Erimielisyyksiä Lukko-johdossa

  • 12 234
  • 122

Wanha Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Tätä keskustelua on ollut ihan mielenkiintoista seurata.

Täytyy muistaa, että Lukon toimitusjohtajan pitää toimia ainakin suunnilleen budjetin puitteissa. Lisää rahaa voi käyttää, jos sitä pystyy hankkimaan. Tässä tapauksessa, siis viimeisten päivien pelaajahankinnoissa, ainoa lisärahan lähde olisi ollut omistaja, eli Raumalaiskiekkoilun Tuki. Ei RTK eikä Contineo. Ja jos mennään henkilötasolle niin rahan myöntäjä olisi ollut Mokka.

KOROSTAN, ETTÄ EN TIEDÄ, MITÄ ON TAPAHTUNUT. Olen vain viimeisen parin-kolmen viikon huhuista, kommenteista ja lausunnoista saanut sen vaikutelman, että joku olisi halunnut lisää pelaajia ja joku ei olisi antanut rahaa niihin. Edelleen vaikutelmani on, että pelaajia halusi nimenomaan Toivola, luonnollisesti. Edelleen vaikutelmani on, että tämä syväkurkku saattaisi hyvinkin olla juuri Toivola. Muistetaan vaikkapa vakuuttavat kommentit siitä, että hän ei ole koskaan ylittänyt budjettia ym.

Mielenkiintoinen skenaario Senilix. Pakko myöntää että kuulin tässä taannoin myös mielenkiintoisen lausunnon, joka saattaa liittyä tähän oleellisesti. Kun muistetaan pyhä kolmiyhteys Rauman Lukko-RTK-Contineo, tiedetään että yksi johtaa toiseen ja jne. RTK:n uusi TJ ilmoitti jo aiemmin eräässä haastattelussa tultuaan valituksi, että tärkeintä on vain ja ainoastaan tulos. Pienen spekuloinnin tuloksena voisi vetää johtopäätöksen, jonka mukaan tämä nykyinen tj ei ainakaan suosisi konserniavustuksen myöntämistä kovin herkästi "perinteisen miljoonan" tappiota tekevälle Rauman Lukko Oy:lle. Ei siis ihme että kiekkoseuran myyntiorganisaatiota vahvistettiin peräti kahden henkilön voimalla, ehkä nyt on jo tiedossa tämä kyseinen seikka ja rahaa sekä tulosta on tehtävä omin voimin.

Olisiko itse valmentaja taas ollut syväkurkku lehdistölle? Ehkä, mutta on toisaalta tosiaan ilmoittanut olevansa aina valmentaja joka ei halua tulla leimatuksi sellaisena joka vaatii budjetin ylityksiä viime hetken pelaajahankintojen vuoksi.

Luotettavasta lähteestä tiedän että muutoksia tulee kauden jälkeen. Ei välttämättä henkilövaihdoksia mutta toimintatapoihin tullee 2000-luvun päivitys.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
RTK:n uusi TJ ilmoitti jo aiemmin eräässä haastattelussa tultuaan valituksi, että tärkeintä on vain ja ainoastaan tulos. Pienen spekuloinnin tuloksena voisi vetää johtopäätöksen, jonka mukaan tämä nykyinen tj ei ainakaan suosisi konserniavustuksen myöntämistä kovin herkästi "perinteisen miljoonan" tappiota tekevälle Rauman Lukko Oy:lle. Ei siis ihme että kiekkoseuran myyntiorganisaatiota vahvistettiin peräti kahden henkilön voimalla, ehkä nyt on jo tiedossa tämä kyseinen seikka ja rahaa sekä tulosta on tehtävä omin voimin.
Eikö toimari yleensä palkata tekemään parasta mahdollista tulosta omistajille, joten siinä mielessä tuon lausunnon informaatioarvo on nollaluokkaa. Enkä usko, että toimarilla on aivan hirveästi sananvaltaa siihen, minne omistajat haluavat nuo rahat sijoitettavan. Se, että myyntiorganisaatioon palkattiin pari heppua lisää on tietysti OK juttu. Lisäraha ja parempi "omavaraisuusaste" ovat toki tervetulleita.

Luotettavasta lähteestä tiedän että muutoksia tulee kauden jälkeen. Ei välttämättä henkilövaihdoksia mutta toimintatapoihin tullee 2000-luvun päivitys.
Mitäköhän tarkoittaa "2000-luvun päivitys" silloin, kun kyseessä on Rauman Lukko... Vittu, pelottaa jo etukäteen.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäköhän tarkoittaa "2000-luvun päivitys" silloin, kun kyseessä on Rauman Lukko... Vittu, pelottaa jo etukäteen.
Sitä mitä nämä organisaatiomuutokset yleensä muuallakin tarkoittavat. Vaihdetaan titteleitä, käännetään ne mielellään englanninkielisiksi ja saattaapa olla, että muutama kavari jopa vaihtaa työhuonetta keskenään. Uudesta organisaatiosta voidaan lisäksi piirtää hienoja kaavioita ja tehdä PowerPoint-esitys, jota näytetään kaikille toimistolle eksyville.
Käytännössä mikään ei lopulta (niitä titteleitä lukuunottamatta) muutu ja kaikki kuitenkin tekevät vanhoja hommiaan.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos näitä päivityksiä toimintamalliin tulee ni eikös se ole nyt se aihe, josta kannattaisi olla tyytyväinen ja optimistinen. Homma on toiminut tunnetusti jonkin asteisella harrastelutyylisellä toiminnalla "päähommien ohella" kuten lehdestäkin on luettu. Syväkurkku on laulanut asioita joita ei ole ollut vaikea uskoa.

Ehkä oikea keskustelu näistä aiheista olisi pitänyt käydä jo 2000-luvun alussa?
Itse en näe tässä pikku "myrskyssä" muutakuin positiivista. Josko vihdoin tartuttaisii härkää sarvista ja pistettäisiin pikku remppa päälle yläkerrassa.
 

senilix

Jäsen
Wnha kettu:
"on toisaalta tosiaan ilmoittanut olevansa aina valmentaja joka ei halua tulla leimatuksi sellaisena joka vaatii budjetin ylityksiä viime hetken pelaajahankintojen vuoksi."

Ja minä olen paljon skeptisempi, tulkitsen tämänkin lausunnon palaksi sitä mediapeliä, jonka Toivola osaa.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Jos näitä päivityksiä toimintamalliin tulee ni eikös se ole nyt se aihe, josta kannattaisi olla tyytyväinen ja optimistinen.
Periaatteessa kyllä, mutta kuten Trekolmestar edellä toteaa, ovat "uudistukset" useassa yhtiössä lähinnä kosmeettisia. Parhaassa tapauksessa tilataan vielä uusi "dynaaminen" logo ja joku hieno slogan mainostoimistolta ja halleluja, valtakunnassa kaikki hyvin. Olemme uudistuneet.

Ehkä oikea keskustelu näistä aiheista olisi pitänyt käydä jo 2000-luvun alussa?
Itse en näe tässä pikku "myrskyssä" muutakuin positiivista. Josko vihdoin tartuttaisii härkää sarvista ja pistettäisiin pikku remppa päälle yläkerrassa.
Jos toimintamalli päivitetään 2000-luvulle, se keskustelu olisi pitänyt avata jo 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nyt päivitys pitäisi tehdä 2010-luvulle. Muuten periaatteessa samaa mieltä siitä, että tässä kohtaa keskustelu on ihan paikallaan. Ja se saattaa poikia joitakin oikeansuuntaisia muutoksia ja linjanvetoja. Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että olen kuitenkin varsin skeptinen asian suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Wanha Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Sitä mitä nämä organisaatiomuutokset yleensä muuallakin tarkoittavat. Vaihdetaan titteleitä, käännetään ne mielellään englanninkielisiksi ja saattaapa olla, että muutama kavari jopa vaihtaa työhuonetta keskenään. Uudesta organisaatiosta voidaan lisäksi piirtää hienoja kaavioita ja tehdä PowerPoint-esitys, jota näytetään kaikille toimistolle eksyville.
Käytännössä mikään ei lopulta (niitä titteleitä lukuunottamatta) muutu ja kaikki kuitenkin tekevät vanhoja hommiaan.


Heh, voi olla että muutamat powerpointit leiskuvat ilmoille tässäkin tapauksessa ja ainahan sitä vanhat konttorikalut vaativat uudistusta mutta kyllä nyt on tosi kyseessä ja toimintatavat menevät remonttiin.

Vanhat mestarit ovat vihdoin ymmärtäneet sen mitä nuoremmat ovat yrittäneet sanoa jo vuosia eli ne konstit jolla seuraa johdettiin vielä 15 vuotta sitten, eivät toimi enää SM-liigassa tänään. Kun perusasiat saadaan kuntoon, voidaan odottaa huomattavasti parempia tuloksia myös kaukalossa.
 

Jaska_a

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ennen Lukko, nyt kaikki muut paitsi HIFK, Pelicans
Vanhat mestarit

Heh, voi olla että muutamat powerpointit leiskuvat ilmoille tässäkin tapauksessa ja ainahan sitä vanhat konttorikalut vaativat uudistusta mutta kyllä nyt on tosi kyseessä ja toimintatavat menevät remonttiin.

Vanhat mestarit ovat vihdoin ymmärtäneet sen mitä nuoremmat ovat yrittäneet sanoa jo vuosia eli ne konstit jolla seuraa johdettiin vielä 15 vuotta sitten, eivät toimi enää SM-liigassa tänään. Kun perusasiat saadaan kuntoon, voidaan odottaa huomattavasti parempia tuloksia myös kaukalossa.

Törmäsin yhteen vanhaan mestariin joka kysymykseeni uudistumisesta nauroi räkäisesti eli onkohan uudistushuhut toiveunta.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ilmetty poliitikko, voiko yksinkertaisempaa kysymystä enää enempää kierrellä. Et ole presidenttiehdokas eikä sinulta kysytä nato-jäsenyydestä, vaan olet ihan anonyymisti jatkoajan palstalle kirjoitteleva nimimerkki joten ei luulis olevan niin vaikeeta sanoa mihin asioihin Mokka on sotkeutunut. Kenelläkään ei ole yhtä ainoaa esimerkkiä antaa minkä päätöksen Mokka on tehnyt joka sitten on kussut.

Tässä sinulle listaa Raunon epäonnistumisista, kun oma tietämys ei millään näytä riittävän:
Lindfors
Tuomi
Lehkonen
Tolvanen
Toivola.

Mokka on ollut tärkein yksittäinen päättäjä kun näitä kavereita on valittu.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mokka on tällä hetkellä tilanteessa jossa hän ei ole tainnut ennen olla. Konsernin molemmissa tytäryhtiössä on nyt uudet toimarit. Totta on että molemmat ovat viime kädessä Raunon juoksupoikia, mutta tuskinpa pitävät turpaansa kiinni jos he kokevat että homma ei ole hallituksessa ihan tämän päivän vaatimalla tasolla. Esim. Rtk:n puolella Venäjän valloitus taisi mennä niin sanotusti täysin päin helvettiä, ja rahareikiä varmasti riittää jatkossakin vähän joka puolella. Uusilla jampoilla on varmasti kova pätemisen tarve kuten asiaan kuuluu, joten hereillä täytyy olla, Ranenkin.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tässä sinulle listaa Raunon epäonnistumisista, kun oma tietämys ei millään näytä riittävän:
Lindfors
Osittain kyllä. Kausi meni muutenkin juuri päin sitä itseään, osittain kiitos lankeaa toki Bosman-päätöksellekin.
Tästä voidaan olla samaa mieltä.
Joukkueen menestyksen kannalta kyllä, mutta yksittäisiä pelaajia saatiin ajettua liigaan (mm. Viinanen, Normio) ja helmenä tietysti Niskala. Voi toki olla, että esim. Nikke breikkasi Ikasta huolimatta. Ja muistaakseni muita tarpeeksi hulluja tuohon "Omat pojat"-projektiin ei liiemmälti ilmoittautunut.
Osittain totta. Toisaalta työkalutkaan eivät olleet aivan sellaiset, mitä Tolvaselle oli luvattu.
Ehkä.
Mokka on ollut tärkein yksittäinen päättäjä kun näitä kavereita on valittu.
Ja sinulla luonnollisesti on esittää faktaa tämän väitteen tueksi.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mokka on kyllä omaan tehtäväänsä paras mahdollinen, jos vain pysyisi lestissään. Mikä järki on valita toimitusjohtajia, urheilutoimenjohtajia tai edes valmentajia, jos kerran lopulta kaiken pitäisi tapahtua kuten Mokka käskee?

Paras skenaario olisi se, jossa Mokka jatkaa edelleen hallituksen pj:nä ja Rajala toimitusjohtajana. Valittaisiin pätevä ja täysipäiväinen urheilutoimenjohtaja. Tämän jälkeen jokainen huolehtisi _omista asioistaan_ parhaan kykynsä mukaan eikä koittaisi hoitaa muiden hommia.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
1963 kirjoitti:
Mokka on ollut tärkein yksittäinen päättäjä kun näitä kavereita on valittu.
1963 kirjoitti:
Ilman Mokan hyväksyntää Lukolle ei ole nimitetty yhtään valmentajaa viimeisen 20 vuoden aikana.
Eikö näissä nyt ole pieni merkitysero? Eikö ole eri asia "olla tärkein yksittäinen päättäjä" kuin "hyväksyä". Kumpaa Mokka on tehnyt "ollut tärkein yksittäinen päättäjä" valmentajaa nimitettäessä vai "hyväksynyt" valmentajan nimityksen?
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Paras skenaario olisi se, jossa Mokka jatkaa edelleen hallituksen pj:nä ja Rajala toimitusjohtajana. Valittaisiin pätevä ja täysipäiväinen urheilutoimenjohtaja. Tämän jälkeen jokainen huolehtisi _omista asioistaan_ parhaan kykynsä mukaan eikä koittaisi hoitaa muiden hommia.
No näinhän me viisaat olemme täällä Jatkoajan sivuilla sanoneet jo monen monta kertaa. Sääli vain, etteivät nuo toimiston herrat kuuntele.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikö näissä nyt ole pieni merkitysero? Eikö ole eri asia "olla tärkein yksittäinen päättäjä" kuin "hyväksyä". Kumpaa Mokka on tehnyt "ollut tärkein yksittäinen päättäjä" valmentajaa nimitettäessä vai "hyväksynyt" valmentajan nimityksen?

Ymmärsit varmaankin asian eli päätökset on mennyt Raunon kautta. Päätöksentekijän pitäisi myös itse ymmärtää kantaa vastuu toistuvista virheellisistä päätöksistä. Sanomalehti Länsi-Suomen ohje oli hyvinkin oikeaan osunut. Mokan tasoisen yritysjohtajan pitäisi itse ymmärtää siirtyä sivuun, kun tietää aivan varmasti epäonnistuneensa pahoin.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ymmärsit varmaankin asian eli päätökset on mennyt Raunon kautta. Päätöksentekijän pitäisi myös itse ymmärtää kantaa vastuu toistuvista virheellisistä päätöksistä. Sanomalehti Länsi-Suomen ohje oli hyvinkin oikeaan osunut. Mokan tasoisen yritysjohtajan pitäisi itse ymmärtää siirtyä sivuun, kun tietää aivan varmasti epäonnistuneensa pahoin.
Onko Rane osallistunut suoranaisesti valmentajavaihtoehtojen kartoitukseen? 1963:lla lienee tästä tietoa, koska pystyy Mokan "päätökset" näin hyvin tuomitsemaan. Eli jos tarjolle tuoduista huonoista vaihtoehdoista hyväksyy vähiten huonon, niin ei se ole hyväksyjän virhe, vaan niiden, jotka eivät parempia vaihtoehtoja onnistuneet markkinoilta haavimaan.

Tämä on taas niin tyypillistä 1963:sta. Ilman sen kummempia faktoja sonta kaatuu aina yksittäisen henkilön niskaan... viime aikojen esimerkkeinä Viitanen, Straka, Toivola ja nyt viimeisenä Mokka ja taitaa niitä olla monia muitakin. Olisihan se mielenkiintoista nähdä, jos Lukko joskus sattuisi menestymään, että olisiko 1963:n sontakärryt silloin parkissa torin kulmalla ja kuski muiden mukana juhlimassa.

Minun toiveissani on, että Lukossa tosiaan päivitetään tuo toimintamalli edes 2000-luvulle, ellei se 2010 nyt vielä tähän koloon onnistu. Ja se tarkoittaa sitä, että organisaatiossa on toimijoille selkeät ruudut ja niissä pysytään. Hallitus ja sen pj laativat toiminnan raamit ja valvovat toimintaa (kuten OYL määrää), toimitusjohtaja hoitaa juoksevan operatiivisen johtamisen ja tärkeimpänä uudistuksena pitäisin sitä, että pelaajahankinnoista vastaa täysipäiväinen UTJ/pelaajakoordinaattori yhdessä päävalmentajan kanssa. Tämä voisi onnistua nykyiselläkin miehityksellä, kunhan kaikki osaavat pysyä rooleissaan eivätkä lähde muiden hommia säätämään.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko Rane osallistunut suoranaisesti valmentajavaihtoehtojen kartoitukseen? 1963:lla lienee tästä tietoa, koska pystyy Mokan "päätökset" näin hyvin tuomitsemaan. Eli jos tarjolle tuoduista huonoista vaihtoehdoista hyväksyy vähiten huonon, niin ei se ole hyväksyjän virhe, vaan niiden, jotka eivät parempia vaihtoehtoja onnistuneet markkinoilta haavimaan.

Vielä kerran, Rane on osallistunut valmentajien valintaan ja tuonut myös omia ehdokkaita esim. Tolvanen esille. Jos et halua uskoa faktoja, niin ongelma on sun puolella. Laiho on vähintään yhtään pihalla kuin Rane, jos tämä tieto helpottaa elämääsi.
 

Korinekki

Jäsen
Jos et halua uskoa faktoja.
Mielestäni on yksi ainoa fakta, jolla Rauman Lukon kohdalla on merkitystä: menestystä ei ole tullut vuosikausiin. Tämä fakta riittää jo siihen, että jossain ei osaaminen riitä. Seurajohto on vastuussa valmentaja- ja myös pelaajahankinnoista.
Jos Lukko-nimisen jääkiekkojoukkueen johtoportaan toimia halutaan lyhyesti kuvailla, niin sanoisin Harrastelijoiden Puuhastelua.
Oikeilta paikoilta puuttuu osaaminen kokonaan.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Vielä kerran, Rane on osallistunut valmentajien valintaan ja tuonut myös omia ehdokkaita esim. Tolvanen esille. Jos et halua uskoa faktoja, niin ongelma on sun puolella.

Missä näitä faktoja on esitetty?
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä sinulle listaa Raunon epäonnistumisista, kun oma tietämys ei millään näytä riittävän:
Lindfors
Tuomi
Lehkonen
Tolvanen
Toivola.

Mokka on ollut tärkein yksittäinen päättäjä kun näitä kavereita on valittu.

Kyllä kritiikki aina paikallaan on, mutta valmentaja- ja myös pelaajaratkaisuja arvosteltaessa tulisi kyllä sitten tietää myös aina päätösten asiayhteydet – ilman sitä tällainen jälkiviisastelu on käytännössä tyhjää. Ei se ole vielä mitään ”riittävää omaa tietämystä”, että sattuu muistamaan valikoiden Lukon viime vuosien valmentajia tai "tietää" puheenjohtajan osallistuneen valmentajien valintaan…

Eli kun esimerkiksi päävalmentajaa on valittu, päätöstä mielekkäästi kritisoitaessa olisi tiedettävä sitten yhtäältä ne mahdolliset muut ehdokkaat, joiden kesken ja väliltä kulloinenkin valmentajavalinta on tehty ja toisaalta ne muut reunaehdot ja pontimet, jotka valintaan ovat tuolloin tapahtumahetkellä vaikuttaneet. Tämän lisäksi tulisi sitten vielä tietää, miten päätöksentekoprosessi Lukossa kunakin aikana on edennyt. Ilman tätä tietämystä kritiikki ei osu ollenkaan, ja tämänkaltaista tietämystä näillä sivuilla - sen enempää kuin näemmä Länsi-Suomen toimituksessakaan - taitaa olla perin juurin harvalla…

Mokka herrana ja hidalgona tulee kuitenkin altistaa kritiikille. Joskin edelleen luulen Mokan olevan eräänlainen tae Lukon toiminnalle; ei nykyinen toimintamuoto konserniavustuksineen ole esimerkiksi ollenkaan itsestään selvä asia, ja sehän on ollut vallalla vasta varsin lyhyen aikaan. Luulen, että tämän 2000-luvun alun ja Lukolle elintärkeän toimintatavan muutoksen pääarkkitehti on juuri Mokka. Eräs raumalainen ongelma on kuitenkin siinä, että tervepäinen ja asiantunteva vastavoima – rehellinen vaihtoehtoja tarjoava oppositio - Lukon niin seurajohdollisiin tekemisiin kuin vaikkapa valmennuksellisiin asioihin liittyen, tuntuu uupuvan lähes kokonaan. Räksytystä ja paineistamista riittää kyllä Raumalla, netissä ja toreilla kosolti, mutta analyyttinen ja vaihtoehtoinen kritiikki on harvinaisempaa.

Lukon sisällä tuntuu vallitsevan kenties pakon sanelemana jonkinlainen ainainen hiljainen konsensus tai sitten vastavoimat ovat epäuskottavia, kuten eräs Mokan kaatoa yrittänyt. Paikallinen media on myös tätä nykyä joko täysin kuutamolla jääkiekosta (LS) tai sitten käytännön toimissa liian sidoksissa Lukko-uutisointiin (UR). Ja kansalaiskeskustelukin, joka sinänsä on ilahduttavan vilkasta, näprää tasolla, olipas tuo O’Brien huono; niin huono – ensi vuodeksi tarvitaan kolme kovaa pakkia… Sen sijaan sellainen vastavoima, joka terveellä tavalla kyseenalaistasi tekemisiä, tuntuu puuttuvan - ellei Rajalasta sitten yhä eräänlaisena uutena tulokkaana yllättäen sittenkin ole siihen…

Yleisesti ottaen käynnissä oleva jonkinlainen pienimuotoinen kuohunta pysähtyneen konsensuksen keskellä lienee kuitenkin hyväksi. Liian usein resursseihin ja liikevaihtoon nähden Lukon toiminta näyttää näpräämiseltä, enkä voi esimerkiksi ymmärtää, miten seuran tärkeintä tehtävää – eli urheilutoimenjohtajan tehtävää – voi kukaan hoitaa oto-pohjalta. Tuotteen olisi oltava kunnossa ennen kuin uudet markkinamiehet voivat ruveta lisäämään myyntiä…
 

Korinekki

Jäsen
Tuotteen olisi oltava kunnossa ennen kuin uudet markkinamiehet voivat ruveta lisäämään myyntiä…
Kuten tuossa ylempänä jo kirjoitin, tämä on ainoa fakta jolla on merkitystä. Tuote ei ole ollut vuosikausiin kunnossa.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että jotain pitää tehdä. Ja mielellään mahdollisimman kovalla kädellä.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Sen sijaan sellainen vastavoima, joka terveellä tavalla kyseenalaistasi tekemisiä, tuntuu puuttuvan - ellei Rajalasta sitten yhä eräänlaisena uutena tulokkaana yllättäen sittenkin ole siihen…
Jotenkin muodostamani mielikuvani Rajalasta on juuri se, että osaa tarvittaessa olla se kova poika ja laittaa kovan kovaa vasten. Niin hajuton, mauton ja väritön kuin julkisuudessa onkin. Voi olla, että oli ihan hyväksi hankkia toimitusjohtaja täysin jääkiekon ulkopuolelta. Toivottavasti näin on.

Muuten Maffesolilta varsin tyhjentävä kirjoitus. Paljon enempää en samaa mieltä voisi olla.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Voi olla, että oli ihan hyväksi hankkia toimitusjohtaja täysin jääkiekon ulkopuolelta. Toivottavasti näin on.
Toimitusjohtajanhan on tarvitse tietää jääkiekosta sinänsä mitään, riittää että osaa katsoa että viivan alla olevan luvun edessä on plusmerkki. Turussa Sutela oli vastaava veto, ja vaikka Sutela onkin ollut esillä (lähinnä negatiivisesti) pelaaja-asioissa, niin ilmeisesti talouspuolella ollaan toimittu huomattavasti enemmän oikeilla linjoilla. Turun tilannehan on muutenkin täällä kovin läheinen, Ansaksen ja Mokan välille voidaan vetää aika paljonkin yhtäläisyysmerkkejä.

Toivottavasti tosiaan tämän kauden jälkeen organisaatiota uudistetaan ammattimaiseksi. Ikävä kyllä nämä ovat aina enemmän tai vähemmän sanahelinää ja ilman miehistövaihdoksia (Laiho) ei mielestäni saada todellista muutosta aikaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös