Jos sitä tarinoisi nyt jotain asiallisempaa lyhyesti tänne kaiken kettuilun ja ala-astetasoisen kinastelun sekaan. Hyvin mielenkiintoisista asetelmista lähdetään tämän kauden finaaleihin. Käsikirjoitushan on pelisysteemien osalta jo kaikille suht selvä, molemmat turvaa loistavaan maalivahtiin, mutta Tappara on selkeä kiekonhallintajoukkue ja Ässät vastaisku/kiekonriistojoukkue. Täysin erilaiset ja tavallaan toistensa vastakohdat, ja on erittäin mielenkiintoista nähdä kummantyylinen joukkue paras seitsemästä -sarjasta selviytyy voittajaksi.
Tulevan ennustaminen on varsin vaikeaa, koska joukkueet eivät ole kohdanneet näissä nykyisissä huippuvireissään nykyisillä rostereilla, mutta se tulee olemaan juuri tämän pitkän playoff-sarjan suola. Kumpi oppii pelaamaan paremmin toisen erilaista systeemiä vastaan? Löytämään heikkoudet, säilyttämään omat vahvuudet, eli kliseisesti kasvaa joukkueena sarjan aikana.
Tämän kauden Tappara on ollut omalle silmälleni jotain käsittämättömän hienoa ja kaunista katseltavaa. Pelitapa on lähtöarvoltaan hyvä, puck possession –tyylinen joukkue, jonka esikuva sijaitsee Detroit-joen varrella sijaitsevassa USA:n ja Kanadan välisessä kaupungissa. Tapa ja tyyli, jolla Tappara on kiekollisena pelannut, on sellaista, jota en olisi uskonut SM-Liigassa enää koskaan näkeväni, koska en ole pitänyt liigan taitotasoa enää vuosikausiin riittävänä tällaiseen. Mutta Jukka Rautakorpi on päättänyt toisin ja joukkueen esitykset ovat monena iltana vieneet jalat suusta.
Kiekonpitoon perustuvasta pelitavastaan huolimatta Tappara ei kuitenkaan ole mikään yksiulotteinen neppailujengi. Joukkueesta löytyy tarvittaessa fyysisyyttä Niemisen, Mäntylän ja Kankaanperän muodossa. Mäntylän viesti HIFK:lle ”jos ette oo kunnolla, ni mä nukutan teiltä jonkun” toimii viestinä myös Porin suuntaan. On nopeutta, lähes perinteeksi muodostunut isokokoinen sentteriosasto ja ehkä vielä Tappara-perinteikkäämpi laadukas kiekollinen puolustus, ainakin porilaisiin verrattuna. Löytyy nopeaa syöttäjää ja vastapainoksi sitten lähes sairaalloisia kiekonpitäjiä, kuten Erkinjuntti, Lucenius ja Umisevic. Barkovin ja Connollyn puuttuminen näkyy lievästi sillä tavalla, että paras lyhytsyöttöpelaaja Barkov on poissa ja Connolly vei nopeuselementtiä pois. Tilalle on kuitenkin tullut suoraviivainen ja hanakasti ampuva Palola, jolla jo 5 playoff-maalia kasassa. Myös Makkonen kaivettiin naftaliinista takaisin askiin ja sentteriosasto kasvoi Barkovin tippumisesta huolimatta vähän lisää kokoa. Makkosen ulottuvuus helpottaa etenkin sentterin puolustustehtävissä, jossa Jussi ei häviä yhtään Barkoville. Kyseessä on kuitenkin Tapparan viime kauden ykkössentteri, joka nyt on ajautunut hieman pienempään rooliin.
Yksi kauden merkittävimmistä asioista Tapparan pelitavassa on ollut tuo mukautuminen vastustajan peliin aina jokaista vastaan eri tavalla. Kuten nimimerkki Grönvall tuossa muutama päivä aiemmin kirjoitti, Tappara on kuin kameleontti, joka vaihtaa pelityyliänsä vastustajan mukaan. Peruspaketti pysyy samana, mutta sinne tuodaan erilaisia vivahde-eroja, jolla tähdätään vain kiekkokontrollin säilymiseen ja vastustajan riisumiseen omista vahvuuksistaan. Omaan systeemin on lisätty kaikenlaisia kaavamaisuuden rikkovia elementtejä, joita vastaan vastustajien on hyvin vaikea oppia pelaamaan ja saada rutiinia. Oletat niiden tekevän yhtä, ja ne tekeekin jo kohta toista. Rautakorpi on lisäksi puhunut tästä koko ajan kauden mittaan. Pitää pelata vastustajan mukaan. Muut valmentajat tuntuu vain jankuttavan, että pitää keskittyä siihen omaan peliin. Mielestäni tässä ajatusmallissa Rautakorpi heti askeleen edellä muita, tai sitten on vaan ainoa joka uskaltaa sanoa miten oikeasti ajattelee.
Olen koittanut viime päivät opiskella tuota patapakan toimintaa ja tässä jotain mietteitä siitä. Ässät muistuttaa mielestäni tyyliltään Slovakian maajoukkuetta, joka perustaa pelinsä vastaiskuihin, kiekonriistoihin ja erikoistilannepelaamiseen. Hyvin tehokas yhdistelmä sekin. Sentterit on kaikki valjastettu puhtaasti puolustavaan rooliin, eikä perinteisiä pelintekijöitä ole. Semmoisia Michal Handzuseja kaikki tai mieleen tulee myös joku 2003 Anaheim Steve Rucchin ykkössentterinään. Gaborik…, siis Armian tyyliset snaipperi-laiturit sitten ratkaisevat pelejä kovalla prosentilla riistoista ja vastaiskuista. Jopa ainoat perinteisemmän kaliiberin pelintekijät Umisevic ja Dixon piti lähettää pois, ennen kuin paketti saatiin täydellisesti kasaan. Kiekonpitäjille ei ole pelitavassa sijaa. Se toimii vain yhdellä ainoalla tavalla ja saattaa olla siksi hyvin haavoittuva, kun vastaan luistelee joka osa-alueelta tarpeeksi laadukas joukkue.
JATKUU...