Eduskuntavaalit 2011

  • 404 619
  • 3 300

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, vuokra-asumista ei tueta samalla tavalla, mutta tuetaan reilusti mm. asumistuen muodossa, jota toki periaatteessa saa omistusasuntoonkin.

Itse näkisin kuitenkin kokonaisuuden niin, että kun tuo verovähennys nostaa asuntojen hintoja, niin se nostaa myös näin vuokria, koska kyllähän ne pohjimmiltaan perustuvat pääoman tuotto-odotuksiin. Kalliimmista kämpistä joutuu maksamaan enemmän vuokraa nääs. Tästähän siis seuraa, että ensin valtio antaa verovähennystä asunnon omistajalle ja maksaa tämän johdosta enemmän asumistukia. Ei kovin fiksua mielestäni, eikä kenenkään etu.

Tähän olikin pitkästä aikaa hyvä takertua.

Mielestäni kaikenlaiset vähennykset korkojen tai työmatkojen takia ovat jotenkin älyttömiä. Asuntojen hintojen boostaamisen noilla korkovähennyksillä koen jotenkin typeräksi. Ehkä tuo tosin koskettaa niitä, jotka ostavat kotinsa hinnan ollessa kipurajalla. Miksi kenenkään pitää saada verohelpotuksia hankkimistaan omistuksista tai jostakin järjestömaksuista? Tai siitä, että asuu jossakin helvetin kuusessa?

Vielä enempi ihmetyttää nuo Helsingin kaupungin asuntojen vuokrat, joita kukaan tulorajoihin asettuva ei pysty maksamaan. Tuosta seurauksena on se, että nuo parhaat ja kalleimmat kämpät menevät "sossun" maksettavaksi. On jotenkin järjetöntä, jos helsinkiläisenä muutaman kympin yli tulorajojen tienaavana, et voi hakea haluamaasi asuntoa ja itse sitä omalla palkalla maksaa. Siihen sitten pitää hankkia se kriteerit täyttävä "maksava" vuokralainen sitten.

Ja hei! Mä tuolla kympillä tarkoitin kymmeniä euroja kuukaudessa.

Tällä hetkellä itse nautin tuosta ruhtinaallisesta työmatkavähennyksestä ja asun puoli-ilmaiseksi Helsingin ulkopuolella, Helsingissä työssä käyden kuitenkin. Rivari-neliö maksaa parin halvan baari-illan verran vuokralla ja matkavähennyksillä nettoan 4 k€/vuosi. Dieseliä menee toki jonkin verran, mutta tällä hetkellä tämä maalla asuminen on taloudellisesti ja muutenkin mukava vaihtoehto.

En kyllä yhtään vastaan laita, jos tämmöiset epäterveet tukiaiset pistettäisiin katkolle. Silloin pitäisi taas miettiä uudelleen omia tekemisiään. Valintojahan elämä on täynnä, eikä mitään ihan pakko ole tehdä.

Tirpasen tuohon alle vielä www.vero.fi laskelmat etä-ihmisen elämästä. En edes vähentänyt työhuone-, enkä tietoliikennevähennystä.

Ilman matkavähennystä:
Loppuvuoden veroprosentit:
PERUSPROSENTTI
35,5
LISÄPROSENTTI
51,5

Matkavähennyksen kanssa:
Loppuvuoden veroprosentit:
PERUSPROSENTTI
31,0
LISÄPROSENTTI
51,5

-duud-
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mielestäni kaikenlaiset vähennykset korkojen tai työmatkojen takia ovat jotenkin älyttömiä. Miksi kenenkään pitää saada verohelpotuksia hankkimistaan omistuksista tai jostakin järjestömaksuista? Tai siitä, että asuu jossakin helvetin kuusessa?
Samaa mieltä ja perustelisin vielä näiden poistoa silläkin, että noiden käsittely jos joku on turhaa byrokratiaa. Hirveä laskeminen ja arvoiminen, että kuka saa ja kuinka paljon. Samoin kuin noilla kikkailu ja kusettaminen ovat ihan oma taiteenlajinsa. Toki näiden talousvaikutukset olisivat jo sitä luokkaa, että vastaavasti veroprosenttia voitaisiin (ja pitäisi) myös vastaavasti laskea. Ei välttämättä ihan täysimääräisenä, mutta kuitenkin.
 

Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Samaa mieltä ja perustelisin vielä näiden poistoa silläkin, että noiden käsittely jos joku on turhaa byrokratiaa. Hirveä laskeminen ja arvoiminen, että kuka saa ja kuinka paljon. Samoin kuin noilla kikkailu ja kusettaminen ovat ihan oma taiteenlajinsa. Toki näiden talousvaikutukset olisivat jo sitä luokkaa, että vastaavasti veroprosenttia voitaisiin (ja pitäisi) myös vastaavasti laskea. Ei välttämättä ihan täysimääräisenä, mutta kuitenkin.

Komppaan myös täysin. Harmi vaan, ettei millään puoleella ole poliittista uskallusta lähteä sille linjalle, että vähennykset pois ja sen myötä verokantaa alemmas. Pelkästään asuntolainan korkovähennyksen, kotitalousvähennyksen ja työmatkakuluvähennyksen poistaminen mahdollistaisivat muutaman prosentin verokannan alentamisen.

Vähennysten poistaminen ei tekisi verojärjestelmästä pelkästään suoraviivaisempaa vaan myös tehokkaamman. Kuten aiemmin onkin mainittu, verohallinnon työtaakka vähenisi, mutta myös erilaiset kikkailut vähennyksillä loppuisivat.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Komppaan myös täysin. Harmi vaan, ettei millään puoleella ole poliittista uskallusta lähteä sille linjalle, että vähennykset pois ja sen myötä verokantaa alemmas. Pelkästään asuntolainan korkovähennyksen, kotitalousvähennyksen ja työmatkakuluvähennyksen poistaminen mahdollistaisivat muutaman prosentin verokannan alentamisen.

Uskon silti että tämä tulee toteutumaan sillä tahtoa ja ymmärrystä on näyttänyt löytyvän riittävästi yli puoluerajojen. Vaalien alla mitään ulostuloja ei varmasti ole odotettavissa mutta sitten hallituskauden aikana "ajaudutaan" tilanteeseen jossa leikkauksia ei enää voida välttää sillä muuten katastrofi uhkaa. Selvästi artikuloitu suunnitelma riittävän pitkälle ajalle, mikä sallii asteittaisen luopumisen ja siihen varautumisen markkinoilla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vaalien alla mitään ulostuloja ei varmasti ole odotettavissa mutta sitten hallituskauden aikana "ajaudutaan" tilanteeseen jossa leikkauksia ei enää voida välttää sillä muuten katastrofi uhkaa. Selvästi artikuloitu suunnitelma riittävän pitkälle ajalle, mikä sallii asteittaisen luopumisen ja siihen varautumisen markkinoilla.

Ollaan todella ajautumassa, ihan ilman lainausmerkkejäkin, katastrofaaliseen tilanteeseen. Ensi vaalikaudella jäävuori on näkyvissä jo niin lähellä, että on ryhdyttävä muuhunkin kuin kansituolien järjestelemiseen Titanicilla (mutta vaalikampanjassa tähän tuskin puututaan puolella sanallakaan vaan tapellaan somaleista ja kehitysavusta). Nyt olisi vielä ehkä jonkun verran aikaa jonkun tahon esittää järkevä, kokonaisvaltainen rakenneuudistus-suunnitelma julkisen vallan palvelutuotantoon - ellei mitään koherenttia tule niin päädytään taas pakon edessä ja ilman mitään valmisteluita Ahon-Viinasen tapaiseen tuhoisaan juustohöylään eli viimeiseen asti puolustetaan olemassaolevia byrokraattisia rakenteita ja rapautetaan palvelutuotantoa tarpeettoman tuhoisalla tavalla. Tässä on tavallaan sairasta mielenkiintoa nähdä miten hitaasti ajaudutaan kohti valtiontalouden romahdusta ilman että kukaan poliitikko siihen julkisesti viittaisi millään tavalla - Niinistö on ehkä osittainen poikkeus, mutta ei enää olekaan mukana aktiivi-politiikassa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ollaan todella ajautumassa, ihan ilman lainausmerkkejäkin, katastrofaaliseen tilanteeseen.

En liity tässä tuomiopasuunaorkesteriin. Tämä on ollut asioista vastuullisten tiedossa viime lamasta saakka joten mistään yllätyksestä ei ole kyse. Aihe on toki ollut epäseksikkäämpi kuin vaikkapa Nokia tai potkupallomaajoukkue mutta siellä toisaalla keskusteluja on silti käyty. Emme tuhoudu tästäkään. Jokainen kriisi on aina tsäänssi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Uusi asuntoyhtiö- ja jätevesilaki ovat varoittavia esimerkkejä näistä.

Jätevesilakia ei kyllä tuohon voi pistää. Siirtymäaikaa on ollut aivan hemmetin pitkään, mutta itkeminen aletaan viime metreillä, ikään kuin homma ei olisi ollut tiedossa jo 7 vuotta.

Pelkää poliittisten vaalipisteiden keräämistä. Jos määräaika ja vaalit ei olis menny noin kivasti yhteen, eip tuotakaan olisi tapahtunut.

Ja jätevesiasiahan on hieno kepulainen keppihevonen, ettei tartte puhua siitä isommasta ongelmasta... eli maataloudesta.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Uusi asuntoyhtiö- ja jätevesilaki ovat varoittavia esimerkkejä näistä.

Kenen etu on, kun kodinkoneliike tuo kylppäriin pesukoneen ja kytkee tulovesiletkun käsin kiertämällä hanaan sekä poistovesiletkun klemmarilla hajulukkoon, niin isännöitsijä rahastaa tomenpiteen merkkaamisesta taloyhtiön luetteloon satasen? Siis SATASEN!!

Vittu!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kenen etu on, kun kodinkoneliike tuo kylppäriin pesukoneen ja kytkee tulovesiletkun käsin kiertämällä hanaan sekä poistovesiletkun klemmarilla hajulukkoon, niin isännöitsijä rahastaa tomenpiteen merkkaamisesta taloyhtiön luetteloon satasen? Siis SATASEN!!
Voi olla että tämä on kompa, mutta vastaan silti:
taloyhtiön?
se saa ensinnäkin satasen ja toisekseen sillä on tieto missä asunnoissa on mitäkin virityksiä.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi olla että tämä on kompa, mutta vastaan silti:
taloyhtiön?
se saa ensinnäkin satasen ja toisekseen sillä on tieto missä asunnoissa on mitäkin virityksiä.

Isännöitsijähän sen satasen nappaa eikä taloyhtiö.
Pesukonekaan ei mielestäni ole semmoinen viritys että siitä kuuluisi taloyhtiöllä olla erikseen tietoa.

Mutta tästähän oli eilen A-Studiossakin juttua. Vantaalaisen taloyhtiön hpj:lla oli hyvä linja, isoimmat kylpyhuoneremontit ym. ilmoitetaan mutta muuten ei ilmoituksia tehdä. Isännöitsijätoimistoissa oli yllättävän paljon hajontaa mistä ilmoitus vaaditaan ja hintalapun suurudet vaihtelivat nollasta useisiin satoihin euroihin. Mutta tämä lienee enemmän muiden ketjujen asiaa jo.
 

Tuamas

Jäsen
Voi olla että tämä on kompa, mutta vastaan silti:
taloyhtiön?
se saa ensinnäkin satasen ja toisekseen sillä on tieto missä asunnoissa on mitäkin virityksiä.

Paitsi notta isännöitsijä kyllä yleensä laskuttaa tuon satasen taloyhtiöltä tai asukkaalta, eikä siitä jää mitään yhtiölle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Isännöitsijähän sen satasen nappaa eikä taloyhtiö.
Isännöitsijät ovat vain taloyhtiöiden palkkaamia apulaisia, joten se on taloyhtiön asia miten se haluaa rahojaan käyttää. Jos se haluaa rahat antaa isännöitsijälle niin fine.
 

Tuamas

Jäsen
Isännöitsijät ovat vain taloyhtiöiden palkkaamia apulaisia, joten se on taloyhtiön asia miten se haluaa rahojaan käyttää. Jos se haluaa rahat antaa isännöitsijälle niin fine.

Noniinno, reaalimaailmassa kuitenkin isännöitsijä veloittaa tuollaisesta taulukonmukaisen hinnan taloyhtiöltä ja jos taloyhtiö haluaa maksusta pennin jeniä, niin silloin isännöitsijä veloittaa tuon taulukonmukaisen maksun+taloyhtiön osuuden.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Isännöitsijät ovat vain taloyhtiöiden palkkaamia apulaisia, joten se on taloyhtiön asia miten se haluaa rahojaan käyttää. Jos se haluaa rahat antaa isännöitsijälle niin fine.

Siis se raha menee isännöitsijälle, ei talonyhtiölle. Ei talonyhtiöltä kysytä paljonko kyseinen merkkaus maksaa.

veikkaan että tämän uuden tilanteen myötä aika moni talonyhtiö vaihtaa isännöitsijää, ainakin noiden markkinajohtajien hinnastot olivat niin karmeeta rahastusta että pahaa tekee.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siis se raha menee isännöitsijälle, ei talonyhtiölle. Ei talonyhtiöltä kysytä paljonko kyseinen merkkaus maksaa.
Talonyhtiö ja isännöitsijä sopivat keskenään, että eri palvelut maksavat. Mikään pakko ei ole olla isännöitsijää ensinnäkään.
 

Tuamas

Jäsen
veikkaan että tämän uuden tilanteen myötä aika moni talonyhtiö vaihtaa isännöitsijää, ainakin noiden markkinajohtajien hinnastot olivat niin karmeeta rahastusta että pahaa tekee.

Kyllä tämä uudistus sataa ainakin lyhyellä aikavälillä edullisempien (ts. pienempien) isännöintitoimistojen laariin. Yhä useampi taloyhtiö todennäköisesti kokee "herätyksen" siinä kuinka perhanasti aivan simppeleistä hommista kiskotaan, saati sitten kun vielä korkein hinta ei ainakaan tällä markkina-alueella korreloi mitenkään laadun kanssa.

Siinä olisi muuten helppo tapa tehdä rahaa, varsinkin kun pk-seudulla alalla on käsitykseni mukaan myyjän markkinat ja muuallakin maassa homma on enemmän tai vähemmän pienellä kilpailulla.
Tämä erityisesti koska pätevyysvaatimuksia ei ole, vaadittava pykäläviidakko on opittavissa ja lähes kaiken voi ulkoistaa. Eli yksinkertaisimmillaan hoidat laskutuksen, käyt kokouksissa istumassa, tilaat kirjanpidon & talohuollon muualta ja hoidat itse nuo valvontakäynnit.
Varsinkin kun suurin osa isännöitsijöistä hoitaa noi nytkin ihan vasurilla, niin varsin helpolla tuossa pääsisi tienaamaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Talonyhtiö ja isännöitsijä sopivat keskenään, että eri palvelut maksavat. Mikään pakko ei ole olla isännöitsijää ensinnäkään.

Jos talonyhtiöllä on nyt esim. Reaalia isännöitsijänä niin suurella todennäköisyydellä heinäkuusta lähtien asukkaat ovat joutuneet maksamaan Reaalialle enemmän tai vähemmän sikamaisen summan kaikista kirjauksista yms. Siihen ei talonyhtiö ole voinut puuttua millään tavalla eikä myöskään talonyhtiö näitä rahoja koskaan näe.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En liity tässä tuomiopasuunaorkesteriin. Tämä on ollut asioista vastuullisten tiedossa viime lamasta saakka joten mistään yllätyksestä ei ole kyse. Aihe on toki ollut epäseksikkäämpi kuin vaikkapa Nokia tai potkupallomaajoukkue mutta siellä toisaalla keskusteluja on silti käyty. Emme tuhoudu tästäkään. Jokainen kriisi on aina tsäänssi.

Trendit eivät välttämättä ole ikuisia. Itse epäilisin, että huoltosuhteen pian tapahtuva romahtaminen tulee käytännössä johtamaan myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme romahtamiseen. Oikealla tätä ei välttämättä pidetä minään huonona skenaariona, mutta epäilisin, että sielläkin herätys tulee olemaan karu. Tämä nykyinen mallimme on suorastaan loistavasti onnistunut yhdistämään dynaamisen talouden kohtuullisen tasaiseen pelikenttään jokaiselle uudelle sukupolvelle: lopputuloksena on ollut sekä ihmisarvoinen että elinvoimainen yhteiskunta, ja veikkaisin, pessimistinä, että tälle yhteiskuntamuodolle olemme siis lähivuosina sanomassa hyvästit. Tilalle tulee staattisempi, luutuneempi malli, jossa suuri osa ikäluokasta on jo syntyessään pysyvästi suljettu kilpailun ulkopuolelle koulutusjärjestelmän ja hyvinvointirakenteiden heikkouden vuoksi. Toki minua kuitenkin ilostuttaa sinun aurinkoinen optimismisi.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Trendit eivät välttämättä ole ikuisia. Itse epäilisin, että huoltosuhteen pian tapahtuva romahtaminen tulee käytännössä johtamaan myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme romahtamiseen.

Tuo on kieltämättä aivan realistinen uhkakuva, mutta ei ns. kirkossa kuulutettu. Se voidaan edelleen välttää jos:

1. Persut tai muut xenophobiasta kärsivät eivät pesiydy hallitukseen, vaan työperäistä maahan muuttoa voidaan asiaan kuuluvassa laajuudessa suosia.

2. Työikään 5-10 lähimmän vuoden aikana tulevat ikäkaaderit eivät ainoastaan tule työikään vaan myös töihin, samaan aikaan nykyiset pitkäaikaistyöttömät eläköityvät, dokaavat itsensä hengiltä tai kaikkein mieluiten - sortuvat työntekoon.

3. Työelämässä viihdytään nykyistä pidempään (keinolla ei ole väliä, minulle sopii oikein hyvin kannustimien käyttäminen eläkeiän korotuksen sijaan, sillä kerran elämässään sossut ovat jossain oikeassa. Ongelman ydin on se, ettei duunissa viihdytä edes nykyiseen eläkeikään).

Iso joukko muitakin keinoja asian auttamiseen on, mutta niiden merkitys on yllä oleviin verrattuna lähinnä kosmeettinen.
 
1. Persut tai muut xenophobiasta kärsivät eivät pesiydy hallitukseen, vaan työperäistä maahan muuttoa voidaan asiaan kuuluvassa laajuudessa suosia.

Mistäs moinen rinnastus on peräisin?

Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, jos on tekemätöntä työtä ja tekijöitä ei täältä löydy. Muutenkin pula työntekijöistä on enemmänkin porvareiden keksimä bluffi, jolla halutaan saada aikaiseksi kilpailua työpaikoista ja näin ollen Suomi pysyy matalapalkkamaana. Toinen vaihtoehto olisi kilpailu työntekijöistä ja näin ollen pitäisi työnantajienkin maksaa kilpailukykyistä ja riittävää liksaa.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, jos on tekemätöntä työtä ja tekijöitä ei täältä löydy. Muutenkin pula työntekijöistä on enemmänkin porvareiden keksimä bluffi, jolla halutaan saada aikaiseksi kilpailua työpaikoista ja näin ollen Suomi pysyy matalapalkkamaana.

Oletko kuullut ikinä väestöpyramidista? Jos olet ja vaikka kaivat sen esille netistä, huomaat jo alkeellisellakin matematiikalla, että seuraavien viiden vuoden aikana Suomessa eläköityy n. 150 000 ihmistä enemmän kuin nuorista ikäluokista tulee uusia työntekijöitä. Mitäs luulet, voisiko tällainen johtaa jonkinlaiseen työvoimapulaan (huomannet, että nykyisistä työttömistä suuri osa on joko A. työkyvyttömiä tai B. työhaluttomia).

Jos on porvarien bluffia, että työntekijöitä on matemaattisesti lähitulevaisuudessa vähemmän ja ruokittavia enemmän, niin sitten se vaan on porvarien bluffi. Itse en sinuna lähtisi tätä bluffia katsomaan, voi tulla isot tappiot.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuo on kieltämättä aivan realistinen uhkakuva, mutta ei ns. kirkossa kuulutettu. Se voidaan edelleen välttää jos:

1. Persut tai muut xenophobiasta kärsivät eivät pesiydy hallitukseen, vaan työperäistä maahan muuttoa voidaan asiaan kuuluvassa laajuudessa suosia.

Pitäisin tätä ensimmäistä kohtaa selvästi olennaisimpana - tuskatonta vaihtoehtoa ei ole, mutta voimakas työperäinen maahanmuutto lienee se vähiten tuhoisa skenaario. Väestön ikärakenne pysyisi sitä kautta terveempänä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan elinvoimaisempana. Jos tätä merkittävää työperäistä muuttoa ei tapahdu, meidän on pakosta tyydyttävä huomattavasti matalampaan elintasoon eikä tällöin hyvin todennäköisesti ole mahdollista pitää yllä keskeisiä pohjoismaisen mallin rakenteita. En oikein näe että tämä olisi edes mikään mielipidekysymys vaan ihan puhdas fakta. (Toki sillä varauksella, ettei välttämättä edes voimakas maahanmuutto tule tilannetta pelastamaan.)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
ja näin ollen Suomi pysyy matalapalkkamaana.

Huutonaurua taas persujen tietämykselle...

ööö...

Laitoin tän linkin joskus aikaisemminkin
http://www.globalrichlist.com/

JA juu, "kommunistien" laskuri jne... KAIKKI tilastot osoittavat suomalaisten varallisuuteen vs. muuhun maailmaan.

Eli jospa joku Persu näyttäisi tilaston, tai minkä tahansa itse keksityn analyysin suomesta matalapalkkamaana, niin. cmon, "the stage is yours"
 
Oletko kuullut ikinä väestöpyramidista...

Olen kuullut. Ei se tilanne sen pahemmaksi muutu. Ikääntyvä väestö kuluttaa vähemmän ja näin ollen palvelualoilla ei tarvita samaa määrää työvoimaa. Ja parempihan se on, että kilpaillaan tekijöistä kuin työpaikoista. Näin ollen palkkataso nousee siedettäväksi (verotulot kasvaa) sekä ihmisten valinnanmahdollisuudet lisääntyvät.
Helpompi vaihtaa duunia mielensä mukaan ja yhden työpaikan menetys ei ole henkilökohtainen katastrofi. On siis pelkästään hyviä ominaisuuksia. Paitsi työnantajan näkökulmasta, joka haluaa, ettei työntekijällä ole muita vaihtoehtoja kuin olla kuuliainen ja nöyrä työnantajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös