Pavlovin Koira
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Paikalliset
Loistava postaus tuo ylempi. Suorastaan Loka Laitismaista otetta - suosikkikolumnistini muuten tuo Laitinen. Mies joka jaksaa vuodesta toiseen käydä epätoivoista taisteluaan tyhmyyttä vastaan.
Toinen vaihtoehto lienee nykyisen hallituspohjan jatkaminen. Tämä olisi itselleni mieluisin, joskin vihreät potkisin ulos, jos se vain olisi mahdollista. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä pääsevätkö Persut hallitukseen. Voi olla mahdotonta.
Puolueen johtajien himo ministerin statuksiin on niin kiihkeä, ettei edes myönteinen ydinvoimapäätös saanut vihreitä jättämään hallitusta ja talutusnuoraa.
Mihinköhän tämä perustuu eli onko jotain kättä pidempää tästä kiihkeästä himosta ministerin statuksiin?
Ydinvoimapäätös, eikö tämä riitä?
Ei riitä vai onko se jossain asetettu Vihreiden taholta kynnyskysymykseksi?
Ei vihreillä ole enää mitään kynnyskysymyksiä, koska asiat ovat nykyään omallatunnolla. Siten esimerkiksi hallituksessa voi olla, vaikka samaan aikaan ei kannata mitään hallituksen päätöksiä, koska asioista päättääkin eduskunta. Näin ollen voi toimia sekä hallituksessa että oppositiossa, ja näin tehden ei olekaan enää mitään moraalista vastuuta hallituksen tekemistä esityksistä. Tämä on oivaa politiikkaa, ja nähdäkseni looginen jatkumo vihreiden tavoitteille. Tässä ne perustelut:
http://www.vihreat.fi/kirje/1004/ydinkysymyksia
Mielestäni varsin hyvät perustelut tuossa linkissä. Vihreät äänestivät ydinvoimaloita vastaan ja tekivät mielestäni muutenkin paljon työtä asian eteen. En näe mitä enemmän he olisivat voineet tehdä, jotta ydinvoimalalupia ei olisi myönnetty. Lähteminen hallituksesta ei olisi saanut aikaan kielteistä päätöstä, joten miksi luopua vaikutusmahdollisuuksista muiden asioiden suhteen? Vihreät kun eivät ole yhden asian puolue.
Nyt puhuin poliittisesta logiikasta; jos ydinvoiman lisärakentaminen ei saa vihreitä lähtemään hallituksesta protestiksi, niin sitten ei saa mikään. Tämä on toki pragmaattisena politiikkana järkevää, mutta silloin ei tarvitse jeesustella omallatunnolla; kyllä tähän on sisäänleivottu halu hallita muutamaa ministeriötä.
Oppositio kutsuu ellei demarit vie vaaleja.
Onko muuten muilla hallituspuolueilla tällaisia kynnyskysymyksiä, joiden jälkeen niiden pitäisi lähteä hallituksesta?
Tämä kysymyksenasettelu kertoo sen, että vihreät todellakin ovat nykyään vain yksi puolue muiden joukossa.
En todellakaan ymmärrä tätä logiikkaa. Vihreät ovat osoittaneet selkärankaa lähtemällä jo kerran hallituksesta ydinvoimalapäätöksen takia. Sillä on siis todellakin kokemusta mitä sillä saadaan aikaan.
Voisi jopa sanoa, että on populistista vastustaa ydinvoimaa ja istua samaan aikaan hallituksessa, mutta eihän vihreät ole tokikaan populistinen vaan moraalinen liike (tämä on sarkasmia).
Kyseenalaistit aikaisemmin ettei vihreät ole hallituksessa himosta ministerinsalkkuihin. Tästähän tämä keskustelu lähti liikkeelle.
Mitään poikkeavaa en ole kuitenkaan havainnut Vihreiden toiminnassa enkä mitään Maple Leafin mainitsemaa kiihkeää himoa ministerin statuksiin.
Kokoomuksen liberaaliosasto tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta.
Vihreiden ongelma on se että Hassin tyyppiset stallarit eivät houkuttele nuoria cityihmisiä
Hassi ei, mutta Sinnemäki kyllä. Ja jaetaan sen verran tuota käsitettä nuori cityihminen, että sieltä kyllä löytyy näitä sukupuolineutraaleja ja realiteetit kadottaneita - pääosin naisia - jotka vastustavat kaikkea taloudelliseen kehitykseen tähtäävää
ja tämä siis miehen suusta, joka vähän aikaa sitten manasi suomalaiset yrittäjät ja heidän saamansa maksuhelpotukset maanrakoon, mutta jatka toki.
Ja pakko vielä lopuksi kysyä: Keneltä se on pois, jos naapurin Pertsa meneekin naimisiin Ranen kanssa Raijan sijaan?
Ja pakko vielä lopuksi kysyä: Keneltä se on pois, jos naapurin Pertsa meneekin naimisiin Ranen kanssa Raijan sijaan?
jos ydinvoiman lisärakentaminen ei saa vihreitä lähtemään hallituksesta protestiksi, niin sitten ei saa mikään.
Vihreiden ongelma on se että Hassin tyyppiset stallarit eivät houkuttele nuoria cityihmisiä (ja tällä en tarkoita kettutyttöjä jotka ovat ihan oma ryhmänsä) ja Kokoomuksen liberaaliosasto tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta.
miksi kukaan ei ihmettele, miksi kokoomus pysyi hallituksessa, vaikka ei saanutkaan vaatimaansa kolmea lupaa? Järisyttävä tappio jossa kepu vei kuin pässiä narussa...
Vihreät tietysti pitäisi lähteä jos heidän kantansa häviää hallituksessa, mutta muut hallituspuolueet kulkevat kantoinensa voitosta voittoon kaikissa asioissa... vai miten se nyt meni?...