Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 416 578
  • 11 690

Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Monimutkainen hahmotelma, en edes tajua kunnolla. Selvin ratkaisu olisi, että ennakkoon sovitaan raja jonka jälkeen muutos. Viisi huonointa eli poffien ulkopuolelle jäävät seuraavaksi kaudeksi B-liigaan jonne myös Jokerit, Espoo, Roki, Jokp ja Tuto eli 10+10. Molemmissa liigoissa entisen kaltaiset pudotuspelit eli 7-10 villikorttikierros josta voittajat pudotuspeleihin ja hävinneet karsivat keskenään putoajan. B-liigan voittaja nousee suoraan. Jos halutaan, voidaan toki vaihtaa kaksikin joukkuetta. Karsinta on kuitenkin huono juttu koska B-liigan kakkoseksi jäänyt on pelannut kuluttavat pudotuspelit ja A-liigan toiseksi viimeinen on levännyt. Eli paras nousee ja huonoin putoaa. Sama B-liigan häntäpäässä yksi joukkue vaihtuu jolloin alempaakin voi nousta muutamassa vuodessa vaikka huipulle asti (teoriassa).
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Jos mietitään pitkälle tulevaisuuteen niin kymmenen joukkuetta on melko typerä idea.
Suurin osa joukkueista on pääkaupunkiseudulla ja tampereella ja täällä porissa sitten vietetään talvet lumiukkoja tehden ja kukaan ei muista Ässien vuoden 2025 konkurssia.. 18 joukkuetta liigassa on paras. Tällöin pelaajatkaan ei kyllästy läpsyttelyyn aina samassa paikassa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Monimutkainen hahmotelma, en edes tajua kunnolla.

No se ehdotus oli tosiaan sellaiselle tilanteelle, jos Liiga ei saa lisenssiuudistustaan läpi niin nopeasti, että esim. K-Espoo voisi pelata Liigassa jo kaudella 2024-25 (heidän julkituoma tavoite). Silloin kädenojennuksena (jos järjestelmä olisi muutoinkin muuttumassa lähiaikoina) voitaisiin kausi, kaksi tai kolme pelata tuollaista ehdotuksen mukaista sarjaa, jossa osa Mestiksen joukkueista pääsisi pelaamaan Liiga joukkueita vastaan, vaikka eivät olisi vielä varsinaisesti Liiga joukkueita.

Eli jos Liigan osalta haluaa tuota ehdotusta hahmottaa, niin ei siinä runkosarjan osalta muutu kuin neljä pelin verran vastustajat. Eli niiden "välisarjojen" pelit korvataan peleillä Mestis joukkueita vastaan. Esim. Jukureiden kohdalla yhdet koti ja vieras pelit JYP:iä ja KalPaa vastaan korvaantuisi yksillä koti ja vieras peleillä Jokipoikia ja RoKia vastaan.

Mestiksen puolelta jos haluaa hahmottaa, niin käytännössä Mestis ehdotuksessa pienenisi 12 joukkueen kilpailuksi ja nuo 12 joukkuetta jakautuisivat vielä kahteen ikäänkuin tasoryhmään, eli Mestis A:han ja Mestis B:hen. Mestis A:ssa joukkueet pelaavat jonkin verran myös Liiga seuroja vastaan (10 peliä per joukkue) ja Mestis B:ssä pelattaisiin vain Mestiksen joukkueita vastaan.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos mietitään pitkälle tulevaisuuteen niin kymmenen joukkuetta on melko typerä idea.
Suurin osa joukkueista on pääkaupunkiseudulla ja tampereella ja täällä porissa sitten vietetään talvet lumiukkoja tehden ja kukaan ei muista Ässien vuoden 2025 konkurssia.. 18 joukkuetta liigassa on paras. Tällöin pelaajatkaan ei kyllästy läpsyttelyyn aina samassa paikassa.

Mutta eihän tuollainen mahdollinen 10+10 mallikaan tarvitse olla mikään lopullinen, kiveen hakattu vaihtoehto. Lainsäädäntökään tuskin sen jälkeen muuttuu, eli vaikka meillä olisi se 10+10 joukkuetta, niin edelleen jos alempaa löytyy seuroja, jotka haluavat ottaa askeleita tekemisessään eteenpäin, niin lisenssiehdot täyttämällä on varmaan otettava mukaan. Eli 10+10 mallista voisi jossain vaiheessa homma laajeta esim. 11+11 ja sitten taas jonkin päästä vaikka 12+12 ja sen jälkeen varmaan enemmistö olisi tyytyväisiä..

Ja voisihan sitä äkkisältään kuvitella, että jos meillä jokusen vuoden päästä on 10+10 mallinen Liiga, niin sille Liigan alemmalle portaalle on varmasti "helpommin" tavoitettavat lisenssiehdot, kuin nykyiseen yksi portaiseen Liigaan.
 
Montako kierrosta pelattaisiin runkosarjassa? Nykyään pelataan 60 kierrosta eli 450 ottelua. Jos 10 joukkueen runkosarjassa pelattaisiin esim. kahdeksan kertaa jokaista joukkuetta vastaan eli 72 ottelun runkosarja niin otteluita tulee vain 360. Sponsoreiden vaatiman näkyvyyden puolesta kyselen...
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Siellähän olisi A ja B -liiga. Yhteensä 20 joukkuetta. Se tekisi 60 ottelun runkosarjalla yhteensä 600 peliä ja TV-firmalla olisi potentiaalisia paketinostajia 20 joukkueen kannattajat. Uskoisin että SaiPan ja Sportin kannattajat ostaisivat niitä paketteja aika tavalla yhtä lailla pelasi joukkue sitten nykyisessä Liigassa tai B-Liigassa.

Toki nyt on Mestis, mutta se tuskin on CMorelle merkittävä bisness. Toki Ensi kaudella Jokerit tuo taas buustia aivan kuten Kiekko-Espoo toi tullessaan.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Monimutkainen hahmotelma, en edes tajua kunnolla. Selvin ratkaisu olisi, että ennakkoon sovitaan raja jonka jälkeen muutos. Viisi huonointa eli poffien ulkopuolelle jäävät seuraavaksi kaudeksi B-liigaan jonne myös Jokerit, Espoo, Roki, Jokp ja Tuto eli 10+10. Molemmissa liigoissa entisen kaltaiset pudotuspelit eli 7-10 villikorttikierros josta voittajat pudotuspeleihin ja hävinneet karsivat keskenään putoajan. B-liigan voittaja nousee suoraan. Jos halutaan, voidaan toki vaihtaa kaksikin joukkuetta. Karsinta on kuitenkin huono juttu koska B-liigan kakkoseksi jäänyt on pelannut kuluttavat pudotuspelit ja A-liigan toiseksi viimeinen on levännyt. Eli paras nousee ja huonoin putoaa. Sama B-liigan häntäpäässä yksi joukkue vaihtuu jolloin alempaakin voi nousta muutamassa vuodessa vaikka huipulle asti (teoriassa).

Kylläpä olisi Liigassa kiimaa kymmenen joukkueen sarjassa, kun pelattaisiin noin 60 peliä runkosarjaa ja kaikki olisivat vielä mukana pelaamassa mestaruudesta. Kyllä runkosarja olisi arvossaan!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Montako kierrosta pelattaisiin runkosarjassa? Nykyään pelataan 60 kierrosta eli 450 ottelua. Jos 10 joukkueen runkosarjassa pelattaisiin esim. kahdeksan kertaa jokaista joukkuetta vastaan eli 72 ottelun runkosarja niin otteluita tulee vain 360. Sponsoreiden vaatiman näkyvyyden puolesta kyselen...

Vaikka 10+10 mallia on peräänkuulutettu jo vuosia, ennenkuin itse aloin sitä rummuttamaan, niin pohdin tuota samaa silloin itsekin ja silloin ehdotin vaihtoehdoksi normipelien lisäksi ristiinpelaamisen Liiga A:n ja Liiga B:n välillä. Tuolla tavalla 10 joukkueen ryhmässä toiset tarvisi kohdata vain neljästi (ei tulisi liikaa kohtaamisia) ja toisen 10 joukkueen ryhmän joukkueet kohdattaisiin kaikki kahdesti. Tällöin kaikille 20 joukkueelle tulisi runkosarjaan 56 peliä ja siten pelien määrä olisi kokonaisuudessa 560 peliä. Nuo 560 peliä levittäytyisivät laajemmalle, kuin nykyisen 15 joukkueen pelit maantieteellisesti, eli näkyvyys kasvaisi ja levittäytyisi laajemmalti.

Toki tuossa 20 joukkueen kokonaisuudessa olisi sitten myös "Mestisseuroja", mutta voisi äkkisältään kuvitella, että ainakin Jokerit noista vetäisi katsojia sponsoreille ja muille normi Liiga joukkueen tavoin, eli sinne jäisi sitten neljä "Mestisseuraa". Noiden keskinäiset pelit tuosta 560 pelistä olisi 24. Eli jos se vähennetään vielä tuosta kokonaismäärästä, niin silti niitä pelejä, joissa Liigajoukkue tai Jokerit esiintyisi, kerääntyisi 536.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Molemmissa liigoissa entisen kaltaiset pudotuspelit eli 7-10 villikorttikierros josta voittajat pudotuspeleihin ja hävinneet karsivat keskenään putoajan. B-liigan voittaja nousee suoraan. Jos halutaan, voidaan toki vaihtaa kaksikin joukkuetta. Karsinta on kuitenkin huono juttu koska B-liigan kakkoseksi jäänyt on pelannut kuluttavat pudotuspelit ja A-liigan toiseksi viimeinen on levännyt. Eli paras nousee ja huonoin putoaa. Sama B-liigan häntäpäässä yksi joukkue vaihtuu jolloin alempaakin voi nousta muutamassa vuodessa vaikka huipulle asti (teoriassa).

Toisaalta jos me päästettäisiin B-Liigan runkosarjavoittaja suoraan A-Liigaan sueraavaksi kaudeksi, niin voitaisiin päästää tuo seura samalla ko. kevään A-Liigan pudotuspeleihin. Eli jos A-Liigan pudotuspeleihin menisi seitsemän A-Liigan runkosarjan parasta ja B-Liigan runkosarjan paras, niin A-Liigan runkosarjan kolme huonointa ja B-Liigan runkosarjan sijoille 2.-7. jääneet joukkueet voisivat pelata myös kahdeksan joukkueen pudotuspelit kahdesta viimeisestä paikasta A-Liigassa seuraavalle kaudelle. Eli puolivälierät ja välierät. Finaaleja ei tarvita, koska kaksi joukkuetta tuosta kilpailusta lunastaisi paikan ylhäälle seuraavaksi kaudeksi.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikki ajatukset ristiinpelamisista runkosarjassa eri sarjojen välillä ja toisesta sarjasta pääsy paremman sarjan pudotuspeleihin pitäisi heittää romukoppaan. Ei mitään järkeä, eikä mitään tolkkua.

Ainoat pelit, missä A ja B sarjan joukkueet kohtaavat, ovat joko harjoituspelit taikka keväällä karsinnat.

Piste.
 
Viimeksi muokattu:

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tommi Niemelä kannattaa mallia, jossa on 20 joukkuetta kiinni olevassa osakeyhtiössä 10+10 mallina. Viimeinen tippuu suoraan, toiseksi viimeinen karsii B sarjan toisen kanssa. Sarjat olisivat Niemelän mukaan todella kilpailuillisia.
Täysin avoin sarja ei hänen mukaansa tule onnistumaan. Nousijajoukkue velkaantuu, kun yrittää kasata joukkuetta Liigaan. Vaihtoehtoisesti yleisöä ei käy, jos joukkue on sama kuin Mestiksessä ja liian huono Liigaan.

Niemelä kertoo ajatuksiaan Urheilucastissä. Niemelän haastattelu alkaa noin ajassa 94:00 ja tästä sarjamuodosta keskustellaan aivan jakson lopussa alkaen noin 8 minuuttia ennen loppua.

Niemelällä on ehdotuksena myös pelata kaksi erää pidemmällä vaihtovälillä. Siis kuten nyt pelataan toinen erä.

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kaikki ajatukset ristiinpelamisista runkosarjassa eri sarjojen välillä ja toisesta sarjasta pääsy paremman sarjan pudotuspeleihin pitäisi heittää romukoppaan. Ei mitään järkeä, eikä mitään tolkkua.

Ainoat pelit, missä A ja B sarjan joukkueet kohtaavat, ovat joko harjoituspelit taikka keväällä karsinnat.

Piste.

Höpö höpö. Kyllä muuallakin pelataan erilaisia cup pelejä kauden aikana, joissa eri tasojen seurajoukkueet kohtaavat toisiaan. Eli siltä osin voit itse heittää ummehtuneet mielipiteesi roskiin. Toki jos se yhtään helpottaa tuskaasi, niin voisihan noita ristiinpelaamisia kutsua sitten vaikka Liiga cup nimellä tai jotain muuta vastaavaa, mutta ei muuttaisi itse asiaa.

Ja eihän sekään ihan ennenkuulumatonta joukkueurheilussa ole, että eri tasoisista ryhmistä joukkueita pääsee loppukisaan. Esim. jalkapallopuolella (jota täällä tunnutaan aina käytettävän esimerkkinä, kun sopii omaan agendaan) mm-lopputurnaukseen pääsee maita esim. Oseaaniasta, vaikka Euroopasta ja Etelä-Amerikasta jää kovempia joukkueita ulos. Eli tuokaan asia ei olisi uusi joukkueurheilussa ja vaatisi vain asennemuutosta. Toki muutosvastarintaiselle aina vaikea paikka.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Maajoukkue turnaukset ja karsinnat hiukan eri asia kuin kansallinen sarja. Samaa mieltä Via Dolorosan kanssa, mulla varmaan loppuisi liigan seuraaminen jos joku tuollainen sarjajärjestelmä toteutuisi. Liigan avaaminen ja karsinnat ihan ok, vaikka en usko että sekään mikään kaikki ongelmat ratkaiseva ratkaisu on.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Mulle on vieläkin vähän epäselvää miksei Kivimäki ollut sopiva tuolle tontille?

Ja keiden mielestä ei ole sopiva tuolle tontille?

Tommi Niemelä piti viimeisimmässä Urheilucastissa oman puheenvuoronsa ja lähestyi asiaa tuolla 10+10 mallilla.

Totesi ettei tilanne ratkea puhtaasti vain sarjoja avaamalla -olisko syynä tuo kuilu Mestiksen suuntaan tällä hetkellä-, vaan tässä kohtaa eräänlainen hybridi-malli: 20 joukkuetta saman osakeyhtiön ja tv-rahojen alaisuuteen. 10+10, viimenen putoaa, toka vika karsii.

En tiedä pelimääristä. Oon nähny sellastakin analyysia viime vuosina ettei se välttämättä olis kokonaisuuden kannalta huono asia pudottaa pelimääriä 60 >> tyyliin 54. Jos 10 jengiä pelaa kuusinkertaisen sarjan niin saadaan tuo 54.

Itte jotenkin enempi syttysin 12 joukkueen pääsarjalle. Mutta jos tuo 10+10 katotaan paremmaksi niin mikä ettei.
En itsekään tiedä mistä tämä sopimattomuus tulee, mutta ensimmäiseen kommenttiini palaute on täällä ollut sellaista, ettei Kivimäki olisi sopinut tuohon. Oma näkemykseni on, että hän kerkesi olla pestissään melko lyhyen ajan ja joutui lähinnä ottamaan vastaan aikaisemman johdon peliliikkeitä. Pidempääkin olisi voinut olla pestissä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Maajoukkue turnaukset ja karsinnat hiukan eri asia kuin kansallinen sarja. Samaa mieltä Via Dolorosan kanssa, mulla varmaan loppuisi liigan seuraaminen jos joku tuollainen sarjajärjestelmä toteutuisi. Liigan avaaminen ja karsinnat ihan ok, vaikka en usko että sekään mikään kaikki ongelmat ratkaiseva ratkaisu on.

Itse näen asian vähän siten, että jos mitään muuta uudistusta pyrittäisiin ajamaan sisään, kuin vain Liigan laajentaminen 16 joukkueen kilpailuksi, niin kaikkein tärkein asia olisi saada se kakkosporras elinkelpoiseksi ympäristöksi nykyisille Liiga osakkaille. Jos tätä ei saada tehtyä, niin en näe mitään syytä, miksi yksikään Liiga osakas luopuisi paikastaan Liigassa. Ja jos ei löydy seuroja, jotka olisivat valmiita Liiga paikastaan luopumaan, niin silloin se tuleva uudistus tulee olemaan ihan tyhjä arpa niiden näkökulmasta, jotka toivovat joukkueiden nousuja ja tippumisia.

Ja kyllä mä näen vähän silläkin tavalla, että jos itsellä ei ole valmiutta uusiutua, niin sitä on aika turha silloin muiltakaan vaatia.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tommi Niemelä kannattaa mallia, jossa on 20 joukkuetta kiinni olevassa osakeyhtiössä 10+10 mallina. Viimeinen tippuu suoraan, toiseksi viimeinen karsii B sarjan toisen kanssa. Sarjat olisivat Niemelän mukaan todella kilpailuillisia.
Täysin avoin sarja ei hänen mukaansa tule onnistumaan. Nousijajoukkue velkaantuu, kun yrittää kasata joukkuetta Liigaan. Vaihtoehtoisesti yleisöä ei käy, jos joukkue on sama kuin Mestiksessä ja liian huono Liigaan.
Tuossa jäi Niemelältä täysin haastamatta, miten nousijajoukkue velkaantuu suljetussa 10+10 mallissa vähemmän, kuin esim avoimessa 10+10 mallissa? Ja miten tämä olisi vieläpä kilpailullisempi sarjamalli? Kahdenkymmenen joukkueen suljettu sarja ei todellakaan kuulosta hyvältä ratkaisulta. Mikä on jouluna sijoilla 16-20 olevien joukkueiden tavoite?
 
Tässä Niemelän 10+10 mallissa kaikki joukkueet olisivat mm. TV- sopimuksen alaisina (muistaakseni TV- sopimus mainittiin). Eli tasoerot olisivat (oletettavasti) nykyistä pienemmät A ja B sarjan välillä verrattuna nykyisiin Liigaan ja Mestikseen.
Ihan hyviä kysymyksiä sinulla on ja tätä asiaa olisi voitu puida laajemmin, kun aihe on nyt ollut tapetilla viime aikoina.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Itse näen asian vähän siten, että jos mitään muuta uudistusta pyrittäisiin ajamaan sisään, kuin vain Liigan laajentaminen 16 joukkueen kilpailuksi, niin kaikkein tärkein asia olisi saada se kakkosporras elinkelpoiseksi ympäristöksi nykyisille Liiga osakkaille. Jos tätä ei saada tehtyä, niin en näe mitään syytä, miksi yksikään Liiga osakas luopuisi paikastaan Liigassa. Ja jos ei löydy seuroja, jotka olisivat valmiita Liiga paikastaan luopumaan, niin silloin se tuleva uudistus tulee olemaan ihan tyhjä arpa niiden näkökulmasta, jotka toivovat joukkueiden nousuja ja tippumisia.

Ja kyllä mä näen vähän silläkin tavalla, että jos itsellä ei ole valmiutta uusiutua, niin sitä on aika turha silloin muiltakaan vaatia.
Lähinnä meinasin tuota ristiinpelaamista ja alemmasta sarjasta pääsyä pudotuspeleihin. Ei mitään järkeä, jollekin "Saipalle" olis järkevämpi pelata alempaa sarjaa koska helpompi päästä pudotuspeleihin. Kaksi kilpailukykyistä sarjaa mahdollisuudella nousta olis tärkeää saada aikaiseksi. Mutta ei mitään ristiinpelaamista eikä etenkään alemmasta sarjasta mahdollisuutta pudotuspeleihin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä Niemelän 10+10 mallissa kaikki joukkueet olisivat mm. TV- sopimuksen alaisina (muistaakseni TV- sopimus mainittiin). Eli tasoerot olisivat (oletettavasti) nykyistä pienemmät A ja B sarjan välillä verrattuna nykyisen Liigan ja Mestiksen.
Joo, eli Niemelän mallissa Hermes saisi täydet TV-rahat, eikä voisi tippua. Mikä etu - varsinkin kilpailullisesti - siihen että Hermes voisi päin persettä pelattuaan tippua C-sarjaan ja JoKP nousisi ja saisi seuraavalle kaudelle ne TV-rahat? Nykyiselle n TOP10 liigaseuroille se olisi aivan se ja sama, ja jos putoaminen C-sarjaan kävisi kerran 20 kaudessa, niin todennäköisesti se olisi ihan ansaittua ja talous kyllä kestäisi sen, että tämä Ässät voisi sopeutettuaankin kasata kilpailukykyisen joukkueen Hermestä vastaan.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Lähinnä meinasin tuota ristiinpelaamista ja alemmasta sarjasta pääsyä pudotuspeleihin. Ei mitään järkeä, jollekin "Saipalle" olis järkevämpi pelata alempaa sarjaa koska helpompi päästä pudotuspeleihin. Kaksi kilpailukykyistä sarjaa mahdollisuudella nousta olis tärkeää saada aikaiseksi. Mutta ei mitään ristiinpelaamista eikä etenkään alemmasta sarjasta mahdollisuutta pudotuspeleihin.

Jos tämän kauden päätteeksi oltaisiin tuohon systeemiin menty, niin siellä B-Liigassa voisi pelata ensi kaudella esim. Jukurit, HPK, JYP, Sport, Saipa, K-Espoo, Jokipojat, Roki, Tuto ja extrana Jokerit. Eli tuosta kymmeniköstäkö "Saipa" pääsisi helpommin pudotuspeleihin, joihin pääsisi vain joukon paras vai toisessa ryhmässä, jossa pudotuspeleihin pääsisi seitsemän joukkuetta kymmenestä?

Ja jos tuo Saipa nyt sitten onnistuisikin, niin se sillä tempulla nousisi heti seuraavaksi kaudeksi ylös, eli tuolla ajattelulla Saipa olisi pudotuspeleissä vain joka toinen vuosi. Jos se sitten aina niinä toisina vuosina karsinnoissa tahalleen putoaisi B-Liigaan, että "pääsisi" helpommin pudotuspeleihin.

Ja jos se ristiinpelaaminen runkosarjan osalta toteutettaisiin ja samalla hämärrytettäisiin raja näiden kahden sarjan välillä, niin se B-Liigan runkosarjan parhaalla olisi luultavasti paljon parempi rekordi kaudelta, kun A-Liigan kasilla, joten siltäkin kannalta ei olisi mielestäni täysi vääryys, että B-Liigan runkosarjan paras korvaisi pudotuspeleissä A-Liigan runkosarjan kasin.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Toisaalta jos me päästettäisiin B-Liigan runkosarjavoittaja suoraan A-Liigaan sueraavaksi kaudeksi, niin voitaisiin päästää tuo seura samalla ko. kevään A-Liigan pudotuspeleihin.
Tähän en lähtisi. Pääajatus on kuitenkin, että B-liigan mestaruus olisi nousu A-liigaan seuraavaksi kaudeksi. Se on riittävä panos ja mielestäni ihan toisella tavalla merkityksellinen saavutus ja paljon kovempi juttu kuin säälipleijareihin pääsy nykyään. Joten ei siihen tarvitsisi enää lisätä sitä saman kauden A-liigan pudotuspelipaikkaa.

Runkosarjan aikaisille vähäisille ristiinpelaamiselle viihdebisneksen ja kaikille kaikkea -hengessä saattaisin jopa tarvittaessa lämmetä, kun se olisi ehkä kuitenkin aika pieni paha siihen nähden, kuinka järisyttävän paljon mielenkiintoisempi se 10+10-systeemi kokonaisuutena olisi nykyiseen verrattuna. Eli jos sen aikaan saanti vaatisi pientä ristiinpeluuta runkosarjassa, niin menköön.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Höpö höpö. Kyllä muuallakin pelataan erilaisia cup pelejä kauden aikana, joissa eri tasojen seurajoukkueet kohtaavat toisiaan. Eli siltä osin voit itse heittää ummehtuneet mielipiteesi roskiin.
Missäkään jääkiekon pääsarjassa ei pelata runkosarjapelejä kahden eri tason välissä. Ei missäkään, eikä ikinä tulla pelamaankaan.

Siinä kohtaa kun jotkut RoKit ja Forssan Palloseurat tulevat ristiinpelamisen tähden runkosarjassa lauantaina rikastuttamaan Raumalle iltaa, niin minä lyön hanskat tiskiit ja lopetan Liigan seuraamisen.

No, onneksi näin ei ikinä tule käymään.

Olen niin yksinkertainen, etten ymmärrä miksi helvetissä täytyy pyörä keksiä uudestaan. Ei tarvita kuin kaksi eri sarjaa, nousujen ja putoamisten kanssa. Ei ristiinpelaamista, eikä todellakaan mitään alemman sarjan voittajia paremman sarjan pudotuspeleihin.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Siinä kohtaa kun jotkut RoKit ja Forssan Palloseurat tulevat ristiinpelamisen tähden runkosarjassa lauantaina rikastuttamaan Raumalle iltaa, niin minä lyön hanskat tiskiit ja lopetan Liigan seuraamisen.
Toisaalta, nykyisinhän Rauman kiekkoiltoja rikastuttaa esim. SaiPa kahdesti kaudessa. Olisiko se niin iso asia, jos toinen noista SaiPa-peleistä vaihtuisi RoKi-peliin ja esim. toinen nykyisistä Jukurit-peleistä FoPS-peliin? Lisäksi Raumalle tulisi kertaalleen vieraaksi Ässät myös siinä skenaariossa, että porilaiset ajautuisivat B-liigaan.

Ymmärrän kyllä kaiken ristiinpelaamisen vastustamisenkin enkä itsekään kannata muuta kuin siinä tapauksessa, että se olisi ehtona järjestelmän muuttamiselle kokonaisuutena paljon paremmaksi.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta, nykyisinhän Rauman kiekkoiltoja rikastuttaa esim. SaiPa kahdesti kaudessa. Olisiko se niin iso asia, jos toinen noista SaiPa-peleistä vaihtuisi RoKi-peliin ja esim. toinen nykyisistä Jukurit-peleistä FoPS-peliin?
Olisi.

Jo nyt on ihan äärettömän iso kynnys lähteä vapaapäivänä/mahdollisuuksien rajoissa hallille, jos siellä on vastassa Sport, SaiPa taikka Jukurit.

Homma menisi vielä enemmän hullummaksi, jos sinne ruvetaan jotain ihan jämäjoukkueiden jämäjoukkueita pääsarjatasolle tuomaan. Eikä kyllä sen puolen houkuta myöskään huippupelaajia Suomeen.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Höpö höpö. Kyllä muuallakin pelataan erilaisia cup pelejä kauden aikana, joissa eri tasojen seurajoukkueet kohtaavat toisiaan. Eli siltä osin voit itse heittää ummehtuneet mielipiteesi roskiin. Toki jos se yhtään helpottaa tuskaasi, niin voisihan noita ristiinpelaamisia kutsua sitten vaikka Liiga cup nimellä tai jotain muuta vastaavaa, mutta ei muuttaisi itse asiaa.
Cup on eri asia. Ei sarjatasoilla ole mitään merkitystä eikä virkaa, jos virallisia sarjapelejä pelataan ristiin eri tasojen joukkueiden kesken.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös