Jos asiat menevät, kuten ne ovat yleensä tavanneet täällä mennä, keskustellaan vaalikampanjassa ihan niitä näitä, varmaan pers-suomalaisten imussa mm. paljon somaleista ja terrorismista.
Jos asiat menevät kuten ne
toimittajavetoisesti aina vaalien alla menevät, niin paria kyselytutkimusta ja toisella kädellä huitaistua raporttia vääristellään Ajankohtaisessa kakkosessa ja Ylen vaalitenteissä sopivasti vaalien alla.
Yksi näistä joka vaalien alla esille tulevista asioista on toimittajien myös
kaupallisten intressien kautta motivoitunut lempilapsi,
suhteellinen tuloero. Miten po. tuloerot lisääntyvät ja miten kerta kaikkiaan kestämätöntä se on, jos kansantaloudessa osalla menisi jopa niin hyvin, että viivan alle verotettavaksikin jäisi jotakin.
Valitsemalla sopivasti tarkastelujaksoja ja muutoin "kiduttamalla dataa" toimittajat, ex-stakesilaiset (nyk. THL) ja kolmannen sektorin toimijat pääsevät aina haluamaansa tulokseen. Itseäni esimerkiksi kiinnostaisi kovasti, että miten paljon ne "rikkaat ovat sitten rikastuneet ja köyhät köyhtyneet" vuoden 2008 jälkeen?
Ei tuon tarkastelujakson valitseminen tietysti yhtä paljon myisi iltapäivälehtien irtonumeroita tai tuottaisi klikkauksia nettisivuille. Ainahan on myytävä sitä, mitä kansa haluaa, vai mitä?
Suurempi ongelma meidän kaikkien kannalta tietysti on se, että tämä dogmi on kerta kaikkiaan väärä.
Erilaisten yhteiskuntatodellisuuksien vertaileminen on aina tarkoitushakuista puuhaa... perusargumenttihan tässä yhteydessä on vertailla Etelä-Amerikkaa ja Suomea, mutta jokainen suomalainen voisi varmasti halutessaan muodostaa sellaisenkin omaehtoisen käsityksen itselleen, että olivatko ne asiat sitten todellakin parhaimmalla tolalla 1990-luvun laman aikana, suhteellisten tuloerojen oltua pienimmillään?
Tai että onko todellakin niin, että tilanne on nyt ihan sama kuin 1970-luvulla? (Ne jotka muistavat tuonne asti.) Kuvattu itsereflektio ei onnistu kansankirkon paimenelta, Suomen arkkipiispalta, tai asianosaisilta kolmannen sektorin toimijoilta, mutta ilman teologista tulkintaa tai rahallista intressiä toimivilta ehkä kuitenkin?
Asia on erittäin akuutti, kansantalouden
kestävyysvajeessa olisi kysymys juurikin sellaisesta yhteiskuntapolitiikasta, jossa ei katsottaisi niinkään sitä, että mitä se naapuri tienaa, vaan siitä, että kukaan ei jäisi kokonaan ilman tai syrjäytyisi rakenteisiin?
Substanssiköyhien intressitoimijoiden "ylikumpuava rakkaus" heikompia kohtaan kääntyy tässäkin asiassa heikompien etuja vastaan. Ei Mannerheimin lastensuojeluliitolle ja muille alan intressiryhmille mahdollisesti hankittavat lisäpanostukset johda perhe- ja sosiaalipolitiikan alalla tilanteen parantumiseen. Saati tilanteessa, jossa tulevalla vaalikaudella kestävyysvajetta on vähintään se kymmenen ja puoli miljardia euroa kuuden miljardin euron leikkaustavoitteineen ja pitäisi keskustella hieman eri tasolla kuin mielikuvien ja mielipidekyselyiden maailmassa?
Lisätään niitä resursseja perhepolitiikkaan, mutta eikö tätä suhteellisista tuloeroista harrastettua valehtelua voisi jättää jo hieman vähemmälle? Teemanahan se on yksi yhteen rasismin kanssa, pelkojen lietsonnasta molemmissa on kysymys.
