Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 923
  • 2 061

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nykyisen F1-sirkuksen hajoamisella ja vastaavasti uuden sarjan perustamisella vosi olla ihan piristävä vaikutus koko touhuun. Ei tuolla nykyisella formaatilla ole enää juurikaan tekemistä puhtaan kilvanajon kansa. Kaikki oheistoiminta (TV-oikeudet, määräysvalta tallit/FIA/FOTA/Bernie, toinen toistaan kalliimmat ja ylellisemmät radat, alati muuttuvat säännöt jne) näkyy liikaa. Puhtaasti auto+ajaja kilpailu on lähes toissijainen asia. Perkele, kilvanajoahan tuon pitäisi olla eikä jatkuvaa politikointia. En tiedä, jotenkin kaiholla muistelee esim Keken ajamaa mestaruutta. Tai Sennan aikakautta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Politikointiahan F1:ssä on ollut aina, ja tulee olemaan vaikka FOTA pistäisi uuden sarjan pystyyn. Se on ihan selvä että kymmenkunta tallia, joilla on jokaisella omatkin intressinsä, eivät voi olla samaa mieltä kaikista asioista joten tässä uudessakin sarjassa tulee takuuvarmasti olemaan omat ongelmansa. Mutta kyllä minäkin olen ihan samaa mieltä että tuo nykysarjan hajoaminen ja uuden sarjan perustaminen saattaisi tervehdyttää tuota touhua sillä tavalla että edes jonkin aikaa kilvanajo olisi se ykkösasia eikä politikointi ja rahan tekeminen.

Tallivetoisessa sarjassa päätöksenteko olisi vähän terveemmällä pohjalla kun yksi tai kaksi seniiliä ukkoa ei pystyisi ihan noin vaan sanelemaan sääntöjä vaan jokaisella tallilla olisi kuitenkin jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa. Ja myös tuo rahanjako olisi järkevämpää jos siitä puuttuisi välistä Ecclestonen kaltainen välikäsi joka vetää valtavat summat välistä, ja samaan aikaan tallit, kuljettajat ja kilpailujärjestäjät maksavat hirmusummia jatkuvasti siitä että saavat yleensä osallistua.


EDIT: Uusi formulasarja entistä lähempänä (Turun Sanomat)

Voi olla että on aika mutu-pohjalta ja huhujen perusteella kirjoitettu tuo juttu mutta voi tuossa hyvinkin olla perää ainakin joiltakin osin. En minä pitäisi enää yhtään ihmeenä jos FOTA tuon uuden sarjan käyntiin polkaisee, sen verran jumissa tuntuu neuvottelut FIA:n kanssa olevan. Tuo kisakalenteri ainakin näyttäisi helvetin hyvältä, mukana on monta sellaista legendaarista rataa jotka Bernie on hylännyt. Tuo kalenteri jäisi oikeastaan kaipaamaan vain Span, Monzan ja Suzukan kilpailuita. Onhan tuossa ratalistassa kyllä esim. A1-Ring joka on kuulemma tällä hetkellä lähinnä joutomaata, kiitos ympäristösyistä kesken jääneen remontin, joten siellä ei kyllä varmasti tulla ajamaan.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Talleilta viimeinen sovintoesitys

F1-tallit taipuivat resurssiensa rajoitukseen

Tallit ovat siis tulleet vähän vastaa ja suostuisivat resurssiensa rajoitukseen sillä ehdolla että FIA ei pääse tarkastamaan heidän tilejään vaan sen tekee puolueeton tilintarkastusyritys ja tuon tarkastuksen tulokset sitten toimitettaisiin FIA:lle. FOTA lisäksi vaatii että mitään kaksia sääntöjä ei ole ensi kaudella vaan isot tallit suostuvat auttamaan pienempiä mm. myymällä halpoja moottoreita yms. teknologiaa.

Veikkaisin että Max ei tule tätäkään hyväksymään vaan haluaa itsepäisesti runnoa kaiken läpi omilla ehdoillaan. Melkein kyllä suosittelisin Maxia tarttumaan täkyyn koska tallit on jo nyt tulleet sen verran vastaan että jos heiltä vielä vaaditaan lisää vastaantuloa niin uusi sarja saattaa olla enemmän kuin todennäköinen.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Itseasiassa tuo uusi sarja saisi todella paljon mielenkiintoa myös siitä että päästäisiin eroon näistä Herman Tilken luomuksista, eli täysin hajuttomista ja mauttomista radoista. Jos Ferrari siirtyy pois, en usko että Monzakaan kauaa viihtyy Bernieggin kelkassa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
FIA:n vastine tuohon tallien ehdotukseen oli että uusi Concorde voidaan allekirjoittaa mutta tallien pitää tehdä se, ja ilmoittautua sarjaan ilman ehtoja ja sääntömuutoksista ja sopimuksen sisällön muuttamisesta voidaan keskustella sen jälkeen.

Jos tallit nyt suostuvat tuohon niin mitäpä luulette, keskustellaanko noista säännöistä enää sen jälkeen kun tallit ovat taas Maxin ja Bernien talutusnuorassa... Tallit ei voi yksinkertaisesti olla niin tyhmiä että suostuvat tuohon.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta osa noista ehdotetuista uuden sarjan radoista on siinä ja siinä, että ovatko sopivia nykyformuloille. Esim. Philip Island on aika kapea ja turva-alueet melkolailla rajoilla F1-tasoisille autoille. Plussaa kuitenkin siitä, että on ns. koskematon old school rata nopeilla mutkilla ilman lisättyjä shikaaneja. Lisäksi listassa on ihan samat tylsyyden huiput kuin ennen F1-sarjassa: mm. Magny-Cours, Jerez, Imola ja Buenos Aires. Toisaalta ihan hyviäkin ratoja, missä sattuu ja tapahtuu kuten Montreal tai Fuji (sade). Bonuskorttina vielä Mexico City joka on melko korkealla merenpinnasta, joten toisi omat haasteensa niin kuskeille kuin moottoreille. Ja onhan siinä uusia Tilken ratojakin aika monta. Mutta aika hyvin on hajontaa niin rataprofiileissa kuin maantieteellisen sijainninkin osalta.

Toisaalta ihan sama millä radoilla ajetaan. Tärkeää olisi tehdä autoista sellaisia, että ohittaminen on mahdollista. Lisäksi vetovoimaiset tiimit ja kuskit mukaan niin luulisi homman toimivan.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kulukatto nousi 100 miljoonaan euroon

Tuo summa on siis ensi kauden summa ja kaudelle 2011 tulee voimaan nyt esitetty 45 miljoonan euron kulukatto. Edelleen ainakin minulle jää epäselväksi se, että onko kulukatto edelleen vapaaehtoinen ja saavatko kattoa noudattavat tallit erivapaudet auton kehittämiseen. Muutenkin jatketaan melko pitkälti kuluvan kauden säännöillä. FIA luopui siis renkaiden lämmityskiellosta ja nelivedosta (!). Kulukatto kattaa auton suunnittelun, rakentamisen ja ajattamisen ja sen ulkopuolelle jäävät kuljettajien palkat, moottorit ja markkinointi. Odotetusti FIA ei pääse jatkossakaan tutkimaan tallien tilejä. Saapa nähdä kelpaako tämä esitys FOTA:lle.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt alkaa jo pikkuhiljaa kuulostaa siltä että Mosleykin on tulossa järkiinsä ja tulee vähän vastaan. Kyllähän nuo säännöt ja tuo 100 miljoonan kulukatto kuulostavat jo ihan järkeviltä ja oikeastaan ainoa asia joka tuossa tökkii ja saattaa aiheuttaa sen ettei FOTA tuota hyväksy, on tuo Cosworthille annettu erivapaus kierrosluvun suhteen. En tiedä minkä takia uusille tulokkaille pitäisi antaa tuollainen erivapaus, kun ei nykyisistäkään talleista kukaan ole saanut mitään apuja kun ovat sarjaan tulleet. Kyllä noilla uusillakin talleilla pitäisi olla kuninkuusluokkaan pyrkiessään jo asiat sillä mallilla että pystyvät lähtemään samalta viivalta vanhojen tallien kanssa ilman mitään erivapauksia.

Kyllähän tuo sovinnon aikaansaaminen olisi koko lajin kannalta paras ratkaisu, mutta se kyllä harmittaa siinä jos tätä uutta sarjaa ei tulekaan että ensi kaudella taas yksi legendaarinen kilpailu/rata jää kalenterista pois kun Silverstone pudotetaan pois.
 

HemmoP

Jäsen

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tässä vielä Maikkarin uutinen kyseisestä asiasta.
Saapi nähdä mitä nyt tulee tapahtumaan, tuleeko FIA bernien ja maksin johdolla sittenkin vastaan vai ei. Jos ei niin minkälaiset "korvaukset" Bernie vaatii talleilta jotka hylkäävät concorde sopimuksen vai mikä lie olikaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän tuo kuulostaa ainoalta oikealta ratkaisulta, kun luottamuspula tallien ja FIA:n välillä on kasvanut liian suureksi. Ja taustallahan on vielä tämä kiista sarjan rahanjaosta Bernien kanssa, josta koko tämä juttu oikeastaan lähtikin liikkeelle (Tallit eivät suostuneet allekirjoittamaan uutta Concordea tämän rahanjaon takia, jolloin FIA pääsi muuttamaan sääntöjä yksipuolisesti kun Concorde ei ole voimassa). Aikamoiseen umpikujaan molemmat osapuolet ovat tilanteen ajaneet ja kummankaan on vaikea peräytyä tuosta menettämättä kasvojaan.

Eihän tuollainen tietysti ikinä hyvä juttu ole jos laji jakautuu noin pahasti että on kaksi kilpailevaa sarjaa, mutta kyllä tuo uuden sarjan perustaminen saattaa sittenkin olla parasta mitä F1:lle voi tapahtua. Ei tuo uusikaan sarja pysty ongelmitta toimimaan, ihan varmasti siinäkin tulee olemaan omat erimielisyytensä ja ongelmansa, mutta ainakin se on terveemmällä pohjalla kuin tämä nykyinen täysin läpimätä sarja. Kun tallit pääsevät yhdessä päättämään säännöistä yhdessä niin mitään mielivaltaisia päätöksiä tuskin tullaan näkemään (kuten esim. tämä Bernien mitali-idea jne.). Lisäksi tästä uudesta sarjasta jää yksi iso välikäsi pois kun siellä ei ole yhtä ukkoa vetämässä 500 miljoonaa puntaa välistä joka vuosi. Uskoisin että tämä tulee näkymään siinä että esim. TV-oikeuksien ja pääsylippujen hinnat ovat järkevämmällä tasolla ja useampien ihmisten on mahdollista seurata F1:iä.

Vaan on kyllä mielenkiintoista nähdä ensinnäkin miten tämä tulee vaikuttamaan loppukauteen, ja minkälaisia kierouksia Max ja Bernie vielä yrittävät FOTA-tallien pään menoksi. Ja sitten on mielenkiintoista nähdä miten FOTA saa solmittua esim. TV-sopimuksia isojen yhtiöiden kanssa. Uskoisin että ainakin Italialaiset yhtiöt menevät sinne missä Ferrari on, ja luulisin että moni muukin yhtiö menee sen sarjan mukaan missä tähtikuljettajat ajavat. Ja on vaikea kuvitella että kovin moni tähtikuljettajista lähtisi tähän FIA:n sarjaan mukaan ajamaan "yksityyppiformuloilla". MTV3:han ilmoitti jo että heidän sopimuksensa F1:n kanssa päättyy tähän kauteen ja he aikovat näyttää sitä sarjaa missä suomalaiset ovat mukana.

Vaan voihan tuossa vielä niinkin käydä että tämä tiesi nyt lähtölaskentaa Maxille ja FIA:lla yritetään vielä uusia neuvotteluja puhtaalta pöydältä. Vaan en tiedä auttaako sitten sekään jos Bernie ei ole halukas muuttamaan tätä rahanjakoa, se kun kuitenkin käsittääkseni on se suurin syy miksi tallit haluavat tästä nykyisestä sarjasta eroon. Elämme jännittäviä aikoja...


EDIT: Mielenkiintoista on muuten nähdä sekin kuinka monta tallia loppujen lopuksi ajaisi tässä "FIA:n GP3-sarjassa" jos ensi kaudella kahta sarjaa ajetaan. FIA:han valitsi näiden kolmen ensi kauden sarjaan valitun tallin lisäksi viisi tallia varalle siltä varalta että FOTA-tallit lähtevät, mutta nyt näistä varatalleista esim. Lola ehti jo vetää hakemuksensa pois. Ja sellaistakin vaihtoehtoa väläytettiin että Lola haluaisi liittyä FOTA-rintamaan kun ei kerran FIA:lle kelvannut.
 
Viimeksi muokattu:

HemmoP

Jäsen
Tuosta MTV#:n ilmoituksesta, että näyttävät missä suomalaiset jatkavat, niin ei varmaankaan ole kaukana tilanne jossa Kovalainen saa kenkää McLadalta ja jää johonkin näistä uusista "F1"-talleista, Nico jatkaa Williamsilla samaa sarjaa ja Räikkönen jatkaa vuoden ja lopettaa Ferrarilla.

Maikkari poimii näistä kahdesta pomminvarmasti halvemman ( uusi-F1 ) ja henkkoht toivoisin, että joku muu näyttää ja selostaa FOTA-sarjaa.

Eli ei nykyisestä tilanteesta ole muuta tietä kuin kehittyneempään ja parempaan suuntaan sekä kisojen, että itse lähetysten sisällön kanssa.
JJ on ollut kommentaattorina mielestäni hyvä, mutta vajoaa liiaksi mustakarijakukasetoinenkimittäjäon? tasolle, koska ei yksinkertaisesti voi näitten piipittäjien kanssa puhua ja kommentoida sillä tasolla mihin pystyy ajan mennessä yksinkertaisuuksien selittämiseen näille "toimittajille". JJ on ollut pari kertaa mukana selostamassa urheiluautojen kisoja ja mielenkiintoista tarinaa tekniikasta, taktiikoista ja historiasta on riittänyt.
 

Nalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon SiniKeltainen
Mielenkiintoista tosiaan, uusi sarja tulossa. Ei olisi ollenkaan mahdotonta että Lola liittyisi Fotaan ja uuteen sarjaan. Tuskin Prodrivellekkään nousisi mitään suuria esteitä liittyä tähän uuteen sarjaan.

Myös yksi asia on huomionarvoinen: F1 sarjassa on vain viisi tallia (2 vanhaa ennalta tunnettua) kun uuden sarjan pohja on 8 tallia kaikki entuudestaan tuttuja seuraavalle yleisölle. Kumpaakohan on helpompaa myydä televisioyhtiöille/ faneille?
 

Carlos

Jäsen
Dodii, nyt alkaa lyyti kirjoittaa. Kyllähän se on ollut jo pitkään selvää, että Äklöstonen yksinvaltius ja rahanahneus on vaan saatava loppumaan. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.

Nyt vaan kasaan kunnon säännöt, mukaan vanhoja perinteisiä, jännittäviä ratoja, pääsyliput tasolle jolla tästä tulee taas oikein olut&makkarakansan huvi, menoa ja meininkiä.

Veikkaan vaan että Bernie tulee tappelemaan viimeiseen hengenvetoon tästä cashcowstaan, ei ole kiva luopua satojen miljoonien rahakoneesta.

Toivotaan nyt että FOTA vie homman läpi, ja se lähtee käyntiin. Eiköhän Formuloissa kuitenkin loppupeleissä sponsorit, katsojat ja TV-lähetykset mene sinne missä isot autonvalmistajat ovat.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Myös yksi asia on huomionarvoinen: F1 sarjassa on vain viisi tallia (2 vanhaa ennalta tunnettua) kun uuden sarjan pohja on 8 tallia kaikki entuudestaan tuttuja seuraavalle yleisölle. Kumpaakohan on helpompaa myydä televisioyhtiöille/ faneille?

Puhumattakaan siitä että FOTA-sarjassa tulisi todennäköisesti ajamaan hallitseva FIA-maailmanmestari ja kaikki muutkin F1-tähtikuljettajat ja viime vuosien maailmanmestarit, kun taas FIA:n sarjassa kuskeina olisi jotain "christianklienejä" ja pahimmassa tapauksessa suurin tähti saattaisi olla joku Danica Patrick joka on IRL-kuljettajanakin vain vähän keskinkertaista parempi.

Isoista F1-maista Iso-Britannian TV-yhtiöt katsonee missä sarjassa Hamilton ja Button ajavat, Italia seuraa ihan varmasti Ferraria, luulisin että Espanjakin seuraa mieluummin sitä sarjaa jossa ajaa Fernando Alonso vaikka FIA-sarjassa olisikin mukana Espanjalainen talli. Vaikea on kuvitella että FIA pystyisi tästä tilanteesta voittajana poistumaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Veikkaan vaan että Bernie tulee tappelemaan viimeiseen hengenvetoon tästä cashcowstaan, ei ole kiva luopua satojen miljoonien rahakoneesta.

Uusimman VM:n mukaan Bernie vetää 500 miljoonaa puntaa välistä kaudessa, joten on helppo kuvitella että hän haluaa pitää kaikin keinoin kiinni tästä "raha-automaatistaan" ja on varmasti valmis vaikka henkilökohtaisesti heittämään Mosleyn bussin alle varmistaakseen että saa jatkaa rahastustaan. Tähän asti Bernie ja Max ovat vetäneet yhtä köyttä tässä asiassa mutta saapa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu...
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ihme, että Mosley on saanut olla näinkin pitkään FIA:n johdossa, on hän sen verran kussut FIA:n muroihin. Samaa mieltä toveri -OO-:n kanssa, että FIA:lla on hemmetin vaikea poistua tilanteesta voittajana.

Tuskin sponsoreita ja tv-yhtiöitä tosiaan kiinnostaa tukea sarjaa jossa voittoja napsii "nakajimat" kun toisessa sarjassa ajaa 3-4 edellisvuoden mestaria.

FOTA kun saa vielä kiinnostavia ratoja mukaan niin se on plussaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
FOTA kun saa vielä kiinnostavia ratoja mukaan niin se on plussaa.

Silverstonehan ilmoitti jo saman tien että he ovat kiinnostuneita järjestämään uuden sarjan kilpailun. Monaco ilmoitti jo aiemmin että aikovat seurata FOTA:a ja järjestää uuden sarjan kilpailun. Nämä jo aiemmin MM-sarjasta pudotetut radat lienevät lähes kaikki halukkaita järjestämään kilpailuita, ja mielenkiintoista on nähdä mitä tekee esim. Monza jos/kun Ferrari siirtyy toiseen sarjaan. Bernielle ja Maxille jäisi näillä näkymin näistä "vanhoista kunnon radoista" vaan Spa, Suzuka ja Monza, mutta niidenkin sopimukset lienee katkaistavissa vedoten siihen että FIA:n sarja ei täytä niitä ehtoja joilla sopimukset on aikanaan tehty.

Erkki Mustakari kirjoitteli kolumnissaan samaa mitä minäkin tänne aiemmin, että FIA periaatteessa voisi yrittää kiristää ratayhtiöitä vetämällä kaikki FIA:n alaiset kilpailut niiltä pois mutta mitenkähän tosiaan EU suhtautuisi tuollaiseen? Että onkohan FIA:lla käytettävissä kunnon aseita tässäkään pelissä?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vedättävätkö tallit rahaa?

Olipahan iso uutinen tämä tallien vetäytyminen. Itse en vielä jaksa uskoa, että tämä on lopullinen tilanne tässä kiistassa. Näille kahdeksalle FOTA-tallille tulee kyllä todella kiire kilpailevan sarjan perustamisen ja kisojen järjestämisen kanssa, siis mikäli jo ensi kaudella meinataan uutta sarjaa ajaa. Väistämättä tulee mieleen, että tallit yrittävät nyt äärimmäisillä keinoilla saada muutettua rahanjakoa itselleen edullisemmaksi ja tämä vetäytyminen on lopulta bluffia. Esim. asiantuntija Kyllönen on päinvastaista mieltä, ja toteaa, ettei paluuta ole. Itse kuitenkin uskon, että Max ja Bernie ovat nyt pakotettuja perääntymään, mikäli aikovat F1-arjan johdossa jatkaa. Parempi heidän olisi tyytyä pienempään siivuun rahanjaosta kun menettää koko bisnes käsistään.

Toivottavasti tilanne päätyy siihen, että nykyinen sarja jatkuu ilman näitä muumioita siten, että tallien ääni kuuluu aiempaa paremmin. Onko FIA todella noin diktaattorimaisesti johdettu organisaatio, että yhden miehen annetaan tuhota vuosikymmenten aikana luotu sarja? Fian hallitus, heittäkää Max v*ttuun!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse en vielä jaksa uskoa, että tämä on lopullinen tilanne tässä kiistassa. Näille kahdeksalle FOTA-tallille tulee kyllä todella kiire kilpailevan sarjan perustamisen ja kisojen järjestämisen kanssa, siis mikäli jo ensi kaudella meinataan uutta sarjaa ajaa. Väistämättä tulee mieleen, että tallit yrittävät nyt äärimmäisillä keinoilla saada muutettua rahanjakoa itselleen edullisemmaksi...

Minäkään en vielä ihan täysin usko että tämä uusi sarja toteutuu, koska sekä FIA:lla että Berniellä on tässä ihan liian paljon hävittävää. Tuosta rahanjaostahan tämä koko kiista on minun käsittääkseni lähtöisin, kuten tuossa aiemmin kirjoitin. Bernie vetää F1:n tuotoista 500 miljoonan punnan siivun ja tallit katsovat että heille kuuluisi enemmän, siksi tallit eivät suostuneet allekirjoittamaan uutta Concordea ennen kuin tuosta rahanjaosta on päästy uuteen sopimukseen. Ja kun Concorde ei ole voimassa niin silloin FIA:lla on yksinoikeus päättää F1:n säännöistä ilman tallien suostumusta, joten tuo Concorde-sopimuksen puuttuminen avasi Maxille mahdollisuuden päästä pätemään ja ajaa omia näkemyksiään lajista läpi kyselemättä sen kummemmin talleilta. Ja siitäpä se soppa sitten lähtikin tekeytymään...

Ja mitä tulee tuohon FOTA:n kykyyn saada sarja pystyyn niin ei FOTA sitä nyt ihan tyhjästä lähde luomaan tässä loppukauden aikana vaan sitä on jo valmisteltu kuukausikaupalla samaan aikaan kun neuvotteluja on käyty. Toyotan John Howett myönsi tämän jo jokin aika sitten. Kisajärjestäjäthän ovat jo vanhoja tekijöitä koska näillä FOTA:n suunnittelemilla radoilla on ennenkin ajettu F1-kilpailuja, joten siinäkään suhteessa ei tulle mitään isompia ongelmia. Kiire tulee varmasti koska tuollaisen sarjan pyörittämisessä on paljon vastaantulevia asioita, mutta en pitäisi sitä yhtään ylivoimaisena tehtävänä että sarja jo ensi talvena käynnistyy.


EDIT: Silmukka muuten kiristyy vain Maxin kaulan ympärillä. Aiemminhan Lola ilmoitti jo vetäneensä F1-hakemuksensa pois ja sen on huhuttu liittyvän FOTA-rintamaan. Nyt myös toinen FIA:n varasijalle valitsema talli, eli N. Technology, on vetänyt hakemuksensa pois ja pyrkinee myös FOTA:n sarjaan.
 

Viljuri

Jäsen
Asioissa on aina puolia, eläköitymisiän ylittäneen Bernien "yksinvaltaisella" johdolla sarja on kyennyt tähän asti tekemään ehkä hieman paremmin sellaisia muutoksia, jotka ovat olleet eduksi lajille ja tietysti ennen kaikkea Bernien kukkarolle. Aina ei ole niin, että autotehtaatkaan tietäisivät kaiken, puhumattakaan talleista tai rataorganisaatioista.

FIA:n ja "SM-Maxin" rooli verrattuna yli-ikäiseen "elostelija-Ecclestoniin" on ollut toisen viulun soittelu.

Nyt koko korttitalo sortuu ja loputkin balanssit menetetään. Sarja on onnistunut hyödyntämään rahanteossa ja markkinoinnissa kulttuuria ja -perinteitä, ja jos ja kun tulevaisuudessa on kaksi kilpailevaa sarjaa, niin miten käy perinteiden ja lajiin vetovoiman yhtenä keskeisenä perusteena olevan "hohdon"?
 

Carlos

Jäsen
Ja mitä tulee tuohon FOTA:n kykyyn saada sarja pystyyn niin ei FOTA sitä nyt ihan tyhjästä lähde luomaan tässä loppukauden aikana vaan sitä on jo valmisteltu kuukausikaupalla samaan aikaan kun neuvotteluja on käyty. Toyotan John Howett myönsi tämän jo jokin aika sitten. Kisajärjestäjäthän ovat jo vanhoja tekijöitä koska näillä FOTA:n suunnittelemilla radoilla on ennenkin ajettu F1-kilpailuja, joten siinäkään suhteessa ei tulle mitään isompia ongelmia. Kiire tulee varmasti koska tuollaisen sarjan pyörittämisessä on paljon vastaantulevia asioita, mutta en pitäisi sitä yhtään ylivoimaisena tehtävänä että sarja jo ensi talvena käynnistyy.

Ja eikös suurin osa isoista formulatalleista ilmoittanut jo pari vuotta sitten että puuhaavat kilpailevaa sarjaa kaudesta 2010 (tms) alkaen? Eli ei tämä varmasti mikään hetken mielijohde ole, suunnitelmat ovat varmasti pitkällä.

Kaikki moottoriradat missä kilpaa ajetaan, järjestävät vuosittain varmasti kymmeniä erilaisia tapahtumia, kyllä siellä varmasti rutiinit on kunnossa F1-sirkukseenkin, jopa lyhyelläkin varoitusajalla.

Ja mielenkiinnolla odotan nyt mitä tekee muut tallit, jotka toistaiseksi ovat jäämässä tämän tynkä-F1:n ja Bernien vangeiksi. Varmaan alkaa houkuttaa sarja siellä muiden suurten joukossa.

Ja Bernie tulee varmasti olemaan kusessa, sillä suurin osa hänen rikastumissopimuksista on tehty sillä ehdolla että viivalla on vähintään 18 autoa. Nyt näin ei ole, aijaijai. Eli sopimus voidaan purkaa?

Ja jos minä saan toivoa, niin uuteen sarjaan ehdottomasti mukaan vanha Nürnburgring. Siinä olisi tyyliä. :-)
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni tässä hajaannuksessa on vaaransa. Edes formula 1 ei ole niin tukevalla pohjalla, ettei se voi kutistua kahdeksi pikkusarjaksi, jolla kummallakaan ei ole alkuperäistä vetovoimaa.

Kuinka varmaa esimerkiksi Renault'n sitoutuminen sarjaan on, kun melkein joka vuosi ovat arponeet osallistumisensa kanssa?

Mitä tapahtuu, jos Red Bullin juonnissa tapahtuu käänne huonompaan? Siinäkin litkussa on kaksi tallia kiinni ja niin edelleen.

Itseni on vaikea nähdä esimerkiksi Ferraria minään oikeuksiensa perään huutavana pikkutallina. Pikemminkin se on ollut Bernien ja Mosleyn erityisessä suojelussa ja nyt kun sen erikoiskohtelua ollaan vähentämässä, järjestää talli kapinan.

McLaren nyt varmasti haluaa mahdollisimman kauaksi Max Mosleysta, joka pisti tallin täysin polvilleen vuonna 2007.

En usko, että mikään laji kestää kahta pääsarjaa. FIAn suojissa olevalla sarjalla on etunaan kaikki järjestön tuet ja virallinen asema. Sen sijaan epävirallisen sarjan täytyy olla todella vetovoimainen, jotta se pysyy kannattavana.

Isoa riskipeliä kaikilta lähteä mittauttamaan suosiota tällä tavoin. Toivottavasti sillä on kilpaurheilullisesti onnellinen loppu.
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen tavallaan tyytyväinen, että FOTA & co tekivät mitä tekivät.

Lajin kehityksen kannalta tärkeintä olisi kuitenkin saada muutama muumio pois vallasta, ja "hienojen" televisiointi soppareiden takia uuden sarjan perustaminen on melkeinpä se ainoa vahtoehto.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja eikös suurin osa isoista formulatalleista ilmoittanut jo pari vuotta sitten että puuhaavat kilpailevaa sarjaa kaudesta 2010 (tms) alkaen? Eli ei tämä varmasti mikään hetken mielijohde ole, suunnitelmat ovat varmasti pitkällä.

Talleillahan oli suunnitteilla tämä GPWC-sarja jonka piti aloittaa muistaakseni 2004, mutta silloin FIA ja Ecclestone saivat lahjottua Ferrarin pois tuosta tallien rintamasta ja se suunnitelma kaatui silloin siihen. Varmasti tämänkin suunnitelman pohjalle on pystytty ainakin hahmottelemaan tätä uutta sarjaa, ja eiköhän tätä ole tosiaan jo kuukausikaupalla valmisteltu. Voihan se olla niinkin että tallit pystyivät nyt näinkin kovan ratkaisun tekemään koska heillä on suunnitelmat niin pitkällä jo että uuden sarjan käynnistämisessä ei ole enää mitään ongelmaa.

Kaikki moottoriradat missä kilpaa ajetaan, järjestävät vuosittain varmasti kymmeniä erilaisia tapahtumia, kyllä siellä varmasti rutiinit on kunnossa F1-sirkukseenkin, jopa lyhyelläkin varoitusajalla.

Kyllä. Suurimmat ongelmathan näillä kalenterista pudotetuilla kilpailuilla onkin ollut tämän Bernien mediasirkuksen puitteiden järjestämisessä, Bernielle kun ei ole kelvannut viime vuosina ihan mikä tahansa vaan kaiken on pitänyt olla suurta ja mahtavaa (siinä esim. iso syy miksi Silverstone olisi putoamassa kisakalenterista). Jos tämä uusi sarja olisi tarkoitus järjestää vähän pienemmissä puitteissa niin ei varmasti näillä radoilla ole ylitsepääsemättömiä ongelmia järjestää uuden sarjan kilpailuita.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös