Formula 1 – kausi 2016

  • 212 500
  • 1 426

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jollain tapaa näkisin ongelmaksi se että pyydetään isoja maksuja kaikesta, saadaan ehkä vähän enemmän rahaa noista mutta itse tuote kuolee kokoajan lisää siinä taustalla kun lajia viedään pois itsestään ja alkuperästään. Perinteiset ja mielenkiintoisimmat kisat pitäisi saada hinnalla millä hyvänsä pidettyä mukana.

Toivossa on hyvä elää että uusi omistajakaarti palauttaisi ykkösiä juurilleen ja tehtäisiin sopimus jonkun vanhan radan/ison auto-urheilumaan kanssa. Heitän lonkalta vaikkapa Ranskan, olikohan aika kypsä Paul Ricardin palauttamiselle kalenteriin, kuitenkin ykköset testaa siellä joten jalka on tavallaan oven välissä ja tiedetään mitä saadaan.

Isossa kuvassa jos toteutuu ensi kauden "noin 5 sek kierroksella nopeammat autot" niin voi tulla myös uusia vaatimuksia ratojen suhteen ja siten vanhat radat vaatisivat isoja muutoksia joten uudet modernein turva-aluein varustetut vahvoilla mikä on sääli.

Vielä palatakseni tuohon Austinin leveään rataan ja moniin ajolinjoihin, tarkoittanee myös sitä ettei sinne radalle muodostu koko kierroksen pitkää ränniä/ajolinjaa jonka ulkopuolella on kumimurua ihan perkeleesti. Austinissa oli useita kohtia missä leveälti puhdasta rataa niin suorilla kuin mutkissakin. Joten tälläistä haluaisin nähdä lisää mutta miten se toteutetaan niin onkin jo vaikeampaa.

_
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivossa on hyvä elää että uusi omistajakaarti palauttaisi ykkösiä juurilleen ja tehtäisiin sopimus jonkun vanhan radan/ison auto-urheilumaan kanssa. Heitän lonkalta vaikkapa Ranskan, olikohan aika kypsä Paul Ricardin palauttamiselle kalenteriin, kuitenkin ykköset testaa siellä joten jalka on tavallaan oven välissä ja tiedetään mitä saadaan.
_

Oma veikkaus että lähdetään laajentamaan lajia entisestään uusien katsojien toivossa, mutta tuote tosiaan pitäisi saada eka kuntoon ja takaisin suosituksi sinne missä se on ollutkin, siten harkitusti vaikka yhdysvaltoja tai jotain muuta maata kohti. Nythän vähän yritetään samaan aikaan vähän joka mannerta ja samalla hyytyy formulat euroopassa. Siinähän se on että formulat taisi elää melkeinpä kulta-aikaansa Schumin valtakausilla, vaikka yksi mies hallitse niin liikaa lähdettiin lajia ja sääntöjä muuttamaan, lopulta vain ongelmat kokoajan pahentuu ja pahentuu.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oma veikkaus että lähdetään laajentamaan lajia entisestään uusien katsojien toivossa, mutta tuote tosiaan pitäisi saada eka kuntoon ja takaisin suosituksi sinne missä se on ollutkin, siten harkitusti vaikka yhdysvaltoja tai jotain muuta maata kohti.
Tässä on se asian ydin. Laji saadaan kuntoon siellä missä se on ollutkin aikoinaan suosittu eli euroopassa, ei tv-kuvan välityksellä sieltä aavikolta. Nyt Bernie sivuun, toivotaan että uudet omistajat tajuavat tämän. Jos eurooppaan saadaan uudelleen noste niin se kyllä kantaa muillekin mantereille nykyisten mediamuotojen avittamana.
Kyllä mun käsityksen mukaan keski-euroopassa on edelleen erittäin moottoriurheiluhullua kansaa, nyt vasta lähivuosina tullut uusia maitakin kuskiensa mukana fanittamaan, ruotsalaiset jälleen, hollantilaiset ihan hulluna ja ranskalaisetkin, siksi näkisin heille oman kisan vaikka lähellä ajetaankin useasti. Niin ja pohjoismaihin tietty oma skaba.

Ainoa mikä tätä eri euroopan maiden kiinnostusta päättäjien taholta jarruttaa on Formula-E, sitähän on kuultu täältä Helsinginkin kaupungin johtajan suusta että Formula-E sopisi paremmin vihreisiin arvoihin.
Ei siinä mitään, olisin valmis tekemäänkin selvän linajvedon että Formula-E:stä tulisi kaupunkien keskustoissa ajettava formulaluokka, mukana entisiä huippukuskeja jne ja sitten F1 pidetään uusine nopeimpine autoineen selkeänä moottorirataformaattina, toki monaco poikkeuksena enkä oikein osaa selittää miksi, selitys löytyy historiankirjoista.

Toki jos Helsinkiä miettii niin taitaa olosuhteetkin olla semmoisia ettei formuloilla ole juuri mahdollisuuksia, viimeistään hinta on lian iso. Formula e voisikin olla todella järkevä ainakin talouden kannalta. Sempä takia tosiaan varmaan moni muukin paikka juuri miettii että olisiko maahan järkevämpi ottaa kisoja formula E tai jostain muusta luokasta kun on vain murto-osa hinnasta, mutta katsojia melkein yhtä paljon. Onhan ilmeisesti Suomeenkin tulossa esimerkiksi Moto GP kisat, ratakin ilmeisesti voisi F1 sopia muutoksilla, mutta ei ole mitään järkeä tuota tehdä kun hinta ja riski olisi aivan lian suuri. Pohjoismaiden kisaakin kun miettii niin eihän nuo ole maa-alueina isoja, mutta järkevämpi varmaan kun moni muu aavikolle perustamille radoille, parempi olla iso stara f1 pienellä alueella kun isolla pieni tekijä josta kukaan ei tiedä.

Esimerkiksi Silverstone taitaa olla yksi kisoja jotka on liipaisimella näiden hintojen nousun myötä, eihän tuo edes ratana taida olla lähellekään parhaimistoa, mutta jos rata lähtee pois niin vie osan f1 sielua mukana ja todennäköisesti tilalle tulisi aavikolle joku tilken suunittelema rata. Toki rahaa tulee kisaoikeuksista muutama milli lisää mutta taas faneja iso kasa pois.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yksi asia mistä en tykkää nykyformuloissa on tuo virtual safety car. En vaan ymmärrä miksi sen pitää aina tulla radalle vaikka toki yhden turhan kuoleman muistan mutta silti.

Nyt oltiin Austinissa missä oli leveä rata, täysin kuiva keli ja vielä selkeästi merkitty alue mihin auton voi/kannattaa jättää jos autoon tulee vika. Tuskin siis oltiin potentiallisella ulosajo-alueella. No Verstappen ajoi sinne ja sitten taas rutkuteltiin 2-3 kierrosta.

Nykyformuloissa muutenkin ohitellaan aika vähän ja yksi jännityselementti on eri taktiikka. On niin törkeän jännää katsella kun kaikki tulevat sovussa jonossa varikolle. Kun joku auto x on paikassa mistä ei ole mitään haittaa. Ja onhan tuosta saatava etukin valtava, jos juuri uudet renkaat saanut kaveri joutuu ajamaan koko radan mitan mateluvauhtia samalla pahin kilpakumppani käy vaihtamassa renkaat.

Hyvä idea kyllä mutta ei tarvitsisi ihan aina käyttää.
 
Tähtipakki

Virtuaalinen turva-auto on ihan hyvä, koska toisena vaihtoehtona olisi roudata oikea turva-auto radalle. Jules Bianchin onnettomuuden jälkeen FIA ei ole valmis ottamaan noiden hajonneiden autojen siirtämiseen liittyvän kaluston kanssa riskejä ja sen radan varteen tuominen tarkoittaa nykyään aina VSC:tä. Verstappenin syyksi tuo VSC hitusen menee, koska radan varrella olisi ollut myös paikkoja, joissa oltaisiin selvitty ilman VSC:tä.

Tuo "ohitellaan vähän" taas on ihan roskaa, koska F1:ssä ei ole käsittääkseni ikinä ohitettu näin paljon kuin viimeisen parin vuoden aikana. Tässä päällimmäisenä syynä on tietty DRS, joka tekee ohittamisesta lapsellisen helppoa. Ohituksia ei kuitenkaan ole vähän, ne vaan järjestään jätetään DRS-alueille, koska se on helpompaa ja riskittömämpää.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jules Bianchin onnettomuuden jälkeen FIA ei ole valmis ottamaan noiden hajonneiden autojen siirtämiseen liittyvän kaluston kanssa riskejä ja sen radan varteen tuominen tarkoittaa nykyään aina VSC:tä.

Tässähän se ongelma juuri onkin. Ei oteta mitään riskiä. Kärjistäen sanottuna: riski on kyllä ajaa kovaa seinään esim. Monacossa, mutta annas olla jos oranssista traktorista näkyy edes vilaus niin Virtual Safety Car käyttöön ja pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä että kaikki tulevat varikolle ja poistuvat sieltä täysin identtisessä järjestyksessä.

Ymmärtän hyvin käytön jos romua on radalla tai jos on oikeasti vaarallinen paikka mutta eiköhän niillä tuplakeltaisillakin pärjättäisi lievissä tilanteissa, niinkuin selvittiin aika monta vuotta ilman yhtään onnettomuutta.
 
pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Se selittääkin aika paljon. Melko vakavasti Hondalla otettiinkin ne GP2-kommentit viime vuonna, koska moottori ei ole enää niin heikko kuitenkaan.

Kyllä, itsehän he eivät sitä tienneet ja muuten eivät kyllä olisi tehneet mitään asialle. Onneksi Alonson kaltainen samurai osasi neuvoa itkemällä radiossa siitä.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Kyllä, itsehän he eivät sitä tienneet ja muuten eivät kyllä olisi tehneet mitään asialle. Onneksi Alonson kaltainen samurai osasi neuvoa itkemällä radiossa siitä.
Juuri näin! Onhan se Alonso tosiaan aika ylivertainen moottorinkehittäjä kuitenkin.

Väitän kuitenkin, että tuon Suzukassa tapahtuneen nolauksen jälkeen työtahti Hondan tehtaalla ei ainakaan laskenut.
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Tässähän se ongelma juuri onkin. Ei oteta mitään riskiä. Kärjistäen sanottuna: riski on kyllä ajaa kovaa seinään esim. Monacossa, mutta annas olla jos oranssista traktorista näkyy edes vilaus niin Virtual Safety Car käyttöön ja pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä että kaikki tulevat varikolle ja poistuvat sieltä täysin identtisessä järjestyksessä.

Ymmärtän hyvin käytön jos romua on radalla tai jos on oikeasti vaarallinen paikka mutta eiköhän niillä tuplakeltaisillakin pärjättäisi lievissä tilanteissa, niinkuin selvittiin aika monta vuotta ilman yhtään onnettomuutta.

Koska kukaan ei halua olla vastuussa siitä, että joku ratavirkailija jää auton alle tai kuljettaja ajaa päin traktoria. Jos tuollaista vielä tapahtuisi Bianchin onnettomuuden jälkeen, niin seuraamukset voisivat olla vaikka FIA:n poppoolle aika paljon vakavammat. Miksei olla opittu virheistä yms.? Nyt vielä kun VSC on kerran kehitetty niin tottakai sitä käytetään. On se parempi kuin jenkkilässä, missä autot kerätään joka ikisen nakkipaperin takia turva-auton taakse.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Yllättäen Vettel FP1 ja FP2 nopein, Mersut eivät saaneet supersofteista oikein ilmeisesti parasta irti. Red Bull vaikutti olevan yllättävissä vaikeuksissa pidon suhteen, korkeampi ilmanala vaikuttaa aerodynaamiseen downforceen ilmeisesti.

Muualta moottoriurheilumaailmasta tuli iso uutinen kun Audi ilmoitti lopettavansa menestyksekkään World Endurance Championship-tallinsa tähän vuoteen. Jatkossa Audi Sportin resursseja keskitettäneen normiautojen sähköiseen tulevaisuuteen ja mahdollisesti Formula E:hen.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Audihan on ilmoittanut taloudellisista "vaikeuksista", joten sikäli ei ole mikään yllätys tuo rahahanojen väheneminen.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hyviä ja huonoja uutisia. Huono uutinen on se, että suomalaiskuskit jäivät molemmat aika kauas kärjestä. Mutta positiivista oli se, että Bottas ja Räikkönen voittivat omat tallitoverinsa.

Huomisesta kilpailusta voi tulla mielenkiintoinen rengastaktiikoiden ja mielenkiintoisen lähtöjärjestyksen myötä. Viime aikoina Vettel on kolistellut jonkun verran ensimmäisellä kierroksella, joten mielenkiintoista nähdä päästäänkö nyt ensimmäinen kierros läpi ilman osumia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Huono uutinen on se, että Kimi oli valittanut viimeisen vedon jälkeen että miksei autossa ole kaikkia tehoja ja talli oli kertonut epäilevänsä moottoriongelmaa.
Eli saattaa hyvinkin olla, että Ferrari joutuu remonttihommiin ja nopeasti pamahtaa Kimblelle lähtöruutua alaspäin sen takia.

Hyvinhän tässä alkukausi menikin tuurin osalta...
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Erittäin omituinen tuo Ferrarin tilanne. Räikkönen ajo melkei samat Q1 ku Q3 ja Vettel ajo Q2:ssä mediumil saman ajan ku Q3:ssa super softil. En kyllä tiiä mihi kaikki vauhti katos.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmillista jos Kimin autossa on jotain moottorivikaa. Näytti olevan pito hukassa kaikilta Meksikossa. Osasyy on varmaankin radan sijainnilla korkealla (n. 2250 metriä) merenpinnasta mitattuna. Ilmanpaine on alhaisempi ja se vaikuttaa downforceen, joka toimii paremmin ns. normaaleissa olosuhteissa. Myös etu- ja takasiipien ratkaisut tässä kisassa syövät pitoa, sillä radalla on pitkiä suoria, joissa mennään todella lujaa. Liikaa siipeä, niin suoravauhdista lähtee helposti 15-20 km/h pois. Eilen pääsuoran päässä mitattiin enimmillään 366 km/h nopeuksia.

Huhut kertovat, että Vettel ja Arrivabene olisivat huonoissa väleissä. Saapa nähdä joutuuko toinen lähtemään ja kumpi on se, joka joutuu pakkaamaan kamansa? Muistuipa mieleeni, että usein Ferrarilla puhutaan, ettei kukaan ole suurempi kuin talli...

F1-sarjan entinen paha poika täräytti rajun väitteen Ferrarin kulisseista - "Tulee päättymään kyyneliin"
 
Alkuun tuossa uutisessa puhuttiin Eddie Irvinen kommenteista oikein kuvan kanssa, mutta ovat sentään korjanneet Jordaniin. Ihmettelinkin uutisoitua twiittiä jos se alkaa "EJ:....". Olisi mukavaa, että iltapäivälehtien toimittajat tietäisivät kirjoittamastaan lajista jotain.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimin Ferrariin on vaihdettu moottori. Lähtöruuturangaistusta ei kuitenkaan tule, sillä autoon on laitettu aiemmin tällä kaudella käytetty voimayksikkö. Eiköhän tuo laukea sitten kisassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän tuo laukea sitten kisassa.
Ferrarin tuntien siellä on tosiaan mukana joku Monzassa puoliksi rikki revitty moottori ja siinä puolivälissä kisaa Ferrarista nousee savut siihen malliin, että oltaisiin uutta Paavia valitsemassa.

Jotain tänään tapahtuu Kimille. Siitä voi pessimistinä lähteä rakentamaan ja kaikki muu on plussaa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Olisi kyllä kiva tietää, että paljon Kimi hävisi eilen ajallisesti kierroksella tuon moottoriongelman seurauksena. Puhutaanko tuhannesosista, sadasosista, kymmenyksistä vai sekunneista? Kuitenkin voitto Vettelistä, mikä oli kova suoritus.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipahan lopetus muuten varsin tylsään kilpailuun.

Vettel tulossa ohi Verstappenista ja tämä painaa sitten mutkan pitkäksi ja karkuun. Alkaa armoton Vettelin huutelu radioon, jossa muun muassa haukkuu Charlie Whitingin täysin pystyyn. Noin kovaa kielenkäyttöä en ikinä ole tainnut kuullakaan kuskeilta, kun oli jotain tyylillä "Message to Charlie, FUCK OFF!"
Tämän jälkeen Vettel vielä liikkuu jarrutuksessa, kun blokkaa Ricciardoa joten joutuu itsekin tutkintaan tuon johdosta. Näitä kun juuri edellisen kilpailun alla erityisesti korostettiin kuljettajille, että tulevaisuudessa linja on tiukempi.

Siellä sitten kolmen kärki odottelee podiumille pääsyä, kunnes Verstappen huomaa että on saanut 5 sekunnin aikarangaistuksen ja joutuu pois sieltä. Selittää tilanteen Mersun kaksikolle, joka on aika suu auki, että mitäköhän helvettiä siellä on takana oikein puuhailtu. Lopulta sitten Vettel ilmestyy paikalle ja on toistaiseksi tämän kilpailun kolmas, Verstappenin tiputtua vielä Ricciardonkin taakse rangaistuksen takia.
Saa nähdä saako Vettelkin vielä rangaistuksen siitä Ricciardon selvästä blokkaamisesta. Sääntöjen kiristykset ja linjan mukaan pitäisi kyllä saada, joten kohta siellä on Ricciardo lopulta tuloksissa kolmantena parhaimmassa tapauksessa.
Ferrari tietääkseni tätä tiukempaa linjaa nimenomaan ajoi etunenässä, joten jännä juttu jos tästä ei sitten mitään tule. Toisaalta eipä ihmetyttäisi nimittäin sen verran hukassa FIA:n linja on ollut, joten Vettelin tylyt terveiset Whitingille on ehkä jopa ansaittuja.

Oli vielä hyvä heti maaliintulon jälkeen, kun Vettel ajaa aivan Verstappenin rinnalle ja heristää tälle sormea. Verstappen näyttää sitten vastapalloon käsillään, että anna tulla vaan.

Rosberg vielä pyöri voittajan lippis päässään pitkään, kunnes tajusi että nyt onkin väärä hattu päässä, joten kaikkea mahdollista tarjosi tämä Meksikon GP:n lopetus.

Jälkipuintia riittää. Se jos mikä on varmaa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja Vettelille 10s rankkua Ricciardon blokkaamisesta ja tippui viidenneksi. No saipa ainakin podiumilla käydä kääntymässä. Vielä jää nähtäväksi paljon tulee sakkoa kommenteista. Ja Hamiltonin oikaisusta varmaan ei tule mitään.

Melkoista pelleilyä kyllä. Moottoriurheilun kuninkuusluokka.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ja Vettelille 10s rankkua Ricciardon blokkaamisesta ja tippui viidenneksi. No saipa ainakin podiumilla käydä kääntymässä. Vielä jää nähtäväksi paljon tulee sakkoa kommenteista. Ja Hamiltonin oikaisusta varmaan ei tule mitään.

Melkoista pelleilyä kyllä. Moottoriurheilun kuninkuusluokka.

Juuri tämän vuoksi tällaisen satunnaisseuraajan on vaikea motivoida itseään katsomaan tuonkaltaista pelleilyä. Formulat ovat muutenkin oleet pirun tylsää katsottavaa pitkään, kun ohittaminen on ollut niin vaikeaa. ja nyt sitten Hamilton pidetään väkisin mukana mestaruustaistelussa häntä rankaisematta,vaikka syyllistyi (luetun perusteella) samaan kuin Vettel ja Verstappen. Ihan täyttä paskaa!
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Noissa tilanteissa joissa oikaisuista hyödytään, antaa tuomaristo yleensä mahdollisuuden 3n seuraavan kierroksen aikana antaa oikaisulla saatu/puolustettu sijoitus takaisin, joten varsinkin kun Hamilton menetti tuon ajallisenkin hyödyn turva-auton vuoksi ja kukaan ei suoranaisesti ollut häntä ohittamassa, niin en ymmärrä taas tätä itkua.
 
Viimeksi muokattu:

Eli jatkossa voi paluulta lähtevä ajaa ensimmäiseen mutkaan niin kovaa kuin haluaa, ja jos ei käänny, niin mutka suoraksi vaan, tai vaikkapa pari. Kun kukaan ei ole "varsinaisesti ohittamassa".

Ei, kyllä mun mielestä startissa ollaan aika paljon ja ihan varsinaisestikin ohittamassa, eikä se vaan voi mennä niinkuin nyt meni. Tosin ihan perseestähän tuo on, että nykyradat mahdollistavat tuollaiset oikaisut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös