Mainos

Formula 1 – kausi 2019

  • 232 900
  • 1 280

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Joo Salo kyllä jotenkin kyynisen hyvä tossa kommentaattorina, osaa tarttuu oikeisiin asioihin oikeilla hetkillä, kun Juusela oli taas tasasen unessa koko kisan. Uskaltaa katsoa ja sanoa asioita ilman niitä suomilaseja. Ihan oikeessa et nyt olis pitäny Botten lyödä Hämis ku teki harkoissa virheen ja auto paskaks. Jos Botte olis ollu samassa asemassa ni sen taakse olis ollu helppo piiloutua mut eipä Hämis piiloutunu vaan teki työnsä ja niceman jäi kyl aika katsojaksi. Mestarin merkki
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viikonlopun tähti oli ehdottomasti Mika Salo. Aivan mahtavaa kun tällainen suorasanainen herra on mukana. Sähköröökiä vedeltiin, maikkaria haukuttiin, olut(?) korkattiin kesken kisan ja eilen rapisteli jotain karkkipussia.
Siihen päälle vielä Salomaiset "faktojen" kertomiset.

Eilen aika-ajoissa rupesi hehkuttamaan muistaakseni Albonin jotain kierrosta, mikä ei todellisuudessa ollut missään vaiheessa muodostumassa Salon hehkuttamaksi todella kovaksi ajaksi. Aika oli lopulta 1:46 kun esimerkiksi Kimi veteli 1:44,1 ajan tauluun hetkeä aikaisemmin.

Tänään viitisen kierrosta ennen ruutulippua Salo julisti kovaan ääneen Hamiltonin vielä voittavan kisan. No eihän siinä Leclercille tullut isommin edes hätää. Eri asia jos kierroksia olisi ollut enemmän jäljellä.

Sipsinmässytykset mikkiin ja Juuselan päällepuhuminen kirsikkana kakun päällä. Monta kertaa tänäänkin Juusela yritti puhua jostain aivan toisesta tapahtumasta, niin Salo rupeaa puhumaan ihan omia juttujaan.

Vähän turhan itsevarma noissa julistuksissaan. On sillä hyviä havaintojakin esim radan yksityiskohdista ja miten auto käyttäytyy missäkin tilanteessa jne. Toista Mikaa ei myöskään tulisi päästää koppiin, vaikka onkin hieno mies. Häkän niksi tilanteeseen kuin tilanteeseen olisi "hanaa vaan noissa."
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viikonlopun tähti oli ehdottomasti Mika Salo. Aivan mahtavaa kun tällainen suorasanainen herra on mukana. Sähköröökiä vedeltiin, maikkaria haukuttiin, olut(?) korkattiin kesken kisan ja eilen rapisteli jotain karkkipussia.
Kritisoida saa kukin niin kuin haluaa, mutta ihmettelen kyllä että pääasiallinen kritiikin kohde on taustalta kuuluvat äänet. Itsekin jotain ääniä harvoin kuulin, mutta eivät kyllä olisi vähempää voineet häiritä. Salon asiantuntemus on kuitenkin varsin hyvällä tasolla, joka on tuossa hommassa tärkeintä.
 
-pasi-

Itsellä on eniten häirinnyt Salossa juuri tuo asiantuntijuus kun tuntunut monesti olevan aika pihalla nykytietojensa kanssa, mutta toisaalta nyt kun hieman pitempään tehnyt maikkarille hommia ja ollut myös kisojen tuomaristossa niin tuohonkin tuntuu olevan hieman parannusta tullut siihen mitä se vielä muutama kausi sitten ehkä oli.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tänään viitisen kierrosta ennen ruutulippua Salo julisti kovaan ääneen Hamiltonin vielä voittavan kisan. No eihän siinä Leclercille tullut isommin edes hätää. Eri asia jos kierroksia olisi ollut enemmän jäljellä.
Tuollainen Salo on ollut aina. Aika usein mieheltä kuulee kommentteja "Nyt tullaan ohi" kun toinen ajaa imussa siinä takana, mutta sitten ohi kuitenkaan lopulta päästä. Ihan perushyvä kommentaattori mutta selkeästi kyllä heikompi kuin Vilander ja Oikarinen.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Tuollainen Salo on ollut aina. Aika usein mieheltä kuulee kommentteja "Nyt tullaan ohi" kun toinen ajaa imussa siinä takana, mutta sitten ohi kuitenkaan lopulta päästä. Ihan perushyvä kommentaattori mutta selkeästi kyllä heikompi kuin Vilander ja Oikarinen.
Vilander on kyllä mielestäni näistä kolmesta se paras. Oikarinen tyypillinen insinööri-tietäjä, mutta ei oikeen uskalla sanoa suoraan joka tilanteessa. Salo puolestaan uskaltaa, mutta välilä roiskuu kyllä yli pahasti. Vilanderista huokuu tietämys nimenomaan kuskin näkökulmasta, mutta osaa pitää homman aisoissa ja tietää roolinsa mikin kanssa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vilander on kyllä mielestäni näistä kolmesta se paras. Oikarinen tyypillinen insinööri-tietäjä, mutta ei oikeen uskalla sanoa suoraan joka tilanteessa. Salo puolestaan uskaltaa, mutta välilä roiskuu kyllä yli pahasti. Vilanderista huokuu tietämys nimenomaan kuskin näkökulmasta, mutta osaa pitää homman aisoissa ja tietää roolinsa mikin kanssa.
Joo Oikarinen on nimenomaan silloin parhaimmillaan kun siellä on Vilander mukana. Vilander tuo sen kuskin ja racing-miehen näkökulman mukaan ja Oikarisella on sitten ne kylmät faktat tekniseltä puolelta.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viikonlopun tähti oli ehdottomasti Mika Salo. Aivan mahtavaa kun tällainen suorasanainen herra on mukana. Sähköröökiä vedeltiin, maikkaria haukuttiin, olut(?) korkattiin kesken kisan ja eilen rapisteli jotain karkkipussia.

Kyllä aika uskomattoman spede jätkä se Salo, mutta noin muuten onhan se aika hauskaa touhua.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vilander on kyllä mielestäni näistä kolmesta se paras. Oikarinen tyypillinen insinööri-tietäjä, mutta ei oikeen uskalla sanoa suoraan joka tilanteessa. Salo puolestaan uskaltaa, mutta välilä roiskuu kyllä yli pahasti. Vilanderista huokuu tietämys nimenomaan kuskin näkökulmasta, mutta osaa pitää homman aisoissa ja tietää roolinsa mikin kanssa.
Minusta taas Vilander on näistä kolmesta se huonoin. Turhan kliininen kaveri, jolta ei välillä tunnu löytyvän edes alkeellista huumorintajua. Toki silti ihan pätevä kommentaattori, mutta tykkään vain Oikarisesta ja Salosta enemmän.

Onneksi kommentattorit ovat ihan laadukkaita, koska Juusela ei selostushommassa sitä ole. Aivan liikaa menee tilanteita ja asioita jatkuvasti ohi Juuselalta, sekä tuo ihmeellisen närkästyneesti ajoittain mielipiteitään esille.
 
Joo onhan noi sen verran erilaisia kaikki ni jakaa helposti mieltymyksiä. Mutta joo ihan tasaista työtä tekevät ei siinä.

Samaa mieltä Juuselasta. Ei vaan perkele. Jotain pitäisi tehdä.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On Juusela heittämällä top 2:ssa näistä selostajista joita itse olen Formuloissa kuunnellut (Kyllönen, Tuominen, Saari, Juusela). Vilander on aivan selkeästi paras kommentaattori ja tuo aitoa lisäarvoa lähetyksiin. Oikarinen on oikein hyvä taustatuki, mutta ei oikein pysty ottamaan sellaista viihteellisemmän kommentaattorin roolia. Tietoa on, mutta sitä pitäisi pystyä purkamaan selvempiin ja pienempiinkin osasiin, jotta siitä tulee relevanttia ratatapahtumiin nähden.

Ylivoimaisesti heikoin lenkki on Mika Salo, joka on ollut vuosia jo aivan vitsi. Entisenä kuskina ja FIAn maskott... eiku tuomarina pääsee juttelemaan toki hyvin etenkin varikon vanhemmalle väelle, mutta ulosanti on rasittavaa änkyttämistä aivan liian usein. Tollaisessa verbaalisessa työssä aika huono homma. Ajoittain väläyttää jonkun insightin, mutta siihen se jää. Niko Kari oli mielestäni pari vuotta sitten ihan hyvä esiintymään kun oli studiovieraana. Ehkä oman uran jälkeen häntä voisi kokeilla kisakuskin kokemusta tuovana kommentaattorina tuolla?
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
On Juusela heittämällä top 2:ssa näistä selostajista joita itse olen Formuloissa kuunnellut (Kyllönen, Tuominen, Saari, Juusela). Vilander on aivan selkeästi paras kommentaattori ja tuo aitoa lisäarvoa lähetyksiin. Oikarinen on oikein hyvä taustatuki, mutta ei oikein pysty ottamaan sellaista viihteellisemmän kommentaattorin roolia. Tietoa on, mutta sitä pitäisi pystyä purkamaan selvempiin ja pienempiinkin osasiin, jotta siitä tulee relevanttia ratatapahtumiin nähden.

Minusta Juusela on hiljalleen mennyt huonompaan suuntaan. Juusela olisi ihan hyvä, jos hän ymmärtäisi vain keskittyä selostamiseen. Hän ei ole asiantuntija, sitä varten siellä on yleensä muutama muu kaveri, mutta välillä Juusela haluaa leikkiä asiantuntijaa. Toinen asia mikä vituttaa, on tuo yltiöpositiivisuus Bottaksen suhteen. Tämän nyt periaatteessa ymmärrän, mutta minusta se on turhauttavaa, kun Niki kertoo miten Valtteri ajaa itse asiassa varsin hyviä kierroksia, ja livestä näkyy kuinka Lewis jätättää joka kierroksella 0.3 sekuntia. Ei ne ole hyviä kierroksia, jos tallikaveri repii eroa jatkuvasti. Ei sillä että mitään negailuakaan erityisesti kaipailisin.

Vilander & Oikarinen on paras kaksikko lähetyksiin. Vilander on sanavalmis, ja osaa tuoda kuskin puolelta hyviä pointteja esiin. Oikarinen on vähän jäykkä, mutta tuo minusta älyttömästi lisäarvoa.

Mervi on aivan kauhea, en ymmärrä miksei tuonne varikolle voida lähettää jotain jolla olisi jotain järkevää kysyttävää.

Häkkinen näytti kyllä ennen kisaa, miksei miehelle ole käyttöä selostuskopissa. Mika on tietysti jumala, hauska mies ja kaikkea tätä, mutta kun mieheltä kysyttiin että miten Valtteri voi haastaa Lewiksen jatkossa, niin kaverin vastaus oli se, että pitää tutkia dataa ja antaa hanaa. Kaikesta huolimatta erittäin hieno mies.
 
ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä

Ja tässähän kivasti hoidettaisiinkin kaksi asiaa kerralla, kun Vilanderilla höystetty selostustiimi lähetettäisiin aina paikan päälle ja Vilander hoitaisi ne kisastartteja edeltävät haastattelut. Toki ei varmaan miehen kalenteriin tuollainen sopisi, kun ei etänäkään hommia pääse hoitamaan kuin välillä. Nuo Vilanderin hoitamat haastattelut ovat kuitenkin sitä mieluisinta katsottavaa, kun kaveri osaa kysellä hyviä kysymyksiä ja saa suhteidensa avulla hyviä haastateltavia.

Saahan toki Mervikin niitä haastateltavia paljon paremmin kuin Pulkkinen aikoinaan, mutta se suoriutuminen itse haastattelusta ei nyt oikein meinaa lähteä...
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Eikös Vilanderilta tuo italian kielikin taivu ja tämän lisäksi historiaa Ferrarilta niin yleensä saa Ferrariltakin hyviä kommentteja ongittu.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Minusta Juusela on hiljalleen mennyt huonompaan suuntaan. Juusela olisi ihan hyvä, jos hän ymmärtäisi vain keskittyä selostamiseen. Hän ei ole asiantuntija, sitä varten siellä on yleensä muutama muu kaveri, mutta välillä Juusela haluaa leikkiä asiantuntijaa. Toinen asia mikä vituttaa, on tuo yltiöpositiivisuus Bottaksen suhteen. Tämän nyt periaatteessa ymmärrän, mutta minusta se on turhauttavaa, kun Niki kertoo miten Valtteri ajaa itse asiassa varsin hyviä kierroksia, ja livestä näkyy kuinka Lewis jätättää joka kierroksella 0.3 sekuntia. Ei ne ole hyviä kierroksia, jos tallikaveri repii eroa jatkuvasti. Ei sillä että mitään negailuakaan erityisesti kaipailisin.

Vilander & Oikarinen on paras kaksikko lähetyksiin. Vilander on sanavalmis, ja osaa tuoda kuskin puolelta hyviä pointteja esiin. Oikarinen on vähän jäykkä, mutta tuo minusta älyttömästi lisäarvoa.

Mervi on aivan kauhea, en ymmärrä miksei tuonne varikolle voida lähettää jotain jolla olisi jotain järkevää kysyttävää.

Häkkinen näytti kyllä ennen kisaa, miksei miehelle ole käyttöä selostuskopissa. Mika on tietysti jumala, hauska mies ja kaikkea tätä, mutta kun mieheltä kysyttiin että miten Valtteri voi haastaa Lewiksen jatkossa, niin kaverin vastaus oli se, että pitää tutkia dataa ja antaa hanaa. Kaikesta huolimatta erittäin hieno mies.

Niinkuin tuossa ylempänä sanotaankin, voisi ottaa Niki vähän suomilaseja pois. Saa ja pitää kannustaa omia, mutta vähän realismia jos tämmöisenä tavallisena sunnuntaina tuntuu aina, että Botte jää tasaisesti kaverin jalkoihin.

Mervi ihan symppis, mutta joku siinä tökkii. Hauskaa aina, kun Kimi vittuilee ihan päin näköä kun kysellään samoja tarinoita kisasta toiseen. Eikä Mervi oikeen tajua, että nyt ei heitellä vaan jerryä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mervi ihan symppis, mutta joku siinä tökkii. Hauskaa aina, kun Kimi vittuilee ihan päin näköä kun kysellään samoja tarinoita kisasta toiseen. Eikä Mervi oikeen tajua, että nyt ei heitellä vaan jerryä.
Myös Mika Salo tuntui vittuilevan aika suoraan Mervin idioottikysymyksille viime viikonloppuna. Mervi kysyi Salolta siitä F2-sarjan kuolonkolarista että "Mitä faktoja tästä nyt tiedetään?", niin Salo vastaa että "Mitä mitä faktoja? Yks kuski on kuollut ja toiselta on jalat poikki, siinähän ne faktat on".

En tiedä tajusiko Mervi sitten itsekin tuon hieman typerän kysymyksen muotoilun, mutta Salo paalutti aika hyvin päin näköä.
 
Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Myötähäpeää aiheutti myös Vasseurin haastattelu, missä Mervi oikein iloisesti kysäisi et "mitkä fiilikset kisaan?" ja toisen entinen kuljettaja juuri kuollut edellisenä päivänä. Siihen Vasseur ei oikein saanut mitään muuta ku muminaa suustaan niin Mervi naureskelee et "aika kimimäinen vastaus".
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Myös Mika Salo tuntui vittuilevan aika suoraan Mervin idioottikysymyksille viime viikonloppuna. Mervi kysyi Salolta siitä F2-sarjan kuolonkolarista että "Mitä faktoja tästä nyt tiedetään?", niin Salo vastaa että "Mitä mitä faktoja? Yks kuski on kuollut ja toiselta on jalat poikki, siinähän ne faktat on".

En tiedä tajusiko Mervi sitten itsekin tuon hieman typerän kysymyksen muotoilun, mutta Salo paalutti aika hyvin päin näköä.

Tossa toisaalta itse enemmän ärsyynnyin Salosta. Kallio kuitenkin yrittää tehdä tv:tä ja hänen tehtävänsä on kysellä niitä itsestäänselviäkin kysymyksiä, Salon kaltaisen kommentaattorin tehtävä on sitten kommentoida niitä, avata parhaan kykynsä mukaan ja pitää muuten päänsä kiinni. Tollainen nulikkamainen mikasaloilu voi olla jonkun mielestä hauskaa, mutta ei se ole asiantuntijakommentaattorin roolissa esiintyvältä mikään kehumisen arvoinen suoritus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tollainen nulikkamainen mikasaloilu voi olla jonkun mielestä hauskaa, mutta ei se ole asiantuntijakommentaattorin roolissa esiintyvältä mikään kehumisen arvoinen suoritus.
Toki joo ihan hyvä pointti tämäkin. En minä Saloa erityisen kovana asiantuntijana pidä, ihan perushyvä hommassaan mutta on Maikkarilla parempiakin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tossa toisaalta itse enemmän ärsyynnyin Salosta. Kallio kuitenkin yrittää tehdä tv:tä ja hänen tehtävänsä on kysellä niitä itsestäänselviäkin kysymyksiä, Salon kaltaisen kommentaattorin tehtävä on sitten kommentoida niitä, avata parhaan kykynsä mukaan ja pitää muuten päänsä kiinni. Tollainen nulikkamainen mikasaloilu voi olla jonkun mielestä hauskaa, mutta ei se ole asiantuntijakommentaattorin roolissa esiintyvältä mikään kehumisen arvoinen suoritus.
Luojan kiitos kaikki tv-työskentelijät eivät noudata sinun toivomaasi linjaa. Olisi muuten perkeleen tylsää katsella lähetyksiä, jos kaikki suorittaisivat tietyn kaavan mukaan kliinisesti, eikä omia persoonia sallittaisi ollenkaan.

Kaikki tavanomaisesta poikkeava käytös ei ole "nulikkamaista". Kyllähän Kimikin vastailee varsin suorasukaisesti toimittajille, mutta hyvin harvoin kukaan hänen kohdallaan puhuu lapsellisesta käytöksestä. Kommentaattorit ovat ihan yhtälailla ihmisiä ja persoonia, eikä heidänkään tarvitse suorittaa kliinisesti tietyn kaavan mukaan.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itse ihmettelen aina tällaisia mervejä, jotka pääsevät mukaan, vaikka kiinnostus itse aiheesta on täysi nolla työn ulkopuolella. Sitten yritetään esittää ammattilaista. Tässä ei voi enää edes käyttää perinteistä kaunis nuori nainen -argumenttiakaan oikein. Toivoisin että Kimi jättäisi aina vastaamatta Merville.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Mervillä on aina se perus " Kimi, ihan supermahtava kisa, harmi että se osuma tuli heti ensimmäisellä kierroksella, auto taisi ottaa siinä aika paljon osumaa." Ja Kimi vastaa että joo. Sitten Mervi pohjustaa jonkun pitkän kysymyksen, jota Kimi ei jaksa kuunnella (esim Spassa, Kimi oli jo tekemässä lähtöä, mutta jäi kuuntelemaan loppuun), ja vastaa taas että joo. Joskus Kimiä vituttaa sen verta että lähtee kävelemään kesken kysymyksen. Ja Mervi naureskelee.

En ymmärrä miten Mervi ei osaa toimia hieman erilailla Kimin ja Valtterin kanssa, Vale kyllä vastailee kohteliaasti ja heittelee ylävitosia.

Noh, onhan tuokin viihdettä.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stroll, Hulkenberg ja Sainz joutuneet tuomariston eteen hidasteluista. Kärkikuskit selviää ilman rangaistuksia. Yllättävää.

Vettelin aika olisi pitänyt ainakin hylätä.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Vettelin aika olisi pitänyt ainakin hylätä.
Mulla meni ohi, että mitä Vettel teki? Näin vaan tuon lopun, jossa juurikin tuo tuomariston eteen joutunut kolmikko veti kävelyvauhtia ensimmäiset mutkat.

Hulkin toiminta myös aivan naurettavaa, koitti bluffata ajamalla leveäksi tuon shikaanin, jotta Stroll menisi tämän edelle, mutta kanadalainen ei mennyt tuohon vipuun. Toivottavasti ei ikinä enää nähdä tällaista aika-ajojen "huipennusta".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös