Linkittämästäsi jutusta: "Pietilän mukaan Suomea ei voi verrata Ruotsiin muun muassa siksi, että maahanmuuton volyymit ovat olleet aivan eri luokkaa."
Suomessa on todella vähän maahanmuuttajia. Hekin vähät ovat vahvasti keskittyneet pk-seudulle.
Ei tämä keskustelu ja huoli ole mikään uusi juttu, vaan ihan samalla lailla puhuttiin kymmenen vuotta sitten "Ruotsin tiestä" ja palavista ghetoista, joiden piti olla ihan juuri kohta kulman takana. Kreikan-tielläkin muuten oltiin vuonna 2015, jos joku muistaa. Näitä teitä on aina esillä, kun vaalit lähestyvät.
Näkyykö "kehityskulku" tilastoista, vai pitääkö tyytyä uutisiin ja poliisisetien katuarvioon?
Tässä oikein alleviivaat koko pointtia. Vähän maahanmuuttoa = ei katujengejä. Ruotsin volyymilla sitten ongelmia tuleekin varmasti ihan eri malliin.
Vaikkakaan nämä poliisisedät ei lähteiksi kelpaakaan, niin he ovat nimenomaan kertoneet, että jengeissä on paljon toisen polven maahanmuuttajanuoria. Vaikka meillä ei vuoden 2015 jälkeen olekaan mitään isoja piikkejä tullut paitsi nyt ukrainalaisia, niin maahanmuuttajataustaisia meillä on väestössä koko ajan enemmän.
En osaa kaivaa sellaista dataa, jossa olisi kerrottu maahanmuuttajien tekemät rikokset osana katujengejä. Olen poliisisetien julkisuudessa olleiden lausuntojen varassa. Yhteneväistä niissä on, että ongelma ei ole vielä paha, mutta selkeitä merkkejä toiminnan systemaattisuudesta ja järjestäytymisestä on olemassa ja jengit koostuvat hyvin suurilta osin maahanmuuttajanuorista.
Minusta me tarvitsemme työperäistä maaahanmuuttoa nykyistä enemmän, mutta tarveharkintaa en purkaisi, koska lähtökohtaisesti EU-alueen tulisi riittää. EU-alueelta myös kotoudutaan Suomeen paljon paremmin kuin ns kolmansista maista. Vähemmän lieveilmiöitä.