Erik Riskan taklaus Pasi Puistolaan 12.4.2014 Tappara-Lukko välierässä

  • 35 371
  • 214

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko mitään mieltä ylipäätänsä taklata, jos aina pitää sekunnin sadasosia ennen taklausta vilkuilla, että onko se pakki tällä kertaa hereillä? Eikö jääkiekkopiireissä olla perinteisesti arvostettu kovia, mutta puhtaita taklauksia?.

Jääkiekkopiirejä on kaikenlaisia. Minä en kuulu siihen jääkiekkopiiriin, jonka mielestä pelaajien vahingoittaminen on ok, jos se on tehtävissä sääntöjen puitteissa kovalla ja puhtaalla taklauksella. Minä kuulun siihen jääkiekkopiiriin, jonka mukaan taklataan ensisijaisesti vastustajan horjuttamiseksi, jotta saadaan vietyä se kiekko, jotta saadaan tehtyä maali. Sen toteuttaminen ei yleensä edellytä puolen kentän vauhtia ja seinästä läpi ajamista. Sekä Riska että Bailen olisivat voineet päästä vähemmällä kovuudella samaan tulokseen, eli kiekon ryöstämisen. Yleensä on vielä niin, että nämä kovat pelaajat eivät edes ole taitavia kiekon ryöstäjiä vaan ovat tunnettuja vain kovuudestaan. Onko se sitten hienoa? joidenkin mielestä on, ainakin siihen asti kunnes tulevat itse ajetuksi lasarettiin kaulatuen kanssa puhtaalla taklauksella tai sellaisella taklauksella, joka oli puhdas vielä siinä vaiheessa kun se oli päätetty ajaa loppuun 2sekuntia
ennen osumaa.

Bailen tuossa yllä huono esimerki siksi, että sehän ei ollut missään nimessä puhdas kun osui kerran päähän. Tuskin hänkään päähän kuitenkaan tähtäsi. Pienemmällä iskuilla olisi nyt kuitenkin sekä Puistolan että Koivisto vielä mukana.
 
Viimeksi muokattu:

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On tämä kyllä aika uskomatonta keskustelua JÄÄKIEKKO-palstalla...

Höpöhöpö. Jos et Rautakorpea usko, niin kuuntele Tikkasen Esan kommentit Ilta-Sanomien sivujen klipissä. Olihan sekin taatusti tässä ottelusarjassa ns. puolueeton. Selkeä selkään taklaus siis myös Tikin mielestä.

Puistola ei käännä selkäänsä todellakaan yhtäkkiä vaan pelaa kiekkoa ja Riska näkee koko ajan tämän. Silloin on kyse taklaajan vastuusta. Tämä on täällä toistettu monta kertaa. Joskus tietysti valitettavasti menee lataus yli, mutta siitä kantaa taklaaja sitten vastuunsa. Osin tulee mieleen Villen ajo Pentikäiseen kauden avauksessa. Siinäkin lataus meni yli ja sen taisi myöntää mies itsekin. Onko Riskasta siihen?

"Tuomarifarssin" huutaminen, kun toinen makaa tajuttomana jäällä, on myös aivan hemmetin mautonta - saati tavaran viskominen jäälle.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Puistola ei käännä selkäänsä todellakaan yhtäkkiä vaan pelaa kiekkoa ja Riska näkee koko ajan tämän. Silloin on kyse taklaajan vastuusta. Tämä on täällä toistettu monta kertaa...

Jos Puistola olisi pelannut kiekon luistelusuuntaansa, oikeaan ränniin, taklaus olisi tullut kylkeen ja hän olisi ollut valmiina taklaukseen. Nyt hän päätti pelata kiekon luistelusuunnan vastaisesti, vasempaan ränniin, minkä takia hän ei pystynyt vastaanottamaan taklausta asiallisesti. Puistola teki valintansa, tietäen tulevasta taklauksesta.

Jääkiekkoon kuuluu taklaukset ja pelaajien pitää tiedostaa tämä. Mikäli taklaaminen poistetaan tämän tyyppisistä tilanteista, jääkiekosta häviää yksi tärkeä osa-alue.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jääkiekkopiirejä on kaikenlaisia. Minä en kuulu siihen jääkiekkopiiriin, jonka mielestä pelaajien vahingoittaminen on ok, jos se on tehtävissä sääntöjen puitteissa kovalla ja puhtaalla taklauksella.
Niin, mistäs sinä tiedät, että Riskalla oli tavoitteena vastustajan vahingoittaminen? En millään jaksa uskoa, että näin olisi ollut. Kyseessä oli kuitenkin äärimmäisen tärkeä ottelu, johon Riska halusi tuoda oman panoksensa kovilla taklauksilla ja periksiantamattomalla taistelulla.
Minä kuulun siihen jääkiekkopiiriin, jonka mukaan taklataan ensisijaisesti vastustajan horjuttamiseksi, jotta saadaan vietyä se kiekko, jotta saadaan tehtyä maali. Sen toteuttaminen ei yleensä edellytä puolen kentän vauhtia ja seinästä läpi ajamista. Sekä Riska että Bailen olisivat voineet päästä vähemmällä kovuudella samaan tulokseen, eli kiekon ryöstämisen.
Nimenomaan vastustajan horjuuttaminenhan Riskalla olikin tähtäimessä. Taklaukset ovat myös tietynlainen peloite, joka saa puolustajan hätäilemään ratkaisuissaan. Silloin saatetaan saada kiekko omalle joukkueelle, kun pakki ei ehdikään tekemään hallittua ratkaisua kiekon kanssa.
Yleensä on vielä niin, että nämä kovat pelaajat eivät edes ole taitavia kiekon ryöstäjiä vaan ovat tunnettuja vain kovuudestaan. Onko se sitten hienoa? joidenkin mielestä on, ainakin siihen asti kunnes tulevat itse ajetuksi lasarettiin kaulatuen kanssa puhtaalla taklauksella tai sellaisella taklauksella, joka oli puhdas vielä siinä vaiheessa kun se oli päätetty ajaa loppuun 2sekuntia
ennen osumaa.
Minun mielestäni on ihan ok, että joukkueessa on taitavia pelaajia ja semmoisia pelaajia, joiden tehtävänä on pelata kovaa ja pyrkiä tuomaan energisyyttä peliin. Riska on juuri näitä pelaajia, joiden tehtävänä on väsyttää vastustajan pelaajia ja pyrkiä sitä kautta saamaan hallinta omalle joukkueelle. Joskus lataus voi mennä yli - kuten voi mennä millä tahansa muullakin pelaajalla - mutta en muista, että Riska olisi tällä kaudella saanut tuon pelirangaistuksen lisäksi muita isoja rangaistuksia. Toki hän pelaa ajoittain hieman sääntöjen rajamailla, mutta niin pelaa monen muunkin joukkueen rouhijaosasto.
Höpöhöpö. Jos et Rautakorpea usko, niin kuuntele Tikkasen Esan kommentit Ilta-Sanomien sivujen klipissä. Olihan sekin taatusti tässä ottelusarjassa ns. puolueeton. Selkeä selkään taklaus siis myös Tikin mielestä.
Tikkanen nyt ei ole mikään järin suuri auktoriteetti näissä asioissa - sen on varmasti jokainen miehen juttuja kuunnellut jo tässä vaiheessa ymmärtänyt.

Jätän nyt tämän asian käsittelyn tältä osin tähän. En jaksa hokea itsestään selviä asioita uudelleen ja uudelleen. Sovitaan vaikka niin, että Riskalla taklasi liian kovaa.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Jos Puistola olisi pelannut kiekon luistelusuuntaansa, oikeaan ränniin, taklaus olisi tullut kylkeen ja hän olisi ollut valmiina taklaukseen. Nyt hän päätti pelata kiekon luistelusuunnan vastaisesti, vasempaan ränniin, minkä takia hän ei pystynyt vastaanottamaan taklausta asiallisesti. Puistola teki valintansa, tietäen tulevasta taklauksesta.

Ja Riskalla oli koko matka sinne kulmaan asti ajoittaa taklauksensa oikein. Hieman himmaamalla vauhtia tuo taklauksen paikka ei olisi mennyt Riskalta sivu suun. Pienellä himmauksella Riska olisi saanut vedettyä sen taklauksensa Puistolaan ilman vahinkoa, mutta nyt piti höntyillä.

Puistolalla kävi aikaisemminkin tässä sarjassa huonoa tuuria taklauksen vastaanoton kanssa toisen Riskan taklatessa. Silloin Puistola otti hypyn laitaa vasten hieman liian aikaisin ja oli laskeutumassa vastaanotostaan juuri Riskan osuessa mieheen.
 
ERiskan taklauksessa ei ole mitään vikaa, se on puhdas. Tuo tilanne oli täysin selkeä ringetteviivalta lähtien, molemmat pelaajat tiedostivat tulevan taklauksen, Puistola vain teki vääriä valintoja.

Mielestäni tämän tyyppiset tilanteet kuuluvat jääkiekkoon, näissä mitataan pelaajien rohkeutta. Uskallatko mennä taklauksen alle, jotta joukkueesi saa kiekon. Jos nämä karsitaan jääkiekosta pois, laji menettää paljon.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Puistola olisi pelannut kiekon luistelusuuntaansa, oikeaan ränniin, taklaus olisi tullut kylkeen ja hän olisi ollut valmiina taklaukseen. Nyt hän päätti pelata kiekon luistelusuunnan vastaisesti, vasempaan ränniin, minkä takia hän ei pystynyt vastaanottamaan taklausta asiallisesti. Puistola teki valintansa, tietäen tulevasta taklauksesta.

Jääkiekkoon kuuluu taklaukset ja pelaajien pitää tiedostaa tämä. Mikäli taklaaminen poistetaan tämän tyyppisistä tilanteista, jääkiekosta häviää yksi tärkeä osa-alue.

Puistola tekee ratkaisunsa selkäytimestä ja näkee, että pelitilanteen kannalta on parempi pelata vasempaan ränniin. Riska näki tämän (Puistola koko ajan selkä kentälle päin) selkeästi, jolloin olisi voinut pelata tilanteen fiksummin. Fakta on se, että pelaaja ei voi koko ajan olla kentälle taklattavissa, koska ykköshuomio on kuitenkin kiekolla tehtävissä ratkaisuissa. Puistolan virhe olisi ollut, jos olisi yhtäkkiä kääntänyt selkänsä tietäen taklauksesta - nyt sellaista ei tapahtunut. Taklauksille on tilaa, vaikka näissä tilanteissa kunnioitettaisiinkin vastustajaa.

Walrus21 kirjoitti:
Tikkanen nyt ei ole mikään järin suuri auktoriteetti näissä asioissa - sen on varmasti jokainen miehen juttuja kuunnellut jo tässä vaiheessa ymmärtänyt.

Miksi ei ole näissä tilanteissa? Taktisessa puolessa tms. on varmasti välillä pihalla, mutta entinen kiekkoilija ja Stanley cup -voittaja tuntee kyllä juurikin pelitilanteet.

TosiFani kirjoitti:
ERiskan taklauksessa ei ole mitään vikaa, se on puhdas. Tuo tilanne oli täysin selkeä ringetteviivalta lähtien, molemmat pelaajat tiedostivat tulevan taklauksen, Puistola vain teki vääriä valintoja.

Ja Riskako teki niitä oikeita valintoja viemällä taklauksen täysillä loppuun, kun näki selkeästi tilanteen?

Ikuisia soita nämä taklaajan/taklattavan -vastuukeskustelut toki aina.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Puistola tekee ratkaisunsa selkäytimestä ja näkee, että pelitilanteen kannalta on parempi pelata vasempaan ränniin. Riska näki tämän (Puistola koko ajan selkä kentälle päin) selkeästi, jolloin olisi voinut pelata tilanteen fiksummin...

Siinä vaiheessa kun Puistola oli kiekossa, reagointiin ei ollut aikaa. ERiska ei olisi pystynyt muuttamaan toimintaansa. Kyseessä oli puhtaasti Puistolan valinta, hän maksoi hintaa joukkueensa puolesta.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, mistäs sinä tiedät, että Riskalla oli tavoitteena vastustajan vahingoittaminen? .

Pahoittelen jos tuosta sai sen käsityksen, että olisin tarkoittanut Riskan yrittäneen tahallaan vahingoittaa Puistolaa. Ei varmaan yrittänyt. Mutta en minä tuossa nyt mitään jaloa urheiluhenkeä saati kunnioitustakaan nähnyt.
 
100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Voi voi kun minua harmitti heti aamulla, kun Hesarin A-osassa räävittiin kuinka eilen Riska taklasi rumasti selkään. Helvetti, eikä taklannut!

Höpöhöpö. Jos et Rautakorpea usko, niin kuuntele Tikkasen Esan kommentit Ilta-Sanomien sivujen klipissä. Olihan sekin taatusti tässä ottelusarjassa ns. puolueeton. Selkeä selkään taklaus siis myös Tikin mielestä.

Tikkanen...ensin moneen kertaan toisteli, kuinka tuo taklaus osui selkään. Kohta alkoi hokemaan kuinka oli päivänselvä ryntäys, olisiko joku luureihin antanut kehoituksen lopettaa se selkäänajo -vouhottaminen.

Hiukan ehkä turhan kovaa ajettu, muuten mielestäni oikeaoppinen taklaus. Seuraukset toki varsin valitettavat.

Onko myyten kiekkokypärissä kehitys viety jo äärimmilleen? Olisiko joku hiukan suojaavampi malli vielä mahdollista kehittää?
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Olisko niin, että remmit menis kypärän kummaltakin sivulta hartiasuojiin. Näin lieventäen sivuttaisliikettä. Aika ufolta kuulostaa kyllä
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Höpöhöpö. Jos et Rautakorpea usko, niin kuuntele Tikkasen Esan kommentit Ilta-Sanomien sivujen klipissä. Olihan sekin taatusti tässä ottelusarjassa ns. puolueeton. Selkeä selkään taklaus siis myös Tikin mielestä.

En tiedä, että kuinka paljon sinä olet Tikkasen höpinöitä kuunnellut mutta kaverin näkemys tästä lajista on aivan totaalisen surkea ja sirkus-apinakin on enemmän lajista tietoinen kuin "tiki". Hän nimittäin hokasi vasta erän loppupuolella, että kyseessä ei ollutkaan päähänkohdistunut taklaus eikä selkään taklaus vaan ryntäys joka keksittiin sitten lopulta syyksi.

"Tuomarifarssin" huutaminen, kun toinen makaa tajuttomana jäällä, on myös aivan hemmetin mautonta - saati tavaran viskominen jäälle.

Jos kyseessä on tuomarifarssi niin sitten kyseessä on tuomarifarssi. Asialla ei ole merkitystä vaikka kentällä olisi alkanut synnytys, kilpa-ajot tai tapolan makkaran maistajaiset. Joka tapauksessa surkeasta suorituksesta tulee antaa "palautetta".
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
ERiskan taklauksessa ei ole mitään vikaa, se on puhdas. Tuo tilanne oli täysin selkeä ringetteviivalta lähtien, molemmat pelaajat tiedostivat tulevan taklauksen, Puistola vain teki vääriä valintoja.

Häh? Molemmat tiedostivat tilanteen, mutta silti Riskan oli tultava ihan imussa ajamaan vaikka tiesi Puistolan pelaavan kiekkoa. Mitä Riska olisi menettänyt himmaamalla sitä vauhtiaan sen verran, että Puistola olisi kerinnyt pelaamaan sen kiekon pois siitä? Puistola varmasti tiesi Riskan taklaavan, koska yritti tarjota kylkeään Riskalle. Puistola siis kunnioitti taklaaman tulevan pelaajan aikeita ja tarjosi omalla toiminnallaan Riskalle mahdollisuuden taklata ilman seuraamuksia. Riskalla oli tarpeeksi aikaa reagoida tilanteeseen, mutta ei kelvannut niin ei kelvannut.
 
Niin, tässä on yksi asian ydin. Puistola on kiekollinen joten hän tiedostaa olevansa tilanteessa jossa pommia tulee. Jos ei tiedosta niin ammatinvaihto on paikallaan.

Hän myös yritti tarjoilla kylkeään ja onnistui siinä.

boldaus on oma.
 
axe

Jäsen
Mistään muustahan tässä ei ole kyse kuin pelaajien toistensa kunnioittamisesta. Kumpikin tilanteessa olevista tietää että taklaus on tulossa, he kaksi ovat ainoat jotka olisivat voineet pelata tilanteen toisin, kummallakin oli reilusti aikaa tehdä valintansa.

1) Puistola olisi voinut jättää tilanteen pelaamatta eli "neitimäisesti" väistää.

2) Riska olisi voinut taklata turvallisemmin eikä yrittää tätä nykyjääkiekosta liian tuttua "läpitaklausta".

Mitä ihmettä te ihmiset jääkiekolta oikein haluatte? Pelaamista vai väistelemistä?

Edit: Lisätääs nyt vielä, että en pidä taklausta erityisen törkeänä vaikka se selkeästi takaapäin tuleekin, eikä se itsessään saa sappea juuri kiehumaan. Se saa kuinka tää vitun palsta saa aina kaikki taklaukset sen taklatun syyksi.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka selkään tultiin niin ei tämä ollut mitenkään törkeä. Huono tuuri Puistolalla. Molemmilta mokailua: Puistola oli yllättävän valmistautumaton ja Riska veti turhaan takaa. Tuo olisi voinut lipua ohi ilman loukkaantumista tai rangaistustakin ja peliä olisi jatkettu normaalisti.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse kannustin Tapparaa tässä sarjassa, ja näiden "oranssin sävyistenkin" lasien takaa tuo taklaus oli täysin puhdas ja Puistolan loukkaantuminen ikävä sattuma. Jokaikinen, joka on kiekkoa kaukalossa lätkinyt tai sen parissa toiminut tiedostaa tämän. Hävettää joidenkin "tietäjien" puolesta, joiden mielestä tuo oli "törkeä hyppytaklaus selkään" ja sitten vielä vedotaan Tikkasen näkemyksiin tästä tilanteesta. Siis saman Tikkasen, jonka mukaan säännöissä sanotaan, että jokaisesta päähän kohdistuneesta taklausesta pitää laittaa pihalle (tämä siis Pelsu - Tappara sarjassa) ja saman Tikkasen, joka ei osaa edes pelaajien nimiä, vaikka se lukisi ne paperilta. Ja juu, onhan sillä vitusti niitä stänlikappi sormuksia, niin se tietää kaikesta kaiken.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Häh? Molemmat tiedostivat tilanteen, mutta silti Riskan oli tultava ihan imussa ajamaan vaikka tiesi Puistolan pelaavan kiekkoa. Mitä Riska olisi menettänyt himmaamalla sitä vauhtiaan sen verran, että Puistola olisi kerinnyt pelaamaan sen kiekon pois siitä? Puistola varmasti tiesi Riskan taklaavan, koska yritti tarjota kylkeään Riskalle. Puistola siis kunnioitti taklaaman tulevan pelaajan aikeita ja tarjosi omalla toiminnallaan Riskalle mahdollisuuden taklata ilman seuraamuksia. Riskalla oli tarpeeksi aikaa reagoida tilanteeseen, mutta ei kelvannut niin ei kelvannut.

Mitä helvettiä sinä oikein kirjoitat??!!

Eli ERiskan olisi pitänyt luovuttaa kaksikamppailutilanne??

Vielä kerran:

Puistola olisi selvinnyt tuosta tilanteesta pelaamalla kiekkoa luistelusuuntaansa eli oikeaan ränniin. ERiska muodosti tuossa tilanteessa sellaisen uhan, että tuo olisi ollut ainoa turvallinen toimintatapa. Nyt Puistola otti riskin ja kävi huonosti.
 
Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1) Puistola olisi voinut jättää tilanteen pelaamatta eli "neitimäisesti" väistää.

2) Riska olisi voinut taklata turvallisemmin eikä yrittää tätä nykyjääkiekosta liian tuttua "läpitaklausta".

3) Puistola olisi voinut jättää kiekon pelaamatta mailalla vaan nykyjääkiekosta tutusti suojata kiekko sijoittumisella, ottaa taklaus vastaan ja vasta sitten pelata kiekkoa.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Höpöhöpö.

CLIP

Puistola ei käännä selkäänsä todellakaan yhtäkkiä vaan pelaa kiekkoa ja Riska näkee koko ajan tämän. Silloin on kyse taklaajan vastuusta.

No höpöhöpö vaan itsellesi => taklaajan vastuu tulee eteen siinä kohtaa kun taklattava ei tiedä tulevasta töötistä tai on selkeästi ns. haavoittuvassa asemassa (vrt. Huhtala vs. Kovanen). Eilisessä tilanteessa PP:llä oli oma vastuunsa tapahtumista ja siinä kohtaa kun hän teki viime hetken valinnan pelata kiekon "väärään suuntaan" hän otti tietoisen riskin, että sattuu. No tällä kertaa tosiaan sattui eikä Riskalla ollut enää siinä vaiheessa mitään palaa muuttaa tapahtumien kulkua muuten kuin taklata mahdollisimman puhtaasti mahdollisimman alas, kuten hän tekikin...

Ja jotta nyt ei jää kenellekään epäselväksi; meikäläisellä on pari frendiä (lätkää & JeFua), jotka kärsivät tänä päivänä aktiiviaikoinaan päähänsä saamistaan tälleistä ja se ei todellakaan ole mikään leikin asia! KUKAAN ei toivo eilisenlaista lopputulosta, mutta joskus noita sattuu ilman varsinaista murhayritystä tai syyllistä...
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisiko tälle sopiva verrokki Huhtala/Kovanen tapaus?
Konaisuudesta 5 + 20 min oikea tuomio.

Lukekaapa päivän Hesarista Tony Salmelaisen aivovamma tarina.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Vaikea tilanne joita sattuu nykyliigassa ihan liikaa. Oli sitten "vika" kenessä tahansa, niin tavalla tai toisella näihin on saatava muutos. Ei tuota tilannetta voi sälyttää taklattavan vastuulle, vaikkei Riska rumaa yrittänytkään ajaa.

En tiedä, että kuinka paljon sinä olet Tikkasen höpinöitä kuunnellut mutta kaverin näkemys tästä lajista on aivan totaalisen surkea ja sirkus-apinakin on enemmän lajista tietoinen kuin "tiki". Hän nimittäin hokasi vasta erän loppupuolella, että kyseessä ei ollutkaan päähänkohdistunut taklaus eikä selkään taklaus vaan ryntäys joka keksittiin sitten lopulta syyksi.

Silti minusta jotenkin tuntuu, että jos valittavana olisi kuunnella jääkiekossa lähes kaiken kokeneen NHL-veteraanin mietteitä lajista vai Jatkoajan Zalmonellaa, niin luonnollinen valinta olisi ensin mainittu. Mistähän lienee moinen tunne syntynyt.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Mitä helvettiä sinä oikein kirjoitat??!!

Eli ERiskan olisi pitänyt luovuttaa kaksikamppailutilanne??

Vielä kerran:

Puistola olisi selvinnyt tuosta tilanteesta pelaamalla kiekkoa luistelusuuntaansa eli oikeaan ränniin. ERiska muodosti tuossa tilanteessa sellaisen uhan, että tuo olisi ollut ainoa turvallinen toimintatapa. Nyt Puistola otti riskin ja kävi huonosti.

Paskaa.

Tämä tilanne on verrannollinen Bailenin taklaukseen, joten kaivelkaapa kommenttinne siitä ketjusta. Bailenin rikkeellinen teko oli nostaa kättään. Riskalla se oli pikku hyppy lopussa. Molempien rikkeiden seurauksena vastustaja loukkaantuu päähän tulevan tällin seurauksena. Kummassakaan tilanteessa taklaaja ei tullut ns. kolmantena palaajana tilanteeseen tai ylikovaa.

Seuraukset ja kommentoinnit sitten sen mukaan. Tai sitten voi vaahdota vaikka serkun kaimoista ja sukkahousun väreistä. Piste.
 
100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Olisiko tälle sopiva verrokki Huhtala/Kovanen tapaus?
Konaisuudesta 5 + 20 min oikea tuomio.
Ei. Huhtava veti Kovasta suoraan selkään, Riska Puistolaa kylkeen.

Lukekaapa päivän Hesarista Tony Salmelaisen aivovamma tarina.
Luettu, ikävä homma.

Yksikin aivotärähdys on liikaa. Tähän lajiin kuuluu fyysinen kontakti, ja joskus sattuu vahinkoja.

Voisin lyödä vetoa, ettei tästä anneta lisäpelikieltoa. Kortelainen muuten oli eilen studiossa hyvin hereillä, ja koitti varovasti tuoda esiin tätä taklattavan vastuu -asiaa.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Kyllähän tuo rotta aika kovaa selkään tulee ja pieni hyppykin lopussa. Luistimet irtoaa jäästä eikä se johdu osumasta vaan tapahtuu jo hiukan ennen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös