Noille pelastautuneiden ihmisten kommenteille en valtavasti antaisi painoarvoa, koska ne eivät ole mikään objektiivinen mittari. Ne ovat subjektiivisia kauhunsekaisia kokemuksia ja joku hyvin tänne kirjoittikin, että ihmisen softa korvien välissä on sellaisessa taistele ja pakene - kaoottisuudessa, että ihmispsyyken ainoa tehtävä on selviytyä ja silloin kaikki ympäröivä todellisuus ja detaljitason asiat eli oliko jossain aluksen kyljessä joku karhunpesän kokoinen kraatteri, on niin toissijaista kuin olla voi.
Lisäksi noin epäinhimillisen brutaalin kokemuksen jälkeen psyyke tod. näk. pyrkii myös deletoimaan sinne kertyneitä kauhunkokemuksia ja niitä ihminen ei kuulustelussa ym. tapahtumassa pystyisikään ehkäpä muutenkaan palauttamaan tietoiselle tasolle siltikään. Tämä on varmasti yksi trauman jälkeisen selviytymisen mekanismi. Ajatus saattaa ihmisellä erittäin salakavalasti karata asioihin, että mitä halutaan kuulla laivalla tapahtuneen kuin mitä siellä oikeasti tapahtui myös sellaisten kohdalla, jotka jotain pystyvät kertomaan. Tuon suomalaisen Ehrsteenin(?) julkisuuteen tuoma kertomus on hämmentävän seikkaperäinen kiistämättä yhtään että eikö se olisi totta.
Toisaalta, kun ei ole parempaakaan materiaalia, on tyydyttävä niihin mitä on eli näihin kertomuksiin ja varsinkin jos ne ovat yhtenäisiä. Media kaivaa pelastautuneiden kommentteja vuosikymmenten jälkeenkin eetteriin ja en ole neuropsykologian asiantuntija, mutta tuskin aika ainakaan tarkentaa mielikuvia ja sellaista ihan oikeasti faktaa? Ja vaikka ihminen muistaisi, uskaltaako hän puhua asioista, näkymät ovat voineet olla niin karmeaa katsottavaa, että edes keskustelu niistä, voi vuosienkin jälkeen saada ihmisen aika heikkoon happeen tilapäisesti. Kansa tykkää lukea noita juttuja, mutta niiden rajallisuus on tunnistettava.
Älypuhelin - aikakaudella asiat saattaisivat olla toisin, kun tieto ja kuva liikkuu salaman vauhtia.