Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 923
  • 2 061

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No onneksi räkä ei itse hölmöile ajamalla toisten perään vaikka Monacossa. Mutta sehän oli ilmanmuuta Sutilin vika, menisi mokoma alta pois.

Miten tuo nyt liittyy tähän? Tässähän oli kyse siitä kun että Massalla ei minusta ole ollut poikkeuksellisen paljon epäonnea verrattuna Kimiin, vaan molemmat ovat menettäneet pisteitä paitsi omien virheidensä takia niin myös tallin ja muiden kuljettajien hölmöilyjen takia.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Kun kerta suomalaiset eivät nyt pärjää, niin minulle kelpaa varsin hyvin, että Button napsii niitä voittoja. Semmoinen symppis mies, josta ei nyt äkkiseltään tule mitään pahaa sanottavaa mieleen. Ja kun suomalaiset eivät pärjää, niin toinen prioriteetti on sitten se, että Hamiltonkaan ei pärjää. Voin kuvitella kuinka raivostuttavaa olisi formuloita seurata, jos Buttonin tilalla ylivoimaisessa johdossa olisi nyt Hamilton. Hrrr. Taitaisi jäädä formuloiden seuraamiset tuloslistan katsomiseen kisojen jälkeen.

Kovalainen näyttää tosiaan menetetyltä lupaukselta ja jos Räikkönenkin on lopettamassa piakkoin, niin "kaikkien aikojen suomalaiskausi" kahdella kuskilla huipputalleissa vaihtuu siihen, että Suomea edustaa vain Kovalainen jossain jämätallissa, jos nyt edes mahtuu sinnekään. Onko siis näköpiirissä ketään tulevaisuuden kuskia, josta suomalaisille olisi luvassa iloa?

Ja ei, Nico Rosberg ei ole suomalainen, kun kerta saksanlipun alla ajelee.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kovalainen näyttää tosiaan menetetyltä lupaukselta ja jos Räikkönenkin on lopettamassa piakkoin, niin "kaikkien aikojen suomalaiskausi" kahdella kuskilla huipputalleissa vaihtuu siihen, että Suomea edustaa vain Kovalainen jossain jämätallissa, jos nyt edes mahtuu sinnekään. Onko siis näköpiirissä ketään tulevaisuuden kuskia, josta suomalaisille olisi luvassa iloa?

Kyllähän siellä F3 Eurosarjassa ajelee ainakin Mika Mäki, Valtteri Bottas ja Atte Mustonen jotka ovat ihan lupaavia poikia. Mutta vaikea sanoa tässä vaiheessa onko noista yksikään esim. Räikkösen kaltainen lahjakkuus. Mutta joku noista pojista saattaa vielä lähitulevaisuudessa ajaa F1:ssä.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä minäkin näen Massan vähän "Barrichello v 2.0":na, että koskaan ei henkinen kantti tule riittämään mestaruuteen asti. Esim. Kimin ensimmäisellä Ferrari-kaudella Massa ei pystynyt laittamaan motivoituneelle Kimille oikein kunnolla kampoihin, vaan siihen vaadittiin se että Kimillä oli ensin epäonnea ja sitten taisi tulla vähän motivaatio-ongelmiakin.

Mielestäni Barrichelloa ja Massaa verrataan tarpeettoman paljon toisiinsa samasta kotimaasta johtuen. Itse kuljettajissa ei mielestäni yhtäläisyyksiä niinkään ole.

Massa on nopea, mutta suhteellisen virhealtis, kun taas Barrichello on varsin luotettava, mutta nopeudellisesti erittäin keskinkertainen kuljettaja. Ilmiömäiset ajosuoritukset ovat äärimmäisen harvassa, vaikka alla olisi sarjan paras auto. Ai, mutta hänellähän on...

Barrichelloon liitetään Suomessa turhan paljon säälittelyjä siitä, ettei koskaan saanut mahdollisuutta. Kuitenkin kyseessä on eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja, jonka tallikaveri on monesti ollut mestari. Schumacheriinkin verrattuna usein juuri alkukaudesta Rubens hävisi kuvasta ja muutenkin usein, kun olisi oikein tarvittu. Monacossa Barrichello naputteli nopeimpia kierroksia, KUNNES koittivat aika-ajot ja Button ja Räikkönen olivatkin nopeampia.

Sen sijaan Massa on mielestäni aika-ajoissa todistanut nopeutensa eikä viime kaudella iso potti kauas jäänyt.

Vielä, jos miesten olemusta verrataan, niin Massa vaikuttaa todella tulisieluiselta kaverilta, jolla yritys on vaarassa mennä yli, kun taas Barrichello on sellainen kaikille mukava mies, joka voittaa, jos kukaan muu ei tahdo. Ja siltikin pitää olla paras auto alla ja muiden epäonnistua taktisesti ja mielellään tallikaverin päästää tarkoituksella edelle.

Rubens Barrichello - ei sankariainesta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Williams erotettu FOTAsta:

Ei erotettu vaan hyllytetty toistaiseksi. Kyllähän tuon Frank Williamsin päätöksen ymmärtää koska heillä ei ole yksityistallina oikein varaa mihinkään isoon taisteluun ja toisaalta he ovat yksi niistä talleista jotka tulisivat todennäköisesti hyötymään tuosta kulukatosta. Mutta onhan tuo tietenkin FOTA:n kannalta kiusallista kun joku lipeää rintamasta joten heidän päätöksensä on myös täysin perusteltu. Olisi ollut FOTA:n kannalta tärkeää että myös pienet tallit olisi saatu pidettyä yhdessä rintamassa.

Mutta kyllähän tässä kiistassa on pikkuhiljaa alkanut näkyä sovinnon merkkejä, ainakin Mosley on jo hieman pehmentänyt lausuntojaan eikä ole enää niin uhmakkaasti puolustanut omaa kantaansa. Mosleyhan ilmeisesti on jo valmis antamaan jonkin verran talleille periksi siten että tuo kulukatto ei tulisi ihan suunnitellulla tavalla voimaan vielä ensi kaudeksi vaan sitä lähdettäisiin porrastamaan siten että lopulta päädyttäisiin siihen suunniteltuun ~50 miljoonaan, mutta tämä ei tapahtuisi yhdellä rysäyksellä kuten alkuperäinen suunnitelma oli.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni Barrichelloa ja Massaa verrataan tarpeettoman paljon toisiinsa samasta kotimaasta johtuen. Itse kuljettajissa ei mielestäni yhtäläisyyksiä niinkään ole.

Minä vertaan Barrichelloa Massaan hyvin pitkälti sen takia että jotenkin heidän henkisissä ominaisuuksissaan näyttäisi olevan samankaltaisuuksia. Minä pidän molempia parhaimmillaan erinomaisina kakkoskuskeina mutta ei sitten kuitenkaan mestaruuden arvoisina kuskeina. Kummaltakin puuttuu minusta se tarvittava henkinen kovuus ja paineensietokyky. Minun mielestäni kummallakin on tapana puhua vähän liikaa ja tehdä liian vähän, siten että jäävät liikaa ruikuttamaan ja valittamaan sen sijaan että tekisivät asioille jotain.

Lisäksi molemmilta puuttuu minusta mestarismiehille vaadittava tasaisuus suorituksista. Rubens on iän myötä tullut tasaisemmaksi mutta samalla nopeus on alkanut jo vähän kärsimään. Nuorempi Rubenshan oli räväkämpi ja samalla myös virhealttiimpi kuljettaja ja vaikka nykyinen Rubens ei ehkä olekaan tyyliltään lähellä Massaa niin nuoren Rubensin ja Massan väliltä löytyy jo enemmän yhtäläisyyksiä.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kyllähän tässä kiistassa on pikkuhiljaa alkanut näkyä sovinnon merkkejä, ainakin Mosley on jo hieman pehmentänyt lausuntojaan eikä ole enää niin uhmakkaasti puolustanut omaa kantaansa. Mosleyhan ilmeisesti on jo valmis antamaan jonkin verran talleille periksi siten että tuo kulukatto ei tulisi ihan suunnitellulla tavalla voimaan vielä ensi kaudeksi vaan sitä lähdettäisiin porrastamaan siten että lopulta päädyttäisiin siihen suunniteltuun ~50 miljoonaan, mutta tämä ei tapahtuisi yhdellä rysäyksellä kuten alkuperäinen suunnitelma oli.

Sopu syntyy perjantaina/ IS

Kaikki yhdeksän tallia jättävät ilmoittautumisensa ensi vuoden MM-sarjaan. Williams ainoana nykytallina jätti ilmoituksensa jo aiemmin. Ilmeisesti kulukatto on ensi vuonna 100 M€ ja sen jälkeen Mosleyn ehdottama 45 M€. Tätä ainakin FOTA ehdottaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vuosien jahkailun jälkeen Prodrive on sitten lopultakin päättänyt ilmoittautua ensi kauden F1-sarjaan. Tiedä sitten eteneekö projekti vieläkään sille asteelle että ihan vakavasti ovat tulossa mutta ainakin ilmoittautuneet ovat nyt. Ja vielähän tuo vaatii myös FIA:n hyväksynnän. Huhun mukaan Prodrive saattaisi ajaa sarjassa Aston Martinin nimellä.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki nykytallit ilmoittautuivat ensi kauden MM-sarjaan. Lisäksi mukaan tulevat Prodrive, Lola, USF1- ja Campos Meta1 -tallit. Tietysti lopullinen varmuus mukana olosta tulee vasta FIA:n kokouksen jälkeen, mutta eiköhän kaikki halukkaat pääse mukaan.

IS:n juttu.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viime aikaisten uutisten valossa näyttäisi, että FOTA on saamassa niskalenkkiä FIA:sta, ja tätä kautta sääntöihin on tulossa vakautta ja järkeviä muutoksia järkevällä aikataululla. Eli ensi vuosi mennään näillä näkymin tämän vuoden säännöillä pienin muutoksin (jotka kai päätetään myöhemmin?). Kaikki tallit ovat ilmoittautuneet, toki tietyin ehdoin. Tuokin on silti aika tulkinnanvarainen juttu, että jos nyt säännöistä vielä tulee kiistaa niin osallistuvatko FOTA tiimit vai ei ja miten tuota omin ehdoin tehtyä ilmoittautumista tulkitaan. Voi olla taas kabinettia ja oikeusistuntoa luvassa. Mutta kokonaisuutena positiiviseen suuntaan ollaan menossa jos kaikki nykytallit (tosin ehkä eri nimellä esim. case Renault ja Briatore, tuleeko Benettonin nimi takaisin?) ovat mukana ja muutama tulokas tulee sarjaan.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta kokonaisuutena positiiviseen suuntaan ollaan menossa jos kaikki nykytallit (tosin ehkä eri nimellä esim. case Renault ja Briatore, tuleeko Benettonin nimi takaisin?) ovat mukana ja muutama tulokas tulee sarjaan.

Minkä ihmeen takia Benettonin nimi otettaisiin käyttöön? Benetton sponsoroi tallia aikanaan tai itseasiassa siis omisti tallin. Benettonin pitäisi siis tulla vähintään sponssaamaan Briatoren tallia, että nimeä voitaisiin käyttää.

Paljon todennäköisempää olisi ottaa "Toleman" tallin nimeksi, perustajan mukaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minkä ihmeen takia Benettonin nimi otettaisiin käyttöön? Benetton sponsoroi tallia aikanaan tai itseasiassa siis omisti tallin. Benettonin pitäisi siis tulla vähintään sponssaamaan Briatoren tallia, että nimeä voitaisiin käyttää..

Ei kyllä tosiaan oikein jaksa uskoa että Briatore haluaisi nimetä oman tallinsa Benettonin mukaan, varsinkin kun muistaa että Benettonin perhe antoi hänelle kenkää joskus 90-luvun lopulla tallipäällikön tehtävistä ja Briatore pääsi takaisin puikkoihin vasta sen jälkeen kun Renault osti tallin. Muita siteitähän Briatorella ei käsittääkseni ole Benettoneihin kuin ystävyys Luciano Benettonin kanssa, ja sekin ilmeisesti vähän kärsi noiden potkujen yhteydessä.

Mielenkiintoista on muuten kuinka näitä uusia talliehdokkaita putkahtelee lähes päivittäin. Ja ennen kaikkea mielenkiintoista on nähdä kuinka moni näistä lukemattomista ehdokkaista selviää radalle saakka. Jotenkin tuntuu että moni näistä projekteista ei oikein kovin vahvalla pohjalla ole ja vähän "toivotaan-toivotaan" -meiningillä lähdetään liikkeelle. Ensi kaudella radalla saattaa olla paljon liikkuvia shikaaneja... Yksi asia mikä minua ihmetyttää on se että mistä näille uusille talleille riittäisi moottoreita? Tuleeko nämä tallit ajamaan joillakin ylivuotisilla jämämoottoreilla vai velvoittaako FIA näitä isoja valmistajia myymään moottoreitaan pienemmille?

Uusin uutinenhan on että March-talli, jota muuten oli aikoinaan perustamassa itse Max Mosley, olisi tekemässä nyt paluuta. Tallin taru loppui joskus 90-luvun alkupuolella ja tuo firma on ollut siitä saakka jonkun liikemiehen pöytälaatikossa. Nyt tämä heppu sitten ilmeisesti suunnittelee palauttavansa Marchin nimen F1:een. Eiköhän sieltä kohta joku lykkää legendaarisen Lotuksenkin takaisin kuvioihin, vai kenellä lienee oikeudet tuohon nimeen tällä hetkellä?

Vaan tosiaan, vaikka näitä huhuja uusista talleista tulee melkein päivittäin niin minä en usko että ensi kaudella lähtöruudukossa on enempää kuin kaksi uutta tallia. Tai jos vaikka kauden alussa onkin niin kauden lopussa ei enää ole. Näitä "soitellen sotaan" lähteviä talleja on F1:ssä nähty ennenkin ja eipä nuo yleensä ole kovin montaa kautta kestäneet. Nämä vähän pidemmälle kantaneet projektit ovat olleet yleensä vähän paremmin ja pidemmällä aikajänteellä suunniteltuja. Nyt tuntuu että kun budjettikatto on tulossa niin kaikki vähänkin kynnelle kykenevät haluavat lähteä mukaan F1:een melkeinpä hetken mielijohteesta. Tällaisille talleille on vaikea kuvitella kovin ruusuista tulevaisuutta.

Näistä uusista projekteista ehkä tämä USF1 ja Prodrive vaikuttavat sellaisilta joilla voi jotain tulevaisuutta olla. Prodrive ennen kaikkea sen takia että heillä on paljon kokemusta moottoriurheilusta, David Richardsilla on paljon kontakteja ja uskoisin että Richards ei lähde ihan mitään juosten kustua projektia vetämään. Tämän USF1:n puolesta puhuu se että sitä on jo pidemmän aikaa suunniteltu ja rakennettu, eikä ole ihan hetken mielijohteesta kasaan kyhätty projekti. Mutta vähän on kuulostanut pahalta korvaan nuo puheet kuinka tuosta yritetään tehdä sellaista "all-american" -projektia jossa kaikki kuskeista lähtien olisi amerikkalaista. Se mikä toimii rapakon tuolla puolen, ei välttämättä toimi täällä päin maailmaa, ja Amerikkalaisten näytöt F1-sarjasta eivät ole kyllä mitään kovin jäätäviä niin vähän pistää epäilemään.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uusin uutinenhan on että March-talli, jota muuten oli aikoinaan perustamassa itse Max Mosley, olisi tekemässä nyt paluuta. Tallin taru loppui joskus 90-luvun alkupuolella ja tuo firma on ollut siitä saakka jonkun liikemiehen pöytälaatikossa. Nyt tämä heppu sitten ilmeisesti suunnittelee palauttavansa Marchin nimen F1:een. Eiköhän sieltä kohta joku lykkää legendaarisen Lotuksenkin takaisin kuvioihin, vai kenellä lienee oikeudet tuohon nimeen tällä hetkellä?

Tämän päivän uutinen on sitten että myös Brabham-nimeä ollaan tuomassa takaisin F1:een. Super Agurin raunioille tätä tallia rakennetaan ja homma näyttää olevan ihan yhtä vakaalla pohjalla kuin näillä muillakin tulokaskandidaateilla... Mitähän tästä oikein vielä tulee...


EDIT: Jack Brabham ei ole oikein innostunut nimensä käytöstä tämän tallin toiminnassa. Oikeustoimiakin harkitaan jos tuo talli toteutuu.

Brabham raivostui nimensä hyödyntämisestä
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Spammataan nyt yksin tätä ketjua kun ei muut näköjään kirjoita...

Turkin aika-ajot ajettu ja vaihteeksi oli astetta mielenkiintoisempi aika-ajo. Ainakin tällä kertaa oli useampi kuljettaja ja talli taistelemassa tosissaan paalupaikasta ja Buttonkin jäi peräti toiseksi. Kuten tuossa live-ketjussa kirjoitin niin näyttäisi että Brawnin auto ei toimi ihan yhtä hyvin näillä Hermann Tilken suunnittelemilla radoilla, tai sitten vaihtoehtoisesti Toyotan ja Red Bullin autot toimivat niillä paremmin. Mutta tällä kaudella Brawnit on olleet jokseenkin ylivoimaisia Australiassa, Barcelonassa ja Monacossa, kun taas muissa kisoissa Red Bullit ja Toyotat ovat olleet lähempänä. Tästä voisi päätellä että noilla radoilla on jotain merkitystä. Toki voi olla myös niin että Brawnit ovat raskaammilla autoilla liikkeellä ja menevät huomenna menojaan, se nähdään sitten myöhemmin.

Kimiltä ihan OK suoritus, juuri sellainen mitä Ferrarilla tällä hetkellä pystyy. Tallikaveri jäi taakse joten se on tietenkin hyvä juttu. Palkintokorokepaikasta Kimi tosin tuskin huomenna taistelee, ellei Ferrari ole sitten todella raskaalla autolla liikenteessä. Vaan eipä tuo Kimi kyennyt kärjen vauhtiin kevyelläkään autolla joten tuskin taktiikoissa kovin dramaattista eroa on kärjen osalta.

McLarenin aika-ajo oli lähes katastrofi. Hamilton pihalla jo Q1:n jälkeen ja Heikkikään ei kyennyt kuin pari pykälää parempaan sijoitukseen. Ei ollut Heikki väärässä kun arvioi että McLaren tulee olemaan vaikeuksissa Turkisssa.

Bemarilta vaihteeksi vähän parempi suoritus. Kubica selvisi peräti Q3:een ollen lopulta kymmenes, ja Heidfeld oli vain pykälää huonompana. Ihan selvää parannusta umpisurkeisiin edellisiin kisoihin verrattuna.

Huomisesta kisasta pitää toivoa että Brawnille tulisi kerrankin jotain ongelmia ja Vettel voittaisi, ja tämä ihan vaan siksi että MM-taistelu saisi edes vähän uutta tulta. Vaikka paljon pitää kyllä Buttonilla olla ongelmia loppukaudesta että hän vielä mestaruuden onnistuisi häviämään. Enkä minä edes sitä toivo, kyllä Button minun puolestani mestaruuden saa voittaa. Vaan olisi hyvä jos siitä tittelistä tulisi edes jonkinlaista taistelua ettei mestaruus olisi kauden puolivälissä jo taputeltu.
 
Kimi 4 kiloa Massaa painavampi, mutta ajassa edellä. Ja vielä Massan "takapihalla" Turkissa.

Selitys: Massa valitteli, että polttoainekuorma sekoittaa auton tasapainoa ja tekee autosta yliohjautuvan.

Onko Ferrari ikinä edes ajatellut rakentaa Räikköselle sopivaa menopeliä tai ainakin sellaista, jonka pystyisi säädöillä tekemään useimmilla radoilla sopivan yliohjautuvaksi? Tuntuu että ei, tosin en tiedä onko yliohjautuvuus kovinkaan kestävä perusta suunnittelulle.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Eiköhän sieltä kohta joku lykkää legendaarisen Lotuksenkin takaisin kuvioihin, vai kenellä lienee oikeudet tuohon nimeen tällä hetkellä?
Näin on mitä ilmeisemmin käymässä tämän uutisen perusteella. Toivottavasti pääsisivät sarjaan, legendaarisempi talli kuin McLaren.

EDIT: Todella hidas...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaihteeksi sitten tällaista tarinaa:
Villi huhu: Ferrarille kolmikko Kimi Massa ja Alonso

Eli tuon uutisen mukaan F1-tallit olisivat perustamassa omaa Grand Prix Championship -sarjaa jossa ajaisi kahdeksan kolmen auton tallia. Ja ratoina olisi näitä legendaarisia kilparatoja joita FIA ja Bernie on pudotelleet sarjasta viime vuosina Aasian kilpailuiden tieltä. Mukana olisi ainakin Silverstone, Imola, Montreal, Indianapolis ja Monaco, sekä mahdollisesti Zolder, Adelaide ja Barcelona tai Jerez.

Täytyy sanoa että helvetin hyvältä kuulostaisi toteutuessaan tuo sarja. Itsehän olen kritisoinut koko ajan tätä kun näitä legendaarisia ratoja pudotetaan kalenterista ja tilalle tulee näitä sinänsä ihan hyviä mutta niin "kasvottomia" ja mitäänsanomattomia Tilke-luomuksia. Ja kyllähän tuo Maxin ja Bernien talutusnuorasta pois lähtö olisi muutenkin hyvä asia ja uskoisin että tämä uusi sarja tulisi varsin pian syrjäyttämään suosiossa tämän FIA:n suunnitteleman uuden "GP2-sarjan". Vaikka miten yritettäisiin haalia näitä vanhoja nimiä (Lotus, March, Brabham jne.) käyttöön niin ei niillä silti ole samanlaista hohtoa ja perinteitä kuin esim. Ferrarilla ja McLarenilla.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Vaihteeksi sitten tällaista tarinaa:
Villi huhu: Ferrarille kolmikko Kimi Massa ja Alonso

Täytyy sanoa että helvetin hyvältä kuulostaisi toteutuessaan tuo sarja.

Olisi kyllä loistavan kuuloinen sarja. Kolmen auton tiimeillä voisi olla vähän parempia kahinoita kärjessä kun huippuautoja olisi enemmän, vaikkei sarja olisikaan hirveän tasainen. Ferrarilla tuo kolmikko, sitten vaikka Nico Mäkille kolmanneksi jne. ja vanhoilla radoilla niin ehdoton nam. Säännöistä vielä sellaiset, että ei elektronisia apulaitteita, ehkä joku ohitusnappula tms. lisävoimaa tuova laite (ei välttämättä KERS), ehkä hieman nykyistä isommat vaparikoneet tai turbomoottorit (olisi helppo toteuttaa tuo lisäteho) autoihin ja korostetaan mekaanista pitoa (toki myös aerodynamiikka sopivalla tasolla niin vauhti säilyy).

Tuskinpa toteutuu mutta olisihan se hienoa kun Bernien pöytälaatikkoformulat yrittäisi kilpailla tuollaisen kanssa.

Mitähän tämän päivän kisalta odottaisi? Varmaan Brawnien kisavauhti on taas omalla tasollaan, Ferrari ehkä haastanee Red Bullit. Paljon on taas pelissä lähdössä KERS-miehillä, ekalla kierroksella pitäisi iskeä. Onneksi takasuoralla voi ohittaa niin jotain mahiksia on nousuun jos vauhti riittää. Rengastaktiikka on taas mielenkiintoinen. Kovempi kumi tuntuu olevan parempi, joten missä vaiheessa uhrataan sen pehmeä rengas. Loppukisassa se kestänee paremmin kun kumia on jäänyt rataan, toisaalta käyttämällä pehmeitä alussa olisi voinut ajaa kevyellä hyvän aika-ajon ja sitä kautta parantaa asemiaan kisan alkuvaiheille ja saisi lopussa ajaa täysillä kunnon renkailla. Mukava seurata kuinka Hamilton tuhoa renkaansa todella pitkällä ekalla stintillä. Agressiivinen ajotyyli sekä levoton ja huonossa balanssissa oleva auto eivät varmasti säästele renkaita. Taas voisi kyseenalaistaa tallin taktiset kuviot. Onneksi Heikillä on sentään suht normaali bensakuorma.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuskinpa toteutuu mutta olisihan se hienoa kun Bernien pöytälaatikkoformulat yrittäisi kilpailla tuollaisen kanssa.

Niin, en minäkään oikein jaksa uskoa että tuo toteutuisi. Kuulostaa nimittäin ihan liian hyvältä toteutuakseen... Tuohon kun tosiaan vielä lisäisi radoiksi esim. Zandvoortin ja A1-ringin niin ratojen puolesta olisi ainakin homma kunnossa. Ja tuo kolmen auton ajattaminen saattaisi tuoda ainakin kärkeen lisää taistelua. Siihen lisäksi oikeat ja järkevästi suunnitellut säännöt niin en näe että Maxin ja Bernien "uusi GP2" pystyisi tosissaan kilpailemaan tuon kanssa suosiosta.


EDIT: F1-Tallit sopivat erikoisesta uhkasakosta

Eli nämä isot tehdastallit ovat sopineet keskenään siitä ettei kukaan lipeä yhteisestä rintamasta ja ilmoittaudu ensi kauden sarjaan ilman reunaehtoja seuraavan kuukauden aikana, kuten esim. Williams ja Force India ovat jo tehneet. Sopimuksen rikkomisesta lävähtää 50 miljoonan taalan sakko. Tämä käy vaan koko ajan mielenkiintoisemmaksi... Ja todennäköisesti lässähtää lopulta kuin pannukakku...

Mutta joka tapauksessa, FOTA:n jäsentallit kuskeineen ovat tänään pitäneet "kriisikokouksen" jossa F1:n tulevaisuudesta on keskusteltu. Hyllytettyjen Force Indian ja Williamsin väkeä ei ole kokoukseen päästetty.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boikotti uhka Turkin GP:n yllä - vain neljä kuskia lähtee kisaan?

Tällaista suunnitteilla tällä kertaa. Vaan tuskin toteutuu kun jos esim. Bemarin Theissen on sanonut ettei usko boikotin toteutumiseen. Olisihan tuo aika raju kisa varmaan neljällä autolla, menisi vielä tuon legendaarisen USA:n GP:nkin edelle. Nicolla saattaisi ainakin olla hyvät mahdollisuudet suhteellisen ylivoimaiseen voittoon...
 

HemmoP

Jäsen
Kyllähän tässä väännössä tallien puolella olen. Moxley tukasta vittuun pitämään naziorgioitaan ja annetaan tallien päättä säännöistä ja rajoituksista. Ei tuota lajia koskaan perseaukisille ole tarkoitettukkaan, uno-cupit on niitä varten.


Uhka ohi sanoo BBC
 

HemmoP

Jäsen
Boring, boring, F1

Eikö voitaisi säästää vielä jostakin ? Rajoitetaan tankkaukset siihen, että sillä ajetaan mitä perjantaina laitetaan tankkiin ja tietty samoilla renkailla ainakin kahdet kisat.

Riippumatta siitä kuka voittaa, niin kilpailut ovat ihan täyttä paskaa joissa keskitytään varikolla käyntiin ja aika-ajojen onnistumiseen.

Jopa Ferrarin parhaimpina aikoina oli jotain kilpailua läpi gridin, mutta eipä enää. Ja radat, voisiko olla vielä hieman tylsempiä kiitos, tuollakin radalla pääsi yhdessä kohti melkein kolmeasataa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä tullut suuria yllätyksiä Turkin GP:ssä. Buttonille kuudes voitto seitsemässä kisassa ja maailmanmestaruus alkaa olla aika varma. Red Bullin taktiikka Vettelin kohdalla oli ihan perseestä, kolmen stopin taktiikka oli ihan käsittämätön kömmähdys, ja Vettel vielä kaiken lisäksi päästi Buttonin ohitseen heti alussa joten voitosta ei tullut edes taistelua. Webberin taktiikka oli parempi kuin tallikaverillaan ja se auttoi hänet kakkoseksi Vettelin edelle.

Nico ajoi hyvän kisan ja onnistui nousemaan kolme pykälää viidenneksi. Eikä se neljäskään sija kovin kaukana ollut. Williams olisi tänään saanut todennäköisesti kaksi autoa pisteille ilman Nakajimalle varikkokäynnillä sattunutta kämmiä, kun etupyörää ei saatu irti.

Kimin kisa alkoi mennä heti alusta päin vittua. Huono startti pudotti hänet välittömästi Massan ja Kubican taakse ja sitten vielä kolistelu Alonson kanssa rikkoi etusiiven. Sen jälkeen Kimi oli koko ajan hidas eikä oikein tosissaan pystynyt taistelemaan pisteistä missään vaiheessa. Ferrarilta muutenkin huonohko kisa vaikka Massa ehtikin kuudenneksi, koska eroa kärkeen oli kuitenkin Massallakin aivan liikaa.

McLarenin kisa meni ihan yhtä perseelleen kuin aika-ajokin. Barrichello ajoi Heikin kylkeen ja liekö siinä saanut vähän auto siipeensä kun vauhti hiipui sen jälkeen. Lopulta jopa huonolla yhden stopin taktiikalla ollut Hamilton ehti edelle. Mutta sijoissa 13 ja 14 ei ole kyllä mitään hurraamista.

Hurraamista ei ollut myöskään Barrichellon kisassa. Täysin epäonnistunut startti, seiskavaihteen hajoaminen, törmäily Heikin kanssa ja siitä pyörähdys, törmäily Sutilin kanssa ja etusiiven vaihto, ja loppujen lopuksi vielä keskeytys - Brawnin ensimmäinen muuten. Kubica taasen onnistui ottamaan tämän kauden ensimmäiset pisteensä.

Kyllä tuon menestyksen Buttonille suo, on hän niin kauan joutunut taistelemaan paskan kaluston kanssa, mutta ei sille mitään mahda että tylsäksi tämä menee kun yksi mies ajaa voitosta voittoon ilman että voitoista tulee edes kunnon taistelua missään vaiheessa. Button iskee tätä menoa kyllä ihan käsittämättömät pisteet tauluun, jopa Schumin ennätys (13 voittoa 18 kisasta) voi olla vaarassa. Schumin yhden kauden piste-ennätyksen rikkominen voi olla vaikeaa johtuen siitä että nyt ajetaan yksi kisa vähemmän ja Malesiasta jaettiin vain puolikkaat pisteet. Mutta varmaan voinee jo onnitella kauden 2009 maailmanmestaria, Jenson Buttonia.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös