Verojärjestelmä on kokonaisuus. Yksittäisen veron ja veroluontoisen maksun poimiminen sieltä mediahuomion keskiöön on aina tarkoitushakuista. Pohjimmainen motivaatio vaihtelee, mutta silti ennen minkään muun seikan käsittelyä tämä puoli on tunnistettava. Asiallista tai edes auttavan objektiivista informaatiota ei ole saatavissa massamediasta.
1) Verojärjestelmällä on syytä ensinnäkin tavoitella fiskaalista kestävyyttä.
Rahaa on tultava veronsaajille niin paljon, että vastuut ja velvoitteet ovat jotenkin hoidettavissa niin tänään kuin huomennakin. Kysymys ei ole vain siitä, että rahaa takavarikoidaan kateusintressissä työtä tekeviltä työtä vieroksuville erityisryhmille, perinteisesti julkisella sektorilla on ollut pääomaköyhässä maassamme taloudellista toimeliaisuutta edistävä vaikutus. Tosin kysymys onkin juuri sanasta perinteisesti. Globalisoituvassa taloudessa ja valuuttaliitossa on harkittava tarkkaan uudelleen jokaista julkisen sektorin itselleen ottamaa tehtävää.
Fiskaalista kestävyyttä on tavoiteltava määritelmänkin mukaan myös muilla kuin verojärjestelmän keinoilla. Verojärjestelmää ei voi saada kannustavaksi ilman että tarkastellaan julkista sektoria kokonaisuudessaan ja sen suhdetta yksityiseen sektoriin. Tavoitteena on oltava peruspalvelujen turvaaminen julkisen ja yksityisen sektorin välisenä yhteistyönä, sen sijaan tähän piiriin kuulumattomiin julkisen sektorin rönsyihin työtä tekevillä veronmaksajilla ei tule enää jatkossa riittämään huumorintaju.
2) Josta päästään verotukselle välttämättä asetettavaan neutraalisuusvaatimukseen.
Meillä on iso liuta erilaisia tosiasiallisia ja piileviä verotukia, joihin on puututtava siirtymäaikojen jälkeen. Ne vääristävät markkinoiden toimintaa, siis suomeksi olemme kaikki köyhempiä ja kurjempia sen takia, että tietyt erityisryhmät ovat onnistuneet aina yksittäistapauksessa kiristämään itselleen erityisetuja. Välittämättä kokonaisuudesta.
Jos ja kun kateellisuus ei määritä ainakaan verovelvollisten enemmistön osalta onnellisuutta (eli siis olisin aina onnellisempi silloin jos naapurilla menee huonosti), niin tällä sektorilla on piilossa ja näkyvillä useampia miljardeja sekä julkisen että yksityisen talouden tilinpidon kannalta. Näistä merkittävimmät muutokset asumisen suhteen tulevat kyseeseen korkovähennysoikeuksiin puuttumalla, siirtymäaikojen jälkeen.
Kysymys on aina myös oikeudenmukaisuudesta. Otetaan yksi esimerkki: Yleinen asumistuki on "demarikeksintö", jolla on tarkoitus tukea vähävaraisten asumista. Kaikki hyvin? Näin ehkä olisi tilannetta voinut tulkita virheellisesti 1960-luvulla, enää ei todellakaan tätä tulkintaa voi tehdä ainakaan rehellisellä tavalla datan tultua sisään. Tutkimusten mukaan nämä interventiot (tarveharkintaisenakin) vain nostavat asumisen hintaa, siis tuet siirtyvät suoraan asuntovarallisuutta hallinnoivien riskejä kaihtavien "ei-yrittäjien" taskuun, tuen saajan kannalta kysymys on hiemankaan pidemmässä juoksussa nollasummapelistä. Mutta mikä vieläkin pahempaa, samalla tuki aiheuttaa tuen saajapäässä kannustinloukun, ei enää kannata kaikissa tilanteissa mennä töihin. Tai ainakaan laillisiin sellaisiin. Ja sitten sitä syrjäydytään muutaman kuutamourakan jälkeen sinne kulmabaariin, juomaan sitä kahden ja puolen euron bisseä, joka on salakuljettu epärehellisen yrittäjän toimesta Venäjältä ja Virosta ohi alkoholikirjanpidon ja yhteiskunnan tilinpidon.
3) Fiskaalinen kestävyys ja neutraalisuus yhdessä on vaikea toteuttaa. Mutta ei tässä muutakaan voida.
Työn tekemisestä ei saa rangaista verojärjestelmän kautta, työhön uhrattu aika ja siitä saatava korvaus olkoot jo itsessään riittävä rangaistus ja palkinto. Samalla verojärjestelmän olisi kuitenkin kannustettava myös taloudellisen riskin ottamiseen, pääoma- ja osinkoverojärjestelmän puolelta.
Virkamiehillä on usein liiallinenkin kamreerinäkökulma talouteen, tässä Eero Lehti oli viime torstaisessa A-talkissa osuvasti oikeassa. Talouden toimintaa olisi ymmärrettävä myös kokonaisuutena, verojärjestelmällä ohjaaminen johtaa usein aivan toisenlaisiin lopputulemiin kuin mihin jokin malli näyttäisi vievän virkamiehen työhuoneesta käsin katsottuna.
Emme pärjää ilman kamreereja, mutta teknisen osaamisen lisäksi tarvitsemme poliittista näkemystä kehittää verojärjestelmää. Tätä on etsitty komiteoissa, löytämättä kuitenkaan mitään yhtä yksittäistä patenttiratkaisua tahi viisasten kiveä. Asioiden sijasta niissä onkin usein kysymys valta-asemien pönkittämisestä.
Erityisesti tätä ensiksi mainittua puolta eivät edusta myöskään vihreiden katteettomat ja numerolukutaidottomien tunteisiin vetoavat puheet perustulosta tahi varsikaan punavihreiden huumeharhaiset ideologiset valheet jotenkin "vähemmällä kiireellä" hoituvasta "livelarppausyhteiskunnasta". Näissä kävisi aina päinvastoin kuin julistajat uskottelevat, epäoikeudenmukaisuus lisääntyisi ja taloudellisen tehokkuuden hylkäämällä mm. ympäristötuhot vain pahenisivat.
