Mainos

Formula 1 – kausi 2008

  • 372 555
  • 2 732

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sinänsä voittojen merkitystä voisi korostaa, meinaten, että eniten voittoja kerännyt vie mestaruuden, vaikka hänellä pisteitä olisikin hieman vähemmän kuin jollain toisella kuskilla. Eli pisteet kulkisi mukana, mutta kolme parasta sijoitusta painottaisi niitä pisteitä. Kyllähän se tietyllä tapaa varmisteluajamista karsisi pois, että kerätään tasaisesti pikkupisteitä, eikä tilannekohtaisesti edes pyritä voittamaan, jonka nyt luulisi olevan se päätavoite aina.

Kuvittelin aluksi, että systeemi olisi noin. Tämä suunniteltu ei kyllä kuulosta oikein miltään? Miten kuskit sijoitetaan kauden päätyttyä sitten? Kuka on esim. viides, kuka kahdeksas jne...

Entä miten tallipisteet määrittyvät, vai onko niistäkin luovuttu?
 

teppana

Jäsen
Sinänsä voittojen merkitystä voisi korostaa, meinaten, että eniten voittoja kerännyt vie mestaruuden, vaikka hänellä pisteitä olisikin hieman vähemmän kuin jollain toisella kuskilla. Eli pisteet kulkisi mukana, mutta kolme parasta sijoitusta painottaisi niitä pisteitä....

Nyt ei kyllä allekirjoittanut pysy Tedin ajatuksenjuoksun mukana. Onko ideasi jotain vastaavaa?:

Kauden päätyttyä pisteet,
Hamilton: 98
Massa: 97

Voitot,
Hamilton: 5
Massa: 6

Massa maailmanmestari koska voittanut yhden kisan enemmän? Miten tällainen ratkaisu toimisi. Esim kuinka monta voitoa enemmän pitää olla että saa kiinni vaikka 4pt. edellä olevan kuljettajan? Jos tähän on olemassa jokin absoluuttinen vastaus kuten vaikka 2pt./voitto kauden lopussa, miksi niitä pisteitä ei lisättäisi ihan suoraan voittoihin? Aikamoista säätöä jos lasketaan pisteet samalla tavalla, mutta voitosta saat kauden päätyttyä bonusta. Kaikkein eniten tässä kaivataan selkeää ratkaisua (lue pisteet). Ei mitään mitaleja tai voittojen vaikutusta kauden loputtua. Itse äänestäisin tällaisen pistejärjestelmän puolesta. 12-8-6-5-4-3-2-1
--------------------------------------------------------------------------
Tepitepi
 

scholl

Jäsen
Ennen Schumin dominointia ollut 10-6-4-3-2-1 pistejärjestelmä oli ihan hyvä. Ainoa huono juttu siinä oli se, että kun autojen luotettavuus lisääntyi niin pikkutallit eivät päässeet koskaan pisteille. Nykyisessä järjestelmässä voiton merkitys on liian pieni. En kuitenkaan lähtisi varmaankaan suuria muutoksia tekemään. Ainoa muutos minkä itse tekisin heti nyt olisi se, että antaisin paalupaikasta yhden pisteen. Silloin ajajat riskeeraisivat eri taktiikoilla ja poikkeava lähtöryhmitys voisi tuoda myös mielenkiintoisempia kilpailuja.
 

AbeL

Jäsen
Suosikkijoukkue
St, LFC, SCH
Pistejakoa voisi laajentaa (esim. 20-15-10-6-4-3-2-1), jotta eri sijoitusten arvo kasvaisi. Tällöin taistelua kärkisijoista saataisiin kiivaammaksi, kun ykkös- ja kakkossijan välinen erotus on suurempi. Tällöin kuljettaja ei niin helposti turvautuisi varmaan auton maaliintuontiin sijalla 3 pari sekuntia edelläajavan perässä vaan yrittäisi loppuun asti kuroa tätä kiinni. Tällöin kärkitallien pistemäärät kasvavat reilusti isommaksi kuin pienten, mutta kärjen keskinäinen taistelu saisi lisäväriä.

Aika-ajoissa pisteiden jakaminen tuo heti mieleen pikkutallien mahdollisen panostuksen pelkkään aika-ajoon. Kamikaze-kierros ilman bensaa voisi joskus tuottaa pisteitä ja itse kisassa auto kurvaisi ekan kiekan jälkeen tankkaukseen.

Kokonaan aika-ajon korvaava systeemi olisi jakaa lähtöpaikat edellisen kisan tulosten perusteella; viimeisenä maaliin asti ajanut lähtisi keulilta ja voittaja noin ruudusta 15. Edellisessä kisassa keskeyttäneet sitten tämän jälkeen, jotta tahallisella keskeytyksellä ei saisi etua seuraavaan kisaan. Toki pisteitä pitää jakaa lähes kaikille, jotta peräpäässä ei tapahdu mitään hidastelukilpailuja paalun toivossa. Tämä toisi kärkikuskeille ohitettavaa ja lisää väriä kisaan katsojille. Aika radikaali muutos, mutta nykyisestä puuduttavasta letkajenkasta pitäisi jotenkin päästä eroon.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Ei itse asiassa hullumpia ehdotuksia AbeLilta.

Jotenkinhan tuota täytyisi muuttaa, että voittojen arvo kasvaisi ja jokaisella sijalla olisi enemmän merkitystä. Mitalit olisivat kuitenkin liian radikaali hyppäys täysin toisenlaiseen systeemiin ja ensin olisi syytä testata pistemuutoksia. Aika-ajon pitäisin ennallaan.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pistejakoa voisi laajentaa (esim. 20-15-10-6-4-3-2-1), jotta eri sijoitusten arvo kasvaisi. Tällöin taistelua kärkisijoista saataisiin kiivaammaksi, kun ykkös- ja kakkossijan välinen erotus on suurempi.

Noh, eihän se ykkösen ja kakkosen välinen ero kasva tuossa suhteutettuna oikeastaan yhtään. Kun nuo pisteet jakaa kahdella, niin sieltähän tulee lähes samanlainen pistekaava (10 - 7.5 - 5 - 3 - 2 - 1.5 - 1 - 0.5) kuin tähänkin asti. Pisteitä ainoastaan jaetaan enemmän, mutta voittaja saa suhteessa ainoastaan puoli pistettä enemmän kuin nykyisin.

Muutenkaan en lähtisi kyllä muuttamaan voittajan pistemäärää, vaan jatkossakin voittaja saisi samat 10 pistettä. Jalkapallossa kaikille on selvää, että voittaja saa 3 pistettä ja samalla tavalla formuloissa lajia vähemmänkin seuraavat ovat sisäistäneet, että voittaja kerää 10 MM-pistettä.

Kaikille on samalla myös selvää, että formuloissa mestaruus ratkaistaan juurikin MM-sarjan pisteiden perusteella. Mitenköhän kauan suurella yleisöllä menee ennen kuin he sisäistävät tämän Ecclestonen "mitalijärjestelmän"? Nimittäin missään muussa lajissa ei ole tällaista helvetin mitalijärjestelmää, vaikka Ecclestone muuta väittääkin.

Muissa lajeissa mitaleja toki jaetaan, mutta ainoastaan yksittäisissä arvokisoissa, läpi kauden kestävissä sarjoissa jaetaan samalla tavalla pisteitä kuin formuloissakin. Jalkapallossa lasketaan sarjapisteitä, tenniksessä ATP-pisteitä, hiihdossa maailmancup-pisteitä jne, ei siellä mitään mitaleita muissa kilpailuissa jaeta.

Jos formuloissa on pakko alkaa jakamaan mitaleita, niin miksei järjestetä samalla tavalla yksittäistä arvokisaa, kuten näissä edellä mainituissa lajeissa. Ajetaan Monacossa vaikka se kauden arvokisa ja siellä sitten jaetaan ne Bernien toivomat mitalit.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nimittäin missään muussa lajissa ei ole tällaista helvetin mitalijärjestelmää, vaikka Ecclestone muuta väittääkin.

Ihan samaa ihmettelin minäkin, että mistähän lajista tuo Ecclestoen mukamas tuon systeemin on bongannut. Kun ei tuollaista mitalijärjestelmää taida olla yhdessäkään lajissa muuten kuin arvokisoissa. Jossakin mäkihypyssäkin jaetaan arvokisoissa mitaleita mutta sitten kun hypätään maailmancupia niin silloin ratkaisee pisteet, ei mitalit. Formula 1:n MM-sarja on tässä tapauksessa verrannollinen juuri tuohon maailmancupiin ja jos Bernie-setä haluaa mitaleita jaella niin järjestäköön sitten F1:n MM-kilpailut tms. arvokisan jossa pääsee niitä jakamaan mutta pitäköön MM-sarjan erossa siitä.
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo ajatus vain voittojen määrän merkitsemisestä mestaruustaistossa on aivan järjetön. Esimerkiksi jos mestaruustaistelussa mukana oleva kuljettaja jää jossain kisassa jälkeen, eli menettää mahdollisuutensa voittoon, mutta voisi vielä taistella jäännöspisteistä. Uudessa systeemissä olisi järkevämpää säästää konetta ja autoa ja kurvata varikolle, tai ainakin körötellä maaliin. Kun ei ole enää mahdollisuutta voittoon on sama neljäs vai kahdelsas.

Onko muuten kukaan koskaan heittänyt ajatusta, että yhden pisteen saisi kisan nopeimmasta kierroksesta?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tuo ajatus vain voittojen määrän merkitsemisestä mestaruustaistossa on aivan järjetön. Esimerkiksi jos mestaruustaistelussa mukana oleva kuljettaja jää jossain kisassa jälkeen, eli menettää mahdollisuutensa voittoon, mutta voisi vielä taistella jäännöspisteistä. Uudessa systeemissä olisi järkevämpää säästää konetta ja autoa ja kurvata varikolle, tai ainakin körötellä maaliin. Kun ei ole enää mahdollisuutta voittoon on sama neljäs vai kahdelsas.

Onko muuten kukaan koskaan heittänyt ajatusta, että yhden pisteen saisi kisan nopeimmasta kierroksesta?

On, mutta se realistuisi niin, että viimeisille kierroksille, joku top10 ulkopuolella oleva kuski hakisi uudet renkaat ja alkaisi paukuttelemaan niitä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O

scholl

Jäsen
Onko muuten kukaan koskaan heittänyt ajatusta, että yhden pisteen saisi kisan nopeimmasta kierroksesta?

On. Mielestäni se ei ole ehkä hyvä ratkaisu. Tosin voittajan ja kakkosen väliä voitaisiin suurentaa sillä tavalla, että jos voittaja ajaisi myös kilpailun nopeimman kierroksen niin hän voisi saada lisäpisteen.

Aika-ajopisteestä on muuten nyt puhetta, kun aika-ajoja pyritään uudistamaan:

Rajut muutokset aika-ajoihin
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ecclestone lupaa: Mitalit tulevat

Ja kaikki tallit ovat tyytyväsiä? En kyllä usko tuohon ja tuskin uskoo Berniekään. Mitä järkeä esim. Force India-tallilla osallistua koko sarjaan? Voitto tulee heille yhdestä osakilpailusta samalla todennäköisyydellä kuin loton päävoitto minulle ilman kupongin jättämistä. Kerrassaan outo esitys, jonka ansiosta kaikki paitsi voitto on turhaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taitaa olla Bernie-setä jo seniili papparainen jolla ei oikein ajatus enää juokse... Eihän tuossa ole helvetinkään järkeä! Mikä vika esim. viime kauden mestaruuden ratkaisussa oli? Mestaruus ratkesi viimeisen kisan viimeisessä mutkassa, voiko enää jännittävämmäksi peli mennä? Millä tavalla tämä Bernien vitun typerä mitalisysteemi olisi tehnyt siitä jännittävämpää? Massa ja Hamilton olivat koko kauden ihan tasavertaisia, molemmat ajoivat todella hyvin ja tekivät myös melkeinpä yhtä paljon myös virheitä, joten ei voida puhua että Massa olisi ansainnut mestaruuden yhtään sen paremmin kuin Hamilton.

Ja minä en kyllä usko että kaikki tallit olisivat tuon ajatuksen takana, en vaan jaksa uskoa että joku Force India tuollaiseen vapaaehtoisesti suostuu (eri asia on sitten että miten paljon McLaren sanelee Force Indian mielipiteitä tällä hetkellä). Ex-tallipäällikkö Eddie Jordan onkin jo ehtinyt ilmaista mielipiteensä asiasta, ja puhuu kyllä täyttä asiaa: Jordan: Ecclestonen suunnitelmat täyttä puppua (MTV3)
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Jaettaisiinko Bernien mallissa pisteitä talleille ja kuljettajille, siitä huolimatta, että jokaisen osakilpailun kärkikolmikko saa mitalin kaulaan?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaettaisiinko Bernien mallissa pisteitä talleille ja kuljettajille, siitä huolimatta, että jokaisen osakilpailun kärkikolmikko saa mitalin kaulaan?

Minä käsitin niin että pisteitä jaetaan pelkästään talleille, kuljettajilla ratkaisee ainoastaan nuo mitalit. Eli kaikki sijoitukset kärkikolmikon huonommalle puolelle on ihan yhdentekevää kuljettajan kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kyllä niilläkin sijoituksilla on merkitystä. Yksi neljäs sija on parempi kuin se että on iso määrä viidensiä sijoja jne.

Ei tuossa ehdotuksessa silti ole mielestäni mitään järkeä. Yksi hyvä tuurisijoitus voittaa koko kauden hyviä sijoituksia mutta sellaisen, joka ei ole minkäänlaista piikkiä saanut aikaiseksi. Päättynytkin kausi osoittaa sen hyvin. Nelson Piquet parempi kuin Jarno Trulli? David Coulthard parempi kuin Mark Webber?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tavallaan minä jopa ymmärrän mitä Bernie-setä tuolla yrittää ajaa takaa, nimittäin sitä että voiton merkitys kasvaisi ja kukaan kärkikuljettajista ei enää tyytyisi perässäajeluun vaan yrittäisi voittaa keinolla millä hyvänsä. Mutta minusta tuon saman voisi saavuttaa kasvattamalla voiton merkitystä pistelaskussa, ilman että koko pistejärjestelmää tarvitsee romuttaa. Aloitteleville kuljettajille ja pikkutallien kuskeille se yksikin piste saattaa merkitä paljon ja tämän mitalijärjestelmän myötä sekin porkkana häviää pieniltä.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tallipisteitä jaettaisiin, kuskeille pelkkiä mitaleita.

Jos tällä kaudella olisi ollut mitalit jaossa, niin mitalitaulukko olisi näyttänyt tältä:
vasemmalta oikealle; sijoitus, kuljettaja, voitot, 2. sijat, 3. sijat ja suluissa toteutunut sijoitus. Mestari olisi Massa, suurin sijoituksen nostaja Rosberg ja suurin putoaja Trulli. Muuten muutokset olisivat olleet melko pieniä. Webber ajoi viime kaudella 21 pinnaa (oli 15.), muttei päässyt kertaakaan palkintopallille. Väärin ajettuja pinnoja, sorry.


HTML:
	        1.	2.	3.
1. Massa	6	2	2     (2.)
2. Hamilton	5	2	3     (1.)
3. Räikkönen	2	2	5     (3.)
4. Alonso	2	1	-     (5.)
5. Kubica	1	3	3     (4.)
6. Kovalainen	1	1	1     (7.)
7. Vettel	1	-	-     (8.)
8. Heidfeld	-	4	-     (6.)
9. Rosberg	-	1	1     (13.)
10. Glock	-	1	-     (10.)
11. Piquet     -	1	-     (12.)
12. Barrichello	-	-	1     (14.)
13. Trulli	-       -	1     (9.)
14. Couldthard	-	-	1     (16.)

Tuo koodi on ihan keturallaan, joten ei kannattane lainata sitä.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Eikö kaikista paras ratkaisu olisi kumminkin ollut ratkaista tulevaisuudessakin mestaruudet pisteillä, tosin voittoja korostaen. Esim 10p voittajalle ja 6p toiseksi tulleelle? Kyllä vaan tuntuu, että kun saisi olla joku urheilumoguli pari päivää niin muuttaisin säännöt joka lajissa mikä minua kiinnostaa niin "oikeiksi". SM-liigassa ja F1:ssä on kyllä aina näitä ihmesääntöjä mitä sitten vatkataan suuntaan ja toiseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö kaikista paras ratkaisu olisi kumminkin ollut ratkaista tulevaisuudessakin mestaruudet pisteillä, tosin voittoja korostaen. Esim 10p voittajalle ja 6p toiseksi tulleelle?
Tässä onkin se ongelma, että miten sitten jaettaisiin pisteet lopuille. Veikkaan, että 8 parasta saa jatkossakin pisteitä ja mielestäni se on vain hyvä ja tuo uusia talleja ja kuljettajia pisteille, kuin kuuden parhaan systeemi. Siellä kuitenkin on Ferrari, McLaren, BMW-Sauber ja Renault joiden takaa olisi vaikea nousta pisteille ilman kunnon tapahtumia radalla.
Myös voittajan pistemäärän lisääminen yli 10 pisteeseen on ehkä vaikea ajatus, koska on aina tunnettu juuri se fakta, että voittaja saa sen 10 pistettä tasan eikä vaikkapa 25 kuten joissakin lajeissa.

Kunhan Bernien ehdotus ei mene läpi.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Onhan tuo nyt ihan naurettava idea. Eihän sitä hiihdossakaan maailmancupia voita se urheilija, joka on eniten kultamitaleja kerännyt. Vaan pisteillä ne sijoitukset lopulta ratkaistaan.

Olisihan se aika koomista avata teksti-tv ja nähdä otsikko:
"Hamiltonille kultaa, Kimi pronssilla"

Noh en tiedä onko tällä Bernillä isoin kikkeli vai mikä on, mutta aika hyvin yleensä saa oman tahtonsa läpi. Vanha patu prkl.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös