F1-ketju

  • 660 982
  • 5 107

scholl

Jäsen
Viestin lähetti Milhouse Nixon
Selostajapässit olivat taas vauhdissa.

Niin, joka kisassahan tilanne on se, että sekoilevat tuolla tavalla pysähdyksien kanssa. Selostajien pitäisi todellakin jättää varikkohuhujen levittäminen, koska tallit ne varikkotaktiikkansa yhä tekevät, eivätkä toimittajat. Mutta viime kädessähän tuossa spekuloinnissa on kyse hätähuudosta. Ei ymmärretä, että Schumi on parempi kuljettaja ja voittaa sen vuoksi, vaan haetaan aina nopeuteen selitystä taktiikasta.

Muuten oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen kisa, missä tapahtui paljon. Harmi tietysti, että sen jälkeen kun Räällä lähti lapasesta niin Schumi sai kurvailla rauhassa sunnuntaikruisailuvauhtia voittoon.

Mustakarin mukaan limaisen pikkumiehen vauhti tosin paranee, kun hän menee ensi viikolla naimisiin. Eli autoa ilmeisesti ajetaan sillä sormuksella.

Viestin lähetti Milhouse Nixon

Suurin kysymys: Miksi Timo "hullunkiilto" Pulkkinen ei selosta?

Siksi koska hän on intonaatioltaan ehkäpä hirvein "tv-ääni". Ihmiset nousisivat barrikaadeille, jos sitä joutuisi tuntitolkulla kuuntelemaan, jolloin Pekka Karhuvaara joutuisi lähtemään maanpakoon.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti scholl
Ei ymmärretä, että Schumi on parempi kuljettaja ja voittaa sen vuoksi, vaan haetaan aina nopeuteen selitystä taktiikasta.

Schumi voittaa siksi, että koko tiimi (Schumi, Ross Brawn, Jean Todt) pelaavat niin hyvin yhteen. Yhtään Michaelia väheksymättä pitää antaa tunnustusta myös niille maallikolle näkymättömille taustavoimille, jotka tekevät Schumacherin suoritukset mahdollisiksi.

Täysin samoihin tuloksiin pääsisi kuka tahansa huippukuljettaja yhtä hyvän 'kokonaispaketin' kanssa.
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Viestin lähetti Juhaht

Täysin samoihin tuloksiin pääsisi kuka tahansa huippukuljettaja yhtä hyvän 'kokonaispaketin' kanssa.

Tästä olen eri mieltä. Tottakai Todt ja Brawn ovat alansa ykkösnimiä, mutta tulee ottaa huomioon, että Schumacher on myös auton kehittäjänä vertaansa vailla. Auton kehitystyössä on todella suuri merkitys myös kuskilla joka osaa kertoa ja kuvailla tarkkaan mitä vikaa autossa on.

En usko, että Ferrari olisi siinä asemassa missä se nyt on, jos Schumacherin tilalla olisi ollut esimerkiksi Coulthard, joka on kehittäjänä ja kuskinakin aika housu.
 

jepujee

Jäsen
Suosikkijoukkue
PK-seudun joukkueet
Jännittävintä F1-sarjassa juuri nyt:

Kuinka monta kertaa Schumi sanoo "obviously" voittajahaastattelussaan.

Eikä sekään ole kovin jännittävää.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Viestin lähetti Juhaht
Täysin samoihin tuloksiin pääsisi kuka tahansa huippukuljettaja yhtä hyvän 'kokonaispaketin' kanssa.
Eikös Barichellolla ole kutakuinkin sama kokonaispaketti, mutta yltää kisoissa harvoin edes kakkoseksi. En missään nimessä kuulu Schumin kannattajiin, mutta luulisi tallikaverin yltävän edes vähän lähemmäksi samalla autolla jos siihen kerta pystyisi kuka tahansa huippukuski.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Viestin lähetti Sammy
Hienoa formulayleisöä Saksassa. Hidastuksessa näkyi kuinka oikein penkistä noustiin ylös tuulettamaan. MUR!
Tarkkaan kun katsoi, niin kyseessä oli Ferrarin fanien katsomo. Eipa siis tuo kyseinen rotu osoittanut mitään uutta itsestään, vaikkakin tällä kertaa taisi kivien heittely jäädä tekemättä.

Ikävä kyllä McLarenkaan ei osoittanut mitään uutta itsestään. Pistetäänkö kolehti kiertämään ja hankitaan niille pari pulloa erikeepperiä?
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Viestin lähetti scholl
Mutta viime kädessähän tuossa spekuloinnissa on kyse hätähuudosta. Ei ymmärretä, että Schumi on parempi kuljettaja ja voittaa sen vuoksi, vaan haetaan aina nopeuteen selitystä taktiikasta.





Nimenomaan! Aivan käsittämätöntä soopaa väittää, että mies joka on voittanut 10/11 kaikista kauden kisoista pistäisi tankkiinsa bensaa puolet vähemmän kuin muut ja sen avulla hommaisi itselleen paalun. Kiinnostaisi tietää, että uskooko näitä juttuja kotikatsomoissa kukaan ja ennen kaikkea uskovatko miehet itse näitä "teorioita". Koko kolmikko voitaisiin vaihtaa ja taso taatusti paranisi. Mustakari on entistä tyhmempi, esittäessään jotain suurta f1-asiantuntiaa. Tämän huomaa nykyään näistä kommenteista tyyliin "Kimi ajoi mutkat 1,2,3,4,5,6 ja 9 loistavasti", harmi vaan, että mutka 7 meni perseelleen ja sen huomasi jokainen töllöä katsonut, paitsi Eki.

Schumista sen verran, että vaikka hän voittaisi vielä seuraavat kymmenen vuotta 90% kisoista, niin taatusti löytyisi vielä näitä Häkkisen kulta-ajan asiantuntijoita(JuhaHT), jotka tyynesti toteaisivat kenen tahansa muun formula kuskin pystyvän samaan samanlaisella kalustolla. Ja vaikka Barrichello ei välttämättä saa samanlaista kuninkaan kohtelua tallissa kuin Shumi, niin kyllähän heillä on kuskeina eroa valtavasti. Joskus Rubens väläyttää, mutta ei suuret mestarit kärsi samanlaisista lamakausista, kuin hän kärsii.

Taustajoukut on taatusti alansa huippuja Ferrarilla ja kyllä he ovatkin oman osansa menestyksen gloriasta saaneet. Kyllähän ne miltei aina mainitaan Schumin menestyksen yhteydessä ja miksei mainittaisi, kunhan pidetään se kohtuuden rajoissa. Esim Ross Brawn saa kunniaa suhteettoman paljon verrattuna Rory Byrneen tai Paolo Martinelliin.
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti .jarska
Tästä olen eri mieltä. Tottakai Todt ja Brawn ovat alansa ykkösnimiä, mutta tulee ottaa huomioon, että Schumacher on myös auton kehittäjänä vertaansa vailla. Auton kehitystyössä on todella suuri merkitys myös kuskilla joka osaa kertoa ja kuvailla tarkkaan mitä vikaa autossa on.

En usko, että Ferrari olisi siinä asemassa missä se nyt on, jos Schumacherin tilalla olisi ollut esimerkiksi Coulthard, joka on kehittäjänä ja kuskinakin aika housu.

Niin koska Schumi on iso syy siihen, että kokonaispakettikin on saatu kasaan. Motivaatio, kunnianhimo, ahkeruus ja pyrkimys täydellisyyteen. Aika pohjilta alkoivat 90-l puolivälissä pakettia rakentaa ja Schumi on tehnyt aika pitkää työpäivää kehittäessään sellaista pakettia, mikä toimii.
Tuskin olisi DC pystynyt samaan.
 

Carlos

Jäsen
Re: Re: Kimi meni ja "paikallinen" yleisö...

Viestin lähetti DeS
Ostaisinko Mersun? Jännittäisi koko ajan koska takaluukunkansi lentää ojaan.. vitsi, vitsi.

Minen ainakaan osta. Koko firma yhdessä sen mannekiini-tallin kanssa on vahvasti mukana TPT-kisassa. En haluaisi omistaa autoa jonka tietää kärsivän laatuongelmista ja jonka logon näkeminen tuo mieleen wannabe-leiman. Yrittää olla sekä luksusta, laatua että suorituskykyä, mutta ei pysty mihinkään niistä.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti Korhonen
Ja vielä selostajista: Ärsyttää, kun veikkailevat noita varikkopysähdyksien määriä, kun eivät ikinä saa niitä kohdalleen. Yleensä muuttavat veikkaustaan vielä kisan aikana ja kas; eipä mennyt sekään oikein.

Silverstonessa Saarella meni varikkomatematiikka yli hilseen samassa kohtaa kuin aikanaan Kyllösellä. Tavanomaisen pysähdyksen kyseessä ollen aika, jonka kuljettaja oli pois radalta, oli n. 30 sekuntia (aika varikkotielle sisään ajamisesta radalle paluuseen). Niinpä Saari tiesi varikkopysähdyksen kestävän 30 sekuntia ja oli puulla päähän lyöty, kun M. Schumacherille riitti ennen varikkokäyntiä vajaan 25 sekunnin kaula kärkipaikan pitämiseen.

Matka varikon sisäänajotien alku - ulostulotien loppu vie rataa pitkin ajettuna tietenkin nolla sekuntia, eikö niin.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kaivanto
Silverstonessa Saarella meni varikkomatematiikka yli hilseen samassa kohtaa kuin aikanaan Kyllösellä.

Kyllönen sai tälle loistavaa älyä osoittaneelle ajattelulleen hyvää taustatukea Erkki Mustakarilta, joka jopa enemmän käytti tällaista varikkomatematiikkaa. On muutenkin uskomatonta, miten F1-"asiantuntija" voi olla jatkuvasti niin pihalla kaikesta.

Muutenkin tuntuu oudolta, että tästä maasta ei löydy F1-selostajaa, 1) jolla on hyvä supliikki, 2) näkee mitä radalle tapahtuu, 3) tietää lajista tarpeeksi 4) ja osaa lisäksi käyttää järkeään. Oskari Saari täyttää korkeintaan ensimmäisen näistä kohdista.
.
.
Ferrari-fanit näyttivät todellakin, kuinka vilkasta liikenne korvien välissä on. Osalle nousi kädet pystyyn heti siinä vaiheessa, kun Räikkösen auto lähti käsistä, vaikka auto oli vielä matkalla lähes kolmeasataa radalta ulos. Tilanne näytti todella pahalta, ja ilman hyvää suoja-aluetta olisi voinut käydä pahastikin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti Jermu
Kyllönen sai tälle loistavaa älyä osoittaneelle ajattelulleen hyvää taustatukea Erkki Mustakarilta, joka jopa enemmän käytti tällaista varikkomatematiikkaa. On muutenkin uskomatonta, miten F1-"asiantuntija" voi olla jatkuvasti niin pihalla kaikesta.
Minua nauratti ja itketti yhtäaikaa, kun Kyllönen säännöllisesti kisasta toiseen luetteli ilmeisen vakavissaan, että "Nyt Mikalla on raskaampi auto kuin Schumilla" aina Häkkisen viimeisen varikkokäynnin jälkeen, kun Schumi oli jo oman viimeisen stoppinsa jo tehnyt muutama kierros aikaisemmin. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta minun logiikkani mukaan autot ovat suurinpiirtein yhtä raskaita, jos kaikki aikovat ajaa maaliin asti ilman pysähdystä. Tai sitten McLarenin varikkotiimi on tyhmempää porukkaa kuin kuvittelen. Edes ikikyynikko Keke ei muistaakseni kertaakaan oikaissut tuota 'faktaa' edes säälistä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti scholl
Niin koska Schumi on iso syy siihen, että kokonaispakettikin on saatu kasaan. Motivaatio, kunnianhimo, ahkeruus ja pyrkimys täydellisyyteen. Aika pohjilta alkoivat 90-l puolivälissä pakettia rakentaa ja Schumi on tehnyt aika pitkää työpäivää kehittäessään sellaista pakettia, mikä toimii.
Tuskin olisi DC pystynyt samaan.

DC ei nyt varsinaisesti huippukuskin kriteereitä täytäkkään.

Mitä sitten tulee Schumiin, niin pidän häntä Sennan kanssa jaetulla ykkössijalla lajin kaikkien aikojen parhaista kuskeista puhuttaessa. Toki on vaikeaa verrata Fangion ja kumppaneiden aikaan, mutta mitään lopullista totuutta asiasta ei kai ole olemassakaan. Ehkä aiempaa kommenttiani voisinkin selventää seuraava; uskon esim. parhaiden vuosien Häkkisen tai tulevien vuosien Alonson, Webberin ja ehkä jopa Räikkösen kykenevän siihen mitä Schumacher on tehnyt viime vuosina ns. valmiilla paketilla. Heistä kukaan ei välttämättä kykenisi rakentamaan ympärilleen sellaista tiimiä jonka Schumi Todtin kanssa on kerännyt, mutta ihan puhtaasti ajosuorituksilla arvioiden he siihen kykenisivät.

Mitä sitten tulee näihin selostajiin ja heidän fueliveikkauksiinsa - tuskin kukaan niitä ottaa tosissaan. Schumacher sanoi aika-ajokierroksensa jälkeen, että toinen ja kolmas sektori olivat häneltä täydelliset. Saksalainen myöntää niin harvoin ajaneensa niin hyvin kuin pystyy - jättäen aina itselleen ns. pelivaraa kilpailijoiden ja katsojien mielissä ("olisikohan hän pystynyt vielä nipistämään pari kymmenystä ajastaan pois?") - että kun se kerran sitten myönnetään, on vaikea uskoa ettei niin olisi. Ja jos Schumacher ajaa tämän hetken Ferrarilla täydellisen kierroksen, tai täydelliset 2/3 kierrosta ja 1/3 vain loistavasti, on epätodennäköistä, että kukaan muiden tallien kuskeista siihen aikaan pystyy.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Jermu

Ferrari-fanit näyttivät todellakin, kuinka vilkasta liikenne korvien välissä on. Osalle nousi kädet pystyyn heti siinä vaiheessa, kun Räikkösen auto lähti käsistä, vaikka auto oli vielä matkalla lähes kolmeasataa radalta ulos. Tilanne näytti todella pahalta, ja ilman hyvää suoja-aluetta olisi voinut käydä pahastikin.
Hurskastelu sikseen. Olen aivan varma, että sama määrä sinivalkopaitaisia faneja punaisen auton törmätessä rengasvalliin olisi aikaansaanut vastaavat reaktiot.

edit. Mistä helvetistä Dennis muuten tiesi kesken kisan, että siiven irtoaminen oli valmistusvirhe eikä suunnitteluvirhe ja näin ollen leukaa ei ollut syytä kutsua sisään?
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Sartjärvi
edit. Mistä helvetistä Dennis muuten tiesi kesken kisan, että siiven irtoaminen oli valmistusvirhe eikä suunnitteluvirhe ja näin ollen leukaa ei ollut syytä kutsua sisään?
Siipeä testattu niin perkeleesti?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihailtavaa päättäväisyyttä...

Nimittäin Giancarlo Fisichellalta. MTV3:n teksti-tv kertoo sivulla 278 seuraavaa:

"Brittilehti Guardian kertoi tiistain numerossaan, että formula ykkösten MM-sarjassa Sauberilla ajava italialainen Giancarlo Fisichella on päättänyt kilpailla ensi kaudella Renault-tallissa."

Ihan kunnioitettava asenne. Täysin eri asia on, tietääkö Renault-tallissa kukaan näistä aikeista mitään.

No okei... kamoon hei... leikki sikseen. Benetton, Jordan, Sauber... kaikki tallit Fisichellan uralla ovat olleet melkoisessa laskusuunnassa miehen liittyessä niihin. Renault elää nyt sen tuntuista vaihetta, että Fisicon uran kohokohta voisi mahdollisen siirron myötä sittenkin olla vielä edessä. Huhut ovat toki vielä huhuja, mutta jos mies ja Renault pääsevät yhteistyöhön, saattaa huippulahjakkaaksikin väitetty italialainen tulevaisuudessa taistella uransa 2. osakilpailuvoitosta tosissaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jenson Button siirtyy ensi kaudeksi Williamsille, mikäli olen oikein asian ymmärtänyt.

Aika kovan tuntuinen nuorehko kaksikko on kuppikorva-Frankilla ensi kaudella, kun Webber ja Button ottavat toisistaan mittaa. Itse tosin uskon, että Button kerää tällä kaudella BAR-Hondalla rutkasti enemmän pisteitä, kuin mitä tulee ensi kaudella tekemään näennäisesti kovemmalla Williams-BMW:llä.

Toki pidemmällä tähtäimellä Frankie and the Boys tulevat epäilemättä nousemaan tas aivan terävimpään kärkeen, kun taas BAR saattaa kokea täydellisen mahalaskun, a´la Jordan. No, kaikkihan on aina mahdollista. Häkkinenhän nousee BAR:illa vielä mestariksi? Juu juu.
 

Boomhauer

Jäsen
Kärkitallien kuljettajapaikat ensi kaudeksi tuntuvat menevän ihan mukavasti uusiksi. Ferrari tuskin vaihtaa kuljettajiaan ennen kuin Schumi tai Rubens lopettaa, mutta Renault, McLaren, BAR ja Williams saavat kaikki ainakin yhden uuden kuljettajan.

Erityisen mielenkiintoista on seurata miten omat suosikkini Fisichella ja Webber pärjäävät nyt kun on hyvä auto alla. Uskon Alonson ja Buttonin jäävän talliensa kakkoskuskeiksi. Räikkösen ja Montoyan keskinäinen kamppailu McLarenilla on myös kiinnostavaa seurattavaa. Puhumattakaan Häkkisen mahdollisesta paluusta...

Näen myös Ralfin ja Coulthardin kärkitallipaikan menetyksen hyvänä asiana. En ole oikein koskaan osannut arvostaa varsinkaan Ralfin ajotaitoja, ja Davidin ura alkaa olla pahasti ehtoopuolella. Täytyy vaan toivoa, että BAR ei innostu Davidista, vaan ottaa vaikka Anthony Davidsonin toiseksi kuljettajakseen jos Häkkinen ei talliin siirry.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Re: Häkkinen BAR-Hondalle

Viestin lähetti keigykedy
Näin väittää siis Tz-Motosport lehti ja sen mukana myös Aftonbladet .Sopimus siis allekirjoitusta vaille valmis ja vuodenvaihteen jälkeen Häkkinen siis saa ajaa ja testata BAR-Hondalla

http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,514487,00.html

Joo eilen väitettiin noin ja sanottiin, että ajaa Buttonin tallikaverina. No Jenson menikin Williamsille, jolloin mikäköhän tilanne nyt sitten on. Häkä ja Kolarisato samassa tallissa?
Entä minne menevät Coulthard, Trulli ja kumppanit. Heidfeld joutuu todennäköisesti DTM:ään kuten ehkä Coulthardkin, jos ajaminen about ilmaiseksi Jaguarilla ei nappaa. Trulli Toyotalle vai ottavatko japsit jonkun toisen. Aika paljon kuviot vielä auki. Esim. Sauberilla pakka aika sekaisin vielä
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei savua ilman tulta

Häkkinen on sitten myöntänyt sopimusneuvottelut Yle:lle. BAR:han tuo sitten taitaa olla, kuten spekulaatiot sopivasti pari päivää sitten alkoivat.

Tervetuloa takaisin Mika!
 

Jindebyne

Jäsen
Re: Re: Re: Kimi meni ja "paikallinen" yleisö...

Viestin lähetti Carlos
Minen ainakaan osta. Koko firma yhdessä sen mannekiini-tallin kanssa on vahvasti mukana TPT-kisassa. En haluaisi omistaa autoa jonka tietää kärsivän laatuongelmista ja jonka logon näkeminen tuo mieleen wannabe-leiman. Yrittää olla sekä luksusta, laatua että suorituskykyä, mutta ei pysty mihinkään niistä.
¨

Jos oikein ymmärsin tekstistäsi niin et ole ikinä edes omistanut itse mersua? Aika raskasta kritiikkiä kuitenkin annat ko. automerkille. Itsellänikään ei mersua ole, mutta pari ihmistä tunnen jolla on jo ties kuinka mones mersu ja hyvin ovat pelanneet. Eiköhän niitä vikoja jokaiselta automerkiltä löydy.

Ja ettei menisi ihan offtopic niin BAR kun on nyt viemässä Williamsia raastupaan case Buttonista. Tuskin Williams on Buttonia sinne väkipakolla vienyt. Kannattaisi ehkä ensin jutella Buttonin kanssa asiasta. Mitenköhän BAR tallin sisällä menetellään loppukausi Buttonin osalta, saakohan Sato enemmän luottoa?
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti Trancezz
Ja ettei menisi ihan offtopic niin BAR kun on nyt viemässä Williamsia raastupaan case Buttonista. Tuskin Williams on Buttonia sinne väkipakolla vienyt. Kannattaisi ehkä ensin jutella Buttonin kanssa asiasta. Mitenköhän BAR tallin sisällä menetellään loppukausi Buttonin osalta, saakohan Sato enemmän luottoa?

Tuossa oikeusjutussa lienee kysymys sopimuksen erilaisista tulkintatavoista.

Buttonin sopimuksessa oli käsittääkseni pykälä, jonka mukaan se voidaan purkaa, jos Honda ei tee jatkosopimusta BAR:n kanssa. No, Hondahan teki pari viikkoa sitten tuon sopimuksen, mutta ilmeisesti Williams ja Button tulkitsevat, että aikaraja, johon mennessä tuo sopimus piti tehdä umpetui, ja purkupykälä astui näin voimaan. David Richards taas tulkitsee, että tuollaista aikarajaa ei ole.

Näin siis itse olen tulkinnut kyseisen sopan.

Mikäköhän siinä on, että ammatti-ihmiset eivät osaa tehdä yksiselkoisia sopimuksia vaan aina löytyy porsaan reikiä, joiden avulla sopimusta voidaan tulkita mihin tahansa suuntaan?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Saapa nähdä tekeekö Mika paluun F1:n rattiin. Pettymymys on kyllä jos talli on tuo BAR. Aika todennäköiseltä tuo paluu kuitenkin vaikuttaa, kun jo Ylellekkin on asian myöntänyt. Toivottavasti paluu kuitenkin toteutuu.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Viestin lähetti L4E
Pettymymys on kyllä jos talli on tuo BAR.

Enpä tiedä tuosta. BAR on ollut tällä kaudella ehdottamasti positiivisin yllättäjä; Button on pisteissä heti Schumin ja Barrichellon jälkeen kolmantena enkä usko, että Häkkinen Buttonia yhtään huonompi kuski on.

Ensi kauden voimasuhteita on toki vaikea ennustaa, mutta aivan mahdollista on, että Hondan kehitys jatkuu positiivisena ja BAR pysyy kärkitallien joukossa. Häkkinen ajaa varmaankin korkeintaan kaksi kautta kilpaa, joten tallin monivuotinen kehitys on sikäli yhden tekevää. Huipputallithan palaavat ennen pitkää aina takaisin huipulle, mutta pienten ja keskisuurten tallien pitkäntähtäimen kehitystä on mahdotonta arvioida. Ne saattavat yhtenä vuonna hätytellä suuria talleja ja seuraavana taistella Minardien kanssa. Toivottavasti BAR ei ainakaan Jordanin kaltaista sukellusta tee, jos Häkkinen sinne päättää mennä.

Tietysti mielenkiintoista olisi nähdä pystyisikö Häkkinen kehittämään BAR:ia entisestään; hänellä on toistakymmentä vuotta kokemusta F1:istä toisin kuin Buttonilla, Satolla ja Davidsonilla, jotka ovat kaikki varsin nuoria kuljettjia. Lisäksi Häkkinen taitaa olla alan piireissä aika hyvässä maineessa auton kehittäjänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös