Eduskuntavaalit 2011

  • 404 628
  • 3 300

Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Kaksi on mielestäni vähän liian vähän. Ensimmäinen kausi menee aivan täysin opetteluun ja jos ajatellaan eduskuntaryhmien johtotehtäviä ja tiettyjä ministerinhommia niin on hyvä, että on hieman enemmän kokemusta. Toisaalta ei siinäkään ole mitään järkeä, jos joku istuu 30 vuotta putkeen Eduskunnassa.
Ei tavallisessa työelämässäkään saa neljää vuotta aikaa opetella tehtäviä. Luulisin että eduskuntaan pyrkivät suurin piirtein tietävät etukäteen mitä siellä tehdään. Siitä olen samaa mieltä, ettei ministereiksi kannata valita ensimmäisen kauden kansanedustajia. Jos on hoitanut ensimmäisen kahdeksan vuoden jakson hyvin, olisi varmasti vahvoilla neljän vuoden päästä. Siinä välillä ehtisi kiertää kenttää ja tehdä havaintoja miten lainsäädäntö on onnistunut.
 

scholl

Jäsen
Suomalaisilla on melkoinen anteeksiantamisen mentaliteetti. Usein kaikkein ryvettyneimmät poliitikot (tyyliin Kauko Juhantalo ja Pekka Paavola) ovat saaneet kansalta palkinnon valtaisan äänivyöryn muodossa.

Nähdäkseni pikemminkin poliittinen muisti on lyhyt. Kun ei heti joudu eroamaan (Kalevi Sorsa ja Valco) kuten Amerikassa niin puolen vuoden päästä asiaa ei enää muisteta. Mitä tulee taas Juhantalon tyylisiin pk-seudun ulkopuolelta tulleisiin "mokaajiin" niin se saadaan helposti käännetyksi kansan keskuudessa niin, että Helsingin herrat ovat syyllisiä Juhantalon ajojahtiin, joten oman kylän poikaa pitää tukea ja äänestää hänet takaisin Eduskuntaan.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Räsäsen voimakas esiintyminen mediassa näyttää enemmän kuin hyödyttäneen k-demokraateja. Puolue on saanut huomattavasti lisää jäseniä (kahdessa päivässä 150), kun normaalisti luulisi poliittisten liikkeiden jäsenmäärän ennemmin vähenevän (linkki uutiseen). Välillä jo näytti, että tempaus kääntyy liikettä vastaan, mutta tiedä vaikka KD nousisi pikkuhiljaa jollakin tapaa merkitykselliseksi toimijaksi.
 

Fordél

Jäsen
Räsäsen voimakas esiintyminen mediassa näyttää enemmän kuin hyödyttäneen k-demokraateja. Puolue on saanut huomattavasti lisää jäseniä (kahdessa päivässä 150), kun normaalisti luulisi poliittisten liikkeiden jäsenmäärän ennemmin vähenevän (linkki uutiseen). Välillä jo näytti, että tempaus kääntyy liikettä vastaan, mutta tiedä vaikka KD nousisi pikkuhiljaa jollakin tapaa merkitykselliseksi toimijaksi.

Onhan tuo varmasti huomattava summa kun ajatellaan KD:n jäsenmäärää, mutta otsikon aiheeseen sillä ei ole merkitystä. KD on jäseniä ilmeisesti se öpaut 12 000-13 000, mutta edellisissä vaaleissa se sai reilun 130 000 äänisaaliin. Oma veikkaus on, että lukema ei Räsäsen lausuntojen perusteella ainakaan tule nousemaan vaan puolueeseen kuulumattomien äänestäjien määrä vähenee.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Oma veikkaus on, että lukema ei Räsäsen lausuntojen perusteella ainakaan tule nousemaan vaan puolueeseen kuulumattomien äänestäjien määrä vähenee.

Juuri näin. Puolueen jäsenmäärällä on varsin vähän merkitystä äänestystulokseen, koska puhutaan ihan eri suuruusluokan numeroista. Tietysti jäsenmaksujen muodossa hilloa tulee vähän enemmän sisään, jos jäsenmäärä on lisääntynyt.
 

Viljuri

Jäsen
Räsäsen voimakas esiintyminen mediassa näyttää enemmän kuin hyödyttäneen k-demokraateja. Puolue on saanut huomattavasti lisää jäseniä (kahdessa päivässä 150), kun normaalisti luulisi poliittisten liikkeiden jäsenmäärän ennemmin vähenevän (linkki uutiseen). Välillä jo näytti, että tempaus kääntyy liikettä vastaan, mutta tiedä vaikka KD nousisi pikkuhiljaa jollakin tapaa merkitykselliseksi toimijaksi.

Päivi Räsänen on ollut kaikilla tavoin vikatikki kristillisille. Hänen julkikuvansa muistuttaa monessa mielessä sydämetöntä kiihkoilijaa, yleensähän ainakin kameroiden edessä osataan teeskennellä. Olisihan muistettava, että herätysliikkeet ovat eri asia kuin poliittiset puolueet. Ero Bjarne Kallikseen on tässä suhteessa valtava. Itse tekisin vaikka Paavo Arhinmäen kanssa enemmin rajattua yhteistyötä tiettyjen asioiden osalta, ja tämä on todella paljon sanottu, ottaen huomioon Arhinmäen tukijoiden taustan.

Pienpuolueen puheenjohtaja voi tavoitella näkyvyyttä ja ideologista puhdasoppisuutta. Hallitusvastuuta ajatellen Timo Soini olisi vaikka mihin kokoonpanoon sopivampi kuin Päivi Räsäsen vetämät kristilliset, joiden mukana tulisi aivan liikaa painolastia. Kristilliset ja Päivi eivät näemmä ymmärrä tätä, suusta tulee sinällään vasemmistolaista talouspolitiikkaa, sitähän perussuomalaisetkin edustavat? Mutta kun ne muut jutut ovat sellaisia, että kaikki inkkarit eivät ole kanootissa, ja kaiken lisäksi se näkyy liian selvästi läpi.

Ehkä ainoastaan kansanrintamahallitus voisi kestää sen takaiskun, jonka kristillisten mukaantulo suhtautumiseen hallitukseen aiheuttaisi, ja sekin vain sen takia, että vahinkoa syntyisi substanssipuolella niin paljon jo pääpuolueiden toimesta, että apupuolueisiin ei tarvitsisi tiedotusvälineissä kiinnittää enää huomiota.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kristilliset mitään tähän kohuun menetä, päinvastoin. Marginaalipuolueilla tärkeintä on miellyttää omaa marginaaliaan eikä koittaa yrittää yleispuolueeksi.
 

Fordél

Jäsen
Kristilliset mitään tähän kohuun menetä, päinvastoin. Marginaalipuolueilla tärkeintä on miellyttää omaa marginaaliaan eikä koittaa yrittää yleispuolueeksi.

Mutta onko marginaaleja juuri se 12 000-13 000, jotka ovat puolueen jäseniä vai kaikki 130 000 puoluetta äänestänyttä? KD on käsittääkseni hyvin jäseniä noinkin pieneksi puolueeksi (vrt. vaikka Vasemmistoliittoon), joten ehkä siihen nämä marginaalit ovat jo herkemmin liittyneet.

No mutta vaaleissahan tämä nähdään. Itse en veikkaa KD:lle viime vaaleja suurempaa äänisaalista.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän Räsänen profiloittaa K-demareita aika rankalla kädellä tietyn kapean marginaalin puolueeksi. Tulee olemaan varsin mielenkiintoista nähdä onko samanlaisiksi syytetyistä puolueista erottautumiseen pyrkimiseen löydetty äänestäjiin vetoavat keinot. Monet konservatiiviset uskonnolliset piirit äänestävät kuitenkin joka tapauksessa erityisesti Keskustaa ja jossain määrin Kokoomusta. Mahtaako KD kyetä saamaan lisää kannatusta tuosta potista? Vaalit sitten kertovat. Väriä poliitiikkaan tämäkin tuo, mikä on, paremman sanan puuttuessa, hauskaa. Toivoa tosin sopii, että Räsäsen näkemykset eivät tule kauheasti toteutuvaan politiikkaan vaikuttamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jos palaisimme myös aluepolitiikaan ja kuntaliitoksiin:

Arvioiden mukaan Suomessa käytetään erilaisiin aluepoliittisiin tulonsiirtoihin vuodessa 8 miljardia euroa. Maataloustuet mukaan otettaessa summa kasvaa 10 miljardiin euroon. 8 miljardia on saman verran mitä Suomi joutuu ottamaan ulkomaan velkaa tänä vuonna.

Väestön keskittyessä kuntarakenne pitää tuoda jo vihdoin 2000-luvulle. Kuntajaon pohjana on paikoitellen suurruhtinaskunnan aikana seurakunnista muodostettu maalaiskuntajako.


Jutussa käsitellään myös näitä kaupunkiseutujen asioita, kuten Lahti ja Tampere (ja koskee tietty erityisesti myös Helsinkiä)

Helsingin seudun kauppakamarin kyselyyn vastanneista yrityksistä 70 prosenttia katsoi, että pääkaupunkiseudun kuntien yhdistyminen tehostaisi kaavoitusta ja parantaisi liikenneinfran ylläpitoa ja suunnittelua.

http://tampereenkauppakamarilehti.fi/Arkisto/Lehtiarkisto/2010/paakirjoitus/paakirjoitus_6_10.php
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Harmi kun Suomessa ei ole käytössä järjestelmää, jossa voisi äänestää haluamaansa hallitusta. Nyt pitää itse päätellä, että äänestämällä PerSuja tai demareita saadaan Kokoomuksen-demarien-persujen hallitus ja jos haluaa hallituspohjan jatkavan on äänestettävä kokoomusta tai Keskustaa. Osa Persujen kannattajista ei varmasti tajua, että he tukevat samalla demareita. Osalle se tietenkin sopiikin, mutta ei kaikille.
Suomen vaalijärjestelmässä edustuksellisuus toteutuu kohtuullisesti, mutta äänestäjän on aika mahdotonta tietää millainen hallitus tulee äänesti sitten ketä tahansa. Lisäksi vielä hallitusneuvotteluissa äänestetty puolue saattaa hyvinkin myydä jonkin äänestäjälle tärkeän teeman saadakseen hallitusohjelmaan jonkin äänestäjälle toisarvoisen asian. Räikeimpänä esimerkkinä vihreiden ydinvoimaa vastustanut kannattaja joutui omiensa pettämäksi viime vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa, vaikka puolue keräsi varmuudella ydinvoiman vastustuksella ääniä. Samantapaista voi tapahtua minkä tahansa puolueen kannattajalle, koska etukäteen ei voi edes tietää keiden kanssa hallitusta yritetään kasata. Kehittämisen paikka.
 

kovalev

Jäsen
Osa Persujen kannattajista ei varmasti tajua, että he tukevat samalla demareita. Osalle se tietenkin sopiikin, mutta ei kaikille.
Meinaat sitten, että demarit on tässä se hyötyjä?

Surullisinta tässä on se, ettei varmasti aivan kaikki Soini-maniaan antautuneet ymmärrä, etteivät he voi Soinia äänestää, mikäli itse asuvat vaikka Koilismaalla. Ketäs he sitten äänestävät?
Mikähän mahtaa lopulta olla nukkuvien osuus ensi keväänä? 40%?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Harmi kun Suomessa ei ole käytössä järjestelmää, jossa voisi äänestää haluamaansa hallitusta. Nyt pitää itse päätellä, että äänestämällä PerSuja tai demareita saadaan Kokoomuksen-demarien-persujen hallitus ja jos haluaa hallituspohjan jatkavan on äänestettävä kokoomusta tai Keskustaa.
Suoraan sanottuna minä en tätä logiikkaa tajua. Jos tarpeeksi moni äänestää tiettyä puoletta niin siitä tulee hallituspuolue, piste. Jos persut saavat 51% äänistä, niin se on hallituksessa 100% varmasti. Sama pätee vihreisiin, demareihin, vasemmistoon, keskustaan ja kokoomukseen. Tietenkään sellaista systeemiä ei voi olla, että joku puolue saisi jollain 10-25% kannatuksella varman hallituspaikan. Ihan samalla tavalla Ruotsissakin vaaditaan se 51% että saa varman hallituspaikan.

Josta tätä vielä jatketaan eteenpäin, niin jos vaihtoehtoina apu-hallituspuolueeksi on kaksi puoluetta joiden kummankin ääniosuus on luokkaa 15%, niin hallitukseen pääsee se jonka hallitukseen päästyä vastustaa pienempi osuus. Eli käytännössä jos vaihtoehdot on siis esim Persut joka saa 12% äänistä, mutta jota vastustaa 75% äänestäjistä (eli ihmiset jotka äänestävät puolueita, jotka julistautuvat vastavoimiksi persuille) ja Virheät joka saa 12%, mutta jonka hallituksen pääsyä vastustaa 20% äänestäjistä, niin hallitukseen pääsee jälkimmäinen? Mikä voisi olla demokraattisempaa?
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Hesari avasi tänään Persujen vastaisen kampanjansa sivulla A5. Kohtuu läpinäkyvää ja niin sylettävää, että harkitsin nanosekunnin jopa Persujen äänestämistä ihan protestina. Vaaleista näyttää tulevan Soini vs muut, ja tämä sataa kyllä Soinin laariin.
 

Viljuri

Jäsen
Persujen kannatuksen kasvaminen saa aikaan yhä lisää reaktioita poliittisessa kentässä, ehkä kaivatut blokitkin ovat syntymässä.

SDP Soinille porvareita luontevampi yhteistyökumppani / MTV3.fi

Eli kun tätä tulkitsee, niin yksi hallitusvaihtoehto näyttäisi selkeästi lukkoon lyödyltä, joka rakentuisi SDP:n ja soinilaisuuden varaan. Jos ja kun tiedämme, että Soinin uskottavuus ei kestä 1) yhteistyötä vihreiden tai 2) Euroopan kanssa, niin kolmas apupuolue tuohon kombinaatioon on vasemmisto. RKP:n kanssa Soinikin voi tehdä kompromissin. Viideskin puolue tähän koalitioon olisi tyrkyllä, ja se on kiihkouskonnollinen kristilliset.

Toisaalta keskustassa halu syyttää kaikkia muita puolueen perusarvojen soveltumattomuudesta moderniin Suomeen kasvaa, Kemijärven tehdashankkeen yhteydessä esiin tullut lestadiolais-konservatiivinen kaikkea muutosta ja kehitystä vastustava aalto voimistuu. Hyssälän kuuluisa, valheellisuudessaan huvittava vaaliesite pölhötason eläkejulistuksineen ei suinkaan jää ainutkertaiseksi ilmiöksi keskustan politiikan osalta, koska keskustalla ei ole "varaa" yhtä kattavaan mainosiskuun kuin aikaisemmissa vaaleissa. En kuitenkaan usko, että mainonta sinällään keskustan osalta vähenisi, kyllä keskustassa keinot keksitään, vaalilakien kirjaimet eivät ole ennenkään estäneet keskustalaisia puuhamiehiä.

Rantakangas kehittää tässä ikiliikkujaa ja häneltä putoaa kaneja hatusta: Rantakangas: Keskustan arvioitava politiikkansa uusiksi / MTV3.fi.

Minusta vaalit ovat Kreikasta. Ja ydinvoimasta.

Siis haluammeko huijata itseämme kuten Kreikassa tehtiin? Jos haluamme, niin äänestämme Heinäluoman SDP:tä ja soinilaisia. Tämän kombinaation aiheuttama takaisku sosiaalidemokratialle on muuten siinä luokassa, että ehkä tämä kombinaatio olisi juurikin tästä syystä todella mielenkiintoista myös nähdä? Se saattaisi olla SDP, joka häviää muutamassa vaalisyklissä poliittiselta kartalta, ei maaseudun etujärjestöt.

Haluammeko kaikki alkaa haaveilemaan? Jos haluamme, niin äänestämme vihreitä soinilaisuuden vastavoimana.

Vai olisiko mielessä jotakin muuta? Nyt näyttäisi siltä, että ainoa väylä antaa tukensa Suomen pitämiseksi osana liberaalia (ja läntistä) arvoyhteisöä ja ylipäätänsä modernismia on kokoomuslaisen liberaalin äänestäminen. Eikä tätä muuta se, että jossakin Pohjanmaalla on ei-liberaaleja ja ei-eurooppalaisiakin kokoomuslaisia ehdokkaita.

Tunnekysymysten lisäksi kysymys on todellakin "ydinvoimasta", rationaalisesta panostuksesta työhön ja elinkeinoihin. Verorasitus julkisen sektorin valtavan velkaantumisen johdosta tulee kasvamaan, vain kokoomus ja rajoitetusti SDP pystyvät varmistamaan sen, ettei verojärjestelmää sorkita vastoin pitkää linjaa aivan päin prinkkalaa olevaksi. Reformeja ja malttia.
 
Viimeksi muokattu:

kovalev

Jäsen
Eri hallituspohjilla on tietysti mukava spekuloida, mutta loppujen lopuksi todellisia vaihtoehtoja on hyvin vähän. Oikeastaan eniten kiinnostaa keskustan kohtalo. Historia osoittaa, ettei oikeastaan ole järkeä lähteä heikoilla salkuilla kakkospuolueeksi hallitukseen. Sillä tavalla ei kannatusta nosteta.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
Vai olisiko mielessä jotakin muuta? Nyt näyttäisi siltä, että ainoa väylä antaa tukensa Suomen pitämiseksi osana liberaalia (ja läntistä) arvoyhteisöä ja ylipäätänsä modernismia on kokoomuslaisen liberaalin äänestäminen. Eikä tätä muuta se, että jossakin Pohjanmaalla on ei-liberaaleja ja ei-eurooppalaisiakin kokoomuslaisia ehdokkaita.

Minullekin kieltämättä sopii Kokoomus suurimpana puolueena huomattavasti SDP:tä tai Keskustaa paremmin, mutta minulle kysymys onkin ennen kaikkea niistä hallituksen apupuolueista ja näin ollen kyse on todellakin Vihreiden äänestämisestä Soinilaisuuden vastavoimana, kuten asian ilmaisit.

Jos voisin olla varma, että kokoomus ei lähtisi tekemään yhteistyötä persujen ja KD:n kanssa, niin ehkä sitten, mutta koska näin ei ole, on minulle tärkeämpää antaa ääneni koko hallituspohjan pitämiselle liberaalina. Kokoomusta äänestämällä se ei onnistu.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vai olisiko mielessä jotakin muuta? Nyt näyttäisi siltä, että ainoa väylä antaa tukensa Suomen pitämiseksi osana liberaalia (ja läntistä) arvoyhteisöä ja ylipäätänsä modernismia on kokoomuslaisen liberaalin äänestäminen.

Sinä olet muuten scholl, mutta kirjoitat kolmekymmentä kilometriä pitkiä lauseita, mikä on niitä harvoja syntejä, johon esikuvasti ei sorru. Suomi on ollut osa läntistä kulttuuripiiriä noin tuhat vuotta, eikä yksillä eduskuntavaaleilla ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Siinä määrin kuin Kokoomus on nykyään sosiaaliliberaali puolue (ja se varmaankin on sitä noin 80%:sti, - kauan kesti sitä kouluttaa, mutta lopulta läksyt opittiin), se edustaa yhteiskuntamme pohjoismaisia ydinarvoja. Kuten valtaenemmistö kaikista perinteisistä puolueista. Se mikä meillä käy poliittisesta debatista on sosiaaliliberaalin yhteiskuntamallin hienosäätöä. Pers-suomalaiset tuskin tuovat tähän mitään olennaista muutosta. Kiinnostavaa että joku jaksaa jollain keskustelufoorumilla tuottaa puoluepoliittisesti motivoitunutta retorista roskaa. Eikö kannattaisi ajatella omilla eikä jonkun puolueen aivoilla?
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vaalien tärkein seikka on että liberaalit häviää ja arvokonservatismi nousee. Ja kun katsoo mitä liberalismi on saanut aikaan viime vuosina niin en yhtään epäile että näin kävisi.
 

julle-jr

Jäsen
Vaalien tärkein seikka on että liberaalit häviää ja arvokonservatismi nousee. Ja kun katsoo mitä liberalismi on saanut aikaan viime vuosina niin en yhtään epäile että näin kävisi.
No kerro nyt ihmeessä jotain esimerkkejä, mitä ilmeisesti negatiivista "liberalismi" on saanut aikaan viime vuosina?
 

Viljuri

Jäsen
Jos voisin olla varma, että kokoomus ei lähtisi tekemään yhteistyötä persujen ja KD:n kanssa, niin ehkä sitten, mutta koska näin ei ole, on minulle tärkeämpää antaa ääneni koko hallituspohjan pitämiselle liberaalina. Kokoomusta äänestämällä se ei onnistu.

Hallitusohjelmaan asti KD:n vaikutus ei ainakaan tasa-arvokysymyksissä ulotu, siihen sille ei tule mandaattia. Tämä aivan riippumatta siitä, että mitkä olisivat hallituksen pääpuolueet. KD:lle kombinaatiosta riippumatta annetaan jotakin näennäistä, esimerkiksi "viinapirun" vastaiseen kamppailuun uusia rajoituksia ja tiukennuksia, jotka suomeksi tarkoittavat satojen työpaikkojen uhraamista ja siirtämistä Viroon. Ongelmakulutukseen KD:n keinot eivät vaikuttaisi, mutta ei ole tietysti tarkoituskaan.

Muutoin totean sen verran, että kokoomuksessa on paljon europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan tapaisia toimijoita, joille henkilökohtaisellakin tasolla KD edustaa harharetkiä ja fundamentalismia siihen mittaan saakka, joka menee yli poliittisen pelin ja siihen sisältyvien taktisten näkökohtien. Hyvin vaikea olisi edes teoriassa kuvitella sellaista mahdollisuutta, että KD ja kokoomus samassa hallituksessa olisivat. Tämä johtuu myös imagotekijöistä, substanssi ja tunne lyövät tässä kättä.

Perussuomalaiset ovat hyvinkin matkalla hallitukseen, sillä perussuomalaisten mandaatti alkaa olla sillä tasolla, että demokratian pelisäännöt edellyttävät tätä. Miksi sitten emme uskoisi Soinia itseään?

Kokoomuksessa ja vihreissä on se ero, että kokoomus on isompi puolue, jossa mielipiteenvapautta ja mielipidekirjoa on enemmän. Puheenjohtaja Katainen ilmoitti, että omantunnonasiat ovat omantunnonasioita, joillakin kokoomuslaisilla varmasti vakaumus menee tasa-arvon edelle, mutta itse vallan ja vallankäytön osalta on kuitenkin niin, että marginaalipuolueita äänestämällä olet marginaalissa. Mainstreamiin päästäkseen pitää tukea mainstreamia.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mainstreamiin päästäkseen pitää tukea mainstreamia.

Ja kuinka usein onkaan nähty, että mainstreamiin päästyä, onkin tavattoman helppo laittaa aivot "nollakäynnille" ja edistys loppuukin siihen - ja ei, en nyt tarkoita sitä, että Kokoomuksen piirissä näin meneteltäisi mutta kautta historian löytyy esimerkkejä siitä mitä valtavirta ja sen tuoma valta helposti saakaan aikaan. Katso vaikka Keskustaa!

Niin ja voisin kuvitella äänestäväni kokoomuslaista, jos tietäisin, että jakaisin puolueen tärkeimmät arvot mutta kun sieltä liberalismin taustalta nousevat esille arvot: koti - uskonto - isänmaa, niin meikäläinen karistaa pölyt jaloistaan välittömästä. Ei kiitos kyseisille arvoille, ehkäpä "kotia" lukuunottamatta.

vlad.
 

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvin vaikea olisi edes teoriassa kuvitella sellaista mahdollisuutta, että KD ja kokoomus samassa hallituksessa olisivat.
Miksi ihmeessä? Itse näen KD:n jopa hyvin vahvana kandidaattina seuraavaan hallitukseen, sillä hedän poliittiset mielipiteensä ovat olleet hyvin vahvasti samoja kuin hallituksen. Lisäksi taitavat olla aika hyvää kauraa Kokoomuksen ja Kataisen kanssa.
 

Viljuri

Jäsen
Miksi ihmeessä? Itse näen KD:n jopa hyvin vahvana kandidaattina seuraavaan hallitukseen, sillä hedän poliittiset mielipiteensä ovat olleet hyvin vahvasti samoja kuin hallituksen. Lisäksi taitavat olla aika hyvää kauraa Kokoomuksen ja Kataisen kanssa.

No eivät ole. Katainen on sanonut, että omantunnonasiat ovat omantunnonasioita, mutta hän on erikseen tällä viikolla kritisoinut uskonnon sekoittamista politiikkaan. Toisaalta Soinin osalta Katainen totesi eilen, että populismilla ei ole asiaa vastuuseen.

Nyt on nimittäin täysin eri asia voittaa vaalit tarinoimalla tuubaa ja syömällä pastaa ja sitten kantaa vastuuta. Nämä kaksi asiaa eivät perussuomalaisissa, mutta eivät myöskään SDP:n heinäluomalaisissa, kohtaa. Kuilu julkisten puheiden ja todellisuuden välissä pikemminkin kasvaa, eikä suinkaan päinvastoin.

KD on hallituksessa, jos sen ja muiden kannatus tätä edellyttää. Eivät kaikki KD:n jäsenet valehtele yhtä huonosti kuin Päivi Räsänen.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)
Kokoomuksessa ja vihreissä on se ero, että kokoomus on isompi puolue, jossa mielipiteenvapautta ja mielipidekirjoa on enemmän. Puheenjohtaja Katainen ilmoitti, että omantunnonasiat ovat omantunnonasioita, joillakin kokoomuslaisilla varmasti vakaumus menee tasa-arvon edelle, mutta itse vallan ja vallankäytön osalta on kuitenkin niin, että marginaalipuolueita äänestämällä olet marginaalissa. Mainstreamiin päästäkseen pitää tukea mainstreamia.

Ensinnäkään vihreät ei ole marginaalipuolue, vaan puolue jolla on jatkuvasti mahdollisuus vaikuttaa hallitusohjelmaan. Toisekseen jos kaikki äänestäisivät vain suuria puolueita, niin silloin voisi ihan yhtä hyvin siirtyä kaksi- tai kolmipuolue järjestelmään. Tämä on tilanne, jota en missään nimessä halua. Kokoomusta äänestämällä ei voi myöskään olla täysin varma, että se oma ääni hyödyttäisi nimenomaan liberaalia ehdokasta, vaikka täällä Helsingissä se lieneekin todennäköistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös