Eipä ollut taaskaan hääppönen kilpailu näin suomalaisen näkökulmasta tarkasteltuna. Kaikki kovat saavuttivat ruutulipun kärkipäässä, joten Räikkösen taival kohti maailmanmestaruutta tulee olemaan varmasti vaikea, mutta ei onneksi, ainakaan vielä, mahdoton. Hamiltonilla ainakin kävi jonkinasteista tuuria, koska omien sanojensa mukaan osui monta kertaa kaiteisiin, muttei auto ollut niistä moksiskaan. Osumat eivät varmaankaan ole olleet kovin suuria, mutta kyllä ne pyöränripustukset vähilläkin osumilla rikki saa, jos huonoa tuuria vaan käy.
Nyt kun kiertue jatkaa matkaa Amerikkaan, niin Kimin on lähes pakko ottaa voitto ainakin toisesta kisasta tai mestaruus on tavoittamattomissa.
Off Topic. Kaveri soitti kisapaikalta, ja kertoi ison oluen maksaneen 5 euroa/tuoppi pääsuoran alussa olleesta pystypubista. Ihan asiallinen hinta, voisi helposti kuvitella maksavan hieman enemmänkin. Lippu siihen lähellä olleeseen katsomoon oli maksanut 70 euroa, joten ei sekään ollut mikään aivan älytön hinta, kun ajatellaan missä kisat ajettiin.