Eduskuntavaalit 2011

  • 404 624
  • 3 300

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän PerSujen jättäminen oppositioon tilanteessa missä he minimissäänkin kolminkertaistavat paikkansa olisi surkeaa taktiikkaa vanhoilta suurilta. Neljä vuotta aikaa lisää haukkua hallitusta ja kasvaa suurimmaksi puolueeksi. Lisäksi tuon neljän vuoden aikana useampi kansanedustaja saisi kokemusta, niin että ministerin paikkojakin olisi helpompi täyttää.
Ja tilanne vain menee hullummaksi, jos Persut esim kuusinkertaistavat paikkansa viidestä kolmeenkymmeneen tai yli. Olisi järjetöntä antaa heidän oppositiossa kasvaa johonkin 25 -30%n kannatukseen, kun pakottamalla heidät hallitukseen kannatus saadaan melkovarmasti romahtamaan. Eiköhän PerSut ole kaikista varmin hallituspuolue tällä hetkellä. Muiden hallitushalukkuus nyt riippuu ainakin jossain määrin vaalien tuloksesta.
 

Tuamas

Jäsen
Viimeiset 20 vuotta hallitukset ovat heikentäneet jatkuvasti Suomen mahdollisuuksia pärjätä tällä pallolla tehden jatkuvasti joko täysin typeriä päätöksiä tai sitten näennäispäätöskiä, jotka vain vievät aikaa, mutta mistä ei ole ollut ainakaan mitään hyötyä. Mukaan on toki mahtunut jopa joitain hyviäkin päätöksiä. Itselläni on sellainen tuntu viimeisten vuosikymmenien toiminnasta, että ollaan vedetty samalla rautaisella ammattitaidolla kuin mitä The Pena veti HIFKin toimarina 2000-luvulla.
...

Tässä nyt siis vaan esimerkkiä siitä teille muita kuin PS äänestäville, että kyllä se vaan on ne teidän puolueet ollut rötöstelemässä viimeiset vuosikymmenet (+20 vuoden WinCapita) ja suorastaan Suomen kansalaisilta on varastettu rahaa typerillä päätöksillä, joka käänteessä kansaa on yritetty huijata (paitsi populismi alkaa aina 4kk ennen vaaleja). Työttömyyttä ei ole saatu vähennettyä, meillä ei ole tarpeeksi pienyrityksiä, joita tähän maahan saataisiin muutamilla muutoksilla suuri määrä lisää, sen sijaan rikolliset yrittäjät ja pörssiyritykset pärjäävät ja kasvavat täällä (kun yritys on tarpeeksi suuri ja imenyt Suomesta mehut, nostaa se kytkintä halvemman työvoiman maihin), koska lait on liian köykäisiä ja rehellinen pienyrittäjä on lainsuojaton vieläkin. Maahanmuutopolitiikka on ihan vastuutonta kuten myös ulkopolitiikka ja kaikista eniten sisäpolitiikka.

Koko tekstisi oli melkoista paatosta. Toki esittämäsi väittämät ovat myös sellaisia, joissa asioita voidaan katsoa kovinkin subjektiivisesti, jolloin tässä seuraavassa esittämäni tilastot lienevät "valtapuolueiden propagandaa".

Otetaan nyt ensin työttömyysprosentti, joka edellisen laman seurauksena nousi pahimmillaan 16,7 %:n tasolle (1994) . Tällä hetkellä työttömyysaste on 7,9 %. Toki jos verrataan lamaa edeltävään aikaan, on työttömyysaste % noussut, mutta laman aiheuttaman rakenteellisen työttömyyden vuoksi on itsensä pettämistä kuvitella että vastaavat työttömyysluvut olisivat ylipäätään mahdollisia ennen seuraavaa sukupolvea.

Yritysten määrä on taasen noussut tuona aikana ~220 000 yrityksestä (vuonna 1991, jolloin lama ei ollut vielä niin pahasti iskenyt yritysten lukumäärään) ~320 000 yritykseen. Eli tänä aikana kun on vain rötöstelty ja tehty paskoja päätöksiä, on Suomeen syntynyt ~100 000 uutta yritystä. Toki tästä muutoksesta osa tulee tilastointitavan muutoksella, mutta ei nyt ihan kaikkea ole voitu tehdä päin helvettiä tälläkään saralla näillä luvuilla.

Bruttokansantuote käyvin hinnoin on samana ajanjaksona noussut selvästi enemmän kuin EU-alueella keskimäärin. Jos asia kiinnostaa, niin vertailuluvut ~89 miljardia vuonna 1990 ja ~171 miljardia vuonna 2009.

Edellä olevat tiedot löydät sivustolta Tilastokeskus - Statistikcentralen - Statistics Finland, joka on muutenkin pätevä paikka kun aletaan keskustelemaan linjauksista ja siitä mitä on tai ei ole tapahtunut, samoin kuin Maahanmuuttovirasto on loistava sivusto jos haluaa maahanmuuttokeskusteluun "kättä pidempää".

Ja edelleen, kuten tässä on jo esitettykin, niin olisi äärettömän hienoa saada konkreettisia esimerkkejä huonoista päätöksistä, jotka ovat "heikentäneet jatkuvasti Suomen mahdollisuuksia pärjätä tällä pallolla".

Itse väittäisin (tilastot tukevat nähdäkseni väitettäni) että hyvinvointi Suomessa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, mutta hyvinvoinnin tunne on laskenut.
Eli ihmisillä on absoluuttisesti enemmän kaikennäköistä, mutta kun naapurin Penalla onkin vielä enemmän, niin ei se nyt siltä tunnu että asiat olisivat paremmin kuin ennen.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tilastokeskus - Kansantalouden tilinpito 2009
Tässä on kuvaaja, bkt putosi 8,2% v. 2009, mutta ja oli 171 miljardia euroa. Kun puhutaan velonotosta, niin 3% 171 miljardista olisi 5,13 miljardia velkaa lisää v. 2009.

http://www.rahatieto.fi/kodinrah/valtiovelka.htm
Valtionvelka kasvoi v. 2009 €9,294 mijardia. Tammikuun lopussa 2011 meillä oli velkaa €72,75 miljardia euroa, joka on bruttokansantuotteesta n. reilut 40%,kun bkt on noussut kuitenkin jo huhtikuusta 2010 lähtien ja viimeiset kuukaudet todella voimakkaasti. Kasvu on ollut marras 2010 - tammikuu 2011 välillä 5,5-7,5%.
Tilastokeskus - Tuotannon suhdannekuvaaja

Minusta on siis väärää politiikka juuri nyt uhkailla kansaa esim. alvin nostamisella 23--->25%:n jonkun Hetemäen työryhmän papereilla. Nyt vähän is i mössan ja katsotaan vaalien ohi, ennen mitään hätäpäätöksiä verotuksen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Hyvä teksti ja vähän harmittaa itseäkin tällainen yhden kohdan vastaus. Mutta minusta tuohon kohtaan voi vetäistä ihan samasta tilastokeskuksesta kotitalouksien velkaantumisasteen, joka 70-luvulta saakka noussut huimasti ollen jo yli 100%. Karrikoiden sanottuna se on pankki, mikä omistaa absoluuttisesti enemmän kaikennäköistä ja pienikin epävarmuus tulevasta luo heti synkkiä ajatuksia pieniin päihin.

Tokihan velkaantumisaste on noussut jo hieman hälyttävästikin, käytännössä koska EU:n tuoma vakaus on mahdollistanut "liian alhaisen" korkotason ja ihmisillä on enemmän "löysää rahaa", jolla sitten voi vaikka lyhentää velkoja sekä tehdä hankintoja joihin ei välttämättä aikaisemmin olisi koettu että on varaa.

Lisäksi näkisin että kotitalouksien velkaantumisaste korreloi enemmänkin siten, että mitä paremmin menee, sitä enemmän kotitaloudet velkaantuvat. Eli koska uskotaan parempaan (tai yhtä hyvään) huomiseen, ollaan valmiita ottamaan myös hieman riskiä velanoton muodossa, jotta saadaan se isompi talo ja hienompi auto.

Vielä kun otetaan vertailtavaksi ajanjaksoksi 90-luvun alku ja verrataan sitä tähän päivään, on velkaantumisasteen nousu lievempää (~80 % -> ~110 %).

Eli vaikka tämä velkaantuminen nyt pientä epävarmuutta (toisille toki suurempaakin, jos on otettu tuloihin nähden ylisuuri laina), niin en näkisi sitä kriittisen tärkeänä asiana, ainakaan niin kauan kuin korkotaso ei pompsahda tai asuntojen hinnat romahda.
 

Tuamas

Jäsen
Yksi kysymys vielä Tuamakselle koska talousopit tuntuu olevan hanskassa. Täälläkin monet ovat puhuneet talouksien nousseesta ostovoimasta, mutta itse huomasin sen korreloivan huomattavasti juurikin tuon velkaantumisasteen kanssa. Lasketaanko velkaraha ostovoimaksi?

Tämä kiinnostaa itseäni ja keltään en vastausta aiemmin saanut.

Käsitykseni mukaan velkarahan määrä (velkarahan hinta taasen vaikuttaa) ei sinänsä vaikuta ostovoimaan, vaan ostovoimaan vaikuttaa palkka-/ansiotaso vs. hintataso.

Suomessa ostovoiman nousu selittyy sillä, että keskimääräinen ansiotaso on noussut melkoisesti enemmän kuin yleinen hintataso (inflaatiota ei käytännössä ole ollut Suomessa viimeiseen viidentoista vuoden aikana).

Toki tässä on syytä muistaa, että vaikka Suomalaisilla on kohtuullisen hyvä palkkataso, on ostovoima varsin heikko suhteessa vaikkapa Keski-Euroopan maihin. Tämä koska yleinen hintataso on pienen populaation, pitkien etäisyyksien, kaupan keskittymisen ja maanviljelylle heikon ilmaston vuoksi Suomessa melkoisen korkea ja verotuskaan ei nyt suoranaisesti mitenkään erityisen helläkätistä ole.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
En tiedä, kuuluisiko tämä enemmän tuonne "Itsetunto-ongelmia?" ketjuun, mutta Vihreillä tuntuu olevan nyt joku vitun ongelma. "Uusi" slogani "Rötösherrat kuriin!" ängettiin nyt siihen mainosjulisteeseen homo-leijonan kaveriksi.

Kovaa provoa kyllä vihernatsit yrittää syöttää Soinille nyt, hyökkäämällä Veikko Vennamon kimppuun. Toivottavasti kaikki persut pysyy viilipyttynä ja vittuillaan sitten vaalien jälkeen, jos aihetta on. Tietysti jotkut: "Lisää pistorasioita!", "Lapset pois tarhoista, tarha on murhaa!" tai vaikkapa "Vihreät huumeet vapaaksi???" sloganit olisivat ihan kivoja, mutta parempi keskittyä omaan tekemiseen ja antaa vihreän paskan lentää. Jos ei muuta keinoa ole, kuin käydä kampanjointia Perussuomalaisten kautta, niin ei hyvin mene Soijalassa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ei muuta keinoa ole, kuin käydä kampanjointia Perussuomalaisten kautta, niin ei hyvin mene Soijalassa.

Millä tavalla sloganit "uusi Suomi" ja "rötösherrat kuriin" liittyvät perussuomalaisiin? Ja millä tavalla Veikko Vennamon ihan oikeutetusti ajamaan rötösherrajahtiin osallistuminen on Veikko Vennamon kimppuun hyökkäämistä?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Millä tavalla sloganit "uusi Suomi" ja "rötösherrat kuriin" liittyvät perussuomalaisiin? Ja millä tavalla Veikko Vennamon ihan oikeutetusti ajamaan rötösherrajahtiin osallistuminen on Veikko Vennamon kimppuun hyökkäämistä?

En minä nyt ainakaan löydä yhtään syytä, miksi Vihreät alkaa yht´äkkiä fanittamaan Veikko Vennamoa. Ei mielestäni ennen ainakaan ole nauttinut mitään supersuosiota Vihreiden keskuudessa.

Kyllähän Persuihin mielellään liitetään Urpo Leppäsen ministerikausi ja SMP:n konkurssi. Puhumattakaan Soinin ratsastamisesta Vennamon maineella. Nyt yht´äkkiä Veikko Vennamo ei liity millään tavalla Perussuomalaisiin?

Jos Vihreät huitelisi neljän kärjessä 17 prosentin kannatuksella ja Persut siellä alle kympissä, niin olisiko Veikko Vennamon rötösherrajahti Vihreiden ykkösteemana? Ihan oikeasti, jotain rotia noihin juttuihin...

Mitä seuraavaksi? Sulo Aittoniemi tekee paluun eduskuntaan Vihreiden riveissä...?
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Vihreät huitelisi neljän kärjessä 17 prosentin kannatuksella ja Persut siellä alle kympissä, niin olisiko Veikko Vennamon rötösherrajahti Vihreiden ykkösteemana? Ihan oikeasti, jotain rotia noihin juttuihin...

Ihan tosissako arvelet, että puolueiden kampanjoiden suunnittelu on aloitettu viime viikolla uusimpien gallupien tulosten tultua julki?

Eikä tuossa mitään Veikko Vennamoa faniteta, vaan ollaan yhdestä hänen ajamastaan teemasta samoilla linjoilla.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Sinnemäki jäi törkeästä valehtelusta kiinni!

Vihreilt nolo moka demareiden moittimisessa - Ilta-Sanomat

Linkki Ilta-Sanomien uutiseen.

Sinnemäki esittää kolumninsa omanaan, mutta kun siitä löytyy törkeää valehtelua, se onkin avustajan tekemä.

Mutta eipä nämä Vihreiden valheet paljon palstatilaa tai kohua saa, kun kaikki tuntuu keskittyvän jokaiseen sanaan mitä Soini ja muut Perussuomalaiset sanoo. Anni voi kyllä valheillaan liata muita puolueita, se on sitä ihanaa Uutta Suomea se.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Vaaliohjelmia googlatessani tuli vastaan Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden vaaliohjelma 2011.

Tuo herättää vähän ristiriitaisia tunteita, kun en ole käytännössä yhdestäkään kohdasta täysin samaa mieltä tuon ohjelman kanssa ja useimmissa kohdissa olen täysin päinvastaista mieltä. Mutta kuitenkin tuo on ensimmäinen vaaliohjelma, jossa mainitaan terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistus suoraan ja vielä siten, että minkälaista mallia halutaan tilalle. Yksi iso plussa ei kuitenkaan paljoa auta kun koko muu ohjelma on hyvin pitkää miinusta.

RKP:kin julkaisi ohjelmansa viime viikolla, mutta siitä ei pikaluvun jälkeen jäänyt mitään mieleeni. Ruotsin kieltä nyt tietysti korostettiin, mutta muuten ohjelma taisi olla sellainen, että sillä voi lähteä helposti hallitusohjelmaa muodostamaan kenen tahansa kanssa.

Mielenkiinnolla odottelen nyt persujen lähiaikoina julkaistavaa ohjelmaa. Jospa sen jälkeen muutkin isot puolueet kaivaisivat kassakaapeistaan ohjelmansa julkisiksi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tuo Vihreiden nuorten ohjelma oli kyllä aika surullista luettavaa, siinä missä monet Vihreät uskovat että sähkö tulee pistokkeesta (mikä on kyllä sinänsä totta) niin aika moni näyttää uskovan että rahat hyvinvointiyhteiskuntaan tulevat pankista.

Vihreiden nuorten ohjelma on siinä mielessä sukua demareille että siinä vain jaetaan yhteistä kakkua, missään vaiheessa ei mietitä miten kakun koko turvataan puhumattakaan sen kasvattamisesta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mutta eipä nämä Vihreiden valheet paljon palstatilaa tai kohua saa, kun kaikki tuntuu keskittyvän jokaiseen sanaan mitä Soini ja muut Perussuomalaiset sanoo. Anni voi kyllä valheillaan liata muita puolueita, se on sitä ihanaa Uutta Suomea se.

Kieltämättä on ongelmallista että valtamedia on niin viherpellemyönteistä. Kaikenlaiset idioottimaiset viher-aloitteet julkaistaan aivan kuin ne pitäisi ottaa vakavasti niille kuuluvan hyväntahtoisen nauramisen sijaan. Jos Sinnemäki olisi jonkin vakavasti otettavan puolueen puheenjohtaja, niin hirveä metelihän asiasta olisikin noussut. Nyt ilmeisesti osa toimittajista haluaa hyssytellä asiaa, jotta asiasta ei tulisi puolueelleen vahinkoa ja osa ei pidä vihreiden epärehellisyyttä mainitsemisen arvoisena pitäen liikettä ohimenevänä muotina. Jälkimmäinen asenne erityisesti on vaarallinen, sillä perusteettomasti ympäristönsuojelulla ratsastamalla liike on jo tehnyt hirvittävää vahinkoa niin luonnonsuojelulle kuin kansallekin ja saattaa edelleen harhaanjohtaa asioita ymmärtämättömiä. Toivoisikin mediassa olevien riippumattomien journalistien (jos niitä edes on) ottavan asian vakavasti, ja kiinnittävän huomioita mm. tähän tapaukseen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Itse väittäisin (tilastot tukevat nähdäkseni väitettäni) että hyvinvointi Suomessa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, mutta hyvinvoinnin tunne on laskenut.

niinpä..

Juuri tästä syystä pitäisi siirtyä kansantalouden ohjauksessa käyttämään "onnellisuusmittareita", kuten GPI:tä tai ISEW:iä. BKT:n lisääntyminen kun ei tietyn rajan jälkeen lisää enää onnellisuutta. BKT kehiteltiin wwII aikaan mekanismiksi, jolla voi tarkkailla kuinka monta panssarivaunua kukin kykenee rakentamaan. Länsimaissa BKT ei enää anna osviittaa siitä, miten ihmisten onnellisuus kehittyy (ja eiköhän se ole demokraattisen yhteiskunnan tarkoitus, tuottaa hyvinvointia jota onnellisuudeksikin kutsutaan).

Kun GPI olisi käytössä BKT:n rinnalla, saataisiin näkyviin päätöksenteon vaikutukset paremmin, ja ehkä päätöksentekoa voidaan pitkällä aikavälillä muuttaa siten, että GPI kasvaa, vaikka se ei kasvattaisi maksimaalisesti BKT:ta.

Mutta tyypilliseen tapaansa mihinkään asiatietoon tutustumattomat leimaavat onnellisuusmittarit hörhöilyksi. Onelineri on niin paljon selkeämpi ja kivempi, eikä tartte ymmärtää asioiden monimutkaisuutta
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
En minä nyt ainakaan löydä yhtään syytä, miksi Vihreät alkaa yht´äkkiä fanittamaan Veikko Vennamoa.


Kampanja viittaa viime vuosien vaalirahakohuun. Kanattas muistaa, että Vihreät oli puolueista ensimmäisenä vaatimassa vaalirahoitusta avoimeksi jo 1990-luvulla. Ei ole muita kiinnostanut, ennekuin tuli kakka housuun.

Vastikään säädetty uusi vaalirahoituslaki on sekin tehty vihreän oikeusministerin Tuija Braxin johdolla.

Vennamon lause on erittäin osuva edelleen myös 2010-luvulla.


Vihreät kun oikasti Tekee jotain näiden asioiden eteen, eikä heitä hauskaa läppää ja samaan aikaan haaveile paluusta Kekkoslovakiaan
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
perusteettomasti ympäristönsuojelulla ratsastamalla liike on jo tehnyt hirvittävää vahinkoa niin luonnonsuojelulle kuin kansallekin ja saattaa edelleen harhaanjohtaa asioita ymmärtämättömiä.

Göbblesin opit on hallussa, epämääräisiä heittoja vailla faktoja.. Toisaalta, mitäpä Stonwall ennekään faktoista on välittänyt. Mielipiteet on niin kivoja silloin, kun faktoista ei tartte välittää.

Mutta on ne Vihreät kauheita, kun 15 kansanedustajalla ja 10% kannatuksella ne on saanu aikaan kaiken pahan maan päällä ja vähän enemmänkin… suhteellisuudentaju, missä pelaa?

eiku Stonewall, eihän se pelaakaan…
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
..Sinnemäki esittää kolumninsa omanaan, mutta kun siitä löytyy törkeää valehtelua, se onkin avustajan tekemä...

Tuolta sen voi käydä suoraan lukemassa, törkeää, todella törkeää!!

Käyttäjän Anni Sinnemäki blogi | Vihreät - De Gröna
(linkki vihreiden kotisivuille)

...kun kaikki tuntuu keskittyvän jokaiseen sanaan mitä Soini ja muut Perussuomalaiset sanoo...

Joko muuten Sandvik vastasi tähän vaalirahoitus asiaan, joka tuossa aamutv:n jutussa jäi hiukan auki? Tuosta 10min 30sek. eteen päin kun katsoo niin asia selviää paremmin jos ei ennen tätä ole nähnyt.

Mistsen aamu-tv | Toista | Yle Areena | yle.fi
(linkki yle arenaan)
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Göbblesin opit on hallussa, epämääräisiä heittoja vailla faktoja.. Toisaalta, mitäpä Stonwall ennekään faktoista on välittänyt. Mielipiteet on niin kivoja silloin, kun faktoista ei tartte välittää.

Mutta on ne Vihreät kauheita, kun 15 kansanedustajalla ja 10% kannatuksella ne on saanu aikaan kaiken pahan maan päällä ja vähän enemmänkin… suhteellisuudentaju, missä pelaa?

eiku Stonewall, eihän se pelaakaan…

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Kannattaa tosiaan käydä täällä yhden nimimerkin kimppuun, jotta saisi huomion pois omista nurkista. Hyvin sä vedät :)
 

Fordél

Jäsen
Mutta tyypilliseen tapaansa mihinkään asiatietoon tutustumattomat leimaavat onnellisuusmittarit hörhöilyksi. Onelineri on niin paljon selkeämpi ja kivempi, eikä tartte ymmärtää asioiden monimutkaisuutta

En luokittelisi GPI:tä onnellisuusmittariksi, koska se ei sinänsä kuvaa ihmisten onnellisuutta. Siinä missä BKT on tuotantolähtöinen, on GPI kulutuslähtöinen. Siinä missä BKT mittaa vain tuotettua "hyvää", GPI ottaa huomioon myös tämän tuotannon vaikutuksen hyvinvointiin ja vielä rahamääräisinä. Se huomioi mm. tuloerot, ympäristöongelmat, työmatkat jne. Aika kattava mittari, jonka komponentteja voidaan vielä tarvittaessa lisätä tai muunnella.

No miltä GPI sitten näyttää? Siinä missä Suomen BKT on noussut tasaisesti sotien jälkeen, on GPI lähtenyt laskuun 1980-luvun lopun jälkeen. ISEW kääntyi laskuun jo vuosia aiemmin. Vaikka tuotanto on koko ajan kasvanut, on hyvinvointimme laskenut 90-luvun lamasta lähtien. Jollain seuduilla se on tosin tasaantunut, mutta lähtökohtaisesti hyvinvointi on vähentynyt.

Todella huolestuttava tutkimustulos tämäkin ja kun kyse on selkeästi rahamääräisistä mittareista (arvottaminen tietysti välillä hankalaa), en näe syytä miksi tuloksia voisi pitää hörhöilyinä. Sen sijaan näkisin, että esim. GPI tarjoaisi mainion työkalun seurata hyvinvointiamme, siis juuri sitä seikkaa, jota julkisen vallan pitäisi meille tarjota. Mari Kiviniemen hallitus ja EU ovat jo ottaneet hyvinvoinninmittarit esille ja myös Vihreät ovat niitä ajaneet. Näin ollen uskon, että ne ovat tulossa kovaa vauhtia korvaamaan BKT:n.

Se mitä itse haluaisin olisi malli, jossa esim. GPI (tai mihin mittariin nyt päädytäänkään) jaettaisiin selkeästi osiin eri hallinnonalojen kesken. Kullekin ministeriölle annettaisiin selkeät mittarit, joilla niiden työn tuloksia voitaisiin seurata. Tämän suuntaisesti on käsittääkseni jossain Euroopassa jo tehty (olisiko ollut Romania) ja Suomi voisi hyvin ottaa myös tällaisen käytännön omakseen, jolloin voitaisiin seurata syntyykö sanojen lisäksi myös tekoja.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Kannattaa tosiaan käydä täällä yhden nimimerkin kimppuun, jotta saisi huomion pois omista nurkista. Hyvin sä vedät :)


eks vedäkki..

En suinkaan halua vetää huomiota pois mistään, osottasit nyt vaan sen, mihin se huomio kohdistaan ja keskustellaan asiapohjalta. Potuttaa tollanen paskanheitto ilman yhtään konkreettista huomiota mistään

"ruottalaiset on homoja", ” on jo tehnyt hirvittävää vahinkoa niin luonnonsuojelulle”,”jääkiekofainien äo on alhanen, ” valtamedia on niin viherpellemyönteistä” heitot ei ole kovinkaan vakuuttavia, jos ei edes yritä todentaa niitä millään

”mut ku ne vaan on”.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mutta eipä nämä Vihreiden valheet paljon palstatilaa tai kohua saa, kun kaikki tuntuu keskittyvän jokaiseen sanaan mitä Soini ja muut Perussuomalaiset sanoo. Anni voi kyllä valheillaan liata muita puolueita, se on sitä ihanaa Uutta Suomea se.

Syy tähän on soinilaisuuden perusta, vanhojen puolueiden mädänneisyys ja petos. Kun asettaa itsensä muiden yläpuolelle puhtaana vaihtoehtona, on odotettavissa tarkka seuranta.

Soini on itse pesunkestävä poliitikko, joka ei ole tehnyt "oikeita" töitä päivääkään. Johti SMP:n nuorisojärjestöä, opiskeli valtiotieteitä, teki gradunsa SMP:stä ja on käytännössä saanut palkkansa politiikasta aina.

Itseäni Soinissa ärsyttää hänen tekopyhyytensä ja hänen kannattajissaan heidän sokeutensa tälle. Soini on kulkenut politiikan kabineteissa 17-vuotiaasta lähtien ja nähnyt miten systeemi toimiin. Hän luo illuusion, että Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen tämä systeemi puhdistuu ja muuttuu vaikka tietää sen olevan mahdotonta.

Sutkautuksilla ja sloganeilla luodaan sumuverho sen todellisuuden päälle, että Perussuomalaisten vaalivoitto muuttaa suomalaista politiikkaa ainoastaan marginaalisesti. EU:ssa ollaan ja pysytään, ellei systeemi itsessään hajoa, ja sitoudutaan auttamaan pulassa olevia jäsenmaita, vaikka Soini olisi pääministerinä. Samoin euro pysyy meidän valuuttana ja maahanmuuttajia tulee edelleen Suomeen, vaikka maahanmuutto- ja eurooppaministerinä olisi Jussi Halla-aho, systeemi vaan toimii näin ja Soini tietää tämän.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
...
heitot ei ole kovinkaan vakuuttavia, jos ei edes yritä todentaa niitä millään

”mut ku ne vaan on”.

Ok, Fair point. Kokretisoidaan vähän vihreiden haluamaa Suomea. Esim. Mitä elinkeinoja saisi harjoittaa Kivikylien ulkopuolella? Mietitäänpä, ei ainakaan mitään teollisuutta, koska kumminkin aina tulee jotain ympäristövaikutuksia, teollisuus pitääkin kuihduttaa energiaveroilla. Ei saa myöskään rakentaa sähkövoimaa pois lukien hiilivoimaloita, jotka ovat vihreiden mielestä paras tapa tuottaa energiaa. Vesialtaat eivät kuulu luontoon, ydinvoima on pahasta (joskin on ok olla hallituksessa joka sitä lisärakentaa). Maatalouden päästöt ovat paha asia kuten myös lihakarjan tuottaminen, ne pitää kieltää. Metsiä ei saa hyödyntää, koska kaikkille ötököille sekä liito-oraville ei löydy elintilaa. Kaivoksia ei saa avata, tulee niin ruma kuoppa. Turkistarhaus on kamalaa. Eli ei teollisuutta, ei maataloutta, ei metsätaloutta, ei energian tuottamista, mitä jää jäljelle? Muuttakaa kivikyliin tai jääkää hoitamaan reservaatteja, joissa piipertäjät voivat katsoa millainen se luonto oikein on.
Toki siinä vähän asumisen kustannukset kivikylissä nousevat, mutta minkäs teet. Parasta olisi jos kaikki muuttaisivat kaupunkeihin, ajaisivat töpsölistä tulevalla hiilivoimalla tuotetulla sähköllä kulkevilla ratikoilla, polttaisivat hamppua, menisivät rekisteröityyn parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa, adoptoisivat kehityysmaasta lapsen, eroaisivat kirkosta, kävisivät sivarin, nauttisivat mitään tekemättä kansalaispalkkaa, ajaisivat maan konkurssiin, jolloin päästäisiinkin kaikki harrastamaan luomuviljelyä elinkeinoksi.
Eikö vaan? Kaikki edellä oleva on faktaa hampun polton laillistamista lukuunottamatta. Eli yksilön oikeudet menevät kaiken yli, jokaisella pitää olla oikeus tehdä ihan mitä haluaa, kunhan ei halua työllistää suomalaista? Näinhän vihreiden ohjelma pitäisi tiivistää. Se on aika naurettavaa kaupunkilaisten aitoa piipertämistä, joka on vielä aikatavalla Helsinki keskeistä. Luonnonsuojelunkin kanssa on vähän niin jä näin, kun esim ilmastomuutoksella halutaan pelotella, mutta sitä ei haluta vastustaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Syy tähän on soinilaisuuden perusta, vanhojen puolueiden mädänneisyys ja petos. Kun asettaa itsensä muiden yläpuolelle puhtaana vaihtoehtona, on odotettavissa tarkka seuranta.

Soini on itse pesunkestävä poliitikko, joka ei ole tehnyt "oikeita" töitä päivääkään. Johti SMP:n nuorisojärjestöä, opiskeli valtiotieteitä, teki gradunsa SMP:stä ja on käytännössä saanut palkkansa politiikasta aina.

Itseäni Soinissa ärsyttää hänen tekopyhyytensä ja hänen kannattajissaan heidän sokeutensa tälle. Soini on kulkenut politiikan kabineteissa 17-vuotiaasta lähtien ja nähnyt miten systeemi toimiin. Hän luo illuusion, että Perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen tämä systeemi puhdistuu ja muuttuu vaikka tietää sen olevan mahdotonta.

Sutkautuksilla ja sloganeilla luodaan sumuverho sen todellisuuden päälle, että Perussuomalaisten vaalivoitto muuttaa suomalaista politiikkaa ainoastaan marginaalisesti. EU:ssa ollaan ja pysytään, ellei systeemi itsessään hajoa, ja sitoudutaan auttamaan pulassa olevia jäsenmaita, vaikka Soini olisi pääministerinä. Samoin euro pysyy meidän valuuttana ja maahanmuuttajia tulee edelleen Suomeen, vaikka maahanmuutto- ja eurooppaministerinä olisi Jussi Halla-aho, systeemi vaan toimii näin ja Soini tietää tämän.

Siis mitä helvettiä sinä nyt itket? Soinihan myönsi virheen tapahtuneen ja pyysi sitä anteeksi. Edelleenkin kerrot varmasti Soinin aikakoneen mallin, kiinnostaisi tietää, koska noita ilmastopuheita voi käydä Soinin sivuilta katsomassa ja samaa tarinaa niissä on, mitä siinä pahvissa. Virhe tuli, se myönnettiin ja eteenpäin. Kokoomuksessahan tällaisesta joku YLE:läinen olisi saanut kenkää ja Jyrki ei olisi myöntänyt mitään, kuten Venäjä-höpinöissään. Anni pistää isoveljen tavoin erityisavustajansa syyksi koko homman. No, nimenomaan erityisavustaja on Sinnemäelle tärkeä, että edes joku saa siitä ulosannista jotain selvää.

Valehtelet taas. Soini on ollut omien sanojensa mukaan Linkosuolla duunissa 6kk tai vuoden, en muista. Eihän Soini ole ikinä muuta väittänytkään, kuin olevansa poliitikko ja että se on intohimonsa ja elämäntyönsä. Mitä sitten?

Soinin ura politiikan herättää kyllä meikäläisessä lähinnä suurta arvostusta. Väitätkö nyt, ettei Soini ole tehnyt paskaakaan menestyksensä ja puolueensa eteen? Soini on ollut itse paikalla kuuntelemassa ihmisiä, kun tehtaita on lyöty alas, on kierretty raitit, lähiöt, torit, torpat ja kerrostalot. Siis mitä nyt olen seurannut, niin se työmäärä on ollut niin järjetön, että miehen jaksaminen kyllä askarruttaa.

Missä Soini on paratiisia luvannut? Luuletko oikeasti, että äänestäjät pettyy, jos Suomeen tulee edelleen maahanmuuttajia ja Suomi ei eroa EU:sta? En minä ainakaan. EU politiikkaa pitää muuttaa siten, että ei olla aina ensimmäisenä perse pystyssä, kun joku haluaa tuikata. No, toisaalta viherkokkelit varmasti tykkää tästä. Esim. tämä E-10 pelleily, kyseessä on täysi farssi ellei jopa arvoton näytelmä. Tai ei se nyt arvoton ole, niin saatanan kalliiksi tuo spedeily yksityisautoilijalle tulee. Ei meidän tarvitse ensimmäisenä olla EU:n edessä asennossa ja käsi lipassa, kun moni muukaan maa ei ole. Totuus on se, että direktiivirikkureita löytyisi ihan helvetisti, jos niitä tarkastettaisiin yhtä tarkkaan, kuin Suomessa.

Joo, eurosta ei voi erota. Mutta mitäs sitten tehdään, kun se kaatuu omaan mahdottomuuteensa? Nämä vakautusrahat ei tule riittämään ja korttitalo tulee alas, kuten Neuvostoliittokin. Siellä oli aivan sama meininki. Venäjä söi ja provinssit teki töitä.
 

Fordél

Jäsen
Joo, eurosta ei voi erota. Mutta mitäs sitten tehdään, kun se kaatuu omaan mahdottomuuteensa? Nämä vakautusrahat ei tule riittämään ja korttitalo tulee alas, kuten Neuvostoliittokin. Siellä oli aivan sama meininki. Venäjä söi ja provinssit teki töitä.

Kukas on EU:n tapauksessa "Venäjä" ja ketkä "provinsseja"?

Tähdennetään vielä sen verran, että euro on valuutta ja siitä ei voi konkreettisesti erota. Sen sijaan EMU:sta voi tai voi laatia samanlaisen sopimuksen kuin Tanska ja Britannia, jotka eivät ole ottaneet euroa käyttöön
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kukas on EU:n tapauksessa "Venäjä" ja ketkä "provinsseja"?

No, sikäli tilanne on erilainen, että hyötyjiä on enemmän, Kreikka, Irlanti ym.. Suomi on oikea esimerkkiprovinssi, joka maksaa auliisti eikä vaadi mitään, että saa olla osana yhtenäistä Eurooppaa. Saksa on kovin maksaja, mutta myös osaa ottaa hyödyn, esim. EU siirsi Suomen sokerituotannon Saksaan tuosta vaan.

Eli toiset maksaa ja toiset syö, näinhän se menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös