Mainos

Erik Riskan taklaus Pasi Puistolaan 12.4.2014 Tappara-Lukko välierässä

  • 35 567
  • 214

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Ei ihan puhdas, vaan takaapäin ja kova vauhti. Sen vuoksi päävideotuomarin mielestä pelirangaistus oli riittävä. Mediaa varten vielä korostettu, että ei päähän kohdistunut taklaus.

No, minun mielestäni puhdas. Eihän Riska mitenkään normaalia kovemmin tule ja Puistola sen selän kääntää.
 

JPL

Jäsen
Itsestä kyllä näytti, että Riska nimenomaan himmasi vauhtiaan ja liukui loppumatkan, eikä kelannut lisää vauhtia. Tämän takia ei mielestäni edes ryntäyksen tunnusmerkit täyty. Jos jotain pitää sääntökirjasta kaivaa, niin kohtuuttoman kova peli olisi sellainen kiva kompromissi, minkä perusteella voi aina antaa jäähyn, jos ei mitään muuta keksi.

Noita tilanteita tulee kymmenen jokaiseen peliin ja 999 kertaa tuhannesta niissä ei tapahdu mitään vakavaa. Ei Riska voinut mitenkään tietää, että Puistola pelaa noin junnumaisesti tuon tilanteen, eikä ota tiedostamaansa tööttiä kunnolla vastaan. Jos on tiukka paikka, niin pakki ei pelaa kiekkoa vaan ottaa niitin vastaan ja sen jälkeen pyrkii voittamaan kiekon. Jos aikaa on, niin ensin kiekko nopeasti ränniin ja heti hyppy seinälle.
 
Miksi oletat, että minulla on sitten näyttää videomateriaalia kyseisestä taklauksesta? En valitettavasti muista missä matsissa tuo oli, kun tuli reissun aikana katseltua lukuisia pelejä.

Olisiko kovin suuri homma tsekata tilastoista, missä näkemistäsi matseista se ulosajo tuli (jos ei tuo reissusi siis ihan kuukausia kestänyt)?

Itsekin olen nähnyt aika monta NHL-peliä livenä. Voin kai siis kirjoittaa tähän, että yhdessä niistä oli ihan tuota Riskan niittiä vastaava taklaus, josta ei tullut lainkaan jäähyä. En nyt vaan muista, että missä pelissä tämä kävi. On kai tämä aika vakuuttava argumentti?
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Jos nyt näistä Riskaa puolustavista ja samalla Puistolaa syyllistävistä kommenteista pitäisi vetää yhteenveto, niin se olisi suurinpiirtein niin, että taklattavan on yksinomaan huolehdittava, että taklaaja voi vetää puhtaan taklauksen tilanteesta riippumatta. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista kuulla tosifanien, salamoiden yms. pohdintaa siitä, että kun taklaaja päättää ajankohdan, osuman ja voiman, niin miten vastuu puhtaasta taklauksesta tällöin jakautuu taklattavan ja taklaajan kesken. Mutta sehän taitaisi olla jo ihan liikaa vaadittu...
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juuri sitä, mitä Rautakorvesta yleensäkin. Kitissyt tuomareista koko sarjan ajan. Ja Riskan puhdas taklaus oli törkeä hyppytaklaus selkään, Bailenin päähän osunut törkeä niitti oli sellainen ohhoh-tilanne, josta ei olisi kuulunut edes jäähyä antaa.

Vaikka en mikään duffa-fani ole, niin herra ei rupea mediassa kitisemään näistä tilanteista lainkaan, vaikka tuomariratkaisut varsinkin eilen tapparaa selvästi suosivt. Jukka vielä voitetun sarjankin jälkeen ei jaksa muuta kuin keksiä noita satuja taklauksista. Mutta sellainen Rautakorpi on, ei sille mitään voi. Kitisijä.

Niin, Sven Tuuva se ei kitise tippaakaan, mitä nyt kitisi siitä, että "puhtaasta taklauksesta" (kovaa selkään) ukko ulos ja sen takia tuli vaikeuksia.

Vaikka molemmat näistä tilanteista oli juurikin näitä, että sinällään olkapäällä ja hyppäämättä vedetään (eli teknisesti puhtaasti), mutta toinen päähän + loukkaantuu = 5+20 selviö, ja toinen selkään + loukkaantuu = 5+20 selviö.

Mutta tää on niin tätä, että jos oman joukkueen valmentaja sanoo samat sanat kuin kaverin, niin oma valmentaja ei tee mitään väärää, mutta kaverin valmentaja on ihan ämmä.

Ja minä olen Dufva-fani. Itse asiassa arvostan suurinta osaa tämän liigan valmentajista.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
No, minun mielestäni puhdas. Eihän Riska mitenkään normaalia kovemmin tule ja Puistola sen selän kääntää.

Täh??? Niin joo kääntäähän Puistola selän Riskalle siinä vaiheessa kun siniseltä alkaa laitaan luistelemaan. Laidassa yrittää ehtiä kääntämään kyljen Riskaan päin, mutta ei ihan ehdi. Ehkä tuo Riskan vauhti oli hänelle maksimi, eli ei normaalia kovempaa ;)

Ei Elin perään näin jälkikäteen lisättynä
 
Viimeksi muokattu:

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos nyt näistä Riskaa puolustavista ja samalla Puistolaa syyllistävistä kommenteista pitäisi vetää yhteenveto, niin se olisi suurinpiirtein niin, että taklattavan on yksinomaan huolehdittava, että taklaaja voi vetää puhtaan taklauksen tilanteesta riippumatta. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista kuulla tosifanien, salamoiden yms. pohdintaa siitä, että kun taklaaja päättää ajankohdan, osuman ja voiman, niin miten vastuu puhtaasta taklauksesta tällöin jakautuu taklattavan ja taklaajan kesken. Mutta sehän taitaisi olla jo ihan liikaa vaadittu...

Kyllähän se näistä on tulkittava niin, että taklaaja on pelkästään vastuussa siitä, että taklaa teknisesti oikein. Kaikilta muilta osin vastuu on sillä, joka pelaa kiekkoa.

Meikäläisellä on ikävällä tavalla tuossa auton toinen etuvilkku rikki, eikä huvita itse ostaa uutta. Lähdenpä katsoman tuohon vanhaankaupunkiin, josko joku varomaton mummo ajaisi kolmion takaa sillä tavalla sopivasti eteen, että pääsen rysäyttämään syyttömänä ja liikennesääntöjä noudattaen kylkeen. Poliisi on mun puolella ja mummon liikennevakuutuksesta saan uuden vilkun lisäksi vähän muutakin uutta osaa ja hyvät naurut päälle. Kolmion takaa tulevan vastuu. Ja tähän hymiö ettei tartte alkaa kertomaan miten eri asioista on kyse.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itsestä kyllä näytti, että Riska nimenomaan himmasi vauhtiaan ja liukui loppumatkan, eikä kelannut lisää vauhtia. Tämän takia ei mielestäni edes ryntäyksen tunnusmerkit täyty. Jos jotain pitää sääntökirjasta kaivaa, niin kohtuuttoman kova peli olisi sellainen kiva kompromissi, minkä perusteella voi aina antaa jäähyn, jos ei mitään muuta keksi.

Tuomareiden ei tarvitse käyttää kentällä mielivaltaa, vaan esimerkiksi tuossa tapahtuneesta selkääntaklauksesta on olemassa ihan sääntökirjassa kohta, jota tässä lainaan Liusjärven tekstistä, koska en saa tällä vekottimella kopioitua pdf:stä:

"Sääntökirjan säännön 523 mukaan pelaajalle, joka syöksyy, hyppää, ryntää tai töytäisee millä tavalla tahansa vastustajaa takaapäin, tuomitaan rangaistus selästä taklaamisesta."

Lisäksi Casebookin tulkintaohjeen kohta 2 on tilanteessa erityisen yksiselitteinen ja ankara. Ja sopii enemmän kuin nenä päähän tähän tilanteeseen.

"Selästä taklaaminen" tarkoittaa siis takaa päin tullutta taklausta, iskua tai töytäisyä, jonka ei tarvitse osua siis kirjaimellisesti selkään. Selästä taklaamiseksi ei kuitenkaan lasketa tilannetta, jossa taklattava itse kääntää selän viime hetkellä kentälle päin.

Koska tilanteesta on huudettu oikeusmurhaa ja heitetty kolikoita jäälle, yhdyn kuoroon. Kaikki muu kuin 5+20 olisi tuosta tilanteessa ollut sääntökirjan (ja erityisesti Casebookin tulkintaohje #2:n) vastaista ja siten oikeusmurha. Kolikot jätän taskuun, koska juurikaan mikään ei voi olla vaarallisempaa pelaajien kannalta kuin jäällä olevat kolikot, joita ei ehdi huomata ennen kuin on menossa 50 km/h suoraan pää edellä kohti laitaa.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Täh??? Niin joo kääntäähän Puistola selän Riskalle siinä vaiheessa kun siniseltä alkaa laitaan luistelemaan. Laidassa yrittää ehtiä kääntämään kyljen Riskaan päin, mutta ei ihan ehdi. Ehkä tuo Riskan vauhti oli hänelle maksimi, eli normaalia kovempaa ;)

Olisi voinut ottaa taklauksen vastaan niinkuin kuuluisi koska tiesipelaajan olevan tulossa. Tällaiset puistolamaiset ratkaisut syövät jääkiekosta siihen olennaisesti kuuluvan taklauspelin. Ja Riskahan nyt tulee kuitenkin viimeiset metrit ilman luistelemista, joten eiköhän hänkin jopa olisi nopeampaa päässyt.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Olisi ollut erittäin mielenkiintoista kuulla tosifanien, salamoiden yms. pohdintaa siitä, että kun taklaaja päättää ajankohdan, osuman ja voiman, niin miten vastuu puhtaasta taklauksesta tällöin jakautuu taklattavan ja taklaajan kesken.

Olen pitänyt sinua TBK aika kovana kiekkomiehenä(??), mutta tässä kohtaa ei nyt oikein olla samoilla linjoilla...

Kuvailemasi tapahtuma koskee meikäläisen ajatusmallissa tilannetta jossa joku päättää keskellä kirkasta päivää Hämeenkadulla (vaikkapa siinä Haraldin kohdalla) jyrätä jonkun tai jos vaikka lentopallopelissä vastustaja vetää liukutaklauksen verkon alitse => vastuu tekijällä 110%.

Jääkiekkopelin kamppailun tiimellykseen hypätessään jokainen pelaaja (noin periaatteessa veskareita lukuun ottamatta) altistaa itsensä taklauksille ja jokaisen on oltava tietoinen tästä uhasta aina ns. kiekollisena ollessaan. Yksi kohtuu kokenut koutsi sanoi meikäläiselle aikanaan, että "vastuu omasta turvallisuudesta on aina ensin itsellä, sitten vasta muilla pelaajilla" ja jos Puistola olisi toteuttanut tätä ajatusta olisi molemmilla joukkueilla ollut yksi pelaaja enemmän suorittamassa kättelyä. Tämä ei tietenkään koske järjettömyyksiä, joita kaukalossa aina toisinaan ikävä kyllä nähdään, mutta en usko kenenkään tuota eilistä tuohon kategoriaan laskevankaan?

Eli peace and love vaan sinne Manseen, jatketaan juttua Seniori-möötessä jos pääset mukaan...
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisi voinut ottaa taklauksen vastaan niinkuin kuuluisi koska tiesipelaajan olevan tulossa. Tällaiset puistolamaiset ratkaisut syövät jääkiekosta siihen olennaisesti kuuluvan taklauspelin. Ja Riskahan nyt tulee kuitenkin viimeiset metrit ilman luistelemista, joten eiköhän hänkin jopa olisi nopeampaa päässyt.

Kyllä kyllä, ja Koiviston olisi pitänyt kiekollisena miehenä olla valmiina ottamaan taklaus vastaa ja pitää pää pystyssä, mutta paska säkä, että näin ei näissä tilanteissa, kuten myöskään Huhtalan ja Löfmanin tilanteessa ollut.

Pelaajille sattuu joskus arviointivirheitä. Puistola yrittää kääntyä ja luulee ehtivänsä, mutta ei ehdi. Löfman yrittää kääntyä, mutta ei aivan ehdi vaikka vähän paremmin ehtiikin kuin Puistola.

Larsson yhdessä Pelicans-pelissä tekee vastaavan arviointivirheen, mutta on pakko nostaa hattua Ilkka Pikkaraiselle, joka pelaa tilanteen hyvin hellästi, vaikka olisi voinut Riskan tavoin ja pahemminkin rusentaa Larssonin seinälle täydellä voimalla. Sen sijaan Pikkarainen tyytyy antamaan vain pienen pusun Larssonille, ottaa kiekon pois ja pelaa maalin eteen loistavan tekopaikan. Toki siinäkin olisi sen 2 minuuttia selästä taklaamisesta voinut viheltää, mutta se oli niin kevyt ja vastustajaa kunnioittava, että playoff-linjan mukaista on jättää tällaiset selkääntaklauskakkoset viheltämättä, kun ei vedetä täysillä ja kun kaveri ei loukkaannu.
 
Viimeksi muokattu:

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
kyllähän tällä kaudella on jaettu näitä pelikieltoja aika lailla arpomalla. Mielestäni linjan mukaista olisi ollut antaa tässä tapauksessa 2-3 peliä huilia syynä kohtuuttoman kova peli.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kyllä kyllä, ja Koiviston olisi pitänyt kiekollisena miehenä olla valmiina ottamaan taklaus vastaa ja pitää pää pystyssä, mutta paska säkä, että näin ei näissä tilanteissa, kuten myöskään Huhtalan ja Löfmanin tilanteessa ollut.

Pelaajille sattuu joskus arviointivirheitä. Puistola yrittää kääntyä ja luulee ehtivänsä, mutta ei ehdi. Löfman yrittää kääntyä, mutta ei aivan ehdi vaikka vähän paremmin ehtiikin kuin Puistola.

Jep jep. Eli kenen vika se on jos Puistola arvioi oman nopeutensa kääntyä väärin? Ei Riska ehdi siinä mitään enää tekemään.

Ja olihan Koivisto varmaan valmis taklaukseen muttei siihen, että se tulee päähän.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Kuvailemasi tapahtuma koskee meikäläisen ajatusmallissa tilannetta jossa joku päättää keskellä kirkasta päivää Hämeenkadulla (vaikkapa siinä Haraldin kohdalla) jyrätä jonkun tai jos vaikka lentopallopelissä vastustaja vetää liukutaklauksen verkon alitse => vastuu tekijällä 110%.

....ja jos Puistola olisi toteuttanut tätä ajatusta olisi molemmilla joukkueilla ollut yksi pelaaja enemmän suorittamassa kättelyä. Tämä ei tietenkään koske järjettömyyksiä, joita kaukalossa aina toisinaan ikävä kyllä nähdään, mutta en usko kenenkään tuota eilistä tuohon kategoriaan laskevankaan?
Ei kun kuvailemani tapahtuma koskee myös jääkiekkoa. Taklattava ei voi vaikuttaa juurikaan siihen aikooko vastustaja taklata häntä tai siihen kuinka kovaa vastustaja taklaa. Tällöin taklattavan vastuu taklauksen puhtaudesta ei voi olla kovinkaan suuri. Ensisijaisesti taklaaja vastaa siitä, että hänen antamansa taklaus on sääntöjen mukainen. Kun taklaus on tapahtunut, katsotaan ensimmäisenä onko se ollut sääntöjen mukainen (ei päähän, ei takaapäin, ei kiekoton, kädet alhaalla jne.) Vasta tämän jälkeen voidaan mietitään tekikö taklattava jotain sellaista, mihin taklaaja ei voinut varautua.

Ei tässä ollut kyse mistään törkeydestä. Riskalla meni lataus yli ja Puistolalla ali. Taklaus tuli kuitenkin kiistatta takaapäin ja kun Puistola loukkaantui pahan näköisesti, niin ei tässä pitäisi juurikaan olla epäselvyyttä.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mitä helvettiä sinä oikein kirjoitat??!!

Eli ERiskan olisi pitänyt luovuttaa kaksikamppailutilanne??

Vielä kerran:

Puistola olisi selvinnyt tuosta tilanteesta pelaamalla kiekkoa luistelusuuntaansa eli oikeaan ränniin. ERiska muodosti tuossa tilanteessa sellaisen uhan, että tuo olisi ollut ainoa turvallinen toimintatapa. Nyt Puistola otti riskin ja kävi huonosti.

Porilainen haukkaa nyt hieman happea ja vetää pari mustikkaa jonka jälkeen miettii vielä hetken sitä lausetta.

ERiskan mahdollisuus saada kiekko karvattua tuossa itselleen on pyöreät nolla prosenttia. Taklaus Puistolaan on tuossa ainoa mihin ERiska pystyy. Himmaamalla eli hieman hidastamalla vauhtiaan hän saisi vedettyä Puistolaan taklauksen mistä ei tulisi yhtään mitään jäähyjä, sillä Puistola olisi saanut hoidettua itsensä hyvään vastaanottoasentoon taklausta ajatellen. Eli ERiskan ei olisi tarvinnut luopua kaksinkamppailutilanteesta, jos se nyt vielä jäi epäselväksi. Joko tajuat?

ERiska tuli Puistolan imussa munat huurussa vetämään taklauksensa loppuun asti ja ansaitusti sai siitä jäähynsä. Pienellä pelisilmällä ERiska sekä Puistola olisivat pelanneet pelin loppuun asti. Nyt vain piti päästä vetämään se kunnon niitti siihen fanikatsomon eteen sen enempiä miettimättä.
 

Kukko

Jäsen
Taklaus tuli kuitenkin kiistatta takaapäin ja kun Puistola loukkaantui pahan näköisesti, niin ei tässä pitäisi juurikaan olla epäselvyyttä.

Isopeukku tälle. Siitä onko taklauspuhdas vai ei voi aina keskustella ja nillittää täällä keskustelupalstalla. Annettu rangaistus kuitenkin oli seurauksista johtuen (ja myös tekotapa huomioiden) nykyisessä liigassa täysin selviö. Rangaistuksesta nillitys on niin ala-arvoista keskustelua, että ei jaksa edes vaivautua moiseen.

Kyllä ei merkittävästi hypännyt, kädetkin matalalle, silti kohtuuttomalla vahdilla ja taklaajan vastuu huomioiden joutuu kärsimään tekosistaan rangaistuksen. Yhtään esimerkkiä en ole edelleenkään kuullut Liigasta, jossa pelaaja oltaisiin taklattu puolenkentän vauhdeilla päälaitaan, --> tajuttomuus --> ei pelirangaistusta. Tiedän että puhtaasta taklauksesta ei pitäisi tulla rangaistusta, mutta kun se ei ole puhdas jos vauhti on liigan kova ja taklaajan kunnioitus tilanteessa puuttuu.
 

Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikähän helvetin linjaus tämä Liusjärven: "Pelikieltoa ei ole tulossa. Kyseessä ei ollut päähän kohdistunut taklaus"

Kai sen nyt kaikki näki, ettei taklaus päähän osunut eikä sitä tarvinut tutkia erikseen, vaan tuomion aiheuttaneet seikat olivat liian kova vauhti ja selkään taklaaminen hypäten. Jos nämä seikat eivät olleet liian kovat lisäpenaltiin, niin sitten ymmärrän, mutta omituinen lause ja linjaus.

Lisätään vielä sääntö mitä tapauksessa olisi pitänyt mielestäni tulkita:
Sääntökirjan säännön 523 mukaan pelaajalle, joka syöksyy, hyppää, ryntää tai töytäisee millä tavalla tahansa vastustajaa takaapäin, tuomitaan rangaistus selästä taklaamisesta.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Täysin oikea ratkaisu, ettei Riska pelikieltoa saa, puhdas taklaus. Tällä kertaa maailmanmestaria sai taklata ilman pelikieltoa, viime kaudella ei.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Nyt tuli painetta hankkia Hakametsään turvakaukalo. Pleksi olisi joustanut ja Puistolan saama tälli olisi ollut paljon pienempi. Raumalle joustot pitäisi tulla kesän remontin yhteydessä, minun tietääkseni.

Riska taklaus oli puhdas, mutta kieltämättä siinä oli pirunmoinen vauhti. Toivottavasti Puistola selviää pian.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jep jep. Eli kenen vika se on jos Puistola arvioi oman nopeutensa kääntyä väärin? Ei Riska ehdi siinä mitään enää tekemään.

Tuskin Puistola nyt omaa nopeuttaan väärin arvioi, vaan sitä nopeutta, jolla yleinen syyttäjä (Riska) on tulossa päälle. Herätys.

Ja olihan Koivisto varmaan valmis taklaukseen muttei siihen, että se tulee päähän.

Ei ollut tippaakaan valmiina minkäänlaiseen taklaukseen, koska muuten se pää ei olisi ollut alhaalla, eikä siihen päähän siten olisi kääpiön olkapää myöskään osunut. Tämä on juuri näitä joita vanhaan mutta ei välttämättä niin hyvään Scott Stevens -aikaan oltaisiin sanottu vaan, että "keep your head up" ja kiviä taskuun. Ja Lindrosin Eerikki kiittää, esim:

1999-00 Round 3/Game 7: Scott Stevens Hits Eric Lindros - YouTube

Sama juttu Huhtalalla, ei ollut yhtään valmis. Huhtalan puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että siinä oli toinen Blues-pelaaja härkkimässä. Ja tiedän, että Huhtalaan ei osunut ensisijaiseti päähän, vaan taklaus tuli ensin olkapäähän ja sitten vasta pääkin tömähti. Mutta joka tapauksessa sama homma sen osalta, että ei ole valmiina, joka on se ensisijainen syy sille että sattuu niinkin paljon kuin sattuu.

Flinckin taklaus Löfmaniin on käytännössä identtinen tämän taklauksen kanssa, muut aika erilaisia.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikähän helvetin linjaus tämä Liusjärven: "Pelikieltoa ei ole tulossa. Kyseessä ei ollut päähän kohdistunut taklaus"

Kai sen nyt kaikki näki, ettei taklaus päähän osunut eikä sitä tarvinut tutkia erikseen, vaan tuomion aiheuttaneet seikat olivat liian kova vauhti ja selkään taklaaminen hypäten. Jos nämä seikat eivät olleet liian kovat lisäpenaltiin, niin sitten ymmärrän, mutta omituinen lause ja linjaus.

Lisätään vielä sääntö mitä tapauksessa olisi pitänyt mielestäni tulkita:
Sääntökirjan säännön 523 mukaan pelaajalle, joka syöksyy, hyppää, ryntää tai töytäisee millä tavalla tahansa vastustajaa takaapäin, tuomitaan rangaistus selästä taklaamisesta.

Hassua sinällään, että Flinck saa samanlaisesta, mutta kevyemmästä ja hiukan vähemmän selkään tulevasta niitistä Liusjärveltä 2 peliä banaania.

Does not compute.

Sinällään Riskan jatkorangaistuksilla ei ole minkäänlaista merkitystä. Ainoa asia millä on merkitystä, on Puistolan ja Koiviston aivovammojen vakavuus. Aivotärähdys on aina aivovamma, joskus hyvin vakava, joskus lievempi. Aivot myös pystyvät monesti pienet vauriot "ohittamaan", mutta tuskin näistä koskaan polla kirkastuu.

Se on kaikesta huolimatta vain peliä, jossa luistellaan kaukaloa ympäri pienen kuminpalasen perässä komposiittia huiskien. Ja suurin osa ammattilaisistakin joutuu peliuran jälkeen, 3-40-vuotiaasta eteenpäin seuraavat n. 30 vuotta tekemään jotain "oikeita" töitä.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Silti minusta jotenkin tuntuu, että jos valittavana olisi kuunnella jääkiekossa lähes kaiken kokeneen NHL-veteraanin mietteitä lajista vai Jatkoajan Zalmonellaa, niin luonnollinen valinta olisi ensin mainittu. Mistähän lienee moinen tunne syntynyt.

No ilmeisesti et sitten tiedä, että kuinka hukassa Tikkanen tästä lajista on. Älä kirjoittele omiasi jos et kerran tiedä asiasta. Tai jos oletkin samaa kalibeeria kuin Tikkanen mitä tulee lajin tuntemukseen...?. Mene ja tiedä, joka tapauksessa olen varma ettei se liity tähän aiheeseen mitenkään.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
kyllähän tällä kaudella on jaettu näitä pelikieltoja aika lailla arpomalla. Mielestäni linjan mukaista olisi ollut antaa tässä tapauksessa 2-3 peliä huilia syynä kohtuuttoman kova peli.

Hyvät naurut kyllä näin maanantai-aamuun. Tätä kohtuuttoman kova peli -pykäläähän käytetään, kun medialle halutaan näyttää, että kyllä me pelikieltoja annetaan, jos on tulossa huonoa mainetta mediassa. Pohjois-Korea-pykälä, jonka perusteella voidaan antaa kieltoa milloin huvittaa. Ja palstalaiset, jotka ainakin yrittävät tajuta jääkiekosta jotain, haluavat muna pystyssä käyttää tätä pykälää.

Ja sitten halutaan yhtä pitkää kieltoa, kun esim. Bailen sai törkeästä, suoraan päähän kohdistuvasta taklauksestaan. Ei täällä nyt näköjään ihan kaikki inkkarit ole kanootissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös