Formula 1 – kausi 2018

  • 299 938
  • 1 853

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Onko Barcelonassa ikinä ajettu kilpailua, joka olisi jäänyt mieleen jotenkin legendaarisena?
2001 on varmasti jäänyt monelle suomalaiselle mieleen omalla tavallaan legendaarisena.
 
HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Sehän tässä hauskaa on, että Grosjean on viime vuosina rauhoittunut aika tavalla. Nyt sitten Haasilla valittaa koko ajan jarruista ja tekee ihan aloittelijan mokia. Olisiko näyttöhalu kasvanut liian suureksi vai missä vika?
Eikös Grossu käynyt kaiken maailman psykiatreilla tai vastaavalla lotus aikojen jälkeen, ja rauhottui. Joten kahdesta ensimmäisestä Haas kaudesta, ei oikeestaan jäänyt hänestä mitään erikoista mieleen. Uskoisin kuin myös, että nyt paineet jatkosta ja näyttämisen halu, ovat kostautuneet ihan järkyttävinä virheinä ja saldona 0 pistettä. Voi olla, että turhautui jarruihin taas, eikä viitsinyt korjata kytkimellä, ja kaasun vapautuksella, vaan päätti laittaa läman tiskiin, siinä samalla lanaten pari kilpailu kumppania vaarallisesti ulos kisasta.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa

Ei tuollaisessa tilanteessa ehdi miettimään tyyliin "enpä nyt viitsi korjata kytkimellä ja kaasun vapautuksella, vaan painanpa lämän tiskiin". Tulevat sen verran nopeasti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö Grosjean olisi tehnyt väärin tuossa tilanteessa ja todennäköisesti paineet nollasaldon myötä ovat ainakin osittain taustalla miksi näin tapahtui.

Jarruista valittamiseen on ollut kyllä ihan syytäkin. Haasillahan oli esim. viime kaudella todella paljon jarruongelmia ja nämä ongelmat eivät olleet mitenkään Grosjeanin mielikuvituksen tuotetta.
 
Outsider

Jäsen
Espanjan kolari oli Grosjeanilta sen tason suorittamista, että harvoin näkee mitään noin tyhmää formuloissa. Ei vaan voi vetää kaasu pohjassa keskelle letkaa ja toivoa, ettei osu mihinkää.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Espanjan kolari oli Grosjeanilta sen tason suorittamista, että harvoin näkee mitään noin tyhmää formuloissa. Ei vaan voi vetää kaasu pohjassa keskelle letkaa ja toivoa, ettei osu mihinkää.
Jep tätä minäkin ihmettelen miten tuon suorituksen jälkeen saa vielä häärätä tuolla. Jos yksin olisi ollut, ymmärtäisi että äkkiä auto oikein päin pienellä sudittelulla, mutta että alkujoukossa kaasu pohjaan ja savupilven keskelle odottamaan tuuria, eikä vähäistäkään yritystä olla riskeeraamatta toisten kisaa. Tuli mieleen, että äijä ajatteli, että vi¤ut mitään väliä.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Laitetaan nyt vielä, kun ei sattunut silmiin täällä, että Urheilulehden lähteiden mukaan Kimin mennyt varikkotapaturma eteni siten, että rengasmies ei saanut pulttia kunnolla avattua, sähläsi samalla automaattiavaimen kiristyspuolelle, tekniikka luuli näin, että rengas oli jo vaihdettu ja antoi oman lähtöluvan, mutta tätä on valvomassa vielä ihminenkin, joka jostain syystä antoi myös oman lähtöluvan.
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Mahtava juttu siltä osin että haluan nähdä Kimin formuloissa ja kun poistuu aikanaan niin kiinnostus lopahtaa täysin. Muuten tuo on vaan yksi kausi lisää sijoilla 3-4-5 ja epätoivoista Vettelin pussiin pelailua.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kuin myös. Räikkösen aikakausi kun loppuu niin vähenee katsomiset roimasti eikä tule paikan päälle ainakaan lähdettyä.
Olisi kova juttu tuo jatko, mutta tämä kausi on enteillyt erinomaista nykykuntoa joten en ihmettele yhtään. Itse asiassa nyt on paremmat näytöt jatkolle kuin viime vuonna. Kunhan palikat kestää niin jo sillä kausi tulee olemaan hyvä.

Veikkaan että Kimi tulee olemaan hyvä budjettiratkaisu. Ei pyydä enää maltaita ja edelleen ferrari- mestari tuottaa niin radalla kuin pr-puolellakin.

_
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Veikkaan että Kimi tulee olemaan hyvä budjettiratkaisu. Ei pyydä enää maltaita ja edelleen ferrari- mestari tuottaa niin radalla kuin pr-puolellakin.

_
Olisi muuten kiva tietää jotain lukuja näistä. Onkohan näitä jostain löydettävissä?
Etenkin tuo kiinnostaa, että paljonko Kimi tuottaa pr-puolella vs. Vettel. Kimi on kuitenkin edelleen se viimeinen maailmanmestari Ferrarilla. Mahtaako Seb ehtiä voittamaan mestaruutta ennenkuin Kimi lopettaa?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En kyllä tajua näitä Räikkösen ajamiseen mielenkiintonsa sitovia tyyppejä. Formuloissahan on ihan huikaiseva määrä kiinnostavampia kuskeja tälläkin hetkellä, ei tulisi mieleenkään jättää katsomatta. Hamilton, Vettel, Verstappen, Ricciardo, Ocon... Kovia kundeja kaikki ja huomattavasti suomalaisia kiinnostavampia persoonia.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Räikkönen on varmasti monelle se ensimmäinen kunnolla seurattu suomalaiskuljettaja, siksi hänen maineensa on Suomessa edelleen korkea. Samahan se oli silloin, kun Häkkinen lopetti ja Kimi tuli tilalle; joillekin Kimi ei edustanut Häkän rinnalla mitään.

Itselleni Räikkönen oli aikanaan valtava sankari (nyt on jo vähän alkanut tajuta että urheilu ei ihan se tärkein asia ole), jonka suorituksiin liittyy paljon hyviä muistoja. Siksi en koskaan pysty Kimin kannattamista lopettamaan. Räikkönen kiinnostaa, vaikka ajaisi polkuautoja Haaparannan esikoulussa.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itselleni Räikkönen oli aikanaan valtava sankari (nyt on jo vähän alkanut tajuta että urheilu ei ihan se tärkein asia ole), jonka suorituksiin liittyy paljon hyviä muistoja. Siksi en koskaan pysty Kimin kannattamista lopettamaan. Räikkönen kiinnostaa, vaikka ajaisi polkuautoja Haaparannan esikoulussa.

Tässä jo tiivistetty ajatuksia mitä itselläkin.

Olen seurannut ja fanittanut Kekeäkin mestaruudesta tähän päivään.
Iso juttu oli JJ:n nousu pisteille ja podiumille wow, hahmona mulle isompi kuin Häkkinen. Mutta toki Häkkisen vuodet oli Suomi-juhlaa missä olin mielellään reilu parikymppisenä mukana.
Kimin diggaamisessa on mulla vähän enemmän pelissä, tunnen lähipiiriä , edesmennyt faija oli tekemisissä Kimin edesmenneen faijan kanssa.. olen jutellut muutenkin Kimin perheen kanssa Barcelonassa kerran, erittäin mukavaa sakkia. On siis kotikylän meininkiä mukana.

Tästä voisi jo perään sanoa että Nastolan poju ei ole mun hengenheimolaisia.
Eikä maailmannopein Heikkikään.

Mutta pk-seudun Kimiin Jyrkiin ja Mikaankin samaistuu kun on samoilla suunnilla liikkunut.

Nyt voi sitten sanoa että ihan Kimin habituskin on mun mieleen, osaa ajaa eikä turhiä lätise.

Ilman Kimiä sarja hybrideineen sukeltaa vain kauemmaksi aikakausista joista itse nautin. Autot muuttuu kuskit muuttuu ja fanit muuttuu, ja se on ihan okei.

_
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jees, varsin ymmärrettävää sinänsä. Itse olen fanittanut McLarenia oikeastaan Sennasta lähtien ja kun on joutunut luopumaan niin monesta suosikista, ei yksittäisiin kuskeihin pääse muodostumaan kovin kummoisia siteitä. Tulee fiilisteltyä niitä ketkä tavalla tai toisella ovat kiinnostavia, mutta ennenkaikkea formulat kiinnostavat sarjana, kokonaisuutena joka on enemmän kuin osiensa summa.

Suomalaisista itselle ehdottomasti suurin on Keke, toisena Häkkinen. Vasta sitten tulee nämä nykyiset kuskit kaukaa perästä.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Pirelliltä oli joku sanonut, että Hypersoftit kestävät Monacossa 77 kierrosta. Mikäli tämä pitää paikkansa niin kyllä ihmetyttää, kun eikös tuon pitänyt olla pehmein rengas mitä Pirelli on koskaan valmistanut? Ei renkaat esimerkiksi 2016 kaudella niin hirveästi loppujen lopuksi kestäneet ja jos tuo on sitäkin pehmeämpi niin vaikea ymmärtää. Toivottavasti ei pidä paikkaansa vaan kuluisi nopeammin.
Sen verran kuitenkin voi puolustella, että myös Canadassa on käytössä Super-Ultra-Hyper yhdistelmä, joissa kuulemma nähdään vasta "oikeasti" mistä nämä renkaat on tehty
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Onhan tuo kyllä aivan älytöntä. Samantien kun säästetään niin koko viikonloppu voitaisiin ajaa Monacossa yhdellä hard setillä.
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Osaako joku kertoa F1:n satunnaiskatsojalle, miksi laji (radat ja/tai autot) ovat kehittyneet näin, ovatko autot isompia ja liiankin nopeita, joten kilvanajolle ja ohituksille ei ole yksinkertaisesti tilaa ja aikaa. Onhan se jotenkin säälittävää, että ohitukset tapahtuvat useimmiten varikkotaktiikoilla, pyörien vaihdon epäonnistuttua, keskeytyksien tai kolareiden takia. Luulisi, että jopa kuljettajille tylsää touhua. Ja edelleen, miksi ratoja, pl. katuradat, ei "päivitetä" sellaisiksi, että kilvanajo ohituksineen on mahdollista.

Isompia? Ei se ainakaan leveydestä johdu, koska nykyautojen max. leveys on 2 metriä ja kun ykkösissä todella ohiteltiin olivat autot vielä leveämpiä. Pituus sen sijaan on lähtenyt nykyautoissa pahasti käsistä, sillä nykyään ykköset ovat lähes 6 metriä pitkiä kun pituus ennen oli hieman yli 4 metriä.

Ongelma löytyy aerodynamiikasta ja standardoinnista. Vaikka lisäsiipien ja ns. härpäkkäiden määrä on rajoitetumpi kuin ennen (hullut vuodet 2003 - 2008), niin etu- ja takasiipien ja alustan ym. ratkaisuilla pystytään pilaamaan todella paljon mitä tulee mahdollisuuteen kunnon kilvanajolle vanhaan malliin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Verstappen ajoi harjoituksissa seinään ja mahdollisesti Aika-ajotkin voi jäädä välistä. Tuntuu hieman että tämän miehen ympärillä kokoajan sattuu ja tapahtuu.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Alkaa paineet kasaantumaan Maxin hartioille melko maksimaalisella tavalla. Kisa olikin sitten siinä jos ei autoa saada kuntoon aika-ajoihin - ohittaminen ei tuolla radalla oikein onnistu.

Linkistä YouTubeen ja ko. kolariin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Red Bull antaa siivet, vaikka ovatkin oikeudessa kyseisestä mainoksesta... Hyvin alokasmainen moka ahnehtia liikaa ja törmätä sisäkurvin kaiteeseen.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Verstappenilla alkaa olemaan erittäin kireä vanne pään ympärillä, jo on kumma jos kisan pääsee maaliin saakka.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Verstappenilla alkaa olemaan erittäin kireä vanne pään ympärillä, jo on kumma jos kisan pääsee maaliin saakka.

Joo saapa nähdä, pisteille taitaisi pieni sauma olla sopivilla turva-autoilla ja oikealla taktiikalla kun auto kuitenkin nopein tällä radalla, mutta kestääkö maltti yrittää rauhassa rakentaa ehjää kisaa vai jääkö alkumetreille jo.
 
costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Joo saapa nähdä, pisteille taitaisi pieni sauma olla sopivilla turva-autoilla ja oikealla taktiikalla kun auto kuitenkin nopein tällä radalla, mutta kestääkö maltti yrittää rauhassa rakentaa ehjää kisaa vai jääkö alkumetreille jo.
Veikkaan että Verstappen kolaroi itsensä kisasta ulos jo aikaisessa vaiheessa.

Kolari viimeisten vapaiden harjoitusten lopussa on kyllä oppikirjaesimerkki kuinka tuhota koko viikonloppunsa Monacossa. Samaan aikaan vielä tallikaveri ajaa paalulle. Verstappen on tehnyt jokaisena kisaviikonloppuna alokasmaisia virheitä. Nopeutta kyllä löytyy, mutta henkinen puoli sakkaa nyt ja pahasti.
 
Tietenkin tämä on myös se rata jossa harjoituksissa pitää ottaa kaikki irti autosta jos meinaa hyvästä ruudusta lähteä, mutta täysin omahan moka tuo oli. Nyt ehkä katsotaan niitä henkisiä kykyjä että pystyisikö kisassa kuitenkin pitämään autonsa radalla oli lopulta sijoitus mikä tahansa ja ottamaan sen mitä kisa tarjoaa. Ohi Monacossa ei oikein pääse joten malttinsa pitämällä varmasti kuitenkin nopeimmalla autolla on pieni mahdollisuus varikoilla ja mahdollisien turva-auton aikana napsia yksitellen muutamia sijoituksia ylöspäin. Hamilton lähti viimekaudella 14 ruudusta ja oli 7 joten viimeisestä ruudusta on ehkä pieni sauma ainakin siihen 10 sijaan.
 
Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Kaipa siellä oli jo lähes kaikki otettu irti kun toisena oli? Ei tuollaisia virheitä voi tehdä enään FP3 lopussa kun silloin vaarantaa aika-ajot.

Eikös Max ole kolaroinut jokaisessa Monacon GP:ssä?

En tiedä voiko tuota kaveria vielä joku väittää hyväksi kuskiksi. Hamilton sortui myös nuorena välillä yliyrittämiseen, mutta ei koskaan ihan noin kovaan tahtiin kuin Mad-Max.

Jokohan alkaa Red Bullin väkeä vituttamaan, siellä olisi voinut nostaa Sainzin ajamaan ja antaa Verstappenin kerätä vähän nöyryyttä ja kokemusta Toro Rossolla. Helppoahan se on olla jälkiviisas, mutta olin jo silloin sitä mieltä.

Liian paljon liian nopeaa, ei ole yleensä hyvä yhdistelmä. Varsinkaan jos isä, joka taitaa olla pojan ainoa auktoriteetti, puolustelee poikaa vaikka kuinka tyhmiä virheitä tekee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös