Eduskuntavaalit 2011

  • 404 628
  • 3 300

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
^^Olet osittain oikeassa, joillekin se on tapa välttää duuni. Mun puolesta kuka tahansa saa alkaa katusoittajaksi tai tekemään penisorigameja, kunhan elättää sillä itsensä eikä ruinaa rahaa valtiolta. Valitettavasti vaan tylsät ei-taiteelliset duunit ovat se varmempi tapa ansaita rahaa.

Alkoi kiinnostaa tuo vihreiden perustulo. Miten siinä otetaan huomioon esimerkiksi työmatkat? Saako niistä vähennystä? Tai asuntolainojen korot? Eli siis veroprosentti on tasan mutta säilyvätkö vähennykset.

Toinen nillitys mitä en ymmärrä: Omasta mielestäni olen keskituloinen, ja tilastotki tukevat tätä. Kun työmatka on pitkä muodostuu ansiotulon veroprosentiksi helvetisti paljon alempi kuin pääomaveron prosentti on. Silti aina jauhetaan "pääomaveroa pitää hilata lähemmäs ansiotulon verotusta". Ainakin mun tapauksessa sitä siis pitäisi laskea. Jos ajatellaan että keskivertosuomalainen tienaa vaikka 30-35 tuhatta euroa vuodessa, niin mikä hänen veroprosentikseen muodostuu? Tuskin se paljon yli 30% on?

En usko olevani ihan kujalla tässä koska olen aina ollut hyvä näitä juttuja laskemaan. Olin koko kova kikkailemaan opintotukipalautusten kanssa ja jopa ystäväni kysyivät multa neuvoa. Ja se toki pätevöittää pohtimaan kansantaloutta laajemmaltikin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
^^Olet osittain oikeassa, joillekin se on tapa välttää duuni. Mun puolesta kuka tahansa saa alkaa katusoittajaksi tai tekemään penisorigameja, kunhan elättää sillä itsensä eikä ruinaa rahaa valtiolta. Valitettavasti vaan tylsät ei-taiteelliset duunit ovat se varmempi tapa ansaita rahaa.

Sinänsä olisi ihan mielenkiintoista nähdä, että minkälainen se taidekenttä esim. Suomessa olisi, jos kaikki tuki ja apurahat otettaisiin pois. Että tulisiko kaikki taide tuotteistaa ja hankkeistaa jo lähdössä ja luovan työn lähtökohtana pitäisi olla kaupallisuus. Sibeliuskin olisi voinut säveltää ragtime-musiikkia ja kevyitä viihdepaloja oman tuotantonsa sijaan, Eino Leino kirjoittaa jännittäviä seikkaulutarinoita poikalapsille. Kai se BB tai Salkkarit sitten riittää ihmisille elämyksistä.

Mutta en mä nyt oikein hiffaa, että miksi tämä perustulo rinnastetaan juurikin taitelijoihin, joilla suurimmalla osalla se leipä on aika tiukassa muutenkin ja edustavat loppujen lopuksi aika pientä osaa kansastamme. Tällä tarkoitan siis sitä, että eikö jonkinlaisesta *gulp* vastikkeettomasta rahasta nyt olisi hyötyä hieman laajemmallekin kansanosalle, kuin baskeri päässä pillunkuvia piirtäville elämäntapataiteilijoille. :)

Mutta joo... ehkäpä tämä aihe nyt ei sinällään tähän ketjuun kuulu, taiteilijoiden toimeentulo meinaan. Sille voisi kyllä avata vaikka oman ketjunsa.
 
Viimeksi muokattu:

Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Alkoi kiinnostaa tuo vihreiden perustulo. Miten siinä otetaan huomioon esimerkiksi työmatkat? Saako niistä vähennystä? Tai asuntolainojen korot? Eli siis veroprosentti on tasan mutta säilyvätkö vähennykset.

Toinen nillitys mitä en ymmärrä: Omasta mielestäni olen keskituloinen, ja tilastotki tukevat tätä. Kun työmatka on pitkä muodostuu ansiotulon veroprosentiksi helvetisti paljon alempi kuin pääomaveron prosentti on. Silti aina jauhetaan "pääomaveroa pitää hilata lähemmäs ansiotulon verotusta". Ainakin mun tapauksessa sitä siis pitäisi laskea. Jos ajatellaan että keskivertosuomalainen tienaa vaikka 30-35 tuhatta euroa vuodessa, niin mikä hänen veroprosentikseen muodostuu? Tuskin se paljon yli 30% on?

En usko olevani ihan kujalla tässä koska olen aina ollut hyvä näitä juttuja laskemaan. Olin koko kova kikkailemaan opintotukipalautusten kanssa ja jopa ystäväni kysyivät multa neuvoa. Ja se toki pätevöittää pohtimaan kansantaloutta laajemmaltikin.
En tosiaan ole asiaan perehtynyt sen tarkemmin, mutta käsittääkseni kyseessä on vain perusturvaa koskeva uudistus, jossa palkkaverotusta uudistetaan. Jäi mainitsematta, että luku 39% koskee vain työn verotusta. Eli siis työmatka-, asuntolainojen korko-, ym. vähennykset säilyvät ennallaan. Vihreiden perustulolinjapaperissakaan ei ymmärtääkseni oteta kantaa verovähennyksiin, vaikka paperi itsessään antaakin yllättävän paljon konkretiaa näin radikaalille ajatukselle. Verotuksen järjestäminenhän se tuossa suurin kysymys on. Kunpa muillakin puolueilla olisi antaa tämänkaltaisia linjauksia ihan mistä tahansa.

Palkkatuloista keskivertosuomalainen maksoi veroa noin 30% vuonna 2010 (n. 3000€ kuukausitulot, lähde: Veronmaksajain keskusliitto).
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
^Mielestäni se oli juurikin Vihreiden entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg kuka ennen viime vaaleja puollusti perustuloa argumentilla "meillä on paljon taiteilijoita ja vastaavia joiden toimeentulo...". Siksi ainakin mä jaksan kaivaa tuon "baskeri silmillä, kännissä"-kortin joka kerta. Sitä paitsi Cronberg oli väärässä, ei niitä taiteilijoita paljon ole. Ei niiden takia kannata alkaa mitään muuttamaan, mutta jos kunnon laskelmat löytyy että malli on toimiva ja kannattava niin siitä vaan. Ideoita pitää arvioiden ideoina, oli ne sitten natsien tai kommareiden esittämiä.

Olisi kyllä hauskaa nähdä mitä mieltä perus-suomalainen(hui kamala, kirosana!) on tuosta taiteen rahoituksesta. Monikaan tuskin on vastaan vaikkapa veikkauksen tuotosta jaettavaa osuutta, mutta aika moni valkoihoinen intin käynyt lihaa syövä heteromies tulisi toimeen ilman musiikkitalojakin.
 

Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
^Mielestäni se oli juurikin Vihreiden entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg kuka ennen viime vaaleja puollusti perustuloa argumentilla "meillä on paljon taiteilijoita ja vastaavia joiden toimeentulo...". Siksi ainakin mä jaksan kaivaa tuon "baskeri silmillä, kännissä"-kortin joka kerta. Sitä paitsi Cronberg oli väärässä, ei niitä taiteilijoita paljon ole. Ei niiden takia kannata alkaa mitään muuttamaan, mutta jos kunnon laskelmat löytyy että malli on toimiva ja kannattava niin siitä vaan. Ideoita pitää arvioiden ideoina, oli ne sitten natsien tai kommareiden esittämiä.
Samaa mieltä kaikesta. Tällä hetkellä aika on otollisempi tämän kaltaisille uudistuksille. Ennen talouskriisiä, kun puuhailtiin täystyöllisyyttä ym. utopiaa (jota Sinnemäki jostain syystä meni lupaamaan...) nuo "köyhät taiteilijat" on varmaan ainoa argumentti, jolla ideaa on voitu myydä "yläluokkaisille" porvaripuolueille. Mutta mielestäni perustulomallia kannatta vakavasti harkita.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palkkatuloista keskivertosuomalainen maksoi veroa noin 30% vuonna 2010
Eli kaksi prosenttia enemmän kuin pääomatulosta. Onko tuo kuilu niin suuri että pääomatulon verotusta pitää alkaa rukkaamaan?

Jos tuota veroprosenttia on isommalti muutettava, niin eiköhän pääomaveronkin voisi muuttaa progressiiviseksi. Pieni osa tuloista kokonaan verottomiksi, vähän enemmästä maksetaan veroa ja isoista summista sitten reilummalti. Perustelu: Piensijoittajat(kotitaloudet yms.) varmasti laittavat sijoituksilla saadut rahat kiertoon pitäen näin kansantaloutta pystyssä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Nyt ei ihan aukea tämän laskelman logiikka.

Aika osuvia silti nuo eri puolueiden kannat tähän :)

Perustulo 2011 | Vihreät - De Gröna

Perustulon vaikutuksia on laskettu lähinnä mikrosimulaatiomallien avulla. Niiden avulla ei kuitenkaan pystytä laskemaan perustulon dynaamisia vaikutuksia, eli sitä, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuisi, jos nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä korvattaisiin perustulolla. Luotettava tapa saada selvyyttä perustulon vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan olisi kokeilla sitä.
 

Pompino

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Syön kakun sen säästäen

No jos konkretiaa kaivataan, niin minusta nykyisen hallituksen mielestäni ihan hyviin päätöksiin kuuluvat mm. seuraavat:
- perusturvaetuudet on sidottu indeksiin
- kunnallisveron perusvähennystä on nostettu 2250 euroon
- opintotukea on nostettu 15 %
- takuueläke on otettu käyttöön
- isäkuukautta on pidennetty

Valtionvelan kasvu onkin pidemmän päälle se kaikista tärkein kysymys ja sille on syytä pistää pikainen stoppi.

Ja nuo kaikki hyvät päätökset maksetaan miten? Lisäämällä köyhiä ja keskiluokkaa kurmoottavia kulutusveroja ja siirtymällä taas askel kohti tasavero-yhteiskuntaa?
Itseä kyllä tympii tämä nykyinen allianssi. Viherpipertäjät keksii syntejä ja kokoomus myy aneita korotettujen verojen muodossa. Katainenkin varmaan on tyytyväinen kovista pakkasista, se kun tuo lisää verotuloa valtion kassaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pieni osa tuloista kokonaan verottomiksi, vähän enemmästä maksetaan veroa ja isoista summista sitten reilummalti.

Näinhän se nyt on. Pienet tulot on verottomia.

Kunnalisverotuksessa vähimmäismäärää nostettiin tällä hallituskaudella 2250 euroon. Vihreiden veromallissa tätä nostettasiin lisää kompensoimaan kaikkein pienituloisimpien rasitusta kun alv:tä nostettasiin (vain alv ja/tai työtuloveroa nostamalla voi kerätä lisää rahaa määriä, joilla on oikeasti merkitystä).

Valtionverotuksessahan tulot on verottomia aina 15000 euroon saakka. Kun tienaa 15200 ekeä vuodessa, menee valtiolle 8 euroa.

Kuntaveroa menee siis 15200 - 2250 x kunnalisveroprossa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja nuo kaikki hyvät päätökset maksetaan miten? Lisäämällä köyhiä ja keskiluokkaa kurmoottavia kulutusveroja ja siirtymällä taas askel kohti tasavero-yhteiskuntaa?

juuri tuo perustulovähennyksen nostaminenhan on auttanut kaikkein vähätuloisempia.

Keksituloiset nyt vaan maksavat tän yhteiskunnan ylläpidon. Vain heillä on siihen rahaa.

Rikkaimman 5% KAIKKI omaisuus ja tulot ulosmittaamalla ei saada rahaa paljon paskaakaan ja köyhimmällä 5% ei ole mistä ottaa... niinpä on otettava keskituloisilta.

sori, niin se menee.

toinen vaihtoehto on alkaa leikkaan menoja. Suurin menoerä on sosiaali- ja terveysmenot, ei muuta kun rakentavia ehdotuksia kehiin . . niitä kait kaikki kaipailee..
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Olisi kyllä hauskaa nähdä mitä mieltä perus-suomalainen(hui kamala, kirosana!) on tuosta taiteen rahoituksesta. Monikaan tuskin on vastaan vaikkapa veikkauksen tuotosta jaettavaa osuutta, mutta aika moni valkoihoinen intin käynyt lihaa syövä heteromies tulisi toimeen ilman musiikkitalojakin.

No mitä on noiden persuksien lausuntoja lukenut sieltä täältä, niin kohta täällä ei ole elämyksinä tarjolla mitään muuta kuin salskeiden nuorten miesten joukkovoimistelunäytöksiä stadikalla, tai isänmaallista runoutta lausuntailloissa. Noh, kärjistykset sikseen. Onhan se aika vakuuttava ja samalla suht hassu se korkeakulttuurin monumenttien rivistö Töölänlahden ja Helsingin ydinkeskustan ympäristössä; Finlandia-talo, Oopperatalo, Kiasma ja pian valmistuva Musiikkitalo. Tosin täysverinen, akustisesti toimiva konserttipaikka klassiselle musiikille kyllä puoltaa paikkaansa, sen verta korkealla tasolla on suomalainen klassisen musiikin osaaminen ollut jo hyvin pitkään, että kai hekin ovat ansainneet yhden kansainväliset mitat täyttävän estradin.

Mutta lisätään loppukaneettina vielä se, että kukaan ei tässä maassa mielestäni saisi olla siinä asemassa, etteikö sitä asemaa voitaisi tarkastella. Esim. vaikka taiteilijat, tai YLE kaikessa pöhöydessään. Mutta on/off-tyylinen lähestymistapa aiheeseen ei varmaan pidemmän päälle palvele kuitenkaan ketään.
 

Pompino

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
toinen vaihtoehto on alkaa leikkaan menoja.

Se rupeaa olemaan ainoa vaihtoehto. Kyllä tuo jatkuva kulutuksen verottaminen johtaa siihen mitä juhlapuheissa halutaan eli kulutuksen vähentymiseen, joka sitten taas johtaa verotulojen laskemiseen. Ja kierre on valmis.

Sama olin aikoinaan alkoholiveron kanssa. Puhuttiin, että kansanterveydellisistä syistä kossun hintaa on pakko nostaa. Mutta kun sitten kun tapahtui niin kuin puheissa haluttiin (kulutus ja sitä kautta lasketut verotulot), oli pakko hommasta perääntyä. Verotulot olikin Arskan maksaa tärkeämpiä. Eikä suurion osa kansaa nykyyänkään usko, että Jyrki olisi liito-oravan asialla kulutusveroja kiristäessään.

Kun rahat on loppu ja velaksi eletään, niin on elettävä sen mukaan. Ainkaan yhtään ylimääräistä kuluerää ei siinä vaiheessa enää kannata veronmaksajien riesaksi hommata.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Edellisessä viestissäni kirjoittelin pääomatuloista. Siinä se ei ole noin, vaan 28% menee päältä pois saa sitä tuloa satasen taikka sata tonnia. Anteeksi jos olin epäselvä.

No ei ole suoraan noinkaan. Riippuu pääomatulosta. Pääomatulomuodosta riippuen saatat olla oikeutettu 90 000 verovapaaseen osuuteen, jolloin siitä ei mene mitään. Tämä on se ongelma, jolla palkkatuloja kierrätetään pääomatuloiksi, jotta saadaan alennettua kokonaisverotusta (esim. lääkärifirmoissa)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Se rupeaa olemaan ainoa vaihtoehto. Kyllä tuo jatkuva kulutuksen verottaminen johtaa siihen mitä juhlapuheissa halutaan eli kulutuksen vähentymiseen, joka sitten taas johtaa verotulojen laskemiseen. Ja kierre on valmis.

Mikä kierre? BKT:n kasvun hidastuminen? No kuten tässäkin ketjussa on todettu, on BKT vähän väärä mittari kun puhutaan hyvinvoinnista.
Vähenevä kulutus ei tarkoita automaattisesti elämänlaadun vähenemistä.
Suomessa ja Ruotsissa tehdään henkeä kohden yhtä paljon työtä. Ruotsin työllisyysaste on niin paljon korkeampi, että Suomessa sama merkitsisi 250 000 työllistä enemmän. Ruotsalaiset ovat kuitenkin ymmärtäneet lyhentää työaikansa niin lyhyeksi, että lopulta työtä tehdään molemmissa maissa yhtä paljon.

Julkisen talouden kannalta ruotsalainen ratkaisu on paljon parempi. Vähemmän työttömyyttä, enemmän vapaa-aikaa ja vankempi julkinen talous.

On BKT:n luoma harha, että meidän on tehtävä työtä ja kulutettava kaiken maailman krääsää vain, jotta tästä saataisiin kerätyksi veroja. On siirrettävä verotuksen painopistettä pois ansiotuloista kohden valmisteverotyyppisiä kulutusveroja, kiinteistöveroja ja muuta sellaista

Parikin ammattijärjestöä on kysynyt jäsenistöltään, kumpaa nämä arvostavat enemmän, kahden prosentin palkankorotusta vai viittä työpäivää vuodessa vähemmän. Enemmistö kannattanut lisää vapaa-aikaa, mutta aina silti työmarkkinaosapuolet puhuvat vain rahasta…

.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Eikös tuota taide ja kulttuuritouhua voisi verrata vaikka tieteelliseen perustutkimukseen joka ei varsinaisesti tuota mitää kaupallista suoraan, mutta josta ammennetaan sitten kaupallisia tarinoita myytäväksi meille ja muille kansoille.

ja joo, ite kun oon vaan tämmönen softainsinööri, niin en tunne tuota taidepuolta kovin vankasti. Sellaisen käsityksen olen saanut että tilat tai ainakin tilojen kustannukset meillä on maailmanluokkaa. Eikö sitä taidetta voi tehdä halvemmissa tiloissa. Ei normi taideduunarit taida palkkoina ihmeita vedellä?
 

Pompino

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä kierre? BKT:n kasvun hidastuminen?

Ei vaan se, että veroprosenttia pitää nostaa edelleen, jotta verotulot säilyvät ennallaan pienemmällä kulutuksella. Tuo Ruotsin malli ja elämänlaadun parantaminen on tietysti hieno asia, mutta jotenkin tähän elämänaikaan vähän Shangri-La kamaa.

Viime vuonna meillä kiinteistövero nousi noin 500 €:sta yli 800 €uroon. paljonko pitäsi vielä nostaa, jotta vapaamatkustajien elämänlaatu ja tehdyt työtunnit olisivat kohdillaan?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ei vaan se, että veroprosenttia pitää nostaa edelleen, jotta verotulot säilyvät ennallaan pienemmällä kulutuksella. Tuo Ruotsin malli ja elämänlaadun parantaminen on tietysti hieno asia, mutta jotenkin tähän elämänaikaan vähän Shangri-La kamaa.

Viime vuonna meillä kiinteistövero nousi noin 500 €:sta yli 800 €uroon. paljonko pitäsi vielä nostaa, jotta vapaamatkustajien elämänlaatu ja tehdyt työtunnit olisivat kohdillaan?

Jaa Shangri-La? Miten Ruotsi eroaa Suomesta? Yhteiskunnallisesti ja ihmisinä? Eipä juuri mitenkään.

Kenen vapaamatkustajien elämänlaadusta puhut? Siitä köyhimmästä 5% vai rikkaimmasta5%? Muita ”vapaamatkustajia” kansantaloudellisesti eip juurikaan ole, vaan suurin osa suomalaista kuuluu siihen suureen keskiluokkaan, joka tätä yhteyskuntaa pystyssä pitää. .
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Minua ainakin hirvittää näiden kovasti mainostettujen leikkausten kohdistaminen. Esimerkiksi kun itse olin muinoin peruskoulussa, niin meillä oli lääkärintarkastus ekalla, tokalla, kolmannella, viidennellä ja kasilla. Nykyään lääkärintarkastuksia ei ole ollenkaan, ja joka koulussa ei edelleenkään ole edes terveydenhoitajaa edes yhtenä päivänä viikossa. Omana kouluaikanani hoitaja oli omassa koulussa ja tavattavissa joka päivä. Meinaan jos taso tästä laskee, niin joku Jokelan/Kauhajoen kuvio saattaa olla kohta aika arkipäivää.
Muutenkin ihmettelen, että miten helvetissä ennen oli varaa mm. kunnon kouluterveydenhuoltoon, mutta ei jatkossa. Ja jatkossa olisi kai tarkoitus sitoutua sellaisiin päästöleikkauksiin ja energiaverojen nostoon, että kaikki teollisuus kuolee Suomesta. Eli olemme mitä ilmeisimmin heittämässä hyvästit minkäänlaiselle hyvinvoinnille ja vaivumme amerikan kaltaiseksi maaksi. Hirvittää.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tilastokeskus - Neljännesvuositilinpito
Suomen bkt kasvoi jo 3,7%:n vuosivauhtia vuoden 2010 3. neljänneksellä ja ennakkotietojen mukaan vauhti kiihtyi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kun bkt putosi 8,2% v. 2009 tasolle 171 miljardia euroa, niin v. 2010 noustin n. 3-3,5% siitä takaisin n. tasolle väjintään 176-177 miljardia euroa ja oikeasti näkymät ovat Suomen talouden osalta sellaiset, että kasvu jatkuu ainakin alkuvuoden 2011 ajan erittäin voimakkaana. Tämän pidemmälle en ennustele, mutta synkistely Suomen kansantalouden osalta on saanut ihan pöyristyttävät ja tarkoitushakuiset mittasuhteet, jolla valmistellaan tulevia veron kiristyksiä alviin ja leikkauksia palveluihin, tilaillaan ns. "Hetemäen raportteja leikkausten tueksi ja veronkiristysten". Olemmeko taas niin lampaita, että uskomme muuta kuin kylmät numerot todistavat Suomen talouden selkeästä elpymisestä osoittavat huhtikuusta 2009 alkaen. Talouskasvu on oikeasti auttamassa Suomea osittain pinteestä pois. Rakenteellisia uudistuksia Suomen kansantalous tarvitsee, mutta ei alvin nostaminen tai muu vastaava keino muuta rakenteita, vaan niilllä nostetaan vain Valtion tuloja verkertymien osalta, rakenteellisten ongelmien pysyessä ennallaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olemmeko taas niin lampaita, että uskomme muuta kuin kylmät numerot todistavat Suomen talouden selkeästä elpymisestä osoittavat huhtikuusta 2009 alkaen.


prosenteilla ei makseta, euroilla maksetaan. Kunta ja valtiotalouden yhteinen vaje on 10 miljardin luokkaa. Velkaa valtio otti viimevuonan 13 miljardia, tänä vuonna 8 miljardia.

Tuloverot (ansiotulo ja pääomatulo) sekä alv muodostavat pääosan valtion tuloista. alv yksin 40%.
Alv on n 14 miljardia ja tuloverot 12 miljardia ja KAIKKI muut verot yhteensä on 8miljardia. Siinä ei paljon BKT:n 3% kasvu auta, kun pitäisi rahoitusvajetta kattaa.

Varsinkin tilanteessa, jossa edessä on huoltosuhteen jyrkkä heikkeneminen.

Joko leikataan tai korotetaan veroja tai molempia. Pelkällä talouskasvulla asiaa ei ratkaista (vaikka Kokkarit niin maalaileekin vaalipuheissaan)
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kuntapuolen tulot olivat "yllättäen" 1,6 miljardia suuremmat kuin ennustettiin v. 2010. Tästä olen kirjoittanut jo faktatietoa tähän ketjuun, joten sopii etsiä linkkejä aikaisemmista kirjotuksistani. Tulot olivat 18,2 miljardia euroa, kun synkistely-ennusteet olivat 16,6 miljardia. Odotan Valtion puolelta samanlaista "yllätystä" kuin kuntapuolelta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuntapuolen tulot olivat "yllättäen" 1,6 miljardia suuremmat kuin ennustettiin v. 2010. Tästä olen kirjoittanut jo faktatietoa tähän ketjuun, joten sopii etsiä linkkejä aikaisemmista kirjotuksistani. Tulot olivat 18,2 miljardia euroa, kun synkistely-ennusteet olivat 16,6 miljardia. Odotan Valtion puolelta samanlaista "yllätystä" kuin kuntapuolelta.

Odota vaan.. Kuntapuolen tulojen lisäys oli kiva, vaan vaje on silti ihan kammottava. Varsinkin kun esim vanhuspalvelut on ihan minimihenkilökunnalla suurimassa osassa kuntia. Meilläkin kunnassa on hieno vanhuspalveluohjelma "kaikkea hyvää ja kaunista" vaan siihen ei ole rahaa.

Hyviä säästö ja leikkauskohdevinkkejä otetaan varmaan vastaan joka kunnassa. Anti tulla vaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Hyviä säästö ja leikkauskohdevinkkejä otetaan varmaan vastaan joka kunnassa. Anti tulla vaan.

Poliitikot saa palkkaa, että hoitaa Suomen Taloutta. Minä vain kommentoin numeroita, joita Tilastokeskus julkaisee. Jos Suomen bkt on ollut esim. 177 miljardia v. 2010, kuten nyt on syytä uskoa, niin bkt on todennäköisesti n. tasoa 182,5-184 miljardia, vähintään, vuonna 2011. Tästä 3% on n. 5,4-5,5 miljardia euroa, jonka tason alle EU odottaa Suomen painavan velkaantumisensa tänä vuonna 2011. En usko, etteikö talouskasvu jatkuessaan n. 3%:n tasoisena hoitaisi osaa n. 3 miljardista, jotka oikeasti pitäisi leikata jostain tai kerätä lisätuloina, mutta toistan, minä en ole se henkilö, jonka tarvistsisi keksiä keinot, jolla aukko kurotaan umpeen.Tehtävän ei pitäisi olla liian vaativa uudelle ja nykyiselle Suomen hallitukselle, että tarvitsisi maalailla kovin suuria uhkakuvia kansalaisten silmien eteen. tekevät vain hoimmansa ja eivät dramatisoi turhaan Suomen taloustilannetta v. 2011 helmikuun lopussa, koska siihen ei ole tällä hetkellä mitään syytä.

Varoittaisin kuitenkin edelleen kuntia ja esim. hallitusta ja kansanedustajia tekemästä juuri nyt sellaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat negatiivisesti talouskasvuun ja erityisesti yksityiseen kulutukseen. Alvin nostaminen parilla prosenttiyksiköllä on juuri vääränlainen keino ja kirjoitan tämän ilman yhtään puoluepoliittista latausta, jota minulla ei ole.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
YLE Teksti-TV
Viimeisin YLE-uutisten ajalla 1.-23.2.2011 tekemä gallup antaa seuraavat kannatuslukemat puolueille:
Kokoomus 20,9%
Kepu 18,9%
SDP 17,5%
PerSu 16,9%
Vihreät 8,5%
Vasemmistoliitto 7,3%
Krist. 4,2%
RKP 3,9%

Taloustutkimus haastatteli 2901 henkilöä ja virhemarginaali on n. 1,7%. Kokoomus on siis oikeasti voittamassa vaaleja nykykaantuksellaan, koska ero kepuun on 2%, mutta vaaliuurnilla homma ratkaistaan, ei gallupeilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös