Formula 1 – kausi 2008

  • 371 172
  • 2 737

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kukaan ei tule enää dominoimaan formuloissa samalla tavalla kuin Schumi. Ne ajat on jo menneet.

Näin sanottiin Sennan kuoltua, eikä kukaan koskaan uskonut kenenkään yltävän Fangion viiteen mestaruuteen. Niin vain Schumi siihen kuitenkin kykeni ja niin myös joku tulee joskus rikkomaan Schumacherin ennätyksen. Hamiltonilla on siihen tähän astisista kuskeista ylivoimaisesti parhaat edellytykset, sillä kuten sanottua, hän on todella nuori ja tuli suoraan huipputalliin.

En muutenkaan pitäisi Schumacherin voitto- ja paalupaikkaennätyksien rikkomista mahdottomana, sillä toista kauttaan ajavalle 23-vuotiaalle 8 voittoa ja 9 paalupaikkaa on aika helvetin hyvä suoritus. Vertailun vuoksi esim. Mika Häkkinen voitti uransa aikana "vain" 20 kisaa ja ajoi 26 kertaa paalulle.

Ei Hamiltonin hyvyys ole mikään viime kisoissa huomattu juttu. Kaverin poikkeuksellisuus oli nähtävissä jo viime kaudella kun se oli tulokkaana täysin tasaväkinen tallikaverinsa, kaksinkertaisen maailmanmestarin ja monen mielestä sarjan parhaan kuskin Fernando Alonson, kanssa.
 

Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin sanottiin Sennan kuoltua, eikä kukaan koskaan uskonut kenenkään yltävän Fangion viiteen mestaruuteen. Niin vain Schumi siihen kuitenkin kykeni ja niin myös joku tulee joskus rikkomaan Schumacherin ennätyksen.


Juu, niinkuin Wayne Gretzkyn piste-ennätyskin rikotaan NHL:ssä ihan vaan siksi, että ennätykset on tehty rikottavaksi. Kehitys kehittyy...

Tai sitten ei. Lajit muuttuvat ja kehitys saattaa tehdä nimenomaan piste-ennätysten rikkomisen vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Pisteet ja voittojen määrät kun eivät ole absoluuttisia tuloksia, toisin kuin esim. yleisurheilun ME:t.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juu, niinkuin Wayne Gretzkyn piste-ennätyskin rikotaan NHL:ssä ihan vaan siksi, että ennätykset on tehty rikottavaksi. Kehitys kehittyy...

Tai sitten ei. Lajit muuttuvat ja kehitys saattaa tehdä nimenomaan piste-ennätysten rikkomisen vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Pisteet ja voittojen määrät kun eivät ole absoluuttisia tuloksia, toisin kuin esim. yleisurheilun ME:t.

No eikö juuri siksi ennätysten rikkominen ole jopa mahdollista? F1:siinkin ollaan tunkemassa jatkuvasti lisää osakilpailuja, nytkin on joissain puheissa väläytelty jo yli 20:n osakilpailun kautta.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
MTV 3:n sivulla 284 Kimi tilittää menneestä kaudesta ja kadoksissa olevasta voitontahdosta, jonka täällä muutama nimimerkkikin on esille tuonut. Peli on aivan menetetty. Kimistä ei ole mihinkään...

Ilmeisesti tyylisi on tahallaan kärjistää asioita, mutta ei se mitään. Kuten sanoin, toivoin kaiken olevan paskapuhetta. Minä olen lehtikirjoitteluiden jne. . varassa. Minkä minä sille voin, jos tällaisista asioista kirjoitellaan. Räikkönen on ollut koko kauden melko vaisu, minusta se on aika selvä asia. Onneksi sarja on ollut kuitenkin niin tasainen, että Kimi "vaisuillakin" suorituksilla on sarjan kärkikamppailuissa. Ja kuten itse sanoin, niin Kimihän ajoi itseasiassa mainion kisan epäonnistuneen aika-ajon ja startin jälkeen, jos viime kisasta puhutaan. Tuuriahan suomalaisille ei hirveästi tunnu irtoavan poislukien viime kauden päätöstä.

Ennen kauttahan odotukset oli, että Massasta ei enää ole Kimille vastusta, kun auto on tuttu jne.. Jokatapauksessa Kimiä tässä eniten seurataan, mutta ilmeisesti mitään negatiivista ei saa kirjoittaa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ilmeisesti tyylisi on tahallaan kärjistää asioita, mutta ei se mitään. Kuten sanoin, toivoin kaiken olevan paskapuhetta. Minä olen lehtikirjoitteluiden jne. . varassa. Minkä minä sille voin, jos tällaisista asioista kirjoitellaan.

Eniten harmittaa se, että näistä asioista kirjoitetaan täällä suurina totuuksina ja tiedetään mitä Räikkösen pään sisällä liikkuu.

Jos nyt joku oikeasti uskoo, että Ferrarilla ajaa kuski ilman voitontahtoa niin ei siinä mitään. Sanottiin, että Saksassa Kimi oli vaisu koko viikonlopun eikä kaveria edes napannut. Autoon ei kuitenkaan saatu pitoa ja taisi siellä yksi sektoriaikakin mennä räkän piikkiin...tai sitten muistan väärin.

Katsotaan kauden jälkeen missä mennään.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Se olisi loistava parannus, mutta melkein mahdoton toteutettava, koska jokaisen varikon varikkosuoraa jouduttaisiin pidentämään 2x nykyisestä. Ja se ei sopisi lukemattomista syistä.

Aika monella uudella radalla ja muutamilla vanhoilla olisi tilaa tälle. Esim. Sepang, Turkki, Bahrain, Monza, Shanghai jne. Ajetaanhan samoilla radoilla muitakin luokkia ja sarjoja joissa on tuplasti autoja F1:siin verrattuna. Monaco olisi toki ongelma.

Tekikö joku tiimi viime tai toissa kaudella yhtäaikaa stopit molemmille autoille? Jotenkin on sellainen mielikuva, että Ferrarilla olisi tehty jossain sadekisassa.
 

Carlos

Jäsen
Ei voi pitää paikkaansa, onhan se täälläkin tullut jo aukottomasti todistetuksi, että Räikkösellä on vatsa täynnä ja kaikki voittamisen (ja kilpailemisenkin) tahto on kadonnut.

Ei nyt millään pahalla, mutta F1 on ennenkaikkea tahtolaji. Ehkä paras koskaan nähty esimerkki tästä oli Häkkisen viimeinen kausi. Koko kauden ajo oli ihan perseestä, kunnes sitten muutama kilpailu ennen loppua päätti että oikeasti lopettaa ajamisen. Veti ihan hurmiossa vikat kilpailut, ja otti voittojakin entiseen malliin vaikka "auto ei ollut niin hyvä kuin ennen".

Hyvä auto ja hyvä talli on tottakai tarpeen, mutta mestarit leivotaan korvien välissä.

Jos Kimiä nappaisi 100%, niin ihan varmasti johtaisi sarjaa nyt selkeästi. Tällä hetkellä suurin voitontahto on Hamiltonilla, ja se näkyy.
 

HemmoP

Jäsen
Ei nyt millään pahalla, mutta F1 on ennenkaikkea tahtolaji. Ehkä paras koskaan nähty esimerkki tästä oli Häkkisen viimeinen kausi. Koko kauden ajo oli ihan perseestä, kunnes sitten muutama kilpailu ennen loppua päätti että oikeasti lopettaa ajamisen. Veti ihan hurmiossa vikat kilpailut, ja otti voittojakin entiseen malliin vaikka "auto ei ollut niin hyvä kuin ennen".

Hyvä auto ja hyvä talli on tottakai tarpeen, mutta mestarit leivotaan korvien välissä.

Jos Kimiä nappaisi 100%, niin ihan varmasti johtaisi sarjaa nyt selkeästi. Tällä hetkellä suurin voitontahto on Hamiltonilla, ja se näkyy.


Hurmiossa kolme viimeistä kisaa ? Ei millään pahalla, mutta Häkkisen -99 mestaruus leivottiin kyllä jossakin aivan muualla kuin Häkkisen omien korvien välissä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos Kimiä nappaisi 100%, niin ihan varmasti johtaisi sarjaa nyt selkeästi. Tällä hetkellä suurin voitontahto on Hamiltonilla, ja se näkyy.

Hieman liioitellusti sanottu sillä kaikki osakilpailut eivät todellakaan ole olleet herrasta itsestään kiinni. Eihän Hamiltonkaan johda selkeästi vaikka suurin voitontahto on päällä ja nappaa 100 %.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieman liioitellusti sanottu sillä kaikki osakilpailut eivät todellakaan ole olleet herrasta itsestään kiinni. Eihän Hamiltonkaan johda selkeästi vaikka suurin voitontahto on päällä ja nappaa 100 %.

Niin, kyllähän Kimi on menettänyt pari aika varmaa voittoa ihan puhtaasti epäonnen/muiden virheiden takia. Kanadassa olisi melko varmasti voittanut ilman Hamiltonin hölmöilyä, Ranskassa taas se pakopiipun pää vei käytännössä varman voiton. Ja vaikka Monacossa Kimi jäikin pisteiden ulkopuolelle sen oman virheen takia niin kisa taisi mennä pilalle jo aiemmin kun talli vaihtoi ne renkaat liian myöhään.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lopuksi ehdotankin uutta sääntöä F1:een. Nimittäin kun kahdella autolla tallit ovat liikkeellä, niin niitä varikkostoppipaikkoja pitäisi myöskin olla kaksi, että molemmat autot voisivat tulla samaan aikaan pit stopille. Very simple.

Ei nyt täysin huono ajatus, mutta mikä olisi se konkreettinen hyöty, mikä tuosta saavutettaisiin? Miksi tehdä tuollainen muutos, kun nykyisellä yhdelläkin varikkopaikalla molempien kuskien stopit pystytään kuitenkin suorittamaan täysin ongelmitta. Varikolla syntyy jonotusta ainoastaan turva-auton tullessa radalle ja tästäkin ongelmasta päästäisiin, kunhan typerää turva-autosääntöä tajuttaisiin vihdoin muuttaa. Kuljettajista jo Webber on ehtinyt lyttämään turva-autosäännön, milloinkohan isot herrat ymmärätävät tämän.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Räikkönen on ollut koko kauden melko vaisu, minusta se on aika selvä asia.

Kimi vaisu? En oikein ymmärrä mitä haet takaa, Räikkösellä on nyt takanaan neljä viimeistä gp joissa on ollut enemmän ja vähemmän ongelmia mm kun yksi pr-neekeri ei ymmärtänyt mitä varikkosuoran liikennevalot tarkoittavat, tai kun Ferrarin pakoputki hajoaa yms.

Tässä menneen kauden kertausta tilastollisesti:

Australian GP
Räikkönen - 8.sija - 1 piste - MM pisteet: 1
Hamilton - 1.sija -10 pistettä - MM pisteet: 10

Malesian GP
Räikkönen - 1.sija - 10 pistettä - MM pisteet: 11
Hamilton - 5.sija - 4 pistettä - MM pisteet: 14

Bahrainin GP
Räikkönen - 2.sija - 8 pistettä - MM pisteet: 19
Hamilton - 13.sija - 0 pistettä - MM pisteet: 14

Espanjan GP
Räikkönen - 1.sija - 10 pistettä - MM pisteet: 29
Hamilton - 3.sija - 6 pistettä - MM pisteet: 20

Turkin GP
Räikkönen - 3.sija - 6 pistettä - MM pisteet: 35
Hamilton - 2.sija - 8 pistettä - MM pisteet: 28

Monacon GP
Räikkönen - 9.sija - 0 pistettä - MM pisteet: 35
Hamilton - 1.sija - 10 pistettä - MM pisteet: 38

Kanadan GP
Räikkönen - keskeytys - 0 pistettä - MM pisteet: 35
Hamilton - keskeytys - 0 pistettä - MM pisteet: 38

Ranskan GP
Räikkönen - 2.sija - 8 pistettä - MM pisteet: 43
Hamilton - 10.sija - 0 pistettä - MM pisteet: 38

Britannian GP
Räikkönen - 4.sija - 5 pistettä - MM pisteet: 48
Hamilton - 1.sija - 10 pistettä - MM pisteet: 48

Saksan GP
Räikkönen - 6.sija - 3 pistettä - MM pisteet: 51
Hamilton - 1.sija - 10 pistettä - MM pisteet: 58

Ranskan GP:ssä vaisu-Kimi oli vauhdiltaan aivan ylivoimainen kunnes se kuuluisa pakoputkenpää päätti toisin, Silverstonessa Ferrari "taktikoi viisaasti" Kimin 2.sijalta neljänneksi ja ulos voittotaistosta. Katsellaan nyt miten tässä käy, ei tämä tosin mikään Kimin riemumarssi helppoon mestaruuteen ole sillä McLaren on saanut autonsa toimimaan ja Hamiltonin alla tuo tuntuu kulkevan varsin mukavasta ja samaan aikaan Ferrarilla tuntuu olevan pieniä vaikeuksia.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Törttö-schumi törmäsi autolla mieheen, eikä edes pyytänyt anteeksi! Käsittämätöntä käytöstä tältä pikkumieheltä.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1563897

Näiden uutisten kohdalla pistää kyllä aina miettimään että puhuukohan "uhri" ihan koko totuutta vai onko mukana hieman väritystä tai ihan suoranaista valehtelua, että saisi vaan pärstänsä lehteen ja mahdollisesti jopa jotain korvausta "kärsimyksistä". Vaikka Schumista kypärä päässään tuleekin oikea perkele joka ei kaihda mitään keinoja, niin ei hän siviilissä sellaiselta mulkulta vaikuta joka huvikseen ajelee ihmisiä kumoon ja vittuilee päälle, vaan ihan fiksun kaverin oloinenhan tuo siviili-Schumi on.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka Schumista kypärä päässään tuleekin oikea perkele joka ei kaihda mitään keinoja, niin ei hän siviilissä sellaiselta mulkulta vaikuta joka huvikseen ajelee ihmisiä kumoon ja vittuilee päälle, vaan ihan fiksun kaverin oloinenhan tuo siviili-Schumi on.

No, jos jonkunlaista psykologista analyysia ajatellaan yleistasolla, niin ihminen jolla ns. normaalia elämää ei ole. Ympärillä ei ole kuin tuijottajia. Suurin osa mielistelee ja nuolee vaikka persettä että saisi pientä huomiota.
Kaikki tulee eteen sormia napsauttamalla. Semmonen asia kuin lompakko on täysin vieras käsite.
Vielä kun muistellaan urheilu-uran aikaisia luonteenpiirteen mukaisia epäurheilullisuuksia kanssakilpailijoita kohtaan, ei ole epäilystäkään että uutinen on täysi tosi, ja ehkäpä jopa mairittelee maailmanmestaria.

En epäilisi lainkaan jos schumi Saksalaisena Martti Lutherin maanmiehenä jonain päivänä tokaisisi: Minä olen uudesti syntynyt Jeesus Nasaretilainen ja olen tullut messiaana pelastamaan maailman.

Vanhenevat, kaiken todellisuuden ulkopuolella olevat ihmiset ovat uskomattomia itseensä uskovia.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Vanhenevat, kaiken todellisuuden ulkopuolella olevat ihmiset ovat uskomattomia itseensä uskovia.

No siltä tosiaan vaikuttaa.

Loistohomma Hessun jatkosopimus. Ehkä ensi vuonna pistää jo vähän paremmin kampoihin Lewisille.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Viimeisempien testien perusteella, vaikuttaisi Hamis ottavan paalun, jotenkin sellainen kutina. Toivottavasti Kimi pääsisi ruutuihin 2-3. Massa varmaan taas jossain 3-6 sijojen paikkeilla. Tietysti ihannetilanne olisi jos Kimi saisi paalun napattua ja Hamilton jäisi 4-6 sijoille ja ottaisi huonon startin. Mutta huomennahan se nähdään miten aika-ajoissa käy.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hamilton taas kärjessä harjoitusten jälkeen, ja Ferrarit vasta sijoilla viisi ja kuusi. Kyllähän tämä vahvasti haiskahtaa sille että McLaren on pystynyt nousemaan vauhdissa Ferrarin edelle, vaikka yhdessä vaiheessa kautta näytti jo että Ferrari menee menojaan. Mutta niin äkkiä ne tilanteet vaihtelevat ja tällä hetkellä Ferrarit taitavat olla takaa-ajajia. Yllättävää oli myös että molemmat Rellun piinaajat olivat kärjessä ja Ferrareiden edellä, Renault on myös parantanut vauhtiaan reilusti viime aikoina - ja varsinkin Juniori-Piquet. Johtuneeko tuo nyt sitten siitä kun Rellullakin huhuiltiin olevan käytössä tämä sama "luistonesto" kuin McLarenilla. Ja siitähän sanottiin nimenomaan että Alonso ei ole sitä oppinut käyttämään kun taas Piquet käyttää sitä.

Mutta, ei heitetä kirvestä kaivoon vaan toivotaan että Ferrari löytää vielä lisää vauhtia ja Kimi pystyy ainakin tosissaan taistelemaan mestaruudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös