Pissakakka-leikit ovat edelleen heidän juttunsa, vaikka ikä alkaakin noilla keskimäärin joko kolmosella, nelosella tai viitosella. Kun järkevät argumentit loppuvat kesken, heidän rajoittunut ymmärryksensä ottaa käyttöönsä sen aseen, jolla jo kivikauden ihmiset osoittivat mieltään.Mikä fiksaatio näillä vastustajilla on aina ulosteisiin?
Oulussa tuosta ulosteen heittämisestä tehtiin ihan taidetta kun kakkaa heiteltiin kaupunginteatterissa yleisön päälle.Olisihan se tavallaan hienoa päästä joskus sellaisen ihmisen pään sisään, joka päättää vetää kommandopipon päähän ja päättää mennä viskomaan ulostetta toisten ihmisten päälle. Että miten sellaiseen tilanteeseen voi ajautua tämmöisessä hyvän elintason ja koulutuksen yhteiskunnassa.
Vähän pelkäsin, että just jotain tämän tyylistä spedeilyä oli tulossa.
Typerää toimintaa "vastamielenosoittajilta"
Käsittääkseni elokapinan mielenosoitus oli laillinen eikä aiheuttanut kohtuutonta haittaa.
Paskanheittäjät ainoastaan saivat vahvistettua elokapinan sanomaa medianäkyvyyden myötä.
Paska tässä haisee.En tiedä olenko ainoa, mutta joku tässä jutussa vähän haisee.
En tiedä olenko ainoa, mutta joku tässä jutussa vähän haisee. En nimittäin yllättyisi jos näiltä "vastamielenosoittajilta" löytyisi Elokapinan jäsenkirja (tietenkään tämä ei koskaan selviä), sen verran monta sattumaa tässä on.
Syrjäinen sijainti on esimerkiksi yksi. Taktisesti valittu paikka, vaikka rallien aikaan olisi löytynyt parempiakin paikkoja Jyväskylästä näkyvyyden maksimoimiseksi. Matleena Käppi tunnisti hyökkääjät nimenomaan miehiksi, vaikka henkilöt olivat päästä varpaisiin asti naamioitu. En myöskään tiedä miten pysyyivät erottamaan että se oli nimenomaan eläinten lietettä eikä vaikka ihmisten ulostesekoitusta. Enkä nyt äkkiseltään keksi mikä organisoitu ryhmä viitsisi pilata perjantai-illan istumalla putkassa, varsinkaan jos ei saa sitä kunniaa itselleen. Enkä ole löytänyt Kuokkalan Marttien tai Perussuomalaisten nuorten ottaneen "kunniaa" tästä iskusta. Mutta korostan taas että tämä vain omaa spekulaatiota, ei edusta minkään virallisen tahon mielipidettä. Olen myös valmis nostamaan käden pystyyn jos olen hakoteillä.Mihin sattumiin viittaat?
Harjaantunut silmä erottaa. Kannattaa katsoa joku video tapahtuneesta, mutta voin sen verran spoilata, että eri vaiheisia setämiesvartaloita oli kaikilla.Videoita en ole nähnyt, mutta hyvä että selventävät. Kysyisin kuitenkin sinulta @AnFa miten pystyit vartalon muodosta päättelemään että kyseessä ei ole elokapinalaiset? Tunnistaako elokapinallisen jotenkin naamioidusta vartalosta?
Ai nyt mennyt? Mun mielestä viimeisin kehityssuunta on taas hyvä. Ei itsensä liimaamista näyteikkunoihin tai kaupunkien liikenteen sotkemista vaan seisomista maaseudulla pellonlaidassa.Tämä Elokapinan touhu on mennyt ihan perseilyksi. Ei tässä ole mitään järkeä koko touhussa. Samanlaista touhua kuin futishuliganismi ennen jalkapallomatsia.
Tämä Elokapinan touhu on mennyt ihan perseilyksi. Ei tässä ole mitään järkeä koko touhussa. Samanlaista touhua kuin futishuliganismi ennen jalkapallomatsia.
Asia kunnossa. Minun vartalotyyppikin on siis väärä elokapinallisten joukkoon. Aina oppii uutta. Näkeekö jostain muuten ne vaatimukset minkälainen vartalo pitää olla että pääsee jäseneksi Elokapinaan?Harjaantunut silmä erottaa. Kannattaa katsoa joku video tapahtuneesta, mutta voin sen verran spoilata, että eri vaiheisia setämiesvartaloita oli kaikilla.
Sitä en tiedä, mutta tärkein vaatimus on, että työt ei saa häiritä harrastusta. Onneksi ralli painottui hyvin viikonlopulle, niin pääsivät kaikki halukkaat kapinalliset osallistumaan! Myös molemmat ihan oikeissa töissä käyvät.Näkeekö jostain muuten ne vaatimukset minkälainen vartalo pitää olla että pääsee jäseneksi Elokapinaan?
Tämä Elokapinan touhu on mennyt ihan perseilyksi. Ei tässä ole mitään järkeä koko touhussa. Samanlaista touhua kuin futishuliganismi ennen jalkapallomatsia.