimerkkejä on tämänkin palstan vitutusketju täynnä.

Eli ilmeisesti tarkoitat ns. vapaata kasvatusta ilmeisesti? Ymmärsinkö aikaisemman kirjoituksesi oikein, kun ymmärsin, että mielestäsi "kasvatusalan ammattilaiset" yrittävät työntää ihmisiä ideologiselta pohjalta kasvattamaan lapsiaan sen metodein? Vai mitä tarkoitit?

 

[Squit]

Eli ilmeisesti tarkoitat ns. vapaata kasvatusta ilmeisesti?

Asiasta viidenteen, niin mikä on vapaa kasvatus? Kun tuntuu että aika monella on eri käsitys vapaasta kasvatuksesta. Onko vapaa kasvatus että lapsi saa riehua puuttumatta siihen vai mikä? Itse koin saavani vapaan kasvatuksen, mutta minulle se tarkoitti sitä, että sain aika pienestä asti vapauden tekemisistäni, mutta myös vastuun siitä. Esimerkiksi minulla ei koskaan ole ollut kotiintuloaikoja, vaan äiti luotti minuun, että tulen kotiin ihmisten aikoihin. Lisäksi läksyt sain tehdä koska halusin, kunhan ne tein, eikä meillä istuttu pöydän ääressä yhdessä niitä tekemässä. Jos pysyin aisoissa ja rajoissa, enkä tehnyt pahoja, niin sain mennä ja tulla vapaasti. Toki asiaan varmasti vaikuttaa sekin, ettei äidillä yksinhuoltajana ollut aikaa neljää lasta niin paljon katsoa. Kuitenkin tiedän todella hyvin, mikä on oikein tai väärin. Tämä kasvatustyyli ainakin toimi minulla ihan hyvin. Mutta jos negatiivista hakee, niin välillä on ollut esimerkiksi muijan kanssa vaikeata, kun en ilmottele menemisistä tottumusteni mukaan. Lisäksi voin tulla tunnin pari myöhässä sovitusta aikataulusta, enkä aina välillä näe tässä sen suurempaa vikaa, mutta muut tietenkään ei niin paljoa tykkää.

Mutta tosiaan voisi tuon "vapaan kasvatuksen" määritellä jollain tavalla, helpottaisi keskustelun seuraamista.

 

[Juicey]

Eli ilmeisesti tarkoitat ns. vapaata kasvatusta ilmeisesti?

Mitä tarkoittaa termi "ns. vapaa kasvatus"? Tuota kun on kovasti monenlaista kategoriaa jota tuonne voi niputtaa helposti. On "lapsi kasvattaa itsensä" -menetelmää, jossa lapsi tekee mitä tekee, itsenäisesti, jopa vailla mitään valvontaa ja oppii kantapään kautta. "Niin minäkin tein 60-luvulla ja ihan hyvä tuli.". Sitten löytyy "lapsi etsii itseään" -metodi, jossa piltin perässä ollaan haukkana, mutta lähinnä siirtelemässä muita ihmisiä pois häiritsemästä kun lapsi toteuttaa uteliaisuuttaan vailla mitään kontrollia muiden huomioimisesta - pääasia, että juuri meidän lapsi saa rellestää, vaikka naapurin auton tankkiin sokeria kaatamassa. Koska siis kiinnostaa, mitä tapahtuu. Eihän luontaista uteliaisuutta tule tukahduttaa. Sarjassa on toki myös "välinpitämättömyys" jossa vanhempia ei kiinnosta mitä tapahtuu. Raivotusttavaa porukkaa asioida, sillä mielipide mitä lapselle pitäisi tapahtua yleensä löytyy mutta sen jälkeen telkkarin saippuasarjat ja Kaksplussan nettikeskustelut kiinnostavatkin enemmän. Tai tasapuolisuuden vuoksi Tekniikan Maailma, ettei nyt vaan ihan nais-sukupuolta osoiteltaisi. Kasvatus kuuluu isällekin, sikäli kun sellainen on olemassa. Toki on paljon muitakin malleja joita voidaan sysätä tänne "ns. vapaa kasvatus" -sateenvarjon alle, mutta mitä tässä tällä termillä nyt tarkoitetaan?

Vapaa kasvatus itsessään on surkea termi ja kerännytkin aika vahvan negatiivisen soinnin nimeensä. Vapaa kasvatus sinänsä tuntuu jo jollain asteella olevan paradoksaalinen sanapari, sillä kasvatukseen ei kuulu varsinaisesti "vapaus" sanan äärimmäisessä merkityksessä joten olisikin kivempi määritellä tämä tunnettu termi uudelleen. Onko kyseessä ohjaamaton kasvatus, rajoittamaton kasvatus, itsenäistymisen merkitystä korostava kasvatus, vai mikä? Kasvattaminenhan ei ole varsinaisesti vapaata; "vapaassa tilassa" lasta ei kasvateta vaan lapsi kasvaa itse omin kokemuksin ja ympäristönsä vaikutuksella työskentelemällä. Huom. sanamuoto "kasvaa", ei "kasvata" sillä kasvatuksella on jokin tarkoitus ja päämäärä, kasvaminen on loppumaton sarja tapahtumia jotka eivät tavoittele mitään päätepistettä vaan on jatkuvaa - ja usein hallitsematonta - toistumaa. Jos taas palataan "vapaaseen kasvattamiseen" niin sikäli että halutaan puhua nimenomaan haluttuuns suuntaan ja tuloksiin ohjaillusta kasvusta niin päästään vasta käyttämään termiä "kasvatus" joka ei olekaan aivan niin "vapaata" vaan jos kasvatetaan, asetetaan rajoja, sääntöjä, sekä valvotaan ja ollaan läsnä. Kasvattaminen itsessään ei varsinaisesti edellytä edes puuttumista, mutta ilman rutiininomaista "arkipäivän läsnäoloa" ei voida puhua kovinkaan vakavastiotettavasta kasvattamisesta. Ja mitä "vapautta" se on jos valvonta on koko ajan olemassa? No, mahdollisesti hyvinkin onnellista, turvallista, opettavaa, rohkeuteen kasvattavaa vapautta, mutta ei "vapautta" sanan täydellisessä merkityksessä.

Valvonta tekee kasvatuksesta myös turvallista. Äkkäi voisi kuvitella että kun kaksi lasta noudattelee erilaista valvontamekanismia, toinen toimii ilman valvontaa ja toinen valvottuna (ei välttämättä puututtuna, mutta niin että lapsi tietää olevansa valvottu) niin tuosta valvomattomasta lapsesta kasvaisi rohkeampi, ulospäinsuuntautuneempi, tasapainoisempi ja itsevarmempi. No, en ole tiedemies tai tutkija, mutta omat vuosien mittaiset tarkkailut (ei, en käytä omia lapsiani koekaniineina millään tasolla) kertovat että todellisuudessa valvonta antaakin näitä eväitä lapselle. Olen päätynyt päätelmään että valvonta - ilman puuttumistakin - tuo turvallisuutta joka antaa lapselle mahdollisuuden toteuttaa itseään, uteliaisuuttaan ja varmuutta mm. ihmisten kohtaamisessa. Yksin jättäminen ei opeta lasta erityisesti neuvokkaaksi ja nokkelaksi vaan varautuneeksi, jännittyneeksi ja jossain määrin epäluuloiseksi.

No, tämä nyt olisi varmaan sopinut loppujen lopuksi paremmin tuonne kasvatus-ketjuun mutta toisaalta tästä on jonkinlaista yhteneväisyyttä ilmiönä myös ruumiilliseen kuritukseen. Ruumiillinen kuritus itsessään ei varsinaisesti "pilaa" lapsia tai kasvatusta, se on erinomainen tehostekeino jota oikein käytettynä ei tarvitse montaa kertaa käyttääkään. Ruumiillinen kuritus on "henkiseen väkivaltaan" verrattuna joissain tapauksissa jopa parempi keino. Kuitenkin ruumiillisen kurituksen yhteydessä on syytä pitää erittäin tärkeitä teesejä mielessä: sinä olet aikuinen tilanteessa eli istut siis kahdella pallilla; tuomion langettaja ja tuomion täytäntöönpanija. Asetelma on erittäin vastuullinen, sillä kurituksen lisäksi on otettava huomioon että tilanteessa on kyettävä myös valvomaan tapahtuman turvallisuus, niin fyysiseltä kuin henkiseltäkin kannalta. Tämä juontaakin juurensa seuraavaan kohtaan, eli suuttuneena, tunnekuohussa tai tilanteen ollessa päällä tässä ja nyt ei tule missään nimessä puuttua fyysisesti sillä tunteiden vallassa tehdään ylilyönnit, tilanne on tunnekokemuksen värittämä myös lapsen kannalta ja kurituksen antaja on mahdollisesti lapsen silmissä "raivon vallassa" ja aiheuttaa pelkotilanteen. Kun rangaistus on määrätty, määrittele myös sen täytäntöönpanoaika. Älä kurita lasta heti, vaan siirrä tapahtuma sellaiseen hetkeen joka on kaikin puolin turvallinen; ei ylimääräistä hälinää ja toimintaa, tunteiden jo laannuttua. Missään tapauksessa en suosittele rangaistuksen "julkisuutta" joka vain nöyryyttää rangaistuksen saajaa tarpeettomasti. Rangaistuksen ei ole tarkoitus nöyryyttää vaan olla fyysinen muistute esim. annettujen rajojen rikkomisesta tai muusta merkittävästä rikkeestä jonka noudattamisen tärkeyttä halutaan korostaa fyysisellä muistutuksella. Ruumiillinen kuritus on aina vain keino korostaa annetun ohjeen tärkeyttä. Valitettavasti ruumiillinen kurittaminen on helppoa jolloin sen käyttö voi olla monissa perheissä enemmän automaatio kuin harkittu, valvottu ja perusteltu keino korostaa tärkeitä asioita. Ruumiillisen kurituksen yhteydessä on myös tärkeää että lapsi ymmärtää mistä rangaistus on langetettu; käydä tilanne yhdessä läpi rauhallisesti ja kerrata rangaistus. Rangaistus on helpompi ottaa vastaan kun sen ymmärtää ja sen rajallisuuden tietää. Rankaise lasta vain tilanteista joista voit opettaa, pidät erityisen tärkeinä, ovat selkeitä ja langeta rangaistus aina itse. Rangaistuksen jälkeen lapsi tarvitsee turvaa joten on syytä tarjota sitä ja korostaa että lasta ei rangaista vihasta tätä kohtaan vaan rakkaudesta, ohjauksesta kohti oikeaa. Älä myöskään tingi ja neuvottele sillä vaikka "armo käyköön oikeudesta" onkin erittäin oikeamielinen ja hyvä ohjenuora aika ajoin, ei lasta voi opettaa myöskään neuvottelemaan ja tinkimään tilanteissa selvitäkseen vähemmällä. Itse voit kokea vanhempana jälkikasvusi kovastikin nokkelaksi kun nuo perustelevat rangaistuksensa alemmiksi tai jopa puhuvat itsensä vastuusta kokonaan, mutta todellisuudessa kasvattajan valta ja auktoriteetti siirtyy tämän toimintamallin myötä päätäntävallan ominaisuudessa vanhemmalta lapselle. Lapsi määrittelee rangaistukset ja alkaa seuraavaksi määrittelemään myös omia rajojaan. Näiden ihmisten kanssa en halua olla tekemisissä esim. aikuisiällä työpaikalla, sillä persoonallisuushäiriö jossa halutaan kontrolloida kaikkea ja käytetään tuota kontrollia vaikka mielipahan aiheuttamiseen tarkoituksella, "savustamiseen" tai "panostamiseen" luo helvetillisen työympäristön mutta itse syyllinen osaa toki luikerrella pois vastuusta tai siirtää sen parhaimmillaan kokonaan jonkun muun harteille. No, tässä ei ole tietenkään kaikkia näkökulmia mitä tulee ruumiilliseen kurittamiseen mutta joitakin kulmakiviä, jotka erottavat sen silmittömästä, tunteiden vallassa suoritetulta väkivallanteosta ja luonnehtivat ruumiillisen kurituksen niitä värisävyjä joita moni kurittaja ei ymmärrä. Eikä tule ymmärtämään tämänkään jälkeen sillä sanoiksi pukeminen ei vielä takaa että lukija osaisi löytää toimintamallin rakkaudenomaisen luonteen josta voidaan puhua "isällisenä rakkaudella kurittamisena".

Epäjohdonmukainen luunappi ohi kulkiessa, "koska jos ei se ole pahanteosta tulossa, niin se on sinne menossa" on siis todellakin erittäin väärä tapa toteuttaa ruumiillista kuritusta. Se johtaa lapsen kokemaan epäoikeudenmukaisuuteen ja jättää muistoiksi vain katkeria tunteita saadusta rangaistuksesta joka ei perustu kuin mielikuviin, tulee yllättäen (=vahva tunnesidonnainen tilanne) ja jättää epäluuloiseksi rangaistuksen langettajaa kohtaan. Nappaako tuo ensi kerrallakin? Näin siis ei voi toimia.

 

[Juicey]

Liian pitkä teksti, joten tässä osa 2.

Hyvä floikkari, uskon että olet kasvatusalan ammattilainen. Osaaminen ei kuitenkaan lue tutkintopapereissa vaan esimerkiksi kasvatusalaa joko ymmärretään luonteeltaan tai sitä ei ymmärretä ja vaikka jossain määrin tämä ymmärrys korreloikin saatuun koulutukseen, näin ei kuitenkaan ole yksi yhteen. Haastan sinua kehittämään ammattitaitoasi, sillä jäin hämmästelemään alkuperäisessä kirjoituksessasi sitä että nostat kaikista vaihtoehdoista esille kasvatustyössä rangaistuksen kehottaessasi esim. poistamaan lapselta etuja. Olkoonkin että rangaistuksena se tulee erittäin usealle ensimmäisenä mieleen että "ei telkkaria viikoksi!" tai "playstation on nyt sitten kuukauden kiinni!" niin kuitenkaan parhaita tuloksia saavutetaan nimenomaan jättämällä lapselle normaalielämän etuisuudet käytettäviin mutta siirtämällä lisäpalkintoa eteenpäin. Näin myös maailma toimii; et sinä työpaikallasi menetä oikeutta kahvitaukoon jos teet virheen työssäsi mutta todennäköisesti taas sinulle suunniteltu kertapalkkio siirtyy eteenpäin tai muu lisäpalkinto kärsii - tai jää kokonaan antamatta virheestä johtuen. Tähän malliin on syytä myös lapsia kasvattaa. Olen varma että ammattilaisena tietysti tiesitkin mutta kuitenkin valinta siitä millaisia ohjeita annetaan heti kärkeen, kertoo myös ajattelutavasta - ja mielestäni tässä ei noussut esille niinkään rakentava tapa langettaa rangaistuksia vaan "helppo tapa" joka kuitenkaan ei minun mielestäni tai havaintojeni mukaan ole selkeästi rakentavin tapa rangaista. Tässä suhteessa myös ruumiillinen kurittaminen tuo kokonaan uusia ulottuvuuksia toiminnalle sillä ruumiillinen kuritushan ei sisälly (toivottavasti ainakaan...) kenenkään jokapäiväiseen elämään ja normaaleihin arkirutiineihin. Näin tuota ei voida pitää "saavutettuna etuna" tai myöskään "lisäetuna" jolloin sen rooliksi jää olla rangaistusmuotona. Tässä myös vastaus esittämääsi epäilyyn ettei ruumiillinen kuritus toisi mitään tarkoituksenmukaisuutta mihinkään olosuhteisiin; kyllä tuo, itseasiassa se luo kokonaan uudenlaiset puitteet langettaa rangaistuksia jotka eivät ole sidonnaisia muihin normaaleihin arkirutiineihin, esineisiin, hyödykkeisiin tai ajanviettotapoihin. Pleikkarin arvoa korostat poistamalla sitä säännöllisesti; ruumiillisen kurituksen arvoa ei ole olemassakaan joten sinun ei tarvitse tarpeettomasti alkaa arvottaa tuotteita lapselle.

 

[varjo]

Varjo on hyvä ja ottaa googlen esiin tai vaikka suuntaa lähimpään kirjastoon. Tietoa löytyy helposti. Kuten sanoin, tutkimuksia on paljon. Käytännössä kaikki kokoomatutkimukset ja vakavasti otettavien auktoriteettien yhteenvedot viittaavat selkeästi yhteen suuntaan. Tämä on fakta. En koe, että mun on tarkoituksenmukaista tämän enempää avata asiaa tässä. Päinvastoin koen, että pallo on kevyesti niillä, jotka tehdyn tutkimuksen yleiset tulokset kiistävät. Jos ja kun epäilet, että tässä on silti jotain mätää, niin ole hyvä ja tutustu aiheeseen ja esitä sitä kritiikkiä. Kuuntelen mielelläni.

Joopajoo, tämä keskustelu ei taida sitten juurikaan tule tästä kehittymään jos argumentointikyky on havaittua, miten vaikeaa on oikeasti käydä sellaista diskussia missä revaroit jotain artikkelia ja annat siihen viitteen, tuollainen viitelistan prujaaminen jostain lähinnä vain vähentää ammattiuskottavuuttasi.

Lukaisin pari artsua linkittämistäsi läpi pintapuolisella abstract-conclusions-discussion pyhällä kolminaisuustarkastelulla ja pakko kyllä todeta että on siellä vähän vaihtelevantasoista juttua, Gershoff 2002 sentään oli kattava meta-analyysi mutta senkin lopputulokset jäivät vähän ontoiksi, tiivistelmän ja loppupäätelmien pohjalta ei vieläkään oikein selviä varsinaisesti mitään korrelaatioitten voimakkuudesta. Toki se on ilmeisestä että jotain korrelaatiota käytöshäiriöihin on mutta toisaalta mielestäni vähän oireellista on puhua asiasta siten että on joko "corporal punishment" tai sitten ei, harva täälläkään aidosti ketään on lyömässä tai piiskaamassa mutta realiteetti lienee satunnaista tukistamista, tiukempaa puristamista yms. Näitä tosin ei taideta edes kummemmin laskea corporal punishmentin alle ja sikäli niitten efekti jää vähän piiloon. Mielestäni kaikista olennaisinta on juuri tehdä selväksi että määritelmällisesti väkivalta ja fyysinen kuritus on oikeastaan jo sitä että ylivoimaisella fysiikalla estää heikompaa osapuolta toimimasta haluamallaan tavalla ts. paikallaan pitäminen on väkivaltaa jos toinen osapuoli ei sitä tahdo. Mutta sitten jos tämä niputetaan yhteen raipan käytön kanssa noin kasvatusmetodologiana, ollaan jo vähän kyseenalaisilla vesillä.

Eli ilmeisesti tarkoitat ns. vapaata kasvatusta ilmeisesti? Ymmärsinkö aikaisemman kirjoituksesi oikein, kun ymmärsin, että mielestäsi "kasvatusalan ammattilaiset" yrittävät työntää ihmisiä ideologiselta pohjalta kasvattamaan lapsiaan sen metodein? Vai mitä tarkoitit?

Niin, jos jo heti alkuun julistit kasvatusalan ammattilaisena ettei fyysinen kuritus ole hyväksyttävää eikä tarkoituksenmukaista niin eikö tämä ole aika vahva kannanotto sitä vastaan. Ja jos ajatellaan että lasta ei voi mitenkään kurittaa fyysisesti mutta verbaalinen kasvatus ei toimi, lopputulos on juuri vapaata kasvatusta missä vanhemmat räksyttävät lapsen perässä mutta lapsi tekee mitä lystää kun mitään varsinaista estettä ei ole jos se viimeinen oljenkorsi l. fyysinen kuritus on noin ammattilaisten toimesta esitetty käyttökelvottomaksi. Taas kerran, em. tapauksista löytyy runsain mitoin anekdootteja itse kultakin.

 

[Juicey]

Ja jos ajatellaan että lasta ei voi mitenkään kurittaa fyysisesti mutta verbaalinen kasvatus ei toimi, lopputulos on juuri vapaata kasvatusta missä vanhemmat räksyttävät lapsen perässä mutta lapsi tekee mitä lystää kun mitään varsinaista estettä ei ole jos se viimeinen oljenkorsi l. fyysinen kuritus on noin ammattilaisten toimesta esitetty käyttökelvottomaksi. Taas kerran, em. tapauksista löytyy runsain mitoin anekdootteja itse kultakin.

Sivuhuomiona, että fyysinen rangaistus ei ole lapselle viimeinen oljenkorsi tai uhka vaan hylkääminen, sulkeminen yhteisön ulkopuolelle tai jopa lapsesta luopuminen tms. julmat ja meille jokaiselle päivänselvästi "rajojen ulkopuolella" olevat asiat ovat suurempia uhkia kuin fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen. On kuitenkin selvää että näillä asioilla lasta ei tule rangaista, eikä näinollen myöskään uhata sillä koskaan ei tule antaa uhkausta, jota ei ole valmis toteuttamaan. Jäi aiemmasta viestistä ynnäämättäkin, että uskottavuus on rangaistusten parhaita tehostekeinoja; jos uhkaat repiä lapsen pään irti jos ei tämä käyttäydy kauniisti Keskustan puoluekokouksessa niin on selvää, ettei näin tule tapahtumaan ts. olet langettanut saturangaistuksen. Satuihin ei tarvitse uskoa joten rangaistusta ei ole olemassakaan. Ei koskaan kannata uhkailla, eikä nostaa esille sellaisen rangaistuksen mahdollisuutta jota ei voida / ei olla valmiita toteuttamaan. Ennen pitkää lapsi oppii kyllä että kaiken muunkin sanomasi voi kyseenalaistaa.

 

[Vanha Len]

Mut on kasvatettu aikoinaan muutamin luunapein ja äiti on laittanut hakemaan koivuniemen herran omatoimisesti tontin laidalta. Rumbaa on hieman siis tullut. Kolme poikaa olen kasvattanut tähän maailmaan ja joskus luunappi ja koivis ovat olleet apuna. Oikeastaan vain muutaman kerran, jota taannoin eräälle tuttavallenikin ihmettelin. Hyviä nuoria miehiä noista on kasvanut.

Toiset vanhemmat menevät näissäkin asioissa liiallisuuksiin mutta yleensä kyse on silloin järjestelmällisestä lapseen/lapsiin kohdistuvasta väkivallasta joka onkin sitten jo toinen juttu.

 

[ms.qvist]

En ole kasvatusalan ammattilainen, joten muiden opintojen pohjalta mennään (kurssit kasvuun ja tukemiseen tms.) mutta minäkin kaipaisin tarkennusta termiin "vapaa kasvatus". Minusta vapaa kasvatus ei automaattisesti merkitse sitä, että lapsi saa tehdä mitä tahansa ja terrorisoida toiminnallaan koko perheen ja lähipiirin elämää. Minusta vapaa kasvatus parhaimmillaan on sitä, että lapsi on tiettyjen ennalta sovittujen rajojen mukaan tavallaan vapaa tekemään omia valintojaan ja kantamaan myös vastuun tekemisistään näideen rajojein puitteissa, samalla kuitenkin vanhemmilla on yleinen vastuu siitä mitä lapsi tekee ja jos lapsi rikkoo ennalta määrätyt rajat, vanhemmat toimillaan johdonmukaisesti osoittavat sen ja rajojen rikkomisesta seuraa johdonmukainen rangaistus, mihin minun mielestä ei kuulu fyysinen kurittaminen. Sen sijaan muut rangaistukset kuten puhuttelut, kenties nurkassa seisottaminen pienen lapsen kohdalla, viikkorahan evääminen määrätyksi ajaksi tms. ovat minun mielestä sallittuja rangaistuksia ja niiden perusteella lapselle tehdään tiettäväksi se, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ja mitä kieltojen (rajojen ylittämisestä) seuraa.

Vapaa kasvatus, kuten minä sen ymmärrän, riippuu tietty lapsen iästä. Pikkulapselle ei voi antaa niin laajaa reviiriä toimilleen kuin hiukan vanhemmalle tai teini-ikäiselle lapselle. Rajat kasvavat lapsen kasvamisen ja ymmäryksen myötä. Aivan pienen lapsen kohdalla sallittuina metodeina pidän myös "holding-otteita", joiden avulla lapsen häiriköivä toiminta estetään ja lapsi pyritään rauhoittamaan pitämällä otteessa niin kauan kunnes raivopuuska tms. on ohi.

Lapsen kasvatusmetodeista "tuhoisimpana" pidän curlingkasvatusta/-vanhemmuutta: "Lapsilähtöisyyttä ei pidä sekoittaa curling-vanhemmuuteen. Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät samalla tälle karhunpalveluksen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä." (lähde: Terveyskirjasto.) Tällaisessa kasvatusmetodissa lapsi ei opi sietämään pettymyksiä, hän ei ymmärrä sitä, että elämään kuuluvat pettymyksetkin, eikä hän ymmärrä sitä, että kaikkea ei voi saada, kaikkea ei voi tehdä tms. Joidenkin mielestä curling-kasvatus/-vanhemmuus on varmasti juuri sitä vapaata kasvatusta pahimmillaan mutta vetäisin rajat kuitenkin sille, että mitä on vapaa kasvatus ja mitä taas curling-kasvatus/-vanhemmuus. Jälkimmäinen on sitä, mistä seuraa terrorisoivia lapsia joilla ei ole mitään rajoja toiminnassaan, näin asian ymmärrän.

vlad.

 

[kamik]

En ole kasvatusalan ammattilainen, joten muiden opintojen pohjalta mennään (kurssit kasvuun ja tukemiseen tms.) mutta minäkin kaipaisin tarkennusta termiin "vapaa kasvatus". Minusta vapaa kasvatus ei automaattisesti merkitse sitä, että lapsi saa tehdä mitä tahansa ja terrorisoida toiminnallaan koko perheen ja lähipiirin elämää. Minusta vapaa kasvatus parhaimmillaan on sitä, että lapsi on tiettyjen ennalta sovittujen rajojen mukaan tavallaan vapaa tekemään omia valintojaan ja kantamaan myös vastuun tekemisistään näideen rajojein puitteissa, samalla kuitenkin vanhemmilla on yleinen vastuu siitä mitä lapsi tekee ja jos lapsi rikkoo ennalta määrätyt rajat, vanhemmat toimillaan johdonmukaisesti osoittavat sen ja rajojen rikkomisesta seuraa johdonmukainen rangaistus, mihin minun mielestä ei kuulu fyysinen kurittaminen.

Vapaa kasvatus ei ole kasvatusta lainkaan, vaan lapsen kasvun seuraamista. Kasvatus on tietoista ja tavoitteellista sekä aktiivista toimintaa, joka tähtää haluttuun lopputulokseen. Kasvatuksessa vastuu on vanhemmilla tai muulla aikuisella, joka tarvittaessa ohjaa kasvua haluttuun suuntaan eli kasvattaa.

Vapaassa kasvatuksessa lapsi on se, joka päättää mitä valintoja tekee. Vanhemmalla on passiivinen rooli ja hän puuttuu tilanteisiin vain jos vakava vaara uhkaa lasta. Muutoin lapsi voi toteuttaa itseään vapaasti ilman ennalta asetettuja rajoja tai sääntöjä. Näin ollen mitään lopputulosta, jota haettaisiin, ei ole olemassa vaan kasvun tuloksena voi yksilöstä riippuen olla jotakuinkin mitä tahansa.

 

[ms.qvist]

Vapaa kasvatus ei ole kasvatusta lainkaan, vaan lapsen kasvun seuraamista. Kasvatus on tietoista ja tavoitteellista sekä aktiivista toimintaa, joka tähtää haluttuun lopputulokseen. Kasvatuksessa vastuu on vanhemmilla tai muulla aikuisella, joka tarvittaessa ohjaa kasvua haluttuun suuntaan eli kasvattaa.

Tulkitsin alunperin omista lähtökohdistani riippuen vapaan kasvatuksen hiukan toisella tavalla. Tutustuin esim. MML:n sivuilta erilaisiin kasvatustyyleihin ja kokonaisuudessa minun tyyliäni lähinnä näyttäisi olevan lapsilähtöinen kasvatustyyli:

"4. Rajoja, rakkautta= ohjaava, vuorovaikutteinen, lapsilähtöinen kasvatustyyli

Nykytietämyksen valossa tämä kasvatustyyli on näistä neljästä lapsen kannalta paras. Kasvatus on lapsilähtöistä, mutta ei lapsijohtoista. Aikuinen on perillä lapsen kehityksestä ja ottaa sen huomioon asettaessaan lapselle odotuksia ja rajoituksia." (lähde: MML).

Jos minulla olisi niitä lapsia, joita ei onnekseni ole, koska en myöskään tiedä kuinka kykeneväinen olisin niin vaativaan prosessiin kuin lapsen kasvatus aikuiseksi, kasvatustyyleistä kannattaisin juuri eniten lapsilähtöistä kasvatustyyliä.

vlad.

 

[ukkometso]

Ehkä vapaa kasvatus menetti uskottavuuden 70-80 -lukujen Suomessa, kun ei ymmärretty sen tarkoitusta. Keskusteltiin viisivuotiaan kanssa "miltä susta tuntuu, kun sä joudut valitsemaan farkkujen ja kurahousujen välillä" -tyyliin. Ja toisaalta sitten taas samoihin aikoihin varallisuuden kasvu, jopa kaikissa yhteiskuntaluokissa, mahdollisti aivan erilaisen tarjonnan mitä lapsille voidaan antaa tai tunkea. Tämä tosin työväenluokassa kosketti vain niitä pahnanpohjimmaisia lapsia, joiden sisarukset olivat kokeneet niukkuuden 60 ja 70 -luvuilla.

Kyllä sen näki koulussakin silloin 80 -luvulla. Tuli kaikki segat, pleikkarit, skeittilaudat, jopa vesiskootterit. Kaikki tänne ja heti. Se oli ajankuva. Eihän sillä ollut mitään tekoa alkuperäisen vapaan kasvatuksen tai Summerhillin kanssa, sitä vaan sanottiin vapaaksi kasvatukseksi.

Tosin, oli tilanne tai aikakusi mikä vaan, niin ei turpiin saa löydä. Voi pitää kiinni, ja laittaa rajat. Se on rakkautta. En kehu, mutta itse tunnen onnistuneeni. Ei materia ja raha, vaan ihan yhdessäolo ja luottamus.

 

[#76]

Muutaman kerran tuli saatua tukistusta skidinä ja pari kertaa tiesin jo etukäteen, mitä seuraa jos jään kiinni kun oli hölmöillyt. Ei siis rangaistus estänyt hölmöilyjä, mutta motivoi kovemmin piilottamaan teot. joskus onnistuin paremmin, joskus huonommin. Siltä pohjalta en usko fyysiseen kuritukseen, mutta samalla uskon, että lapsilla pitää olla selvät rajat ja niiden rikkomisesta seuraamukset. Lisäksi sen minkä lapsilleni sanon, niin siitä pidän kiinni. Tämä täytyykin sitten pitää mielessä ettei edes uhkaa/lupaa lapsia jollain mitä ei sitten voi myös pitää. Julkisilla paikoilla kuulee ihan tarpeeksi näitä tyhjiä uhkauksia, mitkä vaan vetävät mattoa vanhempien jalkojen alta.

Pari viikkoa sitten oli Hesarissa juttua millaiset mahdollisuudet kouluissa on kurinpitoon ja oli järkyttävän huono tilanne. Opettajista taidettu tehdä ihan munattomia oppilaiden edessä ja siihen päälle vanhemmat, ketkä ei vaan tajua tilannetta.

 

[Pavlovin Koira]

En oikein ymmärrä miksi aina vedetään jokuvitun Vapaa kasvatus -kortti vastapainona fyysiselle kuritukselle. Herrajestas, en minä töissäkään kolleegoita lätki tai kotona vaimoa. Ja raukkamaisempaahan sellaista tekoa olisi kohdistaa lapsiin koska he ovat vielä heikompia.

Sen sijaan monenlaisia muita sanktioita meillä kyllä on käytössä (lapsille), niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Meillä ovat jo lapset sen ikäisiä että saavat pientä viikkorahaa. Siitä yleensä vähennetään jos on ollut jotain sopimatonta toimintaa, lisäksi voi kohdistua heikennyksiä muihin luontoisetuuksiin kuten jälkiruokiin tai karkkipäiviin. Sitten on kannusteita, jotka seuraavat jos on pidemmän aikaa koulussa tai kotona tapahtunut toivottua kehitystä: voidaan ostaa joku juttu, tehdä jotain kivaa yhdessä, käydä leffassa tms.

 

[sampio]

Muutaman kerran tuli saatua tukistusta skidinä ja pari kertaa tiesin jo etukäteen, mitä seuraa jos jään kiinni kun oli hölmöillyt. Ei siis rangaistus estänyt hölmöilyjä, mutta motivoi kovemmin piilottamaan teot. joskus onnistuin paremmin, joskus huonommin. Siltä pohjalta en usko fyysiseen kuritukseen, mutta samalla uskon, että lapsilla pitää olla selvät rajat ja niiden rikkomisesta seuraamukset.

Luulisin, että jos lapsi on luonteeltaan sellainen, että piilottelee tekosiaan, niin hän tekee ne silloinkin, kun uhkana on pleikkarivuoron tai karkkipäivän menetys yhtälailla kuin korvatillikan uhkakin. Oli miten oli, selkeät rajat ja johdonmukaisuus on se juttu. Koville linjan ylläpito kyllä ottaa välillä vanhemmankin puolesta, kun oma mukavuus on varsin usein uhattuna. En kyllä aina kykene siihen itsekään, yllättäen.

En oikein ymmärrä miksi aina vedetään jokuvitun Vapaa kasvatus -kortti vastapainona fyysiselle kuritukselle. Herrajestas, en minä töissäkään kolleegoita lätki tai kotona vaimoa. Ja raukkamaisempaahan sellaista tekoa olisi kohdistaa lapsiin koska he ovat vielä heikompia.

Olet oikeassa, ettei fyysisen kurituksen vastapaino ole mikään pellossa eläminen. Homma toimii kyllä silti toisinkin päin, eli sanallisen kurinpidon vaihtoehto ei ole mikään mielivaltainen läpsiminen. Sanotaan nyt vielä kerran, että eiköhän olennaisin juttu ole vanhempien mahdollisimman samanmukainen linja ja rajat sekä selkeät sanktiot.

Minä en kannata mitään diktatuurimaista ja mielivaltaistaa läpsimistä enkä suuttumuksen purkamista väkivaltaisena käytöksenä. Ymmärrän, että kokonaisuuden kannalta on ehkä parempi, että fyysistä koskemattomuutta ajetaan kansan tajuntaan, mutta henkilökohtaisesti en pidä ollenkaan pahana sitä, että asian oikein tajuava vanhempi lastaan ojentaa myös fyysisesti. Kyseessä ei ole lapsen satuttaminen, kun voimaa käyttää hyvin rajoitetusti. Lyömistä en hyväksy ollenkaan.

Rajanveto jo ylipäätään on vähän vaikeaa. Onko esim. kiinnipito fyysistä kurittamista? Entä se, kun tartun poikaani olkapäästä kiinni hiukan tiukemmemmin. Ote selvästi tuntuu, koska poitsu hiljenee ja rauhoittuu heti, mutta en toki naama punaisena purista hartioitaan palasiksi. Jälkiä ei ole kertaakaan jäänyt kummallekaan lapselle, siitä tulisi jo itsellenikin älyttömät morkkikset. Olennaista on se, että fyysisten keinojen käyttämisessä ei pointti tule olla lapsen alistaminen vaan rajanveto, aivan kuten kasvatuksessa yleensäkin.

Aikuisen ja lapsen vertaaminen fyysisen koskemattomuuden osalta on vähän ontuvaa, koska lapsiimme olemme muutenkin eritavalla sidoksissa. Vai kuinka moni pitää työkavereitaan sylissä, pyyhkii heidän perseensä ja peittelee päiväunille?