Eduskuntavaalit 2023

  • 352 815
  • 4 401

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt kun kaikki isommat vaalitentit on takana, niin pitänee vähän itsekin summata näitä puolueita yhteen. Sananen näkökulmastani. Olen tähän mennessä aina äänestänyt Vihreitä tai demareita, mutta nyt molemmat näistä tuntuvat niin huonoilta ratkaisuilta, että olen ollut ääneni suhteen koditon. Kokoomuksen suhteen olen ollut kallellani, vaikka nyt viime päivinä olen ajatellut muitakin vaihtoehtoja.

Vihreät. Maailmanparantajien puolue. Hyviä arvoja ja aikomuksia, mutta kuplautuneet, omista pieruistaan huumaantuneet idealistit, eivät omaa juuri minkäänlaista realistista työkalupakkia muuttaa asioita kestävästi parempaan suuntaan. Vaikka puolueessa on fiksujakin ihmisiä, Maria Ohisalon pitäminen edelleen puolueen keihäänkärkenä kuvastaa parhaiten puoluejohdon ydintä. Välillä olisi aika avata ikkuna, päästää vähän höyryjä pihalle ja vilkaista miten maailma oikeasti pyörii.

Demarit. Joskus tämä oli duunarien puolue, nyt enemmänkin populistipuolue. Puolueen nykysuunnan voinee kiteyttää parhaiten johtajaansa Sanna Mariniin - Unelmia ja kiiltäviä mielikuvia. Vastakkainasettelua ja paskapuhetta siitä, että joku mystinen itsestään ilmaantuva talouskasvu ja rikkaiden porsaanrei'istä saadut sadat miljoonat tuovat miljardeja valtionkassaan. He ovat joko hyväuskoisia idiootteja, tai valehtelevat tietoisesti keräten panoksia oppositioon, jotta pääsevät ampumaan kovilla tulevan hallituksen leikkauspolitiikkaa, ja varmistamaan paikkansa isoimpana puolueena neljän vuoden päästä, kun on taas kakkua jota jaella ympärilleen.

Vasemmistoliitto. "Pienen ihmisen puolue". Jos minulla olisi uskoa siihen, että Vasemmisto osaa oikeasti luoda taloutta, eikä vain jakaa sitä, niin heitä todennäköisesti äänestäisin. Default-asetukseni on lähtökohtaisesti aina altavastaajan puolella. Minulla on vain usein eri näkemys siitä kuka missäkin tilanteessa on se altavastaaja. Li Andersson on puoluejohtaja, jota arvostan ehkä eniten kaikista näistä.

Kokoomus. "Rikkaiden puolue". Vasemmistoliiton aito vastakappale. Tässä taloustilanteessa minua houkuttelee äänestää heitä, koska rikkaat osaa tehdä rahaa, ja sitä me tarvitaan. Mutta samalla en voi ihan täydellisesti luottaa siihen, ajavatko he Suomen etua vai rikkaiden etua. Rikkaiden etu on Suomen etu sanoo Kokoomus, mutta ei tämä aina pidä paikkaansa. Muuten eivät jemmaisi rahaa patjojensa alle. Petteri Orpoa kritisoidaan mielestään vähän aiheetta, koska Kokoomus on puolueena helppo kohde tietylle retoriikalle, jota on vaikea puolustaa. Orpo ei mielestäni eilen ollut parhaimmillaan, mutta on hyvä muistaa, että tässä pitkä vaalitaisto takana, ja vasemman laidan taktiikka on ollut enimmäkseen hutkia Kokoomusta ja Petteriä, joten vaaliväsymystä ja ennakkosuosikin pelkoa on varmasti läsnä. Olisi ihme jos se ei näkyisi.

