Monet kirkon harjoittamat hyväntekeväisyyden mallit enimmäkseen kroonisoivat ongelmia "apua" vastaanottavassa päässä, mutta tämä ongelmakenttä liittyy kaikkeen kolmannen sektorin toimintaan. Toisaalta kirkon "omin missio" ei ole toimia toimia diakoniassa, "hengellisyys" ja "byrokraattinen koneisto" olisi osattava erottaa toisistaan.
Hengellisyys ei ole kadonnut (
valitettavasti) minnekään ruohonjuuritasolta.
Ne jotka ennustavat kirkon "katoamista", voivat joutua pettymään myös Suomessa. Maailma on monella tavalla "kaaosta", monet ihmiset kokevat, että kaaoksen jäsentämiseksi haittaa ei ole siitä, jos toisella korvalla kuunnellaan "satuja". Jos yhteisöllisyyden ym. lisäksi saadaan järjestystä muutoin yksilön näkökulmasta läpitunkemattomaan kaaokseen, niin satuja voidaan olla uskovinaankin. Hengellisyys onkin mielestäni tietynlaista "tosioiden tunnustamista" ja "antautumista", sillä jos järki ei riitä jäsentämään maailmaa, niin jätetään se sitten
rationaalisesti jäsentämättä ja käytetään mielikuvitusta. Paradoksaalista, mutta tietyllä tavalla totta.
Hengellisyys on läsnä kaikissa aikamme uususkonnoissa,
synkreettistä "hengellisyyttä" esiintyy 1800-luvulla keksityissä poliittisissa ideologioissa, kuten myös niiden jälkimoderneissa versioissa, yhtenä (mutta vain yhtenä) esimerkkinä identiteettipelit ja -leikit ja monimuotoinen larppaaminen. Tässä mielessä kirkon saama erityishuomio, erityisesti toimittajien ja viihdeteollisuuden osalta, on
yliampuvaa ja pohjimmiltaan valheellista.
Kysymys on monelta osin
vain siitä ideologisesta perinnöstä, jossa yhtä uskontoa pyritään korvaamaan toisella uskonnolla, valtaan ja hyväksikäyttöön liittyvien päämäärien merkityksessä, eikä tämä "kilpailutilanne" palvele juurikaan yksittäisen ihmisen ymmärrystä, moraalia tai ihmisyyttä.