Elokuva joka on tehnyt vaikutuksen?

[Ramchester]

Passion of the Christ
Valitsen vaarallisen tien tällä foorumilla ja nimeän tämän yhdeksi minuun vaikuttaneista elokuvista.

Elokuva on tehty vaikuttavasti, eikä katsomokokemukseen todennäköisesti vaikuta tipan vertaa uskooko Jeesuksen kaikkivoipaisuuteen vai ei. Itse ateistina pidin ainakin Jeesusta yhtenä väärinmärretyistä, joista nykypäivänä voisi käyttää nimeä valtion vihollinen. Kidutuksen soisi loppuvan jo paljon ennen elokuvan loppua, mutta turhaan...

 

[L. Paraske]

No siis näitähän on niin monta, että lienee turha edes yrittää kaikkia mainita, joten valitsenpa muutaman tärkeimmän rakkaudenkohteen.

Ensimmäiseksi tule mieleen suosikkiohjaajani Alfred Hitchcockin ehkä se kaikkein täydellisin ja samalla viihdyttävin elokuva Takaikkuna. Näin sen ensi kertaa tv:stä suurin piirtein kymmenen ikäisenä ja samantien se teki lähtemättömän vaikutuksen. Täydellinen idea, tirkistely, ketäpä meistä se ei kiehtoisi. Hitchcockin oivaltavan ohjauksen myötä katsojat pääsevät kokemaan tapahtumat pääosaa esittävän Jimmy Stewartin silmin ja kun mukana on ehkäpä valkokankaan historian täydellisin kaunotar Grace Kelly ihastuttavassa roolissa, niin tämän elokuvan parissa viihtyy ja jännittää aina vaan uudestaan. Takaikkunan tunnelmaa ei mielestäni mikään leffa ole pystynyt saavuttamaan ja pelkästään sen värimaailma on jotain ainutlaatuista.

Trillereiden ystävä kun olen, niin myöskin seuraava elokuva menee siihen kategoriaan. Takaikkunan kanssa Seitsemällä tosin ei ole juuri mitään yhteistä. No ehkä sen verran, että visuaalisesti tämäkin on loistotyötä, mutta ensimmäisenä tämän elokuvan osalta ihailen kuinka hienosti tässä on luotu oma maailmankuvansa. Se7enin maailma on synkkä ja täysin vastenmielinen maailma, jolla ei tunnu olevan edes toivoa paremmasta...sen varmaan kuuluisa loppukohtauskin osoittaa. Toisaalta tässä erinomaisen Morgan Freemanin hahmon loppusitaatissa kimaltele pieni toivonpilke: Ernest Hemingway once wrote, "The world is a fine place and worth fighting for." I agree with the second part.
Ihailen myös elokuvan juonenkuljetusta ja näyttelijäsuorituksia. Aika pitkälle täydellinen elokuva tämä on minulle, sillä tästä tuntuu löytävän aina hienoja uusia puolia uusilla katselukerroilla.

Kolmantena valitsen elokuvan, jonka näin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan verrattain myöhään, itse asiassa pari vuotta sitten. Elokuva itse on kuitenkin kovin iäkäs, sillä Charlie Chaplinin Kaupungin valot valmistui jo 1931. Chaplinia voi hyvällä syyllä pitää elokuvahistorian suurimpana nerona ja tässäkin elokuvassa asiasta saadaan riittävästi viitteitä. Chaplin ei suostunut alistumaan äänielokuvien suosion alle, vaan piti itsepintaisesti Kulkuri-hahmonsa mykkänä (kuten myös vielä viisi vuotta myöhemmin Nykyajassa, jossa tosin käytettiin osittain muuten jo puhetta). Kaupungin valoissa ratkaisu toimii loistavasti ja täytyy ihailla sitä, miten jouhevasti perfektikkona tunnetun Chaplinin ohjaama elokuva etenee kohtauksesta toiseen. Ja millaisista kohtauksista puhutaan; omasta mielestäni nyrkkeilykohtaus on kaikkien aikojen hauskinta Chaplinia kun taas kuuluisa loppukohtaus on edelleen kaikkien aikojen koskettavin koko leffahistoriassa (Yes, I can see now.). Nuo kaksi kohtausta ovatkin oivia esimerkkiä kuvaamaan elokuvaa, joka on hykerryttävän hauska mutta äärimmäisen koskettava.

 

[EDDIE C]

PELTIRUMPU

Tässä elokuvassa on muutama allekirjoittaneeseen kuvottavuudellaan vahvasti vaikuttanut kohtaus. Silliä syödessä tulee aina väkisin mieleen kohta jossa rumpalipojan äiti ahmii kokonaisia sillejä suomuineen ja ruotoineen päivineen. Toinen oksettava kohtaus on se nahkiaisten pyytäminen hevosen päällä. Elokuva kokonaisuudessaan on muutenkin vaikuttavin leffa jonka olen nähnyt, en kuitenkaan halua sitä aivan pian uudestaan nähdä. Peltirumpu on selittämättömällä tavalla sekä hyvin vastenmielinen että kiehtova elokuva. Onneksi tuli ostettua tämä dvd Anttilan alennuslaarista.

 

[secord]

No siis näitähän on niin monta, että lienee turha edes yrittää kaikkia mainita, joten valitsenpa muutaman tärkeimmän rakkaudenkohteen.

Ensimmäiseksi tule mieleen suosikkiohjaajani Alfred Hitchcockin ehkä se kaikkein täydellisin ja samalla viihdyttävin elokuva Takaikkuna. Näin sen ensi kertaa tv:stä suurin piirtein kymmenen ikäisenä ja samantien se teki lähtemättömän vaikutuksen. Täydellinen idea, tirkistely, ketäpä meistä se ei kiehtoisi. Hitchcockin oivaltavan ohjauksen myötä katsojat pääsevät kokemaan tapahtumat pääosaa esittävän Jimmy Stewartin silmin ja kun mukana on ehkäpä valkokankaan historian täydellisin kaunotar Grace Kelly ihastuttavassa roolissa, niin tämän elokuvan parissa viihtyy ja jännittää aina vaan uudestaan. Takaikkunan tunnelmaa ei mielestäni mikään leffa ole pystynyt saavuttamaan ja pelkästään sen värimaailma on jotain ainutlaatuista.

Helvetin hyvä valinta ja totta joka sana. Ja kyllähän näitä vaikuttavia teoksia on monia, ettei tahdo edes kaikkia muistaa mainita. Taidanpa astella lähipäivinä erääseen videovuokraamoon ja viettää illan muutaman hyvän elokuvan parissa.

 

[ms.qvist]

Westerneistä kun on tullut jonkin verran juttua niin muutama sana omasta puolesta tähän keskusteluun.

Itse en koskaan ole pitänyt näistä perinteisistä westerneistä jossa hyvät ovat ehdottomasti hyviä kaikessa ja pahat taasen vastenmielisiä kaikella tapaa - eniten tämä asettelumalli on visvottanut westerneissä joissa taisteltiin intiaaneja vastaan, joissa intiaanit kuvattiin kaikkea muuta kuin inhimillisinä olentoina - ehkäpä asteen pari villieläimien yläpuolelle asettuvina. tämä vastenmielisyys varmaan juontaa juurensa siitä, että itse lapsena ja nuorena koin juuri intiaanien kulttuurin kiinnostavana ja eri heimot ja niiden tavat kiehtoivat suuresti joten sitten silloisen elokuvamaailman perisynti eli intiaanien täydellinen alistaminen pisti vihaksi pienen pojan päässä. Muutoinkin perinteiset westernit asettelultaan olivat jotain todella ärsyttävää, poikkeuksen joukossa tekee oikeastaan kaksi leffaa eli Rio Bravo ja Sheriffi - etenkin Sheriffi teki minuun vaikutuksen kun se 80-luvulla näin ensimmäistä kertaa televisiosta. Kuinka yksinäiseksi ihminen jätettiinkään sinä hetkenä kuin hän olisi eniten apua tarvinnut - leffa on intensiivinen ja kaikella tapaa tiivis paketti.

Italowesterneistä ei kannata enää mainita mitään erikoista koska ketjusta löytyy asiantuntevia ja hienoja analyysejä Sergio Leonen tiukoista ja samalla hyvin karuista ja raadollisista westerneistä - ehdotonta huippua westernien rintamalla edustavat Dollari trilogia sekä Huuliharppukostaja. Kaikki neljä tehneet minuun suuren vaikutuksen, eivätkä menetä tehoaan tippaakaan useammankaan katselukerran jälkeen.

Kun westerneistä puhutaan ja etenkin minuun vaikutuksen tehneistä westerneistä niin tuolloin ei sovi myöskään unohtaa Eastwoodin Armotonta. Vaikka siinä on tavallaan asetelmana hyvä ja paha niin missään mielessä nämä hyvätkään eivät edusta kiiltokuvamaisia sankarihahmoja vaan ovat rujoja ja parhaimmat aikansa nähneitä palkkiometsästäjiä pl. kolmikon nuorin, tavallaan myös hyvin epäsankarillinen, hahmo. Armottomana länsi kuvataan kaikille ihmisille hyvin armottomana paikkana, ihmisen henki ei ole juuri minkään arvoinen - eikä ihmisen kunniakaan, kohtelu on kaikella tapaa julmaa ja karua. Sellaiseksi villin rajaseudun mieltää kaikella tapaa, paikaksi jossa laki on useimmiten vahvimman ja röyhkeimmän puolella.

Vielä on mainittava lyhyelti pari westerniä tai joista toinen ei tavallaan enää ole selkeä western vaan ennemminkin joutsenlaulu kuolevalle villille lännelle. Sam Peckinpah on ohjannut kaksi loistavaa westerniä - toinen on kertomus Pat Garrett'ista ja Billy the Kid'istä, näistä kahdesta tämä on mielestäni heikompi kokonaisuutena vaikka loistava ja koskettava sekin - erityisesti kun tämänkin näin ensimmäistä kertaa joskus 80-luvulla. Suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt samaisen ohjaajan Hurja joukko, siinä villi ja vapaa länsi kuvataan kuolevana tyyssijana jonne modernisaatio saapuu ja viimeiset lainsuojattomat joutuvat tekemään kaikkensa (mikä sekään ei aina riitä) saadakseen elantonsa. elokuvan alkukohtaus on koskettava, kohtaus jossa lapset leikkivät julmaal eikkiä muurahaisilla ja skorpioneilla - samaten julma mutta samalla julmuudessaan hyvin kaunis on elokuvan loppu jossa tämä joukkio käy viimeiseen taistoon, mottona lienee yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Selkeistä intiaanielokuvista nostan vielä kaksi vaikuttavaa elokuvaa, kummassakin käydää taistelua villillä rajaseudulla mutta vain eri vuosisadoilla. Toinen on Viimeinen mohikaani jonka loppu on etenkin hyvin koskettava - aivan kuin sanaton rakkaus yhdistäisi Unckasin (meniköhän nimi nyt oikein) ja tämän vaaleamman upseerin tyttäristä, tyttären valitessa kuoleman ja syöksyen korkealta jyrkänteeltä Unckasin perässä kuolemaan. Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa on runollinen ja samalla eräänlainen ylistyslaulu intiaaneille - kaunis elokuva jossa kuvataan elämää rajaseudulla intiaanien ja valkoisen miehen muodostaessa hitaasti mutta varmasti luottamuksellisen yhteyden toisiinsa.

vlad.

 

[Ted Raikas]

Selkeistä intiaanielokuvista nostan vielä kaksi vaikuttavaa elokuvaa, kummassakin käydää taistelua villillä rajaseudulla mutta vain eri vuosisadoilla. Toinen on Viimeinen mohikaani jonka loppu on etenkin hyvin koskettava - aivan kuin sanaton rakkaus yhdistäisi Unckasin (meniköhän nimi nyt oikein) ja tämän vaaleamman upseerin tyttäristä, tyttären valitessa kuoleman ja syöksyen korkealta jyrkänteeltä Unckasin perässä kuolemaan. Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa on runollinen ja samalla eräänlainen ylistyslaulu intiaaneille - kaunis elokuva jossa kuvataan elämää rajaseudulla intiaanien ja valkoisen miehen muodostaessa hitaasti mutta varmasti luottamuksellisen yhteyden toisiinsa.

Näistä kahdesta Tanssii Susien Kanssa on kyllä mieleeni. Äärimmäisen hieno elokuva ja tyylikäs. Kuvaus on mielestäni uskottava ja aika puolueeton, tai no ehkä se kumartelee hieman intiaanien suuntaan, mutta se ei ole laisinkaan kohtuutonta ajatellen, mitä he ovat saaneet kärsiä.

Viimeinen Mohikaani taasen ei ole mielestäni kauhean hyvä elokuva, on siinäkin hetkensä ja on se komeasti kuvattu. Muuten vaan turhan Hollywoodmainen lässytys. Musiikki kyseisessä elokuvassa on kyllä erittäin kaunista ja soundtrack on aina silloin tällöin kuuntelussa, todella vetoavaa musiikkia.

Muistelisin pitäneeni suuresti noita samoja aikoija ilmestyneestä Geronimo -elokuvasta. Siinä oli myös hienoa kuvausta ja läpileikkausta tuosta intiaanista, joka väkisin sitten nujerrettiin ja "kesytettiin". Päärooleissa oli ainakin Wes Studi (Geronimona) ja Robert Duvall.

 

[Mike]

On hyviä leffoja, ja sitten on leffoja joita jaksaa katsella kymmeneen kertaan ja ne tuntuvat joka kerta yhtä vaikuttavilta. Alla elokuvia, jotka tunnelmallaan ja näyttelijäsuorituksillaan kolahtavat omalla kohdallani kerta kerran perään:

Uhrilampaat
- Myös Hannibal ja Punainen lohikäärme ovat erinomaisia leffoja, mutta ykkösosan uniikkiin fiilikseen ne eivät yllä.

American History X
Seven
Avain pakoon
Platoon
Epäillyt
Fight Club
8mm
Amores Perros
21 grammaa

 

[Sistis]

Passion of the Christ
Valitsen vaarallisen tien tällä foorumilla ja nimeän tämän yhdeksi minuun vaikuttaneista elokuvista.

Tarina lienee kaikille tuttu...
Ei en herännyt uskoon tämän elokuvan nähtyäni vaan tuttu tarina sai kyllä käsinkosketeltavaa tuntumaa tässä leffassa, miten se sitten keneenkään vaikuttaa tai mitä mieltä sitä onkaan tarinan "fiktio vai fakta?" kysymyksestä niin siihen en halua puuttua.

Itse en ole tuota elokuvaa nähnyt. Sen sijaan Martin Scorsesen The Last Temptation of Christ on osittain samaan kategoriaan kuuluva elokuva, joka oli kyllä vaikuttava näin ateistin silminkin katsottuna. Itse ehdin tosin näkemään vain elokuvan viimeisen puoliskon, mutta sekin riitti vakuuttamaan. Ristiinnaulitsemiskohtaus Golgatalla oli mieleenpainuva. Samaten myös Raamatun tarinalle vaihtoehtoinen kertomus Jeesuksen ja Magdalan Marian avioliitosta (sama, mikä Da Vinci -koodissa oli) on esitetty hyvin.

Martin Scorseselta löytyy muitakin hyviä elokuvia, joista pitää ehdottomasti mainita Dalai Lamasta kertova Kundun. Tiibet-aiheisia elokuvia ei taida olla kovin montaa, mutta Seitsemän vuotta Tiibetissä on ainakin yksi. Sekin on vaikuttava kertomus. Molemmissa elokuvissa on hyvin koskettavasti kerrottu, miten toivottomaan tilanteeseen Tiibet joutui Kiinan armeijan tullessa alueelle väkisin.

 

[ranger]

Ranger's List

Ehkä hiukan off-topic, mutta copy-pastetanpa joitain kohtia itseltäni muutaman vuoden takaa, valinnat toki vuosien mittaa elävät asettuen välillä myös "alkuperäiseen" tilaansa:

...

Kun itään kumartaa, länteen pyllistää. Vaikkei valinta muutamien osalta tuota suuriakaan vaikeuksia, TOP 12 -elokuvalistan laatiminen on jo koko lailla mahdotonta, mutta yritetään. Ulkopuolelle jää lukemattomia mestariteoksia, jotka voisivat aivan yhtä hyvin olla mukana. Samoin puhtaana makuasiana mieltymykseni rikoselokuviin ei voi olla vaikuttamatta. Kahden ensimmäisen jälkeen järjestys on satunnainen (tai korkeintaan suuntaa antava), koska yleisesti ottaen suurimpien mestariteosten välillä paremmuusjärjestyksen asettaminen on kuin vertaisi toisiinsa "Instruments of Death made by Hattori Hanzo".


The Godfather

The Godfather: Part II

Pulp Fiction

The Usual Suspects

Goodfellas

Schindler's List

Apocalypse Now

The Silence of the Lambs

Unforgiven

Psycho

12 Angry Men

Talvisota


Antakoon eräskin edesmennyt ohjaajanero anteeksi, ettei yksikään hänen briljanteista elokuvistaan mahtunut tällä(kään) kertaa joukkoon tummaan.



Ranger

 

[Gellner]

Suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Sergio Leonen Once Upon a Time in America (Suuri gangsterisota). Aivan huikean loistava ja vaikuttava leffa! Näyttelijäsuoritukset, erityisesti James Woodsin suoritus on mieleenpainuva, samoin kuin itse tarina ja Morriconen musiikki. Leffa on suht pitkä, varsinkin se "oikea" versio, mutta eipä tuo haittaa. Aikoinaan 90-luvulla leffa tuli kahtena osana peräkkäisinä iltoina maikkarilta, tänään näyttää tulevan Neloselta vissiinkin hieman lyhennettynä. Jos joku on missanut tämän mestariteoksen, niin kannattaapi olla tänään television ääressä.

 

[Hyytiäinen]

Karhu

Kyllä oli kova paikka pikkupojalle kun se yksi hahmo kuoli.
Isän nimeen

Epäoikeudenmukaisuus on turhauttavaa. Teki mieli soittaa jonnekkin, että ei näin voi käydä.

Nuo nyt tuli heti kylmiltään mieleen.

Monta hyvää on mainittu mutta nuo kaks on kyllä jääny mullekin mieleen. Isän kans oltiin kattomas Karhua leffateatterissa ja kyllä piti itkua pidätellä.

Kotimaisista on kolahtanu Äideistä parhain ja kestosuosikkina Veturimiehet heiluttaa (=opetusfilmi)

 

[Hyytiäinen]

Pyytäisin että vastaajat myös perustelisivat miksi joku elokuva on tehnyt vaikutuksen häneen. Tämä tekisi tästä näistä vastauksista niin paljon mielenkiintoisemmat. Ja aika vähän sellaisista ns. listausketjuista saa irti mikä tästäkin ketjusta on nähtävästi tulossa.

- tinke.80

Schindlerin lista on helvetin koskettava pätkä mutta Perikatoon on helpompi eläytyä kun se on saksankielinen. Edelliset katottuna kannattaa huomioida myös Pianisti. II maailmansota ja juutalaisvainot kiinnostavat kovasti. Eri näkökulmat tuovat aiheeseen kiinnostavuutta.

 

[avatar]

Näistä kahdesta Tanssii Susien Kanssa on kyllä mieleeni. Äärimmäisen hieno elokuva ja tyylikäs. Kuvaus on mielestäni uskottava ja aika puolueeton, tai no ehkä se kumartelee hieman intiaanien suuntaan, mutta se ei ole laisinkaan kohtuutonta ajatellen, mitä he ovat saaneet kärsiä.

Viimeinen Mohikaani taasen ei ole mielestäni kauhean hyvä elokuva, on siinäkin hetkensä ja on se komeasti kuvattu. Muuten vaan turhan Hollywoodmainen lässytys. Musiikki kyseisessä elokuvassa on kyllä erittäin kaunista ja soundtrack on aina silloin tällöin kuuntelussa, todella vetoavaa musiikkia.

Pakko ottaa tähän jotain kantaa kun kerta joku kyseisistä leffoista täällä puhuu. Itsehän tosiaan valitsin Tanssii Susien Kanssa-elokuvan omaksi suosikikseni tuossa vuonna 93 ja siinä ykköspaikalla se pysyy edelleen.

On mielestäni jo ihan dramaturgisestikin paljon toimivampi leffa kuin Viimeinen Mohikaani, mutta toki näitä leffoja on aika turha mennä vertaamaan toisiinsa, vaikka molemmat käsittelevätkin intiaanien ja valkoisen miehen yhteentörmäystä historiassa. Kuvatuissa intiaanikulttuureissa on melkoinen ero näissä elokuvissa, mikät toki johtuu osittain siitä, että kyseiset heimot ovat hyvin erilaisia. Näiden heimojen erilaisuushan tuotiin jo TSK:ssa hyvin esille.

Itselleni vain Costnerin ansaitusti palkittu leffa on aina yhtä vaikuttava kokemus kun sen nykyään ehkä kerran pariin vuoteen katson, kun liian tiheä katsontaväli vain pilaisi fiilistä. Kaikki liiaksi katsottuna menee kuralle, valitettavasti.

Muusikillisesti ehkä Viimeinen Mohikaani pesee Costnerin eepoksen, mutta taas puolestaan eräs vaikuttavimmista ns. "joukkokohtauksista" on kyllä jälkimmäisessä, eli tämä biisonien metsästys. Erittäin hienosti toteutettu episodi ja toki elokuvan viimeiset 15 minuuttia ovat kyllä hyvin pitkän rainan hiljalleen kehitellyn tarinan ns. "hiekkalinnan täydellinen romahduttaminen" ja sitä myöten yksi parhaista kliimakseista elokuvahistoriassa. Ugh! Olen puhunut.

 

[-Kantor-]

Jack Arnold

Katsoin tässä viikonlopulla Jack Arnoldin ohjaaman "The Incredible Shrinking Man"-nimisen leffan ja teki kyllä suuren vaikutuksen. Toteutuskin on yllättävän hyvä ottaen huomioon, että leffa on tehty 50-luvulla. Tässä kysymys: oletteko nähneet muita herran elokuvia? Suosituksia kaivataan. Ainakin It Came From Outer Space, Creature From The Black Lagoon ja Tarantula kuuluvat tuotoksiinsa, joita siis en ole vielä nähnyt.

 

[Yläpesä]

It Came From Outer Space, Creature From The Black Lagoon ja Tarantula kuuluvat tuotoksiinsa, joita siis en ole vielä nähnyt.

Kyllähän nuo katsoa voi ja kuuluvat heppoisen camp-kulttuurin keskiöön samaan tapaan kuin Jason and the argonauts, mutta eivät ne ole elokuvakokemuksina lähelläkään Kutistuvaa miestä, joka on todellinen aikaa ja katsomiskertoja kestävä klassikko. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten uusintaversiokin - tietenkin - eikä päästy lähellekään originaalin tehoja vaikka oli kaikki nykytekniikka puolellaan.

 

[-Kantor-]

Kyllähän nuo katsoa voi ja kuuluvat heppoisen camp-kulttuurin keskiöön samaan tapaan kuin Jason and the argonauts, mutta eivät ne ole elokuvakokemuksina lähelläkään Kutistuvaa miestä, joka on todellinen aikaa ja katsomiskertoja kestävä klassikko. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten uusintaversiokin - tietenkin - eikä päästy lähellekään originaalin tehoja vaikka oli kaikki nykytekniikka puolellaan.

Eli suositteletko? Onko hankinnan arvoisia? :)

 

[Yläpesä]

Eli suositteletko? Onko hankinnan arvoisia?

Jaa-a. Jos tykkäät hyvästä huonosta mausta eli camp-huumorista ja B-luokan scifi-leffoista niin suosittelen. Nuo ovat täynnä kehnoja efektejä, kökköä puujalkanäyttelemistä ja yksiviivaista juonta. Jos olet vakavamman elokuvan ystävä, niin en usko kolahtavan. Ehkä kannattaa ensin katsoa ja vasta sen jälkeen harkita ostamista. Tai, no kyllä noista helposti pääsee eroon myymällä, jos ei itse pidä.

Internetin alkuaikoina vaikutti mukava leffasaitti nimeltä Moviecritic, jonne sai antaa näkemilleen elokuville arvosanoja. Kun niitä oli syöttänyt parisenkymmentä, ohjelma osasi peilata makuasi muihin samankaltaisiin ja sen perusteella suositella leffoja, joita et ollut vielä nähnyt (tai varoitti katsomasta). Joku isompi pulju sitten osti tuon, ja homma loppui siihen. En ole törmännyt vastaavaan, vaikka vähän väliä tuollaiselle olisi tarvetta. Oman kokemukseni perusteella tuo toimi ihan mukavasti ja oikeastaan se suositteli monipuolisemmin uusia leffatuttavuuksia kuin omituiset kaverini.

 

[The M]

Internetin alkuaikoina vaikutti mukava leffasaitti nimeltä Moviecritic, jonne sai antaa näkemilleen elokuville arvosanoja. Kun niitä oli syöttänyt parisenkymmentä, ohjelma osasi peilata makuasi muihin samankaltaisiin ja sen perusteella suositella leffoja, joita et ollut vielä nähnyt (tai varoitti katsomasta). Joku isompi pulju sitten osti tuon, ja homma loppui siihen. En ole törmännyt vastaavaan, vaikka vähän väliä tuollaiselle olisi tarvetta. Oman kokemukseni perusteella tuo toimi ihan mukavasti ja oikeastaan se suositteli monipuolisemmin uusia leffatuttavuuksia kuin omituiset kaverini.

Tämä on vähän vastaava: http://movielens.umn.edu/login

 

[Yläpesä]

Tämä on vähän vastaava: http://movielens.umn.edu/login

Joo, olen käyttänyt, mutta tuo ei tuota yhtä hyvin "oikeita osumia". Johtuu luultavasti joko taustalla olevasta ohjelmasta tai algoritmeista, joita se käyttää, tai sitten vain liian vähästä käyttäjämäärästä, jolloin verrokkiporukkaa ei ole riittävästi. Tuolta puuttuu myös turkasen paljon näkemiäni elokuvia.

 

[Gleb]

Jaa-a. Jos tykkäät hyvästä huonosta mausta eli camp-huumorista ja B-luokan scifi-leffoista niin suosittelen. Nuo ovat täynnä kehnoja efektejä, kökköä puujalkanäyttelemistä ja yksiviivaista juonta. Jos olet vakavamman elokuvan ystävä, niin en usko kolahtavan. Ehkä kannattaa ensin katsoa ja vasta sen jälkeen harkita ostamista. Tai, no kyllä noista helposti pääsee eroon myymällä, jos ei itse pidä.

Internetin alkuaikoina vaikutti mukava leffasaitti nimeltä Moviecritic, jonne sai antaa näkemilleen elokuville arvosanoja. Kun niitä oli syöttänyt parisenkymmentä, ohjelma osasi peilata makuasi muihin samankaltaisiin ja sen perusteella suositella leffoja, joita et ollut vielä nähnyt (tai varoitti katsomasta). Joku isompi pulju sitten osti tuon, ja homma loppui siihen. En ole törmännyt vastaavaan, vaikka vähän väliä tuollaiselle olisi tarvetta. Oman kokemukseni perusteella tuo toimi ihan mukavasti ja oikeastaan se suositteli monipuolisemmin uusia leffatuttavuuksia kuin omituiset kaverini.

Tässä kotimainen vaihtoehto joka on mielestäni parempi kuin tuo Movielens vaikka käyttäjiä onkin vähemmän.

http://www.movietron.net

 

[Mr Scarface]

Paljon on tässä ketjussa puhuttu ja mainittu mestari Leonen elokuvista. Mielenkiintoisimman elokuva-Déjà Vun olen kokenut, kun ensin olin nähnyt Once upon a time in American, ja sitten eräänä päivänä katsoin Once upon a time in the westiä. Kun Claudia Cardinale asettuu makuulle elokuvan keskivaiheilla kuolleen miehensä sänkyyn, kohtaus on tismalleen sama, johon Once upon a time in America päättyy(Eli De Niro pössäyttelee paukut, ja lepuuttaa itseään ylhäältä päin kuvattuna makuuasennossa). Ja senhän varmasti jo tiesittekin, että lähes neljätuntinen Once upon a time in America on pelkkää lumetta, mitään jota elokuvassa näytetään, ei oikeasti ole koskaan edes tapahtunut, kaikki onkin ollut vain Robert De Niron esittämän "Noodlesin" ooppium-unta.

 

[Yläpesä]

Tässä kotimainen vaihtoehto joka on mielestäni parempi[/url]

Parin tunnin käytön jälkeen ihan OK:lta vaikuttaa periaatteessa, mutta tietokanta on kyllä auttamattoman pieni vielä. Jos kaikki Jatkoajan leffafriikit kävisivät naputtamassa satakunta arvosanaa per heppu niin luvuissa olisi paljon enemmän pihviä sisällä.

Eivätkö ihmiset uskalla antaa huonoja arvosanoja leffoille? Tuollahan on vain muutama alle 5:n eli asteikon puolivälin!

 

[Hazardipakki]

Ja senhän varmasti jo tiesittekin, että lähes neljätuntinen Once upon a time in America on pelkkää lumetta, mitään jota elokuvassa näytetään, ei oikeasti ole koskaan edes tapahtunut, kaikki onkin ollut vain Robert De Niron esittämän "Noodlesin" ooppium-unta.

Tulkintakysymys. Elokuva on jätetty katsojan pähkäiltäväksi ihan kuin esim. Total Recall.

 

[Mr Scarface]

Hazardipakki kirjoitti: Tulkintakysymys. Elokuva on jätetty katsojan pähkäiltäväksi ihan kuin esim. Total Recall.

Ok, elokuva on lähes aina tulkintakysymys, mutta tässä tapauksessa herra Leone itse on antanut näin ymmärtää, mies on itse niin sanonutkin. Se on monille varmasti jopa "harmi", ensin katsot massiivista tuotantoa lähes 4h, sitten kuulet, että kaikki olikin "vain" ooppium-unta. Mielestäni Noodles kuvittelee koko elokuvan keston ajan, mitä kenties olisi voinut tapahtua tiettyjen tapahtumien jälkeen......

 

[Noose]

V for Vendetta on varmaankin ainoa leffa minkä jälkeen olen lähinnä ollut: :O

Edes lähelle pääsee edellä useasti mainittu American History X.