Eduskuntavaalit 2011

  • 404 628
  • 3 300

Fordél

Jäsen
On vähän tulkinnallista, että mitkä kirkon toimintamuodot lasketaan hyväntekeväisyydeksi, mutta esim lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu saavat budjetista yhteensä kolmisen prosenttia (ja lähetysjärjestöjen toiminta ei kokonaisuudessaan minun kriteereitäni hyväntekeväisyydestä täytä). Se että kuinka tuosta summasta sitten päätyy avuntarvitsijoille on jokatapauksessa vain tuosta osa.

Jos luet viestin mistä tämä kaikki lähti liikkeelle niin hyväntekeväisyys nähtiin siinä laajemmassa mittakaavassa kuin miten asian tässä määrittelet. Jos sen tehottomuudesta on jotain kättä pidempää niin mieluusti kuulisin. Eli onko esimerkiksi hallinto- ja palkkakustannukset erityisen suuret?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos sen tehottomuudesta on jotain kättä pidempää niin mieluusti kuulisin. Eli onko esimerkiksi hallinto- ja palkkakustannukset erityisen suuret?
Voidaan lähteä siitä, että kolmisen kymmentä prosenttia menee paikallisseurakunnille, parisen kymmentä prossaa kiinteistötoimeen ja kymmenisen Yleishallintontoon. Näihin menneet rahat ovat siis suoraan pois hyväntekeväisyydestä riippumatta siitä, että miten tehokas/tehoton muu organisaatio on.

Tämä uskontopuolen ylläpito on hyväntekeväisyydelle yhtä hyödyllistä kuin oman liigajoukkueen ylläpito siivousfirmalle. Toki niin voidaan tehdä, mutta mistään tehokkuudesta on turha puhua.
 
Fordél

Jäsen
Voidaan lähteä siitä, että kolmisen kymmentä prosenttia menee paikallisseurakunnille, parisen kymmentä prossaa kiinteistötoimeen ja kymmenisen Yleishallintontoon. Näihin menneet rahat ovat siis suoraan pois hyväntekeväisyydestä riippumatta siitä, että miten tehokas/tehoton muu organisaatio on.

Et nyt tainnut ymmärtää mitä ajoin takaa. Hyväntekeväisyydellä tarkoitettiin tässä kohdin myös sitä kirkon perustoimintaa siellä paikallisseurakunnissa eli esimerkiksi pappeja joilla on vastaanotto jne. Tätä hyväntekeväisyyttä eräs kirjoittaja halusi tukea maksamalla kirkollisveroa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kai sitä hyväntekeväisyysmielessä saa kannattaa vaikka huumekauppaa tai ihmisten salakuljetusta, mutta onhan termin käyttö siinä tapauksessa hieman harhaanjohtavaa.
 
Fordél

Jäsen
Kai sitä hyväntekeväisyysmielessä saa kannattaa vaikka huumekauppaa tai ihmisten salakuljetusta, mutta onhan termin käyttö siinä tapauksessa hieman harhaanjohtavaa.

Jos lukee viestin josta koko keskustelu lähti liikkeelle niin eipä tässä mitään harhaanjohtavuutta ole. Ilmeisesti myöskään keneltäkään ei tullut mutua kummempaa vastausta ev. lut. kirkon tehottomuudesta, joten sekin jäi nyt auki.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tästä loistokkaasta sotilashistoriasta huolimatta yksi suomalainen presidentti on tappanut enemmän kommunisteja kuin kaikki jenkkipressat yhteensä. Ja nyt tarkoitan ihan henkilökohtaisesti taistelutilanteessa.

Tarkoitatko Urkkia vuonna 1918 vai Manua Jatkosodassa? Kummalla mahtaa olla enemmän kaatoja vyöllään, tiedä häntä. No kaukana ollaan ketjun aiheesta, onneksi.

Edit. Eiköhän Manu vie. Mutta käsittääkseni Urkki oli ihan taisteluissakin mukana. No se tästä saivartelusta, mutta ei Urkkia voinut tästä pressalistasta jättää ulos kun sellainen oli ketjussa esille nostettu..
 
Viimeksi muokattu:

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tarkoittanee Manua, Urkki palautti kommunisteja luonnon kiertokulkuun lähinnä teloitusryhmän komentajan ominaisuudessa. Sitä ei kai voi laskea taistelutilanteeksi. Sittemminhän Urkki myi sielunsa ko. jengille niin, että takin saumat kääntäessä ratkesivat.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tarkoitatko Urkkia vuonna 1918 vai Manua Jatkosodassa? Kummalla mahtaa olla enemmän kaatoja vyöllään, tiedä häntä. No kaukana ollaan ketjun aiheesta, onneksi.

Eipä Urkki kait tainnut paljoa kommareita ampua taisteluissa, vaan korkeintaan veteli niskalaukauksia järvenjäällä. UKK:han ei tainnut paljoakaan taistelutoimintaan osallistua, vaan toimi jonkinlaisena vanginvartijayksikön pomona jos nyt oikein muistan.

Manun taistelukaadot lienevät sitten jo aidommin tapahtuneita ja tuskin aivan muutamiin ovat jääneet.
Joten se OT:sta...so slow, ei olisi pitänyt kirjoittaa tuota viimeistä lausetta :)
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Manupa hyvinkin

Kyllä, Maunoa tarkoitin. Onhan siinä Emma laulanut laulujaan muutaman vuoden ajan että siinä suhteessa. Mutta tämä tästä OT:sta.

Persut taitaa ottaa hyvän voiton..
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tästä loistokkaasta sotilashistoriasta huolimatta yksi suomalainen presidentti on tappanut enemmän kommunisteja kuin kaikki jenkkipressat yhteensä. Ja nyt tarkoitan ihan henkilökohtaisesti taistelutilanteessa.

Epäilemättä Mauno on tappanut enemmän kommunisteja kuin vaikkapa Kerry partioidessaan tykkiveneellä/jokiveneellä Vietnamissa aikanaan, mutta kannattaa kuitenkin huomioida se, että talvisodan aikaan Neuvostoliiton väkiluvusta kommunistiseen puolueeseen kuului vain noin 2 miljoonaa neuvostoliiton kansalaista, syynä oli osin Stalinin puhdistukset, joiden seurauksena päitä putosi parilta miljoonalta kommunistilta, toinen syy oli se, että noihin aikoihin kommunistiksi ei päässyt kuka tahansa vaan se oli eräänlainen "eliittikerho", johon päästiin "kutsuttuna" tai muin syin, esim. sankarillisuus maan asioiden ajamisessa, työnsankari etc. Vasta myöhemmin kommunistisen puolueen jäsenmäärä alkoi kasvaa, esim. vuonna 1986 Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen jäsenmäärä oli vajaat 20 miljoonaa henkeä.

vlad.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli pääsemme siihen että ylivoimaisesti kovin kommunistien tappaja valtionpäämiehistä oli Stalin. Voittaja on löytynyt, no time for losers.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Eli pääsemme siihen että ylivoimaisesti kovin kommunistien tappaja valtionpäämiehistä oli Stalin. Voittaja on löytynyt, no time for losers.

En nyt ihan vielä julistaisi Stalinia voittajaksi. Tuon mustana hevosena tähän kisaan Mao Tse-tungin. Suuri harppaus vei noin 50 000 000 ihmisen hengen. Kulttuurivallankumous vei noin 3 000 000 ihmistä manan majoille (jos nyt on Kommunismin Mustaan Kirjaan uskominen).
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En nyt ihan vielä julistaisi Stalinia voittajaksi. Tuon mustana hevosena tähän kisaan Mao Tse-tungin. Suuri harppaus vei noin 50 000 000 ihmisen hengen. Kulttuurivallankumous vei noin 3 000 000 ihmistä manan majoille (jos nyt on Kommunismin Mustaan Kirjaan uskominen).

Mutta kuinka moni heistä oli kommunisteja? Kulttuurivallankumouksen yhteydessä varmasti suurin osa, joten kyllä Mao Tse-tung voittaja taitaa olla, mutta Suuren harppauksen kohdalla joukko oli aika sekalaista sakkia yhteiskunnan pohjalta alkaen, eivätkä siinäkään maan eliittiin kuuluneet ihan vähällä päässeet.

Kokonaisuudessaan kommunismin synkimmät vuosikymmenet koituivat eri arvioiden mukaan minimissään (vain) 40 miljoonan ihmisen kuolemaan syystä tai toisesta ja maksimissaan puhutaan jopa 80 miljoonan ihmisen kuolemasta, eli eiköhän tuo Kommunismin mustan kirjan lukema aika hyvin haarukkaan osu ja hyvinkin lähelle totuutta.

vlad.
 
scholl

Jäsen
Mutta kuinka moni heistä oli kommunisteja?

Kaikki itäblokkilaiset ovat kommunisteja. Se on sitten makuasia, missä menee itäblokin raja. Adenauer sanoi, että Elbeltä alkaa Aasia. Itse en katso noin jyrkästi näitä asioita, vaan entiset SEV-maissa majailevat tai niillä aiemmin majaileet ovat kommunisteja.
 
scholl

Jäsen
Kokoomus asettaa 2 yli 70 vuotiasta ehdokasta kevään vaaleissa ehdolle Helsingin vaalipiirissä. Se on kyllä aivan käsittämätöntä. Kyllä tuossa iässä pitäisi ymmärtää jo vetäytyä. Vaikuttaa voi muullakin tavalla vaikka kirjoittamalla jonkun kirjan tai ottamalla muuten kantaa asioihin, ei silloin pitäisi enää istua Eduskunnassa.
 
Miksei? Sanoppa yksikin hyvä peruste. Jos kerran väestö vanhenee niin on ihan ymmärrettävää, että myös eduskunnassa on tämänkin väestön edustajia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kaikki itäblokkilaiset ovat kommunisteja. Se on sitten makuasia, missä menee itäblokin raja. Adenauer sanoi, että Elbeltä alkaa Aasia. Itse en katso noin jyrkästi näitä asioita, vaan entiset SEV-maissa majailevat tai niillä aiemmin majaileet ovat kommunisteja.
Itä-Saksa nyt ainakin oli itä-blokkia eli kaikki sillä alueella majailevat ja aikaisemmin majailleet ovat kommunistejä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kokoomus asettaa 2 yli 70 vuotiasta ehdokasta kevään vaaleissa ehdolle Helsingin vaalipiirissä. Se on kyllä aivan käsittämätöntä. Kyllä tuossa iässä pitäisi ymmärtää jo vetäytyä.
Kovin epäjohdonmukaista schollilta. Muistaakseni scholl on toisaalla ilmaissut halunsa tehdä työtä hautaan saakka, eläkkeelle pitkät haistattaen.

Kokoomuksen Tiuri ja Kepun Virolainen olivat erittäin relevantteja edustajia vielä kypsälläkin iällä. Samaa ei voi sanoa kaikista nuoremmista, eivätkä muutamat ole olleet relevantteja missään vaiheessa.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kokoomus asettaa 2 yli 70 vuotiasta ehdokasta kevään vaaleissa ehdolle Helsingin vaalipiirissä. Se on kyllä aivan käsittämätöntä. Kyllä tuossa iässä pitäisi ymmärtää jo vetäytyä.

Kyllä nuoruutta tosiasiassa yliarvostetaan. Ikä tuo todennäköisesti melkoisen määrän kokemusta. Kyllä käsittämättömintä on, että nuoria yliopistosta juuri ja juuri valmistuneita (jos sitäkään) tyttösiä ja poikasia, jotka eivät ole kokeneet perhe-elämää, työelämää tai mitään muutakaan kuin vähän opiskelijaelämää asetetaan niin paljon ehdokkaiksi. Moni ei osaa muuta kuin hankkia kunnon krapulan. Ei kaikkea vaan opi kirjoista. Tokihan ehdokkaissa pitää olla nuorten edustajia, ja eduskunnassakin jokunen, mutta kyllä joku Pekkarisen, Heinäluoman, Zyskowicsn tapainen veteraani omaa jo ihan eri tietomäärän kuin joku yliopistolla vihreisiin tavoitteisiin huijattu piipertäjä.
 
scholl

Jäsen
Miksei? Sanoppa yksikin hyvä peruste.

Vaikuttaa voi muullakin tavalla kuin kansanedustajana. Yrityksissäkin hallituksissa voidaan istua vanhempina kun taas operatiivisessa johdossa on nuorempia. Siihen päälle vielä kaikki hallitusammattilaisfirmat, joissa on sitten niitä eläkkeelle jääneitä johtajia, professoreita jne. henkilöitä jakamassa sitä osaamistaan.

Näkisin sen niin, että vanhempien valtiomiesten tulisi toimia jonkinlaisina nuorempien politikkojen mentoreina ja taustavaikuttajina puolueissa. Sen sijaan jos ollaan voimakkaasti mukana tuollaisessa päivän politiikassa kansanedustajina, johtaa se helposti melkoiseen taantumuksellisuuteen. Kansa äänestää vanhasta muistista samoja nimiä ja mikään ei muutu.

Kovin epäjohdonmukaista schollilta. Muistaakseni scholl on toisaalla ilmaissut halunsa tehdä työtä hautaan saakka, eläkkeelle pitkät haistattaen.

Aivan, mutta erilaisissa rooleissa. Katson, että n. 10 vuotta on maksimi, mitä jaksaa tehdä samaa juttua.

Kokoomuksen Tiuri ja Kepun Virolainen olivat erittäin relevantteja edustajia vielä kypsälläkin iällä. Samaa ei voi sanoa kaikista nuoremmista, eivätkä muutamat ole olleet relevantteja missään vaiheessa.

Eikös Tiuri esim. ollut nuorempana muissa tehtävissä kuin kansanedustajana? Tässä on nyt sellainen vaara, etteivät esim. Kanerva, Väyrynen, Laakso ja muutama muu, jotka eivät ole koskaan tehneet mitään muuta, ymmärrä jäädä ikinä pois. Se olisi kaikkien etu nyt, jos esim. Ilkka Kanerva ei enää asettuisi ehdolle. Hän on vuosikymmenten aikana antanut sen mitä on annettavaa. Ei sieltä voi tulla enää mitään uutta mullistavaa panosta.

Pertti Salolainen on tehnyt ihan hyvän uran ja hänkin on mielestäni antanut nyt sen, mitä on annettavaa. Jatkaisi valokuvausharrastustaan ja vaikkapa Itämeren suojelemistyötä. Mitä hyötyä siitä on, että hän enää ehdolleasettuu. Asko-Seljävaara on taas jotenkin sekaisin, joten aivan turha nimi. Jos joku vähän vanhempi relevantti henkilö pitäisi etsiä niin Bogo, hän heittää erinomaisia kommentteja City-lehden haastattelussa.

Mitenkä niin? Kokoomuksessahan tunnutaan haluavan, että vanhukset laitettaisiin töihin, niin kyllähän tämä on hieman linjassa sen kanssa.

En jaksa kommentoida.
 
Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Mielestäni ehdokkaaksi saa ryhtyä minkä ikäinen tahansa. Se on sitten äänestäjien päätettävissä kuka menee läpi. Sen sijaan pitäisi pohtia kansanedustajan peräkkäisten kausien rajoittamista esim. kahteen. Sillä tavalla saataisiin tarvittavaa vaihtelua. Voisin kuvitella, että vaalirahakohun jälkeen istuvilla kansanedustajilla on enemmän vaikeuksia uusia paikkansa kuin aiemmin.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eli pääsemme siihen että ylivoimaisesti kovin kommunistien tappaja valtionpäämiehistä oli Stalin. Voittaja on löytynyt, no time for losers.

Ylläoleva kirjoitus lainattu vain esimerkinomaisesti, eikä kohdistu lainatun kirjoittaneeseen kuin viitteellisesti.

Täytyy todeta, että eduskuntavaalidebatti 2010 on parahultaisesti uomillaan, mutta olettekohan nyt varmoja, ettei tässä hypätä väärälle vuosisadalle? Oolannin sotakin merkityssisältöineen 2000-luvun suomalaiselle politiikalle on kokolailla käsittelemättä ja voipa olla, että selvää tästä ei tule, ellei mennä vieläkin kauemmas selvittelemään kuka keitäkin teloitti ja kuinka monta. Lopullista mestaria väpäjävä-äänistä ihailua ansaitsevaa joutuu raati pohtimaan vielä tulevinakin vaalikausina, koska onhan huomioon otettava lahdattujen määrän suhteellisuus käytettävien välineiden rajoitteista aina populaation vajavaisuuteen kulloisenkin tsingiskaanin touhuja arvioitaessa. Luonnollisestihan nämäkin asiat todistavat, että ennen oli vähemmän ikäloppuja lahtaamassa, koska keripukki ja muut kansantaudit deletoi tehokkaasti pitkän ja veririkkaan uran, ellei sitten kopsahtanut kilpailijan vasama ahteriin. Toisaalta kaikkinainen suvaitsevaisuus ja epämääräiset ihmisoikeudet on toimineet rasitteena joillain viimeaikojen hurmehemmoilla, niin että siinä missä lahdattiin ennen omat ja muukalaiset, on nykyään tyydyttävä ratkomaan laihahkoja turvapaikka metsästäjiä ja muita maahantunkeutuvia kerjäläisiä. Edes noitia ei saa enää polttaa, vaikka todistettavasti Tuomioja ja muutama muukin Marxilainen livelarppaaja on nähty hoodeilla Satu Hassisista puhumattakaan. Julmuus on näin ollen varsin suhteellinen käsite kaikkien häiriötekijöiden keskellä, joten kuka onkaan julmin? Voittakoon hän eduskuntavaalit 2010 ja nappi otsaan niille jotka ei äänestä.
 
scholl

Jäsen
Sen sijaan pitäisi pohtia kansanedustajan peräkkäisten kausien rajoittamista esim. kahteen.

Kaksi on mielestäni vähän liian vähän. Ensimmäinen kausi menee aivan täysin opetteluun ja jos ajatellaan eduskuntaryhmien johtotehtäviä ja tiettyjä ministerinhommia niin on hyvä, että on hieman enemmän kokemusta. Toisaalta ei siinäkään ole mitään järkeä, jos joku istuu 30 vuotta putkeen Eduskunnassa.

Se olisi vähän sama kuin jos sm-liigapelaaja saisi pelata vain kaksi kautta putkeen liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Sen sijaan pitäisi pohtia kansanedustajan peräkkäisten kausien rajoittamista esim. kahteen. Sillä tavalla saataisiin tarvittavaa vaihtelua. Voisin kuvitella, että vaalirahakohun jälkeen istuvilla kansanedustajilla on enemmän vaikeuksia uusia paikkansa kuin aiemmin.

Joo. Ei kansanedustajuus sovi miksikään elinkeinon harjoittamiseksi tyyliin Esko-Juhani Tennilä ja Ben Zyszckwovitz. Jälkimmäiseen (siis vaalirahakohukuvitelmaasi) en valitettavasti usko. Suomalaisilla on melkoinen anteeksiantamisen mentaliteetti. Usein kaikkein ryvettyneimmät poliitikot (tyyliin Kauko Juhantalo ja Pekka Paavola) ovat saaneet kansalta palkinnon valtaisan äänivyöryn muodossa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös