Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 946
  • 2 061

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä olin taas noita jotka eivät uskoneet Brawnien vauhtiin vaan epäilin että kyseessä oli "näytösajot" sponsoreita varten. Sitä on vaan tullut vähän skeptiseksi sen suhteen että yksikään talli onnistuisi ihan puskista nousemaan kärkeen, sen verran pitkään on nämä isot hallinneet ja edes Toyotan resursseilla ei tähän kauteen asti onnistuttu nousemaan haastamaan näitä. Mutta mielelläni olen kyllä väärässä tällaisissa asioissa, onhan tämä "pienten" nousu ja valtasuhteiden kääntyminen päälaelleen ollut minusta piristysruiske MM-sarjalle, siitäkin huolimatta että Heikki ja Kimi ajavat juuri näissä "ex-isoissa".

McLarenien vauhti on jo parantunut selvästi kauden avauksesta ja jos Ferrari saa vielä palikat järjestykseen niin varmasti tulevat vielä hekin nousemaan jossain vaiheessa kautta taistelemaan voitoista. Loppukaudesta saattaa tulla sen myötä vielä huikea kun jokaisessa kisassa voitosta taistelee useampia talleja.

Perustin olettamukseni testikaudella seuraaviin asioihin: A: Honda oli kehittänyt tämän kauden autoa jo vuoden ja B: Ross Brawn ei olisi ottanut tallia haltuunsa ilman tietoa kilpailukyvystä.
Näiden lisäksi vielä kokeneet kuskit, joista nyt tosin Barrichellon kohdalla taisivat parhaat vuodet mennä Ferrarin kakkoskuskina. Olisikohan Rubensilla ollut saumaa mestaruuteen ilman M.Schumacheria? Mielestäni olisi ollut.
Tämän kauden alku on osoittautunut todella hyväksi lajin kiinnostavuuden kannalta. Toisaalta harmi, että Kimi ja Heikki eivät ole olleet mukana kärkitaisteluissa. Minulta alkaa pikkuhiljaa loppua usko Heikkiin, otteet ailahtelevat aivan liian paljon. Mitä muut ovat mieltä Heikin suorituksista?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minulta alkaa pikkuhiljaa loppua usko Heikkiin, otteet ailahtelevat aivan liian paljon. Mitä muut ovat mieltä Heikin suorituksista?

En oikein tiedä. Toisaalta Heikin suoritukset ailahtelevat liikaa mutta toisaalta vaikuttaa että tallikin tekee Heikin kohdalla jatkuvasti vääriä ratkaisuja, toisin kuin Hamiltonin kohdalla. Hamiltonilla ja Heikillä on hyvin usein ihan täysin erilaiset kisataktiikat (vaikka olisivat lähtöruudukossa lähekkäinkin) ja aika monta kertaa on ollut niin että juuri Hamiltonilla on ollut se toimivampi taktiikka ja Heikin kisa on mennyt pilalle huonon taktiikan takia.

Minulle on jotenkin tullut Heikistä kuva hyvänä kakkoskuskina, jolta puuttuu mestaruustasolle vaadittava "tappajan vaisto". Vaikuttaisi että tuossa "yhden miehen tallissa" Heikki ei koskaan pysty edes nousemaan sille tasolle että pystyisi oikeasti ilmoittautumaan mestaruustaisteluun mukaan. Pystyykö siihen sitten muuallakaan, en oikein usko sitäkään. Minä näkisin Heikin ikäänkuin "uutena Fisichellana tai Trullina", eli kuljettajana joka saattaa ajaa pitkänkin uran F1:ssä ja ihan siellä kärkipäässä mutta ei koskaan pysty ihan siihen terävimpään kärkeen nousemaan.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Perustin olettamukseni testikaudella seuraaviin asioihin: A: Honda oli kehittänyt tämän kauden autoa jo vuoden ja B: Ross Brawn ei olisi ottanut tallia haltuunsa ilman tietoa kilpailukyvystä.
Näiden lisäksi vielä kokeneet kuskit, joista nyt tosin Barrichellon kohdalla taisivat parhaat vuodet mennä Ferrarin kakkoskuskina. Olisikohan Rubensilla ollut saumaa mestaruuteen ilman M.Schumacheria? Mielestäni olisi ollut.
Lähes varmana voi sanoa, että jos M. Schumacheria ei olisi koskaan nähty Ferrarilla, ei Rubens Barrichellolla ollut mitään saumaa mestaruuteen. Schumi kuitenkin vaikutti niin paljon ko. tiimin kokoamiseen ja sen hiomiseen lähes täydellisyyteen.

Cougar
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kun kirjoittelin aiemmin DC:stä viestiä niin mielessä kävi, että onko Heikki uusi coulthard. Jäänyt totaalisesti tallikaverin varjoon, mikään ei tunnu onnistuvan ja tätä menoa paikka McLarenilla on vaarassa. Mersu on halunnut jo pidempään saksalaisen kuskin (Rosberg, Vettel jne.) ja Heikin esitykset eivät ainakaan paranna hänen osakkeitaan kuljettajapelissä. Toisaalta pitää muistaa, että huono alkukausi ei ole pelkästään kuskin vika. Toki virheitä on tullut mm. Malesiassa. Huonot taktiikat sekä nopea ja tallin suosima tiimikaveri ovat usein jättäneet Heikin huonoon valoon. Lisäksi nykyään tuo keskikasti on taas niin tiukka, että kaikki pienet virheet näkyvät heti sijoituksissa. Nytkin Heikki oli vähän olosuhteiden uhri oltuaan niitä ensimmäisiä kuskeja siinä Heidfeldin takana tapahtuvassa hässäkässä. Sen jälkeen kun taktiikka menee romukoppaan muiden tapahtumien takia ja juuttuu hitaampien taakse niin ei siitä ihmeitä pysty kehittelemään. Sama tilanne oli esim. Massalla.

Minusta aika-ajoissa Heikin vauhti on ollut ok-tasolla ja hyvin lähellä Hamiltonia. Ennen Bahrainia olivat mm. tasapisteissä ja aika-ajoissa olivat ajaneet lähes samaa vauhtia. Toki aina huonon kisan jälkeen näitä negatiivisia viestejä ja ajatuksia tulee ja entiset saavutukset tuppaavat unohtumaan. Esim. viikko sitten Kiinassa Heikki teki hieman samanlaisen ajon kuin Kimi nyt Bahrainissa. Upeasti heti uusien kärkitallien takana. Todellakin maksimisuoritus sillä kalustolla niissä olosuhteissa.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähes varmana voi sanoa, että jos M. Schumacheria ei olisi koskaan nähty Ferrarilla, ei Rubens Barrichellolla ollut mitään saumaa mestaruuteen. Schumi kuitenkin vaikutti niin paljon ko. tiimin kokoamiseen ja sen hiomiseen lähes täydellisyyteen.

Pidän Barrichelloa lähes samanlaisena häviäjänä kuin Taavetti Coulthardia. Rubens osoitti taas eilen häviäjän luonnettaan. Körötellessään Piquet:n takana monta kierrosta keskittyi Hamiltonmaisesti heiluttelemaan käsiään, vaikka todellinen voittaja olisi keskittynyt ohittamiseen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mutta mielelläni olen kyllä väärässä tällaisissa asioissa, onhan tämä "pienten" nousu ja valtasuhteiden kääntyminen päälaelleen ollut minusta piristysruiske MM-sarjalle, siitäkin huolimatta että Heikki ja Kimi ajavat juuri näissä "ex-isoissa".

Minusta taas Brawn GP:n ylivoima on perseestä, eikä se ole lisännyt yhtään kisojen mielenkiintoa. Button on myös kuljettana yhtä mielenkiintoinen kuin maalinkuivumisen seuraaminen olisi. Button ei herätä mitään tunteita, olisi ollut edes joku vittumainen kuljettaja joka hallitsee niin voisi olla muiden puolella Buttonia vastaan mutta ei edes sitä. Kenenkään dominointi ei ole mielenkiintoista, vielä vähemmän silloin kun kuljettaja on mitäänsanomaton jees jees mies.

Pitää toivoa että Ferrarin kehitysosat todella lisää auton nopeutta niin saataisiin edes suomalaisjännitystä mukaan kisoihin. Myös McLarenin toivoisi kehittyvän nopeasti takaisin kärkiautoksi niin saisi olla edes Hamiltonia vastaan, Heikki nyt ei tunnu taaskaan pääsevän mihinkään kun Hamilton ajelee sentään lähellä palkintopallia. Häkkisen aikaan sitä jaksoi jännittää Häkän taistelua Lotuksella jämäsijoilta McLarenin kautta kohti ensimmäistä maailmanmestaruutta mutta nyt tuolta tuntuu puuttuvan kokonaan jännitys ja mielenkiinto.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lähes varmana voi sanoa, että jos M. Schumacheria ei olisi koskaan nähty Ferrarilla, ei Rubens Barrichellolla ollut mitään saumaa mestaruuteen. Schumi kuitenkin vaikutti niin paljon ko. tiimin kokoamiseen ja sen hiomiseen lähes täydellisyyteen.

Cougar

Schumi kieltämättä teki Ferrarista voittavan tallin. Tarkoitin tuossa lähinnä sitä, että jos Schumi ei olisi ollut aivan niin loistava rattimies kuin oli ja kisaa olisi ajettu tasaveroisesti, ilman tallimääräyksiä ja -kikkailuja. Olisiko Rubinhosta ollut mestariksi? Tarkemmin ajateltuna, ei ehkä sittenkään. Eilinen nyrkin heiluttelu johtui varmaankin siitä, että luuli Piquetin olleen eri kierroksella, jos näin ei ollut niin tuo oli typerää käytöstä(copyright Lewis Hamilton). Sori sekavasta kirjoituksesta, kirjoitin puhelimella! ;)
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta taas Brawn GP:n ylivoima on perseestä, eikä se ole lisännyt yhtään kisojen mielenkiintoa.

No en tiedä onko tuo Brawn ollut Australian kisaa lukuunottamatta mitenkään ylivoimainen. Kiinassa Red Bullit olivat selvästi nopeampia kuin Brawnit ja Bahrainissa Toyotat olivat oikeastaan koko ajan nopeimpia mutta kisassa sortuivat täysin epäonnistuneeseen taktiikkaan ja sen ansiosta Button onnistui nousemaan voittajaksi. Button on voittanut kolme neljästä kilpailusta mutta silti kisat ovat olleet jännittäviä ja voittaja ei ole missään nimessä ollut selvä ennen kilpailua. Tällä hetkellä näyttäisi olevan se kolme tallia (Brawn, Red Bull ja Toyota) joilla on mahdollisuus taistella voitoista joka kilpailussa, ja sitten tulee koko ajan parantanut McLaren ja miksei jossain vaiheessa kautta myös Ferrari ja Renault. Ja mustana hevosena on vielä harjoituksissa ja aika-ajoissa hyviä aikoja ajanut Nico Rosberg, jolla kuitenkin on kisat menneet vähän penkin alle koko ajan. Eli kyllä minusta tilanne on huomattavasti parempi kuin männä vuosina kun käytännössä voitosta taisteli vain kaksi tallia ja niissäkin toisen tallin kuljettajista ainoastaan toisella oli lupa voittaa.

EDIT: Niin, ja eihän Bemariakaan vielä voi laskea kokonaan ulos voittotaistelusta vaikka pari kisaa onkin mennyt aika perseelleen. Kubica oli kuitenkin Australiassa kisan loppuhetkillä ylivoimaisesti nopein kuljettaja radalla ja mikäli ei olisi kolaroinut Vettelin kanssa niin olisi voinut vielä haastaa Buttonin jopa voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
McLarenille ehdollista

Linkki on Iltalehden uutiseen.

Hoh hoijaa. Selvisivät sitten kuin koiraveräjästä. Tuo rangaistus on voimassa vain 12kk joten tuleepa helpot ajat. FIA:n mielestä tuomaristolle valehtemista pitää antaa vain ehdollista. Kusettaminen siis kunniaan...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kunnon pelleilyä taas FIA:lta! Kovia on kyllä rangaistukset... "Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön..."
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ihan käsittämätön tuomio, McLaren on syyllistynyt viime aikoina kahteen isoon rikkeeseen ja kumpikaan ei tuntunut tallilla missään. FIA:lta aivan täysin munaton tuomio. Eli viittä kohtaa rikottiin ja tulee vain 3 kisan ehdollista.

Jos tässä olisi kyseessä vaikkapa joku Toro Rosso niin sanktiot olisivat varmasti suuremmat. BAR:han sai suoraan 1-2 kisan kiellon ja se oli mielestäni paljon pienempi asia.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos tässä olisi kyseessä vaikkapa joku Toro Rosso niin sanktiot olisivat varmasti suuremmat. BAR:han sai suoraan 1-2 kisan kiellon ja se oli mielestäni paljon pienempi asia.

Jos Hamilton ei ajaisi McLarenilla, ja tuon rikkeen olisi tehnyt vaikkapa Heikki niin ihan takuuvarmasti olisi tullut kunnon sanktiot. Nyt kun kärsijänä olisi ollut "PR-kultapoju" niin rangaistuksesta tulikin "rangaistus". Kyllä minä nyt ainakin jotain pistemenetyksiä olisin odottanut tai ainakin tuntuvaa sakkoa, mutta tuo rangaistus osoitti kyllä FIA:lta täydellistä munattomuutta.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kylläpähän käy Kovalaista sääliksi. Heikki saa näköjään ajella vanhoilla palikoilla ja uusia ei saa asennettua/asentaa menopeliin, ei vaikka niitä olisikin olemassa. Nyt Whitmarsh "manaa" että oli virhe ajattaa Heikkiä Bahrainissa vanhalla etusiivellä kun uusi jota Hamilton käytti oli paljon parempi. Vittu mitä touhua! Eiköhän kyseinen herra ole itse ollut päättämässä siitä että toista siipeä jemmataan Hämikselle varaosaksi. Hyvähän se on nyt itkeä(joskin kohtalaisen typerää)kun sitä ei Heikille asennettu.

Ihan oikeasti olettiko joku oikeasti että Hamiltonia ja tallia oltaisiin jotenkin tänään rankaistu?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin tämä naurettava päätös oli odotetavissa. McLaren taitaa olla vaan liian iso ja tärkeä osa F1-sirkusta, jotta sitä voitaisiin rangaista kunnolla esim. kilpailukiellolla tai sarjasta sulkemisella. "Rangasituksen" perusteet saavat kyllä epäuskoisen hymyn kasvoille, jumaleisson, siellä on oltu avoimia ja vilpittömiä. Eikun vaan valehtelemaan, ei siitä seuraa isällistä sormen heristelyä kummempaa. Ainakaan McLarenille.
 

Blasph

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Hamilton on vaan liian iso mainoskasvo F1-maailmassa jotta uskallettaisiin rankaista kultapojun erheistä. Naurettavaa toimintaa FIA:lta. Eipä Hamiltonia ole taidettu pahemmin rankaista virheistään, ei tämä ole ensimmäinen.

Harmittaa Heikin kannalta tuo tallin toiminta, mutta eipä ollut oikein vaihtoehtoja siinä vaiheessa kun Rellun sopimus päättyi. Hulluhan siinä olisi täytynyt olla jos olisi jättänyt McLarenin sopimustarjouksen käyttämättä.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Hamilton on vaan liian iso mainoskasvo F1-maailmassa jotta uskallettaisiin rankaista kultapojun erheistä. Naurettavaa toimintaa FIA:lta. Eipä Hamiltonia ole taidettu pahemmin rankaista virheistään, ei tämä ole ensimmäinen.

Harmittaa Heikin kannalta tuo tallin toiminta, mutta eipä ollut oikein vaihtoehtoja siinä vaiheessa kun Rellun sopimus päättyi. Hulluhan siinä olisi täytynyt olla jos olisi jättänyt McLarenin sopimustarjouksen käyttämättä.

Turhaa tuota Hamiltonia nyt on tästä syyttää. FIA on ollut munaton jo pitkään, se huomattiin mm. Ferrarin tapauksissa 2000-luvulla ja nyt McLarenin tapauksissa. Voisin sanoa, että FIA:lla on näköjään pakonomainen tarve pitää suurtallit iloisina. Niin Ferrari kuin McLaren ovat tästä hyötyneet.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voisin sanoa, että FIA:lla on näköjään pakonomainen tarve pitää suurtallit iloisina. Niin Ferrari kuin McLaren ovat tästä hyötyneet.

Totta, kyllähän myös Ferraria on suosittu ihan samalla tavalla joissakin asioissa. Tavallaan ymmärrän että nuo ovat niin isoja talleja että heitä ei haluta suututella ja ajaa pois sarjasta, mutta onhan tuo väärin muita kohtaan että näillä isoilla näyttää olevan ihan eri säännöt. Tässäkään tapauksessa homma meni niin että McLaren ei valehdellut pelkästään kerran, vaan noita samoja valheita jatkettiin vielä seuraavassakin kuulemisessa. Ja vasta kun todisteet heitä vastaan olivat täysin kiistattomat niin siinä vaiheessa otettiin hattu kouraan ja alettiin ryömimään FIA:n edessä. Kyllä tuo "rangaistus" on sen takia aivan naurettava, ja uskallan kyllä väittää että mikä tahansa muu talli (Ferraria lukuunottamatta) olisi tuosta isommat sanktiot saanut.

Ja kyllä minä väittäisin että myös Hamiltonilla on tässä aika iso rooli, että minkä takia tallia ei haluttu rangaista ankarammin. Hamiltonin PR-arvo on niin iso että mitään kilpailukieltoja ei varmasti haluta langettaa ennen kuin on ihan pakko.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uusia sääntöjä taas tulossa?

Tankkauskielto kesken kisan ja renkaiden esilämmityksen kieltäminen ovat keskeisimmät muutokset. Myös auton vähimmäspaino nousee 15 kiloa ja on ensi kaudella 620 kg. Talleja yritetään ajaa vapaaehtoiseen kulukattoon antamalla mm. tehokkaampi KERS niille, jotka tuota 45 Me kattoa noudattavat. Myös rajaton testioikeus ennen kauden alkua ja liikuteltavat siivet kuuluvat kulukattoon suostuvien tallien etuuksiin. Kaiken takana on tarkoitus pudottaa kustannuksia ja tasoittaa tallien välisiä eroja. FOTA ottaa kantaa muutoksiin seuraavan kisan jälkeen.
 
Eihän autoissa ole kuin nestettä tankkauskiellon jälkeen, kun kisa alkaa. Vittu mitä pelleilyä. Saivat hienosti karsittua taas yhden jännitysmomentin kisasta, vaikka varmaan renkaita edelleen vaihdetaan?

Jos jotakin positiivista hakee, niin Kimi tunnetaan raskaiden kuormien taiturina.
 
Viimeksi muokattu:

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta menee liian sekavaksi noilla uusilla säännöillä. Kahdet eri säännöt budjettien mukaan? Jaa'a. Nyt näyttäisi olevan ihan hyvät ja kilpailullisesti onnistuneet säännöt. Toki porsaanreikiä aina käytetään. Miksi mennä väkisin runnomaan fiamaisesti uusia juttuja läpi? Heti oli muutama henkilö kritisoimassa uutuuksia di Montezemolon ja Whitmarshin johdolla. Muutenkin FIA:n touhu on outoa. Tuntuu, että säännöt ja asiat yleensäkin "hyväksytetään" ensin median kautta. Sitten kritiikki pakottaa muuttamaan sääntöjä tai tehtyjä päätöksiä. Jää aika epäammattimainen kuva koko touhusta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gene testaa tänään Ferraria

Mielenkiinnolla jään odottamaan Genen kommentteja autosta. Eihän tuosta varmastikkaan saa paljoa irti yhdessä vaivaisessa suoratestissä, mutta kyllä varmaan jotain selviää. Toivottavasti on parempi kuin edeltäjänsä.

Massan autoa ei siis välttämättä saada vielä valmiiksi seuraavaan kilpailuun ja hän ajanee Barcelonassa vanhalla Ferkulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulevana viikonloppuna vuorossa Espanjan GP ja se ajetaan Barcelonan radalla.

Ennakkoon voimasuhteista on todella vaikea sanoa yhtään mitään, sillä jokainen talli tuo jollakin tavalla uudistetun autonsa tähän kilpailuun. Toisilla muutokset ovat käytännössä täysremontti ja toisilla taas pieniä viilauksia.
Suurin odotus varmasti keskittyy Ferrariin ja tallin uudistettuun autoon, joka vihdoin sisältää kaksoisdiffuusorin. Kimin autoa on myös saatu kevennettyä muutamalla kilolla, joten Massan etu kevyempänä kuljettajana on tavallaan korvattu.
On liikkunut tietoja siitä, että uusi Ferrari olisi noin puoli sekuntia nopeampi kierroksella, kuin alkukauden versio. Kuulostaa lupaavalta, mutta itse harjoituksissa ja erityisesti kisassa se vasta selviää.

Tällä(kin) kaudella erot nopeimman ja hitaimman auton välillä ovat olleet hämmästyttävän pieniä. Puhutaan noin 1-2 sekunnin eroista radasta ja olosuhteista riippuen. Tähän kun lisätään tosiaan se tieto, että jokainen talli tuo päivitetyn version autostaan, niin suuretkin muutokset voimasuhteissa ovat mahdollisia. Muutaman kymmenyksen parannus voi nostaa aivan kärkeen.
Täytyy tietenkin muistaa se, että myös tämän hetken kärkitallit kehittävät autoaan nopeammaksi. Uskoisin silti esimerkiksi juuri Ferrarin ottavan suuren askeleen lähemmäs kohti kärkeä ellei jopa kärkeen.

Mielenkiintoinen viikonloppu täten edessä.
Go Kimi !
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei ainakaan vielä vakuuttanut uuden Ferrarin vauhti:
Räikkönen uudella autolla vasta 11:s (MTV3)

Kyllä se vähän niin on että jos nyt ei Ferrari pääse yhtään lähemmäs kärkeä kuin kauden ensimmäisissä kilpailuissa, niin Ferrarin kausi alkaa olla taputeltu ja lienee jo viisaampaa keskittyä seuraavaan kauteen.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kyllä se vähän niin on että jos nyt ei Ferrari pääse yhtään lähemmäs kärkeä kuin kauden ensimmäisissä kilpailuissa, niin Ferrarin kausi alkaa olla taputeltu ja lienee jo viisaampaa keskittyä seuraavaan kauteen.
Mikäli lehtijuttuihin on uskominen, voivat siis jo nyt Fiatilla ryhtyä luomaan Alonsolle ensi kaudeksi voittaja-autoa ja Kimi voi keskittyä isyysasioihin, ellei sitten Kimi satu jonnekin yllättäen vielä siirtymään. Se, että tallikaveri on tuonut kuusi viimeisintä voittoa tallille, ei kyllä varsinaisesti vakuuta, vaikka kyllähän Kimi toki parhaimmillaan rattimies on, mestarismieskin, toisin kuin Massa.

Tämä kausi oli kyllä Ferrarilta tässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös