Eero Kilpeläinen Jokerimaalille

  • 389 242
  • 1 254

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistäs tämä ajatus on lähtenyt? Onhan Hovinen iso ja peittävä, mutta on hänen taakseen silti onnistuttu iskemään noin neljässä ja puolessa pelissä yhteensä 13 maalia, joten en ihan allekirjoita tätä väitettä. Johtuuko sitten statuksesta omana kasvattina vai mistä, mutta muutenkin tuntuu että Hovista vähän yliarvostetaan Jokeriosiossa, viime kaudella hän oli kiistatta erinomainen mutta tällä kaudella otteet ovat olleet ailahtelevia erityisesti vuodenvaihteen jälkeen samaan tapaan kuin Kilpeläisellä.

Todennäköisesti tuo erittäin subjektiivinen näkemys Hovisesta johtuu 28.10. pelistä, jossa Hovinen piti Pelicansin mukana pelissä. Tai jos ei ollut tuo peli niin joku tämän kauden matseista oli sellainen jossa hakattiin päätä Hoviseen oikein kunnolla. Tuntui että ex-oma jannu vaan lötköttelee siellä ja peittää kaiken mahdollisen. Mitään tilastoihin tai muuhun pohjautuvaa totuuspohjaahan tuolla heitolla ei ole sen myönnän.

Joku on muuttunut siitä kun Kilpeläinen aluksi pelasi loistavasti. Toki silloinkin otteet ailahtelivat, mutta skaala oli loistava-ok akselilla. Toki nyt HIFK sarjassa pitäisi riittää jos pystyy pari matsia pelaamaan loistavasti ja pari lisää hyvin. Kyllä kenttäpelaajien pitää sen verran kompata että silloin mentäisiin jatkoon.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Olen kai ilmeisesti jollakin tavalla kieroutunut, koska uskon vahvasti siihen, että Kilpeläinen nostaa tasoansa runkosarjasta. Pelkät tilastotkin (tutut ja turvalliset) puoltavat tätä asiaa.

Jos taas puhutaan Kilpeläisen runkosarjasta, niin yhtä vuoristorataa sekin oli kuten koko joukkueellakin. Aina kun jengillä meni hyvin, niin Kilpeläinen pelasi hyvin maalilla ja oikeasti otteistakin huomasi, että kyllä sieltä itseluottamusta on. Sitten kun tuli vähän vaikeampi jakso joukkueelle, niin Kilpeläinen haparoi ja välillä aika pahastikin.

Ei tule kuin yksi peli mieleen, jossa Kilpeläinen "ryösti" pisteet vastustajalta ja tuo peli oli syksyllä kotona KalPaa vastaan. Tästä maalikoosteesta voi jokainen katsella Eeron koppeja tuosta pelistä ja toivoa, että nähdään samanlaista meininkiä pudotuspeleissäkin.

Linkki vie YouTubeen Jokerit-Kalpa ottelun maalikoosteeseen
 

Stigu

Jäsen
Toi Endrasin ylivoimaisuus Kilpeläiseen nähden on tilastojen valossa melkoinen illuusio:

- Endras 92,74% GAA 2.20
- Kilpeläinen 91,41% GAA 2.35

Ei sen puoleen, kyllä silti otan mieluummin Endrasin IFK:n veskariksi kuin Kilven, mutta eivät nuo nyt niin hirveän eritasoisia veskareita ole. Kilpi päästää sadasta laukauksesta noin yhden kiekon enemmän maaliin kuin Denis. Denis on symmpis, Kilpi ei, siinä se suurin ero on.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toi Endrasin ylivoimaisuus Kilpeläiseen nähden on tilastojen valossa melkoinen illuusio

Ja kun vielä muistetaan maailmanluokankin ulkomaalaisvahtien sulaminen playoffeissa. Ihan läheltäkin löytyy kaksi esimerkkiä: Vokoun HIFK ja Thomas (Jokerit). Harva ulkomaalaismaalivahti onnistuu playoffeissa ja tämä pätee niin SM-liigaan kuin NHL:äänkin, jossa eurooppalaisvahtien parhaat pelit jäävät usein runkosarjaan.

Kyllä Kilpeläisen epävarmat otteet on täälläkin pantu merkille ja vähän pelolla huomista odotan. Toisaalta jos maalivahtien playoff-historiadata pitää paikkansa, Endrasin epäonnistuminen on todennäköisempää kuin Kilpeläisen.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja kun vielä muistetaan maailmanluokankin ulkomaalaisvahtien sulaminen playoffeissa. Ihan läheltäkin löytyy kaksi esimerkkiä: Vokoun HIFK ja Thomas (Jokerit). Harva ulkomaalaismaalivahti onnistuu playoffeissa ja tämä pätee niin SM-liigaan kuin NHL:äänkin, jossa eurooppalaisvahtien parhaat pelit jäävät usein runkosarjaan.
Tästä nyt on ehkä turha yrittää kääntää Jokereille mitään etua. Thomas oli kevyttä kamaa finaaleissa, Lasak sen sijaan nosti viime keväänä tasoaan pudotuspeleihin. TPS:n mestaruuskaudella Leggio oli hyvä runkosarjassa ja erinomainen pudotuspeleissä, olkoonkin että jakoi matsit Engrenin kanssa. Samoin vuotta aiemmin Salak Tepsissä korkeintaan nosti tasoaan pleijareihin mentäessä. Brückler Bluesissa, ei kaiketi sen suurempaa ailahtelua pudotuspeleissä kuin runkosarjassakaan?

Veskari joko onnistuu pudotuspeleissä tai ei - usein taso vieläpä heittelee pudotuspelisarjoittain - ja kansallisuus ei tähän vaikuta näkemykseni mukaan pätkääkään.

Toivotaan parasta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä nyt on ehkä turha yrittää kääntää Jokereille mitään etua.

Mä kirjoitin maalivahdeista jotka ovat maailmanmitassakin kovia ja joilta odotetaan playoffeissa paljon mutta silti epäonnistuneet ulkomailla: Thomas ja Vokoun SM-liigassa tai Lundqvist ja Bryzgalov ja moni muu NHL:ssä. Endrasilta odotetaan nyt paljon mutta katsotaan mitä saadaan. Uskoisin että normikunnossa Kilpeläinen on playoffeissa parempi tai ei ainakaan huonompi kuin Endras vaikka runkosarja menikin Endrasilta paremmin.

Toki Kilpeläinen on pelannut ailahtelevasti mutta ei se nyt mikään noronen ole! Siksi vähän vaikea ymmärtää sitä luovuttamisen mentaliteettia joka täällä on vallalla vaikka po-sarjaa ei edes ole vielä avattu.

Kipeläinen ja Jokerien joukkue muutenkin riittää aivan varmasti päätyyn asti. Kysymys kuuluukin, pystyykö penkki edes vähän tukemaan matkaa ja jos ei pelillisiä eväitä ole antaa niin huolehtimaan edes siitä, että JRuutu lopettaa typerin jäähyjen ottamisen ja keskittyy siihen mitä hän ihan oikeasti osaa.

Kilpeläisen osalta mä olen aika vähän huolissani. Enemmän Erkan, Lämsän, Virran ja JRuudun osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä kirjoitin maalivahdeista jotka ovat maailmanmitassakin kovia ja joilta odotetaan playoffeissa paljon mutta silti epäonnistuneet ulkomailla: Thomas ja Vokoun SM-liigassa tai Lundqvist ja Bryzgalov ja moni muu NHL:ssä. Endrasilta odotetaan nyt paljon mutta katsotaan mitä saadaan.
Mielestäni parempia vertailukohtaa DEL-liigasta tulleelle Endrasille ovat kuitenkin juuri salakit ja brücklerit. Toki menestyvässä joukkueessa hyvin pelaaminen kasvattaa odotuksia ja tuo paineita pudotuspelejä ajatellen, mutta en näkisi pääkopan rasittuvan sen enempää kuin esimerkiksi Kilpeläiselläkään.

Siinä mielessä tilanne on Endrasille erilainen, että nyt ei olla saksalaisen rupujengin tai Saksan maajoukkueen maalinsuulla, vaan liigan ennakkosuosikin, joten ei riitä, että torjuu hyvin ja kantaa paskaa joukkuetta niin pitkälle kuin mahdollista ja vähän pidemmällekin, vaan kaikki on voitettava.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Vielä on tietenkin aivan liian aikaista tehdä liian suuria johtopäätöksia yhden pelin jälkeen, mutta oli kyllä vähintään hyvä playoff-debyytti Kilpeläiseltä Jokerina, mitä nyt muutaman kerran pomputteli mutta laitetaan se alkujännityksen piikkiin. Naapurin hehkutetusta Endrasista selkeä erävoitto, hyvä Kilpi, jatka samaan malliin!
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kehuja kun niitä kuuluu antaa. Hyvin pelasi Kilpeläinen tänään ja napsi varmasti muutaman pahankin vedon. Joukkue myös auttoi maalivahtiaan uhrautuvasti. Hienoa!
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Ovatko arvon palstaveljet unohtaneet tyystin Kilpeläisen? Eerolle sulka hattuun!
 

SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Hienoja torjuntoja Eerolta! Piti ajoittain pystyssä tänään ja kolme tähteä menivät kyllä ihan oikeaan osoitteeseen. Pari kertaa meinasi käydä vahinko mailan kanssa pelatessa, mutta onneksi ei tällä kertaa annettu armoa julleille!

Kiitos Eero!

edit. Ainiin, ottihan se sen rankkarinkin... Vetäjä oli onneksi niin kädetön, ettei vaaraa kauheasti ollut. (:
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei täydellinen ilta Eerolta, mutta MiGin rankkarin torjunta jatkoajalla oli kova suoritus. Molemmat maalivahdit antoivat tänään joukkueilleen mahdollisuuden voittaa, Jokereiden parempi viisikkopeli käänsi vaa'an ansaitusti meille.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Erittäin hyvä peli Kilpeläiseltä, oli joukkueen paras pelaaja. Torjui varmasti eikä hermostumisen merkkejä ollut nähtävissä. Kruununa tietenkin rankkarin torjuminen jatkoajalla. Loistavaa työtä, kiitos!
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Eero johtaa maalivahtien välistä ottelua 2-0 ja varsinkin tänään ne ratkaisevat torjunnat tuli tehtyä. Hyvä Eero, nyt vaan jäitä hattuun ja kohti seuraavaa ottelua.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Granlundin rankkarin torjuminen ja sen jälkeinen voitto olivat loistava asia Jokereille. Samalla Kilpeläisen itseluottamus nousi jättimäisesti tämän yhden torjunnan ansiosta, ja olen täysin varma, että meillä on maalissa seuraavissa peleissä se kuuluisa MUURI.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei niissä kahdessa ekassakaan playoff-matsissa mitään vikaa ollut, mutta tänään Kilpeläinen pelasi aivan jäätävän hyvin. Peltonen yritti moneen otteeseen ottaa ratkaisijan viittaa hartioilleen, mutta niin vaan Eeron hanska tai patja ilmestyi jostain vedon eteen. Aivan saagelin hienosti pelattu ja todella tärkeään paikkaan. Kiitos.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Eiköhän nyt voida lopettaa keskustelut Kilven pääkopan kestävyydestä. Poika on tulossa kotiin!!!
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ensimmäinen maali oli Eeron maali (patjan alta suhahti), mutta kasasi itsensä kyllä upeasti ja nollasi Peltosenkin todella upeasti. Ei me maalivahtipeliin tänä keväänä todellakaan kaaduta!
 

Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienointa oli se Eeron itsensä kokoaminen ottelun alussa tulleen helpon maalin jälkeen. Tänään ei tuntunut tulevan irtokiekkojakaan yhtä paljon kuin aikaisemmissa peleissä.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eero oli loistava tänään. Toki se vihulaisen ainut maali meni Kilven piikkiin, mutta nopeasti kasasi itsensä ja loppu ottelun oli aivan jäätävä. ME ei kaaduta tähän mieheen tänä keväänä, vaan juuri tämän miehen otteilla mennään vielä pitkälle!
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Ei jumankekka, kun tämän kaveri pistää jauhoja meikäläisenkin suuhun ja kyllä noita jauhoja mielellään maistelee.

Olin jo menettämässä toivoni tämän kaverin suhteen, mutta tänään oli Kilpeläinen mies paikallaan ja pari mahtavaa pelastusta! Toki, Hifkin ainokainen meni miehen piikkiin, mutta ryöstämällä pari, korjasi tämän erheen. Helkkarin hienoa!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Albiceleste & Nerazzurri
Huikeutta! Itse en koppaisi yhtäkään kiekkoa, mutta sen huomaa katsomoon asti miten paljon Eeron rauhallinen tyyli vaikuttaa pakkien pelaamiseen! Tämä on niin hieno fiilis, että meillä on maalissa jälleen "Lasak"! Kiitos Eero.
 

1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ennen kauden alkua en luottanut Kilpeläiseen juuri lainkaan. Luottamus kohdistui enemmänkin stadilaiseen oppipoikaan Tuohimaahan, jonka otteet tuli nähtyä kauden aikana ja todettua että eihän siitä mitään tullut.

Eeron harjoituspeli HPK:ta vastaan ja ensimmäinen liigapeli julleja vastaan ei mielestäni ollut vakuuttava. Kilpeläinen päästi helppoja. Potentiaalin Kilpeläisessä olen nähnyt jo kauemman aikaa. Eero osaa parhaillaan torjua paikkoja, joita kovin moni muu SM-liiga vahti ei pystyisi torjumaan.

Summa summarun, Kiitos Eero Kilpeläinen!! Poffien torjuntaprosentti 95,70 kertoo kaiken!
 

dangler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Coyotes, Boedker#89 ja Hotspur
Ennen puolivälieriä epäilin hieman, koska Eerolla oli pitkä jakso epävarmoja otteita, olin hieman pelokas, mutta mitä vielä. Nämä kolme peliä, ihan uskomatonta! Toki Jokerit pelaa hyvin viisikkona ja ei päästä IFK:a maalintekosektoreille ja pitää pelin laitojen lähellä, mutta sitten, kun sellainen tilanne tulee, että on todellinen maalintekopaikka, niin Eero ottaa ihan huikeita koppeja!

Kilpeläinen rakentaa tällä hetkellä koko joukkueen kanssa itselleen sellaista itseluottamusta, että jatkoon mentäessa tulee olemaan vaikeeta vastustajilla Eeron ohittaminen! Ei hyvänen aika sentään, mitä geim seivereitä kaveri napsii! Rauhallisuus paistaa läpi ja itseluottamus on järkyttävän kovalla tasolla, kiitos voittojen, tärkeiden torjuntojen ja Granlundin nollaamisen rankkarissa. Jatka samaa rataa, tulee hyvä kevät!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös