Mainos

Formula 1 – kausi 2019

  • 232 900
  • 1 280

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulla meni ohi, että mitä Vettel teki? Näin vaan tuon lopun, jossa juurikin tuo tuomariston eteen joutunut kolmikko veti kävelyvauhtia ensimmäiset mutkat.

Tänä viikonloppuna oltu tarkkoja noista ratalinjojen ylittämisistä. Vettel veti nopeimmallaan parabolicassa selkeästi neljä pyörää yli valkoisen viivan.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tänä viikonloppuna oltu tarkkoja noista ratalinjojen ylittämisistä. Vettel veti nopeimmallaan parabolicassa selkeästi neljä pyörää yli valkoisen viivan.
Näköjään joutui Vettelkin kuitenkin tuomariston eteen, joten saattaa sieltä rankkua vielä tulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipahan aika-ajo.

Q3 muodostui todelliseksi pelleilyksi. Ensimmäisillä vedoilla Mersut taisi lähteä ulos ensimmäisinä ja Ferrarit lähti perään tottakai hakemaan imua. No, Mersut ajoikin varikonportin viereen "tekemään starttiharjoituksia". Ferrarit sitten vetää ykkösmutkan kumpikin "pitkäksi", jotta joku nyt edes tulisi edelle. Lopulta Renaultit sitten tupsahti Ferrareiden väliin ja Leclerc hyötyi tästä imusta huomattavasti samalla kun Vettel ajeli yksinään keulilla.
Ferrarikuskien onboardeista näkee, että Leclercillä oli Renaultien tarjoaman imun ansiosta jokaisella suoralla noin 10km/h enemmän kyytiä kuin Vettelillä.

Vikat vedot sitten menikin ihan kunnolla vituiksi, kun Renault taisi yrittää samaa kikkaa ja Hulkenberg vetää ykkösmutkan tahalteen pitkäksi. Sitten alkoikin se jonoleikki ja tulos onkin jo tiedossa...
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vettelille ei mitään. Verstappen saa aloittaa kisan, vaikka epäonnistui saamaan aikaa aika-ajoissa(oli harjoituksista aika). Hulkenberg, Sainz ja Stroll saivat nuhtelua(reprimand) hidastelustaan(käytännössä ei mitään). Huvittavaa kyllä, että FIA:n mukaan Hulkenberg ajoi vahingossa tuon ekan mutkan pitkäksi, eikä saanut siitä hyvästä rankkua.

(1)
  • Tykkää
Reactions: raju

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimi tulee starttaamaan kisaan varikolta. Vaihdelaatikko vaihdettu ja moottori ilmeisesti myös.

Mielenkiintoista nähdä pystyykö Mercedes tänään haastamaan Ferrarin. Leclerciltä olisi aika kova temppu voittaa toinen kisa putkeen ja vielä Monzassa. Pikkasen vois puntti tutista Vettelillä. Tosin Sebastian on näyttänyt koko ajan jotenkin vähän sellaiselta välinpitämättömältä. Siksi on tullut pohdittua että onko vielä nähty kaikkea edes kuskimarkkinoilla ja meinaako Sebastian jatkaa uraansa vielä.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Vettel on kyllä kuin varjo entisestään. Viime kaudella Vetteliä ahdisti heti, jos Kimi oli jostain syystä edellä (mm Kimin paalu monzassa, jolloin Vettel kommentoi radioon jotain että we need to talk about this), ja nyt ei reagoi mihinkään. Näyttää siltä, että Vettel tuli Kimin paikalle hyväksi kakkoskuskiksi.

Jos keli on mitä luvataan, niin kunnon lottokisa luvassa.
 
Näyttää että aamupäivä tulee vettä ja kisa ajetaan kuivassa kelissä ja illalla repeää taas taivas.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vettel on kyllä kuin varjo entisestään. Viime kaudella Vetteliä ahdisti heti, jos Kimi oli jostain syystä edellä (mm Kimin paalu monzassa, jolloin Vettel kommentoi radioon jotain että we need to talk about this), ja nyt ei reagoi mihinkään. Näyttää siltä, että Vettel tuli Kimin paikalle hyväksi kakkoskuskiksi.
Vaikuttaa se vanha Vettel olevan edelleen voimissaan: Sebastian Vettel pillastui Charles Leclercille - ”Se oli ero paalupaikkaan”

Ei tuossa nyt yhtäkkiä dramaattisesti muutu ihminen täysin erilaiseksi.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Forza Ferrari ja VARSINKIN Forza Leclerc!!! Puhuu vielä korokehaastattelussa italiaa, mies tietää mitä tekee.

Vähän äärirajoilla joutui tänään rattia kääntämään mutta se on kuskin merkki. Vettel on nähty, ota veitsesi ja lähde.

Ferrarin voitto Monzassa... legendaarista.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Hieno kisa tänään. Leclerc on lunastanut odotukset ja lienee Ferrarin ykkönen tästä eteenpäin. Tuossa liveseurannassa puolileikilläni heitin että kuka ajaa toista Ferraria ensikaudella. Aika vähissä on vaihtoehdot mikäli Vettel päättää lopettaa.
Ricciardo? vai kääntääkö Ferrari kolmannen kerran katseen kohti vanhaa vihtahousua.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Menisi kyllä koomksuuden puolelle jo, mikäli Kimille tulisi "One more year." :D
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Onhan Vettel ollut nyt vuoden aivan pihalla ja tyhmiä ajovirheitä satelee. Hyvä ratkaisu voisi tosiaan olla Red Bullille siirtyminen, mutta toisaalta jättäisi Ferrarin vähän pahaan paikkaan. Mielenkiintoista olisi nähdä kuka Ferrarille tässä tapauksessa kiinnitettäisiin. Voisiko olla niin, että jopa Kvyatilta olisi pieni sauma päästä siihen Leclercin rinnalle? Tänäänkin oli loistavasti kuudentena kunnes moottori laukesi.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Hieno kisa tänään. Leclerc on lunastanut odotukset ja lienee Ferrarin ykkönen tästä eteenpäin. Tuossa liveseurannassa puolileikilläni heitin että kuka ajaa toista Ferraria ensikaudella. Aika vähissä on vaihtoehdot mikäli Vettel päättää lopettaa.
Ricciardo? vai kääntääkö Ferrari kolmannen kerran katseen kohti vanhaa vihtahousua.

Vettel on kyllä Saksan 2018 jälkeen ollut aivan sekaisin. Virheitä, osumia ja näyttää jotenkin vaisummalta haastatteluissa. Kimmon comeback vol 3 olisi kyllä yllättävä.

Leclerc on kova karju. Seuraava Ferrarin maailmanmestari.

Kimillä kaksi viikonloppua putkeen mennyt aivan päin persettä. Toivotaan Singaporesta parempaa tulosta.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Eli Kimi sai rangaistuksen koska ei ollut Q2 renkaat alla. Tässä kohtaa käsi pystyyn virheen merkiksi, luulin että jos lähtee varikolta niin saa lyödä mitä renkaat vain alle.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Belgiassa Leclerc tarvitsi Vetteliä voittaakseen, mutta tänään ei. Huikea paineensietokyky nuorukaisella kyllä, yksi kyseenalainen puolustusliike Hamiltonia kohtaan, josta Jeesus jaksoi vielä itkeä kisan jälkeenkin. Nautin aina siitä, kun joku saa Hamiltonin radalla pois tolaltaan, koska se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Harmi vaan, että Ferrarin kauden voitot taisivat olla tässä. Auto oli kuin rakennettu näihin vauhtiratoihin ja Singaporessa tulevat olemaan todella suurissa ongelmissa. Hamilton varmistanee mestaruuden viimeistään Japanissa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli Kimi sai rangaistuksen koska ei ollut Q2 renkaat alla. Tässä kohtaa käsi pystyyn virheen merkiksi, luulin että jos lähtee varikolta niin saa lyödä mitä renkaat vain alle.
Tyhmä sääntö mielestäni, että tuossakin tilanteessa olisi pitänyt laittaa Q2 renkaat alle.
 
Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eli Kimi sai rangaistuksen koska ei ollut Q2 renkaat alla. Tässä kohtaa käsi pystyyn virheen merkiksi, luulin että jos lähtee varikolta niin saa lyödä mitä renkaat vain alle.
Melko italialaista touhua Alfalta, muistuttaa Ferrarin 2007 Fujin kisaa kun sadekelissä starttasivat välikelin pyörillä, vaikka startti turva-auton takaa vaatii full wet-renkaat sääntöjen mukaan. Tämän lisäksi kisajärjestäjä oli järjestänyt hyppyrin parabolicaan, niin kyllä Italiassa osataan.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Melko italialaista touhua Alfalta, muistuttaa Ferrarin 2007 Fujin kisaa kun sadekelissä starttasivat välikelin pyörillä, vaikka startti turva-auton takaa vaatii full wet-renkaat sääntöjen mukaan. Tämän lisäksi kisajärjestäjä oli järjestänyt hyppyrin parabolicaan, niin kyllä Italiassa osataan.

Silloin kun talli töppää niin se on sveitsiläinen talli. Mutta kyllä tänään tosiaan nähtiin että italiassa osataan.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Bottaksen jahdatessa Leclerciä takaa ei kyllä tullut minkäänlaista fiilistä, että Bottas pääsisi edes ohituspaikkaan. Eroa otti kiinni, mutta aina jokin meni vähän pieleen ja eroa tuli liikaa. Hamilton aiheutti enemmän jännitystä, kun löytyy luottoa kykyihin.
 
-pasi-

Tuo on vähän hämmentävää jopa kun siinä missä Hamilton pystyy pitkiäkin aikoja seuraamaan toista autoa ja ei pahemmin isoja virheitä tee niin Bottas ei meinaa sitä 1.5-2 sekuntia lähemmäksi päästä toista autoa, heti alkaa tuon rajan jälkeen ongelmat ja ei millän meinaa saada eroa alle sekuntiin tai jos pääsee niin heti tekee virheen ja pitää taas kuroa ero kiinni. Muutenkin tuntuu että sitä "munaa" puuttuu silloin kun pitäisi pystyä hyödyntämään Hamiltonin huonommat kisat. Nyt vieläpä kuitenkin olisi ollut tallin kannalta tärkeä saada napattua Ferrarin edestä voitto niiden kotikisassa, jopa pienellä riskillä olisi pitänyt pystyä hakee voittoa, ihan jo että saisi teoreettiset mahdollisuudet pidettyä mestaruuteen.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valtteri kyllä itsekkin tiedostanut näköjään jo että maailmanmestaruus on aika mahdoton tehtävä, ”Lewis on niin kovalla tasolla”, mutta niin kauan kun on teoreettinen mahdollisuus, niin taistellaan.

Valtterin pitäisi ajaa keskimäärin 8-10 pistettä Hamiltonia kiinni jokainen kisaviikonloppu.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo on vähän hämmentävää jopa kun siinä missä Hamilton pystyy pitkiäkin aikoja seuraamaan toista autoa ja ei pahemmin isoja virheitä tee niin Bottas ei meinaa sitä 1.5-2 sekuntia lähemmäksi päästä toista autoa, heti alkaa tuon rajan jälkeen ongelmat ja ei millän meinaa saada eroa alle sekuntiin tai jos pääsee niin heti tekee virheen ja pitää taas kuroa ero kiinni. Muutenkin tuntuu että sitä "munaa" puuttuu silloin kun pitäisi pystyä hyödyntämään Hamiltonin huonommat kisat. Nyt vieläpä kuitenkin olisi ollut tallin kannalta tärkeä saada napattua Ferrarin edestä voitto niiden kotikisassa, jopa pienellä riskillä olisi pitänyt pystyä hakee voittoa, ihan jo että saisi teoreettiset mahdollisuudet pidettyä mestaruuteen.
Jos Bottas olisi Hamiltonin tapaan päässyt Leclercin perään tuoreilla renkailla, niin olisi varmasti pitkälti yhtä hyvin siinä pysynyt. Nythän Bottas teki pieniä virheitä lopussa juurikin sen vuoksi, että otti niitä riskejä, kun ei ollut aikaa katsella ja odotella, kuten Hamiltonilla oli. Kun lopussa kuluneilla renkailla hakee riskillä ohitusta, niin siinä voi herkästi tulla myös pieniä virheitä.

Leclercillä oli tuossa lopussa kerta toisensa jälkeen kierroksella ohitettavan auton myötä DRS, jonka vuoksi Bottas ei saanut kunnolla DRS-etua puolelleen. Hamilton sai ja Hamiltonilla oli myös siinä perässä ajaessaan tuoreemmat renkaat, mutta silti ei kyennyt Leclerciä ohittamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös