FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

  • 129 607
  • 834

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Harvinaisen tasapainoinen vierasmatsi. Htei kun vastustaja pelaa vähän avoimempaa peliä, niin kyllä tuokin joukkue niitä tiloja vielä löytää. Koemanilta iha hyvä taktiikka tähän peliin lähteä kolmella topparilla ja näin ollen Destiä ja Albaa saatiin peliin mukaan. Pedriä on kyllä ilo katsella ja oli kyllä komea alustus tuohon Messin ennätysmaaliin. Messikin peli kulki paitsi maalinteko. Onneksi edes kaverit alkavat onnistumaan noista tarjoiluista. Umtiti oli kyllä aika pihalla kentälle tultuaan. Muuten onnistunut peli käytännössä kaikilta. Nillitetään kuitenkin sen verran, että aikamoista vittulua Koemanilta 0-3 tilanteessa ottelun ratkettua lyödä de Jongin tilalle Busquets, kun saman paikan Alenalle siinä olisi ollut mitä parhaat minuutit antaa. Samoin Coutinhon laittaminen Pedrin tilalle ja jättää Puig taas ties monettako peliä putkeen ilman minuuttiakaan peliaikaa. Muuten kierrätys pelaa kyllä kaikkien kohdalla, mutta harmittavasti kaksi omaa kasvattia ei pääse koirankopistaan pois.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Joo, hyvä vieraspeli. Varsinkin viime vuosien tasoon suhteutettuna. Näin nämä "pienemmät" pitäisi aina hoitaa. Tuloksenteon kannalta oli ehkä isoin asia, että vastustaja sai ekan etäisesti kunnollisen maalipaikan jossain 50 minuutin jälkeen. Lievästi kyllä ihmetytti ennalta Koemanin kolmen topparin meininki (kun käytettävissä on lähinnä junnuja ja yksi joka on pelannut muutaman pelin viime vuosien aikana). Telkkarin graafeissa tuo oli piirretty 3-5-2:ksi. Mutta joka tapauksessa nyt näinkin saatiin tulos. Ja Messin maalimäärät alkavat pikkuhiljaa näyttää vähän normaalimmalta, nyt sitten yksinään ohi Pelen ennätyksen. Yhteistyö Pedrin kanssa on ilahduttavaa - ilmeisesti myös heille itselleen - ja se tuo lupaavaa mielialaa. Messin kehonkieli on ylipäätään noin keskimäärin jotenkin positiivisemman ja itsevarmemman oloista kuin vielä jokin aika sitten, silloinkin kun veto ei mene maaliin. Kolmas maali olikin sitten ihan sitä parasta Messiä pienissä väleissä onnistuen.

Sarjataulukko näyttää edellisen kierroksen pettymyksen jälkeen taas hieman paremmalta lukuunottamatta sitä, että Atleti on edelleen karussa. Seuraavat sijat ovat ihan hyvin omissa käsissä etenkin kun nyt sekä R. Sociedad että Villareal menettivät pisteitä. Mutta huomattavasti luotettavampaa tuloksentekoa se vaatisi. Katsellaan.

@Woofer Alenahan pelasi jopa melko paljon tuossa muutama viikko sitten ja Puigkin jonkin verran (osin tosin noita Koemanin lepuutuspelejä CL:ssä). Kummaa on vain jäbien panttaaminen siinä mielessä, että molemmat ovat osoittaneet erinomaista asennetta ja monilla kriteereilllä hyvätasoista peliä noilla minuuteilla. No, jospa taas joulun jälkeen, kun kalenteri on edelleen tiivis.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Vaikka La Liga alkaa olla aika epätodennäköinen ja Mestarien liigassa tuskin pärjätään, niin jotenkin ihan hyvä fiilis jäänyt tuosta joukkueesta. Minun mielestä Koemanille kannattaisi kyllä antaa nyt aikaa. Käytännössä ainoa negatiivinen asia on Puigin koirankoppi. Mahtavaa katsoa kun Pedri on saanut vastuuta ja vastannut huutoon. Myös Braitwaith saanut pelata ja täysin ansaitusti. Paljon kritisoimani Messi on parantanut myös selvästi ja kehonkieli ollut selvästi positiivisempi. Olisikohan pahimmat kasvukivut takanapäin ja nyt alettaisiin viemään hommaa eteenpäin? Fati takaisin kokoonpanoon ja erikoistilannepuolustaminen kuntoon niin alkaa kaatua kovempaakin jengiä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Niin. Ehkä näin joulun aikaan on tiivistykselle sopiva aika, ja se voisi olla, että ketjun otsikossa pitäisi olla "ja" eikä "vai" ja kysymysmerkin voi jättää pois. Uuden alun alku tämä selvästi on, kun kohta johto vaihtuu, mm. Suarez ja Rakitic lähtivät ja Fatin lisäksi ainakin Dest ja Pedri ovat nyt parhaan avauksen pelaajia. Joku Eric Garcia vielä, niin puolet jälleenrakennuksesta on jo tehty. edit: realistisesti ajatellen selkeämpi uuden sivun kääntäminen olisi tapahtunut vain, jos Messi olisi oikeasti lähtenyt, olisi se sitten "parantanut" joukkuetta tai ei.

Ja sitten oli vaalivenkoilu, taloussotkut, palkanalennukset, puoli-ilmaiset pelaajamyynnit, se kesän Messi-saaga, Puig-väännöt jne.
 
Viimeksi muokattu:

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Myös itsellä hyvä fiilis itse joukkueesta. Pedrin, Araujon, Minguezan, Fatin ja Destin esiinmarssi ollut jotain mitä ennen kautta ei todellakaan olisi osannut odottaa tässä laajuudessa. Siihen päälle sitten vielä Puig ja Alena, jotka ennemmin tai myöhemmin rehellisen mahdollisuuden saatuaan Koemanin tai jonkun muun alaisuudessa tulevat näyttämään tasonsa. Sitten Trincao jolla ei vielä lähtenyt, mutta potentiaalia löytyy. Ihan luottavaisin mielin voi siis tulevaisuuteen katsella, jos vielä seuran johtoon saadaan äänestettyä joku tehtäväänsä pätevä henkilö.

Mitä Koemaniin tulee, niin täältä ei edelleenkään löydy kummosempaa luottoa. Joo jos nyt tuonne 4.joukkoon Barcan saa valmennettua, niin menköön tämän kauden. Eipä tässä muuta hävittävääkään enää ole. Uusi johto sitten katsoo sitten oman valintansa koutsiksi. Jos nyt jättää tästä viestistä pois kaikki nuo henkilökemiat, niin ihan taktiselta näkökulmalta ei Koeman ole osoittanut mitään mikä vakuuttaisi itseäni. Edelleen, vaikka parempiakin otteluita tulee, niin Barcan puolustus ajautuu sellaisiin tilanteisiin, mihin ei pitäisi joutua, jos puolustamisessa olisi joku tietty sapluuna. Edelleen yksittäisillä vastustajan tekemillä liikkeillä niin keskitys, kuin erikoistilanteissakin, tuon joukkueen pasmat saattavat mennä sekaisin aivan millä hetkellä tahansa. Toinen asia on tuo hyökkäyspelaaminen. Voi ajatella, että se olisi parantunut, kun pelistä toiseen voitetaan nyt maalipaikat selvästi. Tai sitten voi nähdä niin, että Messi on alkanut taas löytämään maalintekoa lukuunottamatta pelihuumoriaan ja näin siellä alkaa hiljalleen hyviä asioita tapahtua. Koemanilta hyvä veto oli tuo kolmas toppari, jotta Albaa ja Destiä päästään hyödyntämään paremmin. Laitapeli ollut käytännössä kuollutta Fatin ja Dembeleen loukkaannuttua. Edelleenkään ei silti ole kummoisiakaan näyttöjä siitä, että joukkue kykenisi murtamaan puolustuksen noita matalalta ja/tai tiiviisti puolustavia joukkueita vastaan.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jatketaan vielä vähän teemalla "mahdollisuudet ensi- ja sitä seuraavalla kaudella", kun nyt mietitään nykyistä joukkuetta ja lähiaikoina todennäköisiä muutoksia. Tällä kaudella pokaalien voittaminen edellyttäisi nykyisestä lähtötilanteesta jonkinlaista psykologis-valmennuksellista ihmettä, joka ei ole täysin mahdoton, muttei myöskään todellakaan todennäköinen. Siksi siis katse hieman kauemmas.

Kuten todettua, jos joukkueessa on maalissa vielä ikänsä puolesta pitkään jatkava ter Stegen, puolustukseen Dest, Araujo ehkä nousee, Lenglet palaa tasolleen jos Piquekin voi välillä pelata ja lepuuttaa, niin ainoa kysymysmerkki on vasen laita Alballa vuosien kertyessä. Robertokin siellä mukana toiselle puolelle. Pivoten paikalle, on niitä yksi tai kaksi, de Jong ja Pjanic pitäisi omassa roolissaan riittää mahdollisuuteen kamppailla pokaaleista. Hyökkäyspään tilanne lienee paras, jos yhteispeli Messin kanssa saadaan uomilleen (olettaen että hän jatkaa). Sinne on Fati, Pedri ja Grizu ja kierrätykseen Puigia, Dembeleä, Trincaota, Alenaa ja Coutsia (jos jatkaa Barcelonassa). Riittää kyllä vertailussa kehen vain, varsinkin olettaen Pedrin ja Fatin kehityksen jatkuvan edes hieman ylöspäin, puhumattakaan jos selvästi ylöspäin. Braithwaitea tai Busia ei tässä edes välttämättä enää tarvita. Ainoa kriittinen asia on tuo vaspa, ja topparitilanne riippuu nuorten kehityksestä. Jos siinä on vielä Eric Garcia, tuskin on suurempaa huolta. Summa summarum: toimivassa valmennuksessa tilanne voisi jo ensi kaudella olla ihan aurinkoinen, varsinkin jos johtoporras siellä taustalla olisi vaalien jälkeen sellaisessa asennossa, että se ei tilannetta pilaa ja pitää talouden ja Masian pyörät pyörimässä jatkuvuuden takaamiseksi.

Edit: twitterissä on muuten käynnissä epävirallinen pj-gallup, jossa on nyt yli 7000 ääntä. Sen mukaan Laporta olisi suosituin, Font toinen, ja muilla ei ilmeisesti ole juuri jakoa, vaan jäävät pariin prosenttiin. Ei tietysti mikään tieteellinen tutkimus, mutta erot ovat aika suuria, joten kertonee jotain.


 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Eilisiltana tuli se odoteltu Messin haastattelu, ja ymmärtääkseni tiivistelmä siitä lähteä vai jäädä -teemasta olisi suunnilleen tämä: ei neuvottele tammikuussa kenenkään kanssa, mutta katsoo kesällä jääkö vai lähteekö. Jotain puhui myös siitä, että joukkue ja seura pitäisi saada palautettua omalle tasolleen, mutta se ei ole helppoa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Tuntuisi siis kaipaavan vahvistuksia ja voi olla että sen toteutuminen vaikuttaa kesän päätökseen. Hmm. Ei asettunut kenenkään pj-ehdokkaan taakse. Toisti Bartomeun valehdelleen hänelle useamman kerran.

Messillä on muuten jotain pientä nilkkavaivaa myös, eikä siis pelaa huomenna. Pian kai kuitenkin.

Jos taas joku näki otsikon Piquesta, että asettuu ehdolle vaaleissa, niin Espanjassa on tänään paikallinen aprillipäivän vastine. Hän tosin sanoi taas aika hiljattain, että voisi kyllä ajatella ja toivoa joskus pyrkivänsä puheenjohtajaksi peliuran jälkeen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tänään siis Messi poissa, mutta Dembele taas on muutaman viikon tauon jälkeen käytettävissä. Katsotaan miten yhteispeli hyökkäyspäässä sujuu, onko kinkut saatu sulateltua ja miten runsaasti pelanneet jaksavat. Kolme pistettä olisi tarpeen.

Kohta alkaa, Messin toissailtaisista pohdinnoista puheen ollen, tammikuun siirtorumba. Jos nyt siis mitään tapahtuu. Jos joku tulee, se on todennäköisimmin Eric Garcia. Hänelle saatetaan myös yrittää sorvata sopimusta kesäksi, jos City ei edelleenkään taivu mielekkääseen siirtokorvaukseen. Jos joku lähtee, jonossa ensimmäisinä lienevät Firpo, Matheus Fernandes ja (vuokralle) Puig. Ilmeisesti niin La Ligassa kuin AC Milanissa sekä Arsenalissa nähtäisiin Puigille käyttöä, jos lehtitietoihin on uskominen. Aleñaakin saatetaan kysellä. Vaspa-tilanne on kyllä hieman haastava, koska Alba pelaa nytkin koko ajan. Dest voisi sijaistaa, kun Sergi Roberto palaa, mutta siinä vielä kestää. Aiemmin oli huhua, että Coutsilla saatettaisiin yrittää rahastaa, koska otteet eivät ole parantuneet riittävästi palkkaan nähden ja koska Pedri on vetänyt niin hyvin, mutta uudempien huhujen mukaan tämä olisi väärä tieto.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Messillä oli kyllä sellainen ilme pelin loputtua, että mahtaako kiinnostella kesällä sitoa itsensä vielä vetämään tätä kivirekeä.

Koska tuota paskaa ei nykyisin kiinnosta edes ihmeemmin arvostella. Niin sanottakoon positiivisista asioista se, että Dembelen tulo piristi peliä kyllä kummasti ja Koemanin painuminen helvettiin on taas päivän lähempänä.
 

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
En ole paljon tässä pelejä katsonut, kun en Cmorea omista enkä jaksa striimeillä kikkailla, niin kertokaapas enemmän tietävät vähän näkemyksiä:
- Miten se Braithwaite pärjää siellä kärjessä? Mikä on lisäarvo?
- Onko keskikenttä yksinkertaisesti niin tukossa, että Puig ei vaan mahdu minuuteille vai onko vaan koirankopissa?
- Onko Pedri real deal? Tuntuu saavan ihan hyvin minuutteja ainakin
- Coutinho? Löytyykö sieltä mitään roolia vieläkään?
- Mikä siinä nyt eniten mättää, kun ei edes noita kyläjengejä pystytä himassa hoitamaan?
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
En ole paljon tässä pelejä katsonut, kun en Cmorea omista enkä jaksa striimeillä kikkailla, niin kertokaapas enemmän tietävät vähän näkemyksiä:
- Miten se Braithwaite pärjää siellä kärjessä? Mikä on lisäarvo?
- Onko keskikenttä yksinkertaisesti niin tukossa, että Puig ei vaan mahdu minuuteille vai onko vaan koirankopissa?
- Onko Pedri real deal? Tuntuu saavan ihan hyvin minuutteja ainakin
- Coutinho? Löytyykö sieltä mitään roolia vieläkään?
- Mikä siinä nyt eniten mättää, kun ei edes noita kyläjengejä pystytä himassa hoitamaan?

-Braitwaite pärjää jopa ihan kohtalaisesti. Eilen tuhlasi pilkun ja oli pari kertaa epäonnekas mm. niukan paitsion myötä, mutta rehellisyyden nimissä..kyllä Barcan tasoisessa jengissä pitäisi kovempi ysi olla.

-Puig on koirankopissa. Koemania ei naama miellytä ja ei ilmeisesti löydy aikuismaista tapaa selvittää asiaa. Eilenkin pelin jälkeen Koeman kritisoi, että turhat syöttelyt taaksepäin vahingoitti peliä. Mutta eipä tullut mieleebän taas ennen lisäaikaa, että siellä on yksi poika penkillä joka ensisijaisesti hakee aina syöttöä joka edistää peliä.

-Pedri ollut loistava. Eilen ei paras peli ehkä, mutta todella hyvä ja varmasti iloa paljon tulevaisuudessa.

-Coutinho ei tahdo löytää paikkaansa. Kauden alku herätti lupauksia, mutta loukkaantuminen katkaisi sen. Eilen loukkaantui uudestaan ja pahimmillaan 4kk huili tiedossa(polvi)

-Viimeiseen vaikea sanoa yhtä asiaa. Pienet yleensä luovuttaa pallonhallinan täysin Barcalle, puolustaa tiiviisti ja iskee vastaan. Nykyiselle Barcalle joka on melko hidas niin liikuttelemaan palloa kuin liikkumaankin, niin kaikki ovat myrkkyä. Sittten kun joukkue on täynnä näitä kakkoskorin maalintekijöitä, niin useasti niissä paikoissa kun pallo pitäisi pistäänä verkkoon, niin tapahtuu totaalisia jäätymisiä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Sellaista. Liiankin tuttu tarina: suoritus vähän sinnepäin, voisi silti tulla voittokin, mutta ei tule viimeistään sitten jonkun yksilövirheen ansiosta. Tämän liigakauden on jo luovuttanut monta kertaa ja nyt pitää varmaan pysyä siinä, vaikka joku voittokin välissä tulisi. Päästäänköhän tästä edes ensi kauden CL:ään mukaan?

Tuosta voisikin @Juhisjuhis täydentää Wooferin vastausta, että hitauden lisäksi ongelma ovat ainakin jatkuvat räikeät yksilövirheet, jotka ovat suoraan maksaneet pisteitä, kun muu suoritus ei ole riittänyt niitä paikkaamaan. Kertonee jostain henkisestä takalukosta, puutteellisesta valmistautumisesta tai molemmista, kun niitä on tullut jo niin monessa pelissä. Vielä yhtenä tekijänä voinee mainita Fatin ja Piquen pitkät loukkaantumiset (muitakin toki on ollut). Niiden myötä Braithwaite on nyt avauksen pelaaja, muuten ei olisi, ja junnut ovat pelanneet toppareina melkein koko ajan (plus Lenglet uupunut), kun myös Umtiti on telakalla tai sittemmin hukassa pelituntumansa kanssa jälleen kerran. Suurin ongelma lienee kuitenkin tuo pallon ja miesten pääosin liian hidas liike, jonka Koeman väitti kesällä korjaavansa, mutta siltä näytti vain noin kahdessa ekassa pelissä. Jos korjaus olisi ollut pysyvä, nuo muut pulmat eivät luultavasti näkyisi läheskään niin paljon pistesaldossa.

edit: nyt vahvistettu, että Coutinho vuorostaan joutuu polvileikkaukseen. Vastahan näitä pari oli. Jos tässä oli hyökkäyspäässä aiemmin runsaasti valinnanvaraa, nyt ei oikein enää ole sitäkään kovin kummoisesti. Jospa vaikka jopa Puig alkaisikin saada minuutteja vuokradiilin sijaan?
 
Viimeksi muokattu:

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pelipäivän tiivistelmät: Kolmas päivä tätä vuotta jo menossa, eikä Messi ole vielä lähtenyt. Ei tosin vielä kukaan muukaan. Pj-ehdokkaat tarvitsevat vielä riittävän määrän jäsenten allekirjoituksia päästäkseen virallisesti ehdolle (tosi kiva tämäkin sääntö korona-aikana), ja toistaiseksi vain Laportalla ja Fontilla on riittävä määrä kasassa. Tämä näyttäisi vahvistavan gallupien ja Twitter-kyselyjen tilanteen, että nämä kaksi ja etenkin Laporta ovat suosiossa muiden edellä. Outoa kyllä, MD:n tänään julkaiseman kyselyn mukaan kannattajat myös haluavat Koemanin jatkavan, sen sijaan (onneksi) Neymarin paluuta vastustetaan laajasti. Järjestäköön joukkoaltistusbileitään jonkun muun rahoilla.

Messi ja pelikiellosta palaava Alba ovat tänään käytettävissä Huescaa vastaan, sen sijaan Umtiti vatsataudissa. Sarjan hännänhuippu olisi vähän pakko voittaa, vaikka pelataan vieraissa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Tiukka 1-0-voitto De Jongin lähiohjauksella, jonka Messi laittoi hienosti jalkaan. Tai no, melkein jalkaan.

Kyllä toi hyökkäys on aikamoinen haamu siitä mitä Messin vierellä on pelannut tässä vuosien saatossa. Ensinnäkin näitä ikuisuusprojekteja voisi jo laittaa kiertoon (jos talous sallisi). Dembele, silloin harvoin kun sattuu olemaan terveenä, tarvii tolkuttomasti paikkoja maalintekoon. Griezmannia, joka on kyllä noin yleisesti omia suosikkipelaajia, ei olisi kannattanut hommata ollenkaan sen jälkeen, kun ensi kerran Barcelonan tarjouksen hylkäsi. Ei ole päässyt aloittamaan puhtaalta pöydältä ikinä. Nyt vaan odotetaan milloin se oikea Griezmann sieltä herää ja sitä ilmeisesti saadaankin odotella koko Barca-ura. Harmi juttu, että jos Messi lähtee, nämä ovatkin yhtäkkiä joukkueen tärkeimpiä palasia. Jos Messi jää, miehen rinnalle pitäisi pystyä hankkimaan parempaa laatua. Braithwaite tekee kyllä töitä kovaa ja siitä hatunnosto. Silti Barcan kärkiavauksessa mies on kyllä väärässä paikassa. Ainoastaan Ansu Fati hyökkäyksestä on sellainen peluri, joka tuonne Messin rinnalle oikeasti kuuluu(-isi).
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
3 pistettä on hyvä aloitus vuodelle. Eihän se nyt mitään huikeaa dominointia ollut, mutta ottaen huomioon ettei Huescalla ollut oikein edes hyökkäyksiä ennen kuin lopussa, Barcelonan lisämaalit olivat paljon lähempänä kuin tasoitus. Hankaluuksia tuollainen kymmenellä puolustava porukka tietysti usein maalinteolle tuo. Vähän oudosti ekalla jaksolla paikkoja tulikin paljon ihan perinteisistä korkeista keskityksistä ainakin omaan silmään. Ja sitten se maali peräti early crossilla, jollaisella nyt Barcelonan ei voisi odottaa osuvan oikein koskaan. No, kun sen antoi Messi ja puolustus harvinaisesti haparoi, niin nyt näin. Hyvä kun yksi meni. Messillä oli muuten taas useampia hänelle harvinaisen huonoja kosketuksia.

Yllättävänkin paljon tosiaan Fatia tässä kaivataan, @stiflat . Kun Pedri on toinen hyökkäyspään onnistuja, pitäisi joko heille saada nopeasti "kasvuspurtti" seuraavalle tasolle tai Messille nuorennuseliksiiriä, että voisivat pelata yhdessä parhaimmillaan... Nyt voi olla, että aikakaudet eivät ihan riittävästi tule kohtaamaan, jos näin voi sanoa.

Sellaistakin tuossa mietin, että muuan Luis Suarez on tehnyt liigaa johtavalle joukkueelle parikin viime hetkien voittomaalia ja on jaetussa pichichi-kärjessä. No, olin kyllä itsekin silti sitä mieltä, että Pistoleron oli luultavasti aika lähteä kesällä osana nuorennusleikkausta ja muutenkin - joskaan ei sillä tavalla kuin lähti, terveiset Bartomeulle. Mutta niin - mietityttäähän tuo hetkittäin.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Aleña ei treenannut tänään "seuran luvalla". Tarkoittanee sitä, että MD:n uutinen vuokrasiirrosta Getafeen on tosi ja siinä siis ikkunan ensimmäinen siirto. Sama lehti väitti tietävänsä myös, että Puigin sopimuksen jatkopykälä 2023 asti käytetään, eli ehkä luotto ei ole loppunut. Nythän minuuttejakin voi tulla hieman enemmän, jos yksi muista keskikenttäpelaajista jää kevääksi pois joukkueesta (tiettävästi osto-optiota ei Getafelle anneta).

Nuo samaiset treenit muuten myöhästyivät, koska kaikki pelaajat piti aamulla käyttää ylimääräisessä koronatestissä. Kahdella (ilmeisesti) valmennukseen kuuluvalla on testin mukaan korona, mutta pelaajilla ei ainakaan tänään kenelläkään. Muuten kyseisten pelaajien terveyden lisäksi huominen Bilbao-peli olisi ollut vaarassa.

Ja siitä seuraava aasinsilta, eli hieman hankalasti Bilbao päätti vaihtaa valmentajaa juuri ennen tätä peliä. Silloinhan yleensä vastaan tulee ainakin sitkeä ja sisuuntunut joukkue, jos ei ehkä mahdolliset uudet taktiset kuviot vielä ole ihan hallussa. Lienee siis raskas ilta edessä, toivon mukaan voitto silti jotenkin kairattaisiin. Maalinteon tehoja saisi napsun nostaa vähän kaikki, se auttaisi jo paljon.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Mahtava juttu tuo Puigin jatkosopimus, mutta odotellaan nyt vielä vahvistusta. Moni pelaaja hänen tilallaan olisi varmasti jo luovuttanut ja vaihtanut maisemaa, mutta hyvä että uskoa ja luottoa löytyy seuralla sekä pelaajalla. Koemanin luoton uskon kun näen.

Alenankin laina hieno juttu ja mikä hienointa, niin ilman ostopykälää. Aina saa pelätä, että minkä ostopykälän nuo sisältää, mutta ehkä nämä kummitelee vain Bartomeun toimista. En tiedä onko Getafe nyt paras mahdollinen seura, mutta ainakin kiinnostus voisi tarkottaa, että minuutteja olisi tulossa mukavasti.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Ei ehkä ollut ihan odotetunkaltainen peli eilen, vaan avoimempi kuin yleensä juuri valmentajaa vaihtaneen joukkueen pelatessa. Alussa oli vaikeuksia mm. vastahyökkäysten tarjoamisen kanssa ja siinä jäätiin tappiollekin, mutta n. vartin jälkeen Barcelona otti kuskin paikan ja esitystä voinee sanoa hyväksi vieraspeliksi. Eihän nämä voitot nyt ylipäätään mitään itsestäänselvyyksiä ole ollut pariin vuoteen. Sarjataulukkokin kaunistui taas, joskaan liigasta en sen suurempia toiveita silti elättele. Jos nyt neljän sakissa pysyttäisiin. Mutta katsotaan, olisiko tästä kaudesta sittenkin jotain positiivista saatavissa. Nyt ainakin siinä suhteessa erittäinkin positiivisia asioita oli paitsi se, että Messi osui kahdesti pelitilanteessa ja oli parikin kertaa lähellä kolmatta (Pedri-yhteistyö jatkuu), niin myös se, että kaikki muutkin hyökkäyspään pelaajat näyttivät yhtä aikaa samassa pelissä ihan jalkapalloilijoilta. Ei siis vain max yksi kerrallaan. Niinpä tulostakin tuli. Kaksi ekaa maalia tosin näytti hieman menevän myös vastustajan maalivahdin virhearvioiden piikkiin. Niin tai näin, nyt oltiin kaikilla mittareilla edellä ja ansaitut pisteet.

Katsotaan miten jatkuu Granadassa - ei helpoin vieraspaikkakunta sekään.

Tällä välinhän Alenan vuokra uutisoitiin virallisesti, mutta tuosta Puigista en ole nähnyt vahvistusta. Getafella näyttäisi olleen maalinteko vaikeaa, ja tähän varmaankin nyt haettiin apua pelinrakentelupuolelle.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Copan Barcelonalle ensimmäinen kierros on arvottu, ja tulos oli ihan hauska: vieraspeli Cornellassa. Samainen joukkue Segunda B:stä pääsi juuri otsikoihin pudottamalla Atletin. Aliarvioimaan ei siis pidä lähtemään. Matka on lyhyt, kun Barcelonan Vantaasta on kyse (sama kunta, jossa Espanyolin uusi stadion on). Tuota ennen on kuitenkin vielä se huominen Granada sekä 1-2 peliä Supercopa-spedeilyä.

Huomiselle on vielä jännityksenä se, että sinne tänne Espanjassa on satanut tai satamassa lunta. Granadassakin voi ilmeisesti olla pelin perumisen riski.

Koeman laukoi pressissä toivovansa vahvistuksia vielä tässä ikkunassa. Saapa nähdä.
 

redpecka

Jäsen
Copan Barcelonalle ensimmäinen kierros on arvottu, ja tulos oli ihan hauska: vieraspeli Cornellassa. Samainen joukkue Segunda B:stä pääsi juuri otsikoihin pudottamalla Atletin. Aliarvioimaan ei siis pidä lähtemään. Matka on lyhyt, kun Barcelonan Vantaasta on kyse (sama kunta, jossa Espanyolin uusi stadion on).
Tuossa nuo stadikat vierekkäin. Cornellà pelaa tuossa yhdensivukatsomon 1500-paikkaisessa pyhätössä. Räpsäisin Copa-pelistä ruudusta kuvakaappauksen.
 

Liitteet

  • cornellà espanyol stadikat.PNG
    cornellà espanyol stadikat.PNG
    652,2 KB · kertaa luettu: 157

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tulikin näistä pyörittelyistä joku flashback, että olisin aikanaan vuosia sitten nähnyt Barca B:n pelaavan Cornellaa vastaan vanhalla Miniestadilla. He ovat nytkin Segunda B:n samassa lohkossa, näyttäisi olevan Barca B nyt 4:s ja Cornella 7:s, ja joulun alla B voitti Cornellan 1-0. Olisi siis siksikin hieman noloa, jos edustus häviäisi...

Enivei, lunta tosiaan pukkasi ja ainakin Madridin alueella on jo peruttu tämän päivän tapahtumia, kuten Atleti-Athletic. Barcelonan pelistä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta tällä tietoa se on tarkoitus pelata. Lenglet on pelikiellossa, joten Mingueza palannee. Ehkä voisi jonkun muunkin vaihdoksen tehdä, kun noita pelejä riittää, mutta voi olla ettei Koeman koske hyökkäyspäähän, kun se vihdoin toimi viimeksi.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kuinka sokea Koeman oikein on, kun ei näe kuinka loistava pelaaja Puig on. Ihan saman luokan timantti kuin Pedri. Toivotaan että uusi presidentti vaihtaa nopealla aikataululla Koemanin Xaviin ja saadaan kummatkin timantit kentälle.

Pjanic/Arthur-vaihtokauppa osoittautunut odotetusti täysin Bartomeun tilikikkailuksi, kun olemattoman peliajan perusteella Koeman ei ole miestä halunnut seuraan.
Koeman vielä kehtaa porata Depay-hankinnan perään. Barcan ei kuulu ostaa yhtään pelaajaa, jos samaan aikaan paineistetaan pelaajia koviin palkanalennuksiin. Ja Depayn taso ei ole sitä mitä Barcan avaukselta odotetaan.

Ja sen väsyneen Griezmann kritiikin voisi jo lopettaa. Ollut siitä upeasta volley-maalista lähtien hyvä ja itseluottamus on löytynyt.
 
Viimeksi muokattu:

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Positiivinen esitys jälleen. Oikeille miehille maaleja tulevan kannalta. Ei kyllä ole tietenkään sattumaa, että kun Leo alkaa taas päästä jyvälle, niin homma alkaa kokonaisuudessaan näyttää paremmalta. Muutenkin peli oli ihan hyvin hallussa. Vastustaja pidettiin pois maalintekopaikoista. Ei Barcakaan maalipaikoilla juhlinut. Oliko siellä Granadan veskarilla edes torjuntoja, mutta tehokuutta kerrankin löytyi.

Yllätävää että Puig sai edes 20min peliaikaa. Heti melkein ensimmäisillä kosketuksillaan onnistui pelaamaan Braitwaiten paikkaan, josta vastustaja joutui rikkomaan joulukortin arvoisesti. Toivottavasti pääsisi avaukseenkin, mutta en toivo liikoja.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Kiva tulos, kivoja maaleja, vaikka alussa ei minun silmääni ollut noin isoa eroa joukkueiden välillä kuin mitä valotaululle päätyi. No, kerrankin näin päin, kun useampi peli tällä kaudella on antanut huonomman tuloksen kuin olisi tapahtumien perusteella voinut tulla. Ehkä hieman tuuriakin tuon avausmaalin kanssa, joka oli varmaankin tärkeä pelin kääntymisessä. Katsoin ensin itse, että selvä paitsiohan tuo. Mutta kun uusinnoista huomasi, että vastustaja ihan tarkoituksella palloa kenkäisi matkalla, niin kai se maali oli oikein hyväksyä, vaikka ei tainnut pallo päätyä sinne mihin hän halusi.

Etukäteen huoletti, kun Granada on hyvä kotijoukkue ja lämmittelyssä vielä Araujo putosi pois, jolloin avauksessa oli nokkimisjärjestyksessä 4. ja 5. toppari. Siihen nähden homma sujui hyvin. Toivon mukaan Araujolla vain joku jumi tai kramppi, eikä reidessä mitään rikki, se kai selviää pian.

Tästä sitten kohti supercopaa, jossa vastassa tulosten perusteella vireensä menettänyt Real Sociedad keskiviikkona. Voitolla finaaliin ja tappiolla pari lepopäivää, tavallaan sis win-win.

Edit: Pari unohtunutta pointtia eilisestä vielä: hämmentävää kyllä, neljäs vierasvoitto putkeen. Messi nyt pichichi-kärjessä ihan kuin vanhaan hyvään aikaan. Busilla 116 onnistunutta syöttöä ihan kuin vanhaan hyvään aikaan. Katsellaan...
 
Viimeksi muokattu:

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Kävi niin, että pj-vaaleissa pääsee ehdolle vain 4 henkilöä. Loput eivät - ehkä osin koronan vuoksi - saaneet riitävästi nimmareita kasaan. Laportan ja Fontin lisäksi mukana ovat Toni Freixa ja Antoni Rousaud, jotka ylittivät riman niukahkosti, ja muut jäivät alle. Nyt on kuitenkin myös keskustelua, että vaaleja jouduttaisiin samaisen koronan vuoksi vielä lykkäämään, saapa nähdä. Se voisi tehdä aika hankalaksi siirtojen tekemisen nyt tammikuun ikkunassa, poislukien juuri vähän pelaavien vuokraamiset muualle kuten Alena.

Laporta keräsi suunnilleen saman verran nimiä kuin muut ehdokkaat yhteensä. Kannattanee siis valmistautua siihen, että vanha tuttu tekee paluun. Toivottavasti hän on oppinut virheistään (joskin ehkä pienemmistä kuin seuraajilla) ja kerää osaavia ihmisiä ympärilleen, jos voittaa.

Huomenna sitten Superhöntsää. Barcelonan kuntokäyrä on nyt, aiemmasta poiketen, selvästi Real Sociedadia parempi, mutta se ei välttämättä tarkoita mitään. Araujo on ehkä käytettävissä jo nyt, mutta Minguezakin pärjäsi ihan ok viimeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös