Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 940
  • 2 061

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikä suju Ferrarin toinenkaan vapaa harjoitus sen paremmin kuin ensimmäinenkään. Kimi oli kymmenes ja eroa kärkeen (Rosbergiin) noin sekunti. Kovalainen oli 14. ja eroa kärkeen noin 1.4 sekuntia. Piquet taas pyörähteli pariin otteeseen ja taitaa hänen ajonsa olla pian ajettu. Ei näytä hyvältä vieläkään suomalaisittain.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei tuo nyt oikein hyvältä näytä Ferrarin kannalta. Eroa kärkeen näyttäisi edelleen olevan se sekunti ja sijoitukset edelleen keskikastissa, Massa jopa vasta viidestoista. Ja ihan yhtä hukassa näyttäisi olevan Barcelonassa myös McLaren, vaikka merkkejä paremmasta onkin parissa viime kisassa ollut.

Rosberg taas kärjessä vapaissa harjoituksissa, Williams näyttäisi toimivan hyvin kevyenä mutta sitten kun laitetaan enemmän bensaa kyytiin niin vauhti hiipuu. Rosberg on ollut koko kauden nopea harjoituksissa mutta kisoissa ei sitten ole kulkenut ollenkaan.

Piquetin ajot näyttäisi tosiaan olevan kohta ajetut, mikäli ei nyt sitten kisassa onnistu taikomaan jotain ihmesuoritusta. Ihan hyvä sijoitus tänään mutta liikaa virheitä tulee koko ajan ja sen lisäksi on jatkuvasti reilusti hitaampi tallikaveriaan.
 

trap

Jäsen
No jaa, ihan hyvältä näyttää minun mielestäni. Uskon että huomenna on luvassa punaisten paras aika-ajo tällä kaudella. Turha vetää hätäisiä johtopäätöksiä näistä harkoista.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jaa, ihan hyvältä näyttää minun mielestäni. Uskon että huomenna on luvassa punaisten paras aika-ajo tällä kaudella. Turha vetää hätäisiä johtopäätöksiä näistä harkoista.

Mä todella toivon, että näin olisi, vaikka hieman heikolta kyllä näyttää. Jos ferrari ei pääse lähemmäksi kärkeä, niin alkaa mielenkiinto tähän formulakauteen mennä. Mua ei ainakaan kiinnosta katsella jonkun Buttonin paraatimarssia mestaruuteen, kun se ei oikeasti ole edes top-5 kuski tämän hetken formuloissa. Kiva kun on uutta väriä kärjessä, mutta kyllä sitä mieluummin silti katselisi Ferrari vs McLaren taistelua, jostain kumman syystä.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MTV3 MAX selostajat ovat jälleen osoittaneet huikeaa puusilmäisyyttään ja ammattitaidottomuuttaan. Tässä Formula1.com sivun uutisessa on kuvattu maikkarin miesten mielestä "palovaurio" Brawn GP auton takasiivessä.

Ei jumalauta! Äijät seisovat metrin päässä noista autoista eivätkä tajua mitään. Ei voi kuin nauraa...

Noin yleisesti ottaenkin, suomenkielinen selostus F1 kisoissa on jo pidemmän aikaa ollut täysin ala-arvoista. Varsinkin nykyinen selostustiimi on varustettu jäätävän huonolla havainnointikyvyllä. Vertailukohtana minulla on vain muutaman vuoden takainen kokemus Englannin ITV kanavan selostajista, jotka olivat todellisia ammattimiehiä verrattuna Saareen ja kumppaneihin.

Tällaista avautumista tällä kertaa!

Jottei olisi täysin OT, niin mainittakoon, että toivottavasti Ferrari piti vauhtiaan piilossa vielä tänään. Kaikki näytti muuten olevan kuten kauden aiemmissakin kisoissa.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Mikäli lehtijuttuihin on uskominen, voivat siis jo nyt Fiatilla ryhtyä luomaan Alonsolle ensi kaudeksi voittaja-autoa ja Kimi voi keskittyä isyysasioihin, ellei sitten Kimi satu jonnekin yllättäen vielä siirtymään.
Ei Kimi varmaan kesken sopimuksen mihinkään siirry?

Ferrarin vauhti, jos sellaista nyt edes on oli ainakin harjoituksissa vielä piilossa. Huomisen aika-ajon jälkeen ollaan taas paljon viisaampia, mutta huominen voi hyvinkin näyttää suunnan koko loppukaudelle.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei Kimi varmaan kesken sopimuksen mihinkään siirry?
Tuossahan on montakin vaihtoehtoa, kuinka asiat voivat mennä.

1) Kimi voi kolmikymppisenä tuumailla, että johan tämä on nähty, mestaruus tuli ja rämpiminen ei enää kiinnosta senkään vertaa. Miss Skandinavian kanssa perhettä perustamaan. Ei tartte ihan lapsilisien varaan laskeskella tulevia tulojakaan...

2) Sopimus voi olla pelkkä optio ja sisältää erilaisia mahdollisuuksia purkaa se.

3) Sopimus puretaan, sen voi tehdä aina, vaikka sitten rahalla ja kyllä tuon kokoluokan sopimuksissa on sovittu miten sopimus puretaan.

4) Alonson sponsori, se iso pankkifirma, hoitelee homman siten, että pankki on Ferrarilla isona tekijänä ja sitten lähteepi Ferrarilta toinen kuskeista ja Alonso tilalle.

Tai sitten Kimi jatkaa mutta se on kait ensi kauden juttuja se, mutta tämä kausi siihen päätökseen saattaa hyvinkin paljon vaikuttaa.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pitää muistaa, että ei Ferrari ole ainoa talli, joka kehitti autoaan tähän kisaan. Melkein kaikki muutkin tallit toivat jotain uutta. Siinä valossa jos ovat parantaneet asemaansa voimasuhteissa verrattuna edellisiin kisoihin niin hyvä. Heidän kehitystyönsä on ollut siis parempaa suhteessa muihin. Rajoitetun testaamisen ja tuulitunneliajan aikakaudella ei ole ollenkaan realistista, että uusi F60 olisi ollut nyt kertalaakista kärkiauto.

Taasen McLarenin tilanne näyttää jopa huonontuneen. Mäkkihän toi uutta osaa pitkin alkukautta ja nyt kun monet ovat kerralla parantaneet autojaan niin olisiko McLarenilla osakkeet hieman heikentyneet? Ainakin kuljettajien kommentit olivat negatiivisia. Viime kisassa Hamilton ajoi Q3:seen ja pisteille sekä Heikkikin melkein aika-ajon päätösosioon. Saas nähdä mihin tänään yltävät.
 
Ferrari on tullut takaisin. Kimi pyörähti nopealla kierroksella ja sai harjoitusen toistaiseksi toiseksi nopeimman ajan. Uskomatonta, ja uskomaton nousu jos en todella nähnyt väärin. Toki pyörähdys oli todella sujuva, mutta silti... MITÄ VITTUA?!?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeiset vapaa harjoitukset ovat Espanjassa takana ja kärjessä selvällä yli puolen sekunnin erolla Ferrari-kaksikko. Massa oli nopein ja Kimi jäi 82 tuhannesosaa tallikaveristaan. Heikki oli 11. lähes sekunnin kärkeä hitaampana. Onko Ferrari todella parantanut noin paljon vai olikohan kyseessä polttoainemäärällä kikkailu? Parin tunnin päästä aika-ajoissa ollaan taas viisaampia ja punnitus kertoo lopulta totuuden. Hyvältä näyttää juuri tällä hetkellä.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ferrari on tullut takaisin. Kimi pyörähti nopealla kierroksella ja sai harjoitusen toistaiseksi toiseksi nopeimman ajan. Uskomatonta, ja uskomaton nousu jos en todella nähnyt väärin. Toki pyörähdys oli todella sujuva, mutta silti... MITÄ VITTUA?!?

Ei se pyörähdys ollut sillä nopealla kierroksella, spinni taisi tulla jo ulostulo kierroksella. Mutta FERRARI is really back! Lopussa kaikki veti pehmeillä renkailla ja suht kevyillä autoilla ja Ferrarit puoli sekuntia nopeampia kuin muut. Kimikin veti jakson toiseksi nopeimman ajan vasta kolmannella tai neljännellä kierroksella, joten ei ne ainakaan muita paljon kevyempiä ollut. Kehityspaketissa on selvästi löytynyt jotain ja mielenkiintoiset aika-ajot edessä!
 

tty_01

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

coyote86

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jatkoajan moderaattorikunta, RD:n mediapeli
Jepjep, Kimi on ulkona ensimmäisen osion jälkeen. Ferrari se jatkaa tätä ryssimislinjaansa, tänään olisi autokin kulkenut kuten Massa näytti, mutta ei kun ei saatana hommat kulje.

Mahtava kisa huomenna, suomalaiset ihan letkan hännillä. Naurettavaa pelleilyä tämä Ferrarin toiminta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Onko tämä tyhmyyttä, laiskuutta vai järjetöntä ylimielisyyttä tuolla Ferrarilla? Tämä voisi mennä itkeäkkö vai nauraa- ketjuun myös mutta olkoon.

Ei sillä etteikö kausi olisi jo piloilla Kimillä mutta pitääkö noin saatanan tyhmä olla? Myötähäpeä on suuri tällä hetkellä.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Multa meni ihan totaalisesti ohi tää juttu... kertokaa nyt miten Ferrari sen ryssi? Miksi Massa oli nopea ja Räikkönen hidas?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi käsi Ferrari. Virheet toistetaan sitten eikä oteta opiksi. Kuka siellä oikeen päättää näistä ???
Kimi luultavasti päätti tästä. Massalle kävi sama homma Malesian kisassa ja otti mielestäni omaan piikkiin. Kuten sanoin seurantaketjussa, niin kuljettaja tämän kai vielä päättää.
Harmittaa kyllä, kun potkua näyttäisi autossa nyt riittävän.

EDIT: Kimi sanoi juuri haastattelussa, että oma virhe, kuten epäilinkin. Kimin piikkiin siis.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Brittiselostajien mukaan meni insinöörien piikkiin. Eivät vaan uskoneet, että muut parantavat niin paljon.

Vittu mitä turisteja siellä on.
 

HemmoP

Jäsen
Kimi otti omaan piikkiin tuon mokan. Luulisi, että tallillakin olisi munaa herätellä jos on 0.8sek tallikaveria perässä ja harjoituksissakin mentiin paljon kovempaa.

Kimiä ei taida paljon napata tällä hetkellä koko homma.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
RTL:n haastattelussa sanoi Räikkönen, että laskivat väärin - että tämä aika riittäisi. Samaisen saksalaiskanavan selostajat haukkuivat Ferrarin tämän jälkeen lyttyyn aika helvetin suorasanaisesti: "Tätä ei vain VOI tapahtua - sama idioottimainen virhe toistamiseen tällä kaudella".
 

N^Miksu

Jäsen
Tässä vielä BBC:n jutusta hyvä kiteytys suomalaisten aika-ajosuorituksista:

Heikki Kovalainen explains to BBC One that his car "just didn't have the grip and I had no confidence to push it whatsoever". BBC pit lane reporter Ted Kravitz , meanwhile, confirms Ferrari have held their hands up and admitted they simply "miscalculated" and thought Raikkonen was safe. Oops.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimiä ei taida paljon napata tällä hetkellä koko homma.
Ei varmasti TÄLLÄ HETKELLÄ, mutta uskoisin, että muuten on motivaatio aika kunnossa. Kerta autokin on saatu jonkilaiseen iskuun. Pahaan paikkaan tulee tuollainen arviointivirhe. Itse sanoisin jopa ylimielisyydeksi, koska onhan se tällä kaudella nähty joka aika-ajossa, että jos olet sijan 10 maastoissa, niin sieltä parantaa jokainen auto aikaansa jonkin verran.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Idioottimainen virhe, mutta kuskin piikkiin tälläkin kertaa. Kimi alkoi ilmeisesti säästelemään pehmeitä renkaita, jotka ovat kaksissa aika-ajoissa loppuneet kesken. Mokailun hyvä puoli on se, että Ferrari näyttäisi kuitenkin kulkevan paremmin kuin aiemmin tällä kaudella. Näkisin, että hyvällä ajolla huomenna on mahdollista nousta pistesijoille. Tyhmä moka, muttei sille enää mitään voi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kimiltä jos kysyttäisiin, niin varmaankin toivoisi sadekisaa. Hyvällä tuurilla asetelmat voisi muuttua. Vielä jos kärryssä löytyy vauhtia, niin homma helpottuisi.

Hankalaahan tuolta on nousta, kun riskit törmäilyynkin suuremmat. Vaan on sitä palkintopallille noustu takarivistäkin. Vaatii oikeaa ajoitusta ja tuuria.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Buttonilta ja Brawnilta taas huikea veto. Button ei ollut kärkimiehiä aiemmissa sessiossa ja Rubensi oli liekeissä ja näytti nopeammalta tallissa mutta jostain löytyi se vauhti. Aivan loppuun vetivät tuon viimeisen aikakierroksen, taisi olla pari sekuntia enää aikaa ennen ruutulippua kun kierros alkoi. Rata on aina nopeimmillaan lopussa ja siitäkin siis kaikki hyöty irti. Ross Brawn sanoi, että oli osittain tuuria noin tiukka ajoitus. Rubensi mainitsi myös, että vähän liian aikaisessa ajoi oman kierroksensa.

Massa ajoi hyvin. Mukava kuitenkin nähdä bensat, että oliko todellista nopeutta. Oli kuitenkin kärjen tuntumassa Q1:ssä ja Q2:ssa. Uskomaton laskeskelu tuo Kimin homma. Varmasti inssien vikaa kun laskivat väärin eivätkä laittaneet Kimiä ulos mutta myös Kimi ei todellakaan saa puhtaita papereita koska jäi melkein 0,8sek. Felipelle vaikka ajoivat melkein peräkkäin Massan kanssa. Toisaalta jos Kimin kiekka olisi ollut kymmenyksen nopeampi niin nyt kiiteltäisiin Ferrarin taktista neroutta säästää yksi rengaskerta. Erot ovat niin pieniä ja pienetkin mokat tuntuvat rajusti jos mokaa. Nyt kävi näin.

Heikki ihan yössä. Ero tallikaveriin lähtöruudukossa ei näytä niin pahalta mitä se oli kellossa. Selkeästi näkyi, että Mäkin vauhti muutenkin oli heikkoa jos verrataan esim. viime kisaan. Hamiltonkin sanoi suoraan ei kun kysyttiin onko auto parantunut.

Kisasta voi tulla hyvä, tai ainakin lähdöstä. Massa voi yltää vaikka minne ensimmäisellä kierroksella ollessaan paras KERS-auto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös