Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 416 438
  • 11 690

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Periaatteessa olisi voinut olla optio Kiekko-Espoon varalta, mutta tulkintani mukaan ongelma nimenomaisesti on että ei ollut. Jokerithan ei kai missään kaavailluissa ole ollut pelaamassa Liigassa 2 vuoteen (aikaisintaan 2025-2026 kaudella), vaikka toki tämäkin sisältyy TV-sopimuskauteen.

Jotenkin tuntuu että koko asiassa hirttäydytään tuohon sopimukseen ja että mediayhtiö ja Liiga ovat toistensa panttivankeja ja kärsijöinä em. lisäksi ovat suomalainen jääkiekko, Mestis, Kiekko-Espoo, Jokerit ja myös esim. Joensuun ja Rovaniemen kiekkohommat.

Toinen puoli tässä on se että jos sopimuksessa ei ole mitään optiota niin nythän tv-yhtiö saa Jokerit ja Kiekko-Espoon todella edullisesti Mestiksen sopimuksella, tästä kaudesta alle 50 000e per seura, halvan hinnan lisäksi tuotanto on edullisempaa ja ottelumäärä pienempi. Vaikka totta kai tilaajia tulisi liigassa lisää mutta jos molemmille heitetään tuo 1,25 miljoonaa käteen niin onko se niille mitenkään kannattavaa. Samaan aikaan vielä maksaisivat ylihintaa Mestiksen oikeuksista jos siellä ei enää nuo kaksi seuraa ole. Silloin arvo lähellä nollaa.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

En ymmärrä ollenkaan mitä yrität sanoa.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Suosittelen lämpimästi kaikkia kysymään saman kysymyksen seurojenne ylemmiltä tahoilta. Tuon viestin lähetin itse ihan vaan koska nykytilanne ja liigan toimet vituttaa.

Painetta päätöksentekoon.
 
Liitteet

  • IMG_20230910_110535.jpg
    IMG_20230910_110535.jpg
    407,4 KB · kertaa luettu: 248

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mielestäni Liigan vain pitää kasvaa pysyäkseen mukana kansainvälisessä kilpailussa ja se vaatii eritoten isojen joukkueiden kasvamista ja suunnan näyttämistä muille. Ei pikkuseuroissa mitään pahaa ole, on aina ilahduttavaa nähdä kun pienempi seura pystyy menestymään ohuesta lompakosta huolimatta.
Siirrän keskustelun tänne hieman osuvampaan ketjuun.

En ole kovin eri mieltä näkemyksiesi kanssa. Yleensä vastoinkäymisistä kasvaa parempaa, eikä minun mielestäni putoamista kannata pelätä. Tilalle kasvaa yleensä fiksumpaa taloustietämystä. Mutta tätä ”kansainvälinen kilpailu” -aspektia kuulee usein. Miksi on tärkeää, että isoimmat seuramme kasvavat? Ketä se oikein palvelee? Omistajia, paluumuuttajapelaajia, joilla on vielä pari kautta aikaa tahkota itselleen pesämunaa kotimaassa, ennen kuin keskittyvät perheeseensä, melko vähäistä CHL-kiekosta kiinnostunutta fanipoppoota? Myönnän, että kyllähän kotimaisen seuran menestys CHL:ssä on ihan jees, mutta se on vielä arvostukseltaan vähän kuin Euro Hockey Tour verrattuna kansallisen sarjan menestykseen. Lämmittänee toki kyseisen joukkueen faneja, mutta jos mietitään jääkiekon kansallista tulevaisuutta yhteisen hyvän kautta… ei kansainvälinen kilpailu oikein tarkoita minulle mitään (ei sitä nääs juuri ole). Paitsi maajoukkuetasolla, mutta siinäkin touhussa parhaat tulokset saadaan jos jääkiekko kerää harrastajia ja uusia talentteja laajalti, myös pienempien talousalueiden ääreltä, joita Suomessa riittää.

Tämä on totta kai hyvin subjektiivinen näkemys, mutta minusta kansallinen kiinnostus Jääkiekkoa kohtaan on hiipumassa sitä mukaa kun muut lajit ovat astumassa paremmin esille. Minua itseäni kiinnostaa jääkiekko lajina, mutta liiga on supertylsä sarja - ellei satu fanittamaan jotain meidän muutamasta suurseurasta, ja silloinkin väittäisin, että keskiverto suurseurakatsoja nauttisi enemmän jos joukkueet olisivat keskenään tasaväkisempiä, jolloin tie mestaruuteen olisi mutkikkaampi. Olen kuullut myös aiemmin tuon termin ”esimerkin näyttämistä muille”, mutta mitä ihmeen esimerkkiä nuo suurseurat antaa pienemmille? On kivempaa olla suurseura? Jos minkä tahansa liigaseuran katsojakeskiarvoja tarkkailee, niin menestyksellä on tapana kasvattaa niitä… kuten myös sponsorituloja.

Oletetaan, että olisi olemassa jonkinlainen palkkakatto, johon pienemmät seurat eivät yllä, mutta vastaavasti se estäisi isoimman kilpavarustelun isojen seurojen kesken. Eikö se tarjoaisi pienemmille seuroille vähän paremmat lähtökohdat kauteen ja jonkinlaisen aidon mahdollisuuden mestaruuspokaaliin? Tällainen näkyisi varmasti paremmin pienempien seurojen katsojakeskiarvoissa ja elvyttäisi sitä kautta paremmin ja kestävämmällä tavoin taloutta - verrattuna nykyiseen almujärjestelmään, jonka ääreltä putoamista kaikki tuntuu jännittävän. Isoilla seuroilla olisi silti valtava organisaation ja pelaajia houkuttelevan elinympäristön etu. Palkkakaton kautta kirkkaimmat tähdet saattaisi suunnata toisaalle, mutta se peliaika ja vastuun tuomat mahdollisuudet siirtyisi sitten jonkun toisen harteille.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suosittelen lämpimästi kaikkia kysymään saman kysymyksen seurojenne ylemmiltä tahoilta. Tuon viestin lähetin itse ihan vaan koska nykytilanne ja liigan toimet vituttaa.

Painetta päätöksentekoon.
Saksmanina lähinnä naurattaisi tuollainen viesti, jos rehellisiä ollaan.

Ja en nyt näe niin hirveänä asiana tuota Liigan kieltoa. Kun kyseessä oli tapahtuma, jossa tarkoitus oli promota Liigan uutta kautta, niin miksi silloin pitäisi tuoda niitä negatiivisia asioita esiin? Kyllä ne lehdet voivat pyytää kommentteja sen tilaisuuden ulkopuolella, eikä tällöin ketään ole kielletty kommentoimasta asioita. Toki Liigan ulostulo tuossa oli vähän huono, ennemminkin olisi voinut sanoa kapteeneille niin, että "pyytäkää mediaa palaamaan aiheeseen seuraavana päivänä haastatteluiden tiimoilta, mutta keskitytään tässä mediatilaisuudessa nyt tulevaan kauteen". Ei sarjan avaaminen kuitenkaan olisi ollut tämän kauden asia.

Ja toisaalta, jos 98% pelaajista on avoimen Liigan puolella, miksi kapteenien kommentteja edes kaivataan? Negatiivisen huomion saamiseksi? Ymmärrän kyllä avoimen Liigan kannattajia, mutta jos Liigasta uutisoidaan jatkuvasti negatiivisesti, vaikuttaa se myös sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joita ei välttämättä kiinnosta yhtään onko Liiga avoin vai ei.
 
Nythän sitä negatiivista huomiota tulee joka puolelta kun meno on mallia venäjä. Hiljennetään kaikki. Pidetään liiga suljettuna. Hulluutta. Hulluutta sanon minä
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sitä että onko tuo mitenkään edes kannattavaa tv-yhtiölle vaihtaa melkein ilmainen sopimus siihen että jatkossa maksaisivat Jokereille ja Kiekko-Espoolle saman osuuden kun muille liigajoukkueille.
OK, eli TV-yhtiön intresseissä olisi jarruttaa prosessia. Tällehän ei Liiga oikein voi mitään, tosin eivät voi muitakaan oikein syytellä kun itse ovat vasta sen sopimuksen allekirjoittaneet. Nyt kun miettii niin kaiken järjen mukaan sinne sopimukseen olisi näistä asioista kyllä jotain kirjattu. Menee ympäripyöreäksi spekulaatioksi osaltani, paras lopettaa.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tästä voisi pikku hiljaa tehdä Liigalle epävirallisen moton kun se tuntuu toistuvan päivästä, aiheesta tai sanojasta riippumatta vuodesta toiseen.
Jep. Tuossa moattiin, mutta mielestäni itse toimessa sinänsä ei ollut vikaa, mutta siinä miten se viestittiin pelaajille oli. Tuskin kukaan kapteeni tai pelaaja olisi pitänyt sitä vääränä, jos Liiga olisi sanonut, että ”kommentoikaa asioita medialle muulloin siten kun haluatte, mutta jätetään tämä tilaisuus ensi kauden promoamiselle”. Tai en ainakaan itse näkisi tuossa mitään ongelmaa.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Saksmanina lähinnä naurattaisi tuollainen viesti, jos rehellisiä ollaan.

Ja en nyt näe niin hirveänä asiana tuota Liigan kieltoa. Kun kyseessä oli tapahtuma, jossa tarkoitus oli promota Liigan uutta kautta, niin miksi silloin pitäisi tuoda niitä negatiivisia asioita esiin? Kyllä ne lehdet voivat pyytää kommentteja sen tilaisuuden ulkopuolella, eikä tällöin ketään ole kielletty kommentoimasta asioita. Toki Liigan ulostulo tuossa oli vähän huono, ennemminkin olisi voinut sanoa kapteeneille niin, että "pyytäkää mediaa palaamaan aiheeseen seuraavana päivänä haastatteluiden tiimoilta, mutta keskitytään tässä mediatilaisuudessa nyt tulevaan kauteen". Ei sarjan avaaminen kuitenkaan olisi ollut tämän kauden asia.

Ja toisaalta, jos 98% pelaajista on avoimen Liigan puolella, miksi kapteenien kommentteja edes kaivataan? Negatiivisen huomion saamiseksi? Ymmärrän kyllä avoimen Liigan kannattajia, mutta jos Liigasta uutisoidaan jatkuvasti negatiivisesti, vaikuttaa se myös sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joita ei välttämättä kiinnosta yhtään onko Liiga avoin vai ei.

Vastaus tuli. Arvostan kovasti kun vastaus tuli lähes heti päivällä. Voi ylpeä oman seuran johdosta tässä mielessä
 
Liitteet

  • IMG_20230910_185516.jpg
    IMG_20230910_185516.jpg
    439,4 KB · kertaa luettu: 261

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nuijasodan veteraanit - Kiitos 1596-1597
Vastaus tuli. Arvostan kovasti kun vastaus tuli lähes heti päivällä. Voi ylpeä oman seuran johdosta tässä mielessä
Asiallinen vastaus.
Odotellaan nyt sitten nimimerkkien, toimittajien sekä twitter-twiittajien anteeksipyyntöjä Hiltuselta perusteettomista paskaheitoista... kuka on ensimmäinen rohkea?
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Niin liigahan olisi voinut tehdä niinkin että kun liigan avaustilaisuutta avattiin. Niin olisivat siinä yhteydessä voineet todeta tyyliin Tervetuloa Liigan avaustilaisuuteen tsetera tsetera tsetera todettakoon lisäksi että Liiga tulee kauden aikana kertomaan liigan sarjauudistuksesta kevään aikana lisää (kantansa). Tällöin asia olisi ollut selvä selkeästi ilman mitään draamaa.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
En tiedä oikeaa ketjua ja onko tätä jo aiemmin mainittu, mutta myös Kiekko-Vantaa on ilmoittautunut kehittävänsä itseään Liiga-organisaatioksi vuoteen 2030 mennessä. Siinä onkin tehtävää saada buumia kolmea muuta PK-seudun organisaatiota vastaan.

Onhan Vantaa eri seuroista tuottanut historian saatossa junioreita maailmalle Ruuduista, Filppuloista, Lindellistä, Pihlströmistä, Niemestä ja Hakanpäästä lähtien. SM-tasolla on pelattu myöhemmissä juniori-ikäluokissa. Miesten tasolla merkittävää kulttuuria ja historiaa ei kuitenkaan ole, joten se on käytännössä luotava.

"Saamme Erikistä Kiekko-Vantaan näköisen toimitusjohtajan, jolla on suuri intohimo ja palo kehittää vantaalaista jääkiekkoa uudelle tasolle. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä edistämään tavoitettamme olla Liigassa 2030 mennessä"

Jokerit ja Kiekko-Espoo luo painetta ylös sekä Joensuussa on myös 5-7 vuoden projekti. Helmikuussa myös RoKi heitti julkisen haaveen ja aikanaan myös TUTO:lla oli tavoitetta. Pistää miettimään jotain sarjajärjestelmän pään menoksi, jotta halukkaat Mestisseurat voisivat kehittää itseään ammattimaisemmaksi.

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eikös ne hallivaatimukset muutu aina tarvittaessa. Liigan säännöthän ovat kuin hallituksen politiikka, muuttuu aina riippuen siitä keneltä kysytään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös ne hallivaatimukset muutu aina tarvittaessa. Liigan säännöthän ovat kuin hallituksen politiikka, muuttuu aina riippuen siitä keneltä kysytään.
En usko, että loputtomiin joustetaan. K-Vantaan halli on niin pieni, että tuntuu mahdottomalta ajatukselta pyörittää liigatason organisaatiota sen avulla.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
En usko, että loputtomiin joustetaan. K-Vantaan halli on niin pieni, että tuntuu mahdottomalta ajatukselta pyörittää liigatason organisaatiota sen avulla.

Olen samaa mieltä, että ei tuossa nykyisessä K-Vantaan hallissa pysty pyörittämään liigatason organisaatiota. Eli kyllä uusi halli tai suurehko remontti ja laajennus nykyiseen halliin on pakko tehdä. Olen mielelläni väärässä, mutta pidän tuota K-Vantaan tavoitetta liigakelpoisuudesta vuoteen 2030 mennessä lähinnä haihattelulta. Todella paljon on töitä edessä, jos tuohon tavoitteeseen halutaan päästä. Nyt toimintaympäristö on tosin K-Vantaalle parempi kuin aiemmin, kiitos Jokereiden ja K-Espoon koko sarjaan tuoman buustin. Mutta jos noista seuroista toinen tai jopa molemmat nostetaan liigaan parin vuoden kuluessa niin jälleen se toimintaympäristö heikkenee taas selvästi. Tämä on juuri yksi niistä syistä miksi sarjajärjestelmään tarvittaisiin muutos. Esim. jos meillä olisi 12+10 mallinen sarjajärjestelmä, jossa Kiekko-Vantaa olisi tuossa alemmalla portaalla niin väitän, että puhuttaisiin urheilullisesti ja taloudellisesti nykyistä Mestistä vahvemmasta sarjasta, joka antaisi paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaa kuin nykymuotoinen sarjajärjestelmä.
 
Rimaa Liiga-kelpoisuuden saamiseksi ei tule todellakaan laskea noin radikaalisti, puhumattakaan hallien vaatimuksista. Kieltämättä nämä KiVan puheet kuulostavat tässä kohtaa kunnianhimoisilta ja mielenkiintoisilta. Jokerit ja Kiekko-Espoo tuovat Mestikseen jälleen uutta ammattimaisuutta ja buumia, mutta näivettääkö heidän poistumisensa lopulta toimintaympäristön? Paikallisuus samaan aikaan ruokkii naapurin puolella, mutta siellä on myös entuudestaan jo enemmän isompien PK-seurojen kannattajia. Olen jopa lukenut väitteen, että Vantaan nukkumalähiössä on jopa enemmän Kärppien kannattajia (Etäkärppiä) kuin KiVan kannattajia.

On totta, että Liigalle on tehtävä jotain ja joukkueita on nyt jo aikalailla maksimimäärä. Kaudeksi 2016-2017 Liigasta oli tulossa 16 joukkueen sarja, mutta Bluesin konkurssi piti joukkuemäärän 15:ssa. Tuosta 1-2 joukkuetta enemmän olisi ehdottomasti jo liikaa. Ylemmän sarjan kriteereitä tulisi päinvastoin nostaa, kun taas alempi sarja olisi ajatustasolla varsin solidi Liigan nykyisen pohjan tasoisena. Mikäli myös JoKP:n ja KiVan puheet ja teot kohtaavat, tulee seurojen seuraavien vuosien aikana tehdä kaikkensa kuroakseen tasoeroja Liigan häntään. JoKP:lla on jo halliremontti käynnissä. Joukkue pelaa tämän kauden säästöliekillä Outokummussa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos Liiga ikinä laajentuu jonkinlaiseksi kaksiportaiseksi kilpailuksi, niin pitäisin ihan mahdollisena sellaistakin kehityskulkua, jossa tuolle toiselle portaalle sisäänpääsy vaatimukset olisivat matalammalla tasolla, kuin nykyiseen Liigaan.

Jos meillä on nyt jo useampia joukkueita, jotka haluaisivat tavoitella Liigapaikkaa, mutta ovat eri aikaan valmiita, niin Liigaahan voisi sitten kaksiportaisena laajentaa aina sitä mukaan, kun joukkueilla on valmius Liigaan siirtyä. Jos esim. nyt Kiekko-Espoo ja Jokerit ovat valmiita, niin parin vuoden päästä 17 joukkueen Liiga, joka voisi jakautua jotenkin kahteen portaaseen. Siitä pari vuotta eteenpäin ja Joensuu ja Rovaniemi mukaan kekkereihin. Porrastusta justeerataan sitten tarpeen mukaan. Sitten vuosikymmenen vaihteessa sitten vaikka K-Vantaa ja Tuto sisään ja jällein pieni justeeraus. Sen jälkeen tarvittaisiin enää yksi joukkue ja voitaisiin portaat rakentaa 12+12 muotoiseksi.

Niin sanottuna siirtymä aikana, eli aika ennen tuota 12+12 vaihdetta, homma pitäisi varmaan tehdä toisen portaan näkökulmasta suosiollisella tavalla, jolla pyrittäisiin varmistamaan koko kokonaisuuden mahdollisimman hyvä elinvoimaisuus. Eli tuohon ensi vaiheeseenkin (17 joukkueen kilpailu) voitaisiin mennä esim. 7+10 jaoilla.
 
Glove

Kokkolan Hermes. Halli kaivannee remonttia, en tiedä onko jotain tehty sen jälkeen kun viimeksi kävin 2015. Nykyisellään katsojakapasiteettia enemmän kuin Mikkelissä, Rovaniemellä, Vantaalla tai Kupittaalla.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Jos Liiga ikinä laajentuu jonkinlaiseksi kaksiportaiseksi kilpailuksi, niin pitäisin ihan mahdollisena sellaistakin kehityskulkua, jossa tuolle toiselle portaalle sisäänpääsy vaatimukset olisivat matalammalla tasolla, kuin nykyiseen Liigaan.

Jos meillä on nyt jo useampia joukkueita, jotka haluaisivat tavoitella Liigapaikkaa, mutta ovat eri aikaan valmiita, niin Liigaahan voisi sitten kaksiportaisena laajentaa aina sitä mukaan, kun joukkueilla on valmius Liigaan siirtyä. Jos esim. nyt Kiekko-Espoo ja Jokerit ovat valmiita, niin parin vuoden päästä 17 joukkueen Liiga, joka voisi jakautua jotenkin kahteen portaaseen. Siitä pari vuotta eteenpäin ja Joensuu ja Rovaniemi mukaan kekkereihin. Porrastusta justeerataan sitten tarpeen mukaan. Sitten vuosikymmenen vaihteessa sitten vaikka K-Vantaa ja Tuto sisään ja jällein pieni justeeraus. Sen jälkeen tarvittaisiin enää yksi joukkue ja voitaisiin portaat rakentaa 12+12 muotoiseksi.

Niin sanottuna siirtymä aikana, eli aika ennen tuota 12+12 vaihdetta, homma pitäisi varmaan tehdä toisen portaan näkökulmasta suosiollisella tavalla, jolla pyrittäisiin varmistamaan koko kokonaisuuden mahdollisimman hyvä elinvoimaisuus. Eli tuohon ensi vaiheeseenkin (17 joukkueen kilpailu) voitaisiin mennä esim. 7+10 jaoilla.
Tietyin reunaehdoin voisin pitää kyllä tuota kakkossporrastakin auki Jääkiekkoliiton ylimmän sarjan mestarille, vaikka se ei ylimmän tason lisenssiehtoja täyttäisikään. Niiden on oltava kuitenkin Mestistä kovemmat. Minua ei välttämättä haittaisi jos joku KOOVEE stunttaisi "Liiga-seuroja" vastaan. Onhan myös Allsvenskan avoin sarja väsbyille ja östersundeille.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tietyin reunaehdoin voisin pitää kyllä tuota kakkossporrastakin auki Jääkiekkoliiton ylimmän sarjan mestarille, vaikka se ei ylimmän tason lisenssiehtoja täyttäisikään. Niiden on oltava kuitenkin Mestistä kovemmat. Minua ei välttämättä haittaisi jos joku KOOVEE stunttaisi "Liiga-seuroja" vastaan. Onhan myös Allsvenskan avoin sarja väsbyille ja östersundeille.

Itse lähtisin tässä enemmän niinpäin (siis sen siirtymäajan, eli ennenkuin päästään 12+12 systeemiin), että joukkueita nostettaisiin sitä mukaan, kun rahkeet Liigaan riittää. Sitten kun päästään tuohon 12+12 malliin, niin siitä voisi sitten alkaa vaikka viiden vuoden seuraava siirtymäaika, joka veisi sitten sarjojen avaamiseen, eli että siellä alapuolisessa sarjassa on aikaa valmistautua uuteen tilanteeseen ja samoiten juuri Liigaan nostetut joukkueet voisivat vielä viitisen vuotta kehittää omaa juttuaan ja sitten voitaisiin avoimeen malliin siirtyä.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
K-Espoon tilanne haastava, kun olivat aikeissa pelata jo ensi kaudella Liigaa. Saa nähdä miten se etenee, mutta jos oletetaan, ettei ens kaudeksi päästetä Liigaan, niin sitten voisi toteuttaa seuraavaa mallia.

Liigan sijoilta 11-15 muodostetaan karsintasarja/ottelusarjat Mestiksen 1-3 sijojen kanssa ja Mestis-seurat saavat kotiedun sarjoihin, mikäli olisi ottelusarja-malli. Neljälle paikka Liigaan. Seuraavana vuonna olisi taas tunkua ja mahdollisesti vanha liigaseurakin haluamassa takaisin, mikäli onnistui suhteuttamaan tippumisen aiheuttaman talousympäristön muuttumisen. Tätä jatkamalla saataisiin Liigaan kausi kerrallaan tippuvalla mallilla 12 joukkueen sarja ja Mestikseen sama 12 joukkueen sarja, jossa pelaisi monta kovaa ylöspäin pyrkivää seuraa. Ja jatkossa aina sarja auki ja Liigan 11-12 sijoilla on aina putoamisen uhkaa päällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös