F1-ketju

  • 660 982
  • 5 107

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Korhonen

Tietysti mielenkiintoista olisi nähdä pystyisikö Häkkinen kehittämään BAR:ia entisestään; hänellä on toistakymmentä vuotta kokemusta F1:istä toisin kuin Buttonilla, Satolla ja Davidsonilla, jotka ovat kaikki varsin nuoria kuljettjia. Lisäksi Häkkinen taitaa olla alan piireissä aika hyvässä maineessa auton kehittäjänä.

Jep, häkä on hyvä kehittämään autoa eikä siinä mitään. Todennäköisesti BAR kehittyisi häkän myötä entisestään.
Tosiaan Honda on ennenkin tehnyt "voittaja koneita".

Ei tuo sinänsä mikään huono vaihtoehto ole, mutta olisin odottanut vähän valmiinpaa tallia.
 
GameOver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU ja Ducks
Richards kiistää Häkkis-huhut

BAR-pomo David Richards kiistää huhut siitä, että hän olisi harkitsemassa kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen pestaamista talliinsa ensi kaudeksi.

Häkkinen ja Richards ovat parhaillaan molemmat seuraamassa Suomen MM-rallin tapahtumia. Richards kertoi, että tapaaminen Häkkisen kanssa ei ole tapetilla. Hän myös lisäsi, että kukaan BAR-tallin henkilökuntaan kuuluvista ei ole keskustellut Häkkisen kanssa asiasta.

- Tiedän, että Mika on myös täällä seuraamassa rallia, mutta suunnitelmiini ei kuulu jutella hänen kanssaan. Tiedän Mikan olevan rallifani, ja yleensä käyn täällä tervehtimässä häntä. En ole kuitenkaan käynyt Mikan kanssa keskusteluja, kuten ei ole käynyt kukaan muukaan BAR-tallin henkilökunnasta. Ei ainakaan minun valtuuttamani, kertoi Richards Autosportin nettisivuilla.

(MTV3)
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Mahtoikohan Richards puhua aivan totta?

Nimittäin, kun Häkkinen on myöntänyt käyvänsä neuvotteluja paluusta Formula 1:iin, niin eiköhän hän käy neuvotteluja paikasta huipputallista. Jos BAR ei olekaan kiinnostunut Häkkisestä, niin jäljelle ei jää huipputalleja; Ferrarilla, McLarenilla, Williamsilla ja Renaultilla on jo kilpakuskit.

Kaksi skenaariota jäisi jäljelle;
1.) Häkkinen olisi palaamassa testikuskiksi, johon itse en kyllä jaksa uskoa tai
2.) Schumacher pohtii kaikessa hiljaisuudessa lopettamista ja Ferrari kaavailisi Häkkistä tilalle. Tähänkään en jaksa uskoa.

Eli kaikkein todennäköisin vaihtoehto on edelleen BAR.
 
scholl

Jäsen
Viestin lähetti Korhonen
Mahtoikohan Richards puhua aivan totta?

Tuohan on kuin jalkapallossa. Ensin siirrot aina kielletään, mutta usein ne kuitenkin toteutuvat. Sama juttu Svenniksen seksiseikkailun suhteen. Pitää ensin keskustella sponsoreiden jne. kanssa ennen kuin aika kypsä ja jotain voidaan julkaista. Ja jos neuvottelut ovat vielä kesken ja sopparia ei ole kehissä niin kielletään. Jos sopimusta ei syntyisi lainkaan niin helpompaa sanoa, että oli vain huhuja.

Viestin lähetti Korhonen
Kaksi skenaariota jäisi jäljelle;
1.) Häkkinen olisi palaamassa testikuskiksi, johon itse en kyllä jaksa uskoa tai

voi olla mahdollista tuokin.

Viestin lähetti Korhonen
2.) Schumacher pohtii kaikessa hiljaisuudessa lopettamista ja Ferrari kaavailisi Häkkistä tilalle. Tähänkään en jaksa uskoa.

tuo on tyhmin skenaario, mitä olen koskaan kuullut. Kaikissa urheilulajeissa ollaan tässä suhteessa samassa tilanteessa eli lajin ykköstallin ei tarvitse nostaa imagoaan yleisön ja sponsoreiden silmissä palkkaamalla 3v sohvalla popcorneja mättänyttä kaveria, vaan koska heille on tunkua enemmän kuin muille niin voivat valita kaikista lupaavimman nuoren kuljettajan, joka olisi sitten valmis kuin Schumi lopettaa vuonna - olisiko 2010?!?
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen tilanne tuon Jenson Buttonin Williams-siirron ympärillä.

BAR väittää tallipäällikkö David Richardsin johdolla, että heillä on täysin pitävä sopimus Buttonin kanssa ensi kaudeksi, ja että brittikuski ei ole lähdössä minnekään.

Frank Williams on puolestaan vakuuttunut, että heillä on laillisesti pitävä sopimus Buttonin kanssa ensi kaudesta alkaen. Williamsin mukaan Button sekä haluaa että aikoo kilpailla hänen tallissaan ensi kaudella.

Buttonin sopimus Williamsille perustuu kaikesta päätellen johonkin ns. reunaehtoon (ilmeisesti BAR:in Honda-sopimuksen myöhästynyt varmistuminen), jonka perusteella Williams katsoi Buttonin olevan asemassa jättää BAR. BAR puolestaan käytti oman optionsa Jensoniin juuri heinäkuun aikana, joten siellä ollaan luonnollisesti aika hämmentyneitä tilenteesta, sillä Button ei ole kertaakaan vihjannut haluavansa jättää tallin.

Kukaan BAR-tallista (lue: David Richards) ei ole saanut yhteyttä Buttoniin sitten riemukkaan Hockenheimin GP:n, jossa talli juhli kuljettajansa toista sijaa. Richards on sanojensa mukaan antanut Buttonille edustajineen aikaa maanantai-iltaan asti, ja jos osapuolet eivät siihen mennessä ole kohdanneet kasvokkain, BAR aloittaa välittömästi oikeustoimet oman sopimuksensa vahvistamiseksi.

BAR-tallissa saattaa olla hyvä ilmapiiri Unkarin GP:ssä, kun Button saapuu paikalle. Hän on sanonut selvittävänsä tilanteensa tallin kanssa siellä, kisaviikonlopun alussa. Tallipäälikkö todennäköisesti silittelee päätä, ja tallin muutkin kovaa työtä tehneet jäsenet ovat varmaan todella tyytyväisiä Jensonin hienoon tapaan hoitaa tämä asia.

Eli siis: Jos Button ei pääsekään Williamsille, niin silloinhan se on taas Häkkisen mesta.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti scholl
tuo on tyhmin skenaario, mitä olen koskaan kuullut. Kaikissa urheilulajeissa ollaan tässä suhteessa samassa tilanteessa eli lajin ykköstallin ei tarvitse nostaa imagoaan yleisön ja sponsoreiden silmissä palkkaamalla 3v sohvalla popcorneja mättänyttä kaveria, vaan koska heille on tunkua enemmän kuin muille niin voivat valita kaikista lupaavimman nuoren kuljettajan, joka olisi sitten valmis kuin Schumi lopettaa vuonna - olisiko 2010?!?

Täytyy ensin toistaa, että en minäkään tuohon skenaarioon usko, mutta puolustanpa nyt tätä ajatusta parilla lauseella.

Ei Ferrari Häkkistä varmasti imago syistä hankkisi vaan lähinnä siitä syystä, että uskoisi tämän olevan edelleen Schumacherin ohella nopein kuljettaja. Ferrari on Schumacherin hankkimisesta lähtien osoittanut, että rahaa ollaan valmiita polttamaan, jotta saadaan parhaat henkilöt työskentelemään talliin. Tämä myös osaltaan osoittaa sen, että Ferrarilla halutaan menestyä nyt eikä vasta kahden kolmen vuoden päästä, jolloin joku nuori kuljettaja voisi olla valmis mestarin saappaisiin hyppäämään parin kuivan kauden jälkeen.

Ja toistetaan nyt vielä sekin, että tässä skenaariossa Schumi lopettaisi jo tähän kauteen eli tämä nuori ja lahjakas kuljettaja ei toimisi Schumin oppipoikana paria vuotta. Näin ollen olisi varmasti hyvin mahdollista, että Ferrari palkkaisi suurella rahalla paikalle parhaaksi mahdolliseksi katsomansa kuljettajan ja jos tallissa katsottaisiin, että Häkkinen ei ole menettänyt nopeuttaan ja on saanut motivaationsa takaisin, joten miksi ei?
 
scholl

Jäsen
Viestin lähetti Korhonen
on saanut motivaationsa takaisin, joten miksi ei?

Schumilla näyttää olevan melko lailla enemmän motivaatiota kuin Häkkisellä, joten tuskin lopettaa ennen Häkää.
Sinänsä Häkkisen motivaatio-ongelmat ovat sääli, koska sen verran huonoa mainosta Räikkönen on henkilönä Suomelle. Olisipa hän ryssä tai joku muu vastaava.
 
Carlos

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Kimi meni ja "paikallinen" yleisö...

Viestin lähetti Trancezz
¨

Jos oikein ymmärsin tekstistäsi niin et ole ikinä edes omistanut itse mersua? Aika raskasta kritiikkiä kuitenkin annat ko. automerkille. Itsellänikään ei mersua ole, mutta pari ihmistä tunnen jolla on jo ties kuinka mones mersu ja hyvin ovat pelanneet. Eiköhän niitä vikoja jokaiselta automerkiltä löydy.

Juu en ole omistanut. Mutta ainoa keino tietää jotain autoista ei ole omistaa niitä. Daimler-Chrysler yhdistymisen jälkeen on tapahtunut juuri se mitä voitiin odottaakin: Ulkonäkö menee ehkä karvan verran äijämäisemmäksi+mauttomammaksi, ja laatu heikkenee.

Mersu kärsii nykyään varsinkin imagoonsa suhteutettuna uskomattoman paljon laatuongelmista. Sen lisäksi autojen suunnittelussa on menty enemmän jenkeille ominaiseen "kertakäyttö" -mentaliteettiin. Mikä ennen suunniteltiin viimeistä piirtoa myöten täydellisyyttä hakien, nykyään mennään linjalla "vedetään siihen vaikka joku muovipleksi".

Loistoautojen luokassa Mersun S600 häviää jo selkeästi monelle kilpailijalleen niin ajettavuudessa, tyylissä, omaperäisyydessä, kuin siinä loistokkuudessa. Ei sillä, Lexus, Jaguar, BMW, Audi, VW, jne ovat liikkeellä tuoreemmalla loistoautomallistolla kuin Mersu.

Mersu on ollut se autojen "mersu" vuosisadan alusta aina 90-luvulle saakka, mutta se onkin sitten siinä.

Ja tuo "eiköhän niitä vikoja jokaiselta automerkiltä löydy" on yksi suosikkikommenttejani ihmisiltä jotka haluavat uskoa että heidän autonsa on niin hyvää laatua kuin se vain nykyään on mahdollista. Esim. muuan Bemarifani-kollegani on sitä mieltä että kaikissa autoissahan on sähkövikoja, siksi myös hänen Bemareissaan, ja siksi Bemarilla on maailman paras laatu. Hassua sinänsä, itse olen harrastanut autoilua tietyn merkkisillä autoilla jo kymmenisen vuotta, ja niissä ei ole muuten ollut ikinä ensimmäistäkään vikaa.

Ja tässä tulee esiin yksi perustavaa laatua oleva ajatteluero eri maiden autonvalmistajilla, noin karkeasti yleistäen. Oletetaan että jenkkiläinen, eurooppalainen ja japanilainen autonvalmistaja tekevät kaikki identtisiä autoja, kunnes eräänä päivänä autosta löytyy valmistuksessa syntyvä vika. Mitä tehdä?

- Jenkkiläinen autotehdas jatkaa tuotantoa, ja kutsuu myydyt autot jossain välissä takaisin korjaukseen.
- Eurooppalainen jatkaa tuotantoa, ja korjaa vian tuotannon jälkeen, ennen autojen myyntiin päästämistä.
- Japanilainen pysäyttää tuotannon, korjaa havaitun vian, ja jatkaa tuotantoa virheettömillä autoilla.

Mutta toki jos joku haluaa edelleen olla sitä mieltä että Mersu on paras, ja noin yleensä pitää yllä mielikuvaa "saksalaisista laatuautoista", niin siitä vaan. Kaikillahan meillä on omat mielipiteemme. Toivottavasti mersunomistajilla ei mene herne nenuseen siitä että joku joskus kyseenalaistaa niiden "erinomaisuuden".

Niin, ja intopic, luulisin että Häkkisen siirto BARille olisi oikein hyvä veto. Ensinnäkin se olisi Mersulle pienempi imagotappio kuin Häkän meno BMW:n leipiin, ja toisaalta BAR on uusi nouseva talli, jolla on rahoitus kunnossa. Ainoa talli josta voisi sanoa että on selkeästi "huipumpi", olisi Ferrari. Odotamme mielenkiinnolla.
 
scholl

Jäsen
Re: Re: Re: Re: Re: Kimi meni ja "paikallinen" yleisö...

Viestin lähetti Carlos
Juu en ole omistanut. Mutta ainoa keino tietää jotain autoista ei ole omistaa niitä. Daimler-Chrysler yhdistymisen jälkeen on tapahtunut juuri se mitä voitiin odottaakin: Ulkonäkö menee ehkä karvan verran äijämäisemmäksi+mauttomammaksi, ja laatu heikkenee.

Mersu kärsii nykyään varsinkin imagoonsa suhteutettuna uskomattoman paljon laatuongelmista. Sen lisäksi autojen suunnittelussa on menty enemmän jenkeille ominaiseen "kertakäyttö" -mentaliteettiin. Mikä ennen suunniteltiin viimeistä piirtoa myöten täydellisyyttä hakien, nykyään mennään linjalla "vedetään siihen vaikka joku muovipleksi".

Loistoautojen luokassa Mersun S600 häviää jo selkeästi monelle kilpailijalleen niin ajettavuudessa, tyylissä, omaperäisyydessä, kuin siinä loistokkuudessa. Ei sillä, Lexus, Jaguar, BMW, Audi, VW, jne ovat liikkeellä tuoreemmalla loistoautomallistolla kuin Mersu.

Mersu on ollut se autojen "mersu" vuosisadan alusta aina 90-luvulle saakka, mutta se onkin sitten siinä.

Ja tuo "eiköhän niitä vikoja jokaiselta automerkiltä löydy" on yksi suosikkikommenttejani ihmisiltä jotka haluavat uskoa että heidän autonsa on niin hyvää laatua kuin se vain nykyään on mahdollista. Esim. muuan Bemarifani-kollegani on sitä mieltä että kaikissa autoissahan on sähkövikoja, siksi myös hänen Bemareissaan, ja siksi Bemarilla on maailman paras laatu. Hassua sinänsä, itse olen harrastanut autoilua tietyn merkkisillä autoilla jo kymmenisen vuotta, ja niissä ei ole muuten ollut ikinä ensimmäistäkään vikaa.

Ja tässä tulee esiin yksi perustavaa laatua oleva ajatteluero eri maiden autonvalmistajilla, noin karkeasti yleistäen. Oletetaan että jenkkiläinen, eurooppalainen ja japanilainen autonvalmistaja tekevät kaikki identtisiä autoja, kunnes eräänä päivänä autosta löytyy valmistuksessa syntyvä vika. Mitä tehdä?

- Jenkkiläinen autotehdas jatkaa tuotantoa, ja kutsuu myydyt autot jossain välissä takaisin korjaukseen.
- Eurooppalainen jatkaa tuotantoa, ja korjaa vian tuotannon jälkeen, ennen autojen myyntiin päästämistä.
- Japanilainen pysäyttää tuotannon, korjaa havaitun vian, ja jatkaa tuotantoa virheettömillä autoilla.

Mutta toki jos joku haluaa edelleen olla sitä mieltä että Mersu on paras, ja noin yleensä pitää yllä mielikuvaa "saksalaisista laatuautoista", niin siitä vaan. Kaikillahan meillä on omat mielipiteemme. Toivottavasti mersunomistajilla ei mene herne nenuseen siitä että joku joskus kyseenalaistaa niiden "erinomaisuuden".

Kohta joku mussuttaa, että on offtopic, mutta olkoon. Parempi, että keskustelua syntyy. Sellaiset tiukkapipoiset nilkit, jotka yrittävät lokeroida naurettavalla tavalla keskustelun kulkua, voidaan viedä saunan taakse.

Schwaabien yhteistyö brittien kanssa ei suju. Varsinkin Ilmorin pajan olisi voinut laittaa matalaksi ja suunnitella koneet Untertürkheimissa. Näin ollen olisi löytynyt ihan erilaista ammattiylpeyttä ja päättäväisyyttä. Tosin täytyy muistaa se, ettei Mercedes-Benz ole tunnettu moottoriosaamisestaan. Sen homman Saksassa osaavat BMW, Porsche sekä Audi. BMW ja Honda ovat noista F1 moottorimerkeistä ne, jotka ovat tunneet tunnetuiksi siitä, että osaavat valmistaa hyviä vapaasti hengittäviä moottoreita, joista saadaan paljon tehoa tosiaankin ilman ahdinta.

Mutta se, että jonain vuosina joku talli pärjää ja joinain taas ei, ei vaikuta autovalintoihini kun menen liikkeeseen sisään. Kun McLaren-Mercedes voitti mestaruuksia, en pitänyt MB:stä sen enempää kuin nyt.

On kiistatta hyvää työtä se, millaisen imagon schwaabit ovat merkilleen luoneet. Joskus 80 luvulla tuntui, että Mersu oli ainoa realistinen autovalinta, kun W123, 126 ja 124 mallit tuntuivat olevan ulkonäöltään selvästi edellä vastaavankokoisia Bemareita, Audeja tai puhumattakaan muunmaalaisista merkeistä. Sama oli tilanne tekniikan suhteen. Sittemmin tilanne on muuttunut. Mersuissa on ihan hyvin tilaa ja ne ovat hyviä matka-autoja, jälleenmyyntiarvokin on ollut ihan ok, mutta ongelma on niiden tylsyys ja se, etteivät ole ajajan autoja eli siis häviävät usein ajo-ominaisuuksissa. Ja ML sekä A-sarjat on tehty muita selvästi huonommin. MB ikäänkuin hyväksyi tekevänsä huonompia tuotteita, jotta hinta pysyy kohtalaisena, mikä tietysti oli virhe.

Mersusta on tullut eläkeläisen auto. Varsinkin S-sarjaahan ostavat lähes yksinomaan vain Cadillac tyyliin kuuttakymppiä lähestyvät henkilöt.
Onhan MB:llä tietysti kiinnostaviakin ja hyviä autoja kuten SL ja AMG versiot ovat mainioita, mutta useimmiten MB:t ovat sen verran tylsiä, etteivät ne puhuttele oikein. Varsinkin, kun Hkin autonäyttelyssä osasto pilataan laittamalla esille vain hopeanvärisiä autoja, laittamalla halvanoloinen kiiltävä lattia, asettamalla autot ikäänkuin jonoon ja palkkaamalla osaamattomia esittelijöitä. Näin ollen sitä helposti tempasee ex temporee tilaamaan jonkun muun merkkisen auton.
Autothan ovat usein kuitenkin täysin heräteostoksia, mitä esim. näyttelyssä yhden tuopin jälkeen voi tehdä.

Itse uskon, että Mersumallisto on menossa sekä ulkonäöltään että tekniikaltaan eteenpäin, mutteivat ne silti oikein minua puhuttele. En ole osannut ikinä oikein pohtia jälleenmyyntiarvoa, enkä takuita tai muuta vastaavaa, sillä kun uutta mielenkiintoista näkyy, tehdään yleensä taas autokauppaa. Isoja vikoja tai ongelmia minulla ei ole koskaan ollut, vaikka on ollut sekä USA:ssa että Meksikossa valmistettuja jenkkiautoja, Saksassa ja USA:ssa valmistettuja saksalaisia ja baijerilaisia autoja sekä yksi pieni ranskalainen avoauto, joka tehty Espanjassa.
 
Viimeksi muokattu:

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Re: Re: Re: Re: Kimi meni ja "paikallinen" yleisö...

Viestin lähetti Carlos
[B Mutta ainoa keino tietää jotain autoista ei ole omistaa niitä. Daimler-Chrysler yhdistymisen jälkeen on tapahtunut [/B]
Allekirjoitan monta kohtaa viestissäsi Carlos. Muistanet / tiedät myös varmasti milloin Mersun ongelmat laadussa alkoivat? Tai lisääntyivät? Mersuhan seurasi kilpailijoiden tapaan trendiä, elikkä mahdollisimman paljon alihankkijoille maissa, joissa on halpaa valmistaa ja omalla tehtaalla kokoonpanossa auto kasaan mahdollisimman suurissa "paketeissa". Mersu valitsi paljon espanjalaisia alihankkijoita, jotka pystyivät valmistamaan komponenttejä hyvään hintaan, tosin laatu oli välillä niin ja näin. Viime vuosien työ on tosin alkanut näkyä, vaikka Mersu onkin vetänyt joidenkin komponenttien valmistuksen takaisin Saksaan. Hyvä keino sekin stressata alihankkijoita.

- Japanilainen pysäyttää tuotannon, korjaa havaitun vian, ja jatkaa tuotantoa virheettömillä autoilla.
Tai antaa autoilleen liian anteliaat takuut ja maksaa hirveitä sakkoja USA:ssa... Toyota jos joku tietää tämän.

Elektroniikka autoissa paisuu koko ajan. Kamu toi juuri Saksasta 2 vähän käytettyä Mersua ja ajoi molemmat suoraan korjaamolle - vaihdelaatikot menivät matkalla "Limp Home" tilaan, elikkä niillä pääsi nätisti verstaalle. BMW:lle kävi juuri samoin jarrujen kanssa hetki sitten.
Elektroniikka antaa paljon mahdollisuuksia, mutta vaikeuttaa usein laaduntarkkailua.

Nämä sähköviat ovat mielenkiintoisia, sillä auton sähköjärjestelmien valmistajia ei ole niin montaa. Siksi esim. Mersun, BMW:n, Volvon jne. vertailu sähkövikoihin vetoamalla ei ole asiallista, Bosch on jokaiselle autonomistajalle tuttu pulju ajovalon polttimoista, tuulilasinpyyhkimien kautta aina moottorin ohjausjärjestelmään, joka löytyy muuten myös Ferrarista.

Myös japanilaiset kunnostautuvat muualla kuin Japanissa, esim. Volvosta löytyy myös Denson sähköjärjestelmä moottorin ohjaukseen (niin, ja Siemens). Japanilaiset siis varustavat monta muutakin merkkiä kuin Toyotaa. Jaguar on myös tuttu tehdas (nykyään) japanilaisille.

Mielenkiintoinen kysymys kuuluukiin: miten Mersussa voi olla vähemmän sähkövikoja, jos verrataan muihin autoihin, jos suurin osa niistä käyttää saman alihankkijan sähköjärjestelmiä!?!?

Yhä useammat autot käyttävät samoja alihankkijoita. Istahdin tässä taksiin Portugalissa ja ihastelin miten äänettömästi Audi kulki epätasaisella kadulla, miten aistikas sisusta siinä oli ja miten runsaasti takana oli tilaa jaloille. Silloin huomasin että kyseessä ei ollut Audi, vaan Skoda.

Myös toinen mielenkiintoinen kysymys: Miksei Mersu ole enää itsestään selvä taksi-auto maissa, joissa se aina on ollut sitä? Suomessakin oli joskus sellainen aika ettei kuskille kelvannut muu kuin Mersu. Näin myös Portugalissa, jonka katukuvaan on alkanut ilmestymään paljon muitakin merkkejä. Onko siis Mersu mennyt pakkia, vai ovat muuta saavuttaneet? Väittäisin että sekä että.

Mersu on tosiaankin hieman ukkomainen juttu. Tulee mieleen väistämättä Lincoln, tosi laadukas amerikkalainen auto tällä hetkellä, jonka suurin ongelma on se että heidän asiakkaansa kuolevat pois. Lincoln on amerikkalaisen mersu, elikkä hieman vanhemman miehen auto ja heillä suuria vaikeuksia saada uusia, nuoria asiakkaita.
 
scholl

Jäsen
Minardi ja Jordan voisivat kyllä siirtyä syrjään F1:stä. Enää ei ole kyse siitä, että ajaisivat nuoria kuljettajia sisään ykkösiin, vaan ajattavat ketä tahansa joka maksaa tarpeeksi. Listan loppupäästä on tullut tavallaan huviajelukerho ja moni heitä parempi on kokonaan ilman tallipaikkaa.

Olisi mukava nähdä, että formuloiden mittava mukaantuloraha poistettaisiin ja saataisiin pari uutta tallia, jotka eivät ajaisi voitosta, mutta kovalla työllä edistäisivät nimenomaan nuorten, lahjakkaiden kuljettajien uraa. Tosin uusien tallien tulon tulee varmasti estämään Minardin Stoddart.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lieneekö tuo Häkkisen mahdollinen BAR pesti lainkaan varmaa? Nyttenhän D. Coulthard, tämä meidän kaikkien suuresti rakastama skotlantilainen jättileukamme on vakaasti päättänyt ryhtyä kuskiksi BAR talliin. Jos ajatellaan sellaisia kuskeja kuin Häkkinen ja Coulthard, niin Häkkisellä toki on suuremmat meriitit ja kaksi mestaruutta takataskussa. Häkkinen kuitenkin on ollut pois radoilta jo useamman vuoden ja Coulthard taasen on ajanut koko sen ajan. Coulthard kuitenkin pystyy voittamaan myös kisoja, onhan se osoitettu. Vaikka pari viime vuotta onkin ollut aika hiljaista siltä saralta. Syitä toki monia.

Niin, tuollaisia tosiseikkoja vasten kyllä voisi kuvitella että DC olisi hieman vahvemmilla juuri tuon ajotuntuman takia. Tietysti itse näkisin MH:n ennemmin ratissa, mutta hieman alan epäilemään. Tuskin Häkkinen testikuljettajaksi ryhtyy, vai?
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Jos Button lähtee Williamsille ja Sato jää talliin niin Coulthardilla ei pitäisi olla mitään jakoa kisassa, jossa jaetaan ensi kaudelle ajopaikkaa BAR:lle. Kyllähän DC:n roikkuminen MacLarenillakin on ollut jo vähintäänkin kyseenalaista, ja tuskin se mikään velho on autoakaan kehittämään ja tulokset radallahan kertovat kaiken oleellisen. DC on ajanut pari voittoa silloin tällöin, mutta mestariksi hänestä ei ole se on selvää. Ainoa merkittävä asia jonka David on saanut aikaiseksi on merkkimestaruuden tössiminen Ferrarille 1999.

Lehdet uutisoivat Häkän pyytävän 30 miljoonaa euroa kaudesta. Tuolla pyynnöllä Häkä hinnoittelee itsensä rankasti ulos kaikista spekulaatioista. Schumin palkka voidaan unohtaa kaikista vertailuista ja muitten tasoon nähden tuossa on ainakin puolet liikaa. Vielä kun Häkän näytöt viimeiseltä kaudelta eivät ole kovinkaan mairittelevat.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Minä en lähtisi arvuuttelemaan Häkän paluun todennäköisyyttä tuon italialaisen palkkatoivearvauksen perusteella. Tuskin Häkä niin tyhmä on, että antaisi paluun kariutua tuollaiseen tilinauhapyyntöön. Jos aitoa halua on radalle, niin realiteetit varmasti otetaan sopimusneuvotteluissa huomioon.

Jotain tästä kaudesta kertonee se, että arvuuttelu Häkän mahdollisesta paluusta on paljon mielenkiintoisempaa kuin itse kisojen seuraaminen. Lähellä pohjakosketusta ollaan.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Viestin lähetti Designer
Minä en lähtisi arvuuttelemaan Häkän paluun todennäköisyyttä tuon italialaisen palkkatoivearvauksen perusteella.

Jotain tästä kaudesta kertonee se, että arvuuttelu Häkän mahdollisesta paluusta on paljon mielenkiintoisempaa kuin itse kisojen seuraaminen. Lähellä pohjakosketusta ollaan.

Niin se arvio olikin aina luotettavista Italialais-lähteistä. 10-15 miljoonaa on maksimi, mitä Häkälle voisi maksaa.

Kisathan ovat olleet toinen toistaan parempia, poislukien Monacon GP.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tätä ei tietenkään usko kukaan, mutta kerrotaan kuitenkin. Räikkönen keskeytti, kun auto meni paskaksi.
 
Shane

Jäsen
Viestin lähetti KPL
Kisathan ovat olleet toinen toistaan parempia, poislukien Monacon GP.
Heh, pieni objektiivisuus ei olisi pahitteeksi sinullekaan.. muutamista muista palstan Schumin & Ferrarin palvojista puhumattakaan.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Designer
Tätä ei tietenkään usko kukaan, mutta kerrotaan kuitenkin. Räikkönen keskeytti, kun auto meni paskaksi.

Valehtelet! Eikös perättömien huhujen ynnä muiden vastaavien informazuunien levittäminen ole palstankin säännöissä kielletty?!

Vaan olipa taas tylsä kisa tänään. Olisi se tosin pitänyt arvata, mutta tämä tämän kauden borefest on kyllä niin omaa luokkaansa, etten muista toista yhtä tylsää kautta koko siltä ajalta, jonka olen itse formuloita seurannut. Eli tuosta 80-luvun ensimmäiseltä puoliskolta.
 
Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Juhaht
Vaan olipa taas tylsä kisa tänään.

Jep. Vaihdoin kanavaa, kun selvisi, ettei Räkä valu tänään maaliin saakka. Pakko Schumille ja Ferrarille on kuitenkin nostaa hattua. Kellosepän tarkkaa työtä.

Olisi vaan formulasirkukselle elinehto, että muutkin pääsisivät ruiskuttamaan samppakaljaa korkeimmalta korokkeelta. Kisat, joita yksi talli tai oikeastaan yksi kuljettaja dominoi eivät ymmärrettävästi jaksa kauaa kiinnostaa katsojia.
 
Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Oloneuvos
Jep. Vaihdoin kanavaa, kun selvisi, ettei Räkä valu tänään maaliin saakka. Pakko Schumille ja Ferrarille on kuitenkin nostaa hattua. Kellosepän tarkkaa työtä.

Juu, minä tulin juuri rannalta kotio vajaa puolisen tuntia myöhässä kisan alusta. Pistin telkkarin auki, Räikkönen valui juuri varikolle, pistin DVD:n koneeseen ja aloitin elokuvatuokion.

En ymmärrä miten kukaan jaksaa enää katsoa noita kisoja. Ehkä joku tykkää vaan katsella niitä jonossa ajelevia autoja, ihan hienojahan ne ovat. Lopputulokset ovat kuitenkin selvillä jo etukäteen. Schumi voittaa, Räikkönen keskeyttää, sitten joku noubadi alonofisichellaralf tulee kolmanneksi. Kivaa.
 
Tesla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tshekki, Tre Kronor, Frölunda sekä sympatiaa Luleå
Ferrarin ylivoima F-ykkösissä on todellakin häkellyttävän komeaa katseltavaa, aivan kuin erään punaisiin sonnustautuneen jääkiekkopoppoon pelit aikoinaan ;). Mutta oikeasti, en kyllä koskaan uskonut näkeväni minkään tallin tai kenenkään kuljettavan olevan noin paljon kaikessa muita edellä. Mutta se on kaikki ansaittua.

Ja jos en väärin kuullut, niin Hungaroringilla varmistui Ferrarille myös tämän kauden valmistajien maailmanmestaruus?
 
Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ferrarin valmistajien mestaruus ratkesi eilen. Schumaherin mestaruus varmistunee seuraavaassa kisassa. Enpä taida enää kisan kisaa katsoa, korkeintaan lähdöt, ei kiinnosta katsoa punaisten juhlintaa kokoaikaa. Toivottavasti ensi kausi on tasaisempi, olis ainakin mielenkiintoa seurata kisoja.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Eilen katselin televisiosta, kun yksi joukkue pelasi jalkapalloa ja toinen yritti. Se ei ollut kovin mielenkiintoista, joten eksyin MTV3:n teksti-tv:n Formula-sivuille. Siellä kerrottiin uusimmasta ehdotuksesta aika-ajojen uusimiseksi.

Ehdotuksen mukaan ajettaisiin kaksi 10 kierroksen minikilpailua, johon lähtöjärjestys arvottaisiin. Ensimmäiseen lähtöön paalulle arvottu lähtisi siis toiseen kisaan viimeisenä, toiseen ruutuun arvottu toiseksi viimeisenä, ja niin edelleen. Varsinaisen kilpailun lähtöjärjestys määräytyisi näiden minikilpailujen yhteenlaskettujen tulosten perusteelta.

Viidentoista sekunnin miettimisen jälkeen ajatus vaikutti hyvältä, ja niin se vaikuttaa vieläkin. Suoraan sanottuna minun puolestani sen saisi ottaa käyttöön jo heti seuraavaan kisaan. Nähtäisiin vihdoinkin ohituksia, ja Räikkönen saattaisi joskus nähdä ruutulipunkin (kai sen auto kestää edes 10 kierrosta, yleensä). Tämä kausi on suoraan sanottuna niin tylsä, että mikä tahansa muutos tai uudistus olisi vain hyvästä.
 
Realcowboy

Kannatan tätä ehdotusta hyvin lämpimästi, toivottavasti menee läpi. Minusta nykyinen aika-ajojärjestelmä on hieman sekava seurattava, tuo ehdotettu olisi huomattavasti mielenkiintoisempi tapa ainakin katsojan kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös