Kieltämättä ihan fiksun oloinen vihreäksi tuo Harjanne, mutta muutama saati nyt yksi edustaja ei muuta puolueen linjaa, minkä taas määrittelee puoluejohto suunnittelijoineen. Sama pätee toki kaikkiin puolueisiin.
Luonnollisesti tämä on näin. "Yksi pääsky ei tee kesää", sanoi jo vanha kansakin. Vihreät on mielestäni joissain yhteyksissä yrittänyt luoda mielikuvaa itsestään puoleensa, jossa saisi halutessaan olla aidosti eri mieltä muun ryhmän kanssa, ja ryhmäkuria ei olisi pakko noudattaa. Näin väitti eräs puolueeseen kuuluva tuttavani, joka tosin vaikuttaa vain kunnallispolitiikan tasolla. En ole kuitenkaan täysin varma siitä, että pätisikö tämä valtakunnan tason politiikkaan.
Yhtä kaikki, tämä Harjanteen läpimeno on mielestäni positiivista siksi, että on ainakin teoriassa mahdollista, että hänen ajatuksensa saavat näkyvyyttä, ja samoin ajattelevien määrä voi hiljalleen lisääntyä puolueessa. Se ei ole luonnollisestikaan mitenkään varmaa, mutta pakollinen ensimmäinen askel mahdollisessa muutoksessa.
Itse asiassa puolueille on yleisesti äänien maksimoimiseksi on vain etu, jos siellä on seassa muutamia puolueen linjan vastaisia ehdokkaita kalastelemassa liikkuvia äänestäjiä. He eivät uhkaa puolueen linjaa, mutta kaksiin rattaisiin mahtuu suuremmat katiskat. Osmo Soininvaara oli hyvä esimerkki vihreästä edustajasta, joka ei esim. talousajattelussa edusta puolueensa valtavirtaa, mutta joka on yksin parantanut vihreiden imagoa kokkariliberaalien suuntaan. Kolmas esimerkki on vaikka Antero Vartia.
Tämä pitää myös paikkaansa. Toisaalta on toiselaisiakin esimerkkejä. Soinin perussuomalaisille kelpasivat kyllä halla-aholaisten äänet, mutta puolue yritti pitää heidät marginaalissa. No, seuraukset tiedämme.
Sitten kun katsoo esim. ehdokkaiden vaalikonevastauksista tehtyjä nelikenttiä ja sitä, mihin vihreät sijoittuvat enemmistöltään vasemmisto-oikeisto akselilla, niin lähes aina löytyvät samasta ryppäästä Vasemmistoliiton kanssa.
Pitää paikkaansa. Puolue on etenkin valtakunnan tasolla varsin selkeästi vasemmistolainen, yksittäisistä oikeistolaisista huolimatta. Kunnallispolitiikan tasolla taas puolue on mielestäni pari piirua oikeammalla, vaikkei oikeistopuolueeksi olekaan vielä laskettavissa.
Ihan vasemmistoliittoon puoluetta ei kuitenkaan voi minusta verrata, vaikka poliittinen kompassi siihen suuntaan viittaakin. Tästä on osoituksena se, että jotenkin vihreät ja kokoomus on helpompi sovittaa tekemään yhteistä hallituspolitiikkaa, kuin vasemmistoliitto ja kokoomus.
Kokoomus käyttää vähän samaa taktiikkaa maahanmuuttoasioissa. Rydman, Zyskowicz jne. puhuvat sinänsä ihan järkeviä maahanmuuttopolitiikasta, mutta äänestävät tosi paikassa ymmärtääkseni hyvinkin usein kuten puoluejohto käskee. (Onko se hyvä tai huono asia riippuu tietysti siitä onko Kokoomuksen linja ollut äänestäjälle mieleistä.)
Kokoomus menee pitkälti perinteisellä ryhmäkurilla. Eduskuntaryhmä äänestää ensin sisäisesti asiasta, ja eduskunnassa ryhmä äänestää sisäisen päätöksen mukaisesti.
Ryhmän näkemys riippuu siis siitä, että minkälaisia asioita painottavia edustajia kansa on äänestänyt eduskuntaan. Tästä syystä pidän tätä suomalaista vaalitapaa varsin hyvänä. Se sopii tällaiseen ryhmäpäätöspolitiikkaan hyvin.
Pointtini on siinä, että kannattaa äänestää aina ensisijaisesti puoluetta (jos linja on mieleen) ja vasta toissijaisesti ehdokkaita.
Tästä olemme samaa mieltä. Siksi en ole edes harkinnut vihreiden äänestämistä, vaikka joissain asioissa pidänkin osaa heidän edustajistaan varsin fiksuina. Aina on riski, että sieltä menee joku änkyrä läpi omilla äänilläni. Satu Hassi on vihreiden ääniharava omassa vaalipiirissäni, ja hän on juuri hyvä esimerkki henkilöstä, jonka politiikkaa en halua tukea.
