FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

  • 130 670
  • 834

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Kausi 2019-2020 on - onneksi vihdoin - päättynyt ja seuraavan rakentaminen savuavista raunioista on käynnistynyt Setienin ja Abidalin kenkimisellä (tai Abidal ehkä ymmärsi itse lähteä kun Bartomeu ei) ja Ronald Koemanin nimittämisellä uudeksi päävalmentajaksi, allekirjoituksen julkistamista vaille. Niinpä lienee aika siirtää keskustelu osuvamman otsikon alle. Käytän avauksessa edellisten kausien avausten pohjaa, mistä tulee luultavasti melko tragikoomista.

Tästä lähdetään:
No, kaikkihan tietävät. Ei pokaaleja, kahdet valmentajapotkut, kauden päätöksessä historiallinen konttaus, ammattitaidoton johto peittelee vastuutaan, pelillinen identiteetti ja asenne hukassa, Messi ehkä meinaa lähteä, koronakin vielä. Jokseenkin kaikki on p***aa paitsi k**i.

Näkymät ensi kaudelle:
Vähintäänkin sumeat. Ainoa plussa on, että niin liiga kuin CL-alkulohko alkavat nollasta pisteestä, eli ei ole vielä hävitty. Suosikkina ei lähdetä mihinkään kilpailuun tämän päivän tilanteessa, tietysti ennen uuden kauden alkua jotain positiivistakin voi vielä tapahtua. Ehkä. Plussaa on myös se, että kauden aikana eli maaliskuussa johto vihdoin vaihtuu, jolloin ehkä seuraavan kauden näkymät ovat valoisammat kuin tämän. Tässä vaiheessa on kuitenkin aivan auki, kuka puheenjohtajaksi valitaan ja minkälaisen porukan hän ympärilleen valitsee. Jossain määrin tunnettuja tai kampanjaa jo tehneitä ehdokkaita ovat ainakin Victor Font ja vanha tuttu Joan Laporta, mutta tällä tietoa ehdokkaita lienee monta.

Joukkue:
Tästä on tavallaan turha kirjoitella paljoakaan, koska kaikki on harvinaisen auki, mutta toisaalta sitä enemmän on spekuloitavaa, joten jos nyt jotain kuitenkin. Varmaa on se, että Arthur lähti, Pjanic tuli, ja aiemmista ostoksista ja vuokrapelaajista Barcelonan treeneissä pyörivät Pedri, Trincão, Matheus Fernandes, Todibo, Wagué, Aleñá, Rafinha, Miranda ja Oriol Busquets. Näistä todennäköisimmät edustuksessa jatkavat voivat olla Trincão ja Aleñá, mutta tietysti uudella valmentajalla on sanansa sanottavana ja treenikaudella lienee nyt tavallista enemmän mahdollisuuksia nostaa tai laskea osakkeitaan.

Kannattajasta riippuen nykypelaajista pitäisi toisten mielestä vaihtaa muutama ja toisten mielestä melkein kaikki. Lehtitietojen ja oman pähkäilyn perusteella melko varmoja lähtijöitä ovat Rakitic, Vidal, Umtiti, Firpo ainakin. Liipasimella saattaa olla vanhemmasta kaartista myös sellaisia instituutioita kuin Suarez, Busquets tai Alba. Ja sitten tätä kirjoitettaessa ilmassa leijailee kysymys Messi, vaikka Bartomeun mukaan hän ei ole lähdössä. Korona saattoi siinä mielessä pelastaa Bartomeun, että Messin sopimuksen pykälä mahdollisuudesta lähteä ilmaiseksi ehti mennä umpeen ennen CL-katastrofia. Jos kausi olisi pelattu normaalissa aikataulussa, näin ei olisi ollut.

Tuleeko Lautaro? Laitapakkeja? Yksi toppari ainakin, Eric Garcia? Saapa nähdä. Sitten on sekin kysymys, että minusta tavallaan nykyjohdon olisi kyseenalaista tehdä kovin montaa valtavan kallista siirtoa ja/tai pitkää pelaajasopimusta nyt, jos se sitten vaikeuttaisi uuden johdon mahdollisuuksia toteuttaa oma (toivon mukaan mietitympi) projektinsa. Jos siis valtavaa mylläystä ei nyt nähdäkään, se ei välttämättä ole pelkästään huono asia.

En kuitenkaan tässä vaiheessa edes copypeistaa nykyistä pelaajalistaa tähän aloitukseen, koska se voi olla melko kaukana siitä millä uusi kausi aloitetaan sitten joskus.

Pelitapa:
Saapa nähdä. Oma veikkaukseni on, että Koeman lähtee hakemaan kunnianpalautusta hiomalla ihan perinteisen 4-3-3:n uuteen iskuun. Voin hyvin olla myös väärässä, ja tarkemmasta suunnitelmasta ei tässä kohtaa ole tietoa. Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon, että Koeman on aiemmin sanonut julki, että pitää keskikentän pohjaa de Jongin parhaana pelipaikkana. Hollannin pelaamista viime vuosina paremmin seuranneet voivat mielellään antaa tänne hyviä veikkauksia, mitä muutoksia voisi olla luvassa ja mitä Koeman painottaa. Vähintään yhtä suuri vuori kiivettäväksi on kuitenkin kopin saaminen haltuun ja marssijärjestyksen palauttaminen normaaliksi, missä pelaajat päättävät vain pelaajille kuuluvista asioista. Ja toisaalta, melkein taktisia yksityiskohtia tärkeämpää on, löytääkö Koeman jostain Camp Noun sivukellarista pelaajien työhaalarit, jotka katosivat tuossa joskus Luchon viimeisen kauden paikkeilla tiettymättömiin. Pallon pitää myös liikkua viime kausia nopeammin, miten sitten pelaajat ja heidän liikkeensä asetellaankin, tästäkin myös Koeman oli aiemmin jotain kommentoinut.

Harjoitusottelut:
Ei vielä tiedossa mitään. Kuten ei uuden kauden alkamisen ajankohtaakaan, joskin jotain uutista oli, että liiga voisi startata syyskuun 13. päivän paikkeilla. Mutta näillä mennään, sanoisi Virmas-Masa!
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Sieltä tulikin sitten Ronald Koemanin virallinen vahvistus. Seuran sivujen uutinen: Ronald Koeman is the new FC Barcelona coach

Kahden vuoden sopimus.

Ronald Koeman pelasi urallaan Barcelonassa vuodet 1989-1995. Apuvalmentajana ja B:n valmentajana hän myös kävi vuosituhannen vaihteessa. Valmentajaura ennen kaikkea Hollannissa, mutta myös Espanjassa, Portugalissa ja Englannissa on ollut välillä menestyksekäs ja välillä ei. Hollannin maajoukkueen pomona tulokset ovat olleet hyviä, kun ei ihan takavuosien tähtisikermää ole ollut käytettävissä.

Vanhemmat fanit muistavat pelaajauralta ainakin yhden asian, eli Koeman teki pelin ainoan maalin Barcelonan voittaessa CL:n edeltäjän ensimmäistä kertaa keväällä 1992. Vapari voimalla upposi Sampdorian verkkoon.
 

Fordél

Jäsen
Hollannin maajoukkueen pomona tulokset ovat olleet hyviä, kun ei ihan takavuosien tähtisikermää ole ollut käytettävissä.

Toki osin näin, mutta onhan toi Hollannin maajoukkue itse asiassa yllättävän kova. Okei, veskaosasto ja kärkipelaajat eivät ole ihan huipputasoa, mutta puolustuslinja (van Dijk, de Ligt, de Vrij jne.) ja keskikenttä (de Jong, Wijnaldum, van de Beek jne.) ei kalpene monellekaan maalle. Eli tulosta on sietänytkin tulla.

Vaikea sanoa, miten Koeman sopii tähän nykyiseen sekaisin olevaan Barcaan. Löytyykö riittävästi johtajuutta ja munaa? Saako pukukopin puolelleen? Pystyykö rakentamaan joukkuetta ja houkuttelemaan oikeita pelaajia? Lähtökohtaisesti varmasti parempi profiili kuin Setienillä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Niin, Hollannilla on toki van Dijk, mutta muuten monet noista pelaajista olivat karsinnan alkaessa tuntemattomia junnuja. Hyökkäyksessä ei ole aikoihin enää pyörinyt ketään van Bastenia, Bergkampia, van Nistelrooyta tms. vertailukelpoista.

Mutta mitä tässä ensimmäisiä huhuja on kuullut, ei kannata yllättyä jos hollantilaisten pelaajien määrä Barcelonassa kasvaa takavuosilta tuttuun tapaan tämän kesän aikana. Yllämainituista ilmeisesti Wijnaldum ja van de Beek ilmeisesti ainakin Koemanilla listalla, jos lehtiin on luottaminen.

Palaan vielä tähän aiempaan edellisvuoden ketjusta, Bartomeun haastattelusta:

Seura ei ole kriisissä, vain urheilullinen puoli on (hahah)

Tässä Bartomeu ilmeisesti viittaa ennen kaikkea talouteen. Vaikka sanavalinnat ovat aika harhaisia tässä kokonaistilanteessa, hän ei välttämättä ole täysin väärässä. Let me explain. Kun tuossa noista pakkomyynneistä keväällä puhuttiin, tuli pariinkin kertaan mainittua, että Barcelonan taloudellinen tulos on ollut voitollinen jo vuosia isoista pelaajaostoista huolimatta. Liikevaihto - siis sisään tulevien eurojen määrä - on monena vuonna ollut jalkapallomaailman suurin. Ja osuuskunta voi halutessaan käyttää ne kaikki, kun ei tarvitse tehdä voittoa omistajille (kuten melkein sitten onkin käytetty, eli tulokset yleensä niukasti plussalla). Yksi tappiollinen (korona) kausi ei olisi sinänsä isokaan ongelma. Tältä osin tilanne on ollut erittäin hyvä verrattuna lähes kaikkiin paitsi pariin öljyseuraan, osin jopa niitäkin parempi, koska niillä taas FFP panee rajat törsäämiselle kun aito liikevaihto on Barcelonaa selvästi pienempi. Mutta, Barcelonalla on yksi ongelma. Palkkakatto, joka on sidottu prosenttiosuudeksi tietyistä tuloista. Kovapalkkaisia pelaajia on ollut sen verran paljon, että hyvinäkin vuosina tässä asiassa on kolkuteltu rajoja, vaikka talous muuten on vahva. Mitä sitten tapahtuu, kun korona vie 20-30 % tuloista täysin ennakoimatta? Prosenttiosuuteen sidottu raja palkkakatossa putoaa myös, eli jos palkat maksettaisiin normaalisti, mennään siis riman yli että heilahtaa. Siksi tarve neuvotella palkanalennuksista oli keväällä niin akuutti, vaikka muuten yksittäinen huono vuosi ei olisi iso ongelma seuran toiminnalle tai myöskään FFP:n kannalta. Mutta siis tavallisena vuonna Barcelona on voinut käyttää esim. noihin paljonpuhuttuihin pelaajaostoihin yli 100 miljoonaa enemmän kuin mitä myynneistä tulee, ja silti kokonaisuus pysyy voitollisena. Siltä osin kriisiä ei siis ole ollut. Siitä, miten hutiloiden ne rahat sitten on käytetty, on jo keskusteltu moneen kertaan enkä siis mene enää siihen - se on eri asia.

Summa summarum, ellei nykyjohto onnistu vielä järjestämään jotain pysyvää katastofia myös tuonne talouden puolelle, uudella johdolla pitäisi koronan väistyttyä olla ihan hyvät taloudelliset resurssit saada laiva oikealle kurssille.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Memphis menee vähän tutkan alla mutta on ihan kansainvälisen tason hyökkääjä. Maali per peli tahtia maajoukkueessa karsinnoissa ja UCL:ssä 8 peliin 6 maalia.

Hollanti on vähän jäänyt siihen maineeseen, että kun edellinen sukupolvi lopetti että siellä oltaisiin jotenkin rakennusvaiheessa mutta minusta materiaali on nykyään ihan samaa tasoa vaikkapa Englannin, Espanjan ja Italian kanssa.

Se mikä on sanottava Koeman eduksi, niin Hollannin maajoukkue pelaa taas sitä perinteistä hyökkäävää futista, eli hyvää futista Koeman on peluuttanut mutta kauheasti en lähtisi materiaalia väheksymään kuten @Fordél totesi.

Ansu Fati on päättänyt vaihtaa muuten Jorge Mendesin talliin.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Höhöh.
 

Liitteet

  • 6600C09D-C90F-4451-B1F2-7A3D6DB53D32.jpeg
    6600C09D-C90F-4451-B1F2-7A3D6DB53D32.jpeg
    49,8 KB · kertaa luettu: 346

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Henkke Larsson Koemanin valmennusrinkiin. Kuulostaa hyvältä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Henkke Larsson Koemanin valmennusrinkiin. Kuulostaa hyvältä.

Öö miksi? Larssonin valmennusura on ollut about keskinkertaisuuden ja parin kohun verran kiinnostava. Viimeksi neuvotellut mm. Southendin päävalmentajapaikasta. Southend pelaa muuten League 2:ssa, eli Englannin kolmosdivarissa.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Öö miksi? Larssonin valmennusura on ollut about keskinkertaisuuden ja parin kohun verran kiinnostava. Viimeksi neuvotellut mm. Southendin päävalmentajapaikasta. Southend pelaa muuten League 2:ssa, eli Englannin kolmosdivarissa.

Pitää muistaa että rooli ei ole päävalmentajana, vaan 2. apuvalmentajana Koemanin ja Schreuderin jälkeen. Larsson tunnettiin pelaajaurallaan ns. class act -persoonana, vahvana johtajana niin kentällä kuin pukukopissa. Barcassa pelillinen johtajuus jäi vähälle, mutta oli todella arvostettu henkilö jengissä, organisaatiossa ja fanien keskuudessa. Tällainen kaveri sekaisin olevan jengin ”uudelleen järjestäytymis- ja rakennusvaiheessa” apuvalmentajana kuulostaa mielestäni erinomaiselta ratkaisulta.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Pitää muistaa että rooli ei ole päävalmentajana, vaan 2. apuvalmentajana Koemanin ja Schreuderin jälkeen. Larsson tunnettiin pelaajaurallaan ns. class act -persoonana, vahvana johtajana niin kentällä kuin pukukopissa. Barcassa pelillinen johtajuus jäi vähälle, mutta oli todella arvostettu henkilö jengissä, organisaatiossa ja fanien keskuudessa. Tällainen kaveri sekaisin olevan jengin ”uudelleen järjestäytymis- ja rakennusvaiheessa” apuvalmentajana kuulostaa mielestäni erinomaiselta ratkaisulta.

Sitä vaan että Barcan rekrytoinnissa tuntuu vieläkin olevan valloilla tuo ”tuttu kaveri ja oli pidetty pelaaja”. Ja omasta mielestä se on juuri sitä mitä Barca ei tarvitse tällä hetkellä.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Sitä vaan että Barcan rekrytoinnissa tuntuu vieläkin olevan valloilla tuo ”tuttu kaveri ja oli pidetty pelaaja”. Ja omasta mielestä se on juuri sitä mitä Barca ei tarvitse tällä hetkellä.
Ymmärrän tämän kun puhutaan päävalmentajasta, enkä itse ole lainkaan varma oliki Koeman oikea valinta tuolle pallille. Toiseksi apuvalmentajaksi kahden vahvan hollantilaisen tueksi tuolla profiililla voi hyvin palkata henkilön tuomaan johtajuutta koppiin.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tuloshan riippuu aika paljon siitä, onko myös osaamista. Jos on, ei haittaa, jos on "tuttu kaveri ja pidetty pelaaja". Jos ei ole, on taas tehty ns. Bartomeut. Epäilisin, ettei Koeman ottaisi ihan tunaria rinkiinsa, aika näyttää. Schreuder voi olla ihan mielenkiintoinen naaraus, oli mukana ten Hagin kanssa Ajaxin parhaassa vuodessa sitten 1990-luvun.

Muita huhuja: Messi ja Koeman ovat tavanneet ja aika monella on erilaista "tietoa" siitä, mitä siellä puhuttiin. Yleisin arvio on, että Messillä olisi ainakin jonkin verran lähtöhaluja ja sen verran epäluottamusta Bartomeuun, että on vähän vaikea vakuuttaa häntä Koemanin tulon ja parin pelaajakaupan riittävän siihen, että joukkueesta tulee oikeasti kilpailukykyinen. Hänellä on kuitenkin sopimus ja 700 miltsin ulosostopykälä. Tietysti jos Messi oikeasti sanoisi, että ei nappaa yhtään pelata, menen golfaamaan, niin kai seuran olisi pakko todeta että ei kai tässä kannata miljoonapalkkaakaan sitten enää maksaa.

Ja sellaistakin tietoa oli, että Koeman haluaisi vanhasta kaartista vaihtoon Alban, Suarezin ja Busquetsin. Isoja seuran instituutioita ja aika monen pokaalin voittajia siinä lähtisi, mutta jos on mitat täyttävät sijaiset katsottuna, voi tietysti olla että nyt on aika. Suarez ainakin haastattelussa sanoi olevansa valmis myös siihen, että on varamies jos joku muu on ykkösvalinta kärkeen. Se on hyvä kuulla, joskin Pistolerollakin on aika kova palkka penkkimieheksi. Muuta Koemanin sanomaa: hän haluaa että de Jong ja Griezmann pelaavat jatkossa "luonnollisimmilla pelipaikoillaan". Sellaisia muutoksia siis ainakin odotettavissa ensi kauden Barcelonan pelaamiseen.

Siirtouutisia odotellessa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Niin, Hollannilla on toki van Dijk, mutta muuten monet noista pelaajista olivat karsinnan alkaessa tuntemattomia junnuja. Hyökkäyksessä ei ole aikoihin enää pyörinyt ketään van Bastenia, Bergkampia, van Nistelrooyta tms. vertailukelpoista.

Mutta mitä tässä ensimmäisiä huhuja on kuullut, ei kannata yllättyä jos hollantilaisten pelaajien määrä Barcelonassa kasvaa takavuosilta tuttuun tapaan tämän kesän aikana. Yllämainituista ilmeisesti Wijnaldum ja van de Beek ilmeisesti ainakin Koemanilla listalla, jos lehtiin on luottaminen...
Uskoisin, sikäli mikäli Liverpool onnistuu naaraamaan Thiagon Bayernista, Gini saattaisi hyvinkin suunnata Barcelonaan kun sopimustakaan ei ole uusittu.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ja sellaistakin tietoa oli, että Koeman haluaisi vanhasta kaartista vaihtoon Alban, Suarezin ja Busquetsin. Isoja seuran instituutioita ja aika monen pokaalin voittajia siinä lähtisi, mutta jos on mitat täyttävät sijaiset katsottuna, voi tietysti olla että nyt on aika.
Siinäpä sitä onkin tehtävää. Varsinkin ne mitat täyttävät sijaiset etsien. Kaikki kolme ovat vielä maailman kärkeä omassa roolissaan parhaimman päivän ollessa kyseessä ja tärkeänä pointtina, lisäksi osaavat pelata Messin kanssa hyvin yhteen. Siihen kolme Dembele/Coutinho/Griezmannia isolla rahalla, niin voi morjes taas.

Ajatuksen tasollahan Neymar hyökkäykseen ei olisi ollenkaan huonompi haku tähän tilanteeseen, todistetusti osaa pelata hyvin Barcassa, vanha tuttu Messille, sekä yhä maailman eliittiä. Mutta hänen pelin ulkopuoliset asiat ovat ajatuneet siihen pisteeseen, ettei taida tulla enää kyseeseen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Siinäpä sitä onkin tehtävää. Varsinkin ne mitat täyttävät sijaiset etsien. Kaikki kolme ovat vielä maailman kärkeä omassa roolissaan parhaimman päivän ollessa kyseessä ja tärkeänä pointtina, lisäksi osaavat pelata Messin kanssa hyvin yhteen.

Niin. Busquetsin sijainenhan on jo joukkueessa, jos Koemaniin uskomme, eli de Jong. Jos kuitenkin Busi myydään eikä penkitetä, niin tarvitaan jostain myös varamies. Suarezin taas korvaisi Lautaro, jos hänet nyt sitten lopulta saadaan hankittua, hänhän on myös pelannut Messin kanssa ihan onnistuneesti Argentiinan paidassa (myös se aiemmin mainitty Depay ilmeisesti kiinnostaisi Koemania, jos Lautaro-diiliä ei saada maaliin). Isoin ongelma on vaspa, koska Albaa parempia ei kaikesta huolimatta ole markkinat täynnä ja Firpo ei ole noussut avauksen pelaajan tasolle, jos edes vaihtopelaajan. Huhuissa tuohon olisi kiikarissa ainakin Valencian Jose Gaya.

Neymarin onneksi estänee raha, koska monen muun syyn lisäksi on tosiaan noita kentän ulkopuolisia kohuja ilmeisesti edelleen. Fokus liikaa väärissä asioissa plus maineriski seurallekin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Memphisillä on vuosi jäljellä sopimusta, joten siirto on hyvin mahdollinen. Haluaa varmasti isoon seuraan ja on Koemanin alaisuudessa pelannnut hyvin.

Toisaalta on aika suoraviivainen ruutitynnyri fyysisesti eikä ihan perinteinen Barcan näköinen pelaaja. Hinta olisi kuitenkin melko varmaan pykälän Lautaroa halvempi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Nonni, Pjanicilla vuorostaan korona. Uutisten mukaan vointi on hyvä, mutta vaikka se pysyisi sellaisena, harjoituskauden alku viivästyy karanteenin vuoksi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Aiemmasta pivote-pohdinnastani puuttui yksi isohko asia: yllämainittu Pjanic. Tänään MD spekuloi, että Koeman haluaisi pelata kahdella pivotella, jotka ns. parhaassa avauksessa sitten varmaankin olisivat de Jong ja Pjanic. Näistä ymmärtääkseni etenkin jälkimmäinen on enemmän peliä keskikentän pohjalta rakentava kuin repivä ja rikkova pelaaja tuolle paikalle. Myös de Jong ehkä hakee useammmin myös suoraan maalipaikkaan johtavia syöttöjä tai kuljetuksia kuin Busquets. Busi pysyy aika alhaalla topparien apuna, ja pelaa kyllä palloa paljon hyökkäystä mahdollistaviin paikkoihin, mutta harvemmin hakee sitä ns. viimeistä syöttöä. Pjanic taas on sellaisia joskus hakenut pitkilläkin palloilla, ja siinä myös on mielenkiintoinen kysymys: ohjeistaako Koeman pyrkimään sellaiseen vai ei?

Kahden pivoten systeemissä tietysti tulee mieleen, että eikö Busillekin olisi käyttöä, kun eivät nuo kaksi voi kaikkia pelejä pelata ja Vidal&Rakitic eivät kuulu suunnitelmiin. Saapa nähdä.

Ja toinen kysymys: jos tuo tarkoittaisi keskikentän kolmion kääntämistä, kuka pelaa ns. kymppipaikalla? Messi? Puig? Yllätyskortti Coutinho? Jännä kysymys tämäkin. Tuplapivote voisi tietysti tarkoittaa myös siirtymää jonkinlaiseen 4-4-2:een, missä hyökkääjät löytyisivät triosta Messi-Griezmann-Lautaro (ja Fati sitten neljäntenä), jos oletukset Suarezin lähdöstä ja Lautaron tulosta toteutuvat. Näkisin, että tämä ratkaisisi Griezmann-kysymyksen eli Koemanin ajatuksen luonnollisemmasta pelipaikasta, mutta synnyttäisi samalla isoja ongelmia siinä, että Barcelonalla ei oikein ole luonnostaan keskikentän laidalle sopivia pelaajia kuin ehkä Sergi Roberto, koska sellaista roolia ei ole Masiassa koulutettu eikä sinne ole - ainakaan tätä ennen - myöskään ketään osteltu. Kun ei sellaista pelipaikkaa ole ollut.

Sellainenkin vielä, kun Bayern eilen voitti, että Barcelonan onneksi huhu add-onin maksamisesta (eli että Pool saisi miljuunia kun Couts voitti CL:n) ei ilmeisesti pidäkään paikkaansa. Barcelonan lähteiden mukaan summa pitäisi maksaa vain, jos Couts olisi voittanut Barcelonan paidassa. Huhujen mukaan tosin Liverpool tulkitsee sopimusta eri tavalla.

Spekuloidaan nyt vielä silläkin, että jos Barcelonan kuvitellaan tässä ikkunassa myyvän jopa 6 melko korkean profiilin pelaajaa (Suarez, Alba, Busi, Rakitic, Umtiti, Vidal), on oman veikkaukseni mukaan melko epätodennäköistä, että kaikki nuo onnistuisivat seuran haluamalla hinnalla varsinkaan näin korona-aikana. Kysymys onkin, kuka tai ketkä jäävät vielä pyörimään jalkoihin ensi kaudeksi? Siinä sivussa kun pitäisi myydä myös Rafinhoja ja muita matalamman profiilin nimiä.

Edit: ja vielä Sportista. Sen mukaan Bartomeu olisi jättänyt nyt Koemanille ensisijaisen vastuun siitä, ketkä myydään ja keitä pelaajia tarvitaan uusina miehistöön. Jos tämä pitää paikkansa, ja hänen omien skouttaustensa aika on nyt ohi, se on ehkä paras päätös minkä Bartomeu on johtajakaudellaan tehnyt. Ans kattoo.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Spekuloidaan nyt vielä silläkin, että jos Barcelonan kuvitellaan tässä ikkunassa myyvän jopa 6 melko korkean profiilin pelaajaa (Suarez, Alba, Busi, Rakitic, Umtiti, Vidal), on oman veikkaukseni mukaan melko epätodennäköistä, että kaikki nuo onnistuisivat seuran haluamalla hinnalla varsinkaan näin korona-aikana. Kysymys onkin, kuka tai ketkä jäävät vielä pyörimään jalkoihin ensi kaudeksi? Siinä sivussa kun pitäisi myydä myös Rafinhoja ja muita matalamman profiilin nimiä.

Itse en usko, että Barca tulee tässä siirtoikkunassa ja ylipäänsä yhden ikkunan aikana tekemään radikaaleja muutoksia joukkueeseen. Pari profiilipelaajaa voi vielä lähteä, kuten Umtiti, Rakitic/Vidal. En kuitenkaan usko, että kukaan kolmikosta Busi, Alba ja Suarez on nyt lähdössä, etenkään kaksi ensiksi mainittua. Ehkä myöhemmissä ikkunoissa. Barcalla on edessä jälleenrakentamisessa pidempi, vähintään vuoden tai puolentoista vuoden mittainen projekti. Tämä siis vaikka valmentaja pysyisi koko ajan samana.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
En kuitenkaan usko, että kukaan kolmikosta Busi, Alba ja Suarez on nyt lähdössä, etenkään kaksi ensiksi mainittua.

Nyt paikallismediat uutisoi, että Koeman olisi tänä aamuna soittanut Suarezille, ettei hän kuulu ensi kauden suunnitelmiin.
 

Fordél

Jäsen
Nyt paikallismediat uutisoi, että Koeman olisi tänä aamuna soittanut Suarezille, ettei hän kuulu ensi kauden suunnitelmiin.

Ok, tämän vielä ymmärtää, kun hyökkäykseen on palasia, mutta Busin ja Alban lähtöihin en usko. Seurataan miten käy.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Nyt paikallismediat uutisoi, että Koeman olisi tänä aamuna soittanut Suarezille, ettei hän kuulu ensi kauden suunnitelmiin.
Ja nyt sitten että sopimusta ollaan jo purkamassa ja Suarezista tulisi vapaa agentti.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Lehdet tosiaan puhuvat sopimuksen purkamisesta. Toivottavasti tuo on virhe, tai sitten tilanne on seuralle aika katastrofi: tuon tason äijä päästettäisiin ilmaiseksi. Onko tosiaan niin, että mistään ei löydy seuraa, joka maksaisi tuollaisesta maalintekijästä edes muutaman miltsin? Ongelma lienee kallis palkka, mutta silti. Voi juma nyt taas, johto jälleen ylittämässä itseään.

Rakitic, Umtiti ja Vidal ilmeisesti myös lähtölistalla, sinänsä odotetusti.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Täytyy vielä palata tähän. Jos siis eilinen Suarez-uutinen pitäisi paikkansa, tilannehan olisi se, että johto olisi purkamassa sopimusta ennen kuin on edes yritetty myydä. Kuulostaa melko typerältä jopa heidän mittapuullaan.

Ja sitten ihmimillisemmällä puolella tässä on sekin, että Suarez on edustanut seuraa vuosikausia, on yksi sen koko historian tehokkaimmista pelaajista, ja ollut olennaisena palana mukana aina jos sinä aikana on jotain voitettu (ja sentään muutama pokaali on). Melko epäkunnioittavaa, jos yhdellä soitolla vain kerrotaan, että tämä oli tässä, etsi uusi seura pienemmällä palkalla jostain. Kyrsii tällainen, vaikkei Pistoleron liike ole nyt pariin vuoteen enää ollutkaan parhaalla tasolla.

Sellaistakin huhua on MD:ssä, että johto yrittää neuvotella palkanalennuksia niille vanhan kaartin pelaajille, joiden rooli on pienenemässä. Ei varsinainen motivaation lisääjä sekään.

Ja sellaisiakin huhuja, että Messiä on ryhdytty havittelemaan siellä sun täällä. Mutta kuten aiemmin todettua, Messin pitäisi pakottaa siirto, muuten se ei voisi toteutua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös