Suomen vastuullisesta ilmastotyöstä onkin tänään kirjoitettu sanomalehti The Guardianissa oikein isosti ja näyttävästi. Aiheena Suomen katoavat hiilinielut. Artikkelissa kerrotaan, kuinka Suomen päästöt ovat vähentyneet eri sektoreilla vuosien mittaan 43 % verran, mutta silti kokonaispäästöjen määrä on pysynyt samana 1990-luvulta saakka. Keskeinen syy nettopäästöjen junnaamiseen paikoillaan on Suomen hiilinielujen, eli metsien ja soiden, kuormittuminen.
Syitä metsien ja soiden huonolle tilalle lehti ja lehden haastattelemat tutkijat tarjoavat kolme kappaletta: turpeenpoltto,
metsäteollisuuden alati kasvavat (ja jo valmiiksi mittavat) hakkuut sekä ilmaston kuumeneminen. Kaksi ensinmainittua ovatkin itse itsensä selittäviä. Ilmastonmuutoksen haasteet sen sijaan liittyvät maaperän lämpötilan nousuun sekä suoalueiden ja metsien kuivumiseen. Kaakkois-Suomessa viimeisen kuuden vuoden aikana kuolevien puiden määrä on noussut 788 % ja pystyyn kuolleiden puiden määrä yli 900 %. Yksi keskeinen tekijä on kuivuus.
Metsäteollisuus luonnollisesti pesee kätensä ja käyttää tuttua selitystä siitä, miten suomalainen vastuullinen metsäala istuttaa puita sitä mukaan kun niitä kaataa ja oikeasti meidän pitäisi olla huolissamme fossiilisista polttoaineista. Totta toinen puoli, mutta Suomi on sitoutunut ilmastotavoitteisiin, ja monen muun maan tavoin Suomen ilmastotavoitteissa kaikki mallit on laskettu sen mukaan, että hiilinielu toimii. Sellaista skenaariota ei ole edes oikein otettu huomioon, että
metsät ja suot paskotaan siihen kuntoon, etteivät ne sido enää päästöjä itseensä samaan malliin.
Jutussa varoitetaan myös siitä, että metsänhakkuiden ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksesta Suomessakin voidaan olla vielä siinä pisteessä, että kuusi ei kykene selviämään enää ainakaan eteläisessä Suomessa.
The natural sinks of forests and peat were key to Finland’s ambitious target to be carbon neutral by 2035. But the land now emits more greenhouse gases than it stores
www.theguardian.com