Persut. "Rahvaan puolue". Riikka Purra on mielestäni ollut Li Andersonin ohella se toinen kesto-onnistuja. Asia-osaamista ja esiintymisvarmuutta. Hieno suoritus. Persut on melkoinen poikkileikkaus Suomen kansasta, joten heitä on ollut Kokoomuksen ohella ollut myös helppo hutkia - etenkin maahanmuuton osalta, mutta Purra on mielestäni kääntänyt nuo iskut aika hyvin edukseen. Oma käsitykseni Persuista on näiden vaalimittelöiden kautta parantunut, joskin vielä on isoja huolia, sillä puolueessa on edelleen isompi määrä "epämiellyttävää ainesta" kuin missään muissa puolueissa. Mutta loppupeleissä äänestäjät päättää minkälainen Persut pääsee eduskuntaan. Mitä enemmän harrastetaan ideologista ja syyllistävää vastakkainasettelua, sitä enemmän niillä asioilla ratsastavat ehdokkaat saavat ääniä. Persuissa on fiksujakin ihmisiä, joiden itse toivoisin valtaavan vanhempaa jalansijaa puolueen sisältä. Ja kun puhutaan maahanmuutosta ja siitä, että maahanmuuttajanuoret tarvitsevat positiivisia menestystarinoita ja esikuvia nähdäkseen itsellään tulevaisuuden, niin miten se auttaa, että kärräämme tänne ulkomailta väkeä hoitamaan meidän matalapalkkaisen "paskaduunimme"? Ymmärrän kansantaloudellisen näkökulman, mutta moraalisesti tämä arveluttaa. Tässä Persut on mielestäni ihan jäljillä. Mitä jos ensi alkuun yritetään muuttaa nuo paskaduunit sellaisiksi, ettei ne tunnu paskaduuneilta ja ne kelpaa myös kantaväestölle? Me tarvitsemme tänne lisää työperäisiä maahanmuuttajia, mutta mitä jos yritetään saada enemmän niitä menestystarinoita ja esikuvia nuorisolle.

Keskusta. "Maalaispuolue". Pidetään koko Suomi asutettuna... vaikka väkisin. Saarikko on taitava, mutta itseänikin häiritsee se alentuva sävy hänen puheessaan, ja tyyli, jolla hän itsekin liikuttuu tarinoidessaan milloin mistäkin. Keskustalle riittää, että raha virtaa pelloille, joten heillä ei ole suurta tarvetta haastaa ketään näkökulmillaan... ellei ne tuo uusia äänestäjiä.

RKP. "Bättre Folk -puolue". RKP on Keskustaakin räikeämpi ostoslistapuolue, joskin myös harmittomampi. Kaikenlainen politiikka käy kunhan 5% pidetään huoli. Ja Henriksson on vähän niin kuin puolueensa. Loppujen lopuksi aika turha. Välillä herää näpäyttämään rahvaiden puoluetta. Kokoomus pitää huolen Bättre Folkista ja demarit pitää huolen säätiöistä, jotka pitää huolen Bättre Folkista, joten ei heillä oikeasti isoa merkitystä ole. Sinänsä sääli koska puolueessa on fiksua väkeä, joka menee suurelta osin hukkaan.

KD. "Jumalan puolue". Essayah hoitaa hommansa hyvin. Räsänen sai minut aikoinaan eroamaan kirkosta. Essayah on parantanut puolueen imagoa silmissäni hyvinkin paljon, mutta edelleenkin kristillinen meininki on minulle vähän liikaa.

Liike nyt. "Harkimon puolue". Harkimo oli mielestäni eilen parempi kuin aiemmin. Muiden jaaritellessa enemmän tai vähemmän samoja monimutkaisia lausepareja, Harkimo tiivisti omia ajatuksiaan hyvinkin ytimekkäästi ja pirteästi ilmoille. Silti äänestäisin mieluummin Liberaalipuoluetta kuin heitä.

Vaaliuurnille sunnuntaina ilman mitään selkeää hyvää vaihtoehtoa. Onko parempi ottaa oikeistolta raippaa ja toivoa, ettei se lyö liian kovaa, vai bailata itsensä vasemmiston johdolla ojanpohjalle kunnon pikavipit kourassa?
 
Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
@Leicester Kyllä tuo alkuperäinen väite työllistymisestä ansiosidonnaisen ollessa loppumassa on lähempänä totuutta kuin se, että "työllistyminen laskee tasaisesti kohti ansiosidonnaisen loppua", tässä vaikka VATT:n tutkimus asiasta:

Toki se on totta, että hieman enemmän työllistyy ihan ansiosidonnaisen alussa kuin lopussa.
Pitäisikö tässä vanhaa sanonta uudistaa muotoon: vale, emävale, tilasto, kuvaaja. Eli linkittämäsi juttu ja siinä oleva kuvaaja ovat erittäin harhaanjohtavia (ilmeisen tarkoituksellisesti), koska siinä y-akselina on on jäljellä olevien vielä työttömien todennäköisyys työllistyä suhteessa jäljellä olevien työttömien määrään. Ja kun työttömien määrä pienenee, niin pienemmätkin muutokset näkyvät kuvaajassa.

Alla Ilkka Kaukorannan twiittaama kuvaaja, jossa y-akselilla on työllistyneiden määrä antaa oikeamman kuvan asiasta. Eli vähän kuvaajien ja median lukutaitoa peliin, niin disinformaation määräkin vähenee. Jakamasi kuvaajan piikki on tosiaan 0,4 % työllistyneiden määrästä.

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Vaaliuurnille sunnuntaina ilman mitään selkeää hyvää vaihtoehtoa. Onko parempi ottaa oikeistolta raippaa ja toivoa, ettei se lyö liian kovaa, vai bailata itsensä vasemmiston johdolla ojanpohjalle kunnon pikavipit kourassa?
Ennusteiden mukaan näyttää siltä, että otetaan raippaa liian kovaa ja sen jälkeen bailataan ojanpohjalle pikavipit kourassa.
 
Tuamas

Jäsen
Vahva demografia ehkä kyllä, mutta talous on historian seurauksena täysin eri jamassa jo lähtökohtaisesti kuin Suomella.

Se että pyritään samaan taloudelliseen tilanteeseen kuin Ruotsi unohtamalla lähtökohdat on älyllistä epärehellisyyttä. Rusinat poimitaan pullasta.

Ei, vaan se talous on nimenomaan juuri sen vahvan demografian vuoksi lähtökohtaisesti täysin eri jamassa kuin Suomella.

Väestörakenteen heikkous selittää käytännössä kokonaan sen miksi Suomi on nyt jäämässä Pohjoismaiden harmaaksi albaniaksi.

Suomen isoin ja tärkein yksittäinen ongelma on väestön ikääntymisestä johtuva väestörakenteen vinouma (työikäisiä entistä vähemmän vs. eläkeläisiä), johtuen liian vähäisestä maahanmuutosta ja liian alhaisesta syntyvyydestä.

Syntyvyyttä ei ole pidemmällä tähtäimellä onnistuttu missään länsimaassa pitämään kovin ylhäällä, joten maahanmuuton lisäys on se ainoa realistinen ratkaisu.

Jos Suomessa ei oteta lusikkaa kauniiseen käteen ja ryhdytä edistämään työperäistä maahanmuuttoa ihan aidosti ja kaikkiin tuloluokkiin, niin se on aivan yksi hailee kuka istuu hallituksessa.

Alijäämää yhdistettynä sotepalveluiden ja etuuksien karsimiseen, kuitenkin ylläpitäen maailman kärkeen kuuluvaa verokuormaa on takuuvarmasti tiedossa, ihan riippumatta siitä kuka siellä hallituksessa nykyisellä väestörakenteella istuu.

Tuosta hyvä ja helppotajuinen twiittiketju aiheen tiimoilta:

Liitteet

  • SWE vs FIN.jpg
    SWE vs FIN.jpg
    80,3 KB · kertaa luettu: 66
Viimeksi muokattu:

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Meillä puhutaan (varsinkin Kokoomus) sotekulujen "sopeuttamisesta". Ikäänkuin sieltä olisi varaa jotain leikata. Todellisuudessahan kulut tulevat nousemaan tulevaisuudessa potenssiin. Syitä voi ylläolevasta @Tuamas viestistä päätellä.

Tämä keitos henkilöston tarpeineen ja taloudellisine haasteineen ei vuorenvarmasti ratkea ansiosidonnaista pätkimällä ja työttömiä potkimalla. Perussuomalaisten maahanmuuttotavoitteiden seurausta voi kukin sitten arvailla.
 
Tuamas

Jäsen
Niin että Ruotsin ns. vanha raha ja yhteiskunnan yksilöiden huomattavasti isompi varallisuus ei vaikuta mihinkään?

Vaikuttaa toki, mutta isoin syy huomattavasti Suomea dynaamisemmalle valtiontaloudelle on se, että väestörakenne on terve.

Suomi käytännössä saavutti Ruotsin 2000-luvulla, mutta Nokia-ilmiön laannuttua ja suurten ikäluokkien eläköitymisen jatkuttua Ruotsi ottaa koko ajan isompaa kaulaa BKT:ssa, valtiontalouden terveydessä sekä melkein kaikilla muillakin talouden mittareilla.

Suomessa tullaan näkemään entistä kurjempaa tilannetta nykyisellä väestökehityksellä, kun valitettavasti ihmisten kustannus yhteiskunnalle nousee melko komealla käyrällä ikävuosien lisääntyessä.

Lainaan itseäni aikojen takaa:
Kuntien ns. lisätyn terveydenhuollon kustannus per asukas (keskiarvo ~4000€) nousee ikäluokittain
65 - 74 +58,4 %,
75 - 84 +263,9 %
ja yli 85-vuotiaat +729,4%.

Meillä vääjäämättä +75- ja +85-vuotiaiden osuus väestöstä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti seuraavan vuosikymmenen.

Ensimmäinen suurimmista ikäluokista, eli 1946 syntyneet täyttävät tänä vuonna 77 vuotta.

Toki myös talouden dynamiikkaan väestön ikärakenteella on merkittävä vaikutus, kun sote-palvelut syövät jo valmiiksi niukasta työllisten poolista entistä isomman siivun.

Edit.
Ja jos Ruotsin käyttäminen esimerkkinä allergisoi, niin otetaan sitten Tanska, jossa sielläkin vuosittainen maahanmuuto on ~tuplat Suomeen nähden.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Niin että Ruotsin ns. vanha raha ja yhteiskunnan yksilöiden huomattavasti isompi varallisuus ei vaikuta mihinkään?
Jep, ja tämän lisäksi Ruotsilla on oma valuutta, jonka arvo on laskenut sopivasti...vaikka kansalaiset harmittelevat tuontitavaran hintojen nousua, niin vastaavasti vientiä se auttaa. Me taas ollaan jumissa eurossa, joka ei jousta mihinkään oli talouden tila mitä tahansa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Päivä päivältä alkaa epäilyttämään enemmän nämä leikkauspuheet. Valtionsektori kun on henkilöstöresurssien osalta aivan viulunkielellä. Lakisääteiset tehtävät saadaan juuri ja juuri tehtyä, mutta määräajat paukkuvat. Henkilöstöstä liian suurella osalla on työuupumusta, palkat eivät kestä vertailua yksityiselle sektorille ja moni tekee palkatonta ylityötä. Mistähän oikeasti meinataan leikata? Juustohöylä aiheuttaisi isoja ongelmia, joten pitäisi vain luopua joko lakisääteisistä tehtävistä tai määräajoista. Aika monumenttaalinen tehtävä ja voi olla mahdotonta. Helpompaa uskoa tulojen kasvattamiseen, joka sekin on äärimmäisen vaikeaa. Ehkäpä tekevät pikalakeja, joilla saadaan vauhditettua kaivoshankkeita. Kaukaa haettua? Ei niin kaukaa haettua kuin noiden isojen leikkausten onnistuminen.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ei, vaan se talous on nimenomaan juuri sen vahvan demografian vuoksi lähtökohtaisesti täysin eri jamassa kuin Suomella.

Väestörakenteen heikkous selittää käytännössä kokonaan sen miksi Suomi on nyt jäämässä Pohjoismaiden harmaaksi albaniaksi.

Suomen isoin ja tärkein yksittäinen ongelma on väestön ikääntymisestä johtuva väestörakenteen vinouma (työikäisiä entistä vähemmän vs. eläkeläisiä), johtuen liian vähäisestä maahanmuutosta ja liian alhaisesta syntyvyydestä.

Syntyvyyttä ei ole pidemmällä tähtäimellä onnistuttu missään länsimaassa pitämään kovin ylhäällä, joten maahanmuuton lisäys on se ainoa realistinen ratkaisu.

Jos Suomessa ei oteta lusikkaa kauniiseen käteen ja ryhdytä edistämään työperäistä maahanmuuttoa ihan aidosti ja kaikkiin tuloluokkiin, niin se on aivan yksi hailee kuka istuu hallituksessa.

Alijäämää yhdistettynä sotepalveluiden ja etuuksien karsimiseen, kuitenkin ylläpitäen maailman kärkeen kuuluvaa verokuormaa on takuuvarmasti tiedossa, ihan riippumatta siitä kuka siellä hallituksessa nykyisellä väestörakenteella istuu.

Tuosta hyvä ja helppotajuinen twiittiketju aiheen tiimoilta:

Olen aivan samaa mieltä. Kuitenkin jos mietitään mistä voisi tulla hyvä keitto, niin yhdistetään persujen näkemys että Suomeen ei kannata rahdata likaa sosiaalitukien varassa eläviä jotka eivät työllisty ja Kokoomuksen näkemys että työn tekemisen pitää olla aina kannattavaa. Mielestäni tässä olisi se win win tilanne, tehdään maasta sellainen jotta työn tekeminen on aina kannattavaa ja tämä ohjaa maahan tulevan potentiaalin oikeaksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DrE

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Mistä voi tulovaiheessa tietää kuka maahanmuuttaja on (todennäköisesti) sosiaalitukien varassa elävä joka ei työllisty ja kuka puolestaan aidosti halukas tekemään töitä? Vai päätetäänkö asia vasta jonkin aikaa myöhemmin ja edelliseen ryhmään kuuluva karkotetaan pois Suomesta?
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mistä voi tulovaiheessa tietää kuka maahanmuuttaja on (todennäköisesti) sosiaalitukien varassa elävä joka ei työllisty ja kuka puolestaan aidosti halukas tekemään töitä? Vai päätetäänkö asia vasta jonkin aikaa myöhemmin ja edelliseen ryhmään kuuluva karkotetaan pois Suomesta?

Ei voikkaan. Itse olenkin huomattavasti enemmän Kokoomuksen linjoilla maahaanmuutossa, että kaikki olisi ok jos järjestelmä kannustaisi työhön enemmän. Nyt on oikeasti liian helppoa vain jäädä itikseen hengailemaan ja tekemään pikku rötöksiä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei voikkaan. Itse olenkin huomattavasti enemmän Kokoomuksen linjoilla maahaanmuutossa, että kaikki olisi ok jos järjestelmä kannustaisi työhön enemmän. Nyt on oikeasti liian helppoa vain jäädä itikseen hengailemaan ja tekemään pikku rötöksiä.

Ei tää ole niin vaikea, kaikille myös turvapaikanhakijoille sopimus kouraan. Määräajassa pitää täyttää tietyt ehdot (koulutus, työ, kielitaito) sekä pysyä irti rikollisuudesta, tai suostuu, että poistuu/poistetaan maasta.

Kohtuullista suhteessa siihen mitä tarjoamme, ja lisäksi tällä voimme varmistaa että saamme taakkansa kantavia, emmekä lisää kannatettavia, joita nyt on aivan liikaa - arabikeväänä tulleiden työllisyys on katastrofaalista ja tästä on jo niin paljon aikaa, että voi näillä mekanismeilla olettaa porukan ns eläköityneen.

Kannustinloukkuja ei oikein kukaan ole mitenkään jännittävästi ollut kyllä purkamassa, pientä hiontaa. Keppiä pitää tuoda pakosti lisää ja helevetisti, mutta antaa ihmisillä varautua siihen, että keppi tulee. Ei voi olla niin että on 200-250K työtöntä ja huutava työvoimapula ja kiihko tuoda lisää työvoimaa ulkomailta ja samalla olla luovuttanut maassa olevien työttömien kanssa. Tarvimme toki sitä työperäistä maahanmuuttoa, mutta samassa on saatava porukka töihin.

Edelleen tämä lehdessä Krunikan yksiöelämästään kertonut kaiffari pitää laittaa töihin, nyt sille maksettiin 900€ yksiö ja laitettiin tuet siihen päälle - niin ei se viitti mennä töihin kun vapaa-aika menee ja tulot ei juuri kasva. Puolen vuoden varoitus ja asumistuen tason tiputus malliin Hakunila - uusi puoli vuotta ja tuen tiputus tasoon Voikkaa - Kouvolassa.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mietiskelin että mitäkös nuo vaaliehdokkaat ajattelevat eri toimissaan. Seuraa kuviteltu esimerkki:

Jukka on ehdolla vaaleissa ja osana vaalityötänsä hän pitää youtubessa kanavaa jossa esittelee näkemyksiään kansalaisille. Erääseen videoon Jukka kutsuu vieraaksi Pekan joka on myös ehdolla vaaleissa, samassa vaalipiirissä ja samassa puolueessa kuin Jukka. Lopulta käy niin että Pekka tulee valituksi nippa-nappa mutta Jukka karsiutuu niukasti. Mitä hän tällöin ajattelee, on iloinen Jukan puolesta?

Ymmärrän se että saman vaalipiirin puoluetoverit kampanjoivat yhdessä koska pystyvät tuolloin jakamaan makkara-, mainos- yms kustannuksia. Mutta mitä Jukka tuumii jos kansalainen kertoo vaalikojulla äänestäneen toki Jukan puoluetta mutta ei Jukkaa vaan Pekkaa? Onko Jukka iloinen siitä että kansalainen nosti myös hänen vertauslukuaan vai nouseeko päällimmäiseksi tunteeksi harmi koska kojuvieras äänesti väärää ehdokasta, Pekka on oikeastaan vähän juntti eikä muutenkaan mikään penaalin terävin kynä.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päivä päivältä alkaa epäilyttämään enemmän nämä leikkauspuheet. Valtionsektori kun on henkilöstöresurssien osalta aivan viulunkielellä. Lakisääteiset tehtävät saadaan juuri ja juuri tehtyä, mutta määräajat paukkuvat. Henkilöstöstä liian suurella osalla on työuupumusta, palkat eivät kestä vertailua yksityiselle sektorille ja moni tekee palkatonta ylityötä. Mistähän oikeasti meinataan leikata? Juustohöylä aiheuttaisi isoja ongelmia, joten pitäisi vain luopua joko lakisääteisistä tehtävistä tai määräajoista. Aika monumenttaalinen tehtävä ja voi olla mahdotonta. Helpompaa uskoa tulojen kasvattamiseen, joka sekin on äärimmäisen vaikeaa. Ehkäpä tekevät pikalakeja, joilla saadaan vauhditettua kaivoshankkeita. Kaukaa haettua? Ei niin kaukaa haettua kuin noiden isojen leikkausten onnistuminen.

Välijohdosta. T.purra

Oma näkemys on, että yhdistämällä yksityistä sektoria soten tuotantoon saadaan paras tehokkuus irti vähäisillä resursseilla. Yksityisellä puolella kuitenkin markkinatalous ajaa tehokkuuteen, joka ei tarkoita ainoastaan hoitajia vaan myös it-järjestelmiä ja palveluprosesseja. Samaan aikaan yksityiselle ei pidä antaa lupaa printata rahaa, kuten Kokoomus vuosimallia 2018 olisi antanut.

@Lystikäs Liberaalit on hyvä vaihtoehto sunnuntaille, etenkin jos Uudellamaalla asut niin 302 Sanna Kurroselle ääni saattaa edistää uuden puolueen saamista eduskuntaan.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Päivä päivältä alkaa epäilyttämään enemmän nämä leikkauspuheet. Valtionsektori kun on henkilöstöresurssien osalta aivan viulunkielellä. Lakisääteiset tehtävät saadaan juuri ja juuri tehtyä, mutta määräajat paukkuvat. Henkilöstöstä liian suurella osalla on työuupumusta, palkat eivät kestä vertailua yksityiselle sektorille ja moni tekee palkatonta ylityötä. Mistähän oikeasti meinataan leikata? Juustohöylä aiheuttaisi isoja ongelmia, joten pitäisi vain luopua joko lakisääteisistä tehtävistä tai määräajoista. Aika monumenttaalinen tehtävä ja voi olla mahdotonta. Helpompaa uskoa tulojen kasvattamiseen, joka sekin on äärimmäisen vaikeaa. Ehkäpä tekevät pikalakeja, joilla saadaan vauhditettua kaivoshankkeita. Kaukaa haettua? Ei niin kaukaa haettua kuin noiden isojen leikkausten onnistuminen.

Edukkaasti sitten ostetaan konsultteja hoitamaan hommia. Taas säästettiin. Toki nuo valtion palkat nyt ei taida ihan niin kehnoja olla ainakaan kautta linjan.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Työperäinen maahanmuutto alkaa saavuttaa jo samanlaiset mittasuhteet kuin Marinin talouskasvu. Siinäpä kaksi kultaista avainta, jotka ratkaisevat kaiken.

Valitettavasti molemmissa tapauksissa realiteetit unohtuvat jonnekin ajatusprosessin syövereihin. Suomeen vain tulee 300 000 työperäistä maahanmuuttajaa korjaamaan kaiken, eikä siinä ole mitään hämminkiä. "Meidän pitää olla houkutteleva vaihtoehto" ja "emme pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa" on aika saatanan väsynyttä jargonia, kun samoista maahanmuuttajista kilpailevat lähes kaikki länsimaat, eikä mitään räjähtävää houkuttelevuuden parantumista ole tapahtumassa vuosikausiin.

On tunnustettava realiteetit, ja tehtävä ratkaisut niiden mukaan. Mitään työperäisen maahanmuuton kultaryntäystä ei ole Suomeen tulossa ainakaan lähivuosina, ellei ihmeitä tapahdu.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Olen aina pitänyt Heikelää ja Koskeloa kokoomuslaisena mutta viime aikoina ovat alkaneet vaikuttaa olevansa persuja

Koska kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Sanna Kurrosen arviointikyvyt tulivat koronan merkeissä niin hyvin selville, että en antaisi päättää yhtään mistään ketään muuta kuin Sannaa itseään koskevista asioista.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanna Kurrosen arviointikyvyt tulivat koronan merkeissä niin hyvin selville, että en antaisi päättää yhtään mistään ketään muuta kuin Sannaa itseään koskevista asioista.

Niin kieltämättä pandemian aikainen zerottaminen on omissa silmissäkin arveluttavaa, mutta silti ennemmin hänelle annan tässä kohtaa mahdollisuuden kuin yhdellekään nykyisen ”Rahaa on!”-hallituksen puolueen ehdokkaalle. Eiköhän nuo näytöt ole jo laitettu tiskiin.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
On tunnustettava realiteetit, ja tehtävä ratkaisut niiden mukaan. Mitään työperäisen maahanmuuton kultaryntäystä ei ole Suomeen tulossa ainakaan lähivuosina, ellei ihmeitä tapahdu.

Ei tule ei. Eikä kukaan puhu todellisista ongelmista. Emme pysty sotealalle, käytännön hoitotyöhön, erikoissairaanhoitoon emmekä minnekään houkuttelemaan omia hoitajiamme, uusia opiskelijoita saati ulkomaalaisia tekijöitä. Korostan, että tarvitsemme jo tällä hetkellä jokaisen mahdollisen hoitajan kentälle töihin. Kotimaisin voimin tämä ei ole enää ratkaistavissa.

Meillä ei houkuttele palkka, eikä työolot. Näen päivittäin työssäni mihin ollaan menossa ja missä jo parhaillaan ollaan. Erikoissairaanhoito jumittaa, potilaat eivät pääse jatkoihin täyttyneille vuodeosastoille ja uusia potilaita jää ilman erikoissairaanhoitoa sekä kuntoutusta. Lakon aikana säädettiin pakkolakeja teemalla - ihmishenki on vaarassa. Todellisuudessa ihmishenki on kokoajan tilanteen takia vaarassa ja niitä menetetään turhaan. Enää siitä ei välitä kukaan, eikä siitä keskustella vaalitenteissä.

Vastaan omassa yksikössäni myös ulkomaalaisten opiskelijoiden työharjoitteluista, joten perspektiiviä löytyy kyllä heidänkin arjestaan ja ajatuksistaan suomalaista hoitotyötä kohtaan.

Lopuksi karua faktaa niille, jotka luulevat että soten piiristä voidaan säästää, sopeuttaa tai muuten harmonisoida tulevaisuudessa jotakin. Todellisuudessa sote-menot tulevat pelkän ikäpyramidin takia nousemaan räjähdysmäisesti, eikä niiden menojen kattamiseksi todellakaan riitä ansiosidonnaisten leikkaamiset, työttömien potkiminen ja "kohtaanto"-ongelmien ratkaisu. Sillä ei ratkaista edes alan työvoimapulaa, ei alkuunkaan.

Jos joku luulee, ettei esim. veronkorotuksia tarvita tulevaisuudessa, niin luulo voi olla yllättävän lyhytaikainen. Paska on jo hyvän aikaa sitten mennyt tuulettimesta läpi ja esim. lasten sydänoperaatioiden siirto ulkomaille vasta alkusoittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
@Lystikäs Liberaalit on hyvä vaihtoehto sunnuntaille, etenkin jos Uudellamaalla asut niin 302 Sanna Kurroselle ääni saattaa edistää uuden puolueen saamista eduskuntaan.
Liberaalit on vahvana mielessä. Ainoa esteeni on se, että inhoan yli kaiken populismia. Pidän vastakkainasettelua ja idealismia myrkyllisenä yhdistelmänä, etenkin silloin kun se kulminoituu valtionjohtajaan, jonka takia ensisijainen toiveeni on saada pääministeri, joka keskittyy enemmän hallintoon kuin populismiin.

Arvojensa puolesta pidän Marinia melko hyvänä tyyppinä, mutta toimintansa puolesta hän on mielestäni erittäin huono ja edesvastuuton koko kansan johtaja - syystä, että hän on valinnut ideologiansa kautta tietyn joukon ihmisiä, joiden puolella hän on, ja siten sitä toista puolta vastaan (joita hänen tulisi myös edustaa). Trump-ilmiö ja Marin-ilmiö on saman kolikon kääntöpuolet. Molemmat henkilöt kärjistävät ja vahvistavat tarkoituksella molempia ideologisia ääripäitä oman suosionsa vuoksi. Se on se populistin salaisuus. Sohaista ideologista vastapuolta ja uhriutua vastareaktion seurauksena, jolloin sinun taaksesi kehittyy myös puolustajia. Tästä taktiikasta on kirjoitettu kirjojakin. Nyt kaipasin valtionjohtajaa, joka keskittyy hallinnon johtamiseen, eikä omaan (tai puolueensa) suosioon.

Tästä tullaankin siihen, että olisipa hyvä jos eduskuntavaaleissa voisi antaa yhden äänen ja samalla myös poistaa yhden äänen. Eli jokainen voisi antaa plussan ja miinuksen, jonka avulla ne kaikkein kärjistävimmät ja tunteita herättävimmät tyypit karsiutuisi ehkä eduskunnasta pois, eikä kärjistävä populismi toimisi vaalitaktiikkana.
 
molari

Jäsen
Mistä voi tulovaiheessa tietää kuka maahanmuuttaja on (todennäköisesti) sosiaalitukien varassa elävä joka ei työllisty ja kuka puolestaan aidosti halukas tekemään töitä? Vai päätetäänkö asia vasta jonkin aikaa myöhemmin ja edelliseen ryhmään kuuluva karkotetaan pois Suomesta?

Kun yritykset ja julkinen sektori kärsivät työvoimapulasta, niin ratkaisuna jättäisin heille (osa)vastuun maahantulijan kotouttamisesta, asumisesta, jne., toki esim. kieli- ja muut kurssit voisivat olla yhteistyössä valtion tai kuntien kanssa. Siis, jos oikeasti työvoimapulaa on, varmasti halua pitäisi löytyä osallistua kustannuksiin ja järjestelyihin, eihän se niin voi mennä, että tänne luodaan joku työvoimareservi, jonka kustannuksista "joku muu" maksaa osan.

Noin muuten, jo pitkään ennen maahanmuuttokeskustelua, puhuttiin kohtaanto-ongelmasta, kannustinloukuista ja verokiilasta, jne., eihän edes niitä yritetty ratkaista jo työttömien ja muiden ongelmatapausten kohdalla, kikyt, oma-aloitteisuuteen patistelu ja vastuun ottaminen koettiin lähes ihmisoikeusrikkomuksena, joka johti mm. yleislakolla uhkailuun.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
IS:n jutussa vaaliasiantuntijat (jotenkin vierastan tätä termiä, mutta menkööt) ennakoivat, että vaikka ennakkoon on äänestänyt jo 40%, niin lopullinen äänestysprosentti jää silti siihen 70-75% haarukkaan. Jos näin, niin olisiko muuten ensimmäinen kerta, kun ennakkoon olisi äänestänyt enemmän ihmisiä kuin varsinaisena vaalipäivänä?
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
IS:n jutussa vaaliasiantuntijat (jotenkin vierastan tätä termiä, mutta menkööt) ennakoivat, että vaikka ennakkoon on äänestänyt jo 40%, niin lopullinen äänestysprosentti jää silti siihen 70-75% haarukkaan. Jos näin, niin olisiko muuten ensimmäinen kerta, kun ennakkoon olisi äänestänyt enemmän ihmisiä kuin varsinaisena vaalipäivänä?
Ainakin viime EK-vaaleissa äänestettiin kanssa ennakkoon aktiivisemmin kuin varsinaisena vaalipäivänä: 36,6% ennakkoon ja 35,5% varsinaisena vaalipäivänä.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös