Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei auttaisi mitään. Liigassa olisi 12 joukkuetta, mutta siinäkin sarjassa jonkun tai joidenkin joukkueiden pitäisi olla sarjan hännillä. Katsos, kaikki eivät voi voittaa! Joukkueiden määrällä ei siis voi mielestäni tasoa perustella. Ehkä 16 joukkuetta olisi se optimaalisin tällä hetkellä, mutta valitettavasti yksikään nykyisistä Mestiksen joukkueista ei täytä liigalisenssin ehtoja, eikä ainakaan vielä Kiekko-Espookaan, joka pelaa Suomisarjassa.
Niin, eihän kysymys olekkaan siitä, onko joku viimeinen tai ensimmäinen, kaikilla on silti yhtäläinen mahdollisuus voittaa tai hävitä. Kysymys on siitä, että merkityksettömät pelit vähenisi, kun olisi putoamisvaara ja toiseksi Mestiksen mielenkiinto nousisi, kun olisi nousumahdollisuus. Vaasalaisten fanien kannanotto kertoo siitä, että myös vuodesta toiseen liigan hänillä olevan joukkueen kannattajat haluavat karsinnat takaisin. Kärppäkannattajana voin kertoa, että nousukarsinnat oli aikoinaan huikeaa viihdettä. Joukkueiden määrä Liigassa pitää karsia sen vuoksi, että Mestiksen taso saadaan nostettua ja karsintojen toteuttaminen mielekkääksi.
 

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Se tietysti on totta, että kunnon halleja ei ole monellakaan Mestis paikkakunnalla, mutta Jokipojilla, Kiekko-Espoolla ja Rokilla on kohtuulliset nykyhallit. Jokipoikien hallissa on pelattu aiemmin SM-liigaa ja ihan hyvin toimi, mutta toki se kaipaisi suurempaa remonttia nykyistä Liigaa varten, joka on ollut kyllä jo keskusteluissa, mutta Joensuussa on paljon muitakin urheilun investointikohteita tällä hetkellä ja halli ei ole juuri nyt ykkösprioriteetti.

Mutta Jokipoikien hallirungosta saisi kyllä remontoitua oikein hyvän Liigakelpoisen hallin, sellaisen kuin Mikkelissä tai Lappeenrannassa on. Ja miksi ei esimerkiksi TuTo voisi pelata Turun hallissa, Ketterä Saipan hallissa ja KOOVEE Tampereen hallissa etenkin kun sinne on tulossa myös uusi halli. Ja mitä vielä tulee Jokipoikien jäätilanteeseen, niin siinä on kolme jäähallia rinnakkain kiinni toisissaan eli päähallin lisäksi kaksi harjoitushallia, jotka tarjoavat loistavat olosuhteet jääkiekon kehittämiselle, joita ei ole edes monella liigapaikkakunnalla. Lähialueilla on myös halleja muissa kunnissa. Lisäksi koko Mehtimäen tiivis urheilukompleksi palloilu- ja uimahalleineen sekä muine loistavine urheulupaikkoineen on sellainen kokonaisuus, että vastaavaa ei taida löytyä muilta liigapaikkakunnilta.

Eli hallit eivät välttämättä ole se suurin ongelma, jos on vain tahtoa esimerkiksi laajentaa Liigaa uusilla joukkueilla tai sitten tiivistää Liigaa ja tiputtaa sieltä joitakin joukkueita pois sekä ottaa jatkossa Liiga-Mestis karsinnat käyttöön. Itse olen vahvasti kilpailullisen mallin kannalla koska aina pitäisi antaa pelillisesti edes mahdollisuus Mestis joukkueille nousta Liigaan. Suljettu Liigahan ei tuota oikeastaan mitään aitoa kilpailua kuin kärkijoukkueiden välillä, joka tiivistyy sitten ala-arvoisiin loppukauden tyhjennysmyynteihin sarjan heikoimmista joukkueista. Aivan kestämätön malli koko suomalaisen jääkiekon kehittymisen kannalta. Ja vaikka jokin Mestis joukkue nyt sattuisi mahdollisisa karsinnoissa vaikkapa voittamaan Liigan viimeisen, se edellyttäisi, että myös muut ehdot olisivat (mm. talous ja halli) olisivat kunnossa, että nousu hyväksyttäisiin.

Ilolla on tullut seurattua KooKoon tämän kauden nousua alakastista kärkijoukkueksi, joka osoittaa myös sen, että Mestiksestä noussut seura voi ajan kanssa kehittyä kun on vain ammattimainen johto ja valmennus. Miksi ei esimerkiksi Jokipojat voisi tehdä ihan saman koska periaatteessa kaikki fasiliteetit siihen ovat olemassa kunhan vain päähalli korjataan liigakuntoon.

Suuri ongelma Mestis joukkueilla on se, että kun ei ole kilpailullista motivaatiota ylöspäin, niin seuroista tulee puhtaita kasvattajaseuroja myös junioritoiminnassa. Esimerkiksi Jokipojilla on paljon hyvää junioritoimintaa, mutta kun mennään C -junnuihin, niin parhaat sieltä vaan näyttävät viimeistään C:n jälkeen nopeasti lähtevän liigaseuroihin koska automaattisesti aukeaa paikka kovempiin peleihin ja siten omaan kehittymiseen. Siten ei synny omaa kasvupohjaa vahvalle joukkueelle kun Liigajoukkueiden vetovoima ja valmennus- ym. resurssit automaattisesti vetävät parhaat junnut pois Mestisseuroista juuri nousumahdollisuuden puuttumisen vuoksi.

Tämän vuoksi ei Mestiksen parhaita junnuja kiinnosta juurikaan jäädä tahkoamaan Mestis joukkueen riveihin, vaan joukkueista Mestiksessä tulee pysyvästi vain nuorten kasvattajaseuroja, jotka eivät saa pelaajasiirroistakaan juuri muuta kuin lämmintä kättä vaikka ovat tehneet monta vuotta töitä yhden junnun eteen ja investoineet paljon juniorijoukkueisiin kuten Jokipojat. Tilanne ei edistä Mestis joukkueita investoimaan junnutoimintaan, sillä se ei tuota mitään, vie vaan resursseja, jonka hedelmät lopulta liigajoukkueet poimivat. Tämä on myös yksi suuri syy siihen, että tasoero Liigan ja Mestiksen välillä säilyy.

Lopputulema tästä kaikesta on suuressa kuvassa, että etenkin Mestiksen liigapotentiaalia omaavat kärkiseurat (kuten Jokipojat) kituvat vuodesta toiseen pienillä resursseilla koska kukapa nyt kiinnostuisi rahoittamaan seuran toistaiseksi mahdotonta nousua Liigaan ja myös Suomen jääkiekon kehitys kärsii tästä koska aito kilpailu on lopulta se, joka vie lajia eteenpäin, ei täysin stabiili seisova vesi Mestiksen ja Liigan välillä.

Itse olisin, jopa valmis niin radikaaleihin ratkaisuihin, että Mestis seurat menisvät vuodeksi lakkoon ellei tilanne tästä muutu mihinkään, ts. Mestistä ei enää pelattaisi ainakaan vuoteen. Kenties silloin vasta ymmärrettäisiin, että miten naurettavaksi tilanne on päässyt Mestiksen osalta suhteessa Liigaan ja miten tärkeää on säilyttää kilpailullinen elementti sekä mahdollisuus Mestiksestä Liiganousuun edes jollain tapaa.
Tiedän kyllä Jokipoikien tilanteen, n. 30v sitten olivat joitakin vuosia Liigassa. Ihan rehellisillä liigakarsinnoilla putosivat, ja uumoiltiin, että pystyisivät takaisin pääsarjaan, mutta toisin kävi. Silloin vielä oli liigakarsinnat ja ne toimivatkin, mutta miten nykyisin, kun Mestiksen ja Liigan tasoero varmasti on huimasti noista ajoista kasvanut!

Joensuu olisi potentiaalinen kyllä Liigaan vaikka siksi 16:ksi joukkueeksi, mutta kun kabinettipäätöksiin ei voitane mennä. Pohjois-Karjala talousalueena pystyisi pyörittämään liigajoukkuetta, mikäli siihen Joensuun kaupunki ja ympäröivät yritykset lähtisivät mukaan. Jokipojista voisi muodostua se pohjoiskarjalaisia yhdistävä tekijä.

Nythän esteenä on yksinkertaisesti joukkueen menestys. Se ei voita Mestistä, eikä siksi voi liigapaikkaa hakea. Jos paikallisesti maakunta siellä laittaisi enemmän panostusta, asia voisi muuttua. Muuten ei. Voittamalla Mestiksen, se voisi hakea liigalisenssiä.

Se, että Ketterä tulisi pelaamaan Liigamatsejaan Lappeenrantaan. Heh, heh! Hauska ajatus. Tokihan viime kaudella Ketterä kävi pelaamassa yhden Mestiksen loppuotteluistaan Lappeenrannassa, kun niiden halli loppuotteluita varten oli liian pieni. En tiedä yksityiskohtia, mutta muistaakseni ovat nyt jo ajoissa kysyneet Saipalta, että vastaavassa tilanteessa pääsevät pelaamaan tarvittaessa useampia pleiareita Kisapuistossa. Mikäli nyt ylipäätään kaikki menee suunnitelmien mukaan, että pärjäävät ja koronavirus ei tule vastaan suunnitelmia. Imatran ja Lappeenrannan kaksoiskaupunkisuunnitelmat kariutuivat jo ajat sitten imatralaisten itsensä vastustukseen. Ketterä ei Lappeenrantaan tule liigamatsejaan pelaamaan!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuvailemattomat linkit
Onko Suomi-sarjassa kenelläkään kunnollista hallia?
Kiekko-Espoolla ainakin, joukkuehan pelaa vielä Suomi-Sarjaa (ja mahdollisesti nousee tällä kaudella).
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän ihmejoukkueet
Tiedän kyllä Jokipoikien tilanteen, n. 30v sitten olivat joitakin vuosia Liigassa. Ihan rehellisillä liigakarsinnoilla putosivat, ja uumoiltiin, että pystyisivät takaisin pääsarjaan, mutta toisin kävi. Silloin vielä oli liigakarsinnat ja ne toimivatkin, mutta miten nykyisin, kun Mestiksen ja Liigan tasoero varmasti on huimasti noista ajoista kasvanut!
Vaikka avointa Liigaa ja karsintoja kannatankin, niin Jokipojilla oli just tuo ongelma, että pelaamalla Liigaan yrittäminen johti täystuhoon:

1989 pelaamalla ylös
1990 pelaamalla alas
1991 pelaamalla ylös
1992 pelaamalla alas
1993 divarin ykkönen ja liigakarsinnoissa turpaan
1994 divarin kakkonen ja liigakarsinnoissa turpaan ja siihen paukut loppuivatkin ja homma jatkui kakkosdivarissa.

Ykkösdivarissa pelattiin divarin tuloilla mutta liigan kustannuksilla, koska yritys oli riskillä ylös. Ja kun pysyvästi ei päässyt ylös, tuli täystuho. Siinä mielessä ymmärrän, että Jukurien, KooKoon ja Sportin systeemillä ilman karsintoja Liigaan on toki tylsä tapa, mutta taloudellisesta täystuhoa ei myöskään tule. Mutta hallilla saa haukotella merkityksettömiä pelejä katsellen (paitsi KooKoo).

Täytyy toki muistaa, että 1990-luvun alussa oli vielä pelaajapörsseillä keinottelua ja siirtomaksuja ym. ja markan devalvaatiota ja valuuttalainoja. Että maailma on kyllä kovasti muuttunut.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Se että liigaa pienennettäisi vaikka 12 tai 10 joukkueeseen ei takaa mestiksen tason nousua. Ei samat pelaajat jatkaisi joukkueissa. Ei lähellekään. Esim Joku JYP operoi n 2,5 miljoonan budjetilla. Mikä voisi olla hyvinkin liipasimella sarjasta. Mikäköhän on Mestiksen pelaaja budjetit tulevaisuudessa ehkä miljoona. Sillä ei nyt mitään erikoista joukkuetta kerätä. Vähänkin potentiaaliset pelaajat poistuu muihin sarjoihin.
Ruotsiin on turha verrata siellä on laajempi taso ja joukkueet terveemmällä pohjalla. Mestikseenvei vaan saisi rahakasta TV sopimusta. Kun liiga vaan kiinnostaa.
Karsinnatkaan ei ole pelastus. Kyllä ne liigan häntäpään joukkueet olisi taloudellisesti kuralla. Joukkue kun putoaa yli puolet toimiston väestä saa monoa. Eikä kukaan itseään arvostava alansa ammattilainen lähde hakemaan toimari, myyntipäälikön ym paikkoja jos takuuta ei ole ensi heinäkuun työpaikan olemassa olosta. Homma menisi entisestään puuhasteluksi.
Sitten kun löytyy ihan oikeasti varteenotettava vaihtoehto sarja järjestelmäksi. Tuo noin 60 ottelun runkorja vissiiin on pakko. Jos ottelumäärä laskee, se näkyy pelaajasopimuksissa. Ja virta suomesta poispäin. Paras tapa nostaa mestiksen tasoa on kieltää liigasta alle 21v pelaajat. Loppuu samalla pelko nuoren pelaajan taklauksen uhruksi joutumista. Mestiksessä saa sitä miesten pelien kokemusta ja vastuullisempia rooleja isommalla peliajalla. Tukee myös U20 maajoukkuetta
 

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Vaikka avointa Liigaa ja karsintoja kannatankin, niin Jokipojilla oli just tuo ongelma, että pelaamalla Liigaan yrittäminen johti täystuhoon:

1989 pelaamalla ylös
1990 pelaamalla alas
1991 pelaamalla ylös
1992 pelaamalla alas
1993 divarin ykkönen ja liigakarsinnoissa turpaan
1994 divarin kakkonen ja liigakarsinnoissa turpaan ja siihen paukut loppuivatkin ja homma jatkui kakkosdivarissa.

Ykkösdivarissa pelattiin divarin tuloilla mutta liigan kustannuksilla, koska yritys oli riskillä ylös. Ja kun pysyvästi ei päässyt ylös, tuli täystuho. Siinä mielessä ymmärrän, että Jukurien, KooKoon ja Sportin systeemillä ilman karsintoja Liigaan on toki tylsä tapa, mutta taloudellisesta täystuhoa ei myöskään tule. Mutta hallilla saa haukotella merkityksettömiä pelejä katsellen (paitsi KooKoo).

Täytyy toki muistaa, että 1990-luvun alussa oli vielä pelaajapörsseillä keinottelua ja siirtomaksuja ym. ja markan devalvaatiota ja valuuttalainoja. Että maailma on kyllä kovasti muuttunut.
Pidin waltteri21 viestistä muuten, paitsi erimielisyyttä vielä karsinnoista. Toistaiseksi ei tule palauttaa. Se on selvinnyt, että joitakin mahdollisia liigatason halleja remonttien jälkeen on mestisjoukkueilla, mutta harvoja joukkueita ne koskevat. Eli Rovaniemellä on, Kokkolassa, Joensuussa, ja Espoossa tietysti. Sitten tulevat vastaan joukkueen taloudelliset kapasiteetit, halu pääsarjatasolle, talousalue, jossa joukkue toimii. Ja tietenkin menestys, nythän liigalisenssi ei siltä osin edellytä kuin Mestiksen voittamista. Eli teoreettisesti nykyisellä järjestelmällä Mestisjoukkue pääsee Liigaan helpommalla ja todennäköisemmin kuin karsintojen kautta. Uskoisin, että 1-4 v. sisään tarvetta on 16:sta joukkueelle, jotta saadaan joukkuemäärä tasapareiksi.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän ihmejoukkueet
nythän liigalisenssi ei siltä osin edellytä kuin Mestiksen voittamista. Eli teoreettisesti nykyisellä järjestelmällä Mestisjoukkue pääsee Liigaan helpommalla ja todennäköisemmin kuin karsintojen kautta.
Näin se varmaan onkin. Ongelmana on, että Mestis-paikkakunnilla suuri yleisö ja sponsorit eivät oikein tahdo lähteä mukaan, ellei ole karsintapeleihin mahdollisuutta. Se ajattelumalli istuu niin syvässä.
 

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Näin se varmaan onkin. Ongelmana on, että Mestis-paikkakunnilla suuri yleisö ja sponsorit eivät oikein tahdo lähteä mukaan, ellei ole karsintapeleihin mahdollisuutta. Se ajattelumalli istuu niin syvässä.
Kyllä. Varmaan nousu voi tapahtua sellaisella joukkueella, joka rohkeasti lähtee hakemaan tukea liike-elämältä ja yhteinen tahto paikkakunnalta löytyy. Jään mielenkiinnolla odottamaan jotain tuloksia Mestisjoukkueilta, mutta ei esimerkiksi Imatran Ketterä ole liigakelpoinen, jos voittaa Mestiksen - tai Iisalmi, tai Savonlinna..
 

Dougie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Oilers
Se tietysti on totta, että kunnon halleja ei ole monellakaan Mestis paikkakunnalla, mutta Jokipojilla, Kiekko-Espoolla (Suomi sarja) ja Rokilla on kohtuulliset nykyhallit. Jokipoikien hallissa on pelattu aiemmin SM-liigaa ja ihan hyvin toimi, mutta toki se kaipaisi suurempaa remonttia nykyistä Liigaa varten, joka on ollut kyllä jo keskusteluissa, mutta Joensuussa on paljon muitakin urheilun investointikohteita tällä hetkellä ja halli ei ole juuri nyt ykkösprioriteetti.

Mutta Jokipoikien hallirungosta saisi kyllä remontoitua oikein hyvän Liigakelpoisen hallin, sellaisen kuin Mikkelissä tai Lappeenrannassa on. Ja miksi ei esimerkiksi TuTo voisi pelata Turun hallissa, Ketterä Saipan hallissa ja KOOVEE Tampereen hallissa etenkin kun sinne on tulossa myös uusi halli. Ja mitä vielä tulee Jokipoikien jäätilanteeseen, niin siinä on kolme jäähallia rinnakkain kiinni toisissaan eli päähallin lisäksi kaksi harjoitushallia, jotka tarjoavat loistavat olosuhteet jääkiekon kehittämiselle, joita ei ole edes monella liigapaikkakunnalla. Lähialueilla on myös halleja muissa kunnissa. Lisäksi koko Mehtimäen tiivis urheilukompleksi palloilu- ja uimahalleineen sekä muine loistavine urheulupaikkoineen on sellainen kokonaisuus, että vastaavaa ei taida löytyä muilta liigapaikkakunnilta.

Eli hallit eivät välttämättä ole se suurin ongelma, jos on vain tahtoa esimerkiksi laajentaa Liigaa uusilla joukkueilla tai sitten tiivistää Liigaa ja tiputtaa sieltä joitakin joukkueita pois sekä ottaa jatkossa Liiga-Mestis karsinnat käyttöön. Itse olen vahvasti kilpailullisen mallin kannalla koska aina pitäisi antaa pelillisesti edes mahdollisuus Mestis joukkueille nousta Liigaan. Suljettu Liigahan ei tuota oikeastaan mitään aitoa kilpailua kuin kärkijoukkueiden välillä, joka tiivistyy sitten ala-arvoisiin loppukauden tyhjennysmyynteihin sarjan heikoimmista joukkueista. Aivan kestämätön malli koko suomalaisen jääkiekon kehittymisen kannalta. Ja vaikka jokin Mestis joukkue nyt sattuisi mahdollisisa karsinnoissa vaikkapa voittamaan Liigan viimeisen, se edellyttäisi, että myös muut ehdot olisivat (mm. talous ja halli) olisivat kunnossa, että nousu hyväksyttäisiin.

Ilolla on tullut seurattua KooKoon tämän kauden nousua alakastista kärkijoukkueksi, joka osoittaa myös sen, että Mestiksestä noussut seura voi ajan kanssa kehittyä kun on vain ammattimainen johto ja valmennus. Miksi ei esimerkiksi Jokipojat voisi tehdä ihan saman koska periaatteessa kaikki fasiliteetit siihen ovat olemassa kunhan vain päähalli korjataan liigakuntoon.

Suuri ongelma Mestis joukkueilla on se, että kun ei ole kilpailullista motivaatiota ylöspäin, niin seuroista tulee puhtaita kasvattajaseuroja myös junioritoiminnassa. Esimerkiksi Jokipojilla on paljon hyvää junioritoimintaa, mutta kun mennään C -junnuihin, niin parhaat sieltä vaan näyttävät viimeistään C:n jälkeen nopeasti lähtevän liigaseuroihin koska automaattisesti aukeaa paikka kovempiin peleihin ja siten omaan kehittymiseen. Siten ei synny omaa kasvupohjaa vahvalle joukkueelle kun Liigajoukkueiden vetovoima ja valmennus- ym. resurssit vetävät parhaat junnut pois Mestisseuroista juuri nousumahdollisuuden puuttumisen vuoksi.

Tämän vuoksi ei Mestiksen parhaita junnuja kiinnosta juurikaan jäädä tahkoamaan Mestis joukkueen riveihin, vaan joukkueista Mestiksessä tulee pysyvästi vain nuorten kasvattajaseuroja, jotka eivät saa pelaajasiirroistakaan juuri muuta kuin lämmintä kättä vaikka ovat tehneet monta vuotta töitä yhden junnun eteen ja investoineet paljon juniorijoukkueisiin kuten Jokipojat. Tilanne ei edistä Mestis joukkueita investoimaan junnutoimintaan, sillä se ei tuota mitään, vie vaan resursseja, jonka hedelmät lopulta liigajoukkueet poimivat. Tämä on myös yksi suuri syy siihen, että tasoero Liigan ja Mestiksen välillä säilyy.

Lopputulema tästä kaikesta on suuressa kuvassa, että etenkin Mestiksen liigapotentiaalia omaavat kärkiseurat (kuten Jokipojat) kituvat vuodesta toiseen pienillä resursseilla koska kukapa nyt kiinnostuisi rahoittamaan seuran toistaiseksi mahdotonta nousua Liigaan ja myös Suomen jääkiekon kehitys kärsii tästä koska aito kilpailu on lopulta se, joka vie lajia eteenpäin, ei täysin stabiili seisova vesi Mestiksen ja Liigan välillä.

Itse olisin jopa valmis radikaaleihin ratkaisuihin. Vaikkapa siihen, että Mestis seurat menisvät vuodeksi lakkoon ellei tilanne tästä muutu mihinkään, ts. Mestistä ei enää pelattaisi ainakaan vuoteen. Kenties silloin vasta ymmärrettäisiin, että miten naurettavaksi tilanne on päässyt Mestiksen osalta suhteessa Liigaan ja miten tärkeää on säilyttää kilpailullinen elementti sekä mahdollisuus Mestiksestä Liiganousuun edes jollain tapaa.
Siinäpä se oli hienosti tiivistettynä miten tuo suljettu liiga näyttäytyy Mestis-seuran näkökulmasta. Mielestäni juuri Jokipojat ja Joensuu on ollut yksi suurimmista kärsijöistä tässä koko surullisen kuuluisassa keississä. Kaupungissa on kuitenkin paljon kiekkokulttuuria ja perinteitäkin ihan eritavalla kuin vaikkapa Mikkelissä. Kaikki kunnia toki Jukureille hienosta noususta 2.divarista aina liigaorganisaatioksi saakka. Lisäksi Mehtimäen hallissahan on tahkottu ennenkin liigaa mikä usein tuntuu unohtuvan monelta nuoremmalta kiekkojännäriltä. Eli fasiliteeteista ja talousalueesta tuskin jäisi kiinni ainakaan.

Sääliksi käy että liigasta ei voi enää oikein edes unelmoida esim. Joensuussa. Liigan sulkeminen 2000-luvun alussa oli virhe ja 20 vuodessa kuilu liigan ja mestiksen välillä on syventynyt niin massiiviseksi että aikamoista ideointia vaaditaan jos tilannetta halutaan korjata johonkin suuntaan.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän ihmejoukkueet
Sääliksi käy että liigasta ei voi enää oikein edes unelmoida esim. Joensuussa. Liigan sulkeminen 2000-luvun alussa oli virhe ja 20 vuodessa kuilu liigan ja mestiksen välillä on syventynyt niin massiiviseksi että aikamoista ideointia vaaditaan jos tilannetta halutaan korjata johonkin suuntaan.
Joensuussa on kolmen kaukalon kompleksi ja 2019 rempatut oheistilat viimeisen päälle hienot. Päähallin katsomotilat ovat vaan vanhat. Puitteet ainakin Mestis-tasolle ovat loistavat.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Se tietysti on totta, että kunnon halleja ei ole monellakaan Mestis paikkakunnalla, mutta Jokipojilla, Kiekko-Espoolla (Suomi sarja) ja Rokilla on kohtuulliset nykyhallit. Jokipoikien hallissa on pelattu aiemmin SM-liigaa ja ihan hyvin toimi, mutta toki se kaipaisi suurempaa remonttia nykyistä Liigaa varten, joka on ollut kyllä jo keskusteluissa, mutta Joensuussa on paljon muitakin urheilun investointikohteita tällä hetkellä ja halli ei ole juuri nyt ykkösprioriteetti.

Mutta Jokipoikien hallirungosta saisi kyllä remontoitua oikein hyvän Liigakelpoisen hallin, sellaisen kuin Mikkelissä tai Lappeenrannassa on. Ja miksi ei esimerkiksi TuTo voisi pelata Turun hallissa, Ketterä Saipan hallissa ja KOOVEE Tampereen hallissa etenkin kun sinne on tulossa myös uusi halli. Ja mitä vielä tulee Jokipoikien jäätilanteeseen, niin siinä on kolme jäähallia rinnakkain kiinni toisissaan eli päähallin lisäksi kaksi harjoitushallia, jotka tarjoavat loistavat olosuhteet jääkiekon kehittämiselle, joita ei ole edes monella liigapaikkakunnalla. Lähialueilla on myös halleja muissa kunnissa. Lisäksi koko Mehtimäen tiivis urheilukompleksi palloilu- ja uimahalleineen sekä muine loistavine urheulupaikkoineen on sellainen kokonaisuus, että vastaavaa ei taida löytyä muilta liigapaikkakunnilta.
Kyllähän se totuus on, että Joensuussa on homma ryssitty ihan itse useammalla konkurssilla ja muilla talouden sekoiluilla.
Niiden takia on nyt hankalaa löytää taustalle sellaisia henkilöitä ja rahaa joiden avulla olisi mahdollista haaveilla noususta.

Jos Joensuussa saadaan taustat oikeasti putsattua ja löydettyä isoa rahaa taustalla niin Joensuu on Tuton ja K-Espoon ohella ne realistisimmat seurat jotka liigaan voivat nousta.
Mutta jokaisella näistä on talouden suhteen isoja kysymysmerkkejä vaikka olosuhteet olisivat suunnilleen kunnossa tai jopa erittäin hyvät liigaan.

Suuri ongelma Mestis joukkueilla on se, että kun ei ole kilpailullista motivaatiota ylöspäin, niin seuroista tulee puhtaita kasvattajaseuroja myös junioritoiminnassa. Esimerkiksi Jokipojilla on paljon hyvää junioritoimintaa, mutta kun mennään C -junnuihin, niin parhaat sieltä vaan näyttävät viimeistään C:n jälkeen nopeasti lähtevän liigaseuroihin koska automaattisesti aukeaa paikka kovempiin peleihin ja siten omaan kehittymiseen. Siten ei synny omaa kasvupohjaa vahvalle joukkueelle kun Liigajoukkueiden vetovoima ja valmennus- ym. resurssit vetävät parhaat junnut pois Mestisseuroista juuri nousumahdollisuuden puuttumisen vuoksi.
Niinhän ne oikeasti lahjakkaat kaverit ovat ennenkin lähteneet pois pienistä seuroista tuossa vaiheessa.
Itseasiassa tuo oli liigassakin 90-luvulla kun sarja oli avoin normaalia, että suurseurat TPS ja Jokerit imuroivat lahjakkaat nuoret pienemmistä liigaseuroista.
Nyt tuo tilanne on tuon suhteen huomattavasti terveempi.
 

SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Kylmänviileästi pitäisi vain ilmoittaa, että ensikaudella kolme huonointa putoaa Mestikseen ja Mestiksen kolme huonointa Suomi-sarjaan.
Karsinnat takaisin. 8 parasta pudotuspeleihin.
Paskat mistään talouksista tai rahasta. Urheilullisuus edelle!

Munaa siihen touhuun. Mutta ei me suomalaiset.
 
Pori - Suomen Kalifornia

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Kävin kävelylenkillä ja tällainen heräsi ratkaisuksi. Ensinnäkin on ollut puhetta joukkuemäärästä Liigassa, ja toisaalta paljon lohkojaosta.

Mielipiteeni tähän ja ratkaisuehdotus, Liigan kehittämiseksi (toivottavasti samalla Mestis kehittyisi). Nykyinen joukkuemäärä Liigassa 15 on mahdottoman huono lohkojaon teon kannalta, mutta se on myös yhden sarjan kannalta huono joukkuemäärä. Matemaattisesti juuri pystytään kaikille tuo 60 ottelua Liigassa jakamaan, mutta siihen jääkin. Välillä jokin joukkue on pelannut 2-3 ottelua vähemmän kuin toiset ym. ongelmia. Jokainen ymmärtää, ettei 15 joukkueen määrä jää Liigassa pysyväksi.

On ollut puhetta joukkuemäärän pudottamiseksi Liigassa 12 tai 14 joukkueeseen. En kannata. Mestiksessä oli yhdessä vaiheessa vain 10 joukkuetta ja suorastaan "yökötti" kun pelasivat aina uudestaan toisiaan vastaan, nyt taitaa olla 12 joukkuetta. Liiga tähän määrään joukkueita? Ei kannata siirtyä. Oikea joukkuemäärä on 16, johon aluksi kannattaa pyrkiä.

16 joukkueella pystytään tekemään lohkojaon itä/länsi eli 8 joukkuetta per lohko. Nykyisessä järjestelmässähän on jo viitteitä lohkojaosta silleen, että lähimmät joukkueet pelaavat enemmän pelejä kuin kauemmat, esim. KooKoo ja Saipa. Keskinäisiä otteluita kaudessa lähijoukkueiden välillä ei voida kuitenkaan ilman lohkojakoa lisätä.

Karsinnat liigaan nousemiseksi eivät toimi, eikä myöskään Mestiksen voittajan nousu liigaan, koska voittajalla ei ole resursseja liigaan tai se ei sinne halua, ei auta muuta kuin rehellinen kabinettipäätös kuudennestatoista joukkueesta. Lähetettäisiin rehellinen kysely Mestisseuroille ja Liigaan halukkaista Liiga valitsisi yhden, saataisiin 16 täyteen.

Kärpät purnaisi lohkojaosta kuitenkin, haluaisivat pohjoislohkon. Sitten Liigan joukkueiden määrä tulisi olla 18, jotta voitaisiin perustaa kolme lohkoa. Nämä lohkot kävisivät runkosarjassa enemmän paikalliskamppailuja, mutta osa otteluista käytäisiin tietenkin KHL:n ja NHL:n tapaan eri lohkojen joukkueiden välillä.

Pleiareista tulisivat pidemmät ja mielenkiintoisemmat eli play-offs -otteluita pystyttäisiin lisäämään, säälit poistuisivat. Ensimmäiset pleiarit olisivat lohkojen sisällä ja sitten siirryttäisiin lohkojen välisiin pleiareihin. Käytännössä liigaan voisi päästä vain joukkueet, joiden halli on riittävän iso ja remontoitu Liigan tasoa vastaaviksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Se että liigaa pienennettäisi vaikka 12 tai 10 joukkueeseen ei takaa mestiksen tason nousua. Ei samat pelaajat jatkaisi joukkueissa. Ei lähellekään. Esim Joku JYP operoi n 2,5 miljoonan budjetilla. Mikä voisi olla hyvinkin liipasimella sarjasta. Mikäköhän on Mestiksen pelaaja budjetit tulevaisuudessa ehkä miljoona. Sillä ei nyt mitään erikoista joukkuetta kerätä. Vähänkin potentiaaliset pelaajat poistuu muihin sarjoihin.
...
Olen harmillisen varma siitä että seuran nimestä riippumatta (ehkä HIFK ja Kärpät poikkeuksena) ei divaritasolla pystyisi mikään putiikki toimimaan miljoonan euron pelaajabudjetilla. Edellisten nousijoiden budjetit eivät tainneet olla enimmilläänkään edes puolta tuosta ja sarjassa mediaani varmaankin likemmäs 150k€. Toki mahdollista että liigaseuran mukana tulisi niitä rahakkaita yhteistyösopimuksia (tätähän ei tosiaan tiedetä kun pääsarjasta ei ole tiputtu reiluun 20 vuoteen), mutta tuolloin maksaisi sponsorikin melko tyhjästä näkyvyyden suhteen.

Eli se että liigasta tiputettaisiin joukkueita tarkoittaisi ainoastaan niiden ammattimaisen toiminnan lakkauttamista. (Mikä kommenttina enemmän @SammyRumour ille)
...
Kaikki kunnia toki Jukureille hienosta noususta 2.divarista aina liigaorganisaatioksi saakka.
...
Toisaalta Mikkelissä on oltu kiekkotouhuissa esimerkiksi Jyväskylää edellä (toki silloin myös MP:n toimesta) ja Jukurit ehti pelata useamman kauden ykkösdivaria kunnes joskus 80-90-lukujen taitteessa loppui mielenkiinto touhuun. Eli on seuralla muutakin historiaa kuin tuo viimeisen reilun 20 vuoden aikainen vaikka toki tosiasia on ettei siinä ysärin puolivälin paikkeilla saattanut kovin moni paikallinen muistaa koko seuraa olevan olemassakaan.

...
On ollut puhetta joukkuemäärän pudottamiseksi Liigassa 12 tai 14 joukkueeseen. En kannata. Mestiksessä oli yhdessä vaiheessa vain 10 joukkuetta ja suorastaan "yökötti" kun pelasivat aina uudestaan toisiaan vastaan, nyt taitaa olla 12 joukkuetta. Liiga tähän määrään joukkueita? Ei kannata siirtyä. Oikea joukkuemäärä on 16, johon aluksi kannattaa pyrkiä.
...
Karsinnat liigaan nousemiseksi eivät toimi, eikä myöskään Mestiksen voittajan nousu liigaan, koska voittajalla ei ole resursseja liigaan tai se ei sinne halua, ei auta muuta kuin rehellinen kabinettipäätös kuudennestatoista joukkueesta. Lähetettäisiin rehellinen kysely Mestisseuroille ja Liigaan halukkaista Liiga valitsisi yhden, saataisiin 16 täyteen.
...
Tahtotila oli tosiaan alkujaan 16 joukkueen pääsarja (mahdollisesti vaihtoehtona oli myös paluu neljääntoista mutta tajusivat antaa potentiaalisimmille porukoille mahdollisuuden nostaa organisaatio täysammattimaiseksi) ja tätä varmasti edelleen toivotaan, kunhan löytyisi se pätevä porukka täyttämään sekä urheilulliset (mestismestaruus) että taloudelliset kriteerit. Ja veikkaan että jos sattuisi jokin erittäin pätevä tarjokas ilmestymään (lähinnä Jokerit), niin urheilullisetkin kriteerit todennäköisesti katsottaisiin täytetyksi korvaavilla opinnoilla.

Toisaalta luulen myös ettei Liiga sinänsä olisi karkottamassa mitään oikeasti potentiaalista hakijaa, jos ne kriteerit täyttyisivät, kai tuossa pystyisi myös esimerkiksi se JoKP, RoKi ja K-Espoo olemaan mukana nostamalla joukkuemäärän 18:aan, jolloin runkosarjan ottelumäärä nousisi nykyisestä eikä samoja porukoita tarvitsisi kohdata silti kuin neljästi kaudessa (olettaen ettei mentäisi jonkunlaiseen lohkojakoon jossa osa kauemmista kohdattaisiin esimerkiksi ainoastaan kahdesti, mikä on toki 18:lla hankalasti toteutettava kun ei jakaannu nätisti, toisin kuin esim 20).

Olen kyllä melkein itsekin sitä mieltä että jos nyt joku porukka pystyisi oikeasti osoittamaan liigakelpoisuutensa, niin ainakin vahvaan harkintaan sietäisi ottaa nosto pääsarjaan (toki vähintään vuoden viiveellä että ehtii palikat kasata liigatasolle) vaikkei toisata sarjatasoa saisi voitettuakaan. Näinhän on kuitenkin jo toimittukin.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Aina huudellaan täälläkin, ettei kellään ole Mestiksessä edes kunnollista hallia. Roki, Hermes, TUTO, Kiekko-Espoo, Jokipojat. Heillä on nykyisten halliensa puolesta t e o r i a s s a mahkut pelata Liigaa. Tietysti rempata täytyisi yleisötiloja etenkin Joensuussa ja kenties myös Kokkolassa. Eikös Kokkolassa ja Rovaniemellä ollut maaotteluissakin viime vuonna noin 4000 yleisöt? Onko Suomi-sarjassa kenelläkään kunnollista hallia?
Tuskin hallien kokoa kukaan epäilee, eiköhän menestyksen määritä lopulta ihan muut asiat.
Isossa hallissa on myös ison hallin kulut, vai mitä turkulaiset ?
 
Kaikki tehdyt lasketaan ja joskus jopa tekemättömät

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kylmänviileästi pitäisi vain ilmoittaa, että ensikaudella kolme huonointa putoaa Mestikseen ja Mestiksen kolme huonointa Suomi-sarjaan.
Karsinnat takaisin. 8 parasta pudotuspeleihin.
Paskat mistään talouksista tai rahasta. Urheilullisuus edelle!

Munaa siihen touhuun. Mutta ei me suomalaiset.
Ongelma on siinä, että Liigaseuroja ei voi pakottaa mihinkään. Liigasta on tullut ammattilais-sarja, eikä ole verrattavissa mihinkään muuhun lajiin Suomessa.
Jos tälle tielle lähdetään, niin Liigaseurat voivat ilmoittaa eroavansa ja perustavansa oman liigan.
Siinä sitten voi Ketterät, Jokipojat ja muut pelata Suomen mestaruudesta. Arvo on sama mitä jollakin cupilla nyt.
Ei pakolla voi tässä edetä. Kaikille varmaan on ok ottaa lisää kelvollisia joukkueita Liigaan.

Entäs jos käännetäänkin asia ihan nurinpäin...

Kuka sanoo, että Suomen mestaruudesta pitää pelata vain Liigaseurojen. Entä jos Mestiksen elvyttämiseksi vaikkapa Mestismestari otettaisiin play offseihin ? 9 joukkuetta play offseihin Liigasta ja Mestismestari.
Lisäksi jo ensimmäinen sarja väh. paras viidestä sarjana.
Tämä toisi Mestikseen panosta ja miettikääpä jossain Imatralla Ketterä - Saipa play offs sarjaa, tai Ketterä - Hifki, tai ...
Varmasti toisi pöhinää Vuoksen rannoille ja nostetta koko Mestikselle. Mestiksen ykkönen ei pelaisikaan raastavia karsintoja, vaan iloista keväthuumaa.
Ja kuka tietää.. hurmoksessa kansa puolellaan pelaava alemman sarjan joukkue, voisi järkevillä vahvistuksilla ryyditettynä, ihan tosissaan selvitä ainakin toiselle kierrokselle. Puhumattakaan yksittäisen pelin voittamisesta, mikä sekin.. näin väitän.. olisi jossain Rovaniemellä merkkitapaus. Lisäksi päänavaus sille, että ehkä tulevaisuudessa Liigakin olisi mahdollinen.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki tehdyt lasketaan ja joskus jopa tekemättömät

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuvailemattomat linkit
Jos tälle tielle lähdetään, niin Liigaseurat voivat ilmoittaa eroavansa ja perustavansa oman liigan.
No niinhän ne on tehneetkin silloin kun liigaseurat parikymmentä vuotta sitten kaappasivat itselleen omaksi SM-liigan. Tuo polku on kuitenkin objektiivisesti katsottuna loppuun kuljettu ja ainoa tapa saada liigasta kiinnostavampi myös muualta kuin kärjen osalta on a) vähentää joukkuemäärää ja b) palauttaa karsinnat. Se voi kirpaista jotain peränpitäjiä, mutta ei se tippuminen Mestikseen ole maailman loppu. Oma suosikkiseuranihan kyykkäsi ja nyt haetaan uutta nousua Suomi-sarjasta, joten joku tippuminen liigasta mestikseen ei tunnu yhtään miltään, etenkin jos sarjat ovat auki.

Liigaseurat vain pelkäävät, siitä tuossa on kyse. Eikä siinä mitään, inhimillistähän se on. Mutta muun väittäminen on häränpaskaa ja valehtelua.
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Olen harmillisen varma siitä että seuran nimestä riippumatta (ehkä HIFK ja Kärpät poikkeuksena) ei divaritasolla pystyisi mikään putiikki toimimaan miljoonan euron pelaajabudjetilla. Edellisten nousijoiden budjetit eivät tainneet olla enimmilläänkään edes puolta tuosta ja sarjassa mediaani varmaankin likemmäs 150k€. Toki mahdollista että liigaseuran mukana tulisi niitä rahakkaita yhteistyösopimuksia (tätähän ei tosiaan tiedetä kun pääsarjasta ei ole tiputtu reiluun 20 vuoteen), mutta tuolloin maksaisi sponsorikin melko tyhjästä näkyvyyden suhteen.
Se että mitä Jukurien, Sportin, KooKoon pelaaja pudjetti oli muinoin, ei välttämättä tarkoita sitä jos jossain tulevaisuuden sarjajärjestelmässä mestis tai mikä sitten sarjan nimi tulee olemaan pystytää pelamaan isomalla pelaajabudjetilla kun ennen, mutta se miljoonan pelaaja pudjetti oli villi arvio joukkueelle mikä oikeasti lähtisi taistelemaan paikkaa ylemmäksi, koska Liiga joukkueiden budjetit tuskin laskisi jos ottelumäärä on lähellä nykyistä.
Mutta jos tulevaisuuden mestiksen budjetti pyörisi sinun mainitsemissa lukemissa, niin sillon sieltä ei todellakaan nousta pelaamalla, koska sarjojen ero ja tulemaa olemaan enemmän kuin valovuosi. Se olisi todellinen harrastelija liiga jossa ei täsypäiväisiä kiekkolijota olisi.

Mutta kaikkihan sen nyt taittaa tietää mitään järkevää ja hyvää vaihtoehtoa ei ole nykyiselle järjestelmällä millä olisi tulevaistuutta tai elämisen mahdollisuutta. Mahtaisi siinä kaatua useampikin halliremontin suunnittelu tai uuden rakentamisen kaavailut, Yksikään kaupunki ei taida rakentaa edustustiloja kenellekään seuralle, Mikkeli taittaa olla viimeinen poikkeus mikä remppasi liigajoukkueelle edustustilat.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
16 joukkueella pystytään tekemään lohkojaon itä/länsi eli 8 joukkuetta per lohko. Nykyisessä järjestelmässähän on jo viitteitä lohkojaosta silleen, että lähimmät joukkueet pelaavat enemmän pelejä kuin kauemmat, esim. KooKoo ja Saipa. Keskinäisiä otteluita kaudessa lähijoukkueiden välillä ei voida kuitenkaan ilman lohkojakoa lisätä.
Jos olisi 16 joukkueen sarja ei tarvita mitään lohkoja, kun yksinkertaiseti 4 kertainen sarja 2 koti 2 vieraspeliä tuottaa suoraan sen 60 ottelua, puhtain ja rehellisin sarjajärjestelmä, Kaikilla muilla kikkailulla tulee epätasaiset lohkot koska rehellisin ja oikeuden mukaisin systeemi että joukkueilla on että pelaavat tasamäärän koti ja vieras otteluita, tätä pelleilyä kokeiltiin jo muutma vuosi sitten olikohan 14 joukkueen runkosarja kun pelattiin näennäinen kun jotkut joukkueet kohtasi 5x sarjan aikana joku sai enemmän kotiotteluita keskeisiin peleihin. en muista miten nämä arvottiin silloin

siinä 16 joukkueen itä/länsi tai pohjoinen/etelä sarja olisi ilmeisemmin 2x sarja kaikkia vastaan josta tulee 30 ottelua
sitten jos omaa lohkoaan pelasi + 2 x tulisi vain 14 ottelua ja 4x systeemillä 28 ottelua eli 58 ottelun runkosarja mikä voisi olla realismia, mutta jotain pelaat sen 2x ja jotain toista 6x vastaan täysin perse systeemi tällähän voi jopa ratketa isojakin asioita, ja miten rajan edes vetäisi, idän joukkueet mitä äkkiä miettisi olisivat Kalpa, SaiPa, Jukurit, KooKoo, Pelicans, JYP, Kärpät, (HIFK) riippuen mikä joukue olisi sarjan 16 joukkue (huom Oulu on idemmässä kuin Helsinki) joten maantieteelliselä jaolla sitä olisi huono perustella länsisuomen puolelle, aivan järkyttävä järjestelmä, tätä tulisi tuskin kukaan liigaosakas hyväksymään. Väittäisin että HIFKn, Kärppien olisi pirun huono lähteä markkinoimaan edes kausikortteja faneille,

oikea sarjajärjestelmä on 4 x sarja minimissään hyvin pienellä lohkojaolla jos saadaan ne ns paikallis lohkot

16 joukkueella 4x sarja 60 ottelua
14 joukkueella 4x sarja 52 ottelua vaattii jotain lisäjärjestelyjä 14 on pirun huono jakolaskussa että saisi lohkoja
12 joukkueen 6x sarja 66 ottelua tuleeko liikaa otteluita?
10 joukkueen 6x sarja 54 ottelua ja kahden lohkon lisäpeleillä tulisi 8 lisäottelua päästäisiin 62 ottelun runkosarjaan

Millä perusteella tehtäisiin sitten joukkuejako sarjaan, sarjan viimeiseimmät joukkueet viimeiseltä 15 joukkueen sarjasta vai sitten useamman vuoden keskiarvo sijoitus,

Uskon että tuota sarjajärjestelmään ihan oikeasti on mietitty ja pyöritelty, hyvää järjestelmään ei ole vaan kukaan keksinyt
pirun helppo on sanoa että tämä nykyinen on huono, mutta mikä olisi parempi? asioita pitää miettiä monelta kantilta, ei kait tarkoitus kumminkaan ole ajaa seuroja alas ja tappaa lajia sillä tavalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Jokipojat, Montreal Canadiens, Liverpool
Pidin waltteri21 viestistä muuten, paitsi erimielisyyttä vielä karsinnoista. Toistaiseksi ei tule palauttaa. Se on selvinnyt, että joitakin mahdollisia liigatason halleja remonttien jälkeen on mestisjoukkueilla, mutta harvoja joukkueita ne koskevat. Eli Rovaniemellä on, Kokkolassa, Joensuussa, ja Espoossa tietysti. Sitten tulevat vastaan joukkueen taloudelliset kapasiteetit, halu pääsarjatasolle, talousalue, jossa joukkue toimii. Ja tietenkin menestys, nythän liigalisenssi ei siltä osin edellytä kuin Mestiksen voittamista. Eli teoreettisesti nykyisellä järjestelmällä Mestisjoukkue pääsee Liigaan helpommalla ja todennäköisemmin kuin karsintojen kautta. Uskoisin, että 1-4 v. sisään tarvetta on 16:sta joukkueelle, jotta saadaan joukkuemäärä tasapareiksi.
Kyllä. Varmaan nousu voi tapahtua sellaisella joukkueella, joka rohkeasti lähtee hakemaan tukea liike-elämältä ja yhteinen tahto paikkakunnalta löytyy. Jään mielenkiinnolla odottamaan jotain tuloksia Mestisjoukkueilta, mutta ei esimerkiksi Imatran Ketterä ole liigakelpoinen, jos voittaa Mestiksen - tai Iisalmi, tai Savonlinna..
Liigalisenssin edellyttämä Mestiksen voittaminen on käytännössä sama kuin sitä liigalisenssin edellytystä ei olisi edes olemassa. Imatran Ketterälle kaikki kunnia loistavasta nykymenestyksestä Mestiksessä, mutta kuka uskoo, että se Mestiksen voittajana ikinä nousisi ylös kun ei ole edes niin paljoa omaa juniorituotantoa, että sieltä voisi nostaa joukkueita säännönmukaisesti ylös pelaamaan kansallisia juniorisarjoja. Eikä myöskään sellaista hallia, jossa voisi pelata Imatralla Liigaa. Talousalueena Imatra kahden liigajoukkueen lähinaapurissa muutenkaan tuskin kykenisi elättämään liigajoukkuetta.

Tässä mielessä Ketterä on lähes täydellisesti Saipan, KooKoon ja kaiketi osin Mikkelinkin farmi- tai jäähdyttelijäjoukkue, jonka menestys ei tule pääosin omien juniorien kautta vaan laina- ja/tai muualta ostettujen pelaajien ansiosta. Hassua sinänsä, että se on kuitenkin Mestismestari ja nytkin vahva ehdokas sellaiseksi v. 2020. Joku voisi jopa pitää Ketterää ostojoukkueena, jota se ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole, vaan juuri pääsääntöisesti em. liigajoukkueiden pelaajatuotantoon nähden sijainniltaan optimaalisessa paikassa.

Ketterän menestys tavallaan kuvastaa täydellisesti sitä mihin jamaan Mestis on joutunut eli Liigajoukkueiden nuorten kehittyvien pelaajien farmiseuraksi , liigajoukkueiden vanhempien jäähdyttelijäpelaajien "kaatopaikaksi" tai Liigaan jostain syystä kelpaamattomien pelaajien (esim pienuus) temmellyskentäksi vaikka olisivatkin hyviä pelaajia ja vain aika pieneltä osin seurassa jatkavien omien juniorien kasvualustaksi. Tämmöiset Mestiksen voittajakonseptit eivät luo kauheasti uskottavuutta siihen, että sieltä löytyisi koskaan Liigakelpoisia joukkueita vaikka toki se on paikallisesti aina mukavaa kun voittaa Mestiksen mestaruuden.

Jokipoikien ongelmana Liigaa ajatellen on aiempien konkurssien painolastit ja niiden takana ollut heikko seurajohtaminen sekä tietysti kohtuullisen pieni Pohjois-Karjalan/Joensuun talousalue vaikka toki voisi hakea joukkueelle kansallisia sponsoreita. Lähikilpaillijoita sponsoreista tosin on jo heti Kuopiossa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

Ongelma on se myös, että Joensuussa on ollut muita menestyviä joukkueita kuten koripallossa Kataja ja nyttemmin pesäpallossa Joensuun Maila, jotka syövät päältä ne suurimmat maakunnalliset sponsorirahat. On myös paljon pienempiä urheiluseuroja, jotka syövät nekin osaltaan pienten sponsorirahojen virtoja. Joensuussa jääkiekko ei ole lajina tällä hetkellä ykkönen, mutta jos se sitä olisi, niin rahat kyllä löytyisivät varmasti Liigalisenssiin. Toisaalta kansalliset sponsorit tuskin näkevät itärajan Jokipojat kovin seksikkäänä joukkueena ellei sitten sponsorirahaa haettaisi esimerkiksi itäisestä naapurimaasta jollain kepulikonstilla.

Eli kaiken kaikkiaan vaikea tilanne vaikka taustalla on ylemmän tason jääkiekkoperinteitä ja nytkin aina NHL:n porteille saakka yltäneitä oman juniorituotannon kasvatteja. Kyllähän tämä syö suhteellisen pienen kannattajakunnan uskoa kun kaikki tekijät tuntuvat olevan mm. Jääkiekkoliiton, Liigan ja oman juniorituotanon jatkuvuuden hyödyntämisen näkökulmista sitä vastaan, että Mestiksen kärkijoukkueet voisivat edes kilpailullisesti kokeilla kuinka ne pärjäisivät Liigan heikoimpia vastaan, vaikka sitten kauden päättävissä näytösotteluissa sen jälkeen kun Mestismestaruus on ratkottu ja Liigan peräpään pitäjät kaipaavat jo keväälle harjoituspelejä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Millä perusteella tehtäisiin sitten joukkuejako sarjaan, sarjan viimeiseimmät joukkueet viimeiseltä 15 joukkueen sarjasta vai sitten useamman vuoden keskiarvo sijoitus,
Alkuun ei tehdä joukkuejakoa, vaan pelataan 2-kertainen sarja kaikki kaikkia vastaan ja siitä jako kahtia tasoryhmiin. Alhaalta olisi vielä takaporttimahis ylemmän sarjan pleijareihin. Ei Suomessa mitään maantieteellistä jakoa tarvita, aika naurettavan pienet etäisyydet kuitenkin. Matkustelun vähentämisen voi tehdä vieraskiertue-systeemillä.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Liigalisenssin edellyttämä Mestiksen voittaminen on käytännössä sama kuin sitä liigalisenssin edellytystä ei olisi edes olemassa. Imatran Ketterälle kaikki kunnia loistavasta nykymenestyksestä Mestiksessä, mutta kuka uskoo, että se Mestiksen voittajana ikinä nousisi ylös kun ei ole edes niin paljoa omaa juniorituotantoa, että sieltä voisi nostaa joukkueita säännönmukaisesti ylös pelaamaan kansallisia juniorisarjoja. Eikä myöskään sellaista hallia, jossa voisi pelata Imatralla Liigaa. Talousalueena Imatra kahden liigajoukkueen lähinaapurissa muutenkaan tuskin kykenisi elättämään liigajoukkuetta.

Tässä mielessä Ketterä on lähes täydellisesti Saipan, KooKoon ja kaiketi osin Mikkelinkin farmi- tai jäähdyttelijäjoukkue, jonka menestys ei tule pääosin omien juniorien kautta vaan laina- ja/tai muualta ostettujen pelaajien ansiosta. Hassua sinänsä, että se on kuitenkin Mestismestari ja nytkin vahva ehdokas sellaiseksi v. 2020. Joku voisi jopa pitää Ketterää ostojoukkueena, jota se ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole, vaan juuri pääsääntöisesti em. liigajoukkueiden pelaajatuotantoon nähden sijainniltaan optimaalisessa paikassa.

Ketterän menestys tavallaan kuvastaa täydellisesti sitä mihin jamaan Mestis on joutunut eli Liigajoukkueiden nuorten kehittyvien pelaajien farmiseuraksi , liigajoukkueiden vanhempien jäähdyttelijäpelaajien "kaatopaikaksi" tai Liigaan jostain syystä kelpaamattomien pelaajien (esim pienuus) temmellyskentäksi vaikka olisivatkin hyviä pelaajia ja vain aika pieneltä osin seurassa jatkavien omien juniorien kasvualustaksi. Tämmöiset Mestiksen voittajakonseptit eivät luo kauheasti uskottavuutta siihen, että sieltä löytyisi koskaan Liigakelpoisia joukkueita vaikka toki se on paikallisesti aina mukavaa kun voittaa Mestiksen mestaruuden.

Jokipoikien ongelmana Liigaa ajatellen on aiempien konkurssien painolastit ja niiden takana ollut heikko seurajohtaminen sekä tietysti kohtuullisen pieni Pohjois-Karjalan/Joensuun talousalue vaikka toki voisi hakea joukkueelle kansallisia sponsoreita. Lähikilpaillijoita sponsoreista tosin on jo heti Kuopiossa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

Ongelma on se myös, että Joensuussa on ollut muita menestyviä joukkueita kuten koripallossa Kataja ja nyttemmin pesäpallossa Joensuun Maila, jotka syövät päältä ne suurimmat maakunnalliset sponsorirahat. On myös paljon pienempiä urheiluseuroja, jotka syövät nekin osaltaan pienten sponsorirahojen virtoja. Joensuussa jääkiekko ei ole lajina tällä hetkellä ykkönen, mutta jos se sitä olisi, niin rahat kyllä löytyisivät varmasti Liigalisenssiin. Toisaalta kansalliset sponsorit tuskin näkevät itärajan Jokipojat kovin seksikkäänä joukkueena ellei sitten sponsorirahaa haettaisi esimerkiksi itäisestä naapurimaasta jollain kepulikonstilla.

Eli kaiken kaikkiaan vaikea tilanne vaikka taustalla on ylemmän tason jääkiekkoperinteitä ja nytkin aina NHL:n porteille saakka yltäneitä oman juniorituotannon kasvatteja. Kyllähän tämä syö suhteellisen pienen kannattajakunnan uskoa kun kaikki tekijät tuntuvat olevan mm. Jääkiekkoliiton, Liigan ja oman juniorituotanon jatkuvuuden hyödyntämisen näkökulmista sitä vastaan, että Mestiksen kärkijoukkueet voisivat edes kilpailullisesti kokeilla kuinka ne pärjäisivät Liigan heikoimpia vastaan, vaikka sitten kauden päättävissä näytösotteluissa sen jälkeen kun Mestismestaruus on ratkottu ja Liigan peräpään pitäjät kaipaavat jo keväälle harjoituspelejä.
Allekirjoitan pitkälti mitä sanot! Toit hyvin sen näkemyksen, miten "farmijoukkue", jolla ei ole mitään edellytyksiä Liigaan, meinaa voittaa Mestiksen eli kyllä Mestiksessä jotain rakenteellista mätää tulee olla.

Varmaan tunnet Pohjois-Karjalan tilanteen paremmin kuin mä, mutta kyllä talousalueena kilpailee monen pikkuseuran kanssa. Jokipojat ovat Pohjois-Karjalan oma joukkue ja sen pelejä, etenkin jos joukkue olisi Liigassa, tultaisiin katsomaan kaukaakin Joensuuhun - Pohjois-Karjalassa etäisyydet kun ovat maaseudulta ja taajamista Joensuuhun pitkähköt.

Mutta kyllä Ketterä on nimenomaan Saipan farmijoukkue. Vaikka Ketterä luonut mahdollisia yhteyksiä muihinkin joukkueisiin, on Saipa Ketterälle kuin isoveli. Se johtuu Imatran maantieteellisestä asemasta, kuuluuhan Imatra samaan maakuntaankin kuin Lappeenranta eli Etelä-Karjalaan. Puhumattakaan henkisistä yhteyksistä, vaikkapa Saipan ikonit - tj. Markkanen ja V.Koho - ovat imatralaisperäisiä Ketterän kasvatteja, jotka siirtyivät juniori-ikäisinä Saipaan.

Sen sijaan Mikkeli on eri maakunnassa - Etelä-Savo - puhumattakaan KooKoo:sta, joka on kauempana Kymenlaakson maakunnassa. Jos Saipa on Ketterälle isoveli, niin Jukurit ovat sille "serkku" ja KooKoo "pikkuserkku". Sorry, lainauksistani, toivottavasti ei ärsytä ketään.

Mutta kun Ketterä tällä hetkellä menestyy, niin mikäs siinä Saipan myhäillessä. Jos joukkue joutuu ahdinkoon, puhelinsoitto vain Saipan toimistolle, niin kyllä saavat vahvistuksia - ja halvalla! Ihan täysi farmijoukkue on.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Se että mitä Jukurien, Sportin, KooKoon pelaaja pudjetti oli muinoin, ei välttämättä tarkoita sitä jos jossain tulevaisuuden sarjajärjestelmässä mestis tai mikä sitten sarjan nimi tulee olemaan pystytää pelamaan isomalla pelaajabudjetilla kun ennen, mutta se miljoonan pelaaja pudjetti oli villi arvio joukkueelle mikä oikeasti lähtisi taistelemaan paikkaa ylemmäksi, koska Liiga joukkueiden budjetit tuskin laskisi jos ottelumäärä on lähellä nykyistä.
Mutta jos tulevaisuuden mestiksen budjetti pyörisi sinun mainitsemissa lukemissa, niin sillon sieltä ei todellakaan nousta pelaamalla, koska sarjojen ero ja tulemaa olemaan enemmän kuin valovuosi. Se olisi todellinen harrastelija liiga jossa ei täsypäiväisiä kiekkolijota olisi.

Mutta kaikkihan sen nyt taittaa tietää mitään järkevää ja hyvää vaihtoehtoa ei ole nykyiselle järjestelmällä millä olisi tulevaistuutta tai elämisen mahdollisuutta. Mahtaisi siinä kaatua useampikin halliremontin suunnittelu tai uuden rakentamisen kaavailut, Yksikään kaupunki ei taida rakentaa edustustiloja kenellekään seuralle, Mikkeli taittaa olla viimeinen poikkeus mikä remppasi liigajoukkueelle edustustilat.
Viestini pointti oli lähinnä se, että budjetti liigapudokkaalla voi toki olla korkea, mutta ainakin nykymuotoiseen divariin putoavalla seuralla semmoisen saavuttaminen olisi pelkästään velantekemisen tai lahjarahan (tai lähes "vastikkeettoman" verrattuna liigasponsorointiin näkyvyyteen) varassa. Ei KooKoo, Sport tai Jukuritkaan pitänyt Mestiksessä budjetteja matalina (vaikkakin toki sarjassa selvästi suurina) huonouttaan tai laiskuuttaan vaan siksi ettei sarjaan virtaa sponssirahaa. Muutos vaatisi sarjan naittamisen jotenkin pääsarjan alle näkyvyyden ja arvostuksen lisäämiseksi ja silti epäilen olisiko esimerkiksi 10+10 jaossa "B sarjaan" mahdollista saada edes sitä määrää tuloja joukkueiden kesken jaettavaksi kuin mitä nyt menee Liigan bottom 5:lle.

Mikkeli remppasi hallin, mutta muistelisin edustustilojen (siis ravintolat, aitiot, mediakuutio yms. selkeästi liigaseuran käyttöön tarkoitetut jutut) kustannuksista vastasi Jukurit. Aika pikkurahoja toki nuo verrattuna hallirempan kokonaiskustannuksiin.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mikkeli remppasi hallin, mutta muistelisin edustustilojen (siis ravintolat, aitiot, mediakuutio yms. selkeästi liigaseuran käyttöön tarkoitetut jutut) kustannuksista vastasi Jukurit. Aika pikkurahoja toki nuo verrattuna hallirempan kokonaiskustannuksiin.
Muistelet väärin. Kyseisiin tiloihin jukureilla oli lunastus mahdollisuus joitain vuosia. Ja jos jukurit lunastaa tilat kyseisen ajan vuokra katsotaan silloun etumaksuksi. Eli koroton laina. Se onko Jukurit lunastanut tilat itselle ji vai jatkaako halliyhtiön vuokralaisena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